Sivun näyttöjä yhteensä

28. huhtikuuta 2016

Verot verta juo

Olisiko valtio yhtiöitettävä tai yksityistettävä?
Ajatus ei ole uusi. Eilinen veteraanipäivä palautti mieleen lapualaisten (väitetyn) ehdotuksen ottaa talvisodan Taipaleen lohko urakalle. Lapualaiset ja kauhavalaiset vaikenevat mielellään siitä, että naapurirykmentti ei ollut heidän päiväläisiään. Siellä vuorotteli kaksi rykmenttiä. Se toinen, jonka työn jäljessä ei ollut mitään huomauttamista, oli koottu köyhien pitäjien miehistä, Suomenselän valmiiksi vähäosaisista. Kun Tuuri kirjoitti pohjalaisista, Yrjö Jylhä kirjoitti siitä toisesta.
En tiedä, mihin ”Internationale” viittaa kertoessaan, että verot köyhälistön verta juo. Köyhälistö tarkoitti ihmisiä, joilla ei ollut varoja edes välittömien tarpeittensa tyydyttämiseen eli tuskin syömiseenkään. Veroa heistä ei kyennyt kukaan puristamaan.
Ymmärrän että tämä ja myöhemmät työväenlaulut tarkoittavat ”lisää liksaa”. Röyhkeät raharuhtinaat riistävät eli eivät maksa tarpeeksi palkkaa metallityöläisille ja satamatyöläisille.
Pentinkulman miehet näkivät, ettei kartanon patruunaa nähty viikatteen varressa. Pehtoori eli rahapalkkaa nauttinut työnjohtaja nähtiin, ja syntyneessä kilpailuissa hän otti ja hävisi Akseli Koskelalle. Koska Koskelat olivat pappilan torppareita, Akseli oli kartanon pellolla hankkimassa raha-ansioita. Torppari maksoi maastaan tekemällä työtä taloon, siis pappilaan. Termi oli ”taksvärkki” eli päivätyö. Torpan vuokra märiteltiin miespäivinä, naispäivinä, hevospäivinä.
Tässä on tietenkin puhe veroparatiiseista.
Haluan huomauttaa omasta puolestani keskusteluun, joka velloo, että eräs tunnettu veroparatiisi on Suomi.
Valtion pussi on pohjaton kaivo. Pohjaton kaivo tarkoittaa täsmälleen samaa kuin pohjavesi.
Suomessa on hyvä pohjavesi, eikä se ole loppumaan päin. Maapallonlaajuisesti makea vesi on seuraava kriisihyödyke. Afrikka on kuivumassa kovaa vauhtia.
”Scientific American” (March 2016) kirjoittaa samaa kuin nykyinen, parempi historiantutkimus. Jos hallinto ja muut herrat toimivat huonosti, heidät voi tappaa (Stalin & Mao) mutta parempi keino on vain vaihtaa heidät toisiin. Talonpoikia ei voi vaihtaa (Stalin & Mao melkein onnistuivat ja tuho oli lähellä).
Scientific American siis otsikoi ”Syyrian ilmastopakolaiset” ja kertoo yksityiskohtaisesti pohjaveden katastrofaalisesta katoamisesta vuodesta 2006 alkaen. Molempia maailmansotia muuten edelsi kuuma ja kuiva kausi. Kesät 1914 ja 1939 olivat aivan poikkeuksellisia.
Valtakuntia on sammunut. Yksi epämääräinen selitys on ”eroosio”. Syyria ja Kreikka olivat kerran metsäisiä, viljavia alueita. Maya-korkeakulttuurin nopea tuho johtui ainakin osittain makean veden ehtymisestä. Missä määrin Kiinan yhteiskunnalliset vaivat viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana liittyvät hajoaviin kanava- ja kastelujärjestelmiin, sitä en tiedä riittävän tarkasti. Missä määrin pelaaminen kastelun kanssa vaikutti Neuvostoliiton tuhoon, sitä saa arvuutella. Tyhjäksi kuollut Aral-järven alue lienee esimerkki, eikä ainoa.
