Sivun näyttöjä yhteensä

9. elokuuta 2016

Silkkitiet II




Historiassa on sama kuin fysiikassa. Pitää olla rohkeutta kysyä lapsellisia. Miksi ensin kristinusko ja sitten islam levisivät niin nopeasti?

Eilen ja nyt puheena oleva Frankopanin Silkkitiet-kirja sivuuttaa upeasti nekin kysymykset, joita pohtiessa Marxin ja Leninin parta jäi mankeliin. Eräässä arvelevassa arvostelussa Frankopania kuvataan materialistiksi. Se tarkoittaa ettei hän pane painoa aatteille, kuten uskonnoille tai politiikassa käytetyille, esimerkiksi demokratialle.

Mielestäni luonnehdinta on väärä.

Esimerkiksi ristiretkeläisistä osa oli uskonnollisen kiihkon vallassa, ja paavi keksi ”itsemurhapommittajat” lupaamalla nopean ja helpon tien paratiisiin uskossa kaatuneille.

Silti eräät nokkamiehet, etenkin valtavan propagandakoneiston kannattelema Bohemond, huomasi Aleppon valloituksen jälkeen, että haltuun saatuja aarteita voi kartuttaa suuresti käymällä järkevästi kauppaa tuon maan äären järkevien ihmisten kanssa, ja piti kaupungin omanaan.

Siitä tuli vähän sanomista, koska ritarit olivat juuri vannoneet pyhimmän mahdollisen valan keisarin tuen saatuaan. Valan mukaan saalis käytettäisiin yhteiseksi hyväksi ei kirkon ja keisarin ohjauksessa ja luonnollisesti Jumalan kunniaksi.

Bohemond ilmoitti, että tuleehan sitä vannottua kaikenlaista, mutta häntä eivät valat sido. Hän piti kaiken omanaan ja jätti ristiretken ja Pyhän Haudan valloittamisen toisille, tyhmemmille.

Ritari peloton ja nuhteeton oli sitä mieltä, että kun ihmisellä, ainakin ritarilla, on vapaa tahto, se tarkoittaa tietysti, että voi oman valintansa mukaan tehdä lupauksia ja rikkoa niitä.

Bysantin kuuluisa muistelmakirjailija ja hovinainen Anna Komnena oli vallan ihastunut ritariin, joka keksi aina tarvittavat keinot ja konnankoukut ja oli lisäksi komea ja katsannolta avoin, vaikka kirjoitti puoli vuosisataa myöhemmin. Luonnehdinnat ovat kiinnostavia siksi, että muiden tavoin tämä korkea taho piti frankkeja ja normanneja ja muita lännen asukkaita täysin oppimattomina ja taitamattomina raakalaisina, joista oli yleensä vain haittaa-

Jatkossakin ristiretkeläisten nokkamies saattoi kutsua puolustavan sulttaanin purrelleen ja ottaa evästä mukaan. Järkimiehet eivät taistelleet mistään Jerusalemista, vaan miettivät yhdessä Jumalan ja Allahin kasvojen alla, miten pöljää porukkaa vedetään nenästä ja kuinka voitto sitten jaetaan.

Islam oli syntyessään kaupallisesti edullinen tuote. Sitä oli helppo myydä. Erot juutalaisuuteen ja kristinuskoon eivät olleet häiritseviä. Hyvin tärkeä tekijä oli Persia. Islamin tilaisuus tuli Bysantin ja Persian pitkän ja tuloksettoman sodan seurauksena. Persia ajautui heikkoon tilaan, ja seurauksena oli maan nopea valloitus ja hajautettu hallinnollinen järjestelmä pitämässä yllä keskitettyä veronkantoa. Kalifaatti menestyi kauan, kunnes maailman keskustasta eli Aasian aroilta tuli seuraava joukko, mongolit- Ja heidän jälkeensä valtaan nousivat jälleen kerran samoilta seuduilta tulleet turkkilaiset, joiden hahmoa ja käytäntöjä tuntuu edelleen edustavan Erdögan.

