Sivun näyttöjä yhteensä

9. syyskuuta 2010

Amerikkalaisten edistyneisyydestä


Perustelu ajatukselleni, etteivät salaliittoteoriat, vihaposti ja yleinen älyttömyys ole kausaalisuhteessa eivätkä liioin korreloi median kanssa.

Sama uudestaan: Internet on muuttanut paljon, mutta eilen puheeksi otetut amerikkalaisuuden outoudet, joita nimitin edistymättömyydeksi, olivat kohta kohdalta olemassa 1800-luvulla ja 1600-luvulla.

Pyydän anteeksi, mutta minun silmissäni amerikkalaisten ”pyhiinvaeltajaisät” eli puritaanit ja nonkonformistit, jotka alkoivat asuttaa maan koillisrantoja 1600-luvulla, olivat oman aikansa fundamentalisteja, jotka tekivät myös uudessa kotimaassaan ahdasmielisyydestä ja kapeakatseiuudesta kultin.

Moni puuropata ei ehtinyt porista ennen kuin noidat alkoivat palaa Salemissa. Sanomalehdistö kehitti täyteen kukoistukseen menetelmän, jonka amerikan kielinen nimitys on ”muck-raking”. Se on vaikea suomentaa ja sillä on puolensa ja puolensa – useat varhaiset saastan saalistajat olivat oikealla asialla eli tekemässä julkisiksi todellisia epäkohtia. ”Character assasination” eli henkiön tuhoaminen osoittamalla hänet epäkelvoksi oli sekin jo 1800-luvulla lehdistön keinoja.

Ehkä tekin katsoitte ”Kansalainen Kanen” pari iltaa sitten Teemalta. Joka katsomiskerralla se tuntuu vieläkin paremmalta kuin oli muistanut. Orson Wellesin piirtämä kuva on pitkälle tosi, mutta ”amerikkalainen”, koska niin moni asia on yhden miehen, Kanen (W.R. Hearstin) hulluutta. Siitä voisi päätellä, että ilman tällaista henkilöä maa olisi ollut parempi. Se on väärä päätelmä. Lehtimogulin esikuvan Hearstin nimi on tänänkin hyvin kuuluisa – Joseph Pulizer. Häntä pidetään ”keltaisen lehdistön” keksijänä ja halpahintaisten myyntikikkojen suosijana. Yksi niistä oli sarjakuva (The Yellow Kid.)

Eilisen ja tämän kirjoituksen taustalla on elokuva, jonka katsoin ties monennenko kerran, Woody Allenin ”Zelig” (1983). Se on suosikkini. Tosin en pidä erikoisesti Allenista lukuun otamatta Sweet and Lowdownia ja Radio Daysiä. Mutta se ei kuulu asiaan. Zelig on henkilö vailla henkilöllisyyttä.

Allen loi taatusti ennen digitaalista mediaa erittäin hauskan, teknisesti kohdittain ällistyttävän ja huolellisesti mietityn kuvan kamelonttimiehestä, joka muuttuu vaikka miksi miellyttääkseen toisia ihmisiä. Jos paikalla on ortodoksijuutalaisia, hänelle kasvaa tuossa tuokiossa parta ja ohimokiharat. Jos saapuvilla on afroamerikkalaisia, hänen ihonvärinsä tummuu. Hänestä tulee sankari ja sen jälkeen konna. Hänet polkee maanrakoon sama lehdistö, joka hänet nosti, yhdessä oikeuslaitoksen kanssa. Ja osansa suorittaa myös tiede, tässä tapauksessa psykiatrian muodossa.

Puhe on siis oikeastaan farssielokuvasta, mutta Allen nostaa kyllä amerikkalaisuuden elokuvan aiheeksi, ja tavallaan hän on jatkanut samasta teemasta.

Jos sinulla on pakonomainen tarve myötäillä muita, voit päätyä psykoosiin. Jos sinulla on pakonomainen tarve saada ihailua, pääset luultavasti kongressiin tai senaattiin.

En ole varma, haluaako Allen todella puhua suunsa puhtaaksi, koska tässäkin elokuvassa tietty puolivillaisuus ja ohjaajan menneisyys sutkausten keksijänä (gag-man) lyö vähän läpi. Ei sillä, jotkut näistä repliikeistä ovat todella hyviä, mutta elokuvassa ja näytelmässä on tunnetusti tuo ongelma: hyvä repliikki pysäyttää tapahtumisen.

