Kuva: Pekka Vuori 2016
Kirjallisuudesta ja
blogeista nytkin… Olen ollut riemukseni yhteistyössä Pekka Vuoren kanssa. Jutun
kuva on Signora-nimisessä kahvilassa kesken keskustelun syntynyt ja tässä
esimerkkinä todellisen tekijämiehen työstä. Ikä ja sairaus kaikkine
toimenpiteineen eivät ole mahtaneet mitään. Ja kunhan näette aikananne kuvat
kauniimmista kohteista!
Puhuakseni kirjoitetuista
papereista kommentteja huolellisesti lukevana arvioin saavuttaneeni
kohtuulliset ja pari kohtuutontakin päämäärää elämässäni. Kirjojen ja
kirjoittamisen (ja asiakirjojen) keskellä aikani viettäneenä olen pyrkinyt
kehittämään kirjallisuuden lajin, jossa asiakokonaisuuden sisältävä teksti on
luettavissa, omaksuttavissa ja unohdettavissa kusella käydessä.
Arvio perustuu
urologisiin laskelmiini rakon tyhjentymisen kestosta. Eturauhasvaivaisuutta en
ole ehkä kyennyt painottamaan oikein.
Koska itse kukin
kohdallaan pujahtaa vähän varkain eriöön eli sille erillishallintoalueelle,
jossa jokainen on kuningas, vaikka siskonmies roikkuisi ovenrivassa
ronksuttamassa muka omaa vuoroaan, voisi olla hyvä pitää älypuhelinta rintataskussa
tai esiliinan taskussa. On se niin hyvä laite, ettei se nyrpistele.
Jos kustantajani
ryhdistäytyy, mitä hiukan epäilen, seuraava blogikirja ilmestyy syksyllä, ja
siihen voisi oikeastaan liittää jo kirjapainossa rautalangan. Niin niteen voisi
ripustaa pysyvästi rättipatteriin tai toilettipaperitelineeseen. Kätevintä
olisi tietenkin julkaista näitä kirjoituksia yhteistoiminnassa Serlan kanssa.
Samalla tulisi edistäneeksi yleistä hygieniaa ja vähentäneeksi vaikeasti
siivottavan painopaperin kulutusta.
Vetoan arvostettuun
esikuvaan, kun osa lukijoista kumminkin tulkitsee edellä olevan sopimattomaksi
ja mauttomaksi. Rabelais selvitti puoli vuosituhatta sitten laajahkosti
hirmuisen Gargantuan lapsuudessaan kokeilemia pyllynpyyhkimiskeinoja.
Asianajajan salkku osoittautui huonoksi, koska siinä oli ikävästi raapivia
koristeita; nykyisten virkaveljien salkut olisivat nekin huonoja, koska ne ovat
omistajiensa tavoin sileitä ja liukkaita. Paratiisisaarilla toimivan pankin
salkkuja ei kannata edes kokeilla. Se olisi sama kuin yrittäisi käyttää puheena
olevaan tarkoitukseen rasvattua porsasta.
Puhe on kirjallisuutta.
Kirjailijalla ja lukijalla on sama eettinen ongelma, tunkeutuminen toisen
alueelle, elämän rämettäminen.
Taiteellinen taso ei ole
ikuisuusarvo. Ainakin minulle kelpaa huonompikin kirjallisuus.
Todella hyvä ja hieno
kirjallisuus, esimerkiksi Proust tai Dostojevski, on kuin sirkusteltta, jossa
on meneillään putkiremontti. Se siis hallitsee koko elämää ja panee kahlaamaan
vaivalloisesti mudassa kokkareita väistellen ja uhkaa ihmisen (lukijan)
perustarpeita.
En vaihtaisi salaiseen
tiliin Neitsytsaarilla lasilliseen Kirkkonummen kunnan riittävän hyvää vettä, kun
on oikeasti jano. Lisäksi vesi on kaunista. Ja sen nostattamat mielikuvat ovat
hienoja, vaikka tukahdutan tunturipurot. Tiedän ettei niiden vesi maistu
miltään eikä sammuta janoa.