Mahtavatko historian hylkijät huomata, että akseli Kiev - Istanbul oli tuhat vuotta sitten juuri samalla tavalla ajankohtainen kuin tänään Kremlissä?

Silkkiteissä on muuan jakso, joka tekee minuun suuren vaikutuksen. Tuon jakson olemassaolo on yksi syy suositukseen: hankkikaa kirja ja lukekaa. Suomeksi sitä ei tule. Jututtamani suomalaiset kustantajat ovat toinen toisensa jälkeen vakuuttaneet, että nimenomaan hyviä tietokirjoja ei aiota enää julkaista kielellämme. Ruotsiksi ne ilmestyvät kaikki – ja sitten ihmetellään, miksi Suomi jää ruotsalaisista jälkeen kaikilla mittareilla mitaten.

Tuo jakso on Italian kaupunkivaltioiden nousun syy. Venetsia ja Genova nousivat. Pisakin yritteli. Tuloksena oli melkein kaikki, mikä teki länsimaista länsimaita, eli esimerkiksi koulut ja yliopisto, raha- ja luottojärjestelmä, vekseli ja velkakirja, vakuutus, osakeyhtiö ja kirjanpito, alushousut ja haarukka ja sitten myös tiede ja taide.

Olin itse hakenut taustoja yleisesti Islamin alueelta, mutta osoite ei ole aivan oikea. Edes sassanidien Persia ei ole oikea. Nähdäkseni Frankopan on pannut sormensa oikeaan kohtaan tähdentäessään monihaaraista Silkkitietä.

Olin antanut perinteen harhauttaa. Aina on puhuttu jokilaaksojen kulttuureista ja sanottu, että Jangtse tai Indus tai Niili on kulttuurin alku. Niin onkin, mutta maanviljely ei ole koko totuus. Ellei ole jyviä, joita pistää poskeen, ei ole paljon muutakaan, mutta Silkkitie on myös joki. Sen virta kuljettaa kaukaa kauas, se kastelee, ravitsee, tulvii ja tuhoaa. Sitä pitävät silmällä sekä paimentolaiset eli metsästäjien ja keräilijöiden seuraava kehitysmalli, että kaupunkikulttuurit.

Samalla tavalla kuin vene ja aura olivat alku viljelylle, tie vaatii juhdan. Hunnit ja muut paimentolaiset tuottivat teollisesti hevosia. Niiden lisäksi tarvittiin kaksikyttyräinen kameli. Kiinaan mennessä on pari niin pahaa erämaata, ettei niistä tahdo muuten selvitä.

Maailmanhistoria on liian painokkaasti teollisuuden tai siis tekemisen historiaa. Sota ja muu rosvous on tietysti teollisuuden yksi muoto. Tekemisen rinnalle on nostettava kaupankäynti. Kaukokauppa on aivan muuta kuin yksinkertainen vaihtokauppa kyläkunnan piirissä.

Tämän lisäyksen Frankopan tekee, tosin erittelemättä kaupallisia rakenteita. Hän kirjoittaa virkeästi ja osaa esittää mieleen jääviä kuvia. Muslimit ihmettelivät kiinalaisia, joita vieraili välillä heidän maillaan. Nämä eivät pesseet ahteriaan tehtyään tarpeensa, vaan käyttivät pyyhkimiseen omaa keksintöään, paperia.

Muslimeilla oli eri ajatus. Ylittäen kaiken ennen nähdyn he kirjoittivat paperille eri kielillä kaikki menneisyyden kirjat ja joukon tulevia. Ennen pitkää heillä oli paperilla hindujen, buddhalaisten ja Kiinan viisaiden merkittävät kirjoitukset.

29 kommenttia:

  1. Kirjassaan Flashpoints George Friedman pitää silkkitien "tukkinutta" Ottomaanien valtakuntaa eurooppalaisuuden synnyn syynä. Eurooppalaisuuden hän puolestaan määrittää faustisuudeksi eli kyltymättömäksi uuden tiedon janoksi, tiedollisten horisointtien koluamiseksi ja murtamiseksi.

