Sivun näyttöjä yhteensä

1. maaliskuuta 2012

Killukkeista


Koska näkökulma on herättänyt keskustelua, jatketaan sitä. Siis kysymys erilaisista merkeistä asusteissa, vöissä tai tatuoinneissa.

”Kiitos teille veteraanit” paidassa on valinta, johon minulla ei ole mitään huomauttamista. Tai korkeintaan se, että kysymyksessä on pohjaltaan muoti. Muistan ajan, jolloin Suomessa ja yliopistolla oli muotia pitää ”ryssän kokardia”, viisisakaraista punatähteä sirpin ja vasaran kera. Ymmärsin sen poliittiseksi kannanotoksi, mutta en ollut aivan selvillä, miksi poliittista kantaa on osoitettava kadulla kulkiessa.

Kaksikymmentä vuotta sitten joillakin oli tapana käyttää Neuvostoliiton tai DDR:n lippua pilkantekomielessä. Muistaakseni järkeilin silloin, että valtiollisia, kansallisia ja uskonnollisia tunnuksia olisi kunnioitettava, vaikkei arvostaisikaan niiden edustamia ajatuksia. Tässä mielessä olen samaa mieltä kuin fundamentalistit. Yhtäläisyydet loppuvat siihen.

Joskus vuosia sitten joku nuori nainen oli kiinnittänyt iltapukuunsa isänsä kunniamerkkejä. Tuossakin asiassa olen taantumuksellinen. Mielestäni mikään vitsikkyys ei oikeuta käyttämään missään yhteydessä toiselle myönnettyjä kunniamerkkejä. Punk-henkinen koristautuminen esimerkiksi Saksan rautaristillä näyttää silmääni ikävältä. Saksa oli mikä oli, mutta rautaristi merkitsi molemmissa maailmansodissa, että se kantaja oli jonkun mielestä kunnostautunut merkittävästi.

Haanpää kertoo (Yhdeksän miehen saappaat)vääpeli Sorosta, joka sonnustautui upseerin arvomerkkeihin, koska hän päätteli mielestään pitävästi, että kovempi mies hän on kuin joku vänrikin juippi. – Tuollainen on ainakin ollut jopa rangaistava teko.

Arvaan että merkit yleistyvät nopeasti. Ne sekoittuvat kaupallisiin merkkeihin, joiden suosio on osoittautunut pysyväksi. Luvassa on lisää lippuja ja vaakunoita ja, kuten sanottu, mikäs siinä. Milloin tulevat amerikkalaismalliset pinsit? Miksei tässä taannoin myyty peltisiä lätkiä tekstillä ”Äänestän Niinistöä” ja toisia, joissa olisi lukenut ”Haavisto”. Vastaus on luultavasti se, että asialla olleet, taitavat mainostoimistot eivät nähneet niistä hyötyä.

Vanhempi sukupolvikin on luopunut merkeistä. Olenko nähnyt oikein, kun mielestäni tuttavani Tuomioja näkyisi viimein hylänneen Sadankomitea-merkkinsä? Minulla on jossain tumman puvun napinläpeen tarkoitettu ruusuke, joka markkeeraa kerran saamaani kunniamerkkiä (SL R1). En osaa tuota merkkiä oikein arvostaa, koska silloin kun sen sain, se annettiin tietyn portaan juristeille, jotka eivät olleet jääneet kiinni mistään. Kaularistiä ei ansioillani tipu.

Ystäväni Martrti sanoi käyttävänsä vain sellaisten yliopistojen paitoja, joissa hän on luennoinut. Ajatus oli mielestäni hyvä ja olen ylpeä, että juoksin Aalto-yhliopiston perustamisen aikaan ostamaan kymmenen Teknillinen korkeakoulu –teepaitaa, koko lihava. Ja taitaa olla Berkeleyn lippis ja lisäksi UCLA ja muutama muu.

