Kierkegaard julkaisi salanimellä ”Päättävän epätieteellisen jälkikirjoituksen”, mutta ellei muistini minua petä, siinä ei ole sanaakaan kumisaappaista.
Käytin itse talvijalkineina nahkasaappaita, kun aloi lähestyä uhkaavasti 20 vuoden korkeaa ikää. Siihen aikaan Karhupuiston kulmalla Kalliossa oli kaikin puolin kiihdyttävä jalkineliike; saattaisin muistaa sen nimenkin, jos yrittäisin. Mutta ns. upseerisaappaat löytyivät heti ja kestivät varmaan tuollaiset kymmenen vuotta. Kun ns. kokopuku oli siihen aikaan jokseenkin pakollinen asuste, saappaat pystyi vetämään lahkeiden alle.
Vasta paljon myöhemmin käsitin, että nahkasaapas liittyy natsismiin ja boksinahkainen jalkine, jollaisia upseerikokelaat ja vastaavat ostivat omilla varoillaan, yhdistyy monien eurooppalaisten mielessä saksalaiseen upseeriin, joita ei ole moniaalla erityisemmin rakastettu.
Isäni Kullervo, joka ehkä muistetaan, jos lainkaan, harmaapartaisena eräretkeilijänä, joutui ensimmäsellä lapinkirjallaan (”Lumikuru”, 1958) Martti Linkolan lehtiarvostelussa teilaamaksi. Epäilemättä tämän veli Pentti oli samaa mieltä.
Ihmisten yllyttämistä metsiin, jopa Lappiin, omia aikojaan samoilemaan, todettiin törkeäksi teoksi. Kirjan tekstistä henki kyllä muutenkin vastuuton ja pintapuolinen suhtatumistapa luontoon (joka on vain harvojen valaistuneiden käsitettävissä).
Kirjaa myytiin noin 50 000 kappaletta, joten kauhistelu oli aiheellista.
Mutta K. Kempinen suututti myös tosiretkeilijät. Hän keksi eli sovelsi ja kehitti rinkan, jonka ensimmäiset kappaleet tehtiin kotona ja lisää eksemplaareja Lapuan Nahka- ja valjastehtaan verstaalla. Lisäksi kirjoittaja kehotti lukijoita luopumaan satularepun ohella tervatuista monoista, koska Saariselän, Utsjoen, Lemmenjoen, Pallaksen, Ounastunturien ja Haltian maastossa oikea jalkinen oli hänen mielestään kumisaapas.
Tämä mielipide sai siis asiantuntevat retkeilijät kylmän raivon valtaan. Muistaakseni isä kehuskeli jopa Sateenkaari-merkkisiä muovisaappaita, jotka lienevät kadonneet maailmasta. Ei kai kumisaappaassa ole nykyisin kumia kuin nimeksi.
Velivainajani Mikko sai katua karvaasti hienoista isäkapinaansa lähdettyään kerran Paistuntureiden maastoon varoituksista huolimatta reppu selässä Hai-saappaissa. Se tarkoittaa ohutpohjaisia, kai lähinnä purehtijoile tarkoitettuja jalkineita. Jalat sökönä ensimmäisen vaelluspäivän iltaan mennessä.
Tämä on kaikki historiaa – ymmärtäkää toki. Erinäisistä henkilökohtaisista syistä, omat vaellussaavutukseni jäivät suhteellisen vähiin. Olisinko ollut viimeksi tunturissa kesäkelillä 80-luvun lopulla? Älkää muuten kysykö niitä syitä – ne ovat todellisia ja liittyvät raskaisiin sairauksiin lähipiirissä. Ja sekin on totta, että kun olisin ollut esteetön vaeltamaan, istuin kesät Savossa kannon nokassa kirjoittamassa runoja. Se oli siis 1980-lukua.