Jos elokuvaa katsoo ajatellen aikaisempia ”Manhattania” ja ”Annie Hallia”, kysymyksessä on myös rakkaudenosoitus Amerikalle. Onhan farssikomiikka rakkaudenosoitus hulluudelle.

Poliittisen kritiikin alla näyttää olevan kysymys, jota on pakko nimittä eksistentiaaliseksi, koska se on juuri sitä: kuka minä olen? (Ei mitä minä olen.) Allen käyttää elokuvassa ihastuttavasti muka haastateltavina Susan Sontagia ja itseään Saul Bellowia. Nyt mieleen tulevat Kurt Vonnegut ja ennen kaikkea Paul Auster. Nämä molemmat ovat vapaasti liittyen ranskalisen aivoviisauden pohdintoihin kärjistäneet tuon kysymyksen tekemällä kertojasta kyseenalaisen. Paul Austerin romaanin päähenkilö on ’Paul Auster’, joka selvästikään ei ole Paul Auster. Vonnegutin päähenkilö eräissä romaaneissa on ja ei ole Vonnegut – siis päähenkilö, jolle romaani tapahtuu.

27 kommenttia:

  1. Kuuluukos amerikkalainen ylempi koulutusjarjestelma edistyneisyyden piiriin?
    Milla petrusteella? Verrattuna esim. Suomeen?

    VastaaPoista
  2. Ad Anonyymi: - kysymys ei ehkä ole tarkoitettu vastattavaksi, mutta amerikkalainen koulutusjärjestelmä on katastrofaalinen. Tiedän siitä jotain sekä numeroina että kokemuksesta.

    Olen kai tullut maininneeksi, että en ole varakas, vaan hyväosainen, professorin eläkkeellä. Näillä tuloilla ei esimerkiksi Kaliforniassa olisi mitään toivoa kouluttaa lapsia edes Berkeleyssä (halvempi kuin yksityinen STanford) eikä hoidattaa sukulaisen syöpää.

    Lapsista kaksi on maistereita ja yksi on tohtori enkä muistaakseni ole antanut kenellekään selvää rahaa. Eipä sillä, itsekin rahoitin 60-luvulla opintoni kaikenkarvaisilla kirjallisilla töillä.

    Koulujen tasosta: se Middle School, jota nuorin poika kävi asuessamme Santa Monicassa, oli erittäin korkeatasoinen. Mutta paikka nyt oli Santa Monica. UC Berkeley on suunnattoman hyvä lähes kaikissa tiedekunnissa ja digitaalisen ympäristön oikeudellisissa (Boalt) ja kaupallisissa (Haas) kysymyksissä ehkä maailman paras. Tietojenkäsittelytiedettä ja elektroniikkaa ei tarvinne erikseen kehua, ja siinä on rinnalla MIT toisella puolen mannerta.

    Ivy League on siltä osin kuin minulla on kokemusta liian hyvä. Sekä opiskelijoiden että opettajien keskinäinen taistelu on sairaalloista.

    Jos (kun) eteen tulisi tilanne, että oma lapsi miettisi opintojen silaamista esimerkiksi suomalaista paljon vaatimattomammalla tohtorin tutkinnolla, niin jos aine olisi kirjallisuus tai muu perinteine humanistinen, tai sitten juridiikka, esimerkiksi immateriaali- tai informaatio-oikeus, ehdottaisin lämpimästä Cambridgea, joka on kaiken kaikkiaankin lystikäs kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Paul Auster tai "Paul Auster" on kirjoissaan aina jollain tavalla isänsä poika. Ja mitä kaikkea se "isä" sitten edustaakaan...

    VastaaPoista
  4. En nyt tiedä miten tämän sanoisi kauniisti, mutta kun puhutaan USA:n koulutusjärjestelmästä, niin yleisesti ymmärretään, että maassa on vain Kalifornian yliopistot ja Ivy League. Näinhän ei asia tietenkään ole todellisuudessa. Jokaisessa osavaltiossa on ainakin yksi yliopisto, joka tuottaa aivan hyvätasoisia ammattilaisia maan tarpeisiin. Kaiken lisäksi opetusmaksut ovat aivan kohtuullisia ja lahjakkaille on olemassa stipendijärjestelmiä. On olemassa myös maksutonta koulutusta kuten Cooper Union, johon ei pääse opiskelemaan millään muulla tavoin kuin olemalla lahjakas. Ivy Leaguen ongelma on ns. hyväosaisten ostamalla saadut opiskelupaikat.