Syyrian yhteydessä tai yleisemmin sotaisan islamin yhteydessä puhutaan yleisesti öljystä. Toinen neste, vesi, voi olla tärkeämpi asia.
Verotonta paratiisia ei ole olemassa. Eedenin yrttitarha on kukaties ollut; heijastumia on muinaiskirjallisuudessa muuallakin kuin Raamatussa. Paikka olisi saattanut olla Eufratin ja Tigrisin välissä siellä, missä on viimeksi kuluneet vuosituhannet ollut enää papyrysrämeitä. Luultavampaa on että kerran hedelmöineen alueen päällä on nyt Persianlahti, suolainen vesi.
Joen pakottama paikoillaan asuminen merkitsee veroja. Raha virtaa alamäkeen. Lähes kaikki vanhimmat säilyneet kirjoitukset koskevat veronkantoa ja jokiliikennettä, pronssikaudella myös rannikkopurjehdusta.
Valtion ikuinen ongelma on pitää yllä veronkantojärjestelmää, joka ei maksa enempää kuin tuottaa. Panama lienee esimerkki globalisaatiosta. Hiiret jyrsivät reikiä veronkantajien verkkoihin.
Sekä Euroopassa että ympäri maailman ongelmana ovat huonot hallitukset. Kukaan ei muista vihata Sveitsiä, joka on verokeitaista perinteikkäin. Hallinto on niin hyvä, että sen toiminta on ennakoitavissa.
Ilmennän ajatuksiani lyhyellä kertomuksella Italialaisesta torpedosta. Se ei näyttäisi liittyvän verotusongelmaan, mutta liittyy.
Kun firma on joutumaisillaan oikeuteen patentin loukkauksesta pahassa paikassa, kuten Englannissa, jossa on riuska tahti ja hyvät tuomarit, se panee vireille negatiivisen vahvistuskanteen omasta patentistaan esimerkiksi Italiassa. Loukattu osapuoli joutuu saapumaan sinne ja yleensä esittämään oman kanteensa samassa yhteydessä.
Tulos on yleensä toimiva, loukkaajan kannalta, kiitos mm Luganon ja Brysselin sopimusten. Hyvän tuomioistuimen kauhut vältetään ja esimerkiksi Milanossa on hauska istuskella kahviloissa sen epätodennäköisen mahdollisuuden varalta, että juttu huudettaisiin joskus esiin.
Nimitys johtuu siitä, että Italiassa kestää vuosia ennen kuin jutut saadaan edes alustavasti vireille oikeudessa, ja itse menettely onkin sitten tosi hidasta. Tuomareiden ammattitaidosta ei ole tietoa, ainakaan myönteistä. Belgia on samanlainen. Belgialainen torpedo on sama asia.
Temppuilemalla mahdollisimman huonon maan ja siis sovellettavan lain taataan se, ettei asia ratkea ikinä.
Tämän takia pidän tyhmänä viedä yhtiöitä Panamaan tai edes Luxemburgiin. Veron ankaruudella ei ole lopulta suurta merkitystä, koska liiketoiminnan tarkoitus on siirtää myös verot kuluttajien (”talonpoikien”) maksettavaksi hinnoissa. Tärkeää on, etteivät transaktiokulut karkaa eikä toiminta pääse rämettymään kuin papyrussuo.

