Sivun näyttöjä yhteensä

26. maaliskuuta 2012

Korkeasta sivistyksestä


Epäilen tällaista: alle 50-vuotiaat eivät välitä Ohukaisesta ja Paksukaisesta. Alle 40-vuotiaat eivät ole edes nähneet Chaplinin hienoimpia elokuvia (Kultakuume,Kaupungin valot, Nykyaika, Diktaattori). Alle 30-vuotiaat eivät ymmärrä vanhan ajan piirrettyjä, siis tyyppiä Tom ja Jerry. Itse en pidä Tomista enkä Jerrystä, mutta Droopy on mielestäni suurenmoinen ja vanhemmat Väiskit ja Repe Sorsat jalometallia.

Nyt alkaa vaikuttaa, että alle 10-vuotiaille edes Simpsons ei maistu – sikäli kuin löytyy tuollainen henkilö, joka ei ole sarjalle altistunut.

Eräälle tuon ikäiselle opetimme sarjakuvan lukemista, ja hän oppi heti. Tintti on tullut Spielbergin elokuvan ansiosta laajasti muotiin.

Olin aika yllättynyt, kun näin, että aivan nuorilla lukijoilla on sama ongelma, jonka kanssa olin tekemisissä Tintin ensimmäisen (oikeastaan toisen) tulemisen aikoihin noin vuonna 1970. Silloin useammatkin  kustannusliikkeen maisterit, joilla oli tyypillisesti tutkinnon pääaineena sanskrit ja sivuaineena kreikkalainen filologia, kysyivät minultakin, miten sarjakuvia oikeastaan luetaan.

Tämä ongelma ei Suomessa tule juuri koskaan ajankohtaiseksi, koska meillä on Aku Ankka-lehti. Mutta ennen oli aivan totta ihmisiä, jotka olivat kirjoittaneet ylioppilaaksi ennen vuotta 1951 eli siis Aku Ankaa. Nyt kimmokkeen antanut henkilö oli puolestaan aloittanut koulunsa ulkomailla. Osaako Erkki Tuomioja lukea Akkaria? Entä Matti Klinge?

Muistisääntö on suuret ikäluokat. Minä en niihin kuulu, jos ryhdytään hiuksia halkomaan, mutta ei ryhdytä. Niinpä 1944 syntynyt henkilö on lukenut Akkarin näytenumerot ja korotettu vuositilaajaksi heti 1952. (Todellisuudessa minulle tuli Yhtyneitten kuvalehtien ”Sarjakuvalehti” jo ennen ja olin perehtynyt tarkoin Seikkailukertomuksia ja Jännityslukemisto –julkaisuista Iskevään Salamaan (Flash Grdon), Tarzaniin ja erinäisiin muihin, mutta se on eri tarina.

Tekstin ja kuvan synkroni oli vaikea keksintö. Trivial Pursuitissa vastaukseksi kelpaava Yellow Kid (ensimmäinen sarjakuva) oli epäsynkassa. Tekstit oli kirjoitettu milloin mihinkin. Vasta ”Kissalan pojat” (”Katzenjammer Kids”) toteutti puhtaasti puhekuplat. – Kuva ja sen alle präntätty teksti on tietenkin ikiaikainen ilmiö, mutta se ei ole sarjakuva, vaan kuvakirja.

Tätä kysyn teiltä, lukijat. Ilmeisesti lapset eivät enää lue sanomalehdistä edes sarjakuvia.  Minun maailmassani jokainen itseään kunnioittava vuorineuvos luki aamulla ensin Mikki Hiiren ja vasta sen jälkeen protestilistan ja pörssitiedot sekä presidentti Paasikiven uusimmat seikkailut etusivulta. Sekä sanoma- että aikakauslehdet luettiin yleensä takaperin, lopusta alkuun. Kaltaiseni kaunosielut kuitenkin ahmivat ensin Apu-lehdestä ”Sanan voimalla” otsikon alta Isaskar Keturin.

Tekeekö Rillumarei-kulttuuri kuolemaa? Onneksi voin kysyä sitä tänään Pekka Gronowilta, joka tulee kirjaston satutunnilleni miettimään kanssani, mihin kirjastoja tarvitaan. Pekka oli samoin kuin Heikki Kaukoranta pätevistä akateemisista opinnoista huolimatta jo varhain eli 60-luvulla suuresti huvittunut arvottomasta taiteesta.