Ajattelin laittaa tämän muistelman ja varoituksen siksi, että tiedän kokemuksesta jalkaväen opin oikeaksi. Jaloista ja siis jalkineista on pidettävä hyvää huolta. Isältäni on toinen jalka amputoitu. Tuli kuolio. Hän taisi sanoa, että tulihan sillä jo kuljettuakin.
Hitler-kortti: vastentahtoisesti myönnön hiukan ihailevani saksalaisten marssitaitoa. Metsässähän heistä ei ollut mihinkään, mutta I maailmansodassa jalkaväki marssi kovassa helteessä Belgian läpi Pariisin kylkeen Marne-joelle 35 – 50 kilometrin päivämarsseinvarusteina täyspakkaus (saapasvoidetta unohtamatta) ja aseet ja ammukset.
Käsittämätön suoritus. Olen muistaakseni joskus vetänyt täyden rinkan kanssa tuollaisen kultamiehen tai rajavartijan annoksen, noin 50 km tunturimaastoa, ja se oli voimilleni ja tietääkseni useimpien tavallisten miesten voimille ehdoton yläraja. Kyllä hämärsi silmissä ja polvet notkahtelivat.
Kuvassa isäni ja äitini Saariselällä Nattasten seudulla n. 1947. Taustalla ja oksassa kumisaappaita ja villasukkia kuivumassa ja rinkan varhaismuoto. Teltta äitini kotona ompelema.
Jos jatkaa hieman naurettavassa asennossa - tai vatsjajanalasittain, asennoissa - saavutettavan lyhytaikaisen ilon ja saappaiden kohtalonyhteyttä, on historian roskakoreista löydettävissä sellaisetkin tiedot, että saapasmaan suuri poika Mussolini tullessaan tapaamaan rakastajatartaan ei hennonut riisua pussihousujaan saati saappaitaan, vaan lempi leiskahti vain avatuin sepaluksin ja höllennnetyin vöin; sama menettelytapa kuuluu kuuluneen myös Marlborough'n herttuan (arkkiviisun Melperi) kotiintuloproseduureihin.
VastaaPoistaOletettavaa on, että molemmissa tapauksissa kyseessä olivat nahkasaappaat, lyhytvartisissa Hai-saappaissa suoritettuna toimenpide olisi de Maupassantin estetiikan mukaan todennäköisesti ollut aiempaakin torjuttavampi.
Tuo nyt ohjelmistossa tv-sarja I-maailmansodasta, on hyvin mielenkiintoinen.
VastaaPoistaTuo housujen lahkeitten kääriminen oli aikoinaan muotia. Nykyisin harvoin näkee. Tuleeko uudestaan muotiin? Ja tuo baskeri, tai nenäliinat vastaavina. Auts, ne muistot.
Haluaisin 40-luvun hattumuodin palaavan.
Perun sanani Lapin näyttäytymisenä kuin atomipommin jäljiltä. Kitukasvoisena maana.
Yks ryssä, no joo, soitti Lapissa Kittilässä kappaleet Theree Sisters ja Russian nirvana, joihin oli pakko yhtyä nuotiotulen ljoimutessa kitaransoiton tunnelmassa.
Olikjos sje vanhjentunjut Grebenshikov.
Hitler-kortti: vastentahtoisesti myönnön hiukan ihailevani saksalaisten marssitaitoa. Metsässähän heistä ei ollut mihinkään, mutta I maailmansodassa jalkaväki marssi kovassa helteessä Belgian läpi Pariisin kylkeen Marne-joelle 35 – 50 kilometrin päivämarsseinvarusteina täyspakkaus (saapasvoidetta unohtamatta) ja aseet ja ammukset.
VastaaPoistaAivan kummallinen kappale kyllä tämä. Miten I maailmansodan aikainen Saksa liittyy mitenkään Hitleriin? Tämä on varmaan joku Soininvaaralainen koepallo.
Parhaat kumisaappaat ovat ranskalaisen le Chameaut. Luonnonkumista tehdyt ja kestävät säätä ja auringonpaistetta siinä missä nokialaiset ovat hapertuneet unhoon.
