Sivun näyttöjä yhteensä

6. helmikuuta 2014

Harhaileva dementikko




Kyllä myös pääkaupungin keskusta on maalaiskylä. Luettelin itselleni tupakka- ja rihkamakauppoja, muotiateljeita ja lihakauppoja. Siinä maitolaiturin lähellä, Kasarminkadun ja Espan kulmilla, tuli vastaan tuttu dosentti. Seisoskeltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Käskin terveisiä isälle ja setämiehelle.

Smolnan edessä oli hankala paikka. Saksalaisten konekivääri ampui siihen huhtikuussa 1918. Rakennus oli punaisten esikuntana. Taistelut riehuivat ankarina tupakkatehtaalla Päävartion takana. Pian alettiin Kauppatorille marssittaa punaisia vankeja, joista erikoisen moni ei selvinnyt Viaporista hengissä. Saariryhmän nimi muutettiin kiireesti. Suomenlinna kuulostaa hiukan mahtipontiselta, kun asiaa ajattelee. Eikä linnoituksen menneisyys ole kaikkiaankaan kunniakas.

Ajattelen linnoitussaaria silloin tällöin omassa pihassani. En ole tullut ottaneeksi selvää, onko tietoni oikeaperäinen. Joka tapauksessa väitetään, että työmaan tarpeisiin tuotiin 1700-luvulla jopa kultaa Ranskasta, joka rahoitti. Laatikoissa tuli rikkaruohoja, jotka juurtuivat nopeasti, ja aikanaan rakentajille pantiin pistokkaita mukaan kotiin vietäviksi.

Tuo maassa ennen näkemätön rikkaruoho oli syreeni. Ennen kirjoitettiin joskus sireeni.

Kai syreeni kelpaisi Suomen tunnukseksi ja todisteeksi läntisistä yhteyksistämme, vaikka olemme mielestämme idän etuvartio.

Eläkeläisten vanha tapa on poiketa työpaikoilla ja häiritä siellä kunnon ihmisiä sietämättömällä jaarittelullaan. Suosittu vaihtoehto on aikailla kauppaliikkeissä. Jos myymälähenkilökunta on kokematonta, siinä voi kertoa esimerkiksi koko pitkän ja surullisen elämäntarinansa sopivilla ja sopimattomilla lisillä höystettynä.

Nyt menin huonekaluliikkeeseen, koska olohuoneeseen olisi hankittava valaisin. Tiesin etten osta ”Mehiläiskennoa”, koska se on liian kallis. Olen kyllä pitänyt sitä silmällä muutamia vuosikymmeniä. Muistan kun todella halvat japanilaiset paperivarjostimet tulivat muotiin. Niillä pärjäsi todella pitkälle. Nyt ne ovat alkaneet näyttää samalla tavalla kummallisilta kuin Finn-Flaren rajusti kuvioitu verhokangas Esko Männikön valokuvissa. Niin, eikös se liike ollut Keskuskadulla vinosti vastapäätä Kestikartanoa.

Ehkä meillä oli opiskelija-aikoina hiukan toisenlainen maku kuin näillä nykyisin. Muistan perheen, jossa vauvalle oli laitettu eräänlainen kehto kaljakoriin. Ne olivat silloin ennen keskiolutta puisia laatikoita. Meillä silti käytettiin pahvilaatikkoa, kuten paremmissa perheissä kuuluikin.

Jäin oikein tähystelemään ikkunan läpi, kun huomasin, että Kellarikrouvi on edelleen olemassa. Kantakrouvit olivat Alkon ylläpitämiä ja tuo mainitsemani Makasiininkadun paikka oli vieressä sijainneen Oy Yleisradio Ab:n työntekijöiden suuressa suosiossa; sen koodinimi oli ”Studio 10”.

Minun silmissäni nuo olutpaikat edustivat suurta maailmaa. Kotonani ei käytetty edes mallasjuomia. Pitäjän herrajoukko parveili kioskilla sekoittamassa Illodin-suuvettä pilsneriin.

Huonekaluliikkeessä olimme vanhimman myyjän kanssa hyvän päivän tuttuja ainakin neljännesvuosisadan ajalta. Muistin että hän on ilmailun, etenkin ilmasodan historian harrastaja.

