Panttivankidraama

Ministeri Heidi Hautalan ja muiden kiinnostuneiden tiedoksi.

Pekka Timonen on toiminut valtion edustajana Finnairin hallituksessa osakeyhtiölain mukaisesti eli oikein. Toisaalta on epäselvää, onko valtionyhtiöiden hallinnointi järjestetty edes järkevästi.

Havahduin miettimään tätä ongelmaa siksi, että Timosen julkisuuteen ilmoittama kuulosti niin järjenvastaiselta, vaikka tiesin sen todeksi. Hallituksen jäsen ei saa juoruta hallituksen päätettävänä olevasta asiasta, esimerkiksi johtajistolle maksettavista ylimääräisistä rahoista. Ilmoittaminen osakkeenomistajille on koko hallituksen tehtävä eli edellyttää hallituksen päätös. Hallitus voi harkita, milloin ja miten se kertoo asiasta.

Jos hallituksen jäsen, kuten tässä valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön ykkösmies Timonen, informoisi työnantajaansa eli Suomen valtiota, tässä tapauksessa valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeri Heidi Hautalaa, hänet pitäisi erottaa hallituksesta. Osakeyhtiölain pääsäännöt, etenkin 1 luvun 7 ja 8 §:t, ovat tässä asiassa selvät. Osakkeenomistajaa ei saa suosia toisen osakkeenomistajan kustannuksella. ”Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.”

Paradoksaalisesti tässä oli silti tilanne, jossa Timosen olisi virkamiehenä ollut informoitava ministeriä. Tehtävässä oli tuolloin Häkämies. Siis virkamiehenä toisin ja hallituksen jäsenenä toisin.

Ei käy kateeksi.

Tunnen Pekka Timosen. Olen lukenut hänen väitöskirjansa. Tiedän että hän on julkaissut aiheesta ”corporate governance” (hallinnointikoodi). Termi tarkoittaa tapaa, jolla yhtiötä hallinnoidaan ja kontrolloidaan. Valtionyhtiöistä on olemassa kansainvälinen standardi, joka on OECD:n piirissä valmistettu Guidelines for Corporate Governance of State-Owned Enterprises, 2005.

Timonen on käsitykseni mukaan lähes paras mahdollinen henkilö tuohon tehtävään, tai ehkä yksi viidestä. Enempää meillä ei taida olla tällä alalla kovan tason asiantuntijoita. Itse en ole sellainen.

Mutta onko tilanne kunnossa, kun valtion omistajaohjaukseen nimetty virkamies muuttuu yksityishenkilöksi samalla hetkellä, kun hänet nimitetään osakeyhtiön hallituksen jäseneksi. Ennen ajateltiin, ettei kukaan voi heittäytyä yksityishenkilöksi virkansa piiriin kuuluvassa asiassa. Poliisi ei voi vetää vaimoaan turpaan ”yksityishenkilönä” eikä tuomari voi olla virantoimituksessa yksityisesti humalassa.

Rautalanka esiin: oletamme, että Finnairin omistavat valtio, A, B ja C, joista viimeksi mainitut ovat sijoittajia. (Todellisuudessa sijoittajia on suuri määrä.) Finnairin tilaan vaikuttavia toimia, kuten ulkoistusta, lakkautuksia, lomautuksia, palkitsemista ja sitouttamista pohtii yhtiön hallitus keskuudessaan. Hallituksen jäsen D on varmaan valittu hallitukseen siksi, että valtio on ehdottanut häntä yhtiökokouksessa. Ehdottajana on luultavasti ollut D itse, ja ainakin Timosen tapauksessa tämä on varmasti toimittu yhteisymmärryksessä ministerin kanssa. Ja nimityksen jälkeen hallituksen jäsenen on oltava lojaali yhtiölle, ei edustamalleen omistajalle eli valtiolle.

Toistan etten yritä ottaa kantaa erimielisyyteen, vaan selittää yksinkertaisesti erään keskeisen ongelman. En kirjoita tässä johdon palkkioiden tasosta. Varmaan kirjoitan toiste.

Ennen valtionyhtiöiden hallituksessa – ja hallintoneuvostoissa – istuivat poliitikot, joista pieni osa oli koskenkorvaäijiä. Muistan tyypin. Jouduin heidän kanssaan tekemisiin. Pullollisesta viinaa he suostuivat mihin tahansa. Nykyisen järjestelmän pitäisi olla eri osapuolille reilu ja kohtuullisen läpinäkyvä. Tässä esittelemäni sisään rakennettu mahdottomuus viittaa siihen, ettei tavoitteita saavuteta.

Kun tämä kaikki alkoi noin 1920, talousmiehet ja juristit – väittäisin lukeneeni jostain että myös presidentti Ståhlberg olivat kauhistuneita. Ennenkuulumatonta, että valtio hankkisi osakeyhtiön! Eihän se ole mahdollista eikä sallittua! Osakeyhtiö kuitenkin hankittiin. Kysymyksessä oli suuri tulevaisuuden lupaus, Imatran Voima Oy, jolla oli käytettävissään mainio koski ja tilauksessa turpiineja – Suomesta, herra paratkoon.