Tuo aika mustavalkoinen ei koskaan enää palaa.
VastaaPoistaVaikka digikuvia voikin sävyttää, vaikutelma ei ole sama, eikä täydykään.
Ja, yleisesti, lopultakaan valokuvan tekninen laatu kertomakuvissa ei ole tärkeä. Hyvä kuva puhuu muilla keinoilla.
Olin kesällä onnesta soikeana, kun sain vihdoinkin hankittua teoksen Poropolku kutsuu. Se oli K. Kemppisen eräkirjoista viimeinen, joka puuttui. Kyllä 50-luvulla meininki oli vapaampaa ja puunkäyttö rakovalkeineen ja kantotulineen aika villiä... Jälki olisi melkoisen rumaa, jos samalla tahdilla olisi menty myös seuraavat 50 vuotta. Aika aikaa kutakin.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - Hitler-kortti - se nyt oli vain hulluttelua, sillä "Hitler-kortin" määritelmä on jokseenkin sama kuin "six degrees of separation" (millgram's small world expeeriment; - small wordld; - human net). Tunnet varmaan tämän ja Godwinin lain, joka on tarkoitettu vitsiksi, että ennemmin tai myöhemmin joku johtaa nettikeskustelun hitleriin. Kun siis päädyin Saksan armeijaan, joka oli 1939 saman näköinen kuin I maailmansodassa (kun kypärän tyyppi oli muutettu), halusin lähinnä pilkata itseäni.
VastaaPoistaEi sillä, nahkasaapas yhdistyy kummasti Manner-Euroopan sotilaisiin samalla tavalla kuin näen tämänkin päivän ulkoilukengissä muistumia sota-ajan maihinnousukengistä, jotka symboloivat Amerikkaa. Ja I WW:n brittien "puttee" eli säärystimet...
Soininvaaralaisia koepalloja en harrasta, koska olen sellaiseen liian tyhmä. Olen vain yksinkertaisesti väärässä tai tietämätön. Ja tuo palloilupuoli on muutenkin ollut aina enempi huonoa...
Ad Anonyymi: isäni mv-valokuvat, joita on takanani jokin määrä, näyttäisivät olleen myös aikalaiskuviksi korkeatasoisia. Kamera on tallella, Zeiss Ikon Super Ikonta. Joutilaana rintamaupseerina (asemasota) hän oli oppinut käyttämään ainakin tuollaisen puoli tuntia / valotus, joka tuntui muista liioittelulta.
VastaaPoistaSinänsä mielenkiintoista, että hän ei koskaan kiinnostunut hankkimaan edes Rollaria tai Hasselbladia eikä edes järjestelmäkameraa.
Luulisin muuten, että hänen esikuvansa oli Yrjö Kokko (jolla oli paremmat laitteet).
JALKARAETTI
VastaaPoistaKyl kai Jukka K. tietaa, etta jalan pitaa kunnossa jalkaratti? Villasukka on jalantuhoaja verrattuna jalkarattiin.
Ad Omnia - jalkarätti tulee usein puheeksi - harvemmin se, että tämä kaikkia sukkia parempi vaatekappale vaatii harjoittelua ja kokemusta. Ennen se tuli ilmaiseksi, kasvuvuosina.
VastaaPoistaItse opin myös käärimään rätit niin että ne kestivät hyvinkin puoli päivää marssia, kun olin kahtena lukiokesänä Rovaniemen seudulla kevyissä metsätöissä (lattapoikana; istutustöissä).
En kehota omatoimisuuteen. Huonosti sidottu rätti hankaa pahemmin kuin sukka.
Ad Omnia: - palasi vasta kommentin lähettämisen jälkeen mieleeni: K. Kemppisen isossa kirjassa "Eräretkeily" on suositukset jalkaräteistä ja käyttö- ja käärimisohje. Kuvassa näkyy muistaakseni vain jalka ja kädet, mutta "näyttelijänä" olen minä, siis havainnollistamassa hommaa.
