Sivun näyttöjä yhteensä

15. huhtikuuta 2016

Politikoivat professorit



Tunnen olevani HIV-positiivinen. Ilmaisen itseäni kuvaannollisesti. En usko, väittäisin suorastaan tietäväni, ettei minusta löytyisi tartuttavia tauteja, jos menisin Diacorin tai muun kartellin penkkiin, jossa otetaan verta pakkiin.

Kerran maailmassa pidettiin selvänä, että lakimies tuntee lain. Se on hänen ammattinsa. Tuo ajatus sisältää toisen. Laki on olemassa. Se on kuin kivi tai kanto. Se on havaittavissa ja tutkittavissa. Siitä tiedetään kaikki tarpeellinen.

Olin itse yksi niistä professorin retkuista, jotka alkoivat sortua tarkoituksenmukaisuusharkintaan.

Kun tänään joku kollega sanoo, että hallitus käyttää EU-lainsäädäntöä verukkeena politikoinnille, kollega politikoi.

Lausuma on todennäköisesti täysin tosi. Ongelma on, ettei se ole tyhjentävä.

Valan kaavassa ihminen sitoutuu kertomaan ”koko totuuden, siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta”.

Jossakin asiassa EU-lainsäädäntö esimerkiksi ei velvoita Suomea toteuttamaan jotain tiettyä järjestelyä lainsäädännössään. Asia selvä? Ei ole. On suorastaan tavallista, että vaikka ei pakkoa ole, on tarkoituksenmukaisinta toimia EU:n osoittamalla tavalla.

Kun menee kutsuille, tiettävästi ei ole kiellettyä nousta seisomaa pöydälle rapaiset kengät jalassa. Ainakaan laissa ja järjestyssäännöissä ei ole tällaista kieltoa. Mutta tuollainen menettely ei ole tarkoituksenmukaista. Näin väitän.

Sen säännön rippeet ovat edelleen olemassa, että riitatilanteissa oikeuskysymykset eli siis kysymykset lain kielloista ja käskyistä, ratkaistaan tuomioistuimessa, mutta tarkoituksenmukaisuutta koskevat viime kädessä valtioneuvostossa. Jos siis ongelma on oikeudellinen, asialle pannaan korkein hallinto-oikeus, mutta jos kysymys on poliittinen, ratkaisija on poliittinen elin.

Poliittinen on esimerkiksi kysymys maantien oikaisemisesta tai sillan rakentamisesta. Oikeudellinen on kysymys tien ja tontin toisistaan erottavan rajapyykin siirtämisestä.

Tämä jakolinja on iät ajat myönnetty mutkalliseksi ja joka tapauksessa paksulla kynällä piirretyksi. Älkääkä kuulkaa sanoko, että jokin on ”kuin veteen piirretty viiva”. Vesirajat ovat käytännössä jopa tarkempia kuin maarajat. Ei niitä ole piirretty mutta ei ole maarajojakaan, paitsi pelikentillä. Tänään Kaliforniassa ja pian meillä jokamiehen laitteet tunnistavat maanpinnan pisteet senttimetrin tarkkuudella. Tätä GPS-järjestelmän kehitelmää kai käytetään itse ohjautuvissa autoissa niin että kaistalla pysymiseen tulee riittävän nykyaikainen kartta eikä ajoratamaalauksilla ole merkitystä. Kehitelmän takana lienee tässäkin tapauksessa armeija täsmäaseineen.

Tekijänoikeudessa jotkut kollegat korostavat ”heikomman suojaa” selvin sanoin tai tuota perustetta nimenomaan mainitsematta. Minä olen korostanut vanhastaan sopimisjärjestelmän toimivuutta ja kauhistellut paperinivaskoita, joita tyrkytetään rutiiniasioissakin käyttöön. ”Saammeko käyttää blogikirjoitustasi… oppikirjassamme…” Tällaisia sähköposteja tulee joskus. Vastaan:” Myönnän luvan. Ei maksa mitään.”

Lisäksi huomauttelen, ettei tekijä, esimerkiksi iskelmän säveltäjä, ole heikompi osapuoli verrattuna koulutanssiaisten järjestäjään, kun tekijän takana on sekä maailmanlaajuisesti toimiva yhtiö että kaikki maailman tekijänoikeusjärjestöt. ”Tekijää on suojeltava…” Ja tekijä on Disney.