Poistuessani kohti Erottajan pommisuojaa, jossa toimii tätä nykyä käytännöllinen pysäköintihalli (vain ylätaso oli oikeasti sotien aikana väestönsuojana) jäin pyörittelemään erästä ajatusta. Nyt on muistettu Helsingin suurpommituksia 1944. Iltapäivälehden oheislehden valokuvassa yli 90-vuotias Heikki Reenpää astelee omin jaloin alas niin jyrkkiä portaita, että puolta nuoremmilla olisi tekemistä. Hän on siinä menossa Helsingin ilmatorjunnan tulenjohtokeskukseen, joka oli Paloaseman ja Puhelinyhdistyksen alla syvällä kallion sisällä. Pommitusten aikana hän oli adjutanttina ja työskenteli juuri siellä. Hiljan kuollut Tammen Jarl Helleman puolestaan ajoi vapaehtoisena ambulanssia palavassa, sähköttömässä kaupungissa. WSOY:n Lauri Jäntti puolestaan kunnostautui vasta kesäkuussa Panssaridivisioonan tykistössä Viipurinlahdella.

Tuo ajatus oli Neuvostoliiton massapommitukset harjoituksena. Strategiset ilmavoimat eivät tainneet olla tehtävässään kehuttavan hyviä, ja Helsingissäkin epäonnistuminen oli varsin paha. Mutta Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Talissa kesäkuussa tahti ja tulos olivat toiset. Ehkä tämä näkökohta on jäänyt vähälle. Ensin venäläiset oppivat käyttämään panssarivaunuja massoina ja sitten ilmavoimia. Siviilikohteiden moukarointi taas oli brittien ja amerikkalaisten osaamisaluetta – vaikka heilläkin tulokset olivat sotilaallisesti yllättävän heikot.


Autoon istuessa putosi lakki, onneksi ei pää. 

28 kommenttia:

  1. Ilmeisesti punailmavoimien moraali oli löystynyt, ainakin jos uskomme Talvisodan aikaista mediaa.

    VastaaPoista
  2. Niin,

    Kaljakori lapsen kehtona oli vitmi. Sanan vitmi toi minun tietoisuuteeni aikoinaan aiemmin kehumasi Opri.
    Jos taas katsoo sitä Oprinaikaista vanhainkotia niin sehän oli oikeastaan inhimillinen ja nykyaikana kaikki elokuvan asukit olisi häädetty yksin koteihinsa asumaan.

    VastaaPoista
  3. 'Syreeni' kuulostaa itäsuomalaisen korvaan yhtä pahalta kuin "alkaa tekemään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi se muutuikin sireeniksi - ja olisi saanut pysyäkin!

      Poista
  4. Siviilikohteiden pommittaminen johtui ilmeisesti tosiasiassa siitä että niillä pommeilla ei oikeasti pysty tähtäämään mihinkään. Ensin yritettiin osua strategisiin kohteisiin mutta kun siitä ei tullut mitään, valittiin tarpeeksi isoja kohteita ja oltiin tyytyväisisä kun aina osui johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkien pommittaminen öisin oli brittiläinen perusidea. Sillä vältettiin (päivä)hävittäjät. Sillä todellakin myös ohitettiin se huomio ettei 3500-4000 metristä osu ihan perusnavigaatiolla ja -tähtäimellä huonossa tapauksessa 5 kilometrin päähän, hyvässä kolmen kilometrin päähän. Joten puhuttiin tehtaiden tarkkuuspommituksista mutta se oli propagandaa. Kyseessä oli kaupunkien aluepommitus.

      Parikin kilometriä Helsingin kohdalla (joka on saarille rakennettu pikkukaupunki) tarkoitti että mereen tai metsään. Toki tätä pommirynnäkköä voidaan verrata Dresdeniin mutta ei kunnolla. Ensiksikin Lancaster kuljetti semmoisen 6 tonnia pommeja. ADD:n koneet eivät ihan tähän pystyneet. Toiseksi, Dresdenissä ei ollut ilmatorjuntaa; tykit olivat viedyt pois. Kolmanneksi, ADD:n koneet eivät uskaltaneet lentää sulkuun ja sen lävitse (jota RAF:lta vaadittiin). Neljänneksi ADD:lta puuttui tarkka maalinmerkintä (Mosquiton toimittama punainen pistepommi).