    Hieman alemmalla tasolla ovat ns. community colleget, jotka ovat yleensä parivuotisia ja edullisia. Suuri osa opiskelijoista saa aivan riittävän koulutuksen noista instituuteista.

    Joskus tuntuu siltä, että tv-sarjojen perusteella muodostetaan koko kuva suuren maan koko koulutusjärjestelmästä tietämättä itse asiasta kovinkaan paljon. Onhan se tietenkin totta että huiput ovat huippuja ja Suomessakin on esimerkiksi Otaniemi ja sitten lappeen Ranta. Go figure

    VastaaPoista
  5. JK: "... esimerkiksi suomalaista paljon vaatimattomammalla tohtorin tutkinnolla..."

    Avaapa tämä ihan kunnolla. Entä maisterin tutkinto?

    Kun nyt vaahdotaan liian pitkistä opiskeluajoista, niin onko tässä - olettaen että ymmärsin oikein ja pysyt kannassasi - suurin syy asiaan?

    Tällaistahan nimittäin väitetään aika yleisestikin.

    (Vaikka me olemmekin maailman vaatimattomin maa.)

    VastaaPoista
  6. Käsittääkseni Yhdysvaltain koulutuksen ongelma on sen luokkarakenne. Tavalliset koulut (kaupunginosasta riippuen) on ajettu alas jo 60-luvulla. Kouluissa on yleisesti vartijat, jotka joutuvat poistamaan oppilailta pyssyt ja puukot ja narkkareilta narkkausvälineet ja niin edelleen.

    Sen takia vanhempien pitää alkaa säästää jo ennen lapsen syntymää, jos tahtoo saada edes peruskoulutuksen kohdalleen. Se tarkoittaa yksityistä peruskoulua. Mitähän se olisi, 14 000 taalaa/vuosi, voi olla vähän vähemmän tai vielä enemmän.

    Tämä tarkoittaa sitä, että lapsen on prepattava itsensä siihen kuntoon että saa highschoolin päätteeksi stipendin että pääsee yliopistoon, koska vanhemmat ovat vararikossa.

    Syytä tavallisen koulun alasajoon en tiedä, ellei se ole yleistä ja yhteistä tyhmistämisprojektia. Mutta minusta meillä ollaan menossa samaan suuntaan.

    Nobody ever went broke overestimating the American stupidity.(An American saying)

    VastaaPoista
  7. Lisäkysymys herra blogisti : Massachusettsin Cambridge vai tämä "meidän " Cambridgemme ?
    Asiayhteydestä päätellen edellinen , mutta parempi tsekata ettei lapsi päädy väärään kouluun.

    VastaaPoista
  8. "- - hyvä repliikki keskeyttää tapahtumisen."

    Paavo Haavikolla se korvaa sen, tyylittely tyylin; näppäryys lyö sormille viisautta (pastissi, ei lainaus).

    En pysty kuuntelemaan Monteverdin tai Schützin suurteoksia yhtä menoa; deklamoiva komeus lyö kuin palleaan, keuhkot tyhjiksi. Niin on monissakin näytelmissä, Shakespearella sen kestää, kun joko oma kielitaito tai käännöksen kömpelyys vie terää. Rostandin Cyranossa on siedätyshoito auttanut, ja Pekka Linnun loistava käännös paljastaa, etteivät repliikit nyt ihan niin tavattoman fiksuja olekaan; ensivaikutelma saa pitkän nenän.



    Siis Cambridge, MA eikä Cambridge, Cambs.? Edellinen on nimetty jälkimmäisen mukaan, vaikka opinahjot eivät muka-tasoa olekaan.

    VastaaPoista
  9. Arvoisa bloginpitaja:

    Kiitos hienosta ja tiukan valaisevasta puheenvuorosta. Cambridge kai tarkoittaa tassa yhteydessa Cambridge/UK:ta eika Cambridge/USA:aa?