Historian jo räikeäksi muuttama esimerkki on rikosoikeus, etenkin suhtautuminen rangaistukseen tuomitsemiseen. Itse muistan veristen professoreiden aikakauden; he korostivat kostoa ja yhteiskunnan väitettyä tarvetta suojautua joka taholla vilistäviltä roistolaumoilta. Sitä seurasi äkisti aivan erilainen suhtautumistapa, jota nykyhetken ymmärtämättömät haukkuvat rikollisten paapomiseksi. Todellisuudessa kysymyksessä oli kriminologian täydentäminen sotien jälkeen edistyneen sosiologian varusteilla niin että rikollisuus ymmärrettiin muiden näkökulmien ohella erääksi yhteiskuntien ongelmista, joka ei välttämättä eronnut joka suhteessa esimerkiksi tarttuvista taudeista.

EU- ja ihmisoikeusongelmat ovat tätä nykyä jatkuvasti esillä. Ne ovat tärkeitä.

Myös siksi haluan sekoittaa korttipakkaa huomauttamalla, että oikeustieteen professorit politikoivat. Se nimittäin on heidän ammattinsa ydin. Puhdasta oikeusoppia ei ole olemassa (terveisiä Hans Kelsenin suuntaan). Myös lakien tulkinta on toimintaa tässä maailmassa. Myös oppineiden professoreiden ratkaisuihin vaikuttavat heidän aikaisemmat ratkaisunsa, joista osa vaikuttaa heidän arvomaailmaansa.

Tämä on avoimen perustelemisen vaatimuksen keskeinen osa.

Kun vilautellaan yksityistämisen yhteydessä monikansallisten kartellien vaarasta, haluan selvittää, mitä ”kartelli” tarkoittaa ja edelleen ovatko kilpailunrajoitukset yleensä pahoja ja onko kilpailun edistäminen yleensä hyvä asia. En nimittäin ole varma, mikä on käypäinen vastaus näihin kysymyksiin. Olen varttunut maailmassa, jossa ”amerikkalainen” oli sanan ”paha” lyhenne.

Hiljan eräs vastaantulija oli huolissaan taloryhmän vesijohdoista ja pyysi minua sanomaan kiertelemättä, onko tuon asian tulkinnassa noudatettava lakia vai yhtiöjärjestystä.

Mietin hetken ja sanoin, etten osaa vastata (vaikka olen ollut kirjoittamassa sekä lain että tuon yhtiöjärjestyksen puheena olevia pykäliä). Tässä sulkuihin merkittyä en sanonut ääneen.

En yrittänyt selittää, että asiayhteys on tärkeä. Pitäisi tietää, onko kysymys viemäri-, lämpö- vai käyttövesiputkista. Pitäisi tietää, onko puhe oikeudesta vai korvausvelvollisuudesta. Pitäisi tietää, onko asiana salliminen vai tunkeutuminen. Jos asunnossa vuotaa valtoimenaan haljennut putki, on viisaampaa mennä yleisavaimella sisään ja käyttää pihtejä sen sijaan että keskittyisi selvittämään lain ja säännösten oikeaa sisältöä.

43 kommenttia:

  1. "Jos asunnossa vuotaa valtoimenaan haljennut putki, on viisaampaa mennä yleisavaimella sisään ja käyttää pihtejä sen sijaan että keskittyisi selvittämään lain ja säännösten oikeaa sisältöä."

    Kunpa edes tämä meillä ymmärrettäisiin.

    VastaaPoista
  2. "Olen varttunut maailmassa, jossa ”amerikkalainen” oli sanan ”paha” lyhenne". Vaikea nähdä vieläkään mitään muuta: fasistinen maailmanpoliisi, raha ainoa arvo, rajattoman egoismin ja valehtelemisen uskonto, avoin rasismi omassa maassa ja maailmalla, idioottimainen jako hyviin ja pahoihin, kaiken todellisuuden unohtava saatanallinen viihdeteollisuus ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "idioottimainen jako hyviin ja pahoihin"

      Onneksi anonyymi näyttää tästä hyvää esimerkkiä.

      Poista
    2. Varmuudes vuoksi epäilen molempia edelläkirjoittaneita vasemmistosympatioista ja siten dementoin kaiken esiintuodun.

      Poista
  3. Kun kuunteli tänä aamuna Ylen Ykköseltä kuinka Helsingin yliopiston työskentelvä professori ääni väristen ennusti, että pahin voi tapahtua, että "amerikkalaisten eläkerahastojen" omistamat firmat valtaavat Suomen terveydenhoidon, tuli mieleen, että kuinkakohan "tieteellinen" tuo puheenvuoro oli. Vai pelkkää politikointia?

    "Amerikkalainen" ja "eläkeläinen" on siis kauhistuttavan kamala yhtälö.

