Sivun näyttöjä yhteensä

8. elokuuta 2016

Silkkitie länteen ja itään




Kommentoija sanoi, ettei mitään länsimaisuutta ole olemassakaan. Hän tarkoitti länsimaista kulttuuria. Tuossa ja muissa maininnoissa vilahtelee myös epäluulo tiedettä ja tutkimusta kohtaan.

Olen samaa mieltä.

Tiedän lukijoitteni kannan universaalien ongelmaan. Aristoteles ja Platon tappeli – kumpi voitti? Onko pöytiä olemassa vai onko kysymyksessä vain pinttynyt tapa sanoa tietyn tyyppisiä kapineita pöydiksi?

”Länsimaat” on epämääräinen sana ja lisäksi huono käännös. Jos ”länsimaat” tuhoutuvat, mitä kaikkea siinä menee? Kreikka ei ole kartalla erikoisen läntinen. Eikä Suomi. Entä Turkki? Miten Venäjä?

Britti Peter Frankopan on tehnyt kumman kirjan. Silkkitiestä on kirjoitettu niin paljon, ettei se oikein kiinnosta, mutta nyt alaotsikko väittää, ett’ lysy,yksessä on ”uusi maailmanhistoria”.

Nyrkkisääntö on kaihtaa kaikkia uusia maailmanhistorioita. Parhaassakin tapauksessa ne ovat kohdittain huvittavaa pötyä. Jos iso historia on hyvin tehty, se on hirvittävän ikävä lukea, ja kirjoittajia täytyy olla sata tai monta kymmentä eikä tuloksena ole mosaiikki vaan kirjavien sirpaleiden varasto.

Sanoisin että tämä kirja on 656 sivua pitkä kotiaine. Mielenkiinto herää, kun käy ilmi, että Frankopan osaa ainakin lukea venäjää ja arabiaa ja arvattavasti persiaa sekä useita eurooppalaisia nykykieliä.

Hän tarkastelee jopa persialaissotia idästä, ei siis Ateenasta tai Spartasta, ja ainakin tähän mennessä lukemassani osassa hän osoittaa olevansa vähintäänkin selvillä Kiinan historian pääpiirteistä.

Tuo Kiina on tarpeellinen lisä. Eurooppaa piinasivat idän arojen paimentolaiskansat. Kiinalla oli juuri sama ongelma, ja eräs ratkaisu oli Suuri muuri. Hunnien vaikutus t’ang kauden levottomuuksiin ja sisällissotiin oli keskeinen, ja nuo ajat taas on ikuistettu runouteen, jota pidetään verrattomana.

Hunnien jälkeen tuli avaareja ja madjaareja, sitten mongoleja kuten Tshingis-kaani ja sitten suuri rutto. On muuten mahdollista, että Itä-Roomaa hyvin pahasti ravistellut Justinianuksen rutto oli sekin Silkkitien tuontitavaraa.

Frankopan niveltää tarinaansa myös suuren eurooppalaisen ongelman, joka on tapana esittää vajavaisesti, viikingit. Idäntie saattoi olla tärkeämpi kuin raivoaminen lännessä. En ole ennen huomannut selitystä kirjaimellisesti suunnattomille viikinkiajan rahakätköille. Suurimmat ovat Gotlannissa mutta on niitä Suomessakin. Gotlannista on tähän mennessä virallisesti löydetty 170 000 hopearahaa viikinkiajalta. Arvellaan että kymmeniä tuhansia on päätynyt vaivihkaa markkinoille. Ryöstelystä jaettiin tuomioitakin pari vuotta sitten.

Edes jonkinmoisen aarteen kuljettaminen pitkän matkan takaa Skandinaviaan oli lähes mahdotonta. Elleivät petshenegit tai muut ikävät ihmiset olleet väijymässä, aseveljet tappoivat ja pitivät saaliin ja alkoivat sitten tappaa toisiaan jne. Maakätkö ja vaikeneminen oli hyvä ajatus. Raha ja aarteet oli kuljetettava etappi etapilta, salaa. Niinpä kätköjä löytyy kaikkialta viikinkien idäntien varrelta. Kolikot kertovat, koska rahan ajoittaminen on enimmäkseen ongelmatonta.

Horjahtelevan Bysantin rinnalla kalifaatti oli niin rikas, että Frankopanin mukaan Irlannissa asti lyötiin kolikoita, joihin oli yritetty lyödä arabialta näyttävää kirjoitusta, se kun oli rahan merkki.

Tämä kuljettajan ongelma saattoi olla kauppaseurojen ja pankkien perustamisen syy. Silkkitien kaupasta huolehtivat aika laajasti kauppiaiden sukulaisuuteen perustuneet verkostot. Bolgar oli Volgan varrella mainio kauppapaikka, kunnes viikingit sen tuhosivat. Arabialainen matkailija Ibn Faladjan säilyneen kirjan mukaan rusit ovat pitkiä kuin taatelipalmut, vaaleatukkaisia ja vereviä sekä likaisinta väkeä, mitä Allah on koskaan luonut. Rusit käyttivät ihan tolkuttomasti humalluttavia juomia.