24 kommenttia:

  1. Papyrussuollepa on meilläpäin totisesti konstruoitu eksoottinen kone, leikkuupuimuri. Ei vertauskuvallinen eikä liity aiheeseen mutta on. Viroon on myös malli joka korjaa ja niputtaa järviruokoa. Lajittelu tehdään kuitenkin käsin. Hyvin laskettu ruokokatto kestää 90 vuotta ja joka tapauksessa 70 vuotta. Tämän tapaisen rakentamisen elvyttämiseen ovat virolaiset kattomaakarit saaneet tomerina veikkoina EU-rahoja. Mihinä viipyy meillä tämä työ ja toimi! Eikö ne komeet autot ollenkaan kiinnosta nuoria herroja? Täältä lähtis (gratis) tamppilaudan (kevytmetallinen erikoistyökalu) kuvat jos kellä on tarve. On hyvä, ite kattokomentaja hyväksyny. Utsin taiten millainen sen tulisi olla ja piirsin. Ei ole vaikea numeerisen jyrsinkoneen äärellä jyrsäistä. Muka vaikea, muka oltava mestari, muka kallis...
    Höpöpuheita.

    Vaikka veneille suuli. On hyvä. On kokemus ja tieto tästä. Grillikatos ei ole niin hyvä idea, ei ennen kuin muutama on koepoltettu ja palotekniikan lapatoorio saanut sen kanssa pelata. Tartteehan nekin bemarinsa, pehkunan jäävääjät ja jankkaajat. Kumminkaan eivät edes kuusta kirveellä kaadetuksi saisi, metrisessä hangessa. Montakaan.

    Vai otetaanks skaba? Kummasta vaan.

    Aurinko sen lujitemuoviveneen syö, ei sää eikä talvi eikä ilmansaasteet. Ennen oli venevajat juuri siihen, tosin niiden päätarkoitus oli suojata rantautumista ja lastinkäsittelyä. Kuinka moni on sellaisessa touhunnut?

    Se on sitä ympäristökulttuuria. Ihteänsä oikeen aitoa ja kauhean suojeltavaa.

    Vaan - pirulauta - käykääskin kuulkaa miniviheriät pavutten räknääjät määräämään paragraafit tähän niin saatte suuria merkillisiä aikaan ja nimenne julkaisuihin ja pysytte pois pahanteosta...

    Nyt tulee pitkä miinus:

    - Tahotteko muuten sellasen pirulaudan piirustukset? Hirmu hinta niillä. Minä tiijän.

    Minä oon nähäny miten sitä mehtähallituksen mökkilöillä juuhaan kaliaa ja venneeseen tällätään sellanen mafia että haitari vaan päällä hönkii ja meidän paikalla retkottaa pulkan perä perkele kulumittain kun ei sen vertaa ole tajua eikä taitoa. Verot maksaa!

    (Tein tästä tyypistä kainuulaisen jostain syystä.)

    VastaaPoista
  2. Vai verot verta juo riistävältä kapitalistilta. Tähän on ratkaisu, jossa valtio maksaa verot.

    Ei muuta kuin omaisuus hukkaan ja vuokratuella pitkäaikaistyöttömäksi. Näin saa tasaveron 20% jonka valtio maksaa itselleen.

    Ei tällöin tarvi olla kateellinen työttömille, vaan alaa itse sellaiseksi. Saa löhötä sohvalla ja juoda kiljua. Eikä tarvi kiljua verojen veren juomisesta ja karata panamaan.

    VastaaPoista
  3. Mikä on, ettei. Kopy -paste toimi. Suuruudenhullushan oli Neuvostoliitossakin voimissaan, missäpä ei. R Reaganin panos Neuvostoliiton romahdukseen, on ainakin oamassa mielessäni vakiintunut lähes totuudeksi. Kuitenkin , kun tutkin hetken aikaa netistä Neuvostoliiton BKT:n huippua ja R.R:n " tähtiensota puheen päivämäärää, tulin toisiin ajatuksiin.

    Onko muuuten missään, vapaasti saatavissa luotettavia tilastoja Neuvostojen maasta. Jos, ja kun. Maa perustuu suunnitelmatalouteen,luotettavan tilastoinnin täytyy olla keskiössä. Maata johtivat kuitenkin, lähes loppuun saakka, miehet joilla oli kokekemusta sodan johtamisesta. Jos sotaa aikoo johtaa menestyksekkäästi, täytyy pystyä erottamaan oma propaganda ja tosiasiat. Luvut täytyy olla selvillä, muuten käy niin kuin Aaatulle, komentaa joukkoja, joita ei ole enää olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan luotettava tilastointi puuttui. Heti ensimmäisen viisivuotiskauden jälkeen ei Stalinille uskallettu kertoa totuutta. Siitä alkoi valehtelu joka lopulta johti valtion romahdukseen.

      Poista
    2. Kunntelin tässä taanoin radiota ja siellä sanottiin, että joku Todd oli jo 1970 -luvulla ennustanut NL:n lopun. Hänen ennustuksensa perustana oli väestötilastot; kun lapsikuolleisuus tuohon aikaan muualla maailmassa (länsi) ryhtyi laskemaan, se NL:ssä vain kasvoi. Eihän sellainen valtio voi kauan keikkua elossa, jos uusien tovereiden määrä vain laskee. Täh?

      Poista
    3. Ilmari Susiluoto on tehnyt kirjoja, jotka osin perustuvat tilastoihin.