    Ehkä Saksassakin (esimerkiksi) yliopiston professori vääntää itkua, kun selviää että joku suomalainen eläkeyhtiö on ostanut omistuksia saksalaisista firmoista. Suomalaisethan ostavat, se on tiedossa. Eläkerahastojen pitää tuottaa jotta eläkkeitä voi maksaa. (Se on tietysti yllätys Ylen haastattelemalle suomalaiselle professorille.)

    Yle siis haastatteli yhtä professoria ja otsikoi raflaavasti: Oikeusoppineet kummastelevat...

    Yksikkö on usein monikko!

    VastaaPoista
  4. "joku kollega sanoo, että hallitus käyttää EU-lainsäädäntöä verukkeena politikoinnille, kollega politikoi."

    Mistä se muu lainsäädäntö sitten tulee. Lainsäädäntöhän on aina politiikka eli arvoja. Demokraattisessa oikeusvaltiossahan lainsäädäntö on juuri se tapa, jolla vaaleilla valittu eduskunta toteuttaa kansan vaaleilla ilmaistua tahtoa. (Tarkemmin sanottuna eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus tekee sellaisia hallituksen esityksiä lainsäädännöksi, joka edusauttaa niitä poliittisia pyrkimyksiä, joita tuo hallitus ajaa.)

    Epädemokraatisista valtioista em. eroaa siten, että niissä tuo asiaa hoidetaan presidentin ukaaseilla, hallinnollisilla määräyksillä tai muilla "näkymättömillä" vain alemmille hallintoelimille suunnatuilla käskyillä tms. Siinä on sitten hallintoalamaisilla ihmettelemistä, mistä suunnasta tänään tulee.

    VastaaPoista
  5. "Vesirajat ovat käytännössä jopa tarkempia kuin maarajat."

    Tämä ei kyllä näinä GPS-mittauksiin perustuvan maanmittauksen aikana välttämättä pidä paikkansa.

    VastaaPoista
  6. Tuossa puhuttiin yksityistämiseeen liittyen monikansallisten kartellien vaaroista. Tähän ainakin osin liittyen tyhmä kysymys niille, jotka tietävät: Jos sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään hallituksen mallin mukaan osakeyhtiöille ja kilpailutuksen piiriin, salliiko EU:n hankintalainsäädäntö sen, että veroparatiiseista käsin toimivat yhtiöt suljetaan kilpailutuksen ulkopuolelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansa aseistautuu. Loppuu se EU.

      Poista
    2. Kyllä kansan paskatietopommikonelaivueet tietää!

      Poista
    3. Joutavia utopioita ja nillitystä ilmaisen työn ja helpon rahan perässä. Kansa on jo niin nurkkaan pieksetty ja pullamössöllä suolet tukittu ettei siitä ole mihinkään. Ei alkeellisintakaan käsitystä edes vähäisimmistä sumusodankäynnin keinoista. Ruuatta ja rahatta ei myyttinen kansa ole enää ollut viiteenkymmeneen vuoteen eikä pärjäisi Aidon Jytkyn tullen edes kolmea vrk. Menepä kokeilemaan missä on paniikkiraja. Naama menee sen Huuto-maalauksen näköiseksi juuri sillä hetkellä kun kännykkään tulee vika ja pankkitunnukset jäävät käytöstä. Siinä menee päivän verran ja sitten ao. globaalikuluttaja huomaa vasta että syödäkin pitäisi. Ellei käteistä ja kauppaa ole lähellä niin kusisetpa on paikat. Ruokajonoon voi mennä mutta meneekö vai ei riippuu kuinka korkealta elintasolta putoaa. Anna nyt tämmöselle ruutipora! Ei. Käpyvaaran nuoret kiväärimiehet justiinsa juu ja mū isamaa. Dorkia koohoja riittää. Viikko pultsarina opettaa enemmän tosia taitoja kuin kaikki mitä näiden kumipäiden yhteenhinkkaamalla aikaansaadulla hankaussähköllä on saatu julkaistua. Tuijosilmäistä ja pelottavan lapsellista sakkia.

      Salliiko valtio lainsäädännön jossa yksityinen lääkäriambulanssi saapuu vain varakkaille asuinalueille?

      Poista
  7. "Poliittinen on esimerkiksi kysymys maantien oikaisemisesta tai sillan rakentamisesta. Oikeudellinen on kysymys tien ja tontin toisistaan erottavan rajapyykin siirtämisestä." Vähän tuohon suuntaan, mutta kyllä mainitsemasi KHO joutuu tarvittaessa tutkimaan senkin, pirstoisiko joku toinen kelvollinen linjaus maatilaa vähemmän tai vaikuttaisiko silta penkereineen haitallisesti vesistön virtauksiin. Tai jompikumpi Natura-alueeseen.

