Harhaileva dementikko

Kyllä myös pääkaupungin keskusta on maalaiskylä. Luettelin itselleni tupakka- ja rihkamakauppoja, muotiateljeita ja lihakauppoja. Siinä maitolaiturin lähellä, Kasarminkadun ja Espan kulmilla, tuli vastaan tuttu dosentti. Seisoskeltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Käskin terveisiä isälle ja setämiehelle.

Smolnan edessä oli hankala paikka. Saksalaisten konekivääri ampui siihen huhtikuussa 1918. Rakennus oli punaisten esikuntana. Taistelut riehuivat ankarina tupakkatehtaalla Päävartion takana. Pian alettiin Kauppatorille marssittaa punaisia vankeja, joista erikoisen moni ei selvinnyt Viaporista hengissä. Saariryhmän nimi muutettiin kiireesti. Suomenlinna kuulostaa hiukan mahtipontiselta, kun asiaa ajattelee. Eikä linnoituksen menneisyys ole kaikkiaankaan kunniakas.

Ajattelen linnoitussaaria silloin tällöin omassa pihassani. En ole tullut ottaneeksi selvää, onko tietoni oikeaperäinen. Joka tapauksessa väitetään, että työmaan tarpeisiin tuotiin 1700-luvulla jopa kultaa Ranskasta, joka rahoitti. Laatikoissa tuli rikkaruohoja, jotka juurtuivat nopeasti, ja aikanaan rakentajille pantiin pistokkaita mukaan kotiin vietäviksi.

Tuo maassa ennen näkemätön rikkaruoho oli syreeni. Ennen kirjoitettiin joskus sireeni.

Kai syreeni kelpaisi Suomen tunnukseksi ja todisteeksi läntisistä yhteyksistämme, vaikka olemme mielestämme idän etuvartio.

Eläkeläisten vanha tapa on poiketa työpaikoilla ja häiritä siellä kunnon ihmisiä sietämättömällä jaarittelullaan. Suosittu vaihtoehto on aikailla kauppaliikkeissä. Jos myymälähenkilökunta on kokematonta, siinä voi kertoa esimerkiksi koko pitkän ja surullisen elämäntarinansa sopivilla ja sopimattomilla lisillä höystettynä.

Nyt menin huonekaluliikkeeseen, koska olohuoneeseen olisi hankittava valaisin. Tiesin etten osta ”Mehiläiskennoa”, koska se on liian kallis. Olen kyllä pitänyt sitä silmällä muutamia vuosikymmeniä. Muistan kun todella halvat japanilaiset paperivarjostimet tulivat muotiin. Niillä pärjäsi todella pitkälle. Nyt ne ovat alkaneet näyttää samalla tavalla kummallisilta kuin Finn-Flaren rajusti kuvioitu verhokangas Esko Männikön valokuvissa. Niin, eikös se liike ollut Keskuskadulla vinosti vastapäätä Kestikartanoa.

Ehkä meillä oli opiskelija-aikoina hiukan toisenlainen maku kuin näillä nykyisin. Muistan perheen, jossa vauvalle oli laitettu eräänlainen kehto kaljakoriin. Ne olivat silloin ennen keskiolutta puisia laatikoita. Meillä silti käytettiin pahvilaatikkoa, kuten paremmissa perheissä kuuluikin.

Jäin oikein tähystelemään ikkunan läpi, kun huomasin, että Kellarikrouvi on edelleen olemassa. Kantakrouvit olivat Alkon ylläpitämiä ja tuo mainitsemani Makasiininkadun paikka oli vieressä sijainneen Oy Yleisradio Ab:n työntekijöiden suuressa suosiossa; sen koodinimi oli ”Studio 10”.

Minun silmissäni nuo olutpaikat edustivat suurta maailmaa. Kotonani ei käytetty edes mallasjuomia. Pitäjän herrajoukko parveili kioskilla sekoittamassa Illodin-suuvettä pilsneriin.

Huonekaluliikkeessä olimme vanhimman myyjän kanssa hyvän päivän tuttuja ainakin neljännesvuosisadan ajalta. Muistin että hän on ilmailun, etenkin ilmasodan historian harrastaja.

Poistuessani kohti Erottajan pommisuojaa, jossa toimii tätä nykyä käytännöllinen pysäköintihalli (vain ylätaso oli oikeasti sotien aikana väestönsuojana) jäin pyörittelemään erästä ajatusta. Nyt on muistettu Helsingin suurpommituksia 1944. Iltapäivälehden oheislehden valokuvassa yli 90-vuotias Heikki Reenpää astelee omin jaloin alas niin jyrkkiä portaita, että puolta nuoremmilla olisi tekemistä. Hän on siinä menossa Helsingin ilmatorjunnan tulenjohtokeskukseen, joka oli Paloaseman ja Puhelinyhdistyksen alla syvällä kallion sisällä. Pommitusten aikana hän oli adjutanttina ja työskenteli juuri siellä. Hiljan kuollut Tammen Jarl Helleman puolestaan ajoi vapaehtoisena ambulanssia palavassa, sähköttömässä kaupungissa. WSOY:n Lauri Jäntti puolestaan kunnostautui vasta kesäkuussa Panssaridivisioonan tykistössä Viipurinlahdella.

Tuo ajatus oli Neuvostoliiton massapommitukset harjoituksena. Strategiset ilmavoimat eivät tainneet olla tehtävässään kehuttavan hyviä, ja Helsingissäkin epäonnistuminen oli varsin paha. Mutta Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Talissa kesäkuussa tahti ja tulos olivat toiset. Ehkä tämä näkökohta on jäänyt vähälle. Ensin venäläiset oppivat käyttämään panssarivaunuja massoina ja sitten ilmavoimia. Siviilikohteiden moukarointi taas oli brittien ja amerikkalaisten osaamisaluetta – vaikka heilläkin tulokset olivat sotilaallisesti yllättävän heikot.

Autoon istuessa putosi lakki, onneksi ei pää.