Sivun näyttöjä yhteensä

25. syyskuuta 2010

Nuoruuteni polkupyörät


Juttelin tekniikan alan toimittajien kanssa. Keskustelu oli antoisa. Kukaan muu ei ehkä ole ottanut puhuakseen ”esineellisestä kulttuurihistoriasta”. Olen sivunnut sitä itse opettaessani 25 vuotta.

Turun oppiaineen edun ja maineen vuoksi minun on aihetta välillä tähdentää, että tämä kulttuurihistoria ymmärretään eri maissa hyvin eri tavoin. Jo Ruotsissa aate- ja oppihistoria on sangen näkyvä. Sanoisin että Suomessa Helsingin yliopisto on vanhastaan ollut noilla linjoilla. Tunnetuista nimistä esimerkiksi Matti Klinge ja nyt Laura Kolbe ovat esimerkiksi kirjoittaessaan tutkimuksia ylioppilaista ja ylioppilaskunnasta olleet selvästi hyvin kiinnostuneita aatteista ja ajatustavoista ja selvästi vähemmän kiinnostuneita ylioppilaiden arkivaatteista, asunnoista tai kulkuvälineistä.

Hahmottelu on karkea. Olen tässä blogissa ulvonut ihastuksesta, kun muuan henkilö (Sarantola-Weiss) julkaisi väitöskirjan vuodesohvasta (Skanno, Bitco) ja onnistui välittämään kuvan elämäntavan muutoksesta noin elegantisti. Tosin muistaakseni lisäsin että muuan muutoksen aiheuttaja oli tapa maksaa ne sohvakalustot – vähittäismaksu, myöhemmältä nimeltään osamaksu. Paljon vaikutti myös se, että lopulta ”sossu” suostui kustantamaan tukea saaville sohvan ja sohvapöydän, päällys aitoa muovia.

Odotin rautatieasemalla junasta tulijaa ja mietin jälleen, miten yhteisön eli lähipiirin sosiaalinen hahmottaminen oli välineistä kiinni. Hevosella, joka oli elinkeinon kannalta niin tärkeä, ei noin vain ajeltu. Tai siis nuoret miehet ajelivat ja kovaa. Liikenneonnettomuuksia tutkivien olisi hyvä ottaa huomioon, että mieletön, hengenvaarallinen liikennekäyttäytyminen oli tyypillistä nuorille miehille jo kauan ennen kuin maassa oli ensimmäistäkään autoa tai moottoripyörää.

Pankaapa silmät kiinni ja ajatelkaa ”Härmän häjyjä”, jotka olivat oman aikansa ongelmanuoria – ajetaan kaksipyöräisillä kieseillä niin että varmasti koko kylä kuulee. Kaiken varalta kiljahdellaan ja kiroillaan kurveissa.

Polkupyörä liittyi koulutukseen – kansakouluihin – ja työntekoon – rakennus- ja metsätöihin. Kouluun tai työpaikalle oli päästävä jollain keinolla. Mielestäni meillä oli oppikoulunkin edessä joka päivä pari sataa polkupyörää. Itse asuin kilometrin päässä, mutta kouluun tultiin munamankelilla myös talvisin viiden – kymmenen kilometrin matkan takaa.

Pitkän tauon jälkeen rautatieaseman telineessä on nyt taas rinnakkain työpolkupyöriä ja huvittelupolkupyöriä.

Tunsin olevani yhteiskunnan huipulla, kun sain jo kansakoululaisena nuorisokokoisen eli normaalia pienemmän polkupyörän, Helkama, Hopeasauma. Jossain oppikoulun vaiheessa olo oli ruhtinaallinen, koska kaikki muutkin tiesivät, että hitusen tätimäisen Monarkin ohi meni Crescent, aito ruotsalainen laatutuote.