      Ja sitten on tämä ilmatorjunta, jonka ampumat sulut käännyttivät useimmat laivueet pois kaupungin päältä ja saivat ne pudottamaan pomminsa muualle.

      Viidenneksi on sitten Saksan kaupunkien pommituksen tuli-strategia. Toisin kuin Helsingissä, ensin pudotettiin paljon isoja pommeja, joilla rikottiin rakennuksien rakenteita ja
      tehtiin vetoreikiä. Seuraava aalto pudotti palopommeja, joilla roju sytytettiin. Saatiin aikaan iso kokko. Seuraava aalto pommitti palokuntaa ja jätti myös delayed-action -pommeja häiriköimään.

      Tämä ei oikein olisi tepsinyt provinsiaaliseen pikku Helsinkiin.

      Poista
  5. Serkkuni Helena vietiin helmikuulla 1944 synnyttämään kaksosia Helsinkiin. Toimenpidettä pidettiin turvallisempana siellä kuin Kauhavalla. Tyttövauva syntyi juuri ennen puoltayötä. Häntä lähdettiin viemään kiireesti kellarisuojaan turvaan. Samassa lähelle pudonnut pommi täräytti taloa niin, että kattovalaisin putosi ja muutaman minuutin ikäinen tyttö sai otsaansa haavan. Arpi haavoittuneen otsassa on kuulemma vieläkin näkyvissä. Poikavauva syntyi seuraavan päivän puolella. Silloin ei enää tärissyt eikä haavoituttu.

    VastaaPoista
  6. No, olisko pipo sitten sellainen hilpeämpi autohommissa ? Harhailupäähine, urheilullisella mainoksella, peräti ?
    Kaljakorin käyttökelpoisuus lasten makuuttamisessa on hiukan tutun tuntuinen, sellainen pajukori on kyllä parempi. Vaunut painavat ja kun ajattelee Vanhan kuppilan rappusia niin kyllä ne poistuessa hankalammat olisivat olleet.
    I.

    VastaaPoista
  7. Äitini oli Helsingissä käymässä helmikuun 1944 suurpommitusten aikaan. Aikamoinen sattuma tytölle, joka oli jo kokenut talvisodan tiheimmät pommitukset Iisalmessa. Hän ei koskaan puhunut näistä kokemuksistaan, vaan luin ne hänen vanhoista päiväkirjoistaan, jotka hän oli kopioinut jälkikasvulleen.

    On syytä muistuttaa, että Suomi ei pommittanut Leningradia, vaikka meillä oli siihen osaaminen ja vehkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin vanhempani viettivät keskimmäisen pommitusypn Tullinpuomin hississä. Näköalapaikka.

      Poista
  8. Kellarikrouvin lähimaastossa oli Pohjoismainen antikvariaatti. Valikoimiltaan erinomainen niin kirjojen kuin vanhojen karttojen suhteen. Ja koko myymälä niin arvokkaan tyylikäs että asiakaskin ylevöityi pelkällä liikkeessä käynnillä. Ei sellaista enää Helsingissä ole.

    Kerran menneellä vuosituhannella oli puhetta liikkeen pitäjän kanssa, missä määrin hyviä vanhoja kirjoja on saatavana. Saatavuus kuulemma vaihteli kovastikin. Oli pitkiäkin niukkoja kausia ja sitten välillä sattui joku parempi kokoelma tulemaan kokonaisuudessaan kohdalle.

    Esimerkkinä paremman kokoelman päätymisestä antikvariaattiin kauppias kertoi Helsingin yliopistolle lahjoituksen tehneestä bibliofiilistä. Tämä oli lahjoittanut muutaman kokoelmansa arvokkaamman teoksen Helsingin yliopiston kirjastolle. Ei ollut saanut noista arvokappaleista sellaista kiitosta, mitä olisi pitänyt soveliaana. Niinpä keräilijä päätyi myymään koko kokoelmansa Pohjoismaiseen antikvariaattiin. Oli sanonut, että sitä kautta kirjat löytävät sellaiset omistajat, jotka osaavat antaa niille kuuluvan todellisen arvon.

