Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2012

Kuvanluku, äänenluku


Ajanviete oli niin kauan halveksittua, koska mielipidejohtajat vaistosivat mitä sen alla oli, herravihaa. Timo Soini on ollut aina olemassa.  En kirjoittanut tuota monikkoon. Anti-mielipidejohtajia on aina ollut.

Havainto ei ole ilmeinen, koska ”huono” mielensisältö on osattu häivyttää historiasta. Se on pyyhitty kaikkien muistista.

Tarvittaisiin kvantitatiivista tutkimusta.

Rillumarei-kulttuuri on selvästi peräisin asemasodan ajalta eli vuosilta 1942-1943. Valistusupseerit velttoilivat ja sallivat kaikenkarvaisten rintamaradioiden rehottaa. Niissä melusivat Tapio Rautavaara, Olavi Virta, Pekka Tiilikainen ja todella suuri määrä myöhemmän viihdemusiikin suuria nimiä (Toivo Kärki jne.).

Vakiintunut kristillis-kokoomukselainen mielipidevaikuttajien joukko ei yhdistänyt voimiaan muutoin epäilyttävän kirjallisen eliitin kanssa kanssa ”Tuntematonta sotilasta” joulukuussa 1954 väittämistään syistä eli esimerkiksi epäisänmaallisuuden ja upseerien tai lottien halventamisen takia eikä kirjallinen eliitti leimannut tuota teosta poikien seikkailukirjaksi vahingossa. Linnan kirja oli rillumarei-kulttuuria eli alhaista, kansanomaista, ruokotonta, näennisen ihanteetonta ja herravihan läpitunkemaa. Niin, ja niskojaan nakkelevaan kirjalliseen eliittiin kuului myös äärivasemmisto, joka väitti olevansa kansan asialla.

Kalle Päätaloa kieltäydytään edelleen tunnustamasta, koska hän osoitti suomalaisen luokkakierron jakomielisyyden. Toisaalta rohkaistiin ja käskettiin lukemaan läksyjä, toisaalta kauhisteltiin, että kun nyt tuollaisetkin luulevat jotain olevansa.

Kuvat – eilen sivuamamme elokuvat ja sarjakuvat – arvioitiin järkiään roskaksi. Aku Ankasta varoiteltiin vielä 1950-luvun lopussa. Elokuvassa taiteellisia arvoja näkeviä pidettiin omituisina ihmisinä.

Renkutusten suosion jatkuva laajeneminen oli hyvin yllättävää, koska Yleisradio karttoi niitä kammoksuen, ja levyt olivat kalliita. Ehkä ratkaiseva tekninen väline oli levyautomaatti, sellainen mekaaninen, jollainen jökötti joka pilsneripaikassa pajatson vieressä. Sitten kaikki muuttui, kun bensa-asemilla alettiin myydä äänitettyjä c-kasetteja ja sekä niiden että soittimien hinta laski. Pian niitä oli autoissakin, ja nyt tangokulttuuriksi ja humpaksi muuntunut musiikki säilytti asemansa.

Elokuva ja sarjakuva ruttautuivat television ja yhteisöllisyyden erillisyydeksi muuttumisen voittaessa. Uudet suomalaiset sarjakuvat, kuten eilisissä kommenteissa mainittu joka suhteessa fantastisen hieno Tarmo Koiviston ”Mämmilä” –sarja oli korkeakulttuuria jo syntyessään.

Kuvan ja äänen lukutaito muuttuivat. Haluaisin sanoa että ne heikkenivät kautta linjan. Puhutaan amerikkalaisuuden voitosta. Mielestäni amerikkalaisuus omaksuttiin vain soveltuvin osin.

Kummallisella tavalla on unohdettu näissä asioissa, korkean ja matalan kulttuurin välien selvittelyssä, että meillä oli kansallinen suurmies, joka loi uransa piirtämällä, Kari Suomalainen.