Kaikki ajoivat polkupyörällä, papit, pankinjohtajat ja kirvesmiehet, kymmenen leivisikän painon ylittäneet lehtorit ja terävät ja kätevät kunnankätilöt. Vain lääkärillä oli auto. Linja-auton perässä oli tukevat koukut polkupyörille. Järkevät ihmiset tyytyivät maakunnallisen tukkukaupan tuotteeseen, jonka nimi oli Pohjanmaalla ”Teräs”. Sitä ei pidetty pahana, että ammattimiehellä oli ”Jaguaari”. Missä lienee koottu, Helsingin seudulla tai Porvoon. Moni muistaa Suomen Kuvalehdessä joka viikko ajetun mainoksen ”Ketterästi polkee vaari – vaarilla on Jaguaari”.

Muistan varhaisessa keski-iässä olleet miehet, joista näki, että he olivat palvelleet sodassa polkupyöräjoukoissa, joita oli muitakin kuin jääkärit.

En ole asiasta varma, mutta luulisin, ettei minkään muun maan armeija tukeutunut samassa määrin kuin suomalaiset polkupyöriin ja maataloustraktoreihin.

En ole nähnyt elokuvassa näkyä, joka oli nuoruuteni ikoneja. Tullaan tansseista. Kun on kylmä, ajetaan sarvista kiinni pitämättä, kädet housuntaskuissa ja vauhdissa nopeasti palava Nortti suupielessä.

Kun tanssilavoilla alkoi näkyä moottoripyöriä autoja, kaikki muuttui. Myös sukupuolielämä ja avioituminen.

32 kommenttia:

  1. Ziisus! Kaiken muun lisäksi Kemppinen osaa siis ajaa polkupyörälläkin!

    Jaguaari-mainoksesta oli 50-luvulla muuan sanaseppo saanut mallin sanaillessaan naapurin ukon viinankäytöstä ja mopoilusta: "Mopedilla ajaa Käkelän faari - taskussa lienee Salmensaari."

    t. Maajussi

    VastaaPoista
  2. Suomessakin oli joskus hurmaava pyöräilykulttuuri. Johonkin autojen sekaan se tuntuu hävinneen, vaikka pieni ja innokas joukko sitä yrittääkin tekohengittää. Vanhat Velot ry julkaisi kesäkuussa 2010 kuvakirjan "Suomalaisia polkupyörämerkkejä", johon on koottu ne kaikki Teräkset ja Jaguaarit, Lujat ja Menot.

    On tietysti sivistyskaupunkeja, joissa pyöräily vielä otetaan vakavasti liikenteen osana. Kuten San Francisco, jonka liikennelaitoksen linja-autoissa on yhä fillarikoukut keulassa ja niitä käytetään. Piilaakson ruuhkajunissa pyörille on kokonainen vaunu. Se on sivistystä.

    VastaaPoista
  3. Polkupyöristä uloskasvettua tuli kehiin moottoripyörät. Moottoripolkupyöriä (mopoja) ei vielä silloin eräitä poikkeuksia lukuunottammta ollut.
    Valuuttasäännöstelystä johtuen suurin osa oli itämerkkejä.
    Tunnetuin oli Jawa. Olihan meillä toki myös issikoita (IC), mitsuja (MZ)ja banjoja (Pannonia). Jokunen BMW-itäkopio kuului myös joukoon.
    Sitten alkoi yleistyä länsimaisia merkkejä kuten Norton, BSA, Ariel, Zündapp, NSU jne. jotka kaikki nyt ovat historian havinaa.
    Kemppisen mainitsemille polkupyörämerkeille on käynyt samoin. Nyt kaikki on valmistettu käytännössä Aasiassa. Aivat kuten lähitulevaisuuden autotkin. Jos ei muuten, niin ainakin sikäläisellä pääomalla lähialueillamme.

    VastaaPoista
  4. Lieneekö kuva 1930 luvulta?
    Hienot on tamineetkin herralla ja rouvalla (siis vaatteet).