“Rus” lienee tarkoittanut 900-luvulla tavalla tai toisella valtakuntaa luoviin, myöhempiin venäläisiin kytkeytyneitä varjageja.

Valtavan rikkaaksi kuvailtu kasaarien valtio oli Silkkitien ja pohjanmiesten Bysantin reitin risteyksessä. Kasaarit, Mustanmeren ja Kaspian meren pohjoispuolella, muistetaan ainakin erikoislaatuisesta vedostaan kristittyjen (Bysantti), ennen pitkää Bagdadiin ennenkuulumattoman valtion rakentaneen islamin, vielä pakanallisten turkkilaisten ja ajoittain lännen kirkon ristipaineessa. He rupesivat juutalaisiksi ja heitä on kuvattu juutalaisten ”kolmanneksitoista” heimoksi. Valtion tuhosi Kievin Svjatoslav.

Frankopanin omaperäinen ajatus on suunnilleen se, että maailmankaupan keskipiste oli tuhansia vuosia Pamirin takana Keski-Aasiassa. Länsimaisuus ja länsi oli niin kurjaa seutua, ettei sen kanssa käyty ihmeemmin kauppaa pitkiin aikoihin. Silti silkki ja posliini löysivät tiensä Eurooppaan, jostaq hankittiin itään orjia. Orjakaupan suuri investoija oli ensimmäisen vuosituhannen lopulla nousuun läåhtenyt Venetsia.

Jatkan tästä aiheesta. On käytännön ongelmia. Remontti alkaa valmistua. Tänään oli viidenlaisia työmiehiä ja urakoitsijoita. Siinä se aika kuluu.

En vielä ota selvää kantaa Frankopanin kirjaan. Sen nyt näin, ettei tämä kuulu samaan sarjaan kuin teokset, joissa väitetään kiinalaisten kartoittaneen koko maailman keskiajalla tai muuta vakavaa. Pureutuminen persian- ja arabiankielisiin lähteisiin on joka tapauksessa uutta, ja luottamusta lisää, että kirjoittaja johtaa Oxfordissa Bysantin tutkimusta. – Varmaa tietoa en ole vielä löytänyt, mutta Frankopani-suku oli Kroatian alueen ylhäisaatelia jo sydänkeskiajalla. Onko tämä kirjoittaja samaa joukkoa, se on kiinnostavaa.

”Euroopan historioissa” on vanhastaan ollut ongelmana Itä-Euroopan unohtaminen.  Miten muu maailma on vaikuttanut Euroopan kohtaloihin, se on ollut lähes tutkimaton kysymys. Frankopon väittää, että lähes kaikki tärkeä tuli Eurooppaan tuontitavarana, kuten esimerkiksi kristinusko ja islam, luonnontiede, lääketiede ja matematiikka.

15 kommenttia:

  1. Länsimaisuus on tietysti tavattoman epämääräinen käsite, tosin käyttökelpoinen sinänsä. Me suomalaisethan hellimme asemaamme idän ja lännen välissä. Olemme länsimaisia, mutta hieman itäistä eksotiikkaa omakuvaamme mukaan ottaen.

    Lukisin kovin mielelläni maailmanhistorian, joka katsoisi ihmiskunnan historiaa laajasti, ei siis länsimaisin silmin. Liekö sellaista olemassa? Vielä jos sattuisi olemaan hyvin kirjoitettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsimaaksi ei kannata liittyä, jos siitä länsimaisuudesta ei tarvittaessa voi irtisanoutua.

      Poista
  2. Rusihan on soutumies Ros-lagenin seuduilta. Sieltä lähdettiin kevätkylvöjen jälkeen kohden Hiittistä, sitten Kumianpäätä, sitten Viron rannikkoa (Taanien linnan tuleva paikka, Lindanisa) -- sillä siellä olivat kivettömät vedet toisin kuin Balagårdssidanilla. Sitten Vederlaksin paikkeilta (Suursaaren nähtyään) suunta kohden nivan niskaa ja sitten suurta risteystä, josta pääsi sekä rusiaan että siitä eteenpäin Miklagårdiin myymään voimiansa kaupalle. Vaikka "viikinki" eli pitkien rantojen mies peseytyi joka laugr'dagr, piti joka päivä peseytyvä musselmaani silti häntä hirvittävän likaisena. Sillä jotakin eroa piti olla sentään sivistyneistön ja palveluskunnan välillä.

    Mutta hyvässä lykyssä palasi kauppo jo Rusista kolikoita ja hopeaa kaulassaan; jotkut vuosien jälkeen varangien kaartista loppupalkan saatuaan vielä rikkaampana.