Arkikelloni metallinen ranneke teki epätoivoisen teon. Kelloseppä arvioi, että uusi maksaisi saman kuin uusi kello. Niinpä ostin halvemman. Vasta kotona katsoin, minkä merkkinen se oli. Olisin halunnut Leijonan, mutta ei tärpännyt. Oli minulla Omega, mutta en kehdannut käyttää sitä. Jos joku lahjoittaisi minulla Mersun tai Lexuksen, myisin sen heti pois. Ja huomattakoon, että on kaupallisia merkkejä, joilla diivailen, kuten Harris Tweed. Kysymyksessä ei siis ole hyveellisyys, vaan esimerkki.

Merkin kaupallista arvoa on tullut kokeiltua. Poikani, joka on ajanut vuosikymmeniä moottoripyörällä, ajaa omien poikiensa kanssa mopocrossia. Nyt pääsi käymään niin, että mopo otti ja hajosi.

Toimin sponsorina. Kevään tullen uusi kulkuneuvo on käytössä. Asiasta tehdyn sopimuksen mukaan sen bensatankkiin on maalattu kauniista seuraava mainos: www.kemppinen.blogspot.com.

Valitettavasti rahat ovat vähissä, joten uusia sponsorisopimuksia on turha odottaa. Toiset lapsenlapset tuntuivat erittäin tyytyväisiltä Aku Ankan vuositilaukseen ja Carl Barksin parhaisiin. Mutta kauppamies minussa elää. Antti ja Mikko tulevat asiantuntijavieraiksi keskustelemaan kanssani Kirkkonummen kirjastoon aiheesta kertomakirjallisuutta alle 10-vuotiaille. Muita enemmän tai vähemmän sitovasti kirjaston tunneille lupautuneita ovat Markku Kuisma, Martti Anhava ja Sofi Oksanen. Aikataulu on auki.

34 kommenttia:

  1. Hube kirjoitti:
    Eikös tämä ole aika yksinkertaista: ihminen kysyy, kuka minä olen, mistä tulen ja mihin menen. Killuke rinnassa kertoo kuka minä olen, killukkeen kantajalle ja muillekin. Killukkeen laittaminen rintaan on kuin kasteen ottaminen.

    Eiliseen ylimielisyysaiheeseen kommentti. Olen miettinyt, mitä esim. Bill Gates tekisi rahoillaan, jos yht äkkiä kaikki häntä köyhemmät olisivat kadonneet. Yrittäisikö hän käskyttää susia rahoillaan, kenties syödä rahojaan. Kyllä me tarvitsemme toisiamme. Ei se ole ongelma, että joku on rikas, ei ehkä sekään ole kovin suuri ongelma, että joku on ylimielinen, mutta ruokaa, suojaa ja vähän rakkauttakin tarvitsemme kaikki. Viisauskin olisi ihan kiva juttu, turhien pelkojen karkottamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kaukaahan tulee tämäkin, merkeillä (semioottisessa mielessä) tälläytyminen. Simmel (ja Baudelaire siinä ohessa) taisi olla ensimmäisiä modernin katseen analyytikkoja; suurkaupunkien huumaava pauhu, väenpaljous ja anonymiteetti, mistä kotoiset waltarit ja paavolaiset saivat irti vain jonkin blaseeratun lukiopojan maailmantuskan (Waltari) tai niinikään murrosikäisen paisuvaiskudoksista kumpuavan huohottavanerektiivisen myönnön (Paavolainen), vanha kunnon Georg näki alustavat elkeet siitä, missä nyt ollaan, edes joku tai jokin sitä nyt täytyy yrittää olla, jonkun muunkin silmissä ainakin kuin wc:n peilin, joka ei vastaa katseeseen kuin passivisesti: suomiliput, leijonariipukset ja muu nopean (sekä identifieessä että identifioijassa) identifikaation rekvisiitta, näitä ollaan joo, ja hyvältä tuntuu. Tietysti aina on mukana se, että samalla kun merkit antavat informaatiota, ne myös typistävät. Pilottitakkinen suomilippupulipää - joka ei koskaan liiku jostain syystä yksin, vaan kaltaisennäköistensä joukossa - hukkaa saman tien identiteettileiviskänsä (”Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan”). Mikä saattaa olla hyvinkin emansipatorinen kokemus, e pluribus unum, mutta pallopäisyyden mereen se tavoiteltu yksilöllisyyskin siinä sitten menee kuin hyttynen Saharaan.