VastaaPoistaTäytyykin kysyä. Äidilläni on kaikki tallessa ja järjestyksessä. Voisi pyytää kaivamaan rätit esiin ja sopivassa tilaisuudessa lyödä seurue ällikällä.
Jalkarätit kuuluivat armeijan varustukseen vielä 70-luvulla. Joku kantapeikko näytti kaksi minuuttia miten ne olisi pitänyt kääriä. En tiedä kenenkään oikeasti käyttäneen niitä, mutta sukat piti hommata itse. Valtio säästyi sukkien pesulta.
VastaaPoistaSekä ulko-, että pääministeri ovat kehittelemässä "Suomi maailman paras maa" teemasta kriisinhallinnan tuotetta maailmalle.
VastaaPoistaSiihen solidaarisuusrintamaan on kutsuttu kaikki puolueet, ja siinä tarvitaan jokaista kansalaista.
Solidaarisuussodasta löytyy tilaa itse kunkin omalle sodalle, niin ettei tarvitse enää tyytyä lämmittelemään käsiään edellisen sukupolven räteill' ja nuotioill'.
Suomi über alles!
Noista mustavalkoisista perhekuvista säteilee lämpöä ja turvallisuutta. Olet onnellinen ihminen, kun sinulla on ollut hyvät vanhemmat.
VastaaPoistaAd Anonyymi: (vanhemmat) - on, ei oli. Isäni ja äitini ovat molemmat hengissä ja järjissään. Se taitaa olla tilastollisesti erikoista, kun itse olen 65. Äiti ei ole ollut tähän mennessä elämässään päivääkään sairaalassa, ei edes viiden synnytyken yhteydessä. Isän ura katkesi ennenaikaisesti 1998 tapaturmaan (kaatumiseen), joka aiheutti neliraajahalvauksen. Joitakin viikkoja sitten kävin kumminkin kysymässä häneltä neuvoa omaisuudensiirtoveroa koskevassa asiassa. Eilen hän kuuluu olleen pyörätuolissaan eduskunnan tiloissa, jossa kansainvälinen kauppakamari selvitti jotain veteraaneille. 89 v., siitä 6 vuotta sotaa (asevelvollisuusvuoden alusta -39 ja Lapin sota jouluun -44).
VastaaPoistaVuonna 1972 sain lahjaksi Kullervo Kemppisen ERÄRETKEILY-kirjan, minkä pohjalta olen kehitellyt silloin varusteet aloittamaani vaellusharrastukseen. Rinkka ja laavuteltta ovat vieläkin käyttökelpoiset. Kirjan varuste-ja ruokaohjeet ovat toimivat nykypäivänäkin, tietenkin soveltaen. Nokian kumisaapas on aivan ehdoton niin Lapin tuntureilla kuin etelän metsissä ympärivuoden. Kiitokset ohjeista kirjantekijälle.
VastaaPoistaTänä kesänä olin kahden arvostamani sotilashenkilön kanssa Kollaan maastossa muutaman päivän. Hankin varmuuden vuoksi uudet nokialaiset kuluneiden tilalle. Ensimmäisen kerran maastoon valmistautuessa ihmettelin, mitä ne "herrat" käärivät ja sitoivat nilkkojen ja säärien ympärille. Sanoivat olevan vetiseen maastoon ja jokien ylitykseen parhaat mahdolliset, armeijassakin käyttävät, maastojalkineet. No, Ulimaisten soilla, missä upposi ns. muniin asti, jollei sopivasti mättäitä tavoittanut, selvisin nokialaisilla kuivin jaloin, joskin kerran hörppäsi varsi. Kysyin kaverilta vieressä, että miten kengät ja jalat jaksavat, painaako? Sanoi, että on vettä täynnä ollut jo puoli päivää, tuli tehtyä virhe, kun en ottanut Nokialaisia! Ei oo Nokialaisen voittanutta!
