Sivun näyttöjä yhteensä

5. helmikuuta 2014

Pitkät jäähyväiset



Jokseenkin päivälleen 50 vuotta sitten eli tänään aamulla ymmärsin, mikä siinä kotipitäjästä lähtemisessä silloin otti niin koville. En ole sitä oikein kertonut enkä paljon muistellut, koska tapaus oli nolo. Tulin siis armeijasta ja käsky oli laittautua muun perheen perässä Tapiolaan. Katuosoite ja puhelinnumero ilmoitettiin. Olin kuullut, missä päin Tapiola on.

Jos olisin ollut miehekäs henkilö, tuona päivänä tarkkailijalla olisi ollut aihetta epäillä muuta. Tätini työnsi minut junaan. Ja oli itku kurkussa. Ei siis tädillä. Vaunu oli juuri samanlainen, jonka näin eilen kahvilan kalustuksena Turun kauppahallissa. Pakkanen oli kipakka.

Kirjallisuus ja elokuvat ovat täynnä kotoa lähdön kuvauksia, puhumattakaan iskelmistä ja laulelmista. Ei kotini ovi ees narahtanut; hanuri ja hattu perinnöksi sattu…

Näköharhan, josta toipuminen kesti tuon 50 vuotta, aiheutti erikoinen tilanne. Kun viimeksi poikkesin paikkakunnalla, kävin ja taisin siitä raportoidakin, syntymäni paikalla, joka on nykyisin halpahallin kissanruokatiski. Siinä ei ole paljon ääneen sanomisen arvoista, että maa ja maailma ovat muuttuneet toiseksi. Itse asiassa eksyin kävellessäni kotikylässäni. Sinne on vedelty ristiin rastiin kaikenlaisia teitä. Karttani (kuva) ei jostain syystä tuntunut pitävän paikkaansa.

Kirjallisuus ja ne muut ovat yhtä täynnä kertomuksia kotiseudulla käynnistä ja siihen kuuluvista pettymyksen ja vierauden tunteista. Kävin itse pitäjässä näiden vuosikymmenien aikana noin 7 kertaa sekä muutaman kerran mennen tullen merkkipäivillä tai hautajaisissa. Kerran oli mainio sukulaisten kokoontumisajo Alahärmässä. Toisen kerran jututin vanhoja naisia tunnista toiseen. Valokuvista näkee nyt, että tapaamiset sattuivat oikeaan aikaan. Moni silloinen ei ole enää liikenteessä.

Minulle lähti tulla ruuspää otsaan siksi, että perhe oli muuttanut armeijassa ollessani. En ole aivan selvillä, miten äiti suostui siihen. Epäilen että hänen isänsä, isoisäni siis, olisi toiminut puhemiehenä. Isälleni oli tarjoutunut tilaisuus jatkaa ammattejaan maakunnan sijasta pääkaupungissa, ja itse parikin hyvin dramaattista muuttoa toteuttanut suvun patriarkka käsitti ja kaiketi sanoi, ettei maassa ole kahvoja, joista voisi pidellä kiinni, kun muutoksen tuuli käy.

Minä en siis lähtenyt kotoa. Kotia ei enää ollut. Koti lähti minusta. Tapiolassa oli paljon tuttuja tavaroita ja kaikki kirjat, mutta ei keskenkasvuinen anna sellaisen pettää itseään. Paikan henkeä (genius loci) ei voi siirtää. Silloin en osannut sanoa niin kuin Ketolan Seppo, että ei se minusta ole kiinni, jos vain hinnoista sovitaan.

En liioin käsittänyt, että ihminen on historiallinen eläin. Sitä toimii aina menneisyydessä.  Kuka ei ole nähnyt ja kuinka paljon ihmisiä, joiden asumus ja kaikki kauniit tavarat ovat eilisiä tai vanhempia. Välillä saisi tiskata päänsä ja pyyhkiä kuivaksi. Jos samalla käyttää luuttua, voi aloittaa päivänsä kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Ihminen on historiatoimintojensa lisäksi sivutoiminen historiantutkija. Unikuvamme ne sikiävät menneissä paikoissa ja unennäkijöinä kuljeskelemme lapsuuden taloissa ja huoneissa. Kaikilla ei ole sitä onnea, että vieläkin voi kuten minä kysäistä äidiltään, oliko siinä tai tässä selostetussa paikassa sileän seinäpaperin alla ovi. Unimuisti muokkaa sitä menneiden vuosien maisemaa. Kotiin palaajat pahastuvat, kun silmien näyttämä ei vastaakaan sitä, mitä muisti vaihtelee.

