Sivun näyttöjä yhteensä

17. maaliskuuta 2012

Wallin ja sama ruotsiksi


Käytin useita tunteja selvittääkseni, valehteliko puolustusministeri Stefan Wallin eduskunnalle ja julkisuudelle Dragsvik-jutussa eli puolustusvoimien joukko-osastorakenteen muuttamista koskevassa asiassa.

Wallin siis myönsi eilen ”kielipoliittiset perustelut” eli sanoi vaikuttaneensa varuskunnan kohtaloon kielipoliittisin perustein. Kysymyksessä ei ole äkillinen herätys. Oikeuskanslerin päätös 15.3. 2012 DNro OKV/231/1/2012 löytyy oikeuskanslerinviraston verkkosivulta (www.okv.fi). Päätös on tehty kansanedustaja Pentti Oinosen kanteluun, joka ei koske valehtelua, vaan Uudenmaan prikaatin killan jäsenyyden ehkä aiheuttamaa esteellisyyttä ja Wallinin kantelijalle ja kahdelle muulle kansanedustajalle valituskirjelmän mukaan uhkaavaan sävyyn pitämän puhuttelun lainmukaisuutta. Esteellisyyttä ei ollut, mutta muiden väitteiden käsittely jatkuu.

Kyllä ministeri Wallinin asema on kyseenalainen, ja hänen menettelynsä voitaisiin lisäksi tutkia perustuslakivaliokunnassa, jotta selvitettäisiin, onko hänet asetettava syytteeseen valtakunnanoikeudessa.

Oikeuskanslerin päätös ei siis koske tässä esitettyä asiaa. Päätöksessä on kuitenkin lainattu laajahkosti kahta selvitystä, joista toisen on antanut puolustusministeriö, kansliapäällikkö Arto Räty, ja toisen puolustusvoimat, komentaja Ari Puheloinen ja pääesikunnan päällikkö Juha Rannikko.

Lausuntojen mukaan Wallinin eilen myöntämä ”poliittinen ohjaus”, jota puolustusvoimat oli pyytänyt, ei ole koko totuus. Ministeriön ohjauskirjeen (1.7.2011) jälkeen puolustusvoimat oli 20.10. toimittanut ennakkomateriaalin ministerin ja komentajan seminaariin. Seminaari tarkoittaa kai tapaamista, luultavasti ei kahdenkeskeistä.

Tuossa aineistossa ja seminaarin yhteydessä pidetyssä esittelyssä ”Uudenmaan Prikaati oli mukana niiden hallintoyksiköiden joukossa, joiden asemaan oli tarkoitus tehdä muutoksia. Seminaarin yhteydessä puolustusministeri Wallin kuitenkin ohjasi puolustusvoimia niin, että Uudenmaan Prikaatin jätettiin pois lopullisesta puolustusvoimauudistuksen ratkaisumallista.”

Puolustusvoimat käsitteli Dragsvikin kuten muidenkin varuskuntien (oikeastaan joukko-osastojen ja joukkoyksiköiden) kohtaloa, kunnes puolustusministeri ”ohjasi”. Ohjaus oli puolustusvoimien selvityksen mukaan tarpeen, koska kysymys oli poliittinen. Asia sivusi hallitusneuvotteluissa todettua, kielilaissa mainittua ruotsinkielisten erikoisasemaa. Edellä mainittujen päivien jälkeen Uudenmaan prikaatia ei enää mainittu suunnitelmissa eikä käsitelty päätöksenteon yhteydessä.

Sekä ministeriö että armeija arvioivat tilannetta aluksi sotilaallisesti ja sodan ajan valmiudesta lähtien. Alkuvaiheessa Uudenmaan Prikaatin siirtäminen Upinniemeen vuoden 2017 loppuun mennessä oli mukana, mutta sitten selvitys rajattiin meneillään olevaan hallituskauteen.

Jopa asialla olleiden perussuomalaisten edustaja puhuivat iltauutisissa ”muunnetusta totuudesta”, mutta ei tämä Wallinin nyt peruuttama taannoinen kanta ollut edes sitä. Se ei ollut totta ollenkaan. Dragsvik poistettiin listoilta sillä perusteella, ettei nyt omaksutun tulkinnan mukaan valtioneuvosto eikä edes eduskunta suoralla päätöksellä voi lakkauttaa eikä sulauttaa Uudenmaan Prikaatia – vaikka kaikki muut Suomen varuskunnan lakkautettaisiin. Kielilakia olisi ensin muutettava ja se puolestaan edellyttäisi perustuslain muuttamista. Dragsvik on paremmin turvassa rakennemuutokselta kuin vihollisen hyökkäykseltä.

Lakia on noudatettava. Kielilain (6.6.2003/423) 39 § 1 säätää:” Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen…” Vaikka sana ”joukko-osasto” viittaa periaatteessa prikaatiin, en aivan suoraan näe, miten kielilaki estäisi siirtämästä ruotsinkielistä joukkoa esimerkiksi Helsinkiin, jossa on myös suomenkielisiä joukkoja – tai Kirkkonummen Upinniemeen. Ehkä se estää. Ehkä tulkinta on järkevin.

Mutta muutoksia väitettiin vain sotilaallisin perustein ehdotetuiksi ja aloitteen sanottiin tulleen armeijalta. Hän ei puhunut vielä eilenkään aivan totta. Vaikka asia painettaisiin villaisella, pelkään pahoin, että ministeri Wallin on nyt vahingoittanut ruotsia äidinkielenään puhuvan vähemmistön asemaa. Myös pääministeri Katainen olisi voinut sanoa, miten asia oli. Ei se ole sotilaallinen salaisuus. Raukka mies.