    VastaaPoista
  3. Mulla oli duunipipa, Marokon tuliainen. Harakanvarpaita kirjailtu ympäri.
    Pistin siihen punatähden ja cokismerkin rinnakkain, tasapuolisuuden vuoksi. "Hyvä hattu", sanoi kebapin myyjä. "Tiedätkö mitä tuossa lukee", kysyi ja näytti pinssien viereen. "En", vastasin. "Allah" ,sanoi poika.

    VastaaPoista
  4. Todella ikävä kuulla jos Eki on kussut oman tyylinsäkin? Se on varmaan se The Nato response force -sopparin salasuhmurointi ym. omalla tunnolla niin ettei enää "muista" rintaneulaa laittaa iltamenoihin.

    VastaaPoista
  5. Kunniamerkeistä mielestäni arvostetuin olisi euron tai muun käyvän valuutan merkillä varustettu pino seteleitä, muunlaiset merkit kertovat kantajastaan vain sen, etä tässäpä kulkee Usko Höynänen.
    Kun punk-henkiset lävistykset ilmestyivät katukuvaan, jäin odottamaan huulilevyjä. Korvissa sellaisia olen jo nähnytkin.
    Kokeilin itse pitää lävistyksen korvikkeena vähän aikaa verhotankonipistintä käsivarressa hihan piilossa testatakseni teoriaani lävistyksen tarkoituksesta harhauttaa ajatus pois jostain ikävästä ja mieltä vaivaavasta ja totta tosiaan, niin kauan kuin nipistin oli käsivarressa, ajattelin vain sitä ja kuvittelen, että hakaneula poskessa toimisi samoin. Nythän lävistykset ovat kenen tahansa itse itselleen myöntämiä kunniamerkkejä eli koruja.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Joku poikkesi Ylen lähetysautosta sisälle Kahvihuoneeseen. Kello lähestyi yhdeksää. Kemppinen, Forsberg ja vieraana Jyrki Nummi istuivat sohvapöydässään. Kuuntelin heidän jutusteluaan. Olin vartavasten hankkiutunut paikalle. Minuun vetoaa älyn kirkkaus,henkevyys ja laajat tiedot. Maailmassani kaipaan johtotähtiä,en Mersuja. Itse suoralähetys ei kuulunut kolmen metrin päähän tirkistelypisteeseeni. Harmittaa etten alkuun ollut seurannut näitä lähetysiä. Kuitenkin olin jo aikapäivää lukenut Kemppisen kolumnia Hesarista ,oliko se torstaiaamuisin. Siis se toivontorstai kuten jossakin Eero Huovinen luonnehti tätä lähimmäislahjaa jota kynä- ja lukumies meille huonommille rakennukseksemme tarjosi.

    No,tämän jälkeen julkenen mennä asiaani. Kemppinen on pankki. Meistä jokainen on. Tuo sponssaus panee minut näin sanomaan. Pankki näet luo,suo,tuottaa toisille kuten pojanpojille tai ventovieraille iloa,tarmoutumista,resursseja. "Rahaa" jolla saa itselle. "Saatu" on sikäli ikävä että syntyy kiitollisuudenvelka. Ihan väkisin tunkee mieleen vastalahja. Autanpa puolestani jos tilanne syntyy. "Vastasuoritus" , maksu.

    No,nämä kun panee taseeksi,niin siinä se pankki onkin. Tuolta Forsbergiltä saisin tarkemman sitaatin,mutta että antavalle annetaan on sisältö.Se pihvi. Ei tässä minulla mitään uutta, haparoin ikitiedon liepehillä. Kun siis minä lähimäisenä hyvästäsydämestä, velvollisuudentunnosta,kiltinä tai jokatapauksessa jotain kanssaihmiselle annan, niin pyysin tai en, laskelmoin tahi en, niin jos pulaan joudun auttava käsi ojentuu minullekin.Tätä on elämämme pankkina. Sinun sotu-tunnuksesi on alv-numero ja yritystunniste. Vielä pikkasen muodollisemmin (mensalaisia ja muita vähäjärkisiä ajatellen).

