Sivun näyttöjä yhteensä

31. maaliskuuta 2012

Dosentti


Tohtorin tutkinto ei ole sinänsä hieno eikä professoriksi päätyminen vaadi keskinkertaista suurempaa lahjakkuutta.

Itse annan näille arvoa, samoin kuin tietysti dosentuurille. Väitöskirjan tekeminen osoittaa useimmiten kykyä pitkäjännitteiseen ja tarkkaan työskentelyyn, joka on lisäksi suhteellisen itsenäistä.

Niin, dosentti on siis ihminen, joka on julkaissut väitöskirjan jälkeen toisen mokoman tutkimuksia. Tuotannolle nimetään asiantuntija-arvioijat, ja lisäksi on annettava tiedekunnan nimeämien henkilöiden raadille opetusnäyte.

Joku kommentoija innosti minua kirjoittaman väitöskirjaa Tintistä. En voi, koska olen jo filosofian tohtori ja Helsingissä yleisen oikeustieteen ja Turussa kulttuurihistorian dosentti. Oman alani dosentiksi en viitsinyt hakeutua. Sitä tehdään joskus eläkkeelle siirryttäessä. Sarjakuvasta olen luennoinut  yliopistolla yli 20 vuotta.

Oma väitöskirjani ei ollut kovin hyvä. Ne henkilöt, jotka sanovat minua suurten linjojen mieheksi, mikä on hyvin ikävästi sanottu, eivät ole tutustuneet tuohon väitöskirjaan eivätkä sen kakkososaan, joka sisältää runsaasti tilastoja ja täydellisen matrikkelin korkeimman oikeuden tuomareista.

Tuomioistuintilastoa ei enää tunnettu eikä muistettu ja vielä vähemmän sitä, että autonomian aikana tuo tilasto oli valtavan hyvä – niin hienoa aineistoa sosiologeille ja sosiaalihistorian tutkijoille, että kumma kun eivät ole huomanneet. Sotien välisenä aikana julkaisut muuttuivat pääpiirteisiksi, ja saatiin odottaa kauan ennen kuin luotettavaa tietoa alettiin taas painaa.

Tuossa kirjassa on osio, jotka kukaan ei enää muista, eli hyvin yksityiskohtainen selvitys siitä, mitä korkein oikeus on todella tehnyt 1918-1990. Selvitin arkistosta juttumäärät ja niiden jakautumisen eri vuosina erilaisiin asioihin. Tehtävä oli erittäin työläs. Mukana on myös tuomioistuimen työskentelytapa.

Aika yllättävä oli havainto, että syystä parjattu lakikieli on eri Euroopan maissa ollut yllättävän samanlaista. Se kävi ilmi etenkin 1700-luvun oikeustapauskokoelmista, joita julkaistiin etenkin saksaa puhuvissa maissa. Monet kankeudet johtuivat siitä, että sanonnat oli ensin käännetty latinasta huonosti suuriin nykykieliin ja siitä pieniin kieliin – ”on kasottava” = ”patet” jne.

Kun puhutaan nollatutkimuksista – niistä on puhuttu aina – kannattaa katsoa, kuka marisee. Usein äänessä on henkilö, jolla ei ole käsitystä tutkimustyöstä. Toisaalta esimerkiksi oikeustieteessä luulisin osaavani luetella sata suomalaista tutkimusta, joiden taso on heikko ja jotka olivat alunperinkin tarpeettomia. Kirjoittajat ovat tohtoreita, dosentteja ja professoreita. Osaan luetella sata oikeudellista tutkimusta, jotka ovat merkittävästi helpottaneet toisten työskentelyä ja selvittäneet oleellisia asioita.

Eräs tuttavani kirjoitti 847 sivua toimivallasta yhdistyksissä. Se voi kuulostaa oudolta ellei käsitä, että yhdistyksiä ovat tutkimuksissa selvitetyin tavoin mm. puolueet ja ammattiyhdistykset, joiden käytännöllinen merkitys ei ole vähäinen.

