Poliittisesti kieroiltu kieli

Erkki Tuomiojalla on kaunis tapa painattaa kirja-arvioitaan ja lähettää huokeita, kartonkikantisia niteitä joillekin ihmisille. Satun kuulumaan saajiin ja luen nämä kirjat aina. Jokseenkin samat tekstit ilmestyvät hänen kotisivullaan, jonka löytää heti hakukoneella. Otsikko on Viikon kirjavinkki. Niitä on vuodesta 2000.

Se ei ole kenellekään uutinen, että Tuomioja on kirjoittajana hiukan kuiva ja kapea. Sekin näkee, ettei hän ymmärrä musiikkia eikä taidetta. Hän jopa mainitsee, että myös matemaattiset kaavat ovat vastenmielisiä. Sääli ettei kukaan ottanut häntä ajoissa pillistä kiinni ja opettanut. Ainakin matematiikka – sanokaamme ekonometriassa tarvittava – uppoaa fiksun ihmisen päähän kahdessa viikossa. Lupaan. Korkeakoulumatematiikka on sitten vaikeampaa. Tiedän koska jouduin itse opettelemaan sitä ajauduttuani professorina oudoille oville. Ilman harvinaista erikoislahjakkuutta ainoa keino oppia täysin välttämätöntä infinitesimaalilaskentaa, vähimmäisvaatimuksena differentiaali ykkönen, vaatii laskemista eli harjoitusten tekemistä. Oppikirjoja laskuesimerkkeineen ja vastauksineen on maailma väärällään. Jos ottaa koville, voi palkata sopivan teekkarin tutoriksi. Pullo jaloviinaa joka toinen päivä voisi olla kohtuullinen palkka.

Tuomiojan kirjavinkit kannattaa lukea verkosta kaikki. Edelle kirjoittamani ei merkitse juuri mitään sen rinnalla, että erittäin asiantunteva kirjoittaja esittelee historian ja poliittisen historian teoksia ja lausuu niistä arvionsa.

Esimerkiksi tässä blogissa käsiteltyjen aiheiden kannalta mainio on arvio Hodgsonin teoksesta ”The Myth of American Exceptionalism” – taipumus ymmärtää isänmaallisuus siten, että omaa maata on pidettävä poikkeuksena eli epätavallisen hienona valtiona. Kun on niin hieno niin voi vaikka pudotella pommeja mihin haluaa.

Ajauduimme Tuomiojan kanssa jonain vuonna erimielisiksi termistä ”torjuntavoitto”. Hän oli sitä mieltä, että Talin – Ihantalan sanominen torjuntavoitoksi on harhaanjohtavaa. Itse olin eri mieltä. Talvisodan Taipaletta hän ei jostain syystä maininnut. Olisiko sielläkin ollut vain kysymys siitä, etteivät venäläiset viitsineet murtaa suomalaisten linjoja?

Tuo käsityskanta pulpahtelee esiin jatkuvasti. Jotkut väittävät, että termi on rakenteellisesti ristiriitainen.

Maailmanhistorian kuuluisin taistelu, Thermopylai, oli torjuntavoitto. Persia oli ryhtynyt valloittamaan Kreikan kaupunkivaltioita. Sotajoukkoja oli ainakin 100 000. Spartalaiset asettuivat noin 100 miehen voimin persialaisten hyökkäyskärjen tielle ahtaassa solassa ja pidättelivät hyökkäystä useita päiviä. Persialaiset etenivät sitten Ateenaan ja hävittivät kaupungin, mikä oli virhe. Aikavoiton turvin kreikkalaiset murskasivat vihollisensa lopullisesti Salamiin meritaistelussa. Spartalaiset kaatuivat viimeiseen mieheen.

Se oli Persian loppu sotilasmahtina. Kreikka säilyi roomalaisten valloitukseen asti ja käytännössä senkin jälkeen. Kreikkalainen perinne vaikutti nimellä ”Antiikin kulttuuri”. Kiistelty nimitys ”Suomen vapaussota 1918” on suoraan poimittu kaikkien tuntemasta Kreikan vapaussodasta (Turkin vallasta) 1828 – 1832. Esimerkkiä seurasivat serbit, bulgaarit, romanialaiset ja armenialaiset sekä onnettomuudekseen puolalaiset. Kreikan talouskriisiä 2012 voi tuskin käsittää, ellei tiedä, että kansallisuusaate ja kansallinen itsemääräämisoikeus  suurvaltojen seassa on heidän keksintönsä, ja ylpeys sen mukaista.

Toinen historian käännekohdaksi osoittautunut suurtaistelu, Borodino, oli venäläisille torjuntavoitto. Napoleon oli kukistamassa Venäjää ja voitti tuon taistelun ja valloitti ja poltti Moskovan, joka tosin oli enimmäkseen evakuoitu. Tuho tuli paluumatkalla.

Torjuminen on yleiskieltä. Hyökkääjä laukaisee, mutta maalivahti torjuu. Sotatapahtumista kirjoitettaessa sekoitetaan merkillisesti sodan voittaminen ja taistelun voittaminen. Kreikka ja Venäjän keisarikunta eivät ehkä voittaneet vihollisiaan mutta tekivät tyhjäksi näiden valloitusyrityksen. Suomessa valehdeltiin ahkerasti syyskuusta 1944 alkaen, että Neuvostoliitto ei yrittänyt valloittaa Suomea. Museoissamme olevat kartat ja hyökkäyskäskyt Kymijoelle joutuivat jollain selittämättömällä tavalla rintamalla kaatuneiden aliluutnanttien karttalaukkuihin, joista suomalaiset niitä poimivat. Neuvostoliitolla oli pyrkimys Kymijoelle, koska Virossa taistellut Saksalainen osasto oli vahva ja vaikea. Puheet kiireestä Berliiniin ovat pötyä. Kahdeksan kuukautta Suomen sodan päättymisen jälkeen neuvostoarmeijalla oli aikaa viivytellä viikkokausia Varsovan lähellä, kun saksalaiset hävittivät kaupunkia. – Stalin mainitsi sodan loppuvaiheessa kasakoista Pariisissa. Hän tarkoitti vuotta 1814, mutta vihjaus inhotti länsiliittoutuneita. Kun Ranskan kommunistit pyysivät Pariisiin toverillista apua Neuvostoliitolta 1945, sitä ei annettu. Stalin joutui tyytymään torjuntavoittoon.