      Poista
    4. Meilläkin hallituksen kärkihankkeisiin on kuulunut monien sipiläläisittäin "turhien" tilastojen ja pitkien aikasarjojen lakkauttaminen. Oikeuslaitostilastotkin on suurelta osin lakkautettu. Eikä näiden kahjojen kerran tekemät virheet ole enää koskaan korjattavissa.

      Poista
  4. Taisipa Koskelan Akseli olla kartanon pellolla hankkimassa muita ansioita kuin rahallisia... Ja jos joku hänelle siitä niitosta palkan maksoikin, niin Kivivuoren Otto.

    VastaaPoista
  5. Niin, Yhtiön viemisestä Luxemburgiin minulle tulee heti mieleen Antti Piipon Elcoteq joka siirsi pääkonttorinsa kyseiseen maahan. Sekava ja vaikea konkurssimenettelyhän siitä seurasi.-Murphy_

    VastaaPoista
  6. Sinällään outoa, että EU:ssa missä kaikkea pyritään integroimaan ei ole puututtu riitaprosessiin - tai ainakin tuon kaltaiseen forum shopingiin.

    VastaaPoista
  7. Historioitsija A: "Verojen kantaminen vähäisiltä 100 - 250 mk:n tuloilta herätti yleistä tyytymättömyyttä vähävaraisimmissa kaupunkilaisissa, samalla kun se verorästien huomattavan kasvun vuoksi aiheutti häiriötä kaupunkien taloudelle."

    Historioitsija B ( "kunnioitettu" pohjalaislähtöinen professori): "Muutama Helsingin hienoston edustaja on kohdannut promenadillaan Pohjoisella Esplanadikadulla v.1893. Monikaan ei vielä kaihtanut rikkautensa julkista esittelyä, kun verokarhukin oli kohtuullinen." (kuvateksti)

    VastaaPoista
  8. "Tärkeää on, etteivät transaktiokulut karkaa eikä toiminta pääse rämettymään kuin papyrussuo."

    Tässä JK on täysin oikeassa. Taitava liiketoiminta tähtää hyvää tulokseen, josta verojen jälkeenkin jää itselle riittävä siivu (esim Supercellin omistajat). Toisaalta ahneelle mikään ei ole kylliksi. Sitä paitsi kiinni jääneet Ehrnrothit alkavat olla jo auringonlaskun liikemiehiä, joille tärkeintä on pitää kiinni hupenevista varoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juurikin samaa mieltä. Liiketoiminta on yksinkertaista matematiikkaa jonka hallitsee hyvin jo tradenomin koulutuksella. Eihän sitä muuten liikemieheksi pääsiäisisikään...
      (Blogivaeltaja)

      Poista
  9. "Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallan­kumouksen edessä. Proletaareilla ei ole siinä muuta menetettävää kuin kahleensa. Voitettavana heillä on koko maailma. Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!"

    Tämäkin "Kommunistisen manifestin" värssy on pahasti todellisuutta vääristelevä. Eihän proletariaatti omistanut kahleitaan. Ne omisti se samainen porvari, joka omisti sekä orjan että hänen työnsä tuotoksen. Ilmiselvästi työvälineet, myöskin kannustin/sitouttamiskahleet, olivat työnantajan yksityistä omaisuutta. Työntekijät eli orjat nauttivat siis täydellistä, vain parhaimmalle aatelistolle, kuuluvaa verovapautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtopäätös: kaikki maailman orjat tyytyköön osaansa ja palvelkoon uskollisesti ja tunnollisesti herrojaan, tarvittaessa näiden saappaat kielellään kiilloittaen!

      Poista
  10. Blogistin assosiaatiot ovat usein vähän hämmentäviä: mihin oikein tarttuisi? Vaikkapa Väli-Amerikkaan. Veden puutteella varmasti oli osuutensa Maya-keskusten häviöön, mutta samaan aikaan kuitenkin Yukatanin kuivimmalla alueella (Chichen Itza) pärjättiin suhteellisen hyvin. Taisivat eteläisemmät valtakeskukset verottaa, so. hävittää, toisiaan turhan perusteellisesti.
    Suomessahan ei Lähi-Idän tapaan vesikriisiä ole odotettavissa. Pohjavettä arvioidaan olevan viisinkertainen määrä järvien kokonaisvesimäärään verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi siitä Suomellekin vesikriisi tulla, jos eteläisistä maista vesi loppuun. Etäisiä kaikuja olemme viime vuoden kokeneet.