Sirkusteltta-vertauksellani
väitän, ettei ole useinkaan järkevää antaa suitsia tuntemattomalle eli luopua
elämänsä hallinnasta. Suuri taide on ahnetta ja valloitushimoista. Vietyään
kaiken se vaatii lisää.
Pieni taide on usein
mukavaa ja jopa virkistävää kuin lasillinen vettä.
Tyrannisoiva kirjallisuus,
siis edelleen esimerkiksi Dostojevskin isot teokset uusina suomennoksina, on
projekti, joka pysyy kurissa ajoittamalla sen esimerkiksi kesälomaan ja
pitämällä tarkasti huolta, että kirjat jäävät maalle, vaikka jäisivät kesken.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat
nautinnokseen antaneet imaista itsensä Waltarin historiallisten romaanien
maailmaan odottaessaan vauvaa. Eräs kätilö sanoi kerran, kun tein yksityistä lukemistutkimusta,
että ”Sinuhe” on hyvin tavallinen näky myös synnytyssairaaloissa, joissa
huomaavaiset isät kanniskelevat sitä ensin tulevan äidin, sitten äidin perässä.
Eräskin mies odotettiin
Sinuhen merkeissä, ja hänestä tuli kasvatustieteen tohtori – niissä ammateissa
Waltarin henki on enemmän kuin tarpeen.
Korotan siis tässä ääneni
huomauttaakseni, että vaikka sievät niteet tuottavat monipuolista mielihyvää,
pätkä- ja rituaalilukemisella on puolensa.
Ne nuoret, jotka eivät
tilaa sanomalehtiä eivätkä lue niitä muualla kuin verkossa, ovat sen sukupolven
lapsia, joka lämmitetyissä huoneissa korviketuotteista päästyä oppi istumaan
aamukahvilla sanomalehden ääressä. Helsingin Sanomat jakautui kätevästi eri ”selkiin”
niin että äidille riitti omansa. Lapsille ei jäänyt mitään, koska sarjakuvia ei
saanut tuoda pöytään syötäessä, eikä kuvakirjoja missään tapauksessa.
Viha ja kauna painettuja
lehtiä kohtaan on siis vanhaa perua, eikä sille mahda mitään. Saattepa nähdä,
että kahdenkymmenen vuoden kuluttua nuoret aikuiset inhoavat iipädejä ja
vastaavia. Se että joku riemuvanhus, kuten minä, oudostelen nuorten
yhdessäolotapoja, he kun näyttävät istuvat joukossa tutkien ja näpytellen kukin
omaa puhelintaan, on kai vain vierastamista.
Se on maailman meno, että
jokainen käyttää terävimmät vuotensa vanhempiensa ja heidän edustamiensa
arvojen vastustamiseen huomatakseen vasta kun on liian myöhäistä muuttuneensa
itse näitten vanhempien kaltaiseksi ja omaksuneensa suurimmalta osaltaan ne
arvot, asenteet, asennot, ilmeet ja eleet, jotka silloin ennen niin hirveästi
harmittivat.
Kännykkä aina mukana on
propagandaa, jota pyrin levittämään. Ylen sivuilla oli mainio pikku artikkeli,
jossa kerrottiin, mikä on Suomen vaarallisin kulkuneuvo tapaturmaiset
kuolemantapaukset laskien. Se on villasukka. Paikka ei ole katu eikä kaupunki
eikä taksijono, vaan koti.
Minut voi paikantaa
puhelimestani, vaikka se on melkein aina äänettömällä. Palkinto, jonka olen
antanut itselleni, on odottelussa ihana Kindlen puhelinversio ja ne noin
kaksisataa kirjaa, jotka olen ladannut puhelimeenkin. Lasilta lukeminen siis on
aivan pelkkä tottumuskysymys. Sen oppii.