Piirtäjänä ja pilapiirtäjänä hän oli oikeastaan vertaansa vailla. Mutta jos vaivautuu selaamaan huolellisesti hänen albumejaan, jotka seisovat nyt kirjastoissa käyttämätöminä, on syytä varautua ällistymään. Jos Karista sivuuttaa Kekkosen ja siis päivänpolitiikan, jäljelle jää hurja kirkuminen korkeakulttuurin puolesta ja patavanhoilliset kulttuuriset asenteet. Ja suvaitsevaisuutta ja humanismia ajatellen nykyiset vihapuhujat ovat aika kesyä väkeä Kariin verrattuna. Tämä helsinkiläinen herraspoika oli totisesti mies, jolle mikään vieras ei ollut inhimillistä.

Temppu oli taitava. Kari Suomalainen, joka oli nuoruudessaan piirtänyt myös sarjakuvia ja tehnyt sen erinomaisen hyvin, nappasi pilapiirroksella helpon ja kansaan menevän ilmaisutavan ja opetti vaurastuvalle keskiluokalle, että poliitikot ovat huijareita, kommunistit hampuuseja, nuorison muoti ja musiikki naurettavaa ja että ryssä on ryssä ja Kekkonen on hänen profeettansa. Tyhmästä kansasta hyväksyttiin vain hauskat ukot ja akat, ja maa oli muka vielä 1990-luvulla Runebergin, Mannerheimin ja Sibeliuksen toiviotanner.

37 kommenttia:

  1. Aika kusi-sukassa siinä loppuaikana Suomessa oltiin tämän Karin kanssa, vaikka lähinnä akuuttiin, pahenevaan paranoiaanhan sen viesti viittasi.
    TV-kameroiden edessä äijä vielä selvisi höröttelemällä asian. mutta muistan, että Pekka Haavisto Suomi-lehdessään kyseli suoraan sitä, nyrkkeilyhanskakomero-piirroksesta kaapatun kuvasiteerauksen kanssa, kuinka kauan HS aikoo tätä katsoa?
    Ei kauan.

    VastaaPoista
  2. JK: "..nyt tangokulttuuriksi ja humpaksi muuntunut musiikki säilytti asemansa."

    UNESCOn Abu Dhabissa pitämässä kokouksessa (30.9.2009) tango otettiin maailman kulttuuriperintölistalle.

    Kohtalon kova koura koetteli kaltoin tangoa ja humppaa. Aikoinaan vaihto-oppilaat tulivat kotimaahan letit nytkyen amerikkalaisen rockin tahtiin ja radio ja tv päästivät hölmöyksissään tämän tanssitaidottoman jengin valitsemaan soittomusiikin. Jälki oli kaamea. Maasta katosi tanssitaito, kun paritanssimusiikkia ei enää soitettu. Soitettiin vain rytmimusiikkia. Maassa oli 60-luvulla kertalukua 3000 säännöllisesti tansseja järjestävää paikkaa, nyt niitä on noin 80.

    VastaaPoista
  3. Apulehden TITULOINTIA oli myös aikoinaan hieno ja osuva .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, mutta Seurassa se oli. Jorma Tiittasen titulointi.

      Poista
  4. Aivan mainio provokatoorinen kirjoitus!

    VastaaPoista
  5. 1960-luvulla oli uutta, että populaarikulttuuriin voidaan suhtautua samalla vakavuudella kuin perinteiseen korkeakulttuuriin. Nykyään pitää toivoa, että edes johonkin kulttuuriin suhtauduttaisiin samalla vakavuudella.

    VastaaPoista
  6. Taaskaan Kemppiseen ei olisi mitään lisättävää ,paitsi johdannaisia. Tänään kansa kaikkivoipainen vireä-älyinen päänsä tietosäkkiin tunkenut , reippailee Kansallismuseoon. Korkeakulttuurisen kevät- / luokkaretken kimmokkeena on kultaraha,jota ennakkoon jo mainonta/lobbaus/lahjonta on tunkenut tajusäiliööni,reunoja myöten. Sen verran ahdas. Kulta kimaltelee ja panee silmäni tihruumaan kevätauringossa/-katupölyssä. Kuin kultahippusuihkussa Ben Bernanken (ja Draghin) sadettaessa dollarisilppua bonusylimystön taskuihin.

