Sivun näyttöjä yhteensä

4. lokakuuta 2013

Ylpee torni



Eräs henkilö, josta tuli sitten muun muassa maisteri poliittisen historian ja yleisen kirjallisuuden oppiaineissa, aloitti harjoittelun kaksi- tai kolmivuotiaana. Rakennuspalikoista oli koottava huimaava rakennelma, jonka nimi oli ylpee, ylpee torni. Ärrän kanssa taisi olla aluksi vaikeutta.

Kuten historiatieteissä yleensä, tämäkin rakennelma romahti, varsinkin jos kaatumista hiukan edisti.

Asianomaisella oli tapa hakea kirjahyllystä kirja ja tepastella se kainalossaan. Valinnan määräsi korkeus eli kirjan paikka, ja niteen väri tai muu tunnusmerkki. Lukemaankin kyllä sitten opittiin. Ensimmäinen suosikki oli Mannermaan ”Kristillisen opin vaiheet”. Muistaakseni keskustelimme pneumatologian ongelmista sekä yleisesti että suhteessa areiolaisuuteen.

Toinen suosikkikirja oli Barbara Tuchmanin ”The Proud Tower”, kertomus maailmansotaa edeltäneistä vuosikymmenistä. Viittaus lienee Raamattuun. Ylpeä torni lankesi ja sen lankeamus oli suuri. Niin myös Eurooppa.

Tuchmanilta on suomennettu ”Elokuun tykit”, joka keräsi runsaasti palkintoja ilmestyessään 1966. Siinä on puhe ensimmäisen maailmansodan syttymisestä.

Kirjoitan tällaisia yllyttääkseni teitä lukemaan vanhentuneita tietokirjoja. Ne ovat joissakin tapauksissa viihdyttävämpiä ja hauskempia kuin uudet tietokirjat. Tuchman ei ollut historioitsija, vaan hienostotyttö, joka keksi jossain vaiheessa julkaista kertovaa historiaa. Kävi ilmi, että hänellä oli siihen taito ja yleisöllä himo.

En näe syytä miksi erittäin hyvin kirjoitettua 50 vuoden takaista historiakirjaa ei voisi lukea samalla tavalla kuin klassikkoja, vaikka Gibbonin Rooman valtakunnan nousua ja tuhoa, jossa on totisesti paljon asioita aivan päin seiniä ja loput vain virheellistä tietoa. Nimittäin roomalaiset klassikot, kuten Suetonius tai Plutarkhos ovat välittämäänsä tietoa ajatellen vielä paljon epäilyttävämpiä. Mainitsen Suetoniuksen Tacituksen sijasta, koska ensin mainittua lukee kuin iltapäivälehteä, kun taas viimeksi mainittu lienee ollut muiden ohella Winston Churchillin historiakirjojen esikuva. Kaikki korkean retoriikan keinot ovat hallinnassa.

Nyt muutin mieleni ja ryhdyin lukemaan G. Robertsin kirjaa ”Stalin’s Wars”. Kirjoittaja on irlantilainen professori ja kirja näyttää perustuvan aika kattavaan lähdeaineistoon. Erikoisen kiinnostavaa on hyvin laaja sanomalehtien käyttö 1938 – 1953 Neuvostoliiton ulkoministeriön ja kommunistisen puolueen arkistojen rinnalla. Käytettävissä ovat muun muassa Stalinin diaarit, joista käy ilmi jokainen diktaattorin puheilla käynyt, päivämäärä ja kellonaika ja vierailun kesto minuutin tarkkuudella.

Kirjaa on kovasti syytetty, mutta on sitä myös kehuttu. Tutkija vaikuttaa jonkinasteiselta tomppelilta, koska kuin historian opiskelija graduunsa hän on sisällyttänyt tekstinsä esipuheeseen onnittelut itselleen ja uumoilun kirjansa tulevasta suuresta merkityksestä.

Robertsin mukaan Stalin oli toisen maailmansodan ylivoimaisesti huomattavin sotapäällikkö ja myös kansakunnan johtajana vaikeina aikoina vertauskohtaa vailla. Hän ei sivuuta suurta terroria eikä päähenkilönsä epätavallista raakalaismaisuutta. Silti on kiinnostavaa perehtyä esitykseen, jonka mukaan Stalin pyrki kaikin keinoin jatkamaan yhteistyötä länsiliittoutuneiden kanssa vuoden 1945 jälkeen ja sitten pehmentämään kylmän sodan vaikutuksia. Yhteenvetona Roberts sanoo, että myös Stalin-myytin purkamisen aloitti Stalin itse, ei Hrusthov.