    Onko arvoisa kulttuurihistorioitsija jo selvittanyt pukeutumisen kehityksen Suomen maalaiskylissa ja kaupuingeissa. Vanhat valokuvat ja tarinat kertovat, etta tyomies hankki ensimmäiseksi kunnon puvun; siis ennen polkupyoraakin. Lukuisia kuvia on otettu kylanraitilta, jossa on 2-5 komeasti pukeutunutta "sälliä". Kapina-aikaan ei ollut nain, eikä ole nykyäänkään.

    Muistissani on, etta nama Summan-Vuosalmen miehet mellastivat ja olivat kännissä kaiken aikaa. Nama valokuvat kuitenkin osoittavat, etta jonain sunnuntaina olivat ihka selvänäkin, ainakin aamupaivastä. Ja hyvissä vaatteissa!

    ------

    Sri Lankassa sanoi vanhahko sveitsilainen tehtaanjohtaja, etta katsopa naita meidan natteja tyttöjä. Kun he tulevat viidakosta toihin, ensimmainen mita hankitaan on nätit vaatteet ja huulipuna. Tyttöjä ei työ ehkä sinällään houkutellut, mutta ne nätit vaatteet ja
    make up. -- Kostamuksessa olin nakevina jotain samaa muutama viikko sitten. Kaikki asiakasnaiset kauppakeskuksessa olivat hyvin ja siististi pukeutuneita-- [no miehet olivat vahan kuin 'Kakolasta karraneita'}.

    VastaaPoista
  5. Polkupyörän ansiota on kuulemma sekin, että Tampereen kupeeseen nousi Isäjumalan palikkaleikki eli Pispala. Pyörällä - ensin kimppapyörällä, sitten omalla, oli mahdollista käydä vähän kauempaakin työssä. Ja kaupungin rajamailla maa oli halpaa, rakentaa sai --- Lauri Viidan Moreeni on turhaan unohdettu kirja.
    Miksei Kemppinen mainitse pyykkipoikaa housunpuntissa?

    VastaaPoista
  6. Yhdysvalloissa on vuosikymmenet, vahvasti ainakin 1950-luvulta, kulutettu muutoin kuin käteisellä: ensin osamaksukaupalla (ukkini muistaa miten hämäävää oli liikematkoilla saada käsitystä hintatasosta, kun kaikki kertoivat hinnat kuukausimaksulla - pieni summa - ja palkkansa vuosituloina- suuri summa) ja sitten luottokorteilla ketjutuksiin saakka. Puhelimissa ressukat ovat edelleen sekavien kuukausierien maailmassa, ja samaan on leivottu kauppahintaa (puhelin) ja palvelu (operaattorimaksit).
    - -
    Anto Leikolan työt ovat kai varsin puhtaasti oppihistoriaa.

    VastaaPoista
  7. Ismo Lindellin "Sähkön pitkä historia" sisältää sähkön ohella runsaasti kulttuurihistoriaa. Kohotan irlantilaislippistäni kirjoittajalle!
    Lauantailukija Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  8. Niin, polkupyörä on eittämättä eräs suomalaisen sodanjälkeisen sukupolven keskeisistä esineistä. Ja se myös mullisti rahvaan sekä koulutetunkin väen liikkumista tavalla, jota ei ehkä tule ajatelleeksi. On oikeastaan hyvin merkillistä, ettei aiheesta ole juurikaan kirjoitettu - siksikin kiitos hyvästä avauksesta.

    Isoisäni - hän oli sekätyömies - ei koskaan omistanut autoa. Kaikkialle mentiin pyörällä tai sitten linja-autolla. Muistelen kuulleeni, että sodanjälkeiset matkat Etelä-Pohjanmaalta (Haaparannan kautta) Ruotsiin metsätöihin taittuivat nekin polkupyörällä. Tämä tuskin oli poikkeuksellista noihin aikoihin. Savottarahat tuotiin Suomeen pyörän rungon sisälle piilotettuina.

    Itsekin taitoin vielä lukioiässä koulumatkat (10 km) useimmiten pyörällä. Kuntoilumielessä. Tuosta on nyt noin 15 vuotta, ja olin kyllä tässä suhteessa jonkinlainen kummajainen.