Sietää muistaa, että vielä Seppo Heikinheimo oli syvästi vakuuttunut hanurin eli haitarin turmiollisuudesta. Se ei ole soitin. Kaikki haitarimusiikki oli siten syvästi halveksittavaa. Sepolta jäi tietenkin miettimättä, että sitten eivät urutkaan ole soitin. Hänen aikansa tavallisen harmonikan kytketyt soinnut liittyvät vain erääseen haitarityyppiin.

Me kasvoimme, Gronow ja minä, maailmaan jossa Elvis oli huono laulaja ja Frank Sinatra vielä huonompi. Vakavasti otettiin vain silloin ainoana standardina pidetty täysijänteinen, oopperamainen laulutapa. Olavi Virta lauloi hyvin, mutta ala-arvoista musiikkia.

Nyt aika on toinen. En minä sitä ääneen sano, että kun nyt kuuntelee levyttäneitä lauluyhtyeitä, välillä miettii, että kuinkahan kauniilta tuo kuulostaisi, jos menisi vielä nuotilleenkin.

Oma sokea pisteeni – yksi niistä – on tietokonepelit. En saa niistä huvitusta. Hyviksi mainittuja pelejä en opi. Alle 7-vuotiaat oppivat heti. Niin se käy.

39 kommenttia:

  1. Hm, vaikuttaa tekstistä päätellen kovasti siltä, että blogisti on nyt kuitenkin avannut noista kolme Jaloviinapulloistaan yhden ja ottanut siitä aika huikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa. Taisit vain itse sekoittaa johonkin virolaiseen humaltuneeseen henkilöön. Kaikkea sitä sattuu!

      Poista
  2. Niinhän tämä menee kuin Raamatussa ikään, vanhat sankaritarinat unohtuvat ja uusi sukupolvi tekee samat virheet ja erehdykset kuin aiempikin, Jumalan katsellessa toimintaa päältä ja pistäessä rangaistusta ja tulikiveä peliin tarpeen mukaan. Sarjakuvat eivät ole tästä kaavasta poikkeus, sic transit vaikkapa tuo Aku Ankan viides sormi vai kuinka se nimi tarkalleen menikään, puuttuvan sormen tietysti ollessa Sigmundin sikari, lie painunut paljolti unohduksen ruohon alle.

    Tuomiojasta en osaa sanoa, mutta professori Klingen suhteen olen täysin vakuuttunut siitä, että hänellä on asuntonsa eriössä muhkea pino Aku Ankkoja (Al Taliaferro ja Carl Barks ovat kelpuutettuja) petit lever’n varalle. Toki en français.

    VastaaPoista
  3. Jossakin vaiheessa kävi niin onnettomasti, että jouduin töihin pitämään kursseja mm. animaation historiasta.

    Koska yleisönä on sarjakuvan opiskelijoita, he katsovat rainat kohteliaasti ja suurimmaksi osaksi viis veisaten. Kun he ovat tylsistyneet riittävästi, niin räväytän esiin filmin, joka saa joka ikinen vuosi hurmioituneen vastaanoton. Se ei ole Disneyä, ei Warneria, ei edes MGM:ää. Se on Fleischerien 1931 valmistama Bimbo’s Initiation, jossa ei ole päätä eikä häntää. 80 vuotta valmistumisensa jälkeen se on löytänyt oikean aikakauden, jota puhutella.

    VastaaPoista
  4. 50-60-luvuilla AA:n kohdeyleisö oli lapset ja siihen muokattu.

    Nyt kohdeyleisö on aikuiset (vanhoiksi kasvaneet "lapset") ja siihen muokattu. Simpsons jne on aikuisten satiiria aikuisista. Molemmissa on kehitytty lukijoiden kanssa pitkälle ja lapsille liian pitkä etumatka ?

    MrrKAT

    VastaaPoista
  5. "Oma sokea pisteeni – yksi niistä – on tietokonepelit. En saa niistä huvitusta. Hyviksi mainittuja pelejä en opi. Alle 7-vuotiaat oppivat heti. Niin se käy."

    Niinpä. Samassa mielessä kuin rotat oppivat kulkemaan sokkelossa palkkion toivossa ...