      Poista
    2. Jaa niinku miten? Nato hyökkää tankkilaivastolla sumffaraa-sumffaraa, sumfarallallei?

      Poista
    3. Jos vesi loppuu Välimeren maista, ei sitä väestövyöryä pohjoiseen mitkään rajat kiinni -liikkeet kyllä pysäytä.

      Poista
    4. Huu! Nyt on hyvä uhkakuva. Epämääräiset vihjailut eivät saa mitään kunnon väreitä aikaan selkäpiissä. Kiva kun viitsit.

      Poista
  11. Eihän sitä meiltä kysytä. Sipilä yhtiöittää Suomen joka tapauksessa. Ja tämä vain sen takia, että muukalaiskammoisuus, jolla sinänsä ei ole mitään tekemistä valtion ja bisneksen toisiinsa sotkemisen kanssa, sattui olemaan pinnalla viime vaalien aikaan ja auttoi perussuomalaiset jytkyynsä - pitämään tätä heille sinänsä vierasta bisneistämideologiaa hallitusvallassa.

    VastaaPoista
  12. Olisiko se ollut niin, että parta-Kalle ja kumppanit eivät oikein luottaneet ns. ryysköyhälistöön. Työvenluokka oli jo jotain, jolla oli verotettavaa, ja siis jotain muutakin menetettävää kuin vain kahleensa.

    Suomen työväenliikkeen veteraaneista sata vuotta sitten merkittävä joukko taisi olla nykyään pienyrittäjiksi luokiteltavaa käden taidot hallitsevaa porukkaa kuten muurareita, seppiä, suutareita ja räätäleitä. Näistä suutari Eetu Salin oli niin etevä suustaan, että isännät olivat monesti häntä koivuhalkojen kanssa maantien varressa odottelemassa niin, että suutarin juoksulahjatkin tulivat hyvään tarpeeseen.

    En tiedä miten tunnollisesti tuolloin tuloja ilmoitettiin verottajalle, mutta luulisin totuuden selvittämisen ansaituista tuloista olleen tuolloin ainakin näiden käden taitajien osalta peräti hankalaa. Ja kun näin oli, saatettiin siirtyä helposti nykyään arvioverotuksena tunnetun menettelyn piiriin.

    Eikös joskus maksettu henkirahaksi kutsuttua veroa, jonka yhteydessä ei tuloja kyselty. Olisiko silloinkin ollut niin, että varallisuuden näyttäminen ei ollut verotuksellisesti järkevää. Verotuksen historian todellisen konkretian selvittäminen viimeisen 150 vuoden ajalta olisi mielenkiintoinen tutkimustehtävä.

    "Verot köyhälistön verta juo" kuulostaa läpikotaisin raamatulliselta vertaukselta. Kirkoissahan tätä hurmejuomaa ollaan juottavinaan ihmisille aina sunnuntaisin. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  13. Suomi on veroparatiisi vain ammattiyhdistysliikkeelle, koska tällä porukalla on verovapaus.

    VastaaPoista
  14. Viimeisten tietojen valossa Italian oikeuslaitos toimii erinomaisesti: vv 2004-2014 keskimààràinen rikosjuttujen hylkààminen vanhentuneina on 70%. Kyllà tuohon jo mahtuu muuta hotdoggikin mukaan. numeroina noita oli n. 1028000 juttua.
    Ja veroista uskoisin ettà kaikkiin, muutamasta eurosta miljooniin, palkkoihin ja korvauksiin on jo aikojen alusta laskettu mukaan veron osuus, ainakin Suomessa joten sen suorittamatta jàttàminen on suoraan varkaus tai kavallus. Nàin myòs Italiassa vaikka tààllà maffiaystàvàllinen ilmasto suosiikin "pikkurikosten"sormien làpi katsomista, ylinopeudet, pàin punaista ajo, hylàttyjen kalusteiden ja varusteiden kanto kadulle sekà muut pikku kiusat veronkierrosta puhumattakaan.

    VastaaPoista