    Jokunen aika sitten haastattelin muuten työni puolesta sangen edustavaa nuorisoryhmää eräässä Kantahämeen kunnassa: n. fiksua 15 nuorta, ikä 15 vuotta ja joukossa sekä tyttöjä että poikia. Vain yhdellä EI ollut skootteria, vaikka kaikki asuivat korkeintaan parin kilometrin päässä koulusta ja keskustasta. Polkupyörää ei enää käyttänyt kukaan.

    VastaaPoista
  9. Antti Tuurin "Rukajärven tiessä" kuvataan tuollaisen polkupyöräjoukon toimintaa. Polkupyöriä tietenkin käytettiin, koska ne soveltuivat lähes tiettömiin erämaihin.

    Sitä piti vapaan assosiaation hengessä varsinaisesti sanoa, että Rukajärven tietä oli hauska lukea Google Mapsin sateliittikuvien kanssa: "Ahaa se on tuo hiekkaranta niemen nokassa, jossa ne nyt on". Tosin ei se ihan niin jännittävää ole sittenkään, kun arvaa, että Tuuri on itse kirjoittanut kirjaa karttaan tukeutuen.

    VastaaPoista
  10. 10-20 v sitten Opetushallituksesta (P.Sinko) sanottiin, ettei tiede kuulu kulttuuriin (eikä ilmeisesti tekniikkakaan, sovellettu tiede). Täten oppilaiden ei pitäisi kirjoittaa äidinkielen yo-aineita tieteestä eikä tekniikasta vaan kulttuurista.

    Pyörä tulee takaisin - pakolla - kun öljy loppuu.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  11. Saksankielenopettaja antoi mulle kerran kehut - yleensä sain häneltä vain jälki-istuntoa - kun hän kysyi mitä tarkoittaa "adler"? Viittasin, hän nyökkäsi, pomppasin ulos pulpetistani, tein asennon, ja vastasin: "Kotka"(herra lehtori)". "Mistäs sinä sen tiedät?", hän ihmetteli. (Enkä sitä ihmettele... koska yleensä tiesin aina muita asioita mitä kulloisellakin tunnilla sillä kertaa käsiteltiin.) Nyt saatoin ylpeänä ilmoittaa: "Minulla on polkupyörä (herra lehtori) jossa etutangossa on kotkan kuva. Ja sen alla lukee (herra lehtori, edelleen) että Adler. Päättelin tästä." "Sepä johdonmukaista", hän sanoi, ja katsahti minuun vähemmän epäystävällisin silmin kuin yleensä.

    VastaaPoista
  12. Kerran tämä sama ope kysyi - kysymyksessä oli erityisen kinkkinen kielioppiknoppi - että "miksi tässä on dem" (eikä esimerkiksi ole der die tai das)? Kukaan ei tiennyt. (Ja aika mateli.) Luokan välkyimmätkin vain vilkuilivat toisiaan. (Ja aika mateli, luokkahuone täyttyi hiljaisuudella.) Sitten minä viittasin. Ja opettaja ilahtui: "Mikko tietää!" En minä tiennyt mutta ehdotin että "Ehkä siinä on painovirhe, herra lehtori?"

    VastaaPoista
  13. Erno Paasilinna lienee tunnetuin suomalainen kirjailija joka taittoi pääasiassa polkupyörällä matkansa ympäri suomea. En tiedä polkiko peräti Tampereelta Tervolan Varejoelle kirjoittamaan Finlandia palkitun teoksensa "Yksinäisyys ja uhma". Ajokorttiahan Erno ei omistanut koskaan. Toinen polkupyörällä liikkuva kirjailija taisi olla Ernonkin ihailema Haanpää. Muita ei nyt tule mieleen, Linkolakin taitaa liikkua enimmäkseen hevosella..

