Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä

Olin pudottaa silmäni. Kyllä, kirjoittaja on tämä sama Ilta-Sanomista eläkkeellä oleva Matti Rinne, jonka tunnen. Miten ihmeessä hän on ottanut laatiakseen pienoiselämäkerran viime vuosisadan juristeista vaikeaselkoisimman ja maineelta epämääräisimmän, oikeusteoreetikko, yleisradikaali, Valpon lyhytaikaisen johtajan Otti Brusiinin elämästä.

Luin kirjan tällaisena jännitysnäytelmänä, ja lopussa se selvisi. Jos Otto Brusiin vielä muistetaan, niin kenties siitä, että hän oli Kaarina Suonion ja Leena Brusiinin (Miss Eurooppa) isä ja rutirikkaan kartanonomistajasuvun jäsen. Kaarinapa on pitänyt paperit tallella. Lisäksi käy ilmi, mitä oikeusteoriaan sitten tulee, että koko kööri on kiitettyjen listalla: Aarnio, Kangas, Mähönen, Wikström…

Asia on nimittäin niin, ettei Brusiin itsekään lopulta ymmärtänyt omia kirjoituksiaan. Epäsuoraa valaistusta saa edellä mainittujen professoreiden kirjoituksista. Brusiinin 50-luvun Theoria Iuris –kerhosta jotkut ovat kuulleet; hyvin harvat ovat siitä lähemmin perillä.

Otto Brusiinista lukiessa tulee mieleen tyypillinen oikeustieteen professori. Pohjaton itsekeskeisyys yhtyy rannattomaan naiiviuteen.

(En sanonut ”useimpiin”. Siellä on joukossa normaaleja ihmisiä. Turistina tätä lukeva huomannee, että olen itsekin ”oikeustieteen professori” ja pidän määritelmääni oma kohdaltani sattuvana. Virkatuomarin määrittelin 1980-luvulla henkilöksi, joka on tyhmä, ilkeä ja ylpeä siitä.)

Olen hakannut muutamankin nuoren kyvyn päätä lankkuaitaan ja inttänyt, että oikeusteoria ei riitä. Pitää opetella jokin aineellisen oikeuden ala, kuten Zitting jonka kirjoitukset luetaan enimmäkseen esineoikeuteen,  Kivivuori (vahingonkorvausoikeus), Aarnio ja Kangas (jäämistöoikeus eli perinnöt ja testamentit). Brusiin teki toisin ja maksoi siitä kovan hinnan. Häntä pidettiin kommunistina, koska hän osasi ranskaa. Hänellä oli tuttavinaan vaarallisia bolshevikkeja, kuten Hämeenlinnan koulutoverinsa Tapiovaarat ja esimerkiksi Mika Waltari.

”Riemastuneet onnitteluni”, sähkötti Olavi Paavolainen, kun lakitieteen tohtori Brusiin oli 1945 nimitetty Valpon (”punaisen Valpon) päälliköksi. – Siinä oli Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä.

Toisin kuin edeltäjältään Paavo Kastarilta Brusiinilta meni kohtalokkaan kauan tajuta, kuka oli posetiivin kammessa (Molotov / Zdanov), ja hän antoi alaistensa säikäyttää itsenä myöhemmin rangaistukseen ja rajuihin korvauksiin johtaneeseen päätökseen, jolla etenkin asekätkentäupseereilta vietiin nekin oikeudet, joista murhasta tai muusta pienestä epäillyt tutkintavangit saivat nauttia. Hän erosi, mutta liian myöhään. Maine meni eikä palannut. Brusiin arveli tulevansa toimeen ilman mainetta, mutta ei tullut. Olen usein pysähtynyt Turun yliopiston rinteeseen Koskenniemenkadulle kohtaan, johon Brusiin tuupertui hengettömänä 1973.

Ennen sotia Brusiiin ei leuhkuuttaan hakenut professuuria, jonka otti pikaluistelutyylisestä kävelystään muistamani Aatos Alanen. Sotien jälkeen hänelle ei tahtonut irrota edes dosentuuria. Kirjassa kerrotaan vakuuttavasti, miten Brusiinista tuli maan ensimmäinen ja ainoa kansainvälisesti tunnettu juristi. Se on tottakin, mutta tieteellinen verkosto se vasta hyväveli-verkosto onkin. Ei noilla markkinoilla taida olla nyt muita kuuluisuuksia kuin Rawls ja Dworkin; kaikille suomalaisille niin rakas Hans Kelsen oli lasihelmipelin mestari (valittujen viisaiden maailma, jossa tiede ja taide ovat viimein yhdistyneet ja kasvit puhuvat latinaa. Kelsen jätti jälkensä kansainväliseen oikeuteen. Brusiin kirjoitti  läpinäkyvästi mm. avioeroista, joita hän kävi itse läpi monta. Hän vaati, että etenkin aukkotulkinnassa on otettava huomioon yhteiskunnallinen todellisuus – josta hän itse oli autuaan tietämätön. Todellisuutta on sekin, että jos lakimieskunta on sotajalalla, on kaivauduttava. Muistan hyvin, miten Olsson, Miettinen ja useat muut kertoivat Brusiinin teoriapiiristä. Suomeksi: where is the beef?

Päätin heti ostaa tämän kirjan, kun huomasin, että erästä jo kuollutta ikätoveriani luonnehditaan kirjassa ja patologisen itsekeskeiseksi psykopaatiksi. Luonnehdinta on oikea.  Viesti Rinteelle, joka toivottavasti lukee tämän kehun. Luullakseni Brusiinin ensimmäinen vaimo oli samoja Jyväskylän Raassinoita, joista etenkin Aimo Raassina saavutti sadunomaisen maineen sotasankarina. Juuri hänen kaltaisiin Brusiin joutui pidättämään Ratakadulle surtuaan itse B-miehenä talvi- ja jatkosodan ajan rakkaan flyygelinsä kohtaloa maailmansodan myrskyissä. Flyygeli pelastui, kuten Rinne lohduttavasti toteaa.