    Taseen oikella puolla on talletukset. Niistä ihmiset voivat nostaa minulta ostovoimaa asioitaan varten, kuten mopon trimmausta varten ja käsivartta lumisohjosta kohottautumista varten kun soittelen lisäapuja. Taseen vasemmalla puolella on saamiset. Varantoni joka karttuu jelpatessani tuttua muuttokuorman kanssa. Voin jopa pyyttää häneltä virtaa autooni.
    Elikkä kun käyttäydytään ihmisiksi,rakennamme tasetta. Muilla kaikilla on pankkiminässäni talletustilinsä,jonka kate olen minä muuttomiehenä, apuna joksi kelpaan. Samalla toiset jäävät minulle velkaa, saamisikseni. Kaveri ajaa kadulleni, ja tuo piuhat ja virtaa jos milloin tarvitsen.

    Se että esimerkkini ovat avuttomia kertoo markettien,muuttofirmojen ja akkujen kehityksestä. Ja että lähimmäisapu ja kiitollisuuden osoitukset ovat nekin esineellistetty -pankeiksi,kulutusluotoiksi,pikavipeiksi.fi . Instituutioita ei olla keksitty, ne syntyvät ihmisille. Ja sitten ne pelataan sököiksi.

    Se peli mitä Eurooppa ja sen rationalistit pelaavat -eilen huikea tuore siirto 500 miljardia- on palauttaa pankit lautapeliksi ja jättää vain marginaaleihin, pörssitalojen seinänvierustoille, rahan itsetarkoitukselliset uroteot. Amerikassa tosin nähdään toisin. Tyynenmeren kiinanrannan ja Välimeren arabirannan nykyaikaistaminen ei ole mitään finanssiuhoa, ahneutta kaikein viimeksi,vaan lähetystehtävää. --Ettei vain hyvien voimien konflikti kiepsahtaisi pahaksi. No,alhosta noustaisiin ja murheenlaakson vaelluskin on virkistävää suomeksi kun vihdonkin netti ja hakkerit murtavat omahyväiskulttuurimme umpimuureja.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Arkikelloni, Zenith, on ollut ranteessa lähes joka päivä syksystä 1967. Muutama huolto. Viimeksi kelloseppä sanoi, että koneisto on kuin uusi. Ei ole se joidenkin muistelema Zenith Sporto, vaikka vähän muistuttaa. On klassisempi, vähemmän designattu. Musta taulu, vaaleat numerot, 3cm. Taisi olla poikien malli. Kunis yhä edelleen. Hyvä kestää.

    VastaaPoista
  8. Landella koulupoikien yleisin keskustelunaihe on kuulemma se, että "mopo on rikki".

    VastaaPoista
  9. Näin nuoremman sukupolven edustajana minua häiritsee leijonariipuksissa niiden itsestäänselvyys. Jokainen kunnon ihminen on isänmaallinen. Ei sitä tarvitse tuoda erikseen esille, koska se on samanlainen itsestäänselvyys kuin Jukan kunniamerkki.

    Suomenlippua kannan hihassa, kun laitan päälleni valtion minulle jakaman ja omalla kuitillani olevan asepuvun, johon lippu kuuluu.

    Ainoa siviilipuvussa kantamani killuke on kullattu verenluovuttajamerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Tällaisten merkkien kantajat pyrkinevät osoittamaan poikkevansa muista jollakin tavalla. Näin se voidaan aivan pätevästi tulkita.

      Pidän myös itseäni suomalaisena, isänmaallisena, sotaveteraaneja arvostavana miehenä - enkä todellakaan halua kantaa ulkoista merkkiä, joka osoittaa minun kuuluvan joukkoon, jonka näkyvin ja äänekkäin joukko vaikuttaa olevan ylpeitä suvaitsemattomuudestaan ja kapeasta katsannostaan.

      Poista
    2. "Jokainen kunnon ihminen on isänmaallinen."

      Siis mitä? Mikä kriteeri tuo on?
      Isänmaallinen voisin olla silloin kun kaikki muut ismit ja periaatteeni ovat minussa romahtaneet. Isänmaallisuus on idiootin viimeinen keino jakaa itsestään hyväksyttävää mielikuvaa.
      Isänmaallisuus loppuu siihen kun peräsuolenpätkät roikkuvat pitkin oksia, kranaatin räjähdettyä omassa poterossa.