    Olen joskus nuorena viettanyt 6 viikkoa ylemman tason kielikurssilla Cambridge/UK:ssa. Halusin, etta hommia tehdaan 10 tuntia paivassa, mutta piti olla 5 laadukasta opettaajaa joka paiva (halusin vaihtelua ja paasta tuntemaan britteja). Paasin itse asettamaan hurjia vaatimuksia naille eri alojen specialisteille. Oli nuorelle miehelle hienoa tulla tuntemaan parhaan luokan britteja! Olivat tosi persoonallisuuksia ja ennen muuta britteja!
    Kaupungin lystikkyys jai valitettavasti hieman vahemmalle huomiolle.

    Eraan maailman suurimman oljy-yhtion juuri elakkeelle jaanyt taloupomo kiteytti sanotun firman ydinajatuksen: "Putiikin paatehtava on verojenminimointi vai oliko se verojenkierto. Sivujuonteita ovat oljyn poraus ja jakelu maailmalla". Oli ilo seurata tamankin herran ajatuksenjuoksutusta ja tapaa keskustella. Opin aivan erilaista kielta (ja kommunikointia), kuin mita kouluissa opetetaan.

    VastaaPoista
  10. "Ivy League on siltä osin kuin minulla on kokemusta liian hyvä."

    juuri näin, kun (tieteellisestä tai mistä tahansa) kilpailulajista tulee elämän ainoa sisältö, päämäärä, ja mittari, niin tulos voi toisaalta olla huippu ko lajissa... mutta millä hinnalla?

    Mietinpä itseksekseni että haluaisinko että Wayne Rooney olisi suomalainen ja olisi tehnyt pari maalia Hollannin verkkoon. No, vähän vaikea kysymys, mutta vastaukseni on en halua, olkoon kaikin mokomin englantilainen... vaikka eipä silti, riittähän näitä esimerkkejä meilläkin.

    VastaaPoista
  11. ”pyhiinvaeltajaisät” eli puritaanit ja nonkonformistit, jotka alkoivat asuttaa maan koillisrantoja 1600-luvulla, olivat oman aikansa fundamentalisteja, jotka tekivät myös uudessa kotimaassaan ahdasmielisyydestä ja kapeakatseiuudesta kultin."
    Olen ymmärtänyt, että tämä koski 1600-lukua. Kun alueele muutti yhä uusia, toisistaan poikkeavia ryhmiä, olen ymmärtänyt, että siellä päädyttiin -yleisen uskonsodan sijasta - ajatukseen uskonvapaudesta, joka johti 1700-luvulla itsenäisyysjulistuksen aikaan ajatukseen valtiosta, joka on neutraali suhteessa mihinkään kirkkokuntaan.Hauskaa siis on se, että ahdaskatseinen fundamentalismi voi aikaa voittaen johtaa suureen suvaitsevuuteen sekä ajatuksen- ja ilmaisunvapauteen.
    Eri asia on, että koko anglosaksiselle kuultuurille on ominaista tietty tekopyhyys.

    VastaaPoista
  12. Just. Todella moni suomalainen ammattilainen (pappi, lekuri, rakennusmestari, DI, puuseppä jne) on saanut kotoa lähtiessään vain sadan metrin etumatkan. Systeemiä on helppo ilkkua, mutta näyttää tähän asti toimineen sangen hyvin.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: Ph.D. ja JD (oikeustieteen tohtori) ovat opintovuosilla mitaten korkeintaan puolet suomalaisesta tohtorintutkinnosta. Tällä kertaa en käytä tilastollisia keskiarvoja, vaan omia ja muiden sekä Euroopassa että USA:ssa opettaneiden professoreiden nyrkkisääntöä.

    HIITissä (www.hiit.fi) moni meistä, jotka ohjaamme opinnäytetöistä, on jyrkästi kieltänyt Amerikkaan Suomesta hankituin rahoin lähetettyjä hölmöilemästä amerikkalaisilla tohtorin tutkinnoilla ja käskenyt keskittyä luentoihin ja seminaareihin, jotka ovat parhaimmillan suurenmoisen hyviä.

    Väitän, että juristin J.D. painaa USA:ssa viranhaussa ja työmarkkinoilla sangen vähän ja Euroopassa vielä vähemmän.

    Suomen tohtorin tutkintoa pidetään hyvin työläänä. Esim. saksan Dr. rinnastuu käytännössä meidän lisensiaatintutkintoomme.