    VastaaPoista
  8. Eikös tapaus, jossa jossain on vuotava putki, jonka sulkeminen vaatii yleisavaimen käyttöä, ole selvä pakkotila?

    Vertailtavina etuina ovat toisen kotirauha ja oikeus hallita omaisuuttaan sekä rakennuksen omistajan ja vuokralaisten etu välttää vesivahinko. Vesivahinko aiheuttaa ainakin kymmenkertaisen vahingon, ja todennäköisesti vahingon kärsijänä oleva oven ja sen takaisen tilan haltija hyötyy pakkotilateosta itsekin.

    On aika selvää, että tällöin sisälle murtautuminen hanan sulkemiseksi on oikeutettu teko. Sen saa tehdä vaikka ohikulkija. Jos ollaan ihan tarkkoja, tämä on suorastaan ohikulkijan velvollisuus, sillä pelastuslain mukaan jokainen on velvollinen ryhtymään välittömästi onnettomuuden torjunnan kannalta tarpeellisiin toimiin, ja tulviva vesiputki on tulkittava tarkoitetuksi onnettomuudeksi.

    Tosin tuo putken sulkeminen pihdeillä on typerää. Jos käytössä on yleisavain, kuten esimerkissä, voisi mennä suoraan päävesihanalle ja sulkea sen, mikä lopettaisi vuodon varmemmin ja vähäisemmällä kotirauhan loukkauksella. Tosin tällainen erehdys on varmaan anteeksiannettava putatatiivisena pakkotilana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutka ovat lukeneet onnettomuuskeskuksen tutkintaraportin Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto-onnettomuudesta, havaitsevat yhtäläisyyden tosin eri mittakaavassa. Siviiliviranomaiset, armeija, ja sisäministeriö eivät muka häveliäisyyttään voineet asiaan ottautua ja ympäristöministeriö oli pahin riekkuja vahingoniloisena (ministeri tuntuu olevan vieläkin). Yleisrado ja muut ns. tiedotusvälineet pyörittivät tapahtumaa viikkotolkulla. Sen sijaan, että olisi löytynyt joku Pinokkio työntämään sormen padon reikään ja pienentämään ajoissa yleistä ympäristövaaraa ja kaivokselle aiheutuvaa vahinkoa.

      Poista
    2. Voi kyllä kysyä, kuka Tässä riekkuu ja kenen asialla, mutta idea noiden kainuulaisten putkien, vuotojen ja ojien kiinni panemisesta on erinomainen. Kerralla. Veronmaksajien härski kuppauskin viimein loppuisi.

      Poista
  9. Mikkikellohan on tartuntavaarallinen, sellaisen nähtyään on pakko saada samanlainen.

    VastaaPoista
  10. Sananvapausesimerkkinä:

    Sackdoof, feige und verklemmt,
    ist Erdogan, der Präsident.
    Sein Gelöt stinkt schlimm nach Döner,
    selbst ein Schweinefurz riecht schöner.
    Er ist der Mann, der Mädchen schlägt
    und dabei Gummimasken trägt.
    Am liebsten mag er Ziegen ficken
    und Minderheiten unterdrücken,
    Kurden treten, Christen hauen
    und dabei Kinderpornos schauen.
    Und selbst abends heißts statt schlafen,
    Fellatio mit hundert Schafen.
    Ja, Erdogan ist voll und ganz,
    ein Präsident mit kleinem Schwanz.

    Jeden Türken hört man flöten,
    die dumme Sau hat Schrumpelklöten.
    Von Ankara bis Istanbul
    weiß jeder, dieser Mann ist schwul,
    pervers, verlaust und zoophil -
    Recep Fritzl Priklopil.
    Sein Kopf so leer wie seine Eier,
    der Star auf jeder Gangbang-Feier.
    Bis der Schwanz beim Pinkeln brennt,
    das ist Recep Erdogan, der türkische Präsident.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä nyt detaljeissaan tarkkaa ja korkeatasoista asiajournalismia, jossa taustat ja lähteet on useaan kertaan varmistettu vai korkeakulttuurin piiriin kuuluvaa kansansivistystä ja ylösrakennusta?

      Jotenkin minun saksankielentaidollani tuntuu siltä, että maailma olisi ilman tuotakin ilmoitusta saattanut tulla toimeen, mutta mistäs minä tiedän.

      Kun vertaa tuota siihen, mistä joku Seppo Lehto sai meillä yli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta, tuntuu, että ei meillä vain osata. Kovin olivat kesyt Sepon säkeet tuohon verraten, sikäli kun nyt niistä tiedän.