    Tästä Double Eaglesta en pidempään, vitriinikamaa. Mutta kun kulta / hopea / Falunin kuparikaan ei enää ole raha,niin mikä on ? Kokeilen kääntää The Atlantic aikakauskirjasta April 2012 :

    Pankkisetelit ja myös hallitusten monopolisetelit sai käsittää velaksi. Oli palvelus yhteiskunnalle käyttää sellaisia -antaa luottoa kanssakaupunkilaisille. Amerikoissa ja emäsaarellaan oli näitä sivistystihentymiä omine erityisine paperirahoineen satoja. Rikkaus valui meidänkin perälle.
    Velkaseteli oli vaihdetavissa kultaan pankin tiskillä. Se oli sen perusta,myyttinen muistieväs, ei dnaemäs. Entä nyt ? Atlanticin henkevyys on henkeäsalpaavaa. Kullan sijasta rahamme perusta on filosofian tohtori. Hän vaihtaa uupuvan tahi kauhusta paikoilleen jähmettyneen dollarin uusiksi lukuisammiksi dollareiksi. Tätä on keskuspankin hätärahoittajarooli kriisissä. (Muitakin tehtäviä vaihtelevasti on ja on ollut kuten Suomen Pankin historiajärkäle komeasti ja perinpohjaisestikin esittelee,suurkiitos tekijöille.)

    Tällä fil.tri luonnehdinnalla viitataan Bernankeen ja taitoon elävöittää elinkeinoja rahainstituuttia hyväksemme käyttäen. Ei jämähtäen luonnonKultaan tai varastoimiseen,säästämiseen ; itselle pihistämiseen. (Vrt.kehysriihen nokinaamat,rahan aborginaalit Atlanticin sanoin. No eihän asia yhdestä Bernankesta tai Klaus Wariksesta/Koivistosta ole kiinni kulttuuriosaamisessa mielten/tajujen kentillä (rahaneurologian klinikka vielä puuttu…u/neekin).

    Rahanlyöjät ovat oppineita,rahapaja on heitä täynnään kinaamassa. He kalibroivat elinkeinoille ja edistykselle sopivan määrän rahaa ja sen säpinää.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Mieleni herkistyi tuosta 20 pennin jasson kuvasta. Muistan kuinka Hantta K:n kanssa teimme noin v. 1966 ruuhkan koulun vieressä olevan baarin pajatsoon. Näin putsasimme lähes puolet pajatson kolikoista.

    Karin "patavanhoillisista kulttuurisista asenteista" en muista mitään. Taisivat peittyä huumorin alle. Minulle hän oli viiltävän terävä poliittinen pilapiirtäjä. Tämän takia hän sai potkutkin Hesarista; muistaakseni turvapaikanhakijoista tekemiensä kuvien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellonjousi vaan siitä lyöntiraosta sisään ja siihen 180:n luukun kohdalle, sitten hillitysti lyöden ao. luukkuun muutaman kerran 20-penninen ja se oli siinä, der Putsch was completed. Onnistui hyvin ilman Hantta K:takin, kunhan tarpeeksi muuta väkeä peittämässä suora näköyhteys henkilökunnalta.

      Poista
  8. Blogistina pohtisin voisiko jossakin olla yhteiskunta, jossa valtaeliitin ja rahan äidinkieli olisi eri kieli kuin enemmistön kieli.

    Eikö se väistämättä johtaisi härskiin kotiin päin vetämiseen? Esimerkiksi Krista "kultasormi" Kiuru on tv:n kanavia jakaessaan saanut eurot muuttumaan ruotsin kruunuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. > Blogistina pohtisin voisiko jossakin olla yhteiskunta, jossa valtaeliitin ja rahan äidinkieli olisi eri kieli kuin enemmistön kieli.

      Öh? Kysytkö tätä ihan tosissasi? Onko sinulla mielessä joku abstrakti merkitys kielelle?