Kun kirjoittaja ei ole sekopää – sellaisia esiintyy myös akateemisissa piireissä ja kovissa kansissa – hänen ajatuksistaan on otettava selvä.

Haaste on ikävä. Luulen olevani samalla kannalla hyvin monien kanssa, kun Stalin ja Hitler sekä bonuksena Mao ovat minulle menneen vuosisadan vastenmielisimmät ihmiset kauhistuttavuudessaan.

Jos Suomessa Ryti selvästi pehmeni Hitlerin tavattuaan, huomattavan moni on viittaillut siihen suuntaan, että Stalin vaikutti henkilönä tavalla, joka ei selity aivan kokonaan maailman toiseksi suurimman valtakunnan käskijän roolilla. Vaikka Stalinin virheet ja hänen yrityksensä tukeutua omaan riittämättömään ymmärrykseensä olivat kohtalokkaita ja melkein ratkaisevia, hän erosi hirviö-kollegoistaan ainakin siten, että hän näyttäisi oppineen. Viimeistän Stalingradista alkaen Stalin alkoi uskoa, mitä oma kenraalit ja marsalkat sanoivat, eikä hän ryhtynyt siirtelemään joukko-osastoja niin kuin Hitler.

Tämä jää nähtäväksi. Minua nyt kuitenkin kiinnostaa stalinismi, jolla tarkoitan tässä samaa kuin muutkin eli 1970-luvun alusta maassamme (ja tuttavapiirissäni) vaikuttanut poliittista katsantokantaa. Nimitys on tunnetusti leimaava ja epämääräinen. Sen käyttäminen on perusteltua siltä osin kuin puhe on ihmisistä, jotka uskoivat hanakammin Neuvostoliiton eriasteisten edustajien ohjeita kuin kotimaisten poliitikkojen, ja lisäksi palvoivat J. Stalin –vainajaa. Suomihan oli ainoa jossain määrin itsenäinen Länsi-Euroopan maa, jossa tällaista esiintyi. Ruotsista alkaen mellakoiva nuoriso taipui anarkismiin, maolaisuuteen tai vastaavaan. Moskovan mielisyyttä pidettiin vanhuusiän verenkiertohäiriönä.


Oliko Stalinin valtakunta Ylpeä Torni? Minusta tuntuu, että jos asiaa kysyisi Putinilta, vastaus olisi että ei ollut. Joka tapauksessa kysymyksessä on mysteeri, jonka selvittely lienee väistämätöntä. Alan (historian) koulutus vaatii, että myös syvästi epämiellyttävät tutkimustulokset on hyväksytty, jos perustelut ovat vakuuttavat. Esimerkiksi että Stalin oli oikeassa ja Suomen herrat väärässä.

32 kommenttia:

  1. James Graham väittää kirjassaan "Juoppohullut vallankahvassa", että Stalinin hirviömäisyys johtui alkoholismista. Kirjassa on toki iso annos ns. tendenssiä, mutta voisikohan väitteessä silti olla jotakin perää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin. En uskoisi. Stalinilla oli tiettävästi vaiheita, jolloin hän yksinkertaisesti katosi viikoksi tai kahdeksi. Mainitsemani päiväkirja vierailijoista Kremlissä tukee kuitenkin perinteistä käsitystä, ja samoin annettujen tai hyväksyttyjen käskyjen määrä. 12 - 15 tuntia joka päivä. Ei tue edes alkoholismia.

      Poista
  2. Eikös Suomen herrojen pitänyt olla seuraavana vuorossa Katynin metsän tapahtumiin?

    Jotakin taisi mennä pieleen, kun suomalaisia herroja ei sinne saatukaan. Ainakin tässä Stalin erehtyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kathynin murhat alkoivat viikkoia ennen talvisodan päättymistä. Ainakin suunnitelma oli tehdä sama täällä.

      Myös Molotovin salkkuun jäneessä Voroshilovin komiten paperissa oli juhannuksena 1944 ehdottoman antautumisen vaatimuksen ohella mm. kaikkien suojeluskuntalaisten internointi. Mitä internointi tässä tarkoittaa, sitä ei tarvitse arvailla.

      Teheranin konferenssissa Stalin oli vitsaillut, että Saksa rauhoittuu, jos ammutte 50 000 upseeria. Rooseveltia nauratti, mutta Churchillia ei.

      Poista
    2. Olen lukenut niinkin hyytävän tulkinnan, että Katynin tarkoitus oli raivata tilaa suomalaisille "lahtareille".