74 kommenttia:

  1. Uudenmaan prikaatin liittäminen Upinniemen varuskuntaan ei olisi ollut kielilain vastainen. Joukko-osasto olisi säilynyt liitoksessa lain edellyttämällä edelleen ruotsinkielisenä. Laissa ei sanota, että "vähintään yksi varuskunta" on ruotsinkielinen, vaan siinä puhutaan vain joukko-osastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pitäisi ostata ruotsiksi huutaa "kädet ylös!" Ei hyökkääjä sitä ymmärrä.

      Poista
    2. Kemppinen ja kommentoijat sivuuttavat kokonaan perusasian:

      Dragsvikin toiminnan siirtämistä Upinniemeen selvitettiin, mutta osoittautui, että toiminta ei sinne mahdu. Dragsvikin säilyttämiselle oli siis sotilaalliset perusteet, joilla se ratkaistiin.

      Merivoimien komentaja TS:ssä
      http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/323500/Merivoimat%20Dragsvikin%20sailyttamisella%20turvataan%20riittava%20varusmieskoulutus

      Everstiluutnantti evp, Jarmo Nieminen:
      http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100663-puolustusvoimauudistus-uudenmaan-prikaatin-siirt%C3%A4minen

      Poista
  2. Kepun Laaninen: "Wallinin valehtelusta on enemmän näyttöä kuin Jäätteenmäen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes jokaisessa TV-haastattelussa Kataisen pärstä on tuskallisen hikinen.

      Onko sällillä paljonkin jotain salattavaa totuudenvastaista menettelyä tilillään?

      Pääministeri Katainen on hyvin epäillyttävä tyyppi.

      Wallin on haiseva poliittinen raato.

      Poista
    2. Toipila hei, no entä Urpilainen?? Epäilyttääkö, haiseeko?

      Poista
    3. Oioi, kun hait haistavat veren vedessä niin he kokoontuvat. Mutta pitäkääpä mielessä. Ei Jäätteenmäki joutunut jättämään pääministerin paikan valehtelun vuoksi. Hän joutui jättämään paikan koska Sosiaalidemokraatit eivät enää luottaneet häneen. Jos Jäätteenmäellä olisi ollut Halosen ja Sossujen luottamus hän olisi ollut pääministeri jatkossakin.

      Wallinin kannalta asetelma on ihan erillainen. Hänellä on pääministerin tuki ja hän ei ole periaatteessa tehnyt mitään väärin. Onkohan hän edes valehdellut ihan suoraan vai onko hän ilmaissut itsensä epäselvästi koska kyseessä on myös sotilassalaisuudet? Jos julkisuudessa perustelee yhden varuskunnan olemassaolon, joutuuko silloin perustelemaan myös muiden? Eduskunnan papereista ei käy ilmi mitään valehtelua, mutta en ole vielä nähnyt Ylen suomenkielisten uutisten kertovan tästä vaikka suotsinkieliset uutiset ovat jo tarkistaneet tiedon (http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=240847) kuten journalistin tuleekin tehdä. Ei se riitä että oppositio yhdessä huutaa EPÄLUOTTAMUS!

      Mutta onhan se hölmöä että ei heti voitu todeta miksi Uudenmaan prikaati jää Dragsvikiin. Se johtuu siitä että (kuten jo todettiin):
      1. Kielilain (6.6.2003/423) 39 § 1 säätää:” Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen…”
      2. Merivoimat ovat ilmoittaneet että Upiniemen infrastruktuuri ei riitä ottamaan vastaan Uudenmaan prikaatia. Uudenmaan prikaatihan kuuluu Suomen merivoimiin. Siellä koulutetaan rannikkoalueiden jääkäreitä ja tykkimiehiä.
      3. Dragsvik on eräs Suomen kustannustehokkaimmista varuskunnista. Siellä on enemmän varusmiehiä henkilökuntaan nähden kuin muissa varuskunnissa. Syy on selvä, se on ainut paikka missä voi palvella ruotsiksi. Siitä syystä myös Ruotsissa asuvat Suomen kansalaiset yleensä tekevät palveluksensa siellä (tämäkin saattaa olla perustelu varuskunnan säilyttämiseksi).

      Tässä on myös eräs toinen seikka joka ei nouse esille ja joka ei sinänsä liity Wallinin potentiaaliseen valehteluun, nimittäin taistelutahto. Jos viet Suomen ruotsinkielisiltä mahdollisuuden palvella kotimaataan omalla äidinkielellään saatat myös viedä tai heikentää tahdon taistella tämän maan puolesta. Perussuomalaisten Jussi Niinistö on jatkuvasti puhunut siitä että suomalaisten taistelutahtoa pitää ylläpitää, mutta hän ei vissiin ole sitten kiinnostunut ruotsinkielisten taistelutahdosta?

      Poista
  3. Mihin on kadonnut rehtiys ja suoraselkäisyys.Eikö näillä raukoilla rajoilla voi laittaa kahta eri kieltä äidinkielenään puhuvia joukko-osastoja samalle alueelle toimimaan?

    VastaaPoista
  4. Stefan Wallin on tunnetusti edesmenneen Pahkasika-julkaisun fani. Sen kuuluisin hahmo, Peräsmies, liikkui pierun voimalla.
    Perinne ja pörinä jatkuu.

    VastaaPoista
  5. Kielilaissa oleva sana joukko-osasto ei voi tarkoittaa Uudenmaan prikaatia, sillä Uudenmaan prikaati ei ole prikaati. Tykistö puuttuu. Tietysti voidaan sanoa, että koskapa Uudenmaan prikaati on merivoimien alainen joukko, niin se ei tarvitsekaan tykistöä, koska eihän Yhdysvaltain merijalkaväelläkään ole tykistöä. Sen korvaa laivaston ilmavoimat. Oikeastaan voitaisiin ostaan Ruotsista vanhat Drakenit ja kouluttaa svenska talande bättre folkin parhaista pojista lentäjiä. Se olisi helppoa, sillä Drakenin ohjaamossa on nappuloiden ja mittareiden tekstit ruotsiksi.