    Friedmanin mukaansa portugalilaisten aloittamien, riskialttiiden löytöretkien tärkeimpänä motivaattorina oli Ottomaani-imperiumin perimät tullit ym. maksut, jotka nostivat silkkitien antimien hintoja. Samaan suuntaan vaikutti myös Venetsian saama erityisasema ottomaanien suosikkivälittäjä.

    Löytöretkien suuntautuessa yhä kauemmas ja tiedon niistä levitessä, alkoivat katolisen kirkon totuudet mm. maapallon litteydestä tulla tiensä päähän. Tämän tuhat vuotisen jumalaisen varmuuden murtuminen särki eurooppalaisten henkisyyden ja teki heistä Friedmanin mukaan sieluttomia, jatkuvaan etsimiseen ja rajojen rikkomiseen tuomittuja materialisteja. Mielestäni osuva kuvaus länsimaalaisesta kulttuuristamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva kirkosta maapallon latteuden edustajana taitaa olla historiallinen yksinkertaistus. Wiki:

      "Hermannus Contractus (1013–1054) was among the earliest Christian scholars to estimate the circumference of Earth with Eratosthenes' method. Thomas Aquinas (1225–1274), the most important and widely taught theologian of the Middle Ages, believed in a spherical Earth; and he even took for granted his readers also knew the Earth is round. Lectures in the medieval universities commonly advanced evidence in favor of the idea that the Earth was a sphere. Also, "On the Sphere of the World", the most influential astronomy textbook of the 13th century and required reading by students in all Western European universities, described the world as a sphere. Thomas Aquinas, in his Summa Theologica, wrote, "The physicist proves the earth to be round by one means, the astronomer by another: for the latter proves this by means of mathematics, e.g. by the shapes of eclipses, or something of the sort; while the former proves it by means of physics, e.g. by the movement of heavy bodies towards the center, and so forth."


      The shape of the Earth was not only discussed in scholarly works written in Latin; it was also treated in works written in vernacular languages or dialects and intended for wider audiences. The Norwegian book Konungs Skuggsjá, from around 1250, states clearly that the Earth is round—and that there is night on the opposite side of the Earth when there is daytime in Norway. The author also discusses the existence of antipodes—and he notes that (if they exist) they see the Sun in the north of the middle of the day, and that they experience seasons opposite those of people in the Northern Hemisphere."

      https://en.wikipedia.org/wiki/Flat_Earth#Early_Middle_Ages

      Poista
    2. Friedmanin "tieteellisyydestä" ja lähdeviitteiden määrästä voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvin hän summaa suuria linjoja. Ja näki mm. Ukrainan "flaspointin" jo hyvissä ajoin ennakkoon, kun muut eivät moista osanneet kuvitellakaan.

      Arvelenkin, että suurten geopoliittisen linjojen näkemien on enemmän Augenmass-hommaa kuin nippelin tarkkaa arkistojen pöllyttämistä. Omat lainalaisuutensa tuossa kuitenkin on.

      https://www.amazon.com/Flashpoints-Emerging-Crisis-George-Friedman/dp/038553633X

      Poista
  2. "Jututtamani suomalaiset kustantajat ovat toinen toisensa jälkeen vakuuttaneet, että nimenomaan hyviä tietokirjoja ei aiota enää julkaista kielellämme."

    Voisitteko valaista myös meille rahvaan edustajille, mikä tässä voisi olla motiivina. Kanta vaikuttaa kertomananne periaatteelliselta - tuskin siis (pelkästään) rahakaan?

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisinta kaupunkivaltioiden nousussa (ja pankkijärjestelmässä jne) on mielestäni se miksi ne Välimeren piirissä ja siitä säteillen kehittyivät aivan erilaisiksi kuin vaikkapa Persiassa, puolikuun maissa tai pohjois-Afrikassa. Kuinka frankeista tuli frankkeja? Miksi Fuggerit? Mikä on ero Brussan ja Pisan välillä?

    Onko vastaus Braudelin Kapitalismin historiassa? Ehkä luen sen uudestaan tällä kantilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välimeren piiri, mutta pohjois-Afrikka erikseen. Teknisessä mielessä Pohjois-Afrikan rantaviiva piirittää välimerta. Gaddafi piirsi jopa "kuoleman linjan" Ison-Syrtin lahteen, jota amerikkalaiset uhmasivat.