    VastaaPoista
  6. Maailmankirjallisuuden mestariteosten siteeraaminen antaa kuulemma kulturellin vaikutelman. Siksi nyt tekisikin mieli siteerata uusiseelantilaisille Repe Sorsaa: “Of course, you realize this means war!”

    VastaaPoista
  7. - Seis ja kiinni, kapteeni torkkuu. (Joe-poika Singaporesta)

    Opin lukemaan pappani polvella alle 5-vuotiaana. Hän luki minulle Uudesta Suomesta Panda-kuvasarjaa, ei siis sarjakuvaa, koska siinä ei ollut puhekuplia. Pandassa seikkailivat päähenkilön lisäksi kettu Hokkuspokkus ja hovimestari Jeremias.

    Joskus, kun sanomalehti sattuu käsille, vilkaisen sarjakuvat. Ne ovat äärettömän tylsän tuntuisia. Viivistä ja Wagnerista en ymmärrä höykäsen pölähdystä. Netistä katson Hesarin ja Aamulehden Fingerporit. Jälkimmäinen on parempi, koska siihen pääsee helpommin, se on merkitty punaisella jo etusivun linkissä. Lisäksi se on värillinen.

    Olen omistanut kaikki suomeksi ilmestyneet Tintit. Yhden söi kolmisenkymmentä vuotta sitten naapurin schäferinpentu.

    Aku Ankka tuli viisikymmentäluvulta lähtien. Siitä muistelmia ja huomioita täällä:
    http://kariav-annat.blogspot.com/2010/08/aikakauslehtiratsaus-xxxii.html

    Sarjakuvalehti-niminen sarjakuvalehti oli parhaimmillaan tabloid-kokoinen julkaisu, siinä seurattiin esimerkiksi Roy Rogersin, Hopalong Cassidyn, Lasso-Larrin, Kit Carsonin ja Cisco Kidin lännenseikkailuja sekä joskus Spitfire- ja Tempest-lentäjien V1-pommien eliminoimista ja saksalaisten Mercedes Silverpfeil-formula-autojen kisaa.

    PopuLAARI-blogissa näkyy olevan asiaa Tintistä ja Mikistä:
    http://populaari.blogspot.com/2012/03/tintti-ja-mikki-tintin-and-mickey.html

    VastaaPoista
  8. Kieku ja Kaiku -sarjakuvassa ei ollut puhekuplia vaan loru kunkin piirrosruudun alla. Toimi se silti.
    Lapsuudesta muistan, että lehtinä tuli Pientalonpoika (oliko tuommoista) ja Metsälehti. Metsälehdessä oli sarjakuvana Pöllinen. Isällä oli heikko näkö, mutta sedän ympärille kokoontui meidän viisi ja hänen viisi lastaan vaatimuksella: "Lue Pöllinen!" Hän luki sen tyhmän vitsin ja rähähti itse nauramaan kuin Mooses Pessi ja me lapset mukana mitään asiasta ymmärtämättä.

    VastaaPoista
  9. Hiljattain 35 vuotta täyttänyt lapseni luki kymmenvuotiaana "Sarjakuvan maailmat" ja pari Tinttiä ja se oli sitten menoa. Nyt hänellä on kaikki Tintit sekä 1500 kiloa muuta sarjakuvaa, säntillisesti järjestyksessä hyllyissä. Aina matkoilla ollessani tähyän Tintin kieliversioita ja pastisseja ja tuon niitä hänelle.
    Lastenlapsemme eivät piittaa sarjakuvista. Uuden tietokonepelin he kyllä oppivat kymmenessä minuutissa, kuten Mestarinkin jälkijälkeläiset.
    Itse olen aina lukenut sarjakuvia ja aloitan lehteni takaa. Omassa hyllyssäni ovat kaikki "Mämmilät". Kotimaista huippulaatua, jonka valitettavan harvat näköjään tuntevat.

    VastaaPoista
  10. F Sinatrasta; http://www.youtube.com/watch?v=L8WEvrfOJ94

    VastaaPoista
  11. Ihmisen - suurten ikäluokkien ihmisen (1944-1952/Fi) - aivot toimivat siten, että päivittäinen 32GB:n inputti otetaan aivojen sisäiseen käsittelyyn ja niinpä aivot palavat herkästi pohjaan.
    Nuoren (5v-35v) aivot käyvät vain vilkaisemassa, millä hakukoneella tieto - se 32GB/10h/pv - on, mutta ei myrkytä sillä aivojaan.
    Nuori myrkyttää aivonsa olemalla muodostamatta kokonaiskuvaa siitä, mistä kaikesta tässä on kyse.
    Fingerpori on "sarjakuva/strip for to day".