    No, se huumorista. Surkeaksi tämän jutun tekee se, että politiikan vastaisuus nousee aivan varmasti. Ja suurimmaksi kärsijäksi joutuu ruotsinkielinen kansanosa, joka jo muutenkin on kansan vihan kohteena ilman omaa syytään. Christoffer Taxell oli Finnairin bonusten takana, luultavasti höynäytettynä. Eikä Eva Biaudet'n virantäyttökohusta ole kovinkaan pitkää aikaa. Tähän lisätään vielä Oolannin poikain hölmöily kartoista, niin on sopassa ainakin aineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On USMC:llä tykistöä. Selaa kohtaan Artillery: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_weapons_of_the_United_States_Marine_Corps

      Poista
    2. Kyllä US Marinesilla on tykistö. http://www.marines.mil/news/pages/unitdirectory.aspx

      Poista
    3. Helppo se on Siilinjärven Jykän toimia Stefun takuumiehenä. Kun saa itse kupattua Lentosotakoulun pois Kauhavalta Rissalaan.

      Vink vink: Missähän kunnassa se Rissalan kylä mahtaakaan sijaita?

      Manus manum lavat.

      Poista
    4. Kiitokset tarkennuksista. Minulla on vanha muistikuva, että olisin nähnyt tv-ohjelman, jossa USA:n merijalkaväen edustaja selittää juuri tuota tykistön puutetta ja siitä johtuvia taktisia ratkaisuja. Tätä asiaa en sitten ruvennut kommenttia kirjoittaessani tarkistamaan. Sen kyllä katsoin, että Dragsvikissa ei ole tykistöä.

      Ehkäpä tällainen virhe sallitaan vanhalle viestimiehelle. Titari on ritari. :-)

      Poista
    5. Tuota noin, eiköhän prikaatin merkitys ja mahdollinen sisältö ole ajan myötä muuttunut? Toisesta maailmansodasta on jo pitkä aika. Muutenkin voi pitää mielessä että Uudenmaan prikaati kuuluu Suomen merivoimiin. Kyseessä on Vaasan rannikkojääkäripataljoona ja Tammisaaren rannikkopataljoona. Perinteisen tykistön käyttäminen saaristossa on hankalaa.

      Poista
  6. Wallin asettaa presidentti Halosen naurunalaiseksi.

    -- Maksaisimme väärille ihmisille palkkaa, jos emme uskoisi sotilaiden sanomaa siitä, mitä tarvitaan poliittisten ja turvallisuuspoliittisten suuntaviivojemme toteuttamiseksi. He ovat ammattilaisia sen suhteen, millä tavalla yhtä lailla maa-, meri- kuin ilmavoimat toimivat ja mikä on se rakenne.

    VastaaPoista
  7. Asiaa taas, Kemppinen.

    Arvostan suuresti sitä, että joku emeritustason hahmo pitää kiinni siitä, että jokin roti on oltava jopa poliitikoilla. Toivon vastaavia ulostuloja myös muilta arvovaltaisilta tahoilta.

    Jo nyt perustuslaki venyy käsittämättömästi Saksan, ym. pankkituen suhteen, mutta oikeuskanslerit ja -asiamiehet vaikenevat. Kreikan takuusopimus salataan, on saatavilla vain englanniksi (missä ovat ruotsinkielisten oikeudet ??) ja tarkoituksella niin sekava ja pitkä, että siitä eivät oinoset selvää ota edes tulkin kanssa. Ministeri/ hallitus valehtelee eduskunnalle, mutta se on ok - ei toimenpiteitä.

    Kansakunta, joka hylkää omat lakinsa ja oikeusperiaatteensa ei pitkälle pötki. Kun taloustilanne nyt kiristyy, meillä ei ole varaa siihen, että kansa samaan aikaan menettää luottamuksensa maan johtoon, politiikkaan, korkeisiin oikeusviranomaisiin ja jopa oikeuslaitokseen.

    Löytyisipä jostakin edes yksi valtiomies (Mäntyniemestä ?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eihän kansakunta mitään ole hylännyt. On vain todettu kaksi
      mätämunaa Wallin ja Katainen. -- Voisko Urpilainen siirtää heidät sivuun, ehkä, ala Guzenina?

      Toisaalta nämä vammaisuudet tulee pitkän päälle ilmi aika usein. Elämän meno on nyt näyttänyt. mikä mies oli aikanaan kovamaineinen Taxell. Toivotaan, että tämä valehteleva sotaministerikin saadaan pois remmistä ja pysyvästi häpeäpaaluun, vai annetaanko anteeksi, jos pyytää anteeksi. Pyytääkö? Kiitos Oinosen ja oikeuskanslerin.

      Poista
    2. ... ja mitä tekevät vallan vahtikoirat?

      Poista
  8. Raukka - mutta riittääkö se mihinkään,
    että me rupusakkina tiedämme tuon
    lyhyen matikan miehen valheen lyhyet
    jäljet, jos se ei itse sitä tiedä?

    VastaaPoista
  9. "Kun säätiöissä on mukana jakamassa rahaa, näkee, mitä oikeassa elämässä tapahtuu. Se asia unohtuu yritysjohtajilta aika usein", naurahtaa Cristoffer Taxell. (Suomen Kuvalehti 14.2.97)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä havainto. Ai että Taxell oli näin vieraantunut yrityselämästä? Siksikö se Partek meni kiville??