      Poista
    2. Eurooppalaisen kaupunkijärjestelmän erityisluontee syitä on etsitty ainakin Weberistä asti. Osa hänen antamistaan selityksistä ei ole enää kovin vakuuttavia. On muistettava, että Weberin esimerkki itäisestä kaupungista oli Mekka. Se tuskin on koskaan ollut kovin tyypillinen tapaus. Harvoin eurooppalaisen kaupunkilaitoksen esikuvaksi mainitaan Santiago de Compostela. Itse asiassa viime vuosikymmeninä tutkijat ovat kyseenalaistaneet monia Weberin ja kummpaneiden aiemmin vain euroopan kaupungeille tyypillisinä pidettyjä piirteitä. Pankkijärjestelmä ja yleinen yhteiskunnan monetarisoituminen olivat islamilaisessa idässä juuriltaan varhaisempia kuin lännessä. Myös kaupunkien "porvariston" itsehallinnolliset elimet eivät ehkä Lähi-idässä olleet niin heikkoja ja merkityksettömiä kuin ennen kuvoiteltiin. Kaupunki-ilma näyttää osittain tehneen vapaaksi myös islamin maissa. On näköalaharhan vuoksi vähän vaikea sanoa missä vaiheessa vaikkapa Italian kauppakaupungit alkavat oikeasti olla niin paljon erilaisia islamilaisen puolen kauppakumppaneihinsa verrattuna. Olisi tietysti harhaista kulttuurirelativismia kiistää Euroopan kaupunkien suurta merkitystä kulttuurikehitykselle vaikkapa renessanssin aikoihin. Yki monista Euroopan erityistiehen vaikuttaneista tekijöistä on ehkä ollut Maamassan keskeisimmän poliittisen rakenteen Saksan kansakunnan pyhän roomalaisen valtakunnan, jonka alaisuuteen suuri osa Italiaakin pitkään kuului, merkittävä hajanaisuus. Mitään oikeasti vakuuttavaa yhtä yksittäistä selitystä Euroopan "räjähdykselle" ei ehkä edes ole.

      Poista
  4. Valinnainen historian tapahtumien rinnastaminen nykyaikaan on todella epätieteellinen ja voi johtaa AINOASTAAN vääriin päätöksiin. Jos otetaan tuhannen vuoden takainen tapahtuma ja verrataan nykytapahtumiin, niin jätetään väliin ne tuhat vuotta meidän ja tuon tapahtuman välillä jota verrataan, jotka ovat nykyhetken tulkitsemiseksi PALJON tärkeämmät kuin tuo hetki. Sen lisäksi, että jätetään väliin se tärkein osa eli se miten meistä tuli se mitä olemme ja miten esimerkiksi islamistista tuli islamisti, tuon vertailun yksi vosapuoli, eli menneisyyden hetki on vain meidän nykyinen vääristynyt käsitys siitä, mitä 1000 vuotta sitten oikeasti tapahtui. Toisin sanoen se on konstruktio. Siis lyhyesti: otetaan vääristelty nykykäsityksen mukainen menneisyyden hetki, nostetaan se ilman mitään kritiikkia nykypäivään ja sanotaan esimerkiksi: katsokaa, olemme samanlaiset kuin joku länsimaisuuden kanssa sopimaton kulttuuri (lue - "heidän arvot ovat meidän arvot"). Sellainen valinnainen historian käyttö omiin tarpeisiin ei ole hyväksyttävä ja on itse asiassa epädemokraattista, tarkemmin - se on diktatuurien perusväline.

    VastaaPoista
  5. Allah (الله) on arabiaa, ja suomeksi se on yksinkertaisesti Jumala (persiaksi muuten Khoda). Esimerkiksi: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on hänen lähettiläänsä."