Sellainen repliikki, en tiedä sopiiko se tähän hr Kemppisen kirjoitukseen, että uudenaikaiset vehkeet ovat tuhoamassa nuorempien ihmisten muistin. Olen huomannut, että mun pää on täynnä kontrolloimatatonta massaa huvittavia lausekatkeita ja pieniä faktoja, ja KIRJOISTA, ei internetistä. Ja kun mä kuulen tai luen jotain uutta tämä vuosikymmenien roska liikahtaa ja asettu jonkinlaiseen kuvioon suhteessa tähän uuteen tietoon. Opiskelen nuorten kanssa ja olen huomannut, että heillä ei ole näitä kuvioita. Voi olla, että koska he ovat nuoria. Mutta voi olla myös, että internettiläinen aivotoiminta on jotain uutta. Tämä mun roskakaleidoskooppi on kuitenkin vähintään huvittava. Ehkä heidän huvikseen jää enemmän yllätys. Tämä on vanhemman ihmisen ainoa paremmuus nuoriin nähden. Aika tärkeä sellainen kuitenkin minusta.
VastaaPoista"Tsernobylista nousee rukous" on puolivälissä. Hengenahdistusta ja sydämen tykytyksiä seuraavat kyyneleet ja vapina. Kirjoittaja vie mennessään!
VastaaPoistaHuhdassa huhkii Kunnaksen Ilkka
Esittäisin kunnioittavimmin, että tunturipurojen vesissä on makueroja. Silloisen teinin, nykyisen kustannustoimittajattaren kanssa suoritimme empiirisiä kokeita Käsivarren Lapista Norjan mäkiseuduille. Vuori- tai mäkipuron maun havaitsemista vaikeuttaa sama seikka kuin huonon oluen; se kuuluisa huurteinen on syntynyt naamioidessa huonon oluen makua kylmyydellä.
VastaaPoistaOli sinänsä viehättävää matkanteon katkaisemista aina hyvän purosen nähdessään parkkeerata ja rientää konteilleen.
Runoilija Du Fu erotti mausta Jangtsen ja Keltaisen joen sekä niiden monien sivujokien veden.
Poista"pätkä- ja rituaalilukemisella on puolensa."
VastaaPoistaOngelma on vain siinä, että juuri kun on päässyt alkuun ja viehättynyt henkilöstä, tarina päättyy. Ärsyttää!
"oudostelen nuorten yhdessäolotapoja, he kun näyttävät istuvat joukossa tutkien ja näpytellen kukin omaa puhelintaan, on kai vain vierastamista."
VastaaPoistaEi ole vaan alkavan (kulttuurisen) autismin kummastelua.
"Lasilta lukeminen siis on aivan pelkkä tottumuskysymys. Sen oppii."
VastaaPoistaEhkä elämän laatu on sitä, ettei kaikkea tarvitse oppia, kuuten keskitysleirillä selviämisytä tai kirjan korvaamista koneella.
Onko kyse Vuoren vai Kempin iästä ja terveydestä? (Kemppi ainakin vaikuttaa kuvassa huomattavasti laihemmalta, kuin viimeksi tavatessamme.) Mitä villasukkiin tulee kärsin vieläkin olkapäävammasta jonka sain, kun Joulun aatto-aamuna (-86) yritin livahtaa alakertaan Hesari kainalossa ja villasukat jalassa. Etenin kyynärpään varassa koko portaikon ja karmivan kivun lisäksi vaimoni havaitsi salahankkeeni, saakeli!
VastaaPoistaInvalidein terv. pekka s-to.
Vuoren. Minä epähuomiossa laihduin 35 kg mennävuonna,
PoistaNoh. Jospa hän eräänä päättäväisenä hetkenä käykin vain ostaisemassa Haixit?
PoistaP9 on kerrassaan verrattoman miellyttävää hemmottelua. Ovat toki arvokkaammat nuin kuin kalliit. Taipa tämä Suomelle valmistettava Pro R.
Eivät maksa edes 35 k€.
Sattuuhan niitä laihetuksia!
Pilikkuvirheitäkin voipi käydä, ja muuta mukavata!
Jukka, jos tämä on kielletty mainos, älä julkaise. Satamakatu 5:ssä sijaitseva pienehkö kivijalkaputiikki, nykyiseltä nimeltään Signora Delizia, oli alun perin yksi Helsingin vanhimmista tupakkakaupoista. Sieltä myös Tove Jansson kävi pikkutyttönä ostamassa isälleen Työmies-tupakkaa Janssonien asuessa kulman takana Luotsikadulla.
VastaaPoistaErinäisten vaiheiden jälkeen Signora, toimittuaan jonkin aikaa kukkakauppana, koki uuden renessansin italialaisten laatuelintarvikkeiden myymälänä.