      Poista
  10. Kyllä Dragsvikin siirto Kirkkonummen Upinniemeen on paikallaan. Kun ruotsinkielisille pitää olla oma joukko-osastonsa, sekin on mahdollista.
    Esimerkiksi koko Upinniemen varuskunnan muonitus voidaan hoitaa Dragiksen väellä.

    VastaaPoista
  11. Katainen ja Wallin, siinä vaarallinen yhdistelmä!
    Suomen Berlusconit!

    VastaaPoista
  12. Kyllähän Wallin on ainakin julkisuuteen puhunut palturia:

    http://www.hs.fi/kotimaa/Wallin+Dragsvik-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+ei+ole+kielipoliittinen/a1305555286168?ref=fb-share

    http://www.hs.fi/politiikka/Wallin+kiisti+Dragsvikin+suosimisen++++/a1305555309993?ref=fb-share

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä. Minusta sixpackin ongelma on sen laajuus ja hajanaisuus, jokainen puolue saa yksittäisessä asiassa liikaa valtaa.

    VastaaPoista
  14. Puheloinen sanoi tämän asian tv:ssä ajankohtaisohjelman haastattelussa jo heti varuskuntien lakkautuslistan tultua julkisuuteen. Siis, että Dragsvikin jättäminen listan ulkopuolelle ei ollut puolustusvoimien ratkaisu. Jäin ihmettelemään miksi toimittaja tai muu media ei tähän tarttunut, kun kuitenkin Wallin samaan aikaan näin väitti. Ja mielessäni nostin hattua Puheloiselle, että hän korkeana sotilashenkilönä kunnioitti totuutta jopa asemansa uhalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen oikeasti hämmästynyt, että Puheloinen vastasi rehellisesti. Missähän voisi miehelle antaa pari "tykkää" peukkua. Ok, voi olla eläkeikä lähellä, mutta silti aika suoraselkäistä.


      Mielenkiintoinen kysymys josta olisi paljon sanottavaa ns. neljäs valtio mahti eli vallan vahtikoirat vai niiden sylipuudelit hyväveli verkostossa

      Poista
  15. Harva tietää taustoja sille, että rkp puolustaa Dragsvikia, eikä suostu siihen, että suomenruotsalaiset pojat käyvät inttiä samassa varuskunnassa kuin suomalaiset.

    On palattava 1800-luvulle. Silloin Axel Freudenthal kehitti opin pienestä isänmaasta. Se on Suomenruotsi nimeltää. Fennomaanit naureskelivat sille. Pieni Isänmaa koski 10 km levyistä rannikkokaistaletta Pyhtäältä Hankoon.

    Ideologinen pohja oli kuitenkin luotu. Sen mukaan freudenthalilaisten on puolustettava pientä isänmaataan.

    Soppaan liittyy myös viha suomalaisia kohtaan. Puolustautuminen on tapahduttava erillään suomalaisista.

    Syntyi segregaatiopolitiikka.

    1910 ja 1920 luvuilla lähes kaikki järjestöt, liitot ja yhteisöt jakautuivat. Suomenruotsalaiset perustivat itselleen omat rinnakkaiset.

    Segregaatio ilmenee tänään selvästi kaikkialla. On segregoidut tarhat, peruskoulut, lukiot, ammattikorkeakoulut, yliopistot, terveyskeskukset, leikkausjonot jne. On segregoitu hallinto noille kaikille. Oma suomenruotsalaisille ja oma muille.

    Suomenruotsalainen erillinen varuskunta on vain tuon freudenthalilaisen poliittisen ideologian ilmentymä.

    Kun mukana on rkp:n ikuinen halitusasema, on tuo kaikki segregaatio ollut mahdollista rahoittaa vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tuosta vihasta nyt tiedä. Mutta Pohjois-Karjalan (vrt. Kontiolahti) nykyasutus on 1600-luvulta, kun entiset olivat paenneet itämaille ja alue jäi tyhjäksi ihmisistä. Rannikoiden ruotsinkielinen asutus on monta vuosisataa vanhempaa. Tätä meidän suomenkielisten on joskus vaikea tajuta ja joidenkin jopa hyväksyä.

      Poista
    2. Terve. Ymmärtääkseni vuosi on 2012. Kansallisromantiikka jäi 1800-luvulle. Toivottavasti.

      Poista
  16. Periaatteessa en oikein näe, että Wallin olisi rikkonut lakia, mutta raukkamaisesti hän on kyllä toiminut. Ministerillä on oikeus vaikuttaa poliittisin perustein oman hallinnonalansa toimintaan. Dragsvikin varuskunnan säilyminen RKP:n mandaatilla on poliittinen ratkaisu ja malliesimerkki toimivasta demokratiasta. Raukkamaista on se, ettei Wallin ottanut tästä heti aluksi täyttä kunniaa. Hänenhän olisi pitänyt esiintyä suurena RKP:läisenä sankarina.

    Kielilaki ei kuitenkaan edellytä ruotsinkielistä varuskuntaa. Ensin olisi hyvä selvittää, mikä on "joukko-osasto". Se on puolustusvoimien hallintoyksikkö, jonka komentajalla on tietyt kurinpitovaltuudet ja joka voi oikeudessa vastata ja kantaa valtion puolesta. Nykyään kussakin varuskunnassa on yleensä yksi joukko-osasto. Vain Helsingin varuskunnassa on useita (KAARTJR, SLMEPA ym.). Aiemmin, asiallisesti saman säädöspohjan vallitessa joukko-osastoja oli kuitenkin tyypillisesti useita samassa varuskunnassa: esimerkiksi Niinisalossa oli Tiedustelupatteristo ja Satakunnan tykistörykmentti, Lahdessa Sotilassairaala 1 ja Hämeen ratsujääkäripataljoona. UUDPR:n voi siis laillisesti siirtää Upinniemeen.