    "Hitaassa matkanteossa on syvyyttä" totesi Erno ja polkaisi matkaan. Ajeli muistaakseni ihan nykyaikaisella, monivaihteisella pyörällä. Ainakin siinä dokumentissa mikä tuli telkkaristakin aikanaan.

    Itse ajelen ruotsin armeijan polkupyörällä, on muuten paljon tukevampi kuin suomi-pyörä. Haaparannalta ostin aikanaan enkä kadu. Painaa kuin synti, tarakka on lattarautaa ja varustuksena on mm. työkalupakki työkaluineen. Edessä on rumpujarru ja penkki on erillisjousitettu. Kyllä kelpaa ;)

    VastaaPoista
  14. Meillä aamuisin on jonossa toisinaan 5 henkeä pyörien päällä menossa kouluun, eskariin, töihin. Nuorin poikakin (3v) pyöräilee kerhoon 3 km ja muistaa välillä muillekin huutaa "Kato,iliman apulattaita!"

    Olen johdonmukaisesti johdatellut kaikki kakarani (6) pyörien päälle jo varhain, sillä kuten MrrKat tuolla jo mainitsi, öljy tulee loppumaan ja vanhat kulkupelit saapuvat takaisin nojailemaan liiterien seiniin ja pyörätelineisiin. Hevosillekin aletaan pilttuita rakentelemaan yhä tiehenevään tahtiin.

    Mopot ja autot sinällään ovat olleetkin kokolailla mieletön keksintö -ainakin alle 25 -vuotiaden käyttöön ilman päämäärää ajeluja varten.

    Tekniikkauskovaiset luulevat tietenkin ratkaisevansa tämänkin pulman vaihtoehtoisilla energiamuodoilla, mutta ehkä -ja toivottavasti, ne tulevat palvelemaan vain ja ainoastaan joukkoliikenteen tarpeita.

    VastaaPoista
  15. "Pyörä tulee takaisin - pakolla - kun öljy loppuu."

    Pöytyä, muutaman vuoden kuluttua on sähköautot. Koska sähköautoilun marginaalikustannukset ovat pienet ja koska polttoainetta voi halutessaan tuottaa kotona (mikä hankaloittaa pahasti verottamista), autoilu luultavasti pikemmin lisääntyy kuin vähenee tulvaisuudessa, ja paljon. No, sähköpolkupyörät varmasti lisääntyvät myös. Paitsi että autoilun lisääntyminen hajauttaa asumista, mikä tarkoittaa pitempiä matkoja ja siten vähäisempää pyöräilyä. Ruuhkille vain pitää keksiä ratkaisu. Se ei ole helppoa.

    VastaaPoista
  16. Ensimmäinen polkupyöräni oli juniorikokoinen Hopeasauma, kaiken lisäksi tyttöjen malli, mutta joka oli niin hieno, että siitä ei pahemmin pilkattu. Sitten tuli normaalikokoinen Tunturi Sturmey-Archer napavaihteistolla ja käsijarruilla, jalkajarrullista pyörää en sen jälkeen ole oikein osannut ajaa - turvattoman tuntuinen. 42 vuotta sitten sain 5-vaihteisen Tunturi-retkipyörän, joka on vieläkin päivittäisessä työmatkakäytössäni. Renkaita, vaijereita ja jarrupaloja uusittu. Alkuperäinen Altenburger-vaihteisto. Isällä oli Varma 1-merkkinen ajopeli ja äidillä Peto.

    Tässä juttua Tunturista:
    http://kariav-annat.blogspot.com/2010/05/fillariviikko.html

    VastaaPoista
  17. Viis fillareista, ne ovat säilyneet kohtalaisen kivoina,
    mutta
    - autot,
    - veneet/laivat,
    - vaatteet,
    - rakennukset,
    - huonekalut,
    - valaisimet,
    - kellot,
    - instrumentit,
    - työkoneet,
    - silmälasit,
    - kirjat,
    - ....olivat ennen kauniimpia.