    Tyypillisesti monet ikätoverini eli vanhukset kävivät käytännössä keräämässä aineiston ja sommittelemassa väitöskirjansa joko Stanfordissa tai Euroopassa esim. Darmstadtissa tai Zurichissä. Sitten he tulivat Otaniemeen väittelemään.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: tarkoitin Cambridgea U.K. ("Englanti"). Oxfordia en tunne henkilökohtaisesti. Juristin tarpeita ajatellen Skotlannissa on huippuluokan koulutusta.

    VastaaPoista
  15. Minua harmittaa, etten ollut kaukaa viisas jo ajoissa ostanut hömppäyliopiston todistusta oppiarvosta.

    VastaaPoista
  16. Suomen tohtorin tutkintoa pidetään hyvin työläänä. Esim. saksan Dr. rinnastuu käytännössä meidän lisensiaatintutkintoomme.

    Höpsistä. Tuota legendaa jaksetaan ylläpitää lähinnä suomalaisten starojen toimesta. Ehkä aikaisemmin tohtorius oli uran huippu ja väittelyä varten koottiin elämäntyö monografiana. Kovatasoisuus on suhteellinen käsite. Nykyään monet tohtorikokelaat väsäävät parista kymmenestä artikkelista kootun läjän ja kutsuvat sitä väitöskirjaksi. Tasoa on laskettu niin paljon, että hävettää. Se siitä tulee kun kaiken maailman tuottotavoitteet ja valmistuneiden määrään perustettu rahoitus saa vallan. Niin mailma muuttuu Eskoni.

    VastaaPoista
  17. Ja sitten on tama italialainen kaytanto:
    Jokainen joka on paassytr sisaan yliopistoon tai korkeakouluun ja sitten jotenkin ulos, han on aina dottore tai dottoressa, vaikka olis millaiset kandin paperit. Ja se kuuluu puheessa.
    Mita niista tutkintojen laajuuksista tai opintojen pituuksista, eihan se mitaan ratkaise.

    VastaaPoista
  18. Minulla ei pitäisi olla mitään tietoa aiheesta mitä Kemppisellä ei ole, mutta silti kerron käsitykseni, että J.D. ei ole "oikea" tohtorinarvo, vaan tutkinto käytännön lakimiestyötä varten. Opinnot vaativat kolme vuotta, ei väitöskirjaa. Rinnastettavissa siis esim. MBA-tutkintoon (joka tosin yleensä vie vain kaksi vuotta).

    Jos akateemisesti aikoo tutkia lakia, niin käsittääkseni LLM tai SJD ovat ne oikeat tutkinnot. Tittelikäytännöstä on toki debattia, jos on "Juris Doctor" niin miksei voisi laittaa Dr. nimensä eteen? (Useimmat lakimiehet Yhdysvalloissa käyttävät kuitenkin merkintää Esq., Esquire nimensä perässä, joka tarkoittanee lähinnä "herrasmiestä" ja jonka sen vuoksi jokainen voinee halutessaan ottaa käyttöön.)

    Voi olla, että tohtorintutkintojen vertailu Suomen ja Yhdysvaltojen välillä riippuu alasta. Omalla, kaupallisella alallani ohjelmat Yhdysvalloissa ovat PALJON tiukemmin raamitettuja, paljon enemmän pakollisia kursseja ekoina vuosina, jne. ja paljon vähemmän mahdollisuuksia tehdä muuta työtä siinä sivussa. Ehkä tästä seurauksena olen kokenut, että Suomen KTT:t ovat valmistumiseensa mennessä "tehneet" enemmän ja olleet monessa mukana (opettaneet, hakeneet apurahaa sieltä ja täältä, menneet koulutusbusinekseen, olleet projektipäälliköitä yliopistolla, jne.), mutta toisaalta tuntevat alaansa ja varsinkin metodeja hyvinkin kapeasti -- ovat saaneet "tehdä mitä haluavat" opintojensa aikana. Yhdysvaltojen Ph.D.:t taas ovat usein järkyttävän nuoria, elämää ja oikeata businesstoimintaa tuntemattomia teoreetikoita, mutta tuntevat metodit laajasti ja osaavat niitä käyttää ja ovat joutuneet tutustumaan alan klassikoihin laajasti ja pystyvät niistä myös keskustelemaan ja debatoimaan.