      Vastataan silti. Tuollaisia yhteiskuntia on ollut vaikka miten paljon. Sanotaan nyt vaikka Suomi 1800-luvulla. Maan valtaeliitti ja rikkaat olivat pitkälti ruotsinkielisiä. Tämä asia on sittemmin muuttunut(, vaikka hirveästä propagandasta sitä ei luulisi). Venäjä joskus historiassaan, jolloin valtaeliitti ja rikkaat olivat ranskankielisiä. Normannien valloituksen jälkeen Englanti, jolloin valtaeliitti ja rikkaat puhuivat normanniranskaa (_ei_ siis ranskaa!), rahvas englantia (tai sen edeltäjää). Erilaiset orjayhteiskunnat, sanotaanko vaikkapa Karibialla. Suhteellisen tuoreina esimerkkeinä olkoon tässä vaikkapa Etelä-Afrikka tai Viro.

      > Eikö se väistämättä johtaisi härskiin kotiin päin vetämiseen?

      Ei nyt _ihan_ väistämättä. 1800-luvun Suomessa fennomania nousi, ja sen mukana kehittyi suomenkielinen nykysuomi.

      Poista
  9. Kari Suomalainen taisi olla kaikkien perussuomalaisten Äiti, kuten linkistä ilmenee:

    http://i43.tinypic.com/dxxpnb.gif

    Voisiko Perussuomalaista puoluetta kuvata Rillumarei-puolueeksi? Rillumarei kait tarkoittaa lopputilannetta tai päätepistettä, jossa kehittyminen, kasvaminen ja evoluutio on lopahtanut.
    Esimerkkinä gospelmusiikki, joka kasvaa, kehittyy ja muuntuu aina parempaan suuntaan, uusille alueille mutta rillumarei ei.

    VastaaPoista
  10. Tässä suhteessa on erikoista, miten Tuntemattoman sotilaan lukutapa on muuttunut. Ehkä elokuva on tässä suhteessa merkittävämpi kuin kirja. Edvin Laineen elokuva on loppujen lopuksi aika perinteinen sotaelokuva, mutta Linnan kirja edusti poikkeusta aiemman sotakirjallisuuden linjasta. Ihanteita, tai edes sodan kokonaiskuvaa, ei kirjassa ole: "Viipuri vallattu, pistäkää eteenpäin", kulkee lauseena marssivassa miesketjussa, keskellä itäkarjalaista öistä metsää, mutta mitään tunteita ei tästä herää. Ainoastaan siitä, kun pataljoonan komentaja pistää tupakaksi, syntyy kiihtymystä.

    Kun verrataan Linnan Mustaa rakkautta Tuntemattomaan sotilaaseen, nähdään, miten mies oli kypsynyt. Mustan rakkauden itseään etsivä, ideaalien kanssa kamppaileva nuori työläinen, Päätalon Kallen epäonnistujaveli, on hävinnyt. Tilalle on tullut eläimellisen elinvoimainen rivimies tai ryhmänjohtaja. Mies, joka laskee leikkiä, purnaa ja keittää kiljua. Käy sotaa ahkerasti, kun on pakko. Ideaaleja on vain sivistyneistöllä, Lammiolla, Kariluodolla ja Veeruskalla. Saavutus on loistava, kun ottaa huomioon, että Mustan Rakkauden päähenkilö oli ilmeisesti Linnan alter ego, eikä Linna itse ollut kuvaamiensa rintamamiestyyppien joukossa.

    Joskus harmittaa, että "Kenttäharmaita naisia" ei ole koskaan elokuvattu. Siinä olisi kirja, jonka uskollisella filmatisoinnilla olisi mahdollista saada aikaiseksi vuoden kulttuurikeskustelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat viitata Päämäärään?

      Poista
    2. Niinpä taidan. Ulkomuistista muistin väärin, kummasta kirjasta on kyse.

      Poista
    3. Päämäärä on paljon mainettaan parempi kirja. Se on hämmentävän moderni. Siitä saisi hyvä näytelmän.

      Poista
  11. On aika hauska huomata, kuinka vanhempi polvi on nyt kovasti huolissaan siitä, ettei nykynuoriso lue sarjakuvia, ja jos lukee, niin ei ainakaan ymmärrä sen syvällistä, moniulotteista, kasvatuksellista ja sivistävää huumoria...