      Joten ao. runoilijalta tukka pois ja linnaan vain, jos Suomen ja Demlan mallin mukaan mennään.

      Poista
    2. Demla?? Mitä ihmettä Demlalla on tekemistä islamilaispuoluetta edustavan Turkin pääministerin tai saksalaisen koomikon kanssa? Ja kuka kummassa lieneekään Seppo Lehto. Ehkäpä äskeinen anonyymi? Sananvapauden ja yhteiskunnallisen kritiikin välisen rajan muuten Suomessakin asettaa EIT Strasbourgissa.

      Poista
    3. KVG - kuten paremmissa piireissä sanotaan.

      Poista
    4. Demla on juutalaisbolsevistisen salaliiton solu joka vainoaa Matiasta

      Poista
    5. Sikäli jos nyt minä julkaisen - vaikka saattaapa se joku toinenkin olla - desktopteoksen jakaen sen kaikille torikauppiaille ajankuluksi ja viihteeksi saatesanoin etteivät kerro mitään siitä tai minusta mutta kysyvät yleisöltä oletteko lukenut "Kuinka meitä käsketään" niin kuinka luulette EITn virallisen totuuden valvojien ehtivän sen estää ja miten?

      Taas oli torilla kaupan politiikkaa, kaikki paitsi Virheät. Vajaa viisvee vekara kiiruhti pysäkkiä kohden pitäen kiinni keskustaoikeiston ilmapallonnaruista. Mieleiseni pienpuolueiden kannattaja, poistui ja vei mennessään hyvää mieltä kotiinsa.

      Sopivan jäykkää (jäykkyysaste 5 strasbourgia) selänkrahnutusharjaa ei ollut kaupan jonka tiedon julistan julki närkästyneenä ja pettyneenä. Pöltsemaa-sinappiakaan ei ollut mutta tiedän muita mestoja ja miehiä on nähty kaupungilla.

      Lisäksi satoi, vettä.

      Tässäkin oli sananvapauden ja yhteiskunnallisen kritiikin rajat mutta saatte omin neuvoin yrittää löytää niiden paikat. Tehkää hyvin.

      Poista
    6. "Demla on juutalaisbolsevistisen salaliiton solu joka vainoaa Matiasta"

      Karkein käsittein juuri noin ;)

      Tarkemassa analyysissa katsottuna se lienee hieman vielä DDR-nostalgioissa haikaileva ja äärivasemmissa utopioissa edelleen elelevä lobby erityisesti julkiselle palkoille pyrkineitä ja päässeitä lakimiehiä, joilla on lievää taipumusta ajaa poliittisia tuomioita a) suuntaan ja b) toiseen. Syylliset ja myös aina kaikkeen syyttömät kun tiedetään jo etukäteen teoista riippumatta.

      Esim. Electronic Frontier Finland ry on luonnehtinut tämän sorttista toimintaa osuvasti sananvapauden rajoittamisena verkossa "sinnikkäästi, demokratian periaatteista, syyttäjän toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättä".

      Mutta mistäs minä tiedän. Varmaan siinä on mukana jotakin juutalaisbolshevistista myös, koska arvon Anonyymi niin sanoo.

      Alkuperäinen pointtini oli kuitenkin se, että meillä moisista häväistyskirjoituksista on jo paukkunut ehdotonta vankeutta ja rapsakkaasti. Toivottavsti siis Saksa ymmärtää seurata meidän perässämme tällä "edistyksen" tiellä. Tukka pois ja linnaan vain.

      Vai onko tässäkin nyt voimassa se "D-periaate", että on olemassa "edistyksellistä" lain rikkomista, josta ei tuomita, ja sitten on sitä toista, josta tuomitaan rankimman jälkeen. Vaikka teko olisi aivan sama?

      Poista
    7. Pöltsamaan sinappi on vahvaa. Kerran kun sitä söin, Valgassa muuten, meinas kieli singahtaa suusta ulos. Oli se niin vahvaa, oli se! Makunystyräni olivat pitkän aikaa loukkaantuneina mulle, eivät antaneet anteeksi sitä että olin yllättänyt heidät. Ja makkarat lautasella, ne joihin vielä en Pöltsamaan sinappia ollut roiskuttanut, vapisivat. Kauhistuneena pölisivät - ymmärrän kyllä makkaroiden kieltä vaikka en osakaan puhua sitä - että "meinaako toi äijä kiduttaa meitäkin?"...

      Ps. Pöltsamaa on kaunis pieni kaupunki. Joki menee sen läpi kuin aortta. "Ruusujen kaupungiksi" he sitä Eestissä sanovatkin. Sitä se myös on. Kaikkialla on ruusupehkoja. Olen yöpynyt siellä kerran kesällä, kerran syksyllä, kerran keväällä. Talvella en ole siellä käynyt.