    Perustuslaki ei toisaalta edellytä, että puolustusvoimissa olisi ruotsinkielinen joukko-osasto. Edellytetään vain, että ruotsinkielisten sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista on huolehdittava tasapuolisesti (PL §17). Tämä voidaan toteuttaa aivan hyvin esimerkiksi yksikielisillä joukkoyksiköillä tai kaksikielisillä joukkoyksiköillä, joissa on yksikielisiä komppanioita tai joukkueita. Esimerkiksi Pohjanmaan maakuntakomppaniassa ruotsinkielisistä on muodostettu oma joukkueensa. Perustuslain kannalta ei olisi ongelmaa, vaikka Pohjanmaan ruotsinkielisiä määrättäisiin palvelukseen Kainuun prikaatin 2. jääkärikomppaniaan, kunhan tuo komppania olisi ruotsinkielinen ja prikaati itsessään kaksikielinen. Tämä muuten voisi olla varusmiesten itsensä kannalta jopa parempi ratkaisu, sillä kotimatkat lyhenisivät kummasti.

    VastaaPoista
  17. "Vaikka sana ”joukko-osasto” viittaa periaatteessa prikaatiin"

    Tuo ei pidä paikkaansa. Prikaati on periaatteessa sotatoimiyhtymä, rykmentti ja itsenäiset pataljoonat ja patteristot ovat joukko-osastoja, merkinnässäni viittaan lakitekstiin. Kun jatkossa Suomessa on vain muutama prikaati, on kestämätöntä, että muutaman prosentin kielivähemmistö täyttäisi yhden prikaatin(jatkettuna halukkailla ruotsintaitoisilla suomenkielisillä) http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/blog/26866/joukko-osasto

    VastaaPoista
  18. On aivan tolkutonta, että meillä on lama Suomessa kaksi Merivoimien alokkaita kouluttavaa instanssia vain 50 kilometrin etäisyydellä toisistaan ja ainoastaan kielipoliittisista syistä.

    Joku toimittaja voisi tonkia esille selvityksen, jossa Uudenmaan Prikaatin yhdistäminen Upinniemeen oli nostettu esille yhtenä vaihtoehtona. Olen kuullut huhuja, että sulauttamisesta olisi syntynyt säästöjä, sillä Dragsvikenin varuskunta-alue sekä Syndalenin sataman ja kiinteistöjen kunto on huono ja nielee 10 miljoonia euroja. Tuolla summalla saisi rakennettua jo uudet! Kantahenkilökunnallekin helpompaa kun työssäkäyntialueita olisi jatkossa vain yksi.

    VastaaPoista
  19. Mutta eikös Wallin tee ihan sitä mitä muutkin ministerit ja kansanedustajat, että puoltaa ensisijassa niiden asioita ja etuja, jotka häntä ovat vastuupaikoille äänestäneetkin?

    Kiärijäenennii Iisalamesta tahikka Oenonen Kuopiojosta varmasti ensiksi ajeloo savolaisten etuja ja vasta sitten Dragsvikin...

    Mukavaa kun on näitä tyhjänkärhämöintejä niin jäävät vakavammat asiat vähemmän ahdistavalle huomiolle.

    VastaaPoista
  20. "Kyllä ministeri Wallinin asema on kyseenalainen, ja hänen menettelynsä voitaisiin lisäksi tutkia perustuslakivaliokunnassa, jotta selvitettäisiin, onko hänet asetettava syytteeseen valtakunnanoikeudessa."

    No sehän kyllä tiedetään, ettei valtakunnanoikeudessa ikinä mistään tuomittaisi tai edes nuhdeltaisi, vaikka kyllä perustuslakivaliokunta jo pitää huolen, ettei sinne asti päästä. Siellä ei taatusti mitään vikaa toiminnassa löydetä. Eikä hölmö ymmärrä edes erota.
    Nyt olisi tilaisuus pistää kertaheitolla politiikan pelisäännöt uusiksi sivistys- ja oikeusvaltion vaatimalle tasolle pistämällä kerrankin vastuullinen valtakunnanoikeuteen ja tuomitsemalla siellä, mutta eihän tämmöistä Suomessa..

    VastaaPoista
  21. Jos ei juridisesti niin ainakin moraalisesti jäävi.
    Tekikö oikeuskansleri Jaakko Jonkka lepsun päätösen, vaikka hänen tiedossa oli mm. puolustusvoimain komentajan selvitys ? Vai voidaanko hallintolain esteellisyyssäännöksiä soveltaa todella näin ettei Rkp:n puheenjohtajan kiltajäsenyys Dragsvik-killassa tehnyt päättäjää jääviksi ?
    Miksi ei hallituksen istunnoissa läsnäoleva oikeuskansleri virastoineen tai sitten eduskunnan oikeusasiamies puutu oma-aloitteisesti näihin tapauksiin vaan yleensä odottaa että joku kantelee ? Sukiiko oikeuskansleri valtaa myötäkarvaan ?
    Aikanaan kun Kai Korte ratkaisi edeltäjänsä Risto Leskisen panttaaman Puola-Solidaarisuus ry:n ns mustalista-jutun, niin Kortekin totesi että ulkoministeriön käytössä oli sen kieltämät mustat listat yhdistyksen eräistä jäsenistä mutta katsoi "ettei lakia kuitenkaan rikottu" . Päätöksestä jäi tosi paha, hallintoa kansalaisilta suojaava maku.