    Ei aika entinen koskaan enää palaa. Kävin katsomassa Carter-leffan ja poistuessani totesin lapsilleni (aikuisia), että kyllä se kirjana on parempi. Mutta sieltäköhän Huovinen nappasi ne välikädet...?

    VastaaPoista
  12. Mutta hauska se oli! Ehkä tasokkaassa ilmaisuvoimassa pitää ollakin raakasti särmää?

    VastaaPoista
  13. Todellakin , eiköhän HS:a harmittanut, että panivat poikki suhteet Kari Suomalaiseen. Ainakin lukijoita harmitti ja harmittaa vieläkin, sillä Kari Suomalaisen veroista ei ole.
    Tosikot siivosivat KS:n sivuun ja näitä tosikkoja häärii edelleenkin poistamassa milloinkin mitäkin "halventavana ja epätasa-arvoisena". (kuten neekerin suukot, jollaisen hotkaisin äsken)Presidenttiehdokas Haavisto puhui TV-mainoksessaan : Suomesta on tullut kiusaajien maa (vai oliko se kiusattujen maa). Järkyttävää. Kohta täällä saa sakot nauramisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sataa karisuomalaisia,
      so. Paha aamu.

      Poista
  14. Rillumarei-kulttuurin suhde kriittiseen ajatteluun ei ole ihan selvä. Jos vanhan (mm. Platonin teoksista löytyvän) runouden kritiikin modifioi siten, että runouden (doksa, luulo, uskomus) tilalle panee viihteen ja totuuden (episteme, tieto) tilalle panee taiteen, niin saadaan ajatus, että viihde pyrkii vahvistamaan ennakkoluuloja tai ainakin ottaa ne todesta, taide pyrkii murtamaan ennakkoluuloja tai ainakin suhtautuu kriittisesti yleisiin käsityksiin. Ehkä taiteen tilalla voisi olla myös tiede. Toisaalta Rillumarei-kulttuuri on muka kriittinen ja yrittää edustaa jonkunlaista talonpoikaisjärkeä, toisaalta se seisoo jaloilla, joiden materiaalina on savensekaista uskomusta, luuloa, turhautumista, katkeruutta ja vihaa.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - toisin kuin joku on nyt luullut, ei minusta kenelläkään ole mitään erikoista syytä lukea sarjakuvia. Kiinnitin vain huomiota ilmiöihin, jotka tulivat mieleeni, kun aloin hiljan saada Sanastolta rahakorvauksia Tinttien suomentamisesta. Ne ovat kaikki myynnissä ja niitä lainataan kirjastoista. Olen jopa tavannut ilmieläviä alle 10-vuotiaita lukijoita, jotka eivät tietenkään ole vielä nähneet Spielbergin Tintti-elokuvaa.

    Outoa - etten sannoisi tuiki merkillistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintin au Tibet (1960) siinä on sellainen kohtaus, jossa Milou on lähetetty hakemaan apua luostarista, ja se löytää Wiskyä, no, ilmestyy piru-milou, jopa lupaa nesteen maistamisesta tuhtia oloa ja höveliä käytöstä, ja sitä vastaava enkeli, joka taas varoittaa Milouta lankeamasta alkoholiin. Tämä oli ruotsinnoksessa ainakin aika kovaa tekstiä: viinan vaikutuksesta "eläin voi vajota ihmisen tasolle."
      Muistaskoo kääntäjä että mites se meni alunperin?

      Poista
    2. Muikenet kuin vaari?

      Poista
  16. Pelättävien, outojen hahmojen ja tilanteiden konversio naurettavaksi lienee Homo Sapiensin parhaita innovaatioita; milloin lienee tällainen mutaatio syntynyt ?
    Huumoria ei taida vielä näkyä Raamatussa, vaikka monet sitäkin ovat harrastaneet (Jaakko Heinimäki ym)
    Sarjakuva hyödyntänee huumorin lisäksi samaa toiveiden ja pelkojen siirtoa toiseen ympäristöön kuin esimerkiksi sotien käyminen tinasotilailla tai ihmissuhteiden leikki nukkekodissa.
    Kommenteissa ei näy huumori ja rillumarei radiolähetyksissä (esim. Pekka Lipponen, Kalle Kustaa Korkki, Kankkulan kaivon väki toivat esiin samoja tuntoja kuin sarjakuvat, piirretyt ja Karin pilakuvat); mielestäni sillä oli merkittävä osa sotien jälkeen, kunnes se puristui painetun sanan, television ja netin välissä olemattomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mark Twain taisi sanoa että: "huumorin salainen lähde on surussa,ei ilossa,taivaassa ei ole huumoria".