      Poista
    8. Hienoa, Matias K.: "Syylliset ja myös aina kaikkeen syyttömät kun tiedetään jo etukäteen teoista riippumatta." Nyt voitkin sitten valistaa meitä tyhmempiä, näin ensi alkuun julkisuudessa paljon esillä olleiden oikeusjuttujen osalta.

      Poista
    9. Kihnun saarella elää vapaana verraton koirarotu jonka ainoa tunnettu taipumus on vahtia uimareita. Rotu on erinomainen lemmikki, pehmeäluonteinen ja paimentava. Perinnöllisiä vikoja on mutta taitavalla jalostuksella ne voisi poistaa. Tätä saattaa joku jo olla kokeillut. Rodulla on mitä mainioin turkki, arvellakseni kultaisen noutajan ja collien peruja. Uskomaton risuharava ja takiaiskeräimenä täydellisyyttä hipova, afganistanin vinttikoira saattaa olla parempi mutta en juuri usko että mikään muu rotu. Hämmentävästi rotu on ilmiömäinen uima-asioissa, collien perimä on siis jotensakin peittyvä. Poliisi niitä harventelee siellä pienoiskiväärillä - voinee väittää - vieläkin.

      Eikö ole erikoinen saari? Sukulainen toi perinteikkäällä menetelmällä (rikkomus vanhentunut, ähäkutti) miellyttävän yksilön, nyt jo autuaammille rannoille päässeen nartun jolle osa-aika adoptio sopi hyvin. Pienen peltokyyltä pelastusselätyksen jouduin kiepauttamaan kerran ja sehän oli tietenkin ratkaiseva ystävyyden sinetti. Kiva koira se oli, oikein koiramainen otus.
      Sadehousut l. vihmapūksid ovat tarpeen tämän rodun telmiessä muassa mikä tulkoon painokkaasti mainittua. Intifada rodulla on puolen ämpärillisen luokkaa mutta yllättäen ei juurikaan haise, verrattaessa normilabradorinnoutajan kehittämään märän koiran hajuun.

      Oletko kokeillut habanerotabascoa? Hiton hottia. Värisevät makkarat! Etten paremmin sano. Koulutustarkoitukseen käytettäessä kerta-annostus on riittävä. Ei napsi julkea hauveli pöydältä sen kerran perästä. Mietteliään huulien lipomisvaiheen jälkeen tulee tassulla turvan raapimisvaihe ja perusteellista pärskimistä. Sitten vesikuppivaihe. Ellei kuivamuona maistu suosittelen paiskaamaan hellästi kauraleivällä. Koiraksi on laskettu tässä kaksikymmenkiloinen otus. Pienempien voi sanoa olevan vaarassa mennä shokkiin. Ennen olivat aineet piipunhiki ja voi.

      Poista
  11. Minulla oli aikoja siten pientä, sitten ratkaistua ja nyt unohdettua känää sukulaisteni kanssa. Kysyin neuvoja perheystävältämme, siviilioikeuden prof. Matti Ylöstalolta ja panin hänen työhuoneessaan merkille aivan käsikirjojen tasalla Puhtaan oikeusopin. ”Se kertoo, miten järjestelmä toimii. Käytännön kysymyksiin tästä kirjasta ei tietenkään ole apua.”

    +++++


    Taloyhtiössäni kerran yksi asukas alkoi pikku-ukkoja ja mm. heitellä huonekaluja ikkunasta, joten konstaapelit kävivät hakemassa kaverin rauhoittumaan. Katsoin sekä oikeudekseni että velvollisuudekseni as.oy:n hallituksen puheenjohtajana käydä yleisavaimella huoneistossa varmistamassa, että vedet on suljettu, hella ei päällä ja muukaan aiheuta vaaraa tai vahinkoa. Keräsin myös lasinsirpaleet lattialta ja ilmoitin muille asukkaille, että hänen kissansa on kadoksissa (Löytyi ja oli hyvässä hoidossa naapurissa.)


    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvin sanottu - miten järjestelmä toimii. Matin kuuluisassa kirjastossa oli myös toinen samanlainen, tavattoman opettavainen teos samasta asiasta, Sohmin Institutiot, siis se saksalainen laitos, ei suomenkielinen lyhennelmä.

      Jos tämän lukee joku nuori ja tiedonhalusta kihisevä henkilö, maailman paras yleisjohdatus velvoiteoikeuteen on R. Zimmermannin "The Roman Law of Obligations..." Siitä selittyy mm. anglosaksisen ja mannereurooppalaisen järjestelmän erilaisuus.