    Toivottavasti perussuomalaiset, joiden mukanaolo hallituksessa olisi yhdistänyt Dragsvikin Upinniemeen, päättävät alkavalla viikolla asian viemisestä perustustuslakivaliokuntaan ja sitä kautta valtakunnan oikeuteen.
    Jonneko pääministeri Vanhasta ei saatu mutta siirsikö hänenkin tapauksessaan oikeuskansleri jutun perustuslakivaliokunnan harteille ?
    Ylipäätänsä olen sitä mieltä että sekä Wallin että 32 vuotta yhtämittaisesti - demokratiaamme kalvaten - hallituksessa istunut Rkp joutaisivat jäähylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HaL 28 §:n 1 momentin 7 kohta on hyvin tulkinnanvarainen ja syystä; edellytyksenä on oikeastaan vain se, että asian käsittely puolueettomasti on vaarantunut ”ulkopuolisen silmissä”. Jonkka on lepsu!

      Poista
  22. Mutta eikös se nyt vaan ole niin, että jos dragsvikiläiset siirrettäisiin Obbnäs-Upinniemeen siellä jo olevien sekaan, ei kyse mitenkään voisi enää olla omasta ruotsinkielisestä joukko-osastosta. Eihän kahta prikaatia tai vastaavaa ole koskaan muuallakaan samaan varuskuntaan mahtunut. Wallinin juridiikka on siis ihan vedenpitävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä paikkaansa. Samoissa varuskunnissa ja paikkakunnilla on nykyisin useita joukko-osastoja. Santahaminassa Kaartin Jääkärirykmentti ja Maanpuolustuskorkeakoulu sekä Suomenlahden Meripuolustusalueen toimintoja ja naapurisaaressa Merisotakoulu - kaikki itsenäisiä joukko-osastoja, joilla on omat hallintonsa ja tehtävänsä. Rovaniemellä Lapin Lennosto ja Lapin Ilmatorjuntarykmentti - varusmiehet asuvat vierekkäisissä kasarmeissa - ja näin myös PVuud jälkeen, vaikka LAPITR yhdistyy (minulle käsittämättömästä syystä) yli sadan kilometrin päässä olevaan Jääkäriprikaatiin. Kouvolassa sijaitsevat samalla paikkakunnalla Karjalan Prikaati ja Utin Jääkärirykmentti - tosin eri kylissä.

      Wallinin juridiikka eivätkä anonyymin perustelut tässä ole ihan vedenpitäviä. Eikä valheesta kiinni jääneen osalta tarvitse, enää miettiä taustalla olleita perusteita. Wallin olisi voinut todeta julkisesti 8.2. tiedotustilaisuudessa: "Valintoihin on sotilaallisten syiden ohella vaikuttanut poliittinen harkinta ruotsinkielisten kansalaisten perusoikeuksien turvaamisesta".

      Poista
    2. Tuskinpa Maanpuolustuskorkeakoulu on sellainen joukko-osasto, jollaista laissa nyt tarkoitetaan.

      Poista
  23. Katainen metsästää Ehrnroothin vieraana, joukossa mukana Herlin. Joskus käytetään Nokia Oyj:n metsästysmökkejä. Cosi fan tutti.

    Mutta miten tämä vänrikki Nappulaksi tituleerattu... Kertookohan hän siellä miten maata johdetaan? Vai kuunteleeko?

    VastaaPoista
  24. Wallin on siis valehdellut a) kansalle, b) eduskunnalle, c) presidentille ja d) pääministerille.

    Katainen sanoi eduskunnassa 29.2. näin: "Hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan perusteella, ei minkään muunkaan politiikan perusteella, vaan ainoastaan luottanut siihen, että puolustuksen asiantuntijat tekevät maanpuolustuksen kannalta parhaimmat ratkaisut. Tämä on absoluuttinen fakta."

    Harvoinpa on absoluuttisuus karissut faktasta ja tehnyt totuudesta suhteellisen näin nopeasti.

    En voi oikein uskoa, että Katainen olisi niin tollo, että menisi puhumaan tuollaista puppua, jos hän olisi tiennyt miten asia oikeasti oli. Hänen täytyi tietää, että valheesta jää takuulla kiinni. Ainoa vaihtoehto on, että Wallin on valehdellut hänellekin. Muussa tapauksessahan lähtö on lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV-uutissa Katainen mainitsikin, ettei Wallinin kanssa ollut tullut puheeksi, miten UTVAa ennen ja sen ulkopuolella oli armeijaa poliittisesti ohjailtu.

      Mutta tietämättömyys ei siis silti estänyt pääministeriä toitottamasta arveluaan "absoluuttisena faktana" ja oppostion nyt oikeaksi osoittautuneita väitettä "täydellisiksi ankaksi".

      Poista
    2. Katainen kuitenkin ilmoittaa tukevansa täysin Wallinia. Olisiko Wallinilla täysi Kataisen luottamus takanaan, jos Wallin olisi valehdellut myös Kataiselle? Tuskinpa vain. Ovat siis valehtelijöita molemmat.

      Muistuupa mieleeni se vuosien takainen jupakka, jossa Kataista epäiltiin väärennyksestä, mutta syyttäjä jostakin kumman syystä jätti syyttämättä. Rehellisiä poikia siis molemmat. Ostaisitteko näiltä miehiltä käytetyn auton. Minä ainakaan en.

      Poista
  25. TV-uutisten mukaan pääministeri Katainen ilmoittaa, että Wallin nauttii edelleen hänen täyttä luottamustaan, eikä hänellä ole mitään epäilyksiä Wallinin motiiveista.