      Poista
  17. Erehdyin kirjoittamaan jotain
    Päätalosta joskus lukiossa
    ja punehtunein poskin
    kypsään ikään ehtinyt rva lehtorimme
    todisti että K.P. ei ole kovin
    hyvää kirjallisuutta.

    Sitä todisteltiin pitkään laajemminkin.

    En usko että kyseessä oli mikään muu
    kuin vain se että
    sivistyneessä seurassa ei lausuta
    niitä sanoja mitä hän käytti.

    Ajat muuttuvat.

    Tänään juntitkin osaavat nostaa hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattua voisi nostaa rva lehtorillenne, joka oli oikeassa. Syynä ei ollut, eikä ole, "ne sanat mitä hän [Päätalo] käytti", vaan se sanojen kokonaisuus, jota hän käytti.

      Poista
    2. Lukemani kirja oli kaikin puolin ok
      ja korkeaa tasoa.

      Seuraavaan kirjaan urani K.P. fanina jäikin.

      Poista
  18. Suomalaiset halusivat, että tangot laulaa oopperalaulaja, virret iskelmätähti ja alkeellisimmat ennakkoluulot pyhittää Kari Suomalainen.
    Kari oli aina tinkimättömästi vahvemman puolella. Tai no valtiota vastaan tietysti... Veronmaksaja oli ryöstetty putipuhtaaksi niin, että hän oli verhoutunut pelkkään tynnyriin ja kravattiin, että varmaan tiedämme, kellä tässä maassa asiat ovat huonosti. Tyypillinen Karin filosofinen mietelmä Autokirjasta: Auton pitää olla sen kokoinen, etteivät koirat kuseksi kintuille.
    Onneksi hän piirsi politiikasta kuitenkin usein neutraalisti niin, että päällimmäisenä olivat oivallus ja piirtämisen riemu lukuisine yksityiskohtineen. Olisi riemastuttavaa, jos joku vieläkin yhdistäisi Tangomarkkinat ja Eduskunnan kilpalaulannan tai piirtäisi Björn Wahlroosista kuvan, joka olisi selvästi nallekarhu, mutta ilmetty Wahlroos kuitenkin. Moni muistanee, mihin toiseen pankkiiriin ja Karin piirrokseen viittaan.
    Visti

    VastaaPoista
  19. Ad heikki Kaukoranta: - tuli, ja se oli ylellisyyttä, koska sain suvun kirjakaupassa selata kaikki lehdet. Joku kommentaattori muuten sekoitti Sarjakuvalehden ja Seikkailusarjat (jos muistan oikein). Viimeksi mianittu oli kaksiväripainatusta ja siinä seikkaili mm. Lasso-Larri.

    VastaaPoista
  20. "Ja suvaitsevaisuutta ja humanismia ajatellen nykyiset vihapuhujat ovat aika kesyä väkeä Kariin verrattuna."


    Missäs tällaisia "vihapuhujia" sitten on? Ainakaan itse en ole havainnut Suomen maassamme suuressa yhtään vihapuhujaa, joka olisi vihapuheessaan uskottava ja sitä kautta uhka joillekin vähemmistöille. Mielestäni pellet eivät täytä hitlermäisiä piirteitä omaavan suuren vihapuhujan saappaita.

    Eri asia ovat sitten netin erilaiset mielipidekaatopaikat, joista löytyy erilaista puhe- ja kirjoitusjätettä tukemaan ja vahvistamaan jokaisen oikeassa olijan ikiomaa ja ainoaa maailmankatsomusta. Etenkin hyvien ja suvaitsevien ihmisten maailmankatsomusta.