    VastaaPoista
  18. polkupyörien kerääminen on hauska harrastus

    http://kirppis.yle.fi/node/426
    http://www.mrvelo.com

    sellainen pyörämerkki on näemmä ollut kuin Lakeus.
    arvatenkin pohojanmaalta

    VastaaPoista
  19. Kovin vajavainen olisi maaseutu ollut ilman polkupyöriä 1940- ja 1950-luvuilla. Aika pitkiä riiuureissujakin polkien tehtiin. Vasta sodasta tullut isäni ajoi iltalypsyn jälkeen noin 40 kilometrin matkan äidin luo toiselle puolelle pitäjää mutkaista ja mäkistä soratietä ja tietysti ennen aamulypsyä takaisin.
    Minä sai mummoni pyörän kansakoulua aloittaessani ja sen seurauksena naapurin poikien pilkat. Oli se sitten mukava lähteä oppikouluun, kun alla oli ensimmäinen ihan oma pyörä, kunnollinen ruotsalainen.

    Hakolan Iikkoo

    VastaaPoista
  20. Pekurisen, Kingin, Ganhdin ja muiden pasifistien perinnön vaalijana panen haisevan vastalauseeni sille, että omistamani italialainen moottoripyörä on koplattu sodan ajan joukkoihin ja konfliktin uhatessa sitä uhkaa lkp. En suostu valkobandiittien juoniin vaan piilotan moottoripyöräni ettei lahtari sitä saa. Polkupyörän saavat viedä vapaasti.

    VastaaPoista
  21. Ostin punavuorelaisen loistavan pyöräliikkeen huoltopuolen herrasmieheltä Crescentin miestenpyörän 80-luvun alusta -- siis 30 vuotta vanhan, kun tarkemmin ajattelee. Aivan priimakunnossa ja kulkee kuin vakaa ajatus, toisin kuin muutama vuosi sitten häälahjaksi saamani Insera, jonka runko on parhaan arvaukseni mukaan tehty kiinalaisesta kaurapuurosta.

    Vielä kun työnteolta ehtisi enemmän pyörämatkailemaan, niin a vot!

    VastaaPoista
  22. Kemppisen laittama kuva on suoraan Eppujen biisistä Kultaista sadetta:

    "Valokuvassa nainen pyörineen
    muodista poistuneine hattuineen
    kihlattuineen..."

    VastaaPoista
  23. Jaguaari-polkupyörä oli tamperelaisen Kone ja Terä Oyn tuotantoa. Sain sellaisen vuonna 1952. Se oli kestävä mutta raskas, ainakin silloiselle 11-vuotiaalle. Matkaa sillä tuli tehdyksi vuosien mittaan paljonkin, siis muutkin kuin vaari polkivat ketterästi. Toivottavasti jossakin museossa on vielä jokin eksemplaari tallessa.
    Elviira

    VastaaPoista
  24. Meillä on pienen piirin hankkeena rakentaa kolmipyöräinen kuorma-pedelec, mutta tällä hetkellä laki tulee vastaan. Sen kokoista moottoria, että saisi laillisesti ajaa tavoitteena olevaa kuormaa, ei saa laittaa fillariin, vaan pitäisi rekisteröidä mopoksi, jolloin taas tyyppikatsastukset jne. tekevät asian siinämäärin mutkikkaaksi, ettei harrasteporjektina kannata.

    VastaaPoista
  25. Oma ensummäinen oli Regulus, toinnen maalarinvalkoinen Jopo. Kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoista: 60-80-luvulla työmatka fillarilla ->köyhä; nykyään työmatka fillarilla-> ei köyhä.

    VastaaPoista
  26. Taika-Jimissä Apu-lehdessä oli 50-luvulla strippi, jossa mitä ilmeisemmin joku roisto joutui loukkuun vuodesohvaan. Suhtauduin aika pitkään epäluuloisen klaustrofoobisesti ihmisiä nielevään viattomalta näyttävään huonekaluun.
    KE

    VastaaPoista
  27. Ad Anonyymi - SAK:n johtoon kuulunut Eero Antikainen kuoli tukehtumalla vuodesohvaan ("seinäsänky") hotellissa Tukholman lentokentän (Bromma?) lähellä. Vuosi oli 1960.

