Sivun näyttöjä yhteensä

24. syyskuuta 2010

Rudbeck


Kierrymme jatkokertomuksessamme vähän tärkeämpään kysymykseen suomen kielestä. Minkä tähden sitä eivät suomalaiset oikein opettele?

Ei ole tullut kysytyksi, mutta pelkään, ettei nykyinen maailma ota Kalevalasta selvää, hyvä jos Kantelettarestakaan. Kalevala nyt ei ole mainittava menetys, koska harva sen jaksaa lukea. Muistelen että minua miellytti väkivaltaviihde, vaikka riehuminen Pohjolan häissä meni vähän yli. Sitä vastoin nämä kosio- ja naimarunot eivät jaksaneet sytyttää.

Muutkin kuin julkisen elämän suurmiehet ja suurnaiset ovat vähän väkinäinen valikoima. Siellä on joukossa muutamia aivan turhia tossun kuluttajia, ja monia puuttuu.

Hyväntahtoiset ja tiedonhaluiset ihmiset kyselevät minulta joskus, tokko tohtoriväitöksessä voisi niin tapahtua, että väitös hylättäisiin. Vastaan aina että ei voi. Ennen kuin painolupa heltiää, teelmä on tarkastettu raskaimman jälkeen. En mene väittämään, etteikö seulan läpi solahtaisi sellaisia töitä, josta ei edes silmä kourassa etsien löydä ansioita, mutta se nyt on maailmaa, ja harvinaistakin se on. Muistelen että 1900-luvulla olisi hylätty kaksi oikeustieteen väitöskirjaa väitöstilaisuudessa, ja ne olivat kovin erikoisia tapauksia molemmat. Voi olla, että kerronkin joskus, voi olla että en. On sellainen suuri häpeä, ja on muillekin kuin väittelijälle.

Suomen kielen suurmiehen Eero Salmelaisen (1830-1867) kansansatuja koskenut väitöskirja hylättiin väitöstilaisuudessa, kun opponentti C.G. Borg oli kovasti pahana, eikä siinä auttanut edes aineen professorin, Elias Lönnrotin puolto.

Salmelainen matkusti Kuopioon, toimitteli toisarvoisia tehtäviä ja joi itsensä hengiltä nuoressa iässä. Niin, hänen oikea nimensä oli Erik Rudbeck ja henkikirjoittajan poikia, ei Käksalamelta, vaan Ii.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ansaitsee sulimman kiitoksen siitä, että Salmelaisen ”Suomen kansan satuja ja tarinoita” (1999) on edelleen myynnissä, nyt 9. painoksena. Kuvassa on hiukan varhaisempi versio, vuodelta 1854. Lieneekö Kalevalan ja Kantelettaren jälkeen vanhin suomenkielinen kirja, joka on ollut ilmestymisestään jatkuvasti myynnissä?

Lisäksi kirja on monelle rakas. Kun sitä katselin, jäin miettimään, miten nykyiset lapset suhtautuisivat kansansadun tapaan kertoa kaikki kolmasti: ensin surmaa ensimmäinen mies ensimmäisen käärmeen, toinen toisen ja kolmas kolmannen. Tapaukset kerrotaan jokseenkin samoin sanoin.

Kieli aiheuttaisi vielä suurempia ongelmia, joista osa johtuu kyllä elämänpiirin muutoksista.  Silti Salmelaisen suomi on parempaa, rytmikkäämpää, iskevämpää ja eläväisempää kuin juuri kenenkään nyt elävän kirjailijan. Hän oli sanalla sanoen nero, ja hän oli sitä ennen Aleksis Kiveä. Hänen suomensa muuten on ”normaalimpaa” kuin Kiven. ”Ennen oli kolme veljestä. Yksi heistä oli Hölö, toisen hyvänymmäryksisiä molemmat. Siihen aikaan oli sitten valtakunnan kuningas luvannut ainoan tyttärensä ja puolen valtakuntaansa sille, joka venheen veistäisi semmoisen, jotta juoksisi maalla ja merellä…”

Salmelaisen väitös kaatui plagiaattisyytöksiin, joissa lienee ollut perääkin. Asbjörnsen ja Moe olivat jo julkaisseet norjalaisia satuja, ja Grimmin veljekset tietysti kuuluisan kokoelmansa. Salmelaisesta olisi voinut tulla Krohnien sijaan saduntutkimuksen uranuurtaja, mutta toisin piti käydä.