    Antikvariaattiin päätyvilläkin kirjoilla on kohtalonsa.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hieno paikka. Omistajan leski fru Nilsson valvoi yläkerrassa. Alakerrassa oli hurja valikoima. Kuinkahan monta sataa kirjaa sieltä tuli ostetuksi...?

      Poista
    2. Jukka hyvä, vastaus on monta! Se oli oikeata sivistystä, se antikvariaatti. Ei sellaista enää voi kokea - valitettavasti.

      Poista
  9. Ja ambulanssissa repsikan paikalla istui Leif Wager. "Sua vain yli kaiken..."

    Sivumennen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  10. Ei Stalin nyt niin kovin pahasti epäonnistunut Helsingin pommitusoffensiivissaan. Tavoitehan oli Suomen irrottaminen sodasta, ei pääkaupunkimme tuhoaminen. Neuvottelut käynnistyivät, vaikka eivät sinä keväällä johtaneetkaan mihinkään.
    Ilmapommitusten toinen seuraus, pakottaa puolustaja sitomaan resursseja pääkaupunkinsa puolustamiseen toteutui myös. Helsinki oli Euroopan vahvimmin puolustettu pääkaupunki.
    Lauri Jäntti puolestaan ei kunnostautunut Viipurinlahdella vaan Raskas Psto 14:n riveissä
    Kivisillansalmessa Viipurissa sekä myöhemmin Talissa, Ihantalassa sekä Vuosalmella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen eri mieltä. Talvella vaadittiin ehdotonta antautumista, kesällä ei.

      Poista
    2. Kuka ja miten? Mitenkähän tuo Euroopan vahvimmin puolustetty pääkaupunki on mitattu?
      Aika kummallinen juttu, kun sita it-kamaa oli niin vahan verrattuna isojen keskittymiin.

      Poista
    3. Muistelmiensa mukaan Jäntillä oli 1 150 mm saksalainen haupitsi asemissa Tienhaarassa venäläispanssareita vastassa Viipurin puolustuksen luhistuessa ja kun paikalle saatiin lisäjoukkoja 10. D sta niin lähtiessään ammutti tykillä sillankaiteeseen reiän...

      Poista
    4. Nyt Kemppinen muistaa väärin. Ei talvella 1944 NL vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista.
      Kesällä kylläkin: muistaakseni 22.6.1944. Maaliskuussa 1944 Paasikivi ja Enckell kävivät Moskovassa neuvottelemassa rauhasta. Rauhantarjous hylättiin eduskunnan salaisessa istunnossa huhtikuussa. Moskova julkisti rauhanneuvottelut. Saksa katkaisi sotilastarvikefoimitukset pariksi kuukaudeksi Suomeen rauhankontaktin vuoksi.

      Poista
    5. "Nyt Kemppinen muistaa väärin. Ei talvella 1944 NL vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista.
      Kesällä kylläkin: muistaakseni 22.6.1944. Maaliskuussa 1944 Paasikivi ja Enckell kävivät Moskovassa neuvottelemassa rauhasta."

      Ei se mitään muista... ainakaan väärin!



      Kirjoitin tuonne aikoinaan tällaisen avauksen josta voit kerrata mm. kevään 1944 neuvotteluista otteita:

      Saksan tuen loppuminen 1944
      Kirjoittaja Niitä sun näitä » 08.02.12

      http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4221&p=22204



      Jokainen meistä voi lukea nuo Moskovassa käydyt keskustelut ainakin 2:sta eri kirjasta.


      Edvin Linkomiehen Vaikea aika -kirjan lopussa, sivuilta 420-429, on 2 pöytäkirjaa keskusteluista J. K. Paasikiven, C. Enckellin ja V. M. Molotovin välillä. Sihteerinä oli suomalaisten puolelta G. Enckell ja NL:n puolelta Dekanosov, sihteeri ja tulkki. Se on käydyistä keskusteluista pikakirjoitettu "Pöytäkirja Suomen ja Neuvostoliiton edustajien neuvottelukokouksesta Moskovassa maaliskuun 27. päivänä 1944." Kokous pidettiin Kremlissä ja kesti klo 16.00-18.45, tapahtuen venäjäksi.