    Kiev on suomeksi varsin vakiintunut muotoon Kiova (tätä on kai aikaisemminkin kommentoitu?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiova on tippumassa pois vanhahtavana, johtuen angloulkomailta käsin tykitetystä kriisiuutisoinnista, jossa muotona Kiev.

      Poista
    2. Tuostakin huolimatta Kiova on suomeksi Kiova - edelleenkin.

      Poista
    3. Muhammed on nykyään...
      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Muhammad

      Poista
    4. Allah ei ole Jumala, vaan epäjumala. Ainoastaan kristinuskon todellinen Jumala, Jumala, on Jumala.

      Poista
  6. Rysslands sammandrabbningar med sina grannar är enligt Frankopan ingenting annat än födslovåndor när världens mittpunkt återförs dit den en gång befann sig. Sidenvägarna verkar resa sig igen och västvärlden sjunka i välstånd och betydelse, för det är i Orienten som naturtillgångarna och det mänskliga kapitalet finns. Niinhän se taitaa olla, että me elämme täällä auringonlaskun maanosassa, mutta voimme lohdutta itseämme A.Kiveä lainaten: Elettiinpä ennenkin, Vaikk’ ojan takan’ oltiin,Ojapuita poltettiin
    Ja ojast’ oltta juotiin.

    VastaaPoista
  7. Koska sekä edellinen että tämäkin blogistin postaus listaa paljon islamin hyviä puolia ja tekee tarkoilla rinnastuksilla selväksi että emme me kristitytkään ole olleet sen kummempia niin mitä ihmettä me enää pelkäämme ja seisoimme rajoillamme vartioimassa ?

    Antaa heidän kaikkien tulla, kylään, uuteen kotiinsa ja täyttää tämä omasta väestöstään koko ajan kuihtuva maa ja aloittaa täällä jotakin uutta.

    Opimme heiltä tähtitieteen, matematiikan, lääketieteen. Nyt olisi toisen aallon aika. Koska myös uskontomme on enää kuin kedon kukka ja kuihtunut pois sekin, tilalle olisi tulossa silläkin osastolla uutta voimaa ja järjestystä. Alistuminen. Kyllä siinä voisi olla jotakin....mikä ainakin vetoaa myös älymystöön, kuten on aina vedonnut.

    Oliko tuo edellinen sarkasmia vai opportunismia sitten, en tiedä?

    Mutta minä odotan samassa mielessä Kiinaa kuin moni suvaitseva ja kaukaa viisas jo ottaa uutta asentoa islamin suhteen.
    Kaupungilla tänäänkin kulkiessani näin satoja satoja kiinalaisia. Koska pidän heidän järjestyksestään siellä kotimaassaan, kuiskasin mielessäni tulkaa ja ottakaa meidät haltuunne, te osaatte hallita.
    Totta kai se oli fantasia, alitajunnasta peräisin kai mutta kuitenkin.
    Olenkin siis ilmeisesti Kiina-suvaitsevainen, Kiina-suvakki. Alkakoon nyt siis kilpajuoksu kutistuvaan ja luhistuvaan eurooppalaiseen mieleen ja maanosaan: kumpi ehtii ensin, Lähi-Itä vai Kiina.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Tiananmen, siinä sitä riittää suvaitsemista, aluksi.

      Poista
    2. Tämä on vähän noloa tunnustaa, mutta kuin luin tuon em. kommenttini uudestaan, siis ehkä joo hieman sarkastisen, niin mulla välähti. Ymmärsin sen minkä te muut varmaan olettekin ymmärtäneet aikoja sitten.
      "Pelolle ei saa antaa tilaa" tarkoittaa tietysti, että pelolle on jo annettu valtava tila, koska se sanotaan ääneen, kerta toisensa jälkeen ja päälle esitetään iloista.
      Monet yksinkertaisesti pelkäävät jo, ja ovat alkaneet varmistella selustaansa? Tukholma-syndrooma.
      Tässä tapauksessa ensimmäinen merkki on itsesensuuri. Toinen merkki on sensuuri. Kolmas on samastuminen. Itsesensuurin vaiheessa olemme jo aika pitkällä.
      Sensuuria ehdotellaan jo lakiin. Samastumisesta kukin vastaa itse itselleen peilin edessä.
      Selvyyden vuoksi sanon, että en puhu nyt (vain) eräästä uskonnollis-poliittisesta voimatekijästä, vaan myös g-voimista. Globalismista.
      Voi olla että liioittelen mielessäni ja ihmiset ovat niin turtuneita että heille on ihan sama mitä tapahtuu ja mitä seuraa mistäkin, kunhan kaupungilla on kivoja festivaaleja ja katuruokatapahtumia ja Tinderissä säpinää ja terassit on auki 03:een.
      Pelko on kuitenkin eläimellinen signaali. Se on yhteydessä hengissäsäilymisen vaistoihin. Pelkoja ei ehkä kaikkia kannatakaan yrittää hoidattaa ja pyrkiä fobiattomaan ihannekansalaistilaan, vaan niitä kannattaa myös kuunnella?