Tätä nykyä tietty filistealaisuus on muotia. Se on ollut sitä parinkymmenen vuoden välein lähes kolme tuhatta vuotta. Kouluissa ja yliopistoissa opetetaan muka turhia asioita ja tehdään tarpeettomia tutkimuksia. Olen jo kauan sitten väsynyt väittämään vastaan.

Tutkimuksista valtaosa menee haaskeille. Osittain siksi tieteen menetelmiä kehitellään jatkuvasti.  Joskus hämärä tiede tuottaa odotamatta tuloksia. Tunnen ihmisiä, jotka eivät käytä matkapuhelinta eivätkä sähköpostia. Yhtään sellaista en ole tavannut, jonka huushollissa ei käytettäisi mikroaaltouunia.

Arvaatte varmaan, miten paljon fysiikan perustutkimusta insinööri Spencer tarvitsi keksintöönsä, jonka toimiva osa on fotonisuihku. Käyttäjän epäluuloa voi hälventää tieto, että suuresta taajuudesta (2450 MHz) huolimatta säteily ei ole ionisoivaa eli sukua radioaktiivisuudelle – elektronit eivät karkaile omia aikojaan. Tyypillistä tieteen ja keksintöjen tekemisen erolle on tarina, jonka mukaan Spencer huomasi aivan muita magnetronilla puuhaillessaan, että suklaapatukka suli taskuun. Ensin tutkitaan hapuillen. Lopuksi kukko munii.

29 kommenttia:

  1. Akateemiset väitöskirjat voisi jakaa neljään luokkaan: ne jämäämällä ja jämäämällä tehdyt (ns. Päätalo-väitöskirjat), sitten ne oikeat, ja sitten Hollywoodin elämäntyö-Oscarien tapaiset hc-väitöskirjat, joiden hyväksymisessä opinnäytteeksi lisäksi olisi ehtona, että tällaisen tehnyt henkilö ei tavoittelisi mitään akateemista virkaa, vaan palaisi takaisin ojasta kuraa lapioimaan kuin Cincinnatus. Ja neljäntenä sitten ne oikeat hc:t, jotka eivät yleensäkään aikaansaa muuta kuin kenties pienen lisän ennestäänkin tukevia titteleitä sisältävään käyntikorttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo elämäntyöväitöskirjat ovat kyllä pääasiassa aivan vaarattomia virkarakenteen kannalta ilman ehtojakin. Ei kukaan nimeä professoriksi 50-vuotiaana väitellyttä tohtoria, jolla ei ole muita akateemisia ansioita.

      Ainoana poikkeuksena voi olla teknillinen yliopisto, jossa on avoimena jonkin käytännön tekniikanalan professuuri. Jos ko. tekniikanalan tutkimus on valmiiksi kuralla eikä akateemisesti ansioituneita, ja silti päteviä hakijoita ole, saatetaan virkaan valita hyvinkin ohkaisesti julkaissut, mutta pitkän ja kunniakkaan uran tehnyt, tohtorin tutkinnon suorittanut VTT:n erikoistutkija tai teollisuusinsinööri. Tällaisessa tapauksessa kyse on siitä, että julkaisut ovat jääneet tekemättä, kun on tehty todelliseen teollisuuteen sovellettua tutkimusta, josta ei ole saanut julkaista. Voisin itsekin kuvitella vanhoilla päivilläni siirtyväni yliopistoon tällaisessa prosessissa. Tosin oma väikkärini on tehty reilusti alle 30-vuotiaana.

      Poista
  2. 'Yhtään sellaista en ole tavannut, jonka huushollissa ei käytettäisi mikroaaltouunia.'

    Minä olen tavannut. Sikäli kuin itseään voi tavata.

    VastaaPoista
  3. > Kun puhutaan nollatutkimuksista – niistä on puhuttu aina – kannattaa katsoa, kuka marisee. Usein äänessä on henkilö, jolla ei ole käsitystä tutkimustyöstä.

