Kauppaoikeuden historia

Jo vuosikymmeniä olen etsinyt kauppaoikeuden historiaa eri lähteistä. Alalta on hyviä julkaisua ja muutamia erinomaisia, kuten H. Coingin mahtava lähteiden luettelo.

Ongelman tausta on tämä. Yksityisoikeudessa keskeiset ja tavalliset alueet ovat historialtaan hiukan yhdentekeviä. Esineoikeus kuitenkin on ollut kauan hyvin kirjoitettu. Englannin historiaa ei oikeastaan ymmärrä ellei ole perehtynyt mm. käsitteeseen ”enclosure” ja tiedä, miten kiinteistöjärjestelmä heijasti hyvin syvällistä yhteiskunnan muutosta. Maa kertyi mahtihenkilöille.

Myös meillä ”perinteinen, vapaa suomalainen talonpoika” osoittautuu hiukan kyseenalaiseksi sankaritarinaksi, jos kerää paperille perustiedot maanomistusoloista, viljelysmaan hallinnasta (vuokra ym.) ja väestötilastot.

Kuinka ollakaan, Jutikkala teki sen kauan sitten, mutta tiedot eivät ole välittyneet kovin kauas. Niin kauan kuin puhutaan ja kirjoitetaan ”torpparikysymyksestä”, osakysymykset edustavat kokonaisuutta myös perusteettomasti. Ainakin puolet kansaa on kateissa. Muisti on heidät hukannut ja tutkimus ei pahemmin välitä. Tarkoitan niitä ihmisiä, jotka iän, sukupuolen tai yleisen vähäpätöisyyden vuoksi eivät kiinnostaneet veronkerääjää eivätkä sotaväkeen ottajaa. Jutikkalan ”suomalaisen talonpojan” historian rinnalle tarvittaisiin suomalaisen talonserkun historia, oikeastaan pikkuserkun.

Talon-poika kai viittaa taloon ja poikaan. Talon, edes asumuksen, hallinta oli harvinaista herkkua vielä Suomen itsenäisyysmiesten syntyessä.

Kysymys kadonneesta kauppaoikeudesta on lukijan kannalta niin mielenkiinnoton, etten vähällä keksi pahempaa. Tällaista ei viitsi lukea koko maassa kuin viisi ihmistä. Heistä kaksi on kollegoja ja kolme sukulaisia. Kollegat ovat jyrkästi eri mieltä, mutta eivät säälistä viitsi nyt väittää vastaan.

Joskus sitä kuitenkin haluaa kirjoittaa muistiinpanon ihan asiasta. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka historian laitoksilla, Kuisman tai muualla, joku ylimääräinen henkilö lukisi ja saisi vamman sieluunsa.

Ensimmäisten joukossa Jacques LeGoff todisteli, että melkein kaikki tärkeä keksittiin keskiajalla, kuten kuolematon sielu, yliopisto, alushousut, osakeyhtiö, tuulimylly, haarukka, omatunto, vekseli ja shekki. Valistusmiehet tunsivat 1700-luvulla tarvetta korostaa omaa etevyyttään verrattuna aikaisempien vuosisatojen syvään, viheliäiseen ja rupiseen pimeyteen. He osoittivat markkinointimieltä ja alkoivat muun muassa korostaa vähäpätöisiä havaintojaan niin että ennen kuin arvattiinkaan, alettiin puhua ”tieteestä” ja ennen pitkää myös tekniikasta. Sellainenkin kummallisuus kuin ”taide” osoitettiin tärkeäksi, kun nousevat kansakunnat tunsivat romantiikan virtauksen hengessä tarvetta löytää keskuudestaan ”neroja”, ja heitähän alkoi löytyä, ensimmäiseksi musiikista.

Puuttuva kauppaoikeuden historia osoittaa näkövirheen. Muutkin kuin minä ovat etsineet selkeää, mielellään historiallisiin tosiasioihin ja erittäin mielellään roomalaiseen oikeuteen perustuvaa menneisyyttä. Näkövirhe on ”valtio” eli tässä tapauksessa lainsäätäjä – lainkäyttäjä.

Olin kuvitellut ranskalaisten erillistutkimusten (de Rover ym.) perusteella, että hyvin merkittävät innovaatiot, etenkin paperille kirjoitettu ”raha” eli maksumääräys eli myöhemmät vekseli ja shekki olisivat syntyneet Italian – Ranskan – Flanderin alueella ehkä juutalaisten välittämän Islamin perinteen tuella. Oman maailmamme synnytyshuoneena olen pitänyt Braudelin selvkitysten mukaan Genovan Pyhän hengen huonetta, joka oli luultavasti maailman ensimmäinen pankki ja pörssi.

David Abulafia todella on ensimmäisenä pannu paremmaksi Braudelin. ”The Great Sea” on yleistajuiseksi kirjoitettu teos, mutta ei kovin yleistajuinen. Arvokkain on runsas ja varsin yllättävä lähdeluettelo. Kirjoittaja on spesialisti ja Cambridgen professori (Välimeren historia).

En ehkä ryhdy hankkimaan Abulafian mainitsemia lähteitä. Genovan, Amalfin ja tietenkin Venetsian rinnalle nousevat nähdäkseni erittäin perustellusti Barcelona ja Valencia. Kaikilla näillä kaupungeilla, joita nimitetään myös kaupunkivaltioiksi, on ollut oma ”lainsäädäntönsä”, jonka ytimenä oli tuo kadonnut kauppaoikeus. Valencian välimiesoikeuden arkistot ovat laajasti tallella. Kauppiaat ratkaisivat riitansa keskenään, mutta eivät erikoiskaupunkien erikoistuomioistuimissa, kuten pohjoinen Hansa-liitto. Ruhtinailla ja kuninkailla ei ollut halua eikä kykyä sekaantua rahoittajiensa eli kauppiaiden asioihin. Niinpä ilmoitan epäileväni, että käytännössä pelkästään Pohjois-Italiaan tukeutuva talous- ja oikeushistoria on väärällä pohjalla.

Itse katselen aika pitkään Ramon Llullin (1232-1315) elämää ja tuotantoa. Hänen arvellaan olleen, Leibnizin kautta, myös informaatioteorian isä.  - Kuvassa Esittelijä.