      Poista
  3. JK: "...yllyttääkseni teitä lukemaan vanhentuneita tietokirjoja."

    Tämä on ollut kauan mielihuvitukseni. Se laajentaa näkökenttää yli päiväkohtaisen vouhotuksen.

    Tästä tulikin mieleeni, että Jokisipilä ja joku toinen ovat julkaisseet tietokirjan, josta Hesarin mukaan selviää, ettei Suomi ollutkaan 30-luvulla mitenkään saksalaismyönteinen (natsimyönteisyydestä puhumattakaan), vaan vasta Talvisota ajoi meidät Saksan kumppaniksi.

    Olen samaa mieltä, mutta onko tämä jokin uutinen muille kuin kouralliselle taistolaisvanhuksia?

    Heistä onkin sukkelaa siirtyä "stalinisteihin".

    Nimityshän on laina Neuvostoliitosta, jossa 70-luvulla nousevia jyrkän linjan edustajia kutsuttiin stalinisteiksi (ainakin lännessä, vastakohtana liennyksen edistäjille), ja josta sitten meikäläiset moskovolaiset kommarit saivat haukkumanimensä.

    Jos muistatte, niin länsimaissa kommunismi oli jakaantunut ns. eurokommunisteihin ja moskovamielisiin. Edelliset olivat kansallismielisiä, meillä mm. Saarinen ja Aalto, jälkimmäiset nöyriä NKP:n käskyläisiä, meillä mm. vanhat terijokelaiset sekä Sinisalo nuorine intomielisine sinipaitoineen (vrt. fasistiset mustapaidat).

    Vastaavaa yhtä jyrkkää jakoa ei ollut muualla Euroopassa, jossa Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen eurokommunistit vakiinnuttivat valtansa puolueissa.

    Näin sen muistan.

    VastaaPoista
  4. Teinosen Johdatusta symboliikkaan voi pitää,vanhentuneena, mutta ei kai tuota Mannermaata. Tuore se tornin rakentajan toimien aikaan on ollut.

    Eikö Neuvostoliitto ollut selkeästi suurin, siis pinta-alaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo perusfakta tahtoo joskus unohtua. Neuvostoliitto oli hyvin suuri, mutta ainakin julkisten tietojen mukaan väestöltään vain jonkin verran Saksaa suurempi. Nämä kaksi asiaa ehkä vaikuttivat ratkaisevasti Hitlerin pämajan kohtalokkaaseen virheesen. Arvion mukaan vastassa olisi 200 divisioonaa, kun niitä olikin 350, ja takana kohtalaiset rautatieyhteydet.

      Oikea tieto olisi ammatin perinteisten ajatuskaavojen mukaan pannut puolelle yleisesikunnan kenraaleista jäitä housuihin.

      Poista
  5. Viime vuosisadan diktaattoreilla - Stalin, Hitler, Mao, Saddam Hussein - oli hyvin samantapainen päiväjärjestys. Puolille päiville nukuttiin, Keskiyöllä ja aamuyön tunteina pidettiin palaveria ja katseltiin filmejä johtavien toverien kanssa, joiden piti olla virkapaikallaan aamulla.
    Stalinin palvontaa esiintyi sotien jälkeen m.m. Ranskassa ja Italiassa. Suomen kommunistit pitivät hänen henkilönsä suhteen matalaa profiilia. 70-luvun taistolaisuus oli Bresnevistinen ei Stalinistinen liike, nuorisotaistolaisten kodin seinällä oli Marxin, Engelsin ja Leninin kuvat, vain Maolaisilla oli näiden jatkona Stalinin ja Maon kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin. Mutta ainakin lännessä näitä tiukkaa kuria vaativia brezhneviläisiä kutsuttiin stalinisteiksi, varmaan siksi, että se edusti ikään kuin paluuta "vanhoihin hyviin aikoihin".

      Taistolaisuushan oli fasistinen liike tai ainakin sellaisen peilikuva.

      Poista
    2. sanoisin, että taistolaisten ihanteena oli Lenin. Käytännössä toteltiin Brezneviä ja muita Puolueen pamppuja.

      Poista
  6. Toisen maailmansodan lopusta pitää muistaa myös se, että USA:ssa valta vaihtui juuri ratkaisevilla hetkillä ja ilmeisesti myös politiikan suuntakin muuttui.

    Käsittääkseni niin Roosevelt kuin Stalinkaan eivät oikein pitäneet Churchillistä ja tulivat ehkä paremmin toimeen keskenään. Jostain olen aikoinaan lukenut sellaisen väittämän, että Stalin pyrki pitämään kiinni Rooseveltin kanssa sovituista asioista, mutta Truman ei.