- Jalkarätit jaettiin varusmiehille ainakin vielä 1989, tosin en muista saaneeni niistä mitään muuta opetusta, kuin kuinka ne tulee tupakaappiin viikata; sukat jaettiin ja pestiin, koska niitä helposti katoilee, olivat ne myös suosittu "varastettava" varuste huolellisemman naapurin kaapista. Sitaattimerkit sen vuoksi, että taidettiin pitää kiperänä kysymyksenä, onko toiselta asevelvolliselta omaan käyttöön, mutta palautukseen menevä varuste vain luvattomassa käytössä, vrt. auto. On tästä jokin oikeustapauskin, päässyt unohtumaan.
VastaaPoista- Lapsena käytimme talvisin huopatossuja. Keveys ja lämpö saavat ikävöimään, loukkaus ei. Intin talvikumisaappaissa käytettiin sisällä huopaisia jalkaterän lämmittäjiä, mikähän huopasukka olikaan nimenä.
- Saapas- ym. nahkarasvoista on Keikari-blogissa ollut muutamiakin suosituksia ja selvityksiä
UUSIMMAN TUTKIMUKSEN MUKAAN
VastaaPoistaratkaisu hiertymaongelmiin on nykyaikana naisten ohuen ohut nilkkasukka (nylon).
Esimerkiksi puuvillasukka ensin, sen palle ohut naisten nilkkasukka (tekokuitua) ja paalle se hyva villasukka. Ohut nylon nilkkasukka toimii "laakerina". Pelittaa myos tenniskengissa, vaikka rankoilla tennisleireilla!
Wolf H. Halstin ("Lapin Sodassa", toinen painos 2004) mukaan suomalaiset marssivat yli 50 kilometrin päivämarsseja loka-marraskuussa 1944. Miehistössä haluja olisi ollut vielä pidempiinkin siirtymiin, mutta ilmeisesti nämä kehutut (tosin Halstin useimmiten parjaamat) reservin upseerit eivät olleet jaksaneet.
VastaaPoistaKysymyksessähän olivat demobilisaatioon liittyvät kotiutumismarssit, mutta toisaalta tiestö oli "tunnetuista syistä" Lapissa huonossa kunnossa, joten ihan kelpo saavutus hieman kevyemmälläkin kuin täyspakkauksella suoritettuna.
Mahdollista tietenkin on, että hyökkäysvaiheen aikana saksalaisilta evakuoidut "viinakset" auttoivat jaksamaan, joten kysymys olisikin enemmän "Stalin-kortista" kuin "Hitler-kortista", venäläisethän todellakin osasivat motivoida joukkojaan vodka-annoksilla.
Minullakin oli kumiteräsaappaat keskikoulun liikuntatunneilla n. v. 1960. Vain kotikyläni kauppiaan pojalla oli oikein piikkarit,mutta olihan hänellä Solifer-mopedikin, koulun ainoa.
VastaaPoistaKumiteräsaappaisiin liittyy eräs tapaus kotipitäjässäni Lappajärvellä 50-luvun lopulta. Siellä toimi legendaarinen kunnanlääkäri P.P. Maatalon emäntä oli loukannut jalkaansa peltotöissä ja tullut suoraan pellolta lääkärin vasraanotolle. P.P. oli kauhistunut jalan ja kenkien likaisuutta ja mennyt vastaanottotilaan näyttämään kenkää ja sanonut,että taatusti kenelläkään ei ole näin likaista kenkää ja jalkaa. Toinen emäntä oli riisunut lehmänpaskaisen kumiteräsaappaansa ja näyttänyt: minulla on.
Muuten, milloinhan Kemppinen kirjoitti uhrikuolemasta? Siitä on parisen kuukautta.
Ad Mika et alii: - arvostelukykyinen ystäväni ja opastajani oikeusneuvos M.M. sanoi, että koko revohkassa (Syvärin takana, Tali...) kaikkein raskain ruumiillisesti oli Olostunturin koukkaus Lapin sodassa.
