Isän puolen sukulaiseni, siis ennen sotia aikuistuneet,
lienevät olleet erikoisen harmillisia ihmisiä. Isänisääni Juho eli Jussi Kemppistä
olen etsinyt monista hakuteoksista ja historioista, turhaan. Luultavasti olen sokaissut
itseni moralisoimalla. Se on tavallisempaa poikien suhteessa isiin kuin isien
suhteessa jälkeläisiinsä.
Jussi oli mieltynyt juovuttaviin juomiin, eikä hänen ja
perheen elämästä tahtonut tulla oikein mitään Viipurissa 1920-luvulla, sen
enempää kuin Helsingissä 1930-luvulla.
Minun silmissäni hän oli äreä ja pelottava ukko, joka
onneksi kävi meillä harvoin. Sen vaistosin ja sain myöhemmin tietää, että isäni
ja hänen välit olivat kireät. Ainakin osittain se johtui siitä, että isäni piti
äitinsä puolta.
Huomiotani kiinnitti eräässä kirjassa ollut,
lähdeviittauksella varustettu maininta myöhemmän kenraali E. Heinrichsin
mielipiteestä. Heinrichs oli aivan 1920-luvun alussa erilaisissa rajan
valvontaan liittyvissä tehtävissä Terijoella ja sitten Käsisalmeen sijoitetun
armeijan yksikön komentajana. Maltillisuudestaan ja yleisestä järkevyydestään
tunnettu Heinrichs sanoi jokseenkin suoraan, että sen viheliäisempää väkeä hän
ei ollut tavannut kuin valtakunnanrajan ja Pietarin välisellä alueella asuvat
suomalaiset, paitsi ehkä Suomen puolen rajakuntien läpikotaisin mädät ja
turmeltuneet asukkaat.
Isoisäni sukuineen kuului ensin mainittuun joukkoon,
isänäitini viimeksi mainittuun; edellinen kunta oli Haapakangas (Toksova) ja
jälkimmäinen Kivennapa, kotikylä Joutselkä.
Hiljan syntyneen tasavallan edustaja arvioi, että nämä rajan
ihmiset vähät välittivät järjestyneestä elämästä. He olivat vanhastaan vailla
kunniallista elinkeinoa. Toimeentulonsa he hankkivat erilaisilla kolttosilla ja
konnankoukuilla, ja tärkeänä toimena oli salakuljetus sekä rajan yli pakenevien
siviilien ryöstely. Mielijuoma oli kieltolain säätäneessä maassa edellä
mainittu alkoholi, ja ruuaksi kelpasi mikä vain, etenkin vaikean
ravitsemustilanteen vallitessa.
Jäin tuota miettimään. Luonnehdinta taitaa sopia aika hyvin.
Olinkin ihmetellyt suvun vähäistä mökkiä ja siten elinkeinoa. Myös olin
miettinyt, että mikä siinäkin sitten oli, että keisarillisen Venäjän armeijassa
koko maailmansodan kai menestyksellä palvellut isoisäni ei viihtynyt Suomen rajavartiojoukoissa
kuin kotvan ja heittäytyi sitten aivan epävarmojen elinkeinojen varaan,
esimerkiksi ajamaan linja-autoa ja rahtia Viipurista Helsinkiin ja takaisin.
En onneton ollut käsittänyt sitäkään, että kaikkien tunteman
ns. jääkärikapinaan johtanut armeijan puhdistaminen ei koskenut vain ”ryssän
kenraaleja”. Se koski myös ryssän solttuja, äidinkieleen ja kansallisuuteen katsomatta.
Kaikki Venäjän armeijassa palvelleet olivat automaattisesti
ryssiä. Siis myös isoisäni, joka kieltämättä puhui kieltä täydellisesti, vaikka
koti- ja koulukieli oli suomi. Kun olin tämän asian viimein oivaltanut,
huomasin vasta, ettei vastaani ole tullut ainuttakaan tietoa esimerkiksi
venäläisvärisistä aliupseereista Suomen tasavallan armeijassa. Päinvastoin siitäkin,
mitä Viipurissa tehtiin vappuna 1918 venäläisperäisyydestä epäillyille, on
vasta nyt ilmestymässä kirja. Viipurin pattereilla järjestettiin ehkä maamme
historian suurin ja summittaisin joukkomurha. Saamme nähdä, mitä tutkijan kirja
kertoo, mutta sitkeiden juttujen mukaan venäjänkielinen sukunimi riitti noissa
poikkeuksellisissa olosuhteissa teloittamisen perusteeksi. Osallistumista
punakapinaan ei edellytetty. Isoisä ja mummun veli olivat valkoisten puolella.
Niinpä isoisäni kulkeminen heimosodissa Aunuksessa, Vienassa
ja Inkerissä ja vielä Viron vapaussodassa saattaa selittyä sitenkin, että tuohon
aikaan sodassa saattoi säilyttää henkensä helpommin kuin rauhanomaisissa
oloissa rakkaassa, entisessä Karjalassa. Venäjällä taas käytiin sisällissotaa,
joka oli loputtoman pitkä, julma ja verinen.
Vailla sotilasarvoa talvisotaan mennyt Kemppinen tuli lomalle
vääpelinä. Sitäkin olen osannut ihmetellä. Urhoolliset ja pätevät henkilöt