      Toinen keskustelu (s. 429-440) on Pöytäkirja Suomen ja Neuvostoliiton edustajien toisessa neuvottelukokouksesta Moskovassa keskiviikkona 29. päivänä maaliskuuta 1944. Kokous tapahtui samassa paikassa kuin edellinenkin ja saapuvilla oli samat henkilöt kuin edelläkin. Se alkoi klo 16.00 ja keskeytyi klo 18.10 ja jatkui klo 20.00 - 20.25.

      Linkomies halusi ehdottomasti nämä samaiset asiakirjat liitettäväksi muistelmiensa loppuun. Vaikea aika -kirjaan ne onkin otettu loppuliitteiksi näistä Sotasyyllisoikeudenkäyntipöytäkirjoista.

      Liite II Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin pöytäkirjat nide IV sivut 21-54
      23.1.1946

      Thede Palm Moskova 1944 -kirja kertoo samat jutut hieman laajemmin selitettynä ja kytkettynä lähdeviittein asiayhteyksiin sekä Paasikiven ja monen muun samoista asioista kirjoittaneen muistelmiin. Paasikivi, Assarsson, Blücher, Tanner Gripenberg vain mainitakseni.

      Thede Palm Moskova 1944 , aseleponeuvottelut maaliskuussa ja syyskuussa 1944, Suomentanut Risto Lehmusoksa, Gummerus 1973.
      Kirja on käännös ruotsinkielisestä teoksesta Vägen till vapenvilla, vuodelta 1972




      Saksan tuen loppuminen 1944

      http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4221&p=22204




      Asehankinnat 1944 Saksasta.

      Mikä ihmeen aseidenvientikielto? Saksa toimitti sopimusten mukaisesti kaikki sovitut asetoimitukset ja viljaakin tuli Saksasta keväällä 1944 joka ainoa kuukausi Suomeen.

      Keväältä 1944 käy ilmi sekin, kuinka Saksa toimitti Suomelle aseita , varaosia ja jopa leipäviljaakin. Näin siis oli vaikka kaikki piti olla seisauksissa rauhantunnusteluiden vuoksi!


      Poista
  11. Jenkeissä elokuvaohjaaja Jokinen on kuulemma paljastanut, että suomalaisten ja saksalaisten sodan ajan suhteet ovat Suomessa yhä tabu, josta ei puhuta.

    Ei ole poika lukenut ainakaan Kemppisen blogia. Tuskin mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokisen tapauksessa kysymys ei ole asiasta Suomessa vaan otsikosta Amerikassa.

      Poista
  12. Syreeni ja sireeni ovat eri pensaslajit. Näin ainakin olen antanut itselleni kertoa.

    VastaaPoista
  13. Ilmavoimat;
    Kai se venäläisten oppiminen oli vähän sitä ja tätä ilmavoimien osalta. Tunnustettu sotahistorioitsija Juri Kilin Petroskoista toteaa venäläisten ilmaherruuden häipyneen siinä 18.6.1944 eli Kuhlmeyn porukan tulopaivana. Eli melko pienella sakilla suuren ja mahtavan ilmaherruus häipyi.

    VastaaPoista

  14. Kummaa porukkaa. Luottoluokittajat menettivät älyllis-siveellisen kunnioitettavuutensa johdatellessaan omalta merkittävältä osaltaan länsimaat nykyiseen systeemikriisiinsä. Suomessa näiden AAA:ita tyrkytetään yhä pelastumisen ja hukkumisen kysymyksinä.

    Italia on toista maata. Berlusconi poliisiratsasi näiden toimistot. Äsken kerrottiin kuinka valtionvarain tarkastusviraston kaltainen päällekatsoja ilkkui luokittajien ilmaisemia epäilyjä Italian halusta ja kyvystä vastata sitoumuksistaan. He viittasivat maan kulttuuriseen pääomaan, jokavuotiseen virkkuisuuteen ja paneutumiseen väen työskennellessä laatua ja arvokestävyyttä ilmituovalla otteella ja vireydellä --ja vastuunottohaluisesti.