    VastaaPoista
  12. On meitä muutamia nuorempiakin hassahtaneita. Aikoinaan 80-luvulla vähän toisella kymmenellä tuli nauhoitettua televisiosta kaikki Ohukaiset ja paksukaiset. Ylen ohjelmapäivystykseen tuli soiteltua ja vongattua Buster Keatonin Kenraalia ja voi sitä onnenpäivää, kun se viimein esitettiin.

    Eikä kehitystä ole noista päivistä juuri ilmennyt. Edelleen työhuoneen seinällä on iso Stanin ja Ollien juliste.

    VastaaPoista
  13. Animaatioista Ren & Stimpy on pahuksen hyvä. Erityisesti Rensky ja Stimsky. "I miss you Alamo" - se on parasta animaatiota, mitä olen nähnyt.

    sarjakuvista Tex Willer muutti maailmani. Pidin muuten itseänikin erinomaisena seikkailukertomusten kirjoittajana, mutta ala-asteen toisen luokan äidinkielen opettaja oli erimielinen, kun veti punaista viivaa juuri jännittävimmmän kohdan yli, kun siinä Winchesterit paukkuivat, ja cowboy huusi "PEEVELIN PUNANAHAT".

    Krazy Kat on sitten vähän toista lajiketta, ja sen viehätystä en osaa selittää. Mutta eikös sekin ole aika hyvä!

    VastaaPoista
  14. Olipa huojentava tieto, että lehtien nurinpäin lukeminen onkin sukupolvivika. Minullakin meni pitkän aikaa ennen kuin opin siitä tavasta pois ja nyt mietin, että miksiköhän.

    Jos minulta kysyt, niin Rillumarei-kulttuuri syntyi tukinuiton aikaan, kukoisti sodan jälkeen ja nuupahti hippiaatteen nousuun, ponkaisi taas jaloilleen vuosituhannen lopulla ja ontuu nyt kankeana sinne tänne. (Nyt en puhu rillumarei-sanan synnystä, vaan kulttuurista sen takana.)

    Rillumarei-kulttuurihan ei ole ollut ikinä hyväksyttyä valtakulttuuria, vaan aina halveksittua ja naurettua roskakulttuuria. Kaikkein eniten sitä inhosivat, vihasivat, pilkkasivat ja ylenkatsoivat suuret ikäluokat. Se ei siis ole suurten ikäluokkien kulttuuria, kuten usein nuoremmat tomppelit luulevat, vaan heidän isiensä.

    VastaaPoista
  15. Sarjakuvalehdessä esiintyi muistaakseni myös palomies Pekka Pikanen, joka huvitti alle kouluikäistä lukijaa. Akulla on ansionsa kielen ilmaisun rikastajana. Ääneen lukeminen pienemmille oli aina oma näytelmätuokio, kenties siitä sai hiukan esiintymisharjoitusta.
    Musta Hevonen on nykyisistä minulle mieleen.

    Sarjassa ja rinnan Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  16. Teini-ikäiset oppilaani luulevat lukevansa Aku Ankkaa. Mutta eivät he pysähdy miettimään lukemaansa.
    Viime vuosina on ollut loistavia Ankka-juttuja: Nummisuutarin Eskoa, Waltaria, Sipuliusta - kun olen (historian) tunnilla ottanut niitä esille, niin eivät nuo tarinat ole juuri muistijälkeä nuoriin jättäneet. Sipuliuksen syntymäkotikin oli täysin tunnistettavissa täällä Ankkal..eikun Hämeenlinnassa olevaksi Sibeliuksen syntymäkodissa - mutta moinikaan lukija ei sitä ollut tajunnut. Vaikka osa nuorisosta notkuu iltaisin pytingin pihamaalla. Don Rosan loistavat Roope Ankan nuoruuteen sijoittuvat historiallisesti pätevät tarinat ovat myös paljolti menneet lukijakunnalta "ohi".
    Taitaapi olla jotenkin niin että "heillä on silmät, mutta he eivät näe". Asterixia ja Lucky Lukea en edes arvaa tuoda esille - taitavat olla jo liian korkealentoista kulttuuria YouTubeÄmppäri-sukupolvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murheellista jos Asterix ja Lucky Luke ei kelpaa . Tintti ei silloin luultavasti sen kummemmin. Hienoja teoksia ja Asterixista on sitäpaitsi todella lyhyt matka Gallian sotaan , koska pikku gallialaista tuskin olisi olemassa ilman edeltävää Caesarin teosta.
      Isompi kysymys on sitten esim. klassisten kielten asema (sitä ei ole) koko koulutusjärjestelmässämme ja laajemmin romaanisen kulttuurin vajavainen tuntemus jne.jne.jne. Voivoi , tästä yksinkertaisen perussivistyksen alasajosta voisi puhua ainakin viikon !