    Antikainen tunnettiin kautta maan 1956 yleislakon johtomiehenä.

    VastaaPoista
  28. Pyöräilyn historian ääri-ilmiöitä:
    1. 1950-luvun koululainen niin köyhästä perheestä, ettei ollut varaa polkupyörään. Ei oppinut koskaan ajamaan polkupyörällä.
    2. Diplomaatin tyttö ei oppinut koskaan ajamaan polkupyörällä (Mazzarella).

    VastaaPoista
  29. Pyöräilin illalla Turun Tuomaansillan yli yo-kylään päin.
    Sillankorvassa on vanha teollisuusrakennus, joka oli joskus Tunturi-pyörien valmistuspaikka.

    Muistui mieleen 60-luku, jolloin sain lainata isonveljen Tunturi-mopoa maksua vastaan. Noilta sijoilta sekin moottoripolkupyörä/mopo oli kotoisin.

    Tunturi on nykyään kai osa hollantilaista yhtiötä. Tunturin syntysijoilla Turussa on nykyisin Turun yliopiston ympärille kehittynyt tutkimus- ja korkeanteknologian laitosten rypäs.

    Olen itse kuitenkin ajellut Helkama-pyörillä jo kymmeniä vuosia, ovat erinomaisia polkupyöriä.

    VastaaPoista
  30. Koska Haanpääkin mainittiin, niin kerron, että tein hänen v. 1928 tekemänsä pyöräretken "päivityksen" alkukesästä 2008:

    http://kivaniemi07.blogspot.com/2008/05/kuovien-soidinhuudot.html

    Nyt elokuun alussa ajelin Kittilän suunnassa toisessa tarkoituksessa:

    http://kivaniemi07.blogspot.com/2010/08/mahdoton-tehtava.html

    VastaaPoista
  31. Pyöräilykuume iski melkein jokaiseen 50-luvulla kasvaneeseen aivan kuin mopokuume 60-luvulla.
    Itse papinpoikana perin isäni evp.sotilaspastorin sotapyörän,joka oli taivaltanut yksivaihteisena ehtoollislaukku takaterakalla Kivennavat ja Rajajoet.
    Minua ivailtiin sotapyörän omituisesta hornamaalisesta ohjaustangosta,missä törrötti repputeline,mutta silti pesin pyörällä rapamotokrossissa Salon kauppalan rautatieaseman puistossa pöksytehtaan perijäpoikien vaihdekappaiset uudet Tunturit.
    Se oli minulle kutaa ns. revanssina,kun pöksytehtaan pihalla pestiin tummansinistä 220S-mersua vm. 1956 ja pastori-isäni pruuttaili naapurissa puutarhaletkulla pappilan pihassa pesuvettä pastoraalivirkakevytmoottoripyöränsä 51-kuutioisen Mielen kurasiipiin.
    Saksalainen Miele tunnettiin kyllä enemmän kodinkonemerkkinä,vaikka pappilassa silloisen yleisen teutoonisen hengen sijasta suosittiin brittiläistä Hoover-merkkiä..
    Vielä tänä päivänä kotikunnassani itä-Lontoon Custom Housessa imurointia kutsutaan hooveringiksi.
    Sodanjälkeinen polkupyöräkanta kotikauppalassani käsitti mm. Aino-ja Venus-merkkisiä ookapyöriä,vaikka jälkimmäinen brändi saattoi viitata suosittuun kumivalmisteeseen silakkamarkkinoiden aikaisen Sariolan Tivolin ampumateltan takaisella kujalla.Itse muistan ikuisesti tivolin lipunmyyntivaunun katon ämyristä kaikuvan Glenn Millerin Moonlight Serenaden.
    Armeijassa myöhemmin patterin vääpeli kehoitti kassun yhteistä kumitavaraa vulkanoitavaksi.

    VastaaPoista