Kaikilla ei ole sitä onnea, että voisi vihata venäläisiä, sillä entinen kotimökki Kannaksella ei taida mehustaa mieltä. Hallussani on isänäitini kaunis kuvaus Terijoelta 1962 ja myös valokuva kodista, jossa isäni syntyi 1921. Muistiinpanon mukaan talo oli paikallaan, mutta ei ollut ainakaan maalia pintaansa saanut. Terijoki näetsen luovutettiin 1939 liian vaikeana puolustaa eheänä. Luinko jostain, että yhdenkertainen kasarmi ja upseerikerho olisivat tänäkin päivänä pystyssä?

Minä kävelin lapsuuteni huoneissa noin vuonna 1991, ja Komulainen otti valokuvia. Siellä oli neuvostomeininki. Talon lunastamisesta ja purkutuomiosta oli tieto, ja siksi kiinteistön ylläpito oli jäänyt vähälle. Jos jokin johto vuoti, annettiin vuotaa.

Kolme vuotta siitä, siis 1967 minulla oli vaimo, lapsi ja juristin paperit ja lisäksi kolmen vuoden työkokemus erilaisista kirjallis-taiteellisista toimista. Lisäksi olin hämärästi ymmärtänyt, miten menneisyys on rimpistä rahkasuota. Ennen pitkää suunnittelimme itsellemme pientä kylää Kirkkonummelle. Siihen aikaan koti, uskonto ja isänmaa olivat vielä muotia. Ihmisillä vain oli vääriä luuloja, että sellaiset voisi löytää jostain. Kaikki kolme on itse rakennettava, ja se on raskasta. Neljänneksi on työmaana äidinkieli. Tarpeellisin tavara on lapio. Eilen puheena ollut latinan kieli on viisas. ”Viljellä” sanan yksi muoto (viljelty) on ”cultum”.  Siis kotikin on jotain, mikä tehdään. Sovitaan että ”isän koti” ei ole maan päällä. Ei isoisän liioin.

 * * *

Lukijalahja, Catullus nro 51 (suom. JK, 2014)

Vertaisin jumalaan tätä miestä, tai jos voin,
jumalaa korkeampaan, kun viereltä katseesi näen,
naurusi kuulen, suloisen naurusi.  Kun saan Lesbian,
ei muuta jää.

Kieleni kangistuu, polveni pettävät,
liekkini lepattaa, korvissa jyskyttää iso ääni,
silmien peitoksi nousee nyt juuri
pimeys yön.

Rauha, Catullus, on turmiosi.
Riemuiten kierit kiihkeässä unessa.
Muinoin kuninkaat ja kaupungit hautasi
tuo sama syli.





23 kommenttia:

  1. Siihen aikaan koti, uskonto ja isänmaa olivat vielä muotia. Ihmisillä vain oli vääriä luuloja, että sellaiset voisi löytää jostain. Kaikki kolme on itse rakennettava, ja se on raskasta.
    Kuvauksesi, Jukka, kodista lähdöstä, oli riipaiseva. Tiedän, miltä tuo tuntuu. Oma lapsuuden kammarini remontoitiin perusteellisesti, kun olin armeijassa. Sekin riitti jo kummasti katkaisemaan sidettä kotiin.

    Ja tuo kodin, uskonnon ja isänmaan rakentaminen on totta. Kaikki ne viljellään oman perheen voimin, Luojalta apua pyytäen ja saaden. Kaikki ovat päivittäisen työn ja kilvoituksen takana.

    Isänmaa on näistä kolmesta helpoin, sillä se rakentuu, kun tekee työnsä rehellisesti ja hoitaa muut kaksi, perheen ja kodin, kunnolla. Vasta sitten, jos se on vaarassa, se vaatii enemmän. Kuten laulussa todetaan: "Siis nyt käsi käissä teemme/laulain valan kallihin/veri, henki Suomellemme!/Terve, maamme rakkahin!" Normaalisti pääpainon pitää olla tuossa "hengessä". Se annetaan Suomelle rehellisellä työllä työelämässä ja yhteiskunnassa. "Veri" annetaan normaalisti SPR:lle.

    Uskonto on taas näistä vähiten vaativa, vaikka vaikein. Se ei vaadi ulkonaista, mutta sen sijaan koko elämän.

    Koti on puolestaan jossain siinä välillä. Nyt, kun oma lapsi nukkuu onnellisesti sängyssä ja vaimo kantaa toista, tajuaa, miten kovan työn takana tämä koti on. Ja ilman uskontoa ja isänmaata ei sillä olisi turvaa eikä arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiton hyvän ajateltu ja sanottu, vieläpä kauniisti, nykyään harvinaisella ylevällä tyylillä.

      Poista
  2. Kiitos lukijalahjasta.
    Samaan syksyyn voisit kääntää Dylan Thomasin.