      Poista
  17. Kun minä olin lapsi 1970-1980 luvuilla niin Ilkasta piti aina lukea kuinka Fantomille oli käynyt.Sarjakuvat olivat muistaakseni silloin takakannessa joten aloitin aina lehden luvun "väärästä" päästä.Kiitän luojaani siitä että silloin ei ollut Facebookkia ja internettiä, olisi voinut jäädä maalaispojalta monia asioita kokematta/huomaamatta jos olisin notkunut koneen ääressä.

    VastaaPoista
  18. Tom & Jerry 1940 - 56 on ainoa piirretty sarja johon teini-ikäiset lapseni(ja minä!)palaavat aina uudelleen. disneyt,warnerit yms. klassikot on nähty ja paremmat uudet(Ren & Stimpy, Cow & Chicken, Simpsonit, Sponge-Bob)mutta jotenkin vanhoissa T&J piirretyissä tuntuu inhimillisen elämän kaikki osat olevan paremmin kohdallaan.

    Ghibli-tuotanto tuntuu kiinnostavan myös uusintoina...

    Eikä huolta, ehkä niistä ei kavereille leveillä, mutta rillumarei ja mykkäelokuvat kelpaavat hyvin kotioloissa.

    VastaaPoista
  19. Ohukaista ja Paksukaista ei taida olla kunnolla näytetty televisiossa pariin kymmeneen vuoteen. Chaplinin huippuja näytetään aika usein Teeman sunnuntaisella klassikkoelokuvapaikalla. Paremmalla ajalla ja selkeästi komediana nuo menisivät paremmin läpi. Ja voisihan noita näyttää ihan isompana sarjanakin.
    Vanhan ajan piirrettyjäkään ei näytetä. Ei nykyajan sarjakuviakaan ymmärrä, jos niitä ei koskaan lue.

    Kyllä noita moni katsoisi, ovathan ne parempaa laatua kuin nykyiset tusinatuotannot, mutta kun niitä ei näytetä kuin satunnaisesti.

    Simpsoneita tosiaan rasittaa aikuisyleisö ja se että sitä on näytetty non-stop kohta parikymmentä vuotta. Vitsit vanhenevat.

    VastaaPoista
  20. Sarjakuva- ja animaatiohistorioitsija Michael Barrier kirjoitti hiljattain blogissaan tekstin ja kuvan synkronoinnista seuraavaa:

    What we seem to have in many contemporary comic books is something different, an effort to compensate for comics' inherent weakness by tricking up the pages, in effect doing deliberately what earlier artists did out of ignorance and sloth. There are in all such cases fatal lacunae on the page, a sort of vacuum — not a physical space, something subtler than that — separating what the characters are supposed to be doing from what they are supposed to be saying.

    What makes some comic books worth reading — and gives the lie to Wertham's condemnation of the medium — are the occasional triumphs of the people who understood the comics' challenge and met it. These are the cartoonists whose names I invoke so often: Carl Barks, of course, and Walt Kelly, and Will Eisner, and the others who knew that their characters had to seem to be speaking the words in the balloons, and to be speaking them not in a frozen moment but in the living, breathing slices of time that are the panels. It's in the best work of such cartoonists that the comic-book story proves itself as a valid artistic medium.


    Pitänee varsin pitkälle paikkansa.

    VastaaPoista
  21. Ah, Erkki-Mikael, Ah, Isaskar Keturi...