      Jos mitään muuta asiaa halveksin suuresti, niin isänmaallisuutta nykyisin.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä. Pidän veteraaneille osoitetuista kiitoksista tietysti, mutta erittäin terveellinen on Tom of Finlandin taidetta mukaileva, verkossa kiertävä juliste. Ei sodassa kysytty, onko äijä homo vai hetero tai siltä väliltä. Torrakko pantiin käteen ja mies vitjaan. Luutnantti Touko Laaksonen, joka oli syntynyt naapurikunnassani Kaarinassa, oli mies paikallaan ja ansaitsee tunnustuksen.
      Kuulun ylipolitisoituneeseen sukupolveen, jolloin siivoojiltakin vaadittiin jäsenkirja. Toisaalta sosiaalityöntekijäksi pääsi kertoman mukaan ilman ao. koulutusta henkilö, jolla oli sosiaalinen mielenlaatu. Nyt kun olen jättänyt kaiken puoluepolitiikan, menettelen täsmälleen samoin kuin arvoisa Erastotenes asepuvun ja lipun suhteen. Siviilipuvussa olen jonkin kerran pitänyt alueellisen maanpuolustuskurssin miekkoja. Verenluovuttajamerkkikin on, mutta laatikossa.
      Leijonariipuksissa minua kiusaa yleisesti niiden kantajien suhtautuminen ulkomaalaisiin. Venäjän-tutkijana pidän tätä ihan samanlaisena ilmiönä kuin Marja Mannisen televisiossa viime lauantaina haastatteleman Nashi-nuoren lause:"En anna kommenttia ulkomaalaisille." (Vaikka oli tilaisuus propagoida sadoille tuhansille.)

      Poista
    4. "Jokainen kunnon ihminen on isänmaallinen."

      Niinpä.

      No, mitä tähän sanovat ne lukuisat nyymit, joiden mielestä Suomi on maailman persreikä ja mitään suomalaisuutta ei ole olemassakaan, ei ainakaan mitään puolustamisen arvoista, ja muualla kaikki on paremmin, ja mehän olemme natsien kätyreinä syyllisiä kaikkiin sotiin, buurisodasta alkaen.

      Valto?

      Poista
    5. Ehkä minun määritelmäni isänmaallisuudesta on liian laaja. Ymmärrän sillä "isänmaallisuudella", josta puhuin, halua tehdä rehellistä työtä tämän maan ja sen kansan hyväksi: rehellistä sen ammatin hoitamista, mihin on nyt sattunut päätymään. Eli ihminen, joka tekee tai haluaisi tehdä rehellistä työtä, on isänmaallinen, sillä hän etsii ja edistää kansamme etua ja parasta. Aivan sama, onko siivooja, virkamies, työtön tai poliitikko.

      Isänmaallisuudella ei siis tässä mielessä ole tekemistä politiikan kanssa. Rehellinen asiaansa uskova sosialisti (esim. Ele Alenius tai Claes Andersson) on isänmaallinen edistäessään omaa aatettaan. Aivan samoin on rehellisiä, isänmaallisia kokoomuslaisia, jotka uskovat yhtä aidosti omaan näkemykseensä kansan kokonaisedusta. Ja kaikki siinä välillä ovat myöskin isänmaallisia, jos vain ovat omantuntonsa kanssa sinut. (Poikkeuksena on ainoastaan sellainen henkilö, joka tietoisesti edistää vieraan vallan etua tai esimerkiksi asettaa EU:n yhtenäisyyden Suomen edun edelle aatteen tasolla.)

      Tietysti sotatilanteessa, jos sellaiseen kauheuteen joudutaan, pitää varautua uhraamaan myös elämänsä lisäksi myös henkensä, mutta se on sellainen itsestäänselvyys, josta ei kannata meteliä erityisemmin pitää.

      Poista
    6. Noin minäkin isänmaallisuuden ymmärrän.