    > Kouluissa ja yliopistoissa opetetaan muka turhia asioita ja tehdään tarpeettomia tutkimuksia. Olen jo kauan sitten väsynyt väittämään vastaan.


    Jep. Minua raivostuttavat (olen vielä liian nuori, jotta olisin maallikkojen hömpötyksiin kokonaan väsynyt) mm. seuraavat asiat suhtautumisessa koulutukseen:

    - Kaikki ei ole musta-valkoista!

    - Kyllä työ sitten opettaa!

    - Teoria pyh! Käytäntö kaikki!

    - Maalaisjärki!

    - Ad hominem (selitys: sen käyttö on väärin useimmissa tapauksissa)

    - Poikkitieteellisyys

    - Kunnioita mielipidettäni!

    - Sovitaan, että ollaan eri mieltä.

    - Gradu tehdään katsomalla mallia toisista graduista

    - (Ylenmääräinen) analogioiden käyttö

    Kotitehtävänä on sitten analyyttisesti pohtia, mikä tekee noista asioista lähtökohdiltaan epätieteellisiä.

    VastaaPoista
  4. Jonkinlaisena tutkimustyönä voitanee pitää myös muiden tutkijoiden julkaisujen lukemista ja niistä yhteenvedon väsäämistä. Siten Internetin kautta voi tutkimustyötä tehdä kuka tahansa ja missä tahansa.

    Yhteenvetonsa julkaiseminen Internettiin ilman vertaisarviointia (peer review) asettaa tällaisen yhteenvedon varsinaisten tiedejulkaisujen ulkopuolelle. Onko sillä väliä?

    VastaaPoista
  5. Unkarissa on presidentti, jonka tieteellinen työ on tapeetilla, mutta presidentti hän nyt vain on.
    Oikeustieteen suomalaisista väitöskirjoista kaksi on työhuoneessani kulunut hiirenkorville eivätkä ole lainattavissa:
    Kaisa Korpijaakko
    Terttu Utriainen

    Korpijaakko tutki pohjoisen maanomistussuhteita, Utriainen syyllisyyttä.

    Kumpikin on antanut lappilaiselle poliitikko-psykiatrille valtavasti pohtimisen aihetta.

    Oma väitöskirja-aineistoni, joka todisteli pohjukaissuolenhaavauma-tautia tulehdustaudiksi, tuhosin kiihtyneenä 1986 (aineisto oli 1970-luvun lopulta).
    Onneksi samasta tutkimustuloksesta muuan amerikkalainen sittemmin sai lääketeiteen Nobelin.
    Aineiston heittämistä rakennusyhtiön roskalavalle muuton yhteydessä edelsi havainnon julkaiseminen, mutta sitä ei seurannut väitös vaan välirikko yliopiston kanssa.

    Jenkki-nobelisti ei muuten julkaisuani siteerannut.

    VastaaPoista
  6. Niin,kuka lausuikaan että sattuma suosii valmistautunutta mieltä... Olen silti taipuvaisempi ottamaan saman kannan kuin lordi Kelvin joka piti suureista jotka voidaan ilmaista numeroilla. Noin fiilispohjalta. Silti, uskon että keksintö tai sen itu ei milloinkaan synny ryhmässä vaan yksissä aivoissa. Mystistä! Kaikki osaavat lukea ajatuksia sillä omiaanhan osaa jokainen lukea mutta kiinostavaa onkin se kuinka sitä lukee omiaan. Eikö?
    Yksityisajattelija (en nyt keksi tähän muuta nimimerkkiä)

    VastaaPoista
  7. Blogisti kirjoittaa lakikielen kankeuksien taustoista. Ajauduin ”työurallani”ilman varsinaista juristin koulusta virkaan, jonka tutkintovaatimuksiin kuului ensisijaisesti oikeustieteen kanditaatin tutkinto.
    Virkakirjoituksissani pyrin omaksumaan juristien kielen. Sanojen ”sanottu” ja ”mainittu” omaksuminen ei kuitenkaan onnistunut , ne tuntuivat kankeilta. Mieluummin viittasin pronominien avulla. En tiedä, miten juristilukijat suhtautuivat asiaan.