    VastaaPoista
  19. Kannattaisiko vilkaista Nobel-palkinnon saaneiden luetteloa maittain? Eiköhän se kerro jotakin koulujärjestelmän tehokkuudesta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Nobel_laureates_by_country

    VastaaPoista
  20. Ad Anonyymi: - oikeastaan Euroopassa ei ole vastinetta J.D. -tutkinnolle. Ks. esim. Wikipedia "Juris Doctor". Se on ns. professional doctorate.

    Suomessa tohtorin tutkinto käsitetään tutkijankoulutuksen keskeisimmäksi osaksi.

    VastaaPoista
  21. Ad Omnia: - antakaa armoa. Jos luulette, etten olisi selvillä suomalaisten väitöskirjojen tasosta, erehdytte kyllä. Mutta en minä tässä rupea selvittämään eri yliopistojen ja oppiaineiden asioita.

    Ohjaamistani väitöskirjoista useassa ennakkotarkastaja ja opponentti on ollut hyvin arvostettu, riippumaton ja ulkomaalainen, ja arvosana on ollut laudatur.

    Olen toiminut asiantuntijana professorin virantäytöissä. Siinä on luettava väitöskirjasta alkaen koko tuotanto ja otettava kanta tuotannon tasoon, oikeastaan kahtena portaana, pätevyys ja yleinen taso.

    Viimeksi olin arvioimassa professorin virantäytttöä kutsumismenettelyä käyttäen. Siinä perinteisesti asiantuntijat arvioivat, onko virkaan aiottu sillä tavoin ylivoimainen ansioiltaan (tuotantonsa tason vuoksi), ettei virkaa tarvitse panna lainkaan hakuun.

    Toivon että nämä järjestelmät muuttuvat - tohtoriin riittää tuotanto, mutta dosentiksi toivoisin nykyistä perinpohjaisemmin opetustaidon selvitämisen, ja professorin virassa pitäisin sitä erittäin tärkeänä.

    VastaaPoista
  22. Ei kai USA:ssa ole Cambridge-nimistä yliopistoa. Joku aikuisopintokoulu taitaa kyllä sillä nimellä kulkea ja ratsastaa, jos muistan oikein.

    Amerikan idea on mielestäni ennen kaikkea kovaa puhuminen. Ystävällisen pinnan alla lymyää jotain pahanenteistä. Kouluissa luokkarajat luovat alakulttuureja, joissa opiskelua kuuluu hävetä. Yliopistojen stipendijärjestelmän idea on korottaa rikkaiden tahvojen oppimisympäristön tasoa. Ovat ikään kuin ilmaisia apuopettajia.

    VastaaPoista
  23. Anonyymille, ei USA:ssa ole Cambridge-yliopistoa, mutta Harvard on Cambridge-nimisessä kaupungissa Bostonin kupeessa.

    VastaaPoista
  24. On siellä MIT:kin ja pari muuta vielä. Siksi on outoa keskustella, meneekö opiskelemaan UK:n vai USA:n Cambridgeen, vai mitä?

    VastaaPoista
  25. On mielenkiintoinen ja radikaalikin ajatus, että in spe -professorit joutuisivat vastaamaan opetustaidoistaan ennen valintaa. Maailman sivu on ollut erinomaisia professoreita, joiden taito opettaa on suoraan sanottuna mitätön.

    Näinköhän tulevaisuudessa professoriksi pääsemiseen vaaditaan opetustaitoa? Omista opettajistani mm. Jaakko Hämeen-Anttila ja Olli Salomies kuuluvat opetustaitoisiin professoreihin, eräs nimeltä mainitsematon Aasian-tutkimuksen professori samalla laitoksella sen sijaan kuuluu tuohon ylinnä mainittuun luokkaan.

    VastaaPoista
  26. Täällä anonyymit kommentoi lukematta. Keskustelu kahdesta Cambridgestä koski nimenomaan kaupunkeja, Kemppinenhän kirjoitti kommentissaan:

    "Jos (kun) eteen tulisi tilanne, että oma lapsi miettisi opintojen silaamista esimerkiksi suomalaista paljon vaatimattomammalla tohtorin tutkinnolla, niin jos aine olisi kirjallisuus tai muu perinteine humanistinen, tai sitten juridiikka, esimerkiksi immateriaali- tai informaatio-oikeus, ehdottaisin lämpimästä Cambridgea, joka on kaiken kaikkiaankin lystikäs kaupunki."

    VastaaPoista