VastaaPoistaOlen kuullut muitakin saman suuntaisia mainintoa.
Ad Anonyymi Lappajärveltä: - kunnanlääkäri Pellervo P. oli taitava suonikohjujen leikkaaja ja tunnettu henkilö laajasti maakunnassa. Eri tyyppinen mutta kuuluisa oli Lapualla Ylängön jälkeen toiminut Hermanni Haapoja, joka oli oppinut käytöstapansa sodassa ja Härmässä.
VastaaPoistaJa Sinäjoella oli "tohtori Mantoliini" eli Kantele.
Tässä inspiraation seurauksena:
VastaaPoistahttp://www.helsinki.fi/collegium/english/staff/Heinamaa/toinensukupuoli.pdf
ja sitten tämä
http://www.helsinki.fi/erbm/ eli tutkimus siitä onko olemassa ns. heikkoja signaaleja vai olisiko niin, että ihmisten elämässä on skeemoja ja perspektiivejä? Hmmm don't tell - vasta tutkitaan.
Ja mitä opetukseen tulee, snellu sen sanoi minkä Humboldtkin;
joten uskokaamme kun nainen sanoo (siis valittu, ei kuka vaan)
ja silti ns. asenne voi olla mitä heikkoja signaaleja vaan - jälleen meni skeemat oikeille raiteille, yhoups, nyt stemmaa
http://www.helsinki.fi/erbm/
mutta minä olen vain väärinymmärretty, kuulemma vammainen vaikka en sitä itse tiedäkään tai kukaan ei ole muistanut minulle sanoa.....ja
elämä pilassa, mitään ei saa, mitään ei voi, mitään ei kuulu kenellekään ja puolueet kuulemma varastavat maan rahoja siinä missä on mahdollisuus - kaiken korupuheen seassa? Niinkö? Voiko tämä enää olla oikeasti totta, vai nukunko? PItää kysyä uni-aivotutkijoilta, mitä he tarkoittivat tietoisuudellakaan. Mikä on se tila, jolloin ollaan valveilla ja mikä on se, mitä lakina pidetään ja kuka on se, jolla on vastuuta jos koekaniini päihittää myrkytykset, selvittää oman taustan murhayritykset, tajuaa miten lapsia vaihdellaan, nimi muutellaan ja identiteettiä rakennellaan konkretiaa myöten - hmm missä laitos tai maa tai alue tai rooli?
- Kuka on hullu ja kenen kuuluu rahastaa siitä, että valheet jatkuu?
Blogistin mainitsema Sateenkaari muovisaapas on osa lahtelais/nastolalaista muoviteollisuuden historiaa. Asko/UPO:n vuorineuvos A. Tammivuori näki muovissa tulevaisuuden ja perusti Lahteen Sateenkaari oy:n, jonka päätuotteet olivat porokas (poronnahalla somistettu muovitöppönen) ja muovisaapas. Sateenkaaren pää löytyi varsin nopeasti, mutta oli alku mm. Uponorille, jonka vahva mies oli Karl-Jan Govenius. Tästä on muistona Nastolan kunnan ainoa katu: Muovi-Kallen katu.
VastaaPoistaAi, onkos tämä seuraava tarina sitten tosi... Kyse on puhelinkeskustelusta. Mustalaismies soittaa tohtorille, jonka luokse oli tuotu hukkunut mies:
VastaaPoista"Hai, onko tohtori Mantoliini... se on vainajan veli, joka langoilla pelaa. Lähettäkää rahavyö tänne ja ruumis kunnalle."
Iltaa!
