Taitoisuustieto

Sanomalehti ja sen käyttämä psykiatri kilpailevat kanssani. Aion valittaa joko Turun hovioikeuteen tai Jurvan kuntaan.

Pyrkimykseni on tarjota lukijoille aivotonta viihdettä.

Lehden selostus ei herätä mielenkiintoani. Jokohan ystäväni on antanut anteeksi, kun suhtauduin 20 vuotta sitten ilkeästi transsendentaaliseen meditaatioon ja sanoin, etten aio tulla lasten kanssa koululle harjoittelemaan sitä. Voi olla että tämä oli virhe. Kaikki tuosta yhteydestä mieleen tulevat henkilöt ovat edelleen täysijärkisiä ja viihtyvät omissa nahoissaan. Silloiset lapset ovat nyt keski-ikäisiä eivätkä tietääkseni asu puussa.

Olisi lopetettava tuo ”puussa asumisen” käyttäminen kielikuvana. Se on jokin ikivanha herja. Itsellään Chestertonilla on Isä Brown –tarina, jossa muuan tavoiteltu henkilö asuu puussa, oikeastaan puiden latvukseen rakennetussa koijassa. Myönnän todeksi arvostelijoiden ajatuksen, että nuo tarinat ovat vanhentuneita, alun perinkin typeriä ja lisäksi huonosti naamioitua kristillistä, jopa katolista propagandaa. Yksi näistä kielteisistä arvostelijoista oli Orwell.

Jos ihminen on erittäin älykäs mutta tyhmä – toisin sanoen vailla tietoisuustaitoa (mindfulness) – hänen haudalleen ei rakenneta muistomerkkiä.

Chesterton istuskeli mielellään kahden muun huijarin kanssa, nimittäin H.G. Wellsin ja G.B. Shaw’n. Toverukset viihtyivät mainiosti, koska kaikki pitivät itseään ja toisiaan neroina. Myös he arvioivat olevansa vuosisadan läkähdyttävimpiä kirjailijoita.

Arvaan että nuo kaksi muuta on unohdettu ja ettei nimikään sano välttämättä mitään. Shaw muistetaan elokuvan ”My Fair Lady” skenaristin apulaisena. Pygmalionin tarina on kirjallisuuden ja mytologian käytetyimpiä. Joku mies väsää veistoksen ja ottaa ja rakastuu siihen. Näytelmässä, musikaalissa ja elokuvassa mies ”veistää” prekariaatin edustajasta seurapiirinaisen.

Hyvin kauan sitten tunnustin tällä verkkopaikalla katsoneeni tuon elokuvan ennalleen saatetun version ja mieltyneeni siihen suuresti. Tunnustaminen ei ollut helppoa, koska olin oppinut aikojen alussa Petteriltä ja muilta, että amerikkalainen musiikkielokuva on roskaa. Tarkoitimme ”Sound of Musicia”, jossa en edelleenkään näe sanottavia ansioita. Muuten mielipide on äkkisuora. Käviköhän siinä niin, ettemme nähneet edes ranskalaisessa melkein uuden aallon ohjaajan Jacques Demyn pysyvään maineeseen nousseessa ”Cherbourgin sateenvarjoissa” elokuvallisia ansioita? Kiistäisin tässä vaiheessa. Tuo Demyn elokuva (ja Catherine Deneuve) vaikutti maailmaan. Muistan itse ystäviä ja tuttavia, jotka juoksivat Helsingin rautatieasemalta elokuvateatteriin, joka mielestäni oli Rea. Mieleeni ei ole jäänyt, että kukaan olisi ottanut juoksuaskeleita Godardin, ainakaan alkuvaiheen filmien jälkeen.

Sulautettu vaikuttaja (uusi termi) on kirjallisuudessa sellainen henkilö kuin Wells ja tieteessä sellainen kuin Bertrand Russell. Heidät voi uskottavasti leimata mitättömiksi poropeukaloiksi. Chesterton ja Shaw kuuluvat tietenkin samaan joukkoon.

Russell tungettiin tähän siksi, että tämän hetken filosofiassa hänen tieteelliset ansionsa eivät ehkä paina paljon, ja samalla osa hänen yleistajuisista kirjoistaa, joita on paljon, tuntuu aikansa eläneiltä. Epätavallisen röyhkeät henkilöt, kuten minä, tunnustavat ”Länsimaisen filosofian historian” vaikuttaneen suuresti suuntautumiseensa. (Aspelinin ”Ajatuksen tiet” oli sitten seuraava taitoisuustietoon vaikuttanut yleisesitys.)

Wells oli ”darwinisti”. Lisäksi hän oli sosialisti, pasifisti ja journalisti. Hänen isänsä oli ollut ”vapaa-ajattelija”. Tuo antikvaarinen nimike liittyy erittäin vahvasti myös Bertrand Russelliin.

Minulle asialla on merkitystä, mutta ehkä olen väärässä. Etenkin Wells elää kertomuksistaan. Aikakone. Näkymätön mies. Maailmojen sota. Hänen tilityksensä ensimmäisen maailmansodan syistä ja seurauksista kiinnostaa kulttuurihistorioitsijaa mutta ei historioitsijaa.

Keskusteluistamme näemme, että ”darwinismi” ja ”ateismi” ovat mielen hyllykössä näkösällä. Sosialismi ei sattuneesta syystä ole suosiossa – muta mihin katosi pasifismi?

Luulisin että kansanliikkeiden tasoinen ”vapaa-ajattelu” (kriittisyys etenkin vain arvovaltaan tukeutuvia käsityskantoja kohtaan; usein vahva vastarinta kirkkoa tai kaikkea uskontoa kohtaan; rationalismi) osittain sulautui parlamentaariseen sosialismiin ja osittain joutui valtiollisen sosialismin (Stalin) ja ”fasismin” (Hitler) uhriksi. Nähdäkseni vapaa-ajattelu lainausmerkeissä on vahva, edistettävä hengenlaatu, vaikka sillä ei ole tällä hetkellä nimeä. ”Bright” ei kelpaa. En kannata myöskään vapaa-ampujia. Hopealuoteja ei ole olemassa.