      Kirja on hyvin vaikea, yli tuhat sivua, ja latinan, saksan ja ranskan hyvä taito välttämätön, eikä hollantikaan olisi pahitteeksi. Edellyttää hyvää roomalaisen oikeuden osaamista.

      Julkaisija on arvovaltainen Clarendon Press.

      Poista


  12. Off topic:

    Kun tässä nyt on kuulaat illat, toivottavsti vielä tänään, niin kannattaa hetkeksi siirtää ajatuksensa taivallisiin korkeuksiin.

    Maanantain Komeetan kerhoillassa sihteerimme Seppo Linnaluoto kertoi Merkuriuksen näkyvän illalla n 21 maissa hyvin suunnilleen luoteessa. Viime viikolla se oli kirkkaimmillaan

    Niinpä sitten lähdin hänen suosituksestaan Volsiin Mariefredin tielle eli vähän Komakalliolle vievän Bergvikin tien risteyksestä etelää kohti. Pysäytin autoni kohtaan, jossa Mariefredin huvilan mäki näkyi jokseenkin luoteen suunnassa. Ja kun siten kiikarilla tarkkaan katsoi, niin kirkas auringonvärinen piste näkyi juuri puiden yläpuolella.

    There she blows!!!

    Paljain silmin en olisi erottanut, vaikak Merkurius on nyt taivana kirkkaimpia kohteita. Lohduttaudun sillä, että itse Kopernikuskaan ei koskaan nähnyt Merkuriusta.

    Lisäksi kuului metsästä joutsenten ääniä. Joten ilta oli täydellinen. Paikka oli myös rauhallinen. Sinne ei liikenteen melu kuulunut.

    Planeetan voi nähdä koilisella taivaalla lähellä horisontia siinä 10 asteen korkeudella. Näkymän on oltava vapaa, metsä vähntään ½ kilometrin päässä. Suoraan ojenentun käden kämmenen leveys on siinä 10 astetta.

    Merkurius näkyy huhtikuun loppupuolelle saakka. Kannattaa tarkistaa Ursan sivuilta https://www.ursa.fi/extra/tahtikartta/ tai https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan.html (Huom. Tähtikartoissa länsi on oikella eli päinvastoin kuin tavallisissa kartoissa.)

    MafH

    VastaaPoista
  13. Huh-huh! Ja kukahan tästä joutuisi oikeuteen? EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tuo kyllä oli lukea, niin tietää, mistä on kysymys ja ymmärtää mahdollisen tuomion. Kauas on saksalainen runoilija edennyt Goethesta! Vaikka en kyllä ole G:ltä pilkkarunoja lukenutkaan. EG

      Poista
  14. Joo ei pääsulut eikä linjasulut kämpissä oo mutta selvä nestekaasun merkkiaineen haju postiluukusta, sopisiko vertaukseen tässä mitenkä hyvin?

    Muutenpa, kannabista kotonaan kasvattavien aiheuttamista vahingoistako viitsisi sanoa jotain?

    Asuin parikymmentä vuotta sitten vanhemmassa kerrostalossa jossa oli painovoimainen ilmanvaihto ja yläkerrasta tuli tuuletushormia pitkin pineenitärpätin vahva käry vessaan sen jälkeen kun siellä oli sitä taidetta luotu. Ei se minua kiusannut. Se kiusaa että palvelutaloissa laukeilevat paloilmoittimet läskisoosin kärystä ja viimeistään lättypannun ollessa juuri sopivan kuuma. On se melko pöljää! Miten ne kultaiset mummelit pärjää jos ei ne saa aina välillä vetää tupaa siniseks sauhusta ja kokkailla kovia kamojaan? Vanha kone - paksu rasva. Kyllä minä en taida saada tarpeeksi tätä painotettua että käry se on kuulkaa kun käy!

    Vaikka kaikkinainen savu onkin hirmu paha ja pitäis lailla kieltää niin tulisiko varmuudeksi rauhoittaa kieltohimoisilta savusiika ja savusilakka? Nytkin jo vähän arastuttaa syödä sellaisia Savuton kaupunki -kyltin lähellä. Jollekulle voi tulla kieltokohtaus.

    VastaaPoista
  15. Ei mitään uutta auringon alla: http://yle.fi/uutiset/tutkimus_muinaisten_kulttuurien_valtaeliitti_piti_koyhat_kurissa_ihmisuhreilla/8814940

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomus pitää revolveria mm. vanhusten, köyhien lapsiperheiden, sairaiden jne. ohimolla.