    VastaaPoista
  8. "Joku kommentoija innosti minua kirjoittaman väitöskirjaa Tintistä. En voi, koska olen jo filosofian tohtori ja Helsingissä yleisen oikeustieteen ja Turussa kulttuurihistorian dosentti."

    Mikään ei estä blogistia väittelemästä Tintti-tohtoriksi, ei ainakaan se, että hän on jo kerran väitellyt. Suomessakin on monia kaksi kertaa tai useammin väitelleitä henkilöitä - tietenkin eri tiedekunnissa.

    VastaaPoista
  9. "Dosentti on siis ihminen, joka on julkaissut väitöskirjan jälkeen toisen mokoman tutkimuksia. Tuotannolle nimetään asiantuntija-arvioijat ja lisäksi on annettava tiedekunnan henkilöiden raadille opetusnäyte."

    Dosentuuri-ilmiö rupesi kiinnostamaan Suomen kaiketi kuuluisimman dosentin Johan Bäckmanin ansiosta. JB on saavuttanut dosentin arvon ja aseman Helsingin, Turun ja Itä-Suomen Yliopstoissa, joiden asiantuntija-arvioijat ovat arvioineet JB:n tutkimustuotannon dosentuurin arvoiseksi ja tiedekuntaraati lisäksi JB:n antaman opetusnäytteen kelvolliseksi.

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt kunnioitetun blogistimme määrittelyn, dosentti on tohtoris-henkilö, jonka ao yliopisto on katsonut kelvolliseksi toimimaan yliopiston opetustehtävissä tutkimustuotantonsa ja opetustaitonsa perusteella. Se ei ole oppiarvo kuten tri, jota ei voida tri:ltä riistää ilman tieteelliseen vilppiin perustuvia syitä (esim. Öhman, Guttenberg), vaan oppiarvon "lisuke", jolla dosentuurin myöntänyt yliopisto ilmaisee, että se katsoo dosenttinsa päteväksi toimimaan ao yliopistossa opetustehtävissä. Tapaus JB liittyen herää kysymys: Onko dosentuuri kuitenkin oppiarvon kaltaisesti peruuttamaton: kerran dosentti, aina dosentti kehittyköön tutkimustuotanto ja/tai opetustaito miten tahansa eli yliopisto pääsee dosentistaan eroon vain nimittämällä tämän professorikseen ?

    Seno

    VastaaPoista
  10. Eriävä, sanoi mustapukuinen mies, mielipidelauantaina, 31 maaliskuuta, 2012

    Tämä aihe on väitelleiden lemmikki ja muiden pet hate.

    Alat ovat tavatttoman erilaisia. Korkeasti kunnioitetuilla valkotakkialoilla on tavanomaista, että tutkimusryhmään mennään jopa ennen omaa aineopintovaihetta ja väitöskirjaan päätyviä artikkeleja julkaistaan muutama jo ennen omaa kandin arvoa. Yksin puurrettavaa monografiaväitöskirjaa ei toisilla aloilla voisi ajatellakaan edes luonnosteltavaksi ennen vähintään lisensiaattityypistä pätevöitymistä substanssiin ja metodologiaan. Laboratorioaineissa petrimaljan käyttö on ilmesesti suoritus, mutta kynän teroittamisella ei humanisteilla ole vastaavaa prestiisiä. Lääketieteellisissä on jo kauan tullut väitöskirjoja suhteessa perustutkintoihin suhteessa 7:10. Vielä vuosituhannen vaihteessa oli tilanne, että lääkiksestä väitteli vuodessa useampi kuin oikeustieteessä Turun palon jälkeen yhteensä. Luonnontieteiden lyhyttä väitöstilaisuutta koskeva sanonta "hetken häpeä, mitta ikuinen kunnia" on kuvaava. Artikkeliväitöskirjojen osaltahan tilaisuus alkaa usein sillä, että väittelijää pyydetään kertomaan mikä osuus hänellä on artikkeleihin ollut. Monograafikko tuskin voisi aloittaa väittämällä kirjoittaneensa useimmat jaksot suurimmaksi osaksi itse! Kuvaan sopii, että väitöskirjoille ei joillakin aloilla ole elävän muistin aikana annettu arvosanojakaan, se on enemmän inssiajo kuin rallin erikoiskoe.

