Kalpea ratsastaja

Puhe ei ole Kalpaeasta ratsastajasta (Pale Rider), joka on Klintun elokuvista spagetti-sarjan ohella juuttunut syvimmälle mieleeni.

Päähenkilö näyttää rauhan mieheltä, ja lisäksi hän on pappi tai ainakin käyttää pantaa. Silti hän pieksee rosvot pahanpäiväisiksi, ja lopussa on unohtumaton revolveritaistelu.

Kari Pekka Matias Miettinen (s. 1978) kuuluu olevan opiskelija (englantilainen filologia). En ollut kuullut miehestä, ja katselin hiukan päätäni pudistellen genre-nimitystä rap/hiphop. Että tällaisesta maksetaan nyt rahaa.

Roll over! Tuomari Nurmion veroinen, ainakin samaa luokkaa kuin Eput ja samaa perhettä kuin Juice, Irwin, (Vexi Salmi), Jukka Virtanen, Juha Watt Vainio, Reino Helismaa, Tatu Pekkarinen ja J. Alfr. Tanner.

Musiikkikustantaja lähettänee ystävällisesti kanteen miljoonavaatimuksineen nuottikuvan eli sovituksen käytöstä jutun kuvana. Ehkä he haastavat samala palefacen eli Kari Pekka Matias Miettisen, koska uuden levyn nimikappale ”Helsinki – Shangri-la” esitetään lähinnä ”Mannakorven mailla” –laulun sävelellä, joka on kansanlaulu. Sovitus on tietenkin sama, koska se on tällaisessa biisissa yhtä luova kuin kertotaulu.

Toisin kuin useimmat edellä mainitut suuret laulajat Paleface osaa laulaa. Lisäksi levy on tehty huolella. Laulu ja räppi on täynnä viittauksia viisaille. Siellä on Tannerin ”Kun minä olin pikkuinen poika”, siellä täällä tervehdyksiä Hectorille ja ties mitä.

Mutta nämä ova sivuasioita. En olisi osannut odottaa tällaista. Jostain tulee nuori henkilö, joka vetää rajusti suoraan kipupisteisiin.



Dylan, Donovan ja pari muuta loivat käsityksen ”protestilaulusta”. Ennen Hectoria taisi olla asialla Folk-Freddy, sittemin Freddy vain, yksi ainakin kevyen musiikin korkeimpia tenoreita ja hieno muusikko.

Agit Prop hallitsi mielikuvissa poliittisesta laulusta vielä muutamia vuosia sitten. Tyttötriot lauloivat saman meiningin mukaan, vaikka viesti oli toinen.

Mutta nyt: ”Risto Räppääjän ruoska nyt selkäämme soittaa, kaulassa kultainen kettinki on...”

”...ja Halosen Tarja, vihan hedelemä ja paskan marja, suomalaisen politiikan raskas sarja...vallankumoukselle se on pippuli ja suola...”

YouTuben pätkissä esiintyvät epäkunnioittavassa yhteydessä niin Niinistö, Timo Soini kuin Halonen. Laulut sanovat samaa kuin Nurmion. Tämä kaveri ei kannata minkään aatteen aisaa.

Pelkkiä ivamukaelmia hoilattiin työmailla ja armeijassa. Olen ollut hoilaamassa. Jopa hovioikeus joutuu nykyisin miettimään, mikä on parodia, ja osuu vaivattomasti harhaan.

Laissakin tunnustettu parodia edellyttää, että laulajalla tai tekstin tekijällä on jotain muuta asiaa. Esimerkki on etäisen menneisyyden ”Lapualaisooppera”, jossa 30-luvun oikeistolaisia iskettiin päähän heidän omilla sanoillaan, kohdittain hiukan muunnellen. Vihtori Kosolan ”Näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa” sai Arvo Salolta muodon ”Jumalauta, näillä lakeuksilla, ei jumalauta pilkata Jumalaa”.

Jää kysymys, onko tämä nykyajan runoutta. Vastaan entistä selkeämmin: laulelma, myös irvaileva on aina ollut kaikkien aikojen runoutta. On suuri määrä paljon vanhempia herjausrunoja kuin Catullus. Runoja kirjoitettiin esitettäväksi ja kaikesta päättäen niitä esitettiin. Minulla on tietokokneesssa parikin yritelmää Homeroksesta alkukielellä laulettuna. Oikeastaan se ei kuulosta laululta. Se on ikään kuin... räppi. D:o suomalainen kansanrunous.