    VastaaPoista
  3. JK: "Siihen aikaan koti, uskonto ja isänmaa olivat vielä muotia."

    Kyllähän ne yhä ovat kovaa kamaa, joiden vuoksi taistellaan auroin, miekoin, miettehin. Jos ei enää meillä, niin sitä enemmän muualla. Ja vähemmästäkin: perheen, suvun ja heimon puolesta.

    VastaaPoista
  4. . . . sillä aikaa kun olemme olleet poissa noista nuoruutemme maisemista ovat paikalliset voimat runnelleet ne muodottomiksi, joille tuskin Karjalan Kunnaatkan vetävät vertojaan.

    VastaaPoista
  5. Kokemukset ovat erilaisia. Tulin takaisin mielenkiintoiselta mutta ei viehättävältä armeija-ajalta samaan kotiin jota oli aikani katsellut ja toivonut toisen laiseksi (ulkoisilta muodoiltaan). Joten laitoin suhteellisen ison olkalaukun täyteen irtotavaraa ja menin valtatien varteen, nostin peukaloni pystyyn ja siirryin Helsinkiin, johtotähtenä Bob Dylan, Sibeliuksen viulukonsertto sekä Suomen Talvisota 1939-40. Aamuyöllä olin perillä Haagan liikenneympyrässä.

    VastaaPoista
  6. Kiitän myös lukijalahjasta.

    "Sanoissa on ainoa ikuisuus" taisi Valtaoja tavata jossain ihme julkaisussa. Ja runojen kääntäminen lienee aikamoisen vaikeaa puuhaa, kun pitää säilyttää runon kirjoittajan henki ja tunne ja näkemys; tuhoamatta silti alkuperäistä ideaa ja muottia.

    Isänmaan puolesta eli Pro Patria ajatusta yhdisteli T. Vihavainen jokin aika sitten blogissaan kulttuurin elinvoimaan ja taisi todeta, että "kulttuuri on elävää ja sillä on tulevaisuus niin kauan kuin jotkut ovat valmiita kuolemaan sen puolesta." Pahoittelen jos muistan väärin.

    Mutta tämän perusteella länsimaisella kulttuurilla ei mene lujaa ja olemme ilmeisesti toteamassa sen auringonlaskua tällä hetkellä ja tulevina vuosikymmeninä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spenglerin et al mukaan auringonlaskua vietettiin jo sata vuotta sitten.

      Poista
    2. "Sanoissa on ainoa ikuisuus"

      Ja sittenkin sanat voivat palaa, taikka tulla haudatuksi. Joka ei usko, menköön jonkun kirjaston "kuolleseen varastoon" ja surkoon. Kuka tiesi, että Suomessa on käänetty Henryk Sienkiewitzin romaaneja, jotka kuvastavat vanhan Puolan ylevyyttä.

      Poista
    3. Quo vadis, totuus?

      Poista
  7. "Minulle lähti tulla ruuspää otsaan"? Taas tarvitaan suomennos (ja ehkä myös jonkinlainen lauseenjäsennys)!

    "Minulle lähti tulla"? "Ruuspää otsaan"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ruuspää" on koiliismaan kieltä. Tulee "pää vetävän käteen". "Lähti tulla on kirjakielen ja murteen rajoilta. "Lähti tulla kuset housuun" eli melkein.

      Poista
    2. Meillä päin sanottiin, että tuli "ruuperä ohtaan".

      Poista
    3. Päätalon mukaan jos konnunnuusa ei riitä koko talveksi, on keväällä ruuperä otassa. Tarkoittaa, että jos lehmien rehut eivät riitä, keväällä on syötettävä ruumenia yms. korvikkeita ja jäterehuja hengenpitimiksi seuraavaan kesään pääsemiseksi. Tämän vuoksi lehmä saatettiin antaa ruokolle talveksi ja taas kotiin kesäksi, jolloin ruokaa sille oli. Ja kun ruokkolehmää ei tietenkään syötetty kuten omaa, syntyi sanonta ruokkolehmän katseesta, joka lienee synonyymi surumielisyydelle.

      Poista
    4. Ihmiselossa "tuli ruuperä ohtaan" kai tarkoitti, että kun isä oli piirillä kunnanmiesten mukaan heittäysksissä ja keskenkasvuisen tienahommat olivat anhittomissa ja kun Lehon porvari ei antanut enää luottoa eikä Iikantalon isäntä kunnajauhoja, väittäen niitä elukoille syötettävän, eikä naapureiltakaan jumalan maksun päähän ollut lainata, oli elämä viimeisellä rajalla, umpikujassa ja pesueen hajottamisesta huutolaisiksi uhkasi.