    Toisaalta luonnontieteissä ja tekniikassa on dosentuuriin korkea kynnys, hyvät ja pakanat erotellaan tässä kohdassa. Oikeustieteessä kun usein väitellään vanhoina ammattilaisina, on dosentuurin ollut tapana napsahtaa muiden mielestä epäilyttävän nopeasti. Mutta desanttimeriittejä ei sis ole tarvinnut kerryttää vasa väitteleisen jälkeen, tässä eri tiedekuntien perinteet menevät ikäänkuin ristiin perustutkinnon ja väittelemisen suhteeseen verrattuna. Asia erikseen ovat professuuria epäreilun pitkään jonottavat, jotka keräilevät dosentuureja asiantuntijalausuntojensa allekirjoitusten koristeiksi. Kai pehmentämään suuren laskun aiheuttamaa närkästystä.

    VastaaPoista
  11. Bobby Perun ehdottama kolmas luokka on kannatettava. Elämäntyö-Oscarin ("Academy Honorary Award") tarve on ilmeinen, elokuvapuolela esimerkkejä: Chaplin, Welles, Groucho, Olivier, Loren, Redford, Laurel, Guinnes... Ainakin meidän alaltamme (juridiikka) tulee heti mieleen henkilöitä, jotka - etenkin jos antaisivat vielä näytteetkin - olisivat omiaan guru-tunnustukselle. Laamanni-arvonimi on erityyppinen, mutta manitsemassani mieleen kohoavassa galleriassa on joukossa osin samaa porukkaa: asianajajia ja tuomareita, mutta myös erityisalojen vaikuttajia. Väitöskirja voisi olla ikäänkuin juhlakirja käänteisesti: juhlakalu itse kokoaisi, siivilöisi ja kiteyttäisi osaamisensa kristalleiksi kimmeltämään majakaksi kolleegoille ja jälkipolville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juhlakalu itse kokoaisi, siivilöisi ja kiteyttäisi osaamisensa kristalleiksi kimmeltämään majakaksi kolleegoille ja jälkipolville.

      Kim Il-sung

      Poista
  12. Paprikoita täyteltiin taas aamuselta, nyt uuni kuumentaa sen ravitsevaksi laaturuoaksi. Emme ole vielä keksineet, mihin sitä mikroaaltouunia tarvitaan. Siksi kai sitä ei ole hankittu. Kyse on siis omalta osaltani mielikuvituksen puute, vaikka vaimolta voisi kai saada tähän periaattellisiakin näkökantoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikroaaltouunissa saa mannapuuron keiteltyä pohjaanpalamatta paremmin kuin teräskattilassa kun ei enää alumiinikattiloita ole myynnissä (paitsi ehkä Carlsonilla kuopiossa):

      1L maitoa
      1,1/4 mannakryynejä
      2 kananmunaa
      suolaa pikkuisen

      Maito kiehautetaan muoviastiassa (n.23 min) täysteholla
      Lisätään mannat
      Kiehautetaan 1 min, sekoitetaan, toistetaan, sekoitetaan ja vielä kerran toistetaan kiehautus ja sekoitus

      Munat olet rikkonut tällä välin kuppiin, sekoittanut keltuaiset ja nyt kiivaasti vatkaten lisäät munat mannan ja maidon sekaan.
      Ja jälleen kiehautat muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen.