    Kaikki tällainenhan on vaan jossittelua, ja tuleekohan sitä lopullista totuutta tietoon koskaan, mutta ilman Rooseveltin kuolemaa toisen maailmansodan jälkiselvittelyt olisivat olleen varmaankin ihan toisenlaiset.

    Itse pidän Stalinia pelottavana ehkä juuri sen takia, että kaikessa vainoharhaisuudessaankin Stalin oli hyvin ovela ja vaikeasti tulkittava henkilö, jolla ei ollut mitään ideologisia esteitä vallassa pysymisensä varmistamiseksi. Hitler ja Mao olivat oikeastaan paljon yksioikoisempia ja ennustettavampia kaikissa tekemisissään.

    Tuosta Hitler, Stalin; Mao luettelosta puuttui muuten yksi ihminen joka kaikessa on vähintäänkin samaa tasoa, eli Pol Pot. Tälle veikkoselle ei oikein edellisellä vuosisadalla hirveyksissä vetänyt vertojaan kun natsien keskitysleirit tai Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joskus listaan lisätää Put Put Puttiini....

      Tuu Mai Lee Pi

      Poista
  7. Tyranni ja ihmispeto Stalin kunnioitti vain voimaa.

    Kenraaliluutnantti Väinö J. Oinonen kirjoitti Sotilasaikakauslehdessä (11/1971) siitä, miten generalissimus Stalin nosti maljan Suomen armeijalle YYA-sopimuksen allekirjoituspäivänä Moskovassa ja sanoi: "Vaikka en ole varsinaisesti sotilas, voin sanoa, että meidät sotilaat rauhanaikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille kenraali Heinrichsille ja kenraali Oinoselle". Oinonen kertoo, että Stalin nousi lopuksi ja tuli nostamaan henkilökohtaisesti maljan molempien Suomen armeijan edustajien kanssa, jotka istuivat pöydän vastakkaisissa päissä. Stalinin tulkki, inkeriläissyntyinen, sujuvaa suomea puhuva everstiluutnantti Pakkanen, sanoi, että Stalinin tapana ei ollut lähteä paikaltaan maljan juontia varten. "Se, että hän nyt lähti, oli harvinaisen suuri kunnianosoitus Suomen armeijalle" (Oinonen).

    Suomalaiset kommunistit Stalin varsin kattavasti valta-alueellaan tapatti. En ole tavannut yhtään suomalaista kommunistia, joka olisi ihannoinut Stalinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kelpaako demari:

      "Josif Stalinissa sammui erään historian suurmiehen elämä, uuden yhteiskuntajärjestelmän määrätietoinen luoja, eräs aikamme suurimmista valtiomiehistä, mahtavan suurvallan kiistaton johtaja halki vuosikymmenien on päättänyt työnsä. Ymmärrämme Neuvostoliiton kansojen surun ja kaipauksen syvyyden."

      Fagerholm, 1953

      Poista
    2. Kirjuhin, K. A. Fagerholm ei tarkoittanut mitä sanoi. Kommenttini koski 1970-luvun alun änkyrävirtausta, josta Kemppinen kirjoittaa. Siinä porukassa kerrottiin pahimmat neuvostovastaiset herjat.

      Poista
    3. Ymmärsin kyllä. Uskonkin. Kunhan vitsailin.

      Poista
  8. http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/10/pyhan-kolminaisuuden-ongelmallisesta-ja.html

    VastaaPoista
  9. Suomenkielinen on aina voinut luottaa siihen että seminaareissa ajatellaan ihmisen puolesta, eikä tarvitse niinkään itse ajatella.Sitä on luottamus, ettei sitä tarvitse kirjoittaa paperille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanee Rauman seminaaria?

      Poista
  10. Suomessa pitäisi tehdä tutkimus siitä, millaista käsitystä yhteiskunnasta opetettiin yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa 1970-luvulla. Marxismi-leninismiä oli tutkintovaatimuksissa roppakaupalla ja sen lisäksi vielä kaiken maailman uusvasemmistolaista maailmanparannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään uusoikeistolaista maailmanpahennusta...

      Poista
    2. No voi hellanlettas, että oikein maailmanparannusta.

      Poista
  11. Itselläni on nuo molemmat Tuchmanin teokset. Pidän niistä kovasti ja luen niitä aina uudelleen. Erittäin mukaansa tempaavasti kirjoitettua historiaa.

