Kuorot huutelevat

Pääsiäiseen ei ole enää kahta kuukautta. On aika panna passiot pyörimään. Pikkupojat ovat kuulemma pääsemässä laulamaan, joten tällä kertaa täytynee laittautua kirkkoon.

René Jacob, joka aloitti passiossa kotikaupungissaan Gentissä aivan tuon kuvan esittämän maalauksen vieressä poikasopraanona ja jatkoi kontratenorina ja myöhemmin kuorojohtajana, on uuden levytyksen takana (Harmonia Mundi).

Kun minulla on näitä Matteus-passion kokonaislevytyksiä vasta 20, piti hankkia tämäkin, ja Chaillyn itsessään Tuomaskirkossa paikallisten kanssa valmistama versio.

Seurasin alkutekstiä. Kyllä Luther on tietoisesti tai tietämättään ottanut huomioon tekstin rytmityksen. Kreikan kielessä on niitä pitkiä sanoja, jotka Bach on sitten sijoittanut saksan kielenä evankelistan suuhun. Hymeis skandalistheesesthe – te loukkaannutte (minuun). Saksan kirjallinen läpäisyvoima ei ole parantunut Lutherin päivistä. Esimerkiksi Korintolaiskirje, joka tunnetaan hääseremoniasta, tahtoo mennä päähän. On se niin rajun hellä.

Ensin luulin, että Jacobsin levyssä on jotain vikaa, ja sitten, että äänityksessä. Olin utelias kuulemaan, miten suomalaiset Topi Lehtipuu ja Arttu Kataja veisaavat. Etenkin Katajan ääni tuntui tulevan kovin kaukaa.

Vihkosesta ilmeni, että tämä juuri on tarkoitus. Samalla kävi ilmi, miksi solisteja on sellainen liuta. Heitä on kahdet.

Jacobs perustelee uusimman tutkimuksen tiedoin, että tapa sijoittaa ne kaksi, oikeastaan kolme kuoroa vierekkäin, ei ole oikea. Levytyksessä on toteutettu sellainen ajatus, että ne kaksi kuoroa olivat kirkon päissä, todella etäällä toisistaan. Tuomaskirkko on 50 metriä pitkä ja 25 metriä leveä.

Ennen vanhaan tuossa kirkossa oli kahdet urut. Urkuja on levyllä kaksin kappalein. Lisäksi Jacobs on korvannut passion säestyksissä tavallisen cembalon luutuilla. Levyllä solisti ja kuoro kertovat tarinaa alttarilta ja toiset kauhistelevat ja kommentoivat kuulemaansa kapellimestarin selän takaa.

Siinä on kapellimestarilla tekemistä, vaikka kuorotkin ovat maailman huippua. Jos aivan rehellisesti sanon, niin iskutuksessa ja joissakin sisääntuloissa oli kyllä ihan pientä sanomista. Vertauskohtana tulee äkkiä mieleen ainakin Harnoncourtin uusin passio-levytys, jossa äänellä on tilaa soida ja wieniläiset osoittavat, miten kaikki tehdään todella viimeisen päälle. Jos joku tämän lukiessaan kohtaa saman kapellimestarin toisen levytyksen, kavahtakoon. Se vanhin passio-levy on menneeltä ajalta, jolloin naisia ei huolittu mukaan laulamaan ja barokkisoittimia soitettiin raapimalla. Paljon on onneksi muuttunut.

Valokuvista päätellen Leipzigin Tuomaskirkko on ollut aika kummallinen tila. Kapeassa ja korkeassa holvistossa kaiut ovat varmaan kiertäneet ihmeellisesti. Liittoutuneiden ilmavoimien ponnistusten 1943 johdosta rakennus ei ole kovinkaan sama kuin 1700-luvulla, vaikka se on rakennettu uudelleen. Yksi lehterikin puuttuu.

”Autenttisuuden” etsiminen ei ole tällaisessa musiikissa erikoisen järkevää. Sitä on lupa miettiä, milloin teos esitetään ”oikein”. Mielestäni paljon tärkeämpää on kuunnella ja seurata, miltä musiikkiteos tuntuu. On se niin tunteen asia.

Klempererin levyn musiikkiin ja eräisiin muihin on hyvä kääriytyä. Sitä vastoin esimerkiksi joidenkin suosikki, Joshua Rifkinin versio on niitä, joita en kuuntele mielellään. Tämä henkilö päätteli, että nuo kaksi passion kuoroa olivat nelihenkisiä eli siis soolokvartetteja, ja solistit saavat hoitaa senkin puolen. Tulos on mielenkiintoinen ja hyvin puhdas, mutta…

Clara Schumannin väitetään nostaneen kytkintä kesken sen kuuluisan esityksen, jolla Felix Mendelssohn toi Berliinissä Matteus-passion sadan vuoden tauon jälkeen yleisön tietoisuuteen ja suosioon. ”Siinä on niin paljon ääntä ettei musiikki kuulu”, hän ehkä sanoi. Kuulostaa andekdootilta. Mutta tietenkin Mendelssohn toimi aikansa tavan mukaan ja onhan siinä eroa, onko laulajia ja soittajia tuhat vai sata vain neljäkymmentä.

Ehdottaisin lukijoille, että passiot voisi irrottaa pääsiäisperinteestä. Kun kysymyksessä on selvästi maailman rikkain musiikki, jota voi esittää lukemattomin tavoin ja keinoin, miksi ei nauttisi siitä esimerkiksi pitkin keväistä talvea. Ja kommenteissa esitetyn kanssa olen samaa mieltä. Jos sinne autiolle saarelle saisi viedä mukanaan vain yhden kappaleen, kyllä se olisi tämän passion ”Erbarme dich”.

Niin – ja suomalaiset esiintyvät edukseen. Suositellaan. Kaupassa on ”tavallisia” levytyksiä kosolti. Älkää kuitenkaan sitä Karajania ostako. Se on niin oopperaa.