    Tapsalle on todettava, että osaan ala-asteikäisenä lukemani Mars-kirjat edelleenkin ulkoa ja olen ehdottomasti menossa katsomaan Marsin Tarzania; ja etsimään kadonnutta nuoruutta.

    muistatko milloin Motus kuoli? Marsin aikaa tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt muistella, mutta nimenomaan sitä Marsin aikaa en muista... Koko sarjahan on suomennettu ja painettu uudelleen, joten uskaltaisikohan ostaa ne ja yrittää lukea? Pelkään muistojeni puolesta.

      Poista
    2. Oman viehätyksensä niiden lukemiseen toi silloin aikoinaan tiedon vähyys aurinkokunnan muista planeetoista. Marsin pinnan värin vaihtelun syyksi arvailtiin jossakin 70-luvun alun (?) tähtitieteellisessä kirjassa, että värin muutoksen voisi aiheuttaa jopa alkeellinen elämä planeetan pinnalla. Jäkälät tai muut sellaiset.

      sen jälkeen nuoren miehen oli helppoa lisätä elämää tuohon kutsuvaan salaperäiseen planeettaan ja lopulta tietenkin tuntui siltä että kyllä John Carter voisi siellä ollakin kera, Ah niin kauniin prinsessansa.

      Marsin hmeitä-kirjassa Motus kuolee tasan 11 xatia yli 8 zodia.

      Ostin muuten Säätiötrilogian pokkarit ja luin ne uudelleen. Ihan mukava kokemus ja paluu nuoruuteen, mutta vähän "ohkaiksiksi" kirjat olivat käyneet. Niin se ajan hammas syö meitä...ja joitakin kirjoja.

      Poista
  21. Viestintuojat on kivitetty ja kivitetään edelleen, ellei viesti miellytä.
    Kari Suomalainen ei ole muodissa nyt, mutta kun hurskastelukulttuuri tästä hieman väljähtyy, löytävät hänen kirjansa taas lukijat. Jotka pääsevät näkemään "keisareita joilla ei ole vaatteita".

    VastaaPoista
  22. >Erastotenes Aleksandrialainen Mar 27, 2012 01:11 AM: ”Joskus harmittaa, että "Kenttäharmaita naisia" ei ole koskaan elokuvattu. Siinä olisi kirja, jonka uskollisella filmatisoinnilla olisi mahdollista saada aikaiseksi vuoden kulttuurikeskustelu. "


    Anoppini, sotkamolainen lotta, oli apusisarena Äänislinnassa. Opinnot tähän tehtävään alkoivat 16.9.1941 Oulussa ja päättyivät 28.9.1941. Luentomuistiinpanot antavat mielenkiintoisen kuvan siitä, millä teoreettisilla tiedoilla sotasairaalaan lähdettiin. Hänen kohdaltaan se ehkä tapahtui kuukauden kuluttua, koska seuraava ensimmäinen päiväkirjamerkintä on päivätty 31.10.1941:
    ”Sydämelliset kiitokseni Äänislinnan SS 66:n sali 3:n reippaalle ja tunnolliselle hoitajatar. Lotta Irja
    Mustoselle, 4 kuukauden ajan etulinjan kranaatin ampujien parissa olleelta ja sieltä nyt
    olosuhteitten pakosta hoitoonne tulleelta aseveljeltä. Hyvää menestystä suurelle tehtävällenne
    toivoen. Äänislinna 31/10 –41. Alik. Merisuo, A. K. Fil. maist., Turku”

    Näitä merkintöjä ja piirroksia on kolme täyttä päiväkirjaa ja viimeinen on 31.12.1942. Paukkajasta kotoisin olevalta stm. Armas Väisäseltä.

    Noin 10 vuotta sitten kuskasin anoppiani hänen silloisen SS 66:n kollegansa luo Tampereelle. Tämä hieno leidi huokaisi siinä kahvikupin ääressä: ”Oli se hienoa aikaa”. Siinä kohtaa en osannut olla kuin hiljaa.

    VastaaPoista