    Soutureiteistä löytyy lista "the danish itinerarysta". Siinä luetellaan etäisyydet soutujaksoina ("hugia siö", hakata merta airoilla) levähdyspaikasta toiseen. Virolahden sisälahden, Rautalanselän, edustan salmen saaresta on löytynyt varhainen viikinkiveneen raato, kivin upotettu. Sen aikuisen moottoritien vartta. Ruotsiksi tuo lahdelma on Vederlaks -- myrskysään suojalahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiintoisaa. Hopeavalkeassa Lennart Meri tosin korosti, että Porkkalaniemee (tai Hnakoniemen rn muista tarkkaan) viikiknkiläydöt Suomenlahden pohjoisella rannoilla vähenevät. Suunta otettiin Viron rannikolle, sillä siten alkoivta kivikkoiet vedet. - Mutta kiehtova kirja on kirjoitettu 30 vuotta sitten...

      MafH

      Poista
  3. Jo Herodotos myöntää, että klassinen Kreikka oli paljosta velkaa Persialle ja Egyptille, uskonnosta tieteisiin.

    VastaaPoista
  4. Kun Adrianmeren itäranta eli Kroatia jne. tuli mainituksi, mainostaisin varovasti Noel Malcolmin kirjaa "Agents of Empire" jossa kerrotaan erään Kotorin seudulta olevan suvun vaiheista 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa mm. Venetsiassa ja Osmannivaltakunnassa. Tällä kirjoittajalla on kanssa ollun jänniä lähteitä.

    AW

    VastaaPoista
  5. Frankopan on varmaan aika oikeassa. Hämeen-Anttilan "Mare nostrum" kuvaa aika hyvin lännen ja Lähi-Idän vuorovaikutusta vanhalla ja keskiajalla. Siinä päädytään samaan johtopäätökseen. Aristoteleen jälkeen ja ennen 1500-lukua Euroopassa ei tapahtunut juuri mitään mielenkiintoista uutta kulttuurin alalla. (Meille eurooppalaisille Plotinos, Augustinus ja Tuomas Akvinolainen ovat toki tärkeitä, mutta 1500-luvun Lähi-Idän perspektiivistä näillä oli vain paikallista merkitystä. Nyt asia on toisin.)

    Jos Hämeen-Anttila on samaa mieltä Frankoponin kanssa, on hyvä syy uskoa asian olevan niin kuin he sanovat.

    VastaaPoista
  6. Bongasin itsekin ko. kirjan, vaikken sitä nyt ehdikään aloittaa. Hauska kuulla ennakkoon arvoitasi siitä.

    On kovin populääriä halveksia ja vähätellä länsimaisuutta, vaikka niin vaikutusvaltaista kulttuuuria, kuin nykyinen aidosti globaali länsimainen hegemonia, ei ole koskaan ollut - ei edes britti-imperiumi kulta-aikoinaan. Nykyinen läntinen kulttuuria, joka perustuu tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen sekä ajatukseen jokaisen oikeudesta tavoitella haluamansa kaltaista onnea ja elämää, kunhan ei niin tehdessään estä eikä pyri estämään muita tekemästä samoin, on sekä ainutlaatuinen että laadullisesti ylivertainen edeltäjiinsä verrattuna.

    VastaaPoista
  7. Lyonsin suht tuore suomennos Viisauden talo käsittelee samaa aihepiiriä. Oli ainakin alkukielellä luettuna mielenkiintoinen. Itä-Euroopan paitsioasemasta olen samaa mieltä. Snyderin kaksi suomennettua todistelevat sitä lähihistorian osalta Tappotanner ja Musta maa. Blogistille terveisinä että lueskelin isä-Kemppisen muistelukirjaa ja tyyli tuntui kotoisalta ja argumentaatiokin. Tämä on kehuksi tarkoitettu.

    VastaaPoista
  8. Taas lastenkamariperspektiivistä: Oli oltu viikko Gotlannissa ja kotiin tultua kysyin 9-10 -vuotiailta kaksosilta, mikä matkalla oli ollut parasta. Ne yksikätiset laivalla (Turusta), oli vastaus. Tosin sitten kouluaineessa kertoivat myös museon muumiosta ja raha-aarteista, ihan asiallisesti. EG

    VastaaPoista
  9. Peter Frankopan on kroatialainen. Hän näyttääkin kroatialaiselta.
    http://www.peterfrankopan.com/about-peter.html

    VastaaPoista
  10. Oli ihan pakko tarkistaa, kun Kroatia on tullut tutuksi:
    "I come from a family that has been on the coast of Croatia since before 1200. But my father came here at the end of the Second World War, effectively as a refugee, so while it’s nice having lineage and grandeur and titles [Frankopan’s title is Prince], it doesn’t really count.
    The Telegraph 28.8.2015 Culture/Books

    VastaaPoista
  11. Jos linkki sallitaan, tässäpä taustoja ruhtinas Peter Frankopanin elämälle: http://www.dailymail.co.uk/home/you/article-1229251/Jessica-Frankopan-The-member-Sainsbury-family-heart-lies-hotels.html

    VastaaPoista
  12. http://mpegmedia.abc.net.au/local/brisbane/conversations/201605/r1567691_23581428.mp3. Frankopan luennoi aiheesta 50 minuuttia Australiassa. Tässä voi siis kuulla hänen äänensä.

    VastaaPoista
  13. amazon.de: e-kirjana EUR 6,42. Tilasin. Toimitus kesti 10 sekuntia.

    Lars

    VastaaPoista