      Kärjekäs viittaukseni koskikin niitä älymystö- ja kulttuuritahoja, joita edustaa hyvin esim. Jarkko Tontti, tämä tunnettu lainoppinut kirjailija-runoilija. Kanavassa (1/12) hän kirjoittaa mm. näin: "...joka kovaan ääneen puolustaa sellaisia kuvitteellisia fantasioita kuten suomalaisuutta..."

      Tontin kaltaisten ärjyimpien suvaitsevaisten mielestä on siis väärin ja asenteellista ymmärtää isänmaa, kansa ja äidinkieli jonain todellisena arvona, jonka puolesta kannattaa tehdä työtä. Onneksi noin fiksuja on harvassa.

      Poista
  10. Ad Omnia: - Rintamaveteeraanimerkki (hopeinen tammenlehvä) syntyi kuin itsestään ja vakiintui nopeasti. Veteraanit näyttävät olevan itse siitä tarkkoja, kun taas monen kunniamerkit ovat hukassa.

    Aloite: lääkäreillä voisi hyvin olla yksinkertainen pinssi myös arkiasussa. Lääkäri on aina velvollinen tarkastamaan tilanteen, jos ihminen on hädässä. Muistaakseni joisakin USA:n osavaltioissa heillä on oma rekisterilaatan tunnus, MD.

    VastaaPoista
  11. Katselin lapsena kuvakirjoja, joissa pimeän Afrikan, kuuman Australian ja villin Amatsonin alkuasukkaat olivat raapineet iholleen arpisia kuvioita, maalanneet merkkejä, pörröttäneet tukkansa mielikuvituksellisesti ja tunkeneet jopa luupiikkejä ihonsa läpi, jopa nenäänsä!

    Hienoista puistutusta tuntien ajattelin, että onneksi ihmiset ovat jo niin sivistyneitä, ettei ainakaan tuollaista kukaan enää tee, ei ainakaan meillä.

    Olin väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsimäisen sivistyksen ulkoiset merkit kertovat varsin vähän sielun sivistyksestä.

      Poista
  12. Minä kannan puvussani kannattamani jalkapallojoukkeen pinssiä. Herättää aina kiinnostusta kollegoissa.

    VastaaPoista
  13. Kaikkein mukavin killukkeista on valkoisen ruusun suurristi, sellainen jota ylpeydellään ovat kantaneet mm. Leonid Bersnehv, Hermanni Göring, Nicolae Ceausescu, Erich Honecker ja monet muut.

    Suomen lippu on paaaljon hienompi kuin ne, joista Gallen-Kallellaan oppilaat sen muokkasivat.

    VastaaPoista
  14. Jostakin kun saisi paidan jossa lukee "Kiitos nuijasodan veteraanit".Niitä on ollut joskus liikkeellä.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonbyymi: - kun osaa laskea radalla rinteen etupyörän varassa, keuliminen tuntuu turhalta taitamattomien pelleilyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä tekstejä paidoissa. Rehvakkain, jonka olen nähnyt kuului:

      "Väkivalta voittaa vittuilun."

      Itseltäni löytyy sinimusta villapaita. Sitä voi nykyään pitää kenenkään provosoitumatta. Junassa joskus 70-luvulla jossakin Lapuan maisemissa vanhempi mieshenkilö kysyi tunteeko nuorukainen noiden värien merkityksen, vastasin piruuttani että en tunne. Naamastani oivalsi, ettei kannata selostaa.

      Poista
  16. Pasi, täältä niitä saa: http://www.offrecords.fi/store/product_details.php?p=1846

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, täytyypä hankkia.

      Poista
  17. Haanpään Kenraali Impola on tyhjentävä kuvaus killukkeista.
    Erno Paasilinnaa huvitti erään sotaveteraanin tunnustus, ettei hän usko kenraaleja olevan olemassa. Hän oli ollut sodassa viisi vuotta ja yhden sellaisen hän oli nähnyt sanomalehtikuvassa.