Siitä huolimatta, että tunnen hyvin paikan pitäjät Vincenzon ja Tytin, rohkenen sanoa, että sieltä saa kaupungin parasta capuccinoa. Ehkäpä se maistuu hyvältä myös sen takia, että väriä ja tunnelmaa ei Signora Deliziasta puutu.
Romaani on tallennettua muistia, menneisyyttä. On sama onko se paperilla kirjana tai bitteinä jossain pilvisäiliössä. Ehkäpä kohta osataan tehdä paperisia kirjoja 3D-tulostimella joka kodissa myös vessapaperiksi. En kyllä ymmärrä miksi niin toimittaisiin. Puhelimen pikku tv-luukusta ei minua Dostojevski vilkuile, vaan innokas ja lipevä myyntimies Elisasta tai mistä lienee Amatsoniasta tai huitsin Nevadasta.
VastaaPoistaPs. Paluu tulevaisuuteen, osa 2
Kun nyt-hetkeä ei ole (JK:n aiempi väite), kuinka voimme olla varmoja siitä, että eilen muistamani oli varmasti samaa kuin nyt muistoissani oleva eilisen eilinen, eli toissapäiväinen? Onko tulevaisuuden haaveeni eilistä perua? Mistä sen voi tietää? Tähän ei voi mikään, missään muodossa oleva kirja vastata. Avaruus ja sen paikat ovat olemassa vain niissä vaikuttavien olioiden suhteina väitti Leibniz. Joku (jokin) on (oli) suhteessa johonkin, kun tämä teksti syntyy (syntyi).
Kenelleköhän kaikille tästäkin nyt menee kopio, on taas omanlaisensa käyttöliittymä ?
VastaaPoista- Mistä sen suuren taiteen muuata tunnistaa, se ei vaaan mahdu kakistelematta kurkusta alas.
- Miten sitä/ tätä elämää voi hallita. Jumala voi olla olemassa, ja me ollaan hänen viihdykkeenään kosmisessa videopelissä. Koita olla niin pieni kuin suinkin, ehkä saat olla rauhassa.
- Oon oottanut sopivaa lättähattu päässä-kuvaa, mihin olisin saanut kommentoida : Vaahteramäen Eemeli, ja nyt tuli tämmönen
- Pitääkö tässä nyt irrottaa puhelimesta patteri jo kuselle mennessäänkin, kuka hemmeti jaksaa stalkata, kun lorottelen 8l rakkoani tyhjäksi?
Tytöksi pukeutuneen Tom Sawyerin sukupuolta testasi muistaakseni Polly-täti heittämällä hänelle lankakerän. Tyttö levittää istuessaan polvensa ja ottaa kerän hameeseensa, poika taas puristaa jalkansa yhteen. Ihmiselo on noiden aikojen jälkeen joutunut soveltamaan refleksikäytänteitään moniin uusiin tilanteisiin. Mitä esimerkiksi tulee rintataskussa pidettäväksi suositeltavaan älypuhelimeen vessassa asioidessa ja suorituksen jälkeen kumarruttaessa katsomaan kansantuotetta (V. Huovinen), käden nopea ojentumis- ja tarttumisrefleksi on paikallaan.
VastaaPoistaHalvimpaan Lumia-malliin äly palaa WC-käynnin jälkeen kuoren avaamisen, patterin ja korttien poiston sekä sangen pitkän hiustenkuivaajakäsittelyn tuloksena.
Onko jatkuvalla miesten virtsaamisen liittyvällä sanastolla tarkoitus karkottaa blogista naislukijat? Vai toivotaanko naiskommentoijien alkavan viljellä jotain naisten elämään liityvää vastaavaa sanastoa?
VastaaPoista"Tuon minä hoidan kusella käydessäni" sanonnan olen oppinut tädiltäni. Miesten anatomiapohjaiset sanonnat ovat ihan toisia, kuten "sinut minä kusen kumoon".
PoistaJuosten kustu, sanoi von Koskull, Panamapapereista kuultuaan.
VastaaPoistaPanamanpapereista tulee ennemminkin mieleen Orivedellä sijaitseva repaleinen järvi nimeltään Juostenpaskattu.
Poista