Ajattelin osoittaa sanani kirjailijoille ja käsikirjoittajille. Kansainvälisiä ja etenkin antiikin tarinoita tunnetaan, mutta lieneekö moni selvillä siitä, että meillä on ollut yli 150 vuotta kansissa tarinasto, joka on samaa korkeaa tasoa kuin Tanskan Andersen, joka muodosteli tarinoita omasta päästään, ja Topelius, jonka hienosta tuotannosta käy selvästi ilmi, että hän se vasta oli mestari ”lainaamaan” – yliopiston rehtori. Topelius ei taatusti plagioinut, mutta kun siis Tanskassa, Norjassa ja Suomessa (Salmelainen) oli keksitty uusi kirjallisuuden laji, satu, Topelius oli kärppänä paikalla. Kun Ranskassa oli kehitetty jatkokertomus, johon kuului paljon miekkoja ja kavalia naisia, Topelius ei aikaillut hetkeäkään. Dumas oli puhaltanut hengen Walter Scottin puisevaan historialliseen romaaniin, ja Topelius toteutti senkin Suomessa, kustantajana Alb. Bonnierin sanomattomaksi riemuksi, koska menekki oli raju.

Ehdottaisin suomen kielen opintoja, lähteenä Salmelaisen teos. Puskii!

16 kommenttia:

  1. Ad Kalevala: suosittelen Alku-Kalevalaa, joka on joltisenkin tiivistä tarinaa jossa on alku, keskikohta sekä loppu.

    Kyseessä on aluksi salapoliisiromaani. Miksi lappalainen kyyttöselkä murhaa Väinämöisen? Epäilen syyksi velkoja kiihtelyksistä, jotka Väinäjoen suun kauppo Väinämöinen oli vetänyt lappalaisen ohi.

    (Olen minä Kalevalankin läpi lukenut, mutta tämä Alku-Kalevala toimii järjettömästi paremmin)

    VastaaPoista
  2. Väitöstilaisuuden miekka ei ole ollut koriste vain. Wittgenstein oli ketterä ja osasi soveltaa ja toimia tilanteen mukaan: hiilihanko. Tuo väittely ei vain ollut mitä muodollisin.

    Nykyään miekka uskalletaan jättää monesti pois. Turmelusta vai osoitus kehittyneestä laatujärjestelmästä?

    Satuperinnettä aktiivisesti vaalivana totean: toisto on olennaista. Ei välttämättömyys, mutta olennaista. Vastaanotto on hyvä, nopeatempoiset tv-ohjelmat vasta alkavat vaikuttaa. Satuperinteen siis ehtii opettaa, vaikka lapsi päästetään zero patience -maailmaan. Onneksi Myyrä on tarjolla ja edelleen suosittu, Teletappien maailma myös.

    VastaaPoista
  3. Suomen kieltä opiskelevalle tai opiskelleelle lauseenjäsennystehtävä:

    Rantako työ outte salamelta vaeko Ii?

    VastaaPoista
  4. "Uusi kirjallisuudenlaki, satu"
    Eikos nämä Vienan runonlaulajat jo tavallaan kertoneet kansan suussa eläneitä satuja?

    VastaaPoista
  5. Tuo on kumma juttu tuo väitöskirjan hylkäys väitöstilaisuudessa. Harvoinhan sitä sattuu, mutta teknisesti ottaen vaara on olemassa. Ja väittelijästä se tuntuu väitöspäivänä aivan todelliselta. Myös ylimääräisen opponentin ilmaantuminen ja vielä teoreettisempi vaara, että tämä ylimääräinen opponentti jättäisi tiedekunnalle hylkäystä ehdottavan kirjallisen lausunnon, saavat kyllä vatsan kipristelemään, kun väittelijä nousee toteamaan:

    "Mikäli joku arvoisista läsnäolijoista haluaa esittäää kysymyksiä tai huomautuksia väitöskirjani johdosta, kehotan häntä ystävällisesti pyytämään kustokselta puheenvuoroa."

    Yhden tapauksen tiedän, jossa vastaväittäjä murskasi nuoren tutkijan totaalisesti. Mies vajosi masennukseen eikä saanut viimeistä lisurikurssia suoritettua. Väikkäri hyväksyttiin, mutta tohtorin arvoa ei tullut. Jätkä jäi vuosikymmeniksi laitokselle luuhaamaan päätoimiseksi tuntiopettajaksi, armosta.

    Omaa väitöstäni joku kehui jälkikäteen "viihdyttäväksi". En tiedä, oliko kyse kiitoksesta vai pilkasta.

    VastaaPoista
  6. "...Isäntä irvisteli verituopin takaa..."

    Vanhat Suomen sadut olivat usein aika kovaa kamaa. Semmoisia ei nykylapsille lueta.

