Savo Oy

En kunnellut riittävän tarkoin. Ehkä se on biologiaa. Nuoret miehet kuuntelevat vanhoja vasta viimeisen hädän tullen.

Kun Savoyhin tulee hissillä, joutuu helposti juhlakerrokseen. Pahempaa on, jos laskun maksajaa ei ole sovittu, koska hinnoittelu on julma ja epäoikeudenmukainen (cruel and unjust).

Sen kerran isäntänä oli nuorehko asianajaja, jolle olimme kai tehneet jonkin palveluksen, luultavasti jättäneet laskuttamatta neuvosta että jättää juttunsa sillensä. Katselin sisäkaton linjaa, joka kyllä miellyttää silmää edelleen, ja maljakoita, jotka on suunniteltu tätä salia varten. Isäntämme halusi kuitenkin kertoa paikasta ja sen luonteesta.

Kun hän oli jatkanut aikansa ja kysynyt, tiesimmekö tämän tällaisen Mannerheimin, joka kuulemme istui joskus siinä samaisessa pöydässä, kävi niin erikoisesti, että hovimestari keskeytti sanomalla, että herrat (siis me kaksi), ovat hyvinkin usein nähtyjä kävijöitä tässä ravitsemusliikkeessä.

Olimme juuri häiritsemässä isäntäämme eli laskun maksajaa kinaamalla seuralaiseni M.Y.:n kanssa, soittiko taustamusiikkina kuuluvaa Chopinin Es-duuri-preludia Ashkenazy vai Barenboim, kun oli niin tyly tulkinta, kun tämä havahtui myöntelemään hovimestarille että kyllä. ”Tämä oli meillä työmaaruokalana, kun olimme Lasse Hornborgin kanssa Ahlströmin lasten holhoojina järjestelemässä niitä sotkuja. Talvisodan ajan oli tietysti taukoa, mutta myöhemmin on kyllä koetettu käydä.”

Isännältä menivät vähätkin konseptit sekaisin, jolloin sain tilaisuuden palauttaa entisen opettajani mieleen Pioneeripataljoona 15:n. Hän ei ollut koskaan kertonut, missä olosuhteissa hän ansaitsi rautaristin Kiestingin Veturipurolla, vaan kuittasi asian sanomalla että kun sieltä metsästä käveli kesken kaiken kaksi pataljoonaa bolshevikkeja, niin pitihän niille jotakin tehdä, varsinkin kun Turtolan rykmentti oli suossa ja Palojärvi ei uskaltanut antaa käskyjä.

Siihen se jäi.

Mutta kun isäntämme oli laskun hoidettuaan yllättäen keksinyt olevansa kiireissään, ystäväni ja opettajani soitti pöydän pintaan nähdäkseni Brahmsin balladia – hän oli ollut 30-luvun alussa kahden vaiheissa, noudattaako konservatorion opettajien neuvoa ja ruveta tosissaan pianistiksi, vai tyytyäkö johonkin vaatimattomampaan, kuten professorin virkaan – ja sanoi kuin ottaen lennosta kiinni:

”Jokohan ne bolsevikit ovat löytäneet Rouhialan panostuksen?”

Minulta taisi karata veri poskilta kun kysyin:” Onko Ensin voimalaitosten padot panostettu?” Vastaus oli kärsviällinen, niin kuin lapselle kuuluu vastata. Tiesihän hän, kun oli itse laittanut nallit, langat ja räjähteet paikoilleen.

Mietin mielessäni, että siinä Saimaan pinta laskisi jokusen metrin, jos ne padot posahtaisivat kerralla.

Seuralaisen ajatukset taisivat kiertää samaan suuntaan, kun hän Eden-hattua vastaanottaessaan ja hissiin suunnistaessamme sanoi, että se se kyllä oli pamaus, kun Syväriltä lähdettäessä piti hävittää pioneeritarvikkeet ja suurehko määrä tykistön laukauksia.

He olivat sitä mieltä, että tämä selvä ja helpoin keino on posauttaa kaikki kerralla. Kuormia oli sitten ajettu yötä päivää Syvärin voimalan padolle ja sen seudulle. Sieltähän suomalainen tossuväki pääsi todellakin irtaantumaan jo ennen slobojen tulivalmistelua. Pioneerit olivat asemissaan, ja kun tädinpojat olivat sopivasti aloittaneet ylimenon, räjäyttivät aarteensa.

Syväri on siltä kohdin hyvinkin 600 – 800 metriä leveä.

Oli kuulemma kuivunut hetkeksi.