      Poista
    2. Muinaisuus ei tosiaan ole uutta. Varhaisiän impotenssi on. Ylelle tässä pieni vinkki.

      Poista
    3. Ei ymmärryksetöntä voi pitää vastuullisena tekoihinsa, Kokoomuksen koostumus siis. Voisi hyvin kysyä ketkä tai mikä taho tai tahot ovat olleet luomassa ilmapiiriä jossa heikompiosaisten poistaminen päiviltä on hyväksyttyä eivätkä lääkärit saa mistään rohkaisua toimia oikein. Kuinka hallitaan järjestelmiä joissa yhden ruudusta puuttuvan kynänpyäräytyksen tulos voi olla kadonnut vanhus, teille tietymättömille yli vuorokaudeksi joutunut potilas tai selkäleikkauksen jälkeen puuttumaan jäävä kuntoutus ja loppuikä pyörätuolissa?

      Näilläkö mennään? Eivätkö nämä kauheudet odotakaan heitä jotka ovat osallisina suuren luokan rikokseen ihmisyyttä vastaan? Onko naiivius asteella jossa uskotaan että näiden muodostuessa sallituiksi vähin äänin (sillä niiden lisääntyminen ajan myötä on itsestään selvää) syyllisiä ei odota jokin pahemmaksi päässyt?

      Minkälaisilla esimerkkitapauksilla olisi riittävä vaikutus?

      Poista
  16. Ad Omnia: - arastelin ja oikein mietin saksalaisen pilkkarunon julkaisemisesta, kun olen vastuussa tämän blogin sisällöstä sikäli ettei lakia rikota.

    Koska olin itse kiinnostunut tuon tekstin sisällöstä, arvioin että muutkin voivat olla. Oli se valistava.

    Itse satiirista ja sen sallittavuudesta ja toisaalta sananvapaudesta enemmänkin kirjoittaneena tuomitsisin kunnianloukkauksesta epätavallisen reippaasti. Saksan luultavasti käyttökelvottomaksi vanhentunutta majesteettirikos-säännöstä en osaa kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uskaltamisesta.
      Toisaalta moni saksalainen tupakansavuinen ja kostea kabaree-esitys on täynnä rajumpaa pilkkaa Hitleristä ja Stalinista. Olivat myös hirmuhallitsijoita.
      Miksi elävän hirmuhallitsijan pilkkaaminen on laillisempaa kuin Hitlerin pikkaaminen?
      Mitä olen asiasta käytyä keskustelua seurannut, uskoisin että pian tuhannet saksalaiset julkistavat blogeissaan ja vastaavissa rajumpaa tekstiä diktaattori Erdoganista. On siinä sitten Saksan hallituksella paljonkin pohdittavaa.

      Poista
    2. Tuskin siitä muut älähtävät kuin korkeintaan Turkin suurlähetystö. Vetoa siihen, ettei Suomessa saksaa enää osaa kuin valistuneet vanhemmat henkilöt ja he ovat hyvin turkkimielisiä, kielisukulaisia kun ollaan (melkein).

      Todellakin - eihän sananvapaus siis suinkaan sitä tarkoita, että on oikeus sanoa mitä huvittaa ilman seuraamuksia. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että saa sanoa mitä huvittaa, mutta sanomisistaan on vastattava.

      Merkel teki minun mielestäni ihan oikein. Hyvien ihmisten piireissä ei nyt tiedetä miten suu pantaisiin, kun toisaalta vihapuhe on ankarasti kiellettyä, mutta eihän se sitä voi tarkoittaa, etteikö pahiksia saisi mollata...

      Poista
    3. Oli se hyvä julkaista. Tulee mielenkiintoinen rajanveto, siitä mikä on sallitun poliittisen kritiikin ja kunnianloukkauksen suhde. Saattaa vaikka mennä EIT:iin asti.

      Poista
    4. Jos kirjoitat eri blogin, kuvaeehdotus: Repin "zaporogit kirjoittavat kirjet Turkin sulttaanille". Siinä olevan kirjeen suomennoksen oletmuistaakseni julkaissut, liekö parempi vai vahempi.

      Poista
  17. "Poliittinen on esimerkiksi kysymys maantien oikaisemisesta tai sillan rakentamisesta. Oikeudellinen on kysymys tien ja tontin toisistaan erottavan rajapyykin siirtämisestä."

    Se, myönnetäänkö maantien oikaisemiseen tai sillan rakentamiseen rahaa valtion budjetista on poliittinen kysymys, johon ei voi hakea muutosta. Hankkeen sallittavuus, eli muutoksenhaku maantielain tai vesilain mukaisessa asiassa on ihan puhtaasti oikeusharkintaa.

    VastaaPoista