    VastaaPoista
  7. Onhan tässä 2000-luvullakin ollut se case Pryce, kielitieteen (?) väitös, jonka HY:n humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto hylkäsi väitöstilaisuuden jälkeen, mutta jonka sitten opintosuoritusten tutkintalautakunnan mielipiteen johdosta (tutkintalautakunta oli sitä mieltä, että väitöskirjaa ei voi hylätä, mikäli sekä esitarkastajat että vastaväittäjä esittävät sen hyväksymistä) lopulta hyväksyttiin.

    VastaaPoista
  8. Kerran Dublinista ostamani pienen "Celtic Fairy Tales" kirjan kokoaja Joseph Jacob mainitsee viitteessä, että kelttiläisiä kansansatuja on yli 2000. Tämä ylittää useimpien eurooppalaisten maiden satukokoelmat, lukuunottamatta Helsingforsissa olevaa satujen kokoelmaa, jonka sanotaan ylittävän 12.000. Asiantuntijoille tämä ei ole uutinen, mutta muille on voinut jäädä hämäräksi. Miksiköhän ?

    VastaaPoista
  9. "Siihen aikaan oli sitten valtakunnan kuningas luvannut ainoan tyttärensä ja puolen valtakuntaansa sille, joka venheen veistäisi semmoisen, jotta juoksisi maalla ja merellä…"

    Kylläpä rullaa maukkaasti. Mutta olisiko mahdollista, että Salmelaisella oli joko häikäisevä kuulomuisti tai erinomaisen nopea kynä - eli että tarinoiden kieliasu olisikin saatu jokseenkin suoraan kansan suusta?

    VastaaPoista
  10. Ad Toukka: - Salmelainen keräsi satuja ja tutustui kokokelmiin.

    Kärjistäen: todella hyvä teksti on "transponoitu" puheesta, ja monilla meistä on ollut ilo tavata ihmisiä, joilla on sanomisen lahja.

    Käsillä olevien lähteiden mukaan Salmelainen yhdisteli ja yhdenmukaisti mutta kirjoitti uudelleen. Kirjan ilmestymisaikaan ei ollut olemassa sellaista suomen kirjakieltä, jota hänen kynästään tuli. Hänellä oli - Lönnrotin ja eräiden muiden kanssa - suuri rooli tämän kirjakielen luomisessa.

    VastaaPoista
  11. Lokakuussa julkaistaan kauniskuvitteiseksi kehuttu valikoima Tuhannen ja yhden yön saduista, joita Hämeen-Anttila on ensimmäistä kertaa suomentanut suoraan alkukielestä. Kultakuume-ohjelmassa hän mainitsi, että tarkoiksi joskus luullut Grimmin veljekset olivat kumminkin laskeneet kokoelmiinsa saksalaistettuja versioita em. arabiaksi kertyneestä, löysärajaisesta kokoelmasta.

    Muuten, eräskin Kemppisen professorikolleega toisteli aikanaan huvittavasti omassa väitöstilaisuudessaan miten "hyvä kysymys" joka toinen vastaväittäjän kysymys oli. Vastaväittäjä oli (ja on) kiltti ihminen, jotenkin kuitenkin syntyi oikeutettu kuva, ettei hän sattumalta jättänyt puolestaan kehumasta yhtäkään vastausta hyväksi.

    VastaaPoista
  12. Miekasta, akateemisuudesta ja saduista tulee väistämättä mieleen anekdootit Oxbridgen englannin professoreista Tolkien ja Lewis, joiden sanotaan tehostaneen debattia muuntamalla sen miekalla duelliksi. Lewisista tämän uskookin.

    VastaaPoista
  13. Ad Rinezi et alii: Englannin parlamentin käytävä ("well") joka erottaa H.M. hallituspuolueen H.M. oppositiosta on väitteen mukaan mitoitettu siten, etteivät istujat ulotu sohimaan toisiaan miekoilla.

    VastaaPoista
  14. Baarilla on alunperin tarkoitettu tankoa tiskin reunassa, joka on ollut sen verran likellä tiskiä, että asiakas on yltänyt ottamaan tuopin, mutta sen verran kaukana, ettei ole yltänyt lyömään baarimikkoa. Siihen on sitten myös tuopit kiinnitetty ketjulla, jotta niitä ei voisi käyttää heittoaseina.

    VastaaPoista
  15. Isäni joskus, kun olin noin 12 vanha, ihmetteli kun Turun Sanomien sivut ei meinanneet aina aueta... sivuilla oli kans tommosia tahroja. Kuten tuossa etsikkokuvassa. Ei hän silti kysynyt minulta että oletko sinä runk... Ja vaikka olisi kysynytkin, mitä tahansa, olisin vastannut että 'en tietenkään'.

    VastaaPoista
  16. - Iikös sitä ollaan salamesta?
    - Ei kun Käk.

    VastaaPoista