      Poista
    5. Vanhan ajan kyläsepät osasivat suustaladattavia luodikoita tehdessään porata kankeen reiän, mutta piippu oli kummastakin päästä avoin. Välttämätön peräkappale kiinnitettiin itse väännetyillä ja epästandardeilla kierteillä. Jos ammuttaessa jengat pettivät, tuli "ruuperä ohtaan".

      Poista
  8. "Siihen aikaan koti, uskonto ja isänmaa olivat vielä muotia. Ihmisillä vain oli vääriä luuloja, että sellaiset voisi löytää jostain. .. Sovitaan että ”isän koti” ei ole maan päällä."

    Luulen, että tuohon lapsuudenkodin kaihoon auttaa parhaiten vanhakristillinen ajattelu, että kotimme ei ole täällä vaan taivaassa - aivan riippumatta ajatuksen lopullisesti totuusarvosta. Siihen jos osaisi vielä yhdistää oikeanlaisen hetkessä elämisen: nauttia - tai ainakin sietää - kulloisenkin hetken sellaisena kuin se on, kaipaamatta mennyttä tai murehtimatta tulevaa.

    Mutta ne unet, viime yönä itsekin olin lapsuudenkodissani, vaikka olen melkoisen mukiinmenevän nykykodinkin tehnyt.

    VastaaPoista
  9. Alla mainittuun linkkiin viitaten kyselen, että ovatkohan blogistin kertomat muistot kuinkakin tosia.

    http://www.sciencedaily.com/releases/2014/02/140205080015.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sen on väliä. Pääasia on, että se on "sydämen totuus", tällä hetkellä.

      Poista
  10. Mikä ihmeen länsimainen sivistys? Suomalaiset on maapallon pohjoisin kansakunta. Suomalaiset ja suo. Suo maalaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset (ja ruotsalaiset) ovat ensimmäisten eurooppalaisten lähimpiä jälkeläisiä. Näillä ensimmäisillä oli tumma iho ja siniset silmät. (Kivikin muuten kertoo veljeksillä ollaan ruskean ihon.)

      Onhan se loogista, että ensimmäisenä Eurooppaan tulleet ovat ehtineet kauimmaksi pohjoiseen.

      Mutta entä saamelaiset, kysyn heidän kansallispäivänsä kunniaksi, mistä he sitten tulivat, jos eivät ole lähisukua näille "ensimmäisille eurooppalaisille"?

      Poista
  11. An:"Spenglerin et al mukaan auringonlaskua vietettiin jo sata vuotta sitten."

    Niin. Jos ajatellaan kulttuurien elinkaarta, niin sata vuotta siiten on noin vuosi sitten.

    Spengler puhui kulttuurin henkisestä rappiosta, joka johtaa vuosikymmenten tai -satojen vuosien päästä myös fyysiseen rappioon eli todelliseen tuhoon. S käyttää Rooman kulttuuria esimerkkinä. Rooman kulttuurin sisin oli laho ja sielu tyhjä, vaikka materiaalisesti kaikki näytti hienolta ja mahtavalta. Vaikka suurvallalla meni lujaa ja Rooman sivistys/arvot oli vallalla melkein kaikkialla Euroopassa.

    Tällä hetkellä myös länsimainen kulttuuri on vaikuttaa vahvasti joka ikisessä maailman kolkassa. Mutta kuinka moni länsimaassa asuva ihminen uskoo kulttuuriinsa ja on ylpeä sen arvoista ja saavutuksista??

    Ainakin minulla itselläni on sellainen tunne, että enemmistö meistä pyytelee anteeksi kulttuuriaan ynnä sen perinteitä ja arvoja. Läntisen kulttuurin ydin on kristinusko, mutta enemmistö on valmis iskemään tikarin läpi kulttuurimme sydämen lähinnä tietämättömyytensä tai suvaitsevaisuutensa tai typeryytensä vuoksi.

    Kuunnelkaamme lopuksi uskonnon kahleista vapautetun Suvivirren sanomaa. Tai sitten synttärilaulu Stille Nacht, Heilige nacht ilman itse syntymäpäiväsankaria.

    Amen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta kuinka moni länsimaassa asuva ihminen uskoo kulttuuriinsa ja on ylpeä sen arvoista ja saavutuksista." Tässä iskit asian ytimeen.

      Toisaalta, miksi surra: jokainen imperiumi ja kultuuri on aikanaan sortunut. Ja Roomakin potki pitkään, jos ajatellaan, että "vanharoomalaiset hyveet" katosivat puunilaissotien ja laajentuvan imperiuminin, joka lopetti kansalaisarmeijan, myötä noin 100 e.Kr. Silti Rooma loppuii vasta 476 j.Kr. - tai 1453, jos itä-Roomasta lasketaan.

      Poista