      jk

      Poista
    3. jk

      Aamulehti kannattaa väestönvaihtoa. Pääkirjoitussivullaan valitti ensin, että jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset tarvittaisiin kolme maapalloa. Kun suomalaisten syntyvyys laski niin lehden mukaan onneksi ei väkiluku, "kiitos mamut".

      Poista
    4. Paskannatko housuusi joka kerta kun näet muslimin?

      Poista
    5. Sunnii pitäs paskoo shittimuslimeita.

      Poista
  8. Onko kuvassa joku kirkkoisä? Ei kai vaan Isä Mitro?

    VastaaPoista
  9. Ymmärsinkö oikein, että maailmanhistoria on painokkaasti teollisuuden ja kaupankäynnin historiaa, joiden vasenkätisiä muotoja ovat sodat ja ryöstelyt? Länsimaisessa moraalissa jälkimmäisiä ei katsota hyvällä, joten ne ovat ehkä vähän kärsineet länsimaisen dominanssin aikana. Ainakin teoriassa. Lienevät kuitenkin taas nousussa, kun länsimaiden suhteellinen asema on heikkenemässä?

    Tuntuu käsittämättömältä, että suomalaiset kustantajat olisivat niin paljon sivistymättömämpiä kuin ruotsalaiset, että oikein vakuuttaisivat vakaumustaan olla kustantamatta hyviä tietokirjoa. Ettei vain kunnioitettu bloginpitäjämme nyt vähän kirjoittaisi liioiteltua tulkintaa?

    VastaaPoista
  10. Antiikin sivistys perustui avoimuuteen omaksua suurenmoiset löydöt, joita Persiassa ja Egyptissä oli tehty. Rooman keisarikunnan rappeutuessa arabit ottivat soihdun ja veivät kulttuuria eteenpäin. Kopernikuksen aikoihin länsimaat ottivat aloitteen, kun arabikulttuureihin tuli pysähtyneisyys.

    VastaaPoista
  11. Tyhmyyden ylistys (Trump, Brexit) ja sivistyksen, yliopistojen, laatumedian ja kirjallisuuden aliarviointi vahingoittaa yhteiskunnan perustaa. "Totuuden jälkeinen aikakausi" on tuhoon tuomittu.

    VastaaPoista
  12. Ad Omni: - saatiin näytteitä myös tietämättömyydestä. Eivät ole näemmä pelanneet edes korttia. Kruunu ja miekka osoittivat ennen lukutaidottomillekin, että kysymyksessä ei voi olla kirkonmies, vaan kuningas tai rätkä. Kuvassa on viimeksi mainittu, siis sotilas, ruhtinas, ristiretkeläinen Bohemond, wikipediassa Taranton Bohemund, jokseenkin kaamea roisto.

    VastaaPoista
  13. Olkaamme onnellisia ettei Kiovaa, ruotsiksi Kiev, nimetty keskimmäisen veljen mukaan. Nestorin kronikka ilmoittaa kaupungin perustajiksi henkilöt Kyj, Schek ja Khoryc sekä sisar Lybid. Ukrainaksi kaupungin nimi on Kyjiv, venäjäksi Kijev.

    Suomeksi se on tietysti Kiova.

    VastaaPoista