      Lopuksi 15 minuuttia pienellä teholla haudutus, ehkä välillä vielä sekoittaen ja puuro on tarjoiltavaksi kelpaavaa. Ai niin; suolan sekoitat vähän ennen tarjoilua ja annat "vetäytyä".

      Poista
    2. Vain n. 23 minuuttia maitoa täysteholla. Ainakin 25 minuuttia.

      Poista
    3. Valto Valtoseni! Äsken vielä suola oli myrkkyä, joka pitäisi kieltää. Valto on nähnyt valon. Voi tätä ilonpäivää! Mutta Valto, vielä yhtä sinulta pyydän. Jos kirjoitat, mitä sinulle kohta tähän kirjoitan, niin ihan melkein luulen, että enkelitkin sinulle taivaassa sulosointuja soittaa. Kirjoita:

      Väestöräjähdys on nykypäivän suuria kusetuksia.

      Poista
    4. Paksupohjainen kattila ja mieto lämpö, niin ei pala pohjaan. Edes mannapuuro. Suola lisättävä maitopohjaisiin puuroon aivan lopuksi, koska jos sen laittaa hautumisvaiheessa, niin maito tarttuu herkemmin pohjaan kiinni. Ei siis tarvita mikroaaltoja puuron keittoon, ellei välttämättä tahdo.

      Poista
  13. Muuten, mitä mieltä olet: voiko dosentuurin antaa määräaikaisena? Eräät yliopistot ovat tällaisia nimityksiä viimeaikoina tehneet. Kysymyksen esitän siksi, että uuden yliopistolain mukaan "dosentti" on arvonimi, jonka yliopisto saa myöntää. Voiko arvonimen myöntää määräaikaisena? (Aiemman yliopistolain dosenttikäsitteen mukaan estettä ei olisi periaatteessa ollut: dosentin palkaton ja velvollisuudeton virka voisi luonnollisesti olla määräaikainen.)

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: - yliopistouudistus on muutanut kaiken. Tarkistin juuri, että olen Helsingissä edelleen dosentti, mutta Turussa nimittivät lain muutoksen johdosta uudelleen.


    Ja puhe on eri opinaloista ja tiedekunnista.

    Ennen sanottiin, että dosentilla on "oikeus luennoida", eikä hänelle professori mitään mahtanut.

    Itse ajattelin laittaa käyntikorttiini painovirheen, koska tunnen olevani dosetti: kulijoille kalkipillereitä ja vitamiineja. Päihdyttävistä ja huumaavista aineista saavat huolehtia toiset.

    VastaaPoista
  15. Ad omnia - Unkarin presidentin tapaus toi mieleen joillekin dosenteille ja kaikille professroille yhteisen vastuun. Täytyy seurata alaansa ja tutustua oppilaisiinsa niin että osaa epäillä plagiaatteja.

    Keskustelin tästä muutaman kerran Kari S. Tikan kanssa, joka oli sangen etevä professori. Vero-oikeudessa kuulemma perustutkinnon lopputyön tarkastaminen on vaativaa, koska jopa verohallituksella on niin hyvät verkkosivut, että niistä syntyy runko ja ainakin latvatähti vähällä.

    VastaaPoista
  16. "Tuossa kirjassa on osio, jotka kukaan ei enää muista, eli hyvin yksityiskohtainen selvitys siitä, mitä korkein oikeus on todella tehnyt 1918-1990. Selvitin arkistosta juttumäärät ja niiden jakautumisen eri vuosina erilaisiin asioihin. Tehtävä oli erittäin työläs. Mukana on myös tuomioistuimen työskentelytapa."

    Mikähän merkitys tuolla "työläällä tilastoselvityksellä" on ollut tai voisi olla, kun sitä ei, kuten blogisti itsekin sanoo, "kukaan enää muista"? Onko ko. selvitystä sitä hyödynnetty esim. jatkotutkimuksissa tai jossakin muussa yhteydessä?