    Näitä makarooneja täkäläiset koulukiusaaja-isot alamittaisuuttaan ilkeävätkin panetella. Lyhyesti vain, että velkasuhde taitettaisiin kuin leikiten (jos edes tarpeenkaan) nostamalla painetta höyrykoneessa eli talouden kasvulla, tuotteiden ja palvelusten lisätarjonnalla aina halullisille ostajille.
    Nyt asiantuntijatörppöjen jäljiltä vallitsee yksi oppi: älä suinsurminkaan antaudu markkinoiden varaan eli kanssaihmistesi varaan eli yrittäjäksi. Asetu huonompiesi niskoille.Maksata palkkasi veroista. Tai jos firmassa, kiristä siitä tuloja ja asemoi se finanssikiertoon (karta reaalitaloutta) täksi omaksi laidunajaksesi. Varmista ponzisysteemin eläkkeet saarnaamalla tieteen ja häikäisevyytesi statuksella Kestävyysvajeesta.

    Ponzi ketjukirje antaa juoksevasti edunsaajille niiden maksuista, jotka vasta pyrkivät systeemiin sisään, tuleviksi edunsaajiksi nykymaksuillaan. Jotka tellit muuten ovat käsittämättömät 25 prosenttia työtuloista. Jokaisesta palkasta päältä pois AilaksienSailaksien (Harri) ja keitä näitä kauniita ja uhkarohkeita onkaan, muka sijoitettavaksi.

    So so minulle. Sanoisinko silti agendan vierestä edelleen Pohjolasta.Kun Suomi varustautui ja kielsi ulkomaalaisomistuksen elinkeinoista, jäi perusteluihin muka aukko. Että vakuutysyhtiötä esto ei koskisi, keksi Pohjolan insinööritoimareista ei se Viinanen, mutta edeltäjistä Pentti Talonen. Hän olikin aikansa guru oikein akatemioita myöten. Elettiin siis aikaa johon mennessä Pohjolan vahinko- ja vakuutuskorvausten suojaksi oltiin ostettu kiinteistöjä ja firmasiivuja salkku pullolleen. Pohjolan osake rupesi olemaan osake Suomesta. Sitä sitten kaupittiin lakinokkelien toimesta ulkomaalaisille kun vakuustoimintaa -ei asian itsestään selvyyden vuoksi- tultu kieltäneeksi ulkomaalaisilta sillon kun asia oli pöydillä 30-luvulla kultakannasta irtautumisen jälkeen.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  15. "Strategiset ilmavoimat eivät tainneet olla tehtävässään kehuttavan hyviä, ja Helsingissäkin epäonnistuminen oli varsin paha."

    Luojan kiitos eivät! Jos teho olisi ollut sama kuin briteillä Hampurissa 1943 1000 koneella, Helsingistä ei olisi jäänyt kiveä kiven päälle.

    "Mutta Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Talissa kesäkuussa tahti ja tulos olivat toiset." Nyt voin mennä tietopiirini ulkopuolelle, mutta eikö ero ollut siinä, että Helsinkiin iskivät kaukotoimintailmavoivat, jotka eivät olleet niin hyviä, kun taas noilla paikkakunnilla toimivat taktiset ilmavoivat, jotka varsinkin 1943 jälkeen olivat. Muistelen lukeneeni, että rintamiehet pelkäsivät varsinkin maataistelukoneita (Sturmovikejä), joissa tuli tulivoimaa ja vahva panssarointi ("lentävä kylpyamme")

    VastaaPoista
  16. Puolustelematta liittoutuneita on syytä muistaa, että terrorivaikutukseen jo/myös Saksan V-1 ja V-2 ymmärtääkseni tähtäsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrorivaikutus on jälkeenpäin keksitty oikeutus suurille kaukopommituksille sen jälkeen kun todettiin että tarkka sotilas-ja muiden strategisten kohteiden pommittaminen ei onnistu ja tuottaa itselle suuret tappiot. Molemmat osapuolet alkoivat terrorisoida siviiliväestöä tällä tavoin vasta kun sotilaallisesti motivoidut pommitukset olivat epäonnistuneet. Ja jo tuoreeltaan todettiin että toivottua antautumismielialaa ei noilla konstein saavutettu, ja silti hommaa jatkettiin.

      Poista