    Tällä lausunnolla Katainen on naulinnut kiinni myös oman asemansa pääministerinä. Myös Kataisen uskottavuus on nyt mennyt. Jos siinä nyt ylipäänsä näiden Kreikan ja muiden kriisimaiden velkojien pönkittämisten jälkeen jotakin menetettävää on enää ollut.

    Sekä Wallinin että Kataisen olisi syytä uskottavuuden nimissä jättää tehtävänsä.

    VastaaPoista
  26. Tarvitaanko tässä enää lautamiehiä Wallinin suhteen. Lipposen sokea Reetakin näkee että mistä on ollut kysymys. Ehkä tärkeämpi kysymys koskee sitä että miten löydetään vastuullisia ihmisiä hoitamaan ministerin ym. poliittisia tehtäviä kun tiedetään etta itse elämä on näinä aikoina, kun kuitenkaan veriä seisauttavia yhteisiä asioita ei näinä aikoina ole, ihan jossain muualla.

    VastaaPoista
  27. Siirretään Uudenmaan prikaatin ruotsinkielinen joukko-osasto Kontiolahdelle. Näin kaikki voittavat.

    VastaaPoista
  28. Ad Omnia: - tässä taitavat olla faktat koossa lakiviittauksin, paremmin kuin lehdissä.

    Kielilain tulkinnasta ja sen suhteesta peustuslakiin lisään vain, että noin se asia kai menee.

    Sopivan tilaisuuden tullen mainitsen kyllä laajemmallekin yleisölle, että tämä on yksi esimerkki vapaan eli riippumattoman verkkomedian myrkyllisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän se sovi, että media tai kansalaiset saavat arvostella valtaapitäviä - ainakaan jos se tapahtuu syystä.

      Poista
  29. Ei tarvihe lautamiehiä, saunan taakse vaan...bakom bastu bara...

    VastaaPoista
  30. Jos poliitikko joutuisi valehtelusta valtakunnanoikeuteen, siellä olisi pitkä jono ulos asti. Tämäkään "kohu" ei aja ainuttakaan valehtelijaa pois asemastaan. Kunhan Hesarin toimittajat seuraavan kerran ilmoittavat, että erään keskisuomalaisen persukansanedustajan henki haisee viinalle, koko valenhtelujupakka plus Finnair plus käsittämätön Kreikka-sopimus unohtuvat ja hommat jatkuvat entiseen malliin. Herra Hakkarainen on kullanarvoinen ilmiö johtajillemme.

    VastaaPoista
  31. Täydellisesti samaa mieltä blogistin kanssa. Hurraa riippumaton verkkomedia! Kataisen I hallitus on kaivanut kuopan itselleen. Pääministerin pitäisi viisastua ennen II hallituksen kokoamista.

    VastaaPoista
  32. Mitä se nyt haittaa jos jotkut penikat haluavat leikkiä sotaa omassa porukassa vanhoissa ryssän kasarmeissa? Onko tämä nyt Suomen suurin ongelma? Perussuomalaiset on Kokoomuksen apupuolue, joka haluaa ulkoistaa suomalaisen poliittisen keskustelun koskemaan kaikkia mahdollisia mitättömyyksiä.

    VastaaPoista
  33. Entäs jos 30-50v kuluttua paljastetaan todellinen (sotilaallinen) syy, jota ei voinut ääneen sanoa eikä paperille panna ?
    "Päätimme uhrata Wallinin.. kuin Rytin.. sijaiskärsijäksi, jottei todellinen syy paljastuisi".

    MrrKAT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantoi poliittisen vastuun?
      Mitä merkitystä sillä on? Mies valehtelee tässä ja nyt ja oli lisäksi jäävi tekemään ratkaisuja. Ja Rytiä Wallinista ei saa tekemälläkään.

      Poista
  34. On äärimmäisen kunnioitettavaa, että edes yksi taho, tässä tapauksessa professori Kemppinen, katsoo asiaa objektiivisesti tuoden esille keskeisiä väitteitä ja faktoja. KIITOS!

    VastaaPoista
  35. Katainen antoi Wallinin kaataa päälleen sangollisen kakkaa ja jätkä vain hymyilee. Eikö mies ymmärrä, että haju tarttuu.

    VastaaPoista
  36. HS:n mukaan Wallinin mielestä "on sinisilmäistä ajatella, että puolustusvoimauudistus olisi ollut kliinisesti vapaa poliittisista näkökulmista."

    Sitähän persut sanoivat alusta alkaen, mutta tulkinta kiistettiin jyrkästi.

    Mutta sen sijaan pääministeri Katainen ja presidentti Halonen ovat siis olleet sinisilmäisiä, sillä molemmathan ovat kirkkain otsin vakuuttaneet, että kyse on vain ammattisotilaiden päättämistä maanpuolustuksellisista tarpeista.

    Kataisen puheita täytyy tämän jälkeen tulkita sinisilmäsuodattimen läpi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä ainakin haluaisin maamme johtoon mieluummin kyynisen realistin kuin sinisilmäisen idealistin eli hyväntahtoisen hölmön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ollaan sinisilmäisiä realisteja, Katainen voidaan arvioida hyväntahtoiseksi hölmöksi, jota EU ja kaikki muut, omat ministerit etunenässä vain höynäyttävät.

      Jos taas ollaan Tapsan toivomin tavoin kyynisiä realisteja, voidaan otaksua, että Katainen petaa kaikilla toimillaan vain ja ainoastaan itselleen huippuvirkaa EU:ssa, toisin sanoen ajaa pelkkää henkilökohtaista etuaan maan edun kustannuksella, mm. olemalla euroistisempi kuin koko EU ja Barroson komissio yhteensä.