    VastaaPoista
  17. Tutkimustyö on uhraamista tieteen alttarille (jos kliseet sallitaan). Tutkija uhraa paitsi aikaansa (lue aikansa) ja usein paljon muutakin. Ns. mukavuusalueella elävät kanssaihmiset viettävät toisenlaista elämää ja tekevät ehkä myös ns. tiedettä. Mutta no pain no gain.

    VastaaPoista
  18. Ilman väitöskirjainstituutiota lopahtaisi Suomessa tieteellinen tutkimus lähes kokonaan.
    Väitöskirjan väsääjällä on tietty juridinen asema klinikassa ja laboratoriossa vaikka hän ei olisi työsuhteessa yliopistoon. Häntä ei voi esimerkiksi proffan mielijohteesta kovin helposti heittää laboratoriosta pihalle.

    Minulla oli mahdollisuus muutama vuosi sitten antaa arvio muutamista Suomessa tehdyistä biolääketieteellisistä tutkimuksista. Tulin siihen johtopäätökseen, että ainakin biolääketieteen väitöskirjojen taso on korkea. Osajulkaisut painetaan usein arvostetuissa kansanvälisissä lehdissä.

    Asia erikseen ovat nämä suomeksi kirjoitetut nursing-väitöskirjat, joista useimmat sopisivat mieluummin gradututkielmiksi.

    VastaaPoista
  19. Ei mikro-uuni ole tarpeen. Se riistää kokilta ja syöjilta ruoanlaiton odotuksen ilon.
    Se ruokkii kiireistä hatä-syömistä. Ei hyvä, lihottaa.
    Kyllä meillä on aina lankapuhelin ollut, kylän ensimmäinen vuodesta 1947.
    Telkkarikin oli läänin ensimmäinen.
    Tietokonekkin oli jo hyyskän aikaan.
    Kännykkäkin on, Nokia 3210 ja toimii.

    VastaaPoista
  20. Ad AnonyymiMar 31, 2012 06:23 AM: - tuota työtä käytettiin muutettaesa korkeinta oikeutta koskevaa lainsäädäntöä ja korkeimman oikeuden työjärjestystä.

    Aika harvoin käy näin.

    VastaaPoista
  21. Pyyhi pois ne kirjalinkit kun meni väärään ketjuun.

    Kuva mikroaaltouunista on edelleenkin hieno!

    VastaaPoista
  22. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/eras-juuri-valmistunut-vaitoskirjatyo

    Osallistuin tuohon, josta muodostui farssi. Minäkin nousin yleisön joukosta kyselemään 3.na, eipä annettu vastata, custos keskeytti tylysti. Ennen sitä kaksi proffaa nousi myös vastaan josta toinen alkoi inttää vastaväittäjän kanssa joka alkoi siis puolustaa(!) väikkäriä jne. Kaikkiaan viisi nousi yleisöstä kyseenalaistamaan väitöskirjaa, mikä on "ennenkuulumatonta".

    MrrKAT

    VastaaPoista
  23. Minun perheelläni ei ole mikroaaltouunia. Muuten kyllä säteilee omasta takaa.

    Ensimmäinen varsinainen historianopettajani joskus alustaessaan mitä historia on oppiaineena kertoi hienon esimerkin siitä, että kovin monet nykyiset historioitsijat lukevat 100 muuta historioitsijoiden kirjoittamaa kirjaa ja kertovat niistä muodostuneen mielipiteensä väitöskirjaksi. En tiedä hyötyikö motivaatiovajaat ikätoverini tuosta nokkeluudesta, mutta itselleni se on ollut paras lähdekritiikkiin kannustava muistutus.

    Hyvä blogi jossa kirjoittaja ei pelkää tuoda omaa persoonaansa tekstin väriksi.

    VastaaPoista