    The Proud Towerista on jäänyt mieleen loppusanojen havainto, jota en olisi omin voimin varmaan koskaan tajunnut. Eurooppalaiset ihmiset ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat monella tapaa itsenäisempiä, dynaamisempia ja ennen kaikkea rohkeampia kuin nykyään. Luulen, että tämä Tuchmanin väite on totta.

    Mitä kaikkea olisikaan aikaiseksi saatu, jos ei vaan ensimmäistä maailmansotaa olisi syttynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin - I maailmansodan sytyttyä - valot sammuivat Euroopassa sadaksi vuodeksi. Eurooppa teki itsemurhan.

      Poista
  12. "Joka tapauksessa kysymyksessä on mysteeri, jonka selvittely lienee väistämätöntä".

    Siitä vaan selvittelemähän, saatana!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi ehdottaa mielenkiintoista tutkimusaihetta marxismin tunkeutumisesta yliopistoihin 1970-luvulla. Liekö jossain jo tehtykin tällaista tutkimusta – mene tiedä?
    Itse yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa tuolloin opiskelleena väittäisin, että marxilaisilla todella oli 70-luvulla etsikkoaikansa ja marxilaista viisautta yritettiin soluttaa myös yliopistojemme tutkintovaatimuksiin. Osittain siinä onnistuttiinkin, mutta väittäisin silti, että laitosten esimiehet Suomessa olivat 70-luvullakin valtaosin oikeistohenkisiä, joten marxilaisten tuputus onnistuttiin pääosin torpedoimaan. Tampereen yliopiston viestinnän laitos saattoi olla poikkeus säännöstä. 80-luvun alun vaiheilla marxilaisten noste alkoi sitten nopeasti tyrehtyä lähinnä Afganistanin ja Puolan tapahtumien takia ja perestroikan alkaminen Neuvostoliitossa oli liikkeelle lopullinen niitti.

    VastaaPoista
  14. Ensimmäisestä maailmasodasta on lupa odottaa nyt paljon uutta kirjallisuutta 100-vuotispäivän lähestyessä. Täytyypä ryhtyä perehtymään!
    Ties vaikka sodan syttymisen syiden analysointia tarjoaisi eväitä EU:n vaikeuksienkin arvioimiseen.

    VastaaPoista
  15. "Stalin pyrki kaikin keinoin jatkamaan yhteistyötä länsiliittoutuneiden kanssa vuoden 1945 jälkeen ja sitten pehmentämään kylmän sodan vaikutuksia."

    Tämä kai lienee ristiriidassa useimpien lähteiden kanssa. Niiden mukaan Stalinin ajatuksena oli luokkataistelun väistämätön kärjistyminen ja uusi maailmansota, jonka lopputuloksena koko maailmasta tulee sosialistinen.

    VastaaPoista
  16. Tuchmanilla taisi olla loogiselta tuntuva ajatus, että I maailmansodan syynä oli liitoutumasopimusten ja liikekannallepanojärjestelmän aikaansaama loukku: kun Venäjä ryhtyi mobilisoimaan, Saksan oli pakko tehdä sama ja hyökätä Ranskaan voidakseen sitten torjua Venäjän.

    VastaaPoista
  17. "Robertsin mukaan Stalin oli toisen maailmansodan ylivoimaisesti huomattavin sotapäällikkö ja myös kansakunnan johtajana vaikeina aikoina vertauskohtaa vailla."

    Kyllähän tämä II maailmansodan lopputulos huomioon ottaen pitää täysin paikkansa. Stalin vei länsiliittoutuneita kun litran mittaa! Nappasi itselleeen vielä Puolan, jonka vuoksi Englanti ja Ranska olivat sotaan ryhtyneet.

    VastaaPoista
  18. "Kirjoitan tällaisia yllyttääkseni teitä lukemaan vanhentuneita tietokirjoja. Ne ovat joissakin tapauksissa viihdyttävämpiä ja hauskempia kuin uudet tietokirjat. ..En näe syytä miksi erittäin hyvin kirjoitettua 50 vuoden takaista historiakirjaa ei voisi lukea samalla tavalla kuin klassikkoja"

    Ei kai esim. antiikin historian osalta juurikaan oli löydetty uusia primäärilähteitä. Samojen lähteiden pohjalta vain kirjoitetaan uusia ja uusia tulkintoja kirjoittamisajankohdan mieltymysten (esim. naishistoria) valossa. Itseäni vanhat painotukset miellyttävät enemmän ja useimmiten ne kirjoitettu paremmin.

    VastaaPoista