    VastaaPoista
  18. Sotaveteraaneista on tullut kummallisia mielipideautomaatteja (muka). Ehtimiseen kuulee, mitä mieltä veteraanit ovat mistäkin asiasta, tai ainakin kysellään innokkaasti, että mitähän veteraanit ajattelevat, kun heille ilmeisesti äärettömän rakas NN:n varuskunta lakkautetaan ja milloin mitäkin. Parikymmentä vuotta sitten tällaista hölynpölyä ei kuullut, kun miehet pystyivät itse kertomaan monenkirjavat mielipiteensä. En kyllä pysty nauramatta ajattelemaan SKDL:ää koko sodanjälkeisen ajan äänestänyttä isävainajaani murehtimassa varuskunnan kohtaloa tai paheksumassa milloin mitäkin joutavuutta.
    Nuoremman polven miehissä huvittaa tämä vaari-oli-sotaveteraani-ylpeys. En niin, etteikö vaarin veteraaniutta voisi arvostaa kaikin tavoin. Näkyy vain, etteivät useimmat pojanpojista ole sisäistäneet sitä, että sotaveteraani tarkoitti suunnilleen tervettä miestä, syntynyt 1900-1925. Lisäksi tyypillinen veteraani ei ampunut vihollista kohti laukaustakaan.
    Visti

    VastaaPoista
  19. Ensiksikin,olen nähnyt tutuillani Haavisto-peltipinssejä. En kuitenkaan usko että niitä toimitti "mainostoimisto" vaan eräänlainen Haavisto-toimisto, jota voisi luonnehtia kansanliikkeeksi.

    Toiseksikin, ranne- ja jopa taskukello alkavat olla reliikkejä joilla on symbolinen arvo. Luovuttuani semmoisista aloin olla aina ajoissa. Luovuttuani herätyskellosta aloin herätä silloin kun piti. Ei asioita pidä ulkoistaa.

    VastaaPoista
  20. Voimakkain merkki on silloin kun merkki jo on merkki: ei ole kuitenkaan tavallista suomalaisen miehen pitää merkillistä kaulakorua tai vyösolkea. Bumper stickerit eivät ole tarttuneet meillä tavaksi, siksi iktys autossa sätkii silmään. Arvomerkit kilisivät tostaina eduskunnassa, mutta eivät enää perjantaina. Tekstitön t-paita on kohta yhtä erikoinen kuin kai yliopistonimikoidut pulloverit ennen 1970-lukua.

    VastaaPoista
  21. Kyllä kansanedustaja Meriläisen pinssi sentään eniten lämmitti tällaisen isänmaallisen miehen mieltä. Siinä asia sanottiin niin kuin se on. Ei sitä voi haavistolaiset ja toivoset ymmärtää.

    VastaaPoista
  22. Itse kannan ainoana merkkinä kaulassani rippiristiä, jota eräs suomalainen nainen paheksui kovasti asuessaan Italiassa. Risti tiedottaa muille minun uskovan niin paljon Jumalaan, että voin sen näyttää julkisesti, sekä muistuttaa minua päivittäin ristini antajasta, rakkaasta tädistäni, joka tuki köyhän sisarensa lapsia pienen palkkansa antamissa rajoissa, vaatimattomasti ja eleettömästi.

    Muut "merkit" kuten myös silloin tällöin ylitsevuotavien muotojeni peitoksi vetämäni julistavat t-paidat esittävät enemmänkin käsitystäni huumorintajusta ja elämän liiallisesta totisuudesta kuin mielipiteen julistamisesta.

    Mutta tapansa kullakin.

    VastaaPoista
  23. Ennen tavattiin rikollisia merkitä Ranskassa polttomerkillä, fleur-de-lis, valtiontunnus, poskeen tai hartiaan.
    Olen ehdottanut, että Suomi voisi soveltaa tuota.
    Seksuaalirikollisille tatuoitaisiin valtakunnan tunnus, tavallisille raiskaajille käsivarteen, lapsiin sekaantuneille kaulaan tai päähän, Suomen valtion tunnus, vaakunaleijona tai koko vaakuna.

    VastaaPoista
  24. Natsit ymmärsivät tuon ajatuksen hienouden, mutta tunnuksen sijasta he polttomerkitsivät valtakunnan viholliset vain järjestysluvulla. Kuinka saksalaisen tylsää järkiperäisyyttä, oih.

    VastaaPoista