      Poista
    2. Ei tarvitse olla edes persu tietääkseen, että Dragsvik pelastui muista kuin maanpuolustuksellisista syistä.
      Eikä tarvitse olla persu huomatakseen, että Finnairin,Fortumin jne jne ylisuuret palkkiot ja optiot ovat syvältä.
      Ei tarvitse olla persu huomatakseen, että miljardien kaataminen Kreikkaan vain pahentaa ongelmaa.
      Hyvä silti, että on olemassa persuja sanomassa näitä asioita ääneen. Muiden on puoluekurin takia tukittava turpansa.

      Poista
    3. Persujen voittokulku jatkunee, kunnes muissa puolueissa huomataan tosiseikat. Ei taida tapahtua lähiaikoina. Mielikuvitusmaa on monille poliitikoille todellisuutta mukavampi paikka elää.

      Poista
  37. Ei ole Kataisen kohdalla mistään sinisilmäisyydestä kyse vaan tarkkaan laskelmoidusta oman uran edistämisestä.
    Siksi parhaat kaverit ovat Stubb ja Wallin.
    Täytyy saada hyväksyntä näiden taustajoukoilta,eikä aisan yli saa potkia.
    Puheloiselle nostan hattua,pelkään vain,että vaikeuksia voi olla tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenraali Puheloisella on eläkeikä sen verran lähellä, ettei taida olla paljon pelättävää. Jos Wallin nyt vielä alkaisi järjestää Puheloiselle vaikeuksia, hän tekisi siinä viimeisen poliittisen virheensä. Nuorempien upseerien tilanne on toinen, heidän kannattaa pitää kieli keskellä suuta.

      Poista
  38. "Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi."

    Puolustusvoimat ovat eivät vain kaksi- vaan kolmikieliset
    http://www.puolustusvoimat.fi/en/

    VastaaPoista
  39. "Mutta Pohjois-Karjalan (vrt. Kontiolahti) nykyasutus on 1600-luvulta"

    Mistä nykyasutus tuli? Ulkomailta, rannikolta vai sisä-Suomen rannikkoruotsalaisia vanhemmasta muusta asutuksesta (Häme ja Karjala?)

    VastaaPoista
  40. "Tuskinpa Maanpuolustuskorkeakoulu on sellainen joukko-osasto, jollaista laissa nyt tarkoitetaan. "

    Millaisia muita kuin laissa tarkoitettuja, jollainen tämä sotakoulu ihan oikeasti on, kuten RUK:kin tähän saakka, voitaisiin tarkoittaa?

    Lähihistoriassa on paljon muitakin esimerkkejä useamman joukko-osaston varuskunnista.

    VastaaPoista
  41. Tavoittena pitäisi olla ruotsinkielisen joukko-osaston lopettaminen, sillä armeijan toiminnassa kaksikielisyys on tositilanteissa pelkkä haitta. Ruotsinkielisen osaston ja varusmieskoulutuksen tarpeettomuutta tukee myös tosiasia, että käytännössä kaikki ruotsinkielisiksi kirjautuneet nuoret osaavat myös suomea. Ovathan he lukeneet jopa pakkosuomea koulussa. Ahvenanmaalaisilla taas ei ole asevelvollisuutta, niin että kyse on vain muusta Suomesta.

    Kun vertaa Wallinin valehtelua aiemmin eroamaan joutuneeseen Jäätteenmäkeen, on täysin selvää, että edessä pitäisi olla ero. Myös Kataisen liehittely ja metelu ansaitsisi lisäselvityksen ja seuraamukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Suomessa ei ole riippumatonta laillisuusvalvojaa.

      Poista
  42. Dragsvik on varuskunta, Uudenmaan Prikaati on joukko-osasto.
    Varuskuntien pysyvyyteen mikään laki ei ota kantaa.
    Ruotsinkielisen joukko-osaston, Uudenmaan Prikaatin, laki suojaa.

    Päätös Dragsvikin varuskunnasta ei ole kielipoliittinen vaan RKP:n kunnallispolitiikkaa.
    RKP:llä on oikeus edesauttaa sille suotuisia poliittisia päätöksiä.

    Ministeri Wallin on valehdellut eduskunnalle ja Suomen kansalle osuudestaan puolustusvoimien uudistuksessa. Valehteluun ministerillä ei ole oikeutta.

    VastaaPoista
  43. "Laitoin äsken tällaisen viestin puolustusministeri S Wallinille ja tiedoksi Jussi Niinistölle, Pentti Oinoselle, Timo Soinille ja Jyrki Kataiselle:

    Arvoisa puolustusministeri Stefan Wallin

    Jatkatte siis valehtelua julkisuudessa kuten äsken TV1:n A-studiossa. Aivan kuin Pietari hiilivalkealla toistitte valheenne kolmeen kertaa "kielilain mukaan Suomessa pitää olla ruotsinkielinen varuskunta". Se on valhe, sillä kielilaki määrittelee asian näin: 39 § Puolustusvoimien joukko-osastot ja komentokieli. Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen. Muita ruotsinkielisiä joukko-osastoja sekä joukkoyksikköjä samoin kuin kaksikielisiä yksikköjä voidaan tarpeen vaatiessa perustaa siten kuin puolustusvoimista annetussa lainsäädännössä säädetään.

    Joko olette kykenemätön ministerin tehtävään sen vuoksi, että ette tunne alaanne kuuluvaa lainsäädäntöä tai valehtelette suoraan. Kumpikin vaihtoehto on Suomen turvallisuudelle äärimmäisen vaarallinen."

    Heikki Tala

    Postia RKP:n puheenjohtajalle
    heikki_tala 19.3.2012 21:41

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10531518

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti ei ole näköjään tiedossa sekään seikka, että Dragsvikissakin komentokieli on suomi.

      Poista