    Meillä ei ollut varaa Apu-lehteen, Seuraan tms.mutta enolla oli. Saimme siis vuosittain kunnioitettavan pinon lehtiä, joita luimme iltaisin, kun aikuiset katsoivat tylsiä poliittisia väittelyitä tai dokumentteja tv:stä. Vanhemman veljen vinkistä luin myös Erkki-Mikaelin palstat ja tajusin monesti vasta vuosia myöhemmin useimmat vitsit (mm. tuplavahinko). Pääasia lienee, että olen ne tajunnut.

    VastaaPoista
  22. Blogisti tietää hyvin sarjakuvan merkityksen Ranskassa ja Belgiassa. Vaikuttiko siellä hienojen sarjakuvien (Ankardo, Valerian, Corto Maltese, Lucky Luke ja monet muut) suosioon jokin sodanjälkeinen maailmantila. Ja miten on selitettävissä Mangan suuri suosio.

    VastaaPoista
  23. Kun esitämme Orionissa koululaisille Ohukaista ja Paksukaista (VAPAUS, KUUSIKAUPPIAAT), niin sellaista naurua ei missään muualla kuule. Kyllä ne toimivat ihan yhtä hyvin kuin aina, kun vain tilaisuus tarjotaan.

    Itse pääsin sarjakuviin sisään 1960-luvun alussa kun Aku Ankassa oli paljon Carl Barksia tarjolla ja Tintti-sarjakuvista tuli ensimmäinen suomenkielinen neljän kirjan WSOY-setti, jossa Kapteeni Capu joi malspiikkia ja Tintin koira oli Milla.

    Animaation historia on helmiä täynnä. 3D-viikonloppumme huippuja olivat Norman McLarenin NOW IS THE TIME, Walt Disneyn MELODY ja John Lasseterin KNICK KNACK. Fleischerin veljesten 1930-luvun animaatiot olivat huikeita ennen kuin niihin puuttui Production Code Administrationin karvainen kopra. Mykkäanimaatioista suosikkini on Winsor McCayn THE SINKING OF THE LUSITANIA, joka tekijänoikeusvapaana on laillisesti verkossa.
    www.youtube.com/watch?v=AYKdXABWaFg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas vaikuttava tämä Lusitanian uppoamiselokuva. Onkohan se tehty uutiskatsauksen osaksi? - (Muistelen joskus lukeneeni, että jotkut yritteliäät elokuvantekijät laativat taistelukuvauksia - uutiskuviksi siis, ei fiktioksi - kotona kylpyammeessa - )
      *** Heikki Kaukoranta

      Poista
  24. Päivän blogi kolahti kuin tiili kalloon tai aimo lasillinen malspiikki-viiniä.

    VastaaPoista
  25. Muistan aika hyvin tuon Sarjakuvalehden 1950-luvun puolivälin tienoilta tai vähän ennen, mutta nyt kun blogisti otti puheeksi, mieleen nousevat myös sellaiset omanlaisensa saman ajan tuotteet kuin Jännä-Jussi ja Vekkulikissa. Muistaako kukaan muu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaa. - Minulla oli tuoreena ostettu Jännä-Jussi, jonka sarjakuvat olivat kolmiulotteisia. Mukana tulivat tarpeelliset punavihersilmälasit.

      Poista
  26. Joo-o. Hyvä kirjoitus. Mutta tosiasia on, ettei hyvä taide vanhene ja kuole, vaan se elää, toimii ja vaikuttaa yli sukupolvien ja aikojen.

    Vaikka jumalan valtakunnassa liikkuva kuva on kielletty, peruskoulun (surkea tasapäistämislaitos, valitettavasti) OPS:n mukaan elokuvan historia ja opetus kuuluu opetukseen.

    ERITTÄIN mielenkiintoista on ollut tarkkailla kuvakiellon riivaamia oppilaitani ja muutakin oppilasporukkaa, jotka ovat eläytyneet, syttyneet, itkeneet ja nauraneet (mielestäni) Chaplinin suurimmille töille eli elokuville Nykyaika ja Kaupungin valot.

    Siksi Kemppisen haaste eli "lapset/nuoret eivät välitä sarjakuva-/elokuvaklassikoista" on täyttä hölynpölyä. Oppilaat/lapset (eli siis tämä etova lauma, joka lähestyy joitakin virkamiehiä, joka syksy, yhtä apaattisina ja masentuneina) välittävät ja nauttivat toki hienosta taiteesta.

    Kuten myös heidän lapsensa tulevat nauttimaan.