VastaaPoistaEn ny malta olla toimittamatta, kun mainittitta Hermanni Haapojan. Soli tyätuuris kerraasti, kun mä synnytin. Mun miäs oli tohorittamas. Appi ja Hermanni oli ollu yhyres soras, ja se ny jouki kirvootti sen ja miähen kesken pitkät praatoot. Minä siinä väännin poikaa mailmahan ja apuvoimat vain vyärytti ryssää! - Hermanni kuluki aina lääkärintakki auki, jotta tuppiroska vyällä näkyy. Seuraavana päivänä se tuli kiarrollen. Molin kaharen hengen huanhes. Hermanni tuli kämppäkaverin viärhen, siappas vasemmalla kärellä sitä ranthesta ja oikialla puukoon tupesta. Leikkas nuaren äireen kaluumes olovasta niminauhasta liika pikän perän pois. Sanoo:"Et sä tuatakaa tartte." Hermanni oli leikannu tältä äireeltä muutama kuukausi takaperin umpisualen paikallispuurutuksella. Ei ollu voinu nukuttaa, kun soli niin pitkällä raskhana. Täston jo 30 vuatta.
Lissu
Kumiteräsaappaista tuli mieleeni kun olin suutarin opissa Merjamalla Fredrikinkadulla, siellä mestari laittoi piikkikorot miesten kenkiin numero 47.
VastaaPoistaTakana oli tarina, kuinka erääseen ministeriöön tuli uusi esimies, ja hänen edeltäjällään oli ollut työpaikkakenkinä samat kengät muutaman vuosikymmenen.
Uudella esimiehelle, naiselle, laitettiin sitten esimiehen kenkiin piikkikorot.
Ad Tapsa et alii: - juttu on tuttu. Voi olla hiukan liian hyvä ollakseen aivan totta. Minun kertomassani muodossa soittaja sanoo, että täällä on rumihin veli langalla.
VastaaPoistaOpin jalkarätin käärimisen nimenomaan K. Kemppisen kirjasta. Käytin taitoani ympäri Lappia lukioikäisenä ja pidin kovasti, ainoa haitta oli se ylimaallinen haju jonka jalkahiki ja puuvillaflanelli saavat yhdessä aikaan. Intissä huomasin yllätyksekseni, että Firman ohjeet ja flanelli olivat luokkaa huonompia. Sotavaltiolle ei jalkarätti ole varmaan koskaan ollut mikään sydämenasia, isänikin kertoi sota-aikana saaneensa käyttöohjeen: rätti saappaansuun yli, jalka sisään, liepeet piiloon. Yhtään rakkoa en saanut koko inttiaikana, virnuilua ja ylenkatsetta kylläkin, enkä saanut käännytettyä yhtään sielua levysukan ystäväksi.
VastaaPoistaSaksalaisten etenemisnopeudesta tuli mieleeni:
VastaaPoistaAmerikkalainen ja ranskalainen Berliinin miehityssotilas keskustelevat.
– Mikä kaupunki on maailman suurin? kysyi amerikkalainen.
– Pariisi, vastasi ranskalainen.
– Pötyä, New York tietenkin, totesi amerikkalainen.
Sattuipa siitä ohi kulkemaan muuan entinen saksalainen sotilas.
– Olette molemmat väärässä. Maailman suurin kaupunki on Stalingrad. Meiltä meni kuusi kuukautta postitalon edestä rautatieasemalle…
Kumisaappaan käytettävyydessä vaelluksilla oleellista on - paitsi jo mainittu pohjan riittävä kovuus - varreltaan riittävän tukeva villasukka, joka tukee nilkkoja.
VastaaPoistatämä tulee murheellisen myöhäään ja voi jäädä noteeraamatta mutta tuo 'tohtori Mandolin' on Vammalassa vaikuttanut tri Kantele. Lienee vieläkin hengissä vaikka varmasti jo eläköitynyt.
VastaaPoistaIsäni serkku, vainaja jo ajantakaa, oli ko. lääkärin kollega ja hänen mukaansa soittaja kertoi että 'täällä puhuu ruumiin veli, älkää päästäkö häntä lähtemään, tulemme joukolla häntä hakemaan'