    VastaaPoista
  27. Miten sarjakuvaa luetaan? Helppo juttu. Noin viiden vanhana, lukutaidottomana jo silloin, luin Nalle, Pelle ja Pingon, Fantomin ja jonkin muun sarjiksen naksauttamalla hampaitani kuvan katsottuani. Pysyi juoni ja rytmi aina siihen asti kunnes sisko tuli koulusta ja luki tekstit.

    Hesarin tilaamisen lopetin, kun Rip Kirby katosi kuvioista. Taitaa olla pitkän juonen pätkittäinen seuraaminen liian raskasta keskityskyvyttömälle nykysukupolvelle.

    Sanomalehdet luen etusivun kautta, mutta aikakauslehdet takaa aloittaen. Miksi näin, onkohan se geeneissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko lisäkseni muita, jotka ovat harkinneet Hesarin tilauksen lopettamista luokattoman surkeasta Masi-sarjakuvalta säästyäkseen ?
      Seno

      Poista
  28. Ad Omnia: Bill Holmanin Pekka Pikanen (Smokey Stover) löytyy laajasti netistä.

    Jännä-Jussi oli Vaasa-lehden yritys. Hahmo oli muokattu Till Eulenspiegelistä. Ei huono yritys.

    Vahva vaikuttaja oli myös Pecos-Bill.

    Sarjakuvalla ilmaisemisesta: "Kuvitetut klassikot" - - -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja Joonas otsakiehkuroineen. Suomalainen piirtäjä.
      Jori Sawyer huimaili myös 1950-luvulla...

      Poista
    2. Joo, ja mustavalkoinen Robin Hood, toki värillisin kansin.

      Poista
    3. Ai, sinulle tuli tilattuna Sarjakuvalehti myös? Enpä muistakaan, että olisi aikoinaan tullut puheeksi. Minulle se tuli vissiin 1949-51 (tai -52), kunnes siirryin Aku Ankkaan & kneihin, näytenumerosta lukien. (Luulisin, että rahoittajalla oli sormensa pelissä - ei kahta sarjakuvalehteä yhdelle mukulalle.)
      Eipä ihme, että olemme menneet näin piloille..
      *** Tuumiskelee *** Heikki

      Poista
  29. Teinit "lukevat" mm.tällaista:

    http://www.mspaintadventures.com/

    Aikaisempaa anoa kompaten:

    Omat lapset (nyt nuoria aikuisia)katsoivat muuten kaikki Ohukaiset, Charliet ja muut netistä ennen kuin ehdin niitä edes suositella.

    VastaaPoista
  30. Noh, nuo MSPaint-jutut ja muut vastaavat ovat uusi versio rillumareista, punkista, dadasta ja vastaavista ilmiöistä, sedät itkee kun nykynuoret eivät lue Tinttiä kun se on niin hyvin piirrettykin ja kaikkea.

    Ohukaisia ja paksukaisia näytettiin telkkarissa minun lapsuudessani ja silloin niistä taisin pitää, aikuisena ovat jääneet katsomatta. Chaplinkaan ei niin innosta, slapstick ei ole minua kiinnostava huumorin laji. Vanhoista piirretyistä pidän (mutta minulla on myös perverssi viehtymys elokuvan alkuvuosiin, Melies on nero ja Lumieret, G.A.Smith, Porter ja moni muu myös kovia).

    VastaaPoista
  31. Ilmoitin pojalleni (11v.) ja tyttärelleni (8v.) että Spielbergin Tintti mennään katsomaan vasta kun kaikki sarjakuvat on luettu. Tekivät työtä käskettyä. Nyt on mennyt Asterixit ja Lucky Lukeakin. Aku Ankka tulee tietysti keskiviikkoisin ja Barksin ja Rosan tuotannon ovat kahlanneet moneen kertaan läpi. Pulteri ja Mafalda viimeisimmät suosikit.

    Piirretyistä Warnerin looney tunesit ja Droopy ovat menneet lapsille jo esikouluiästä alkaen parhaiten, Mykän filmin koomikoista Ohukainen ja Paksukainen ovat kärjessä, mutta jos otetaan ääni mukaan, vie voiton Marx-veljekset. Kun Päivä tavaratalossa oli katsottu, se oli menoa.

    Olen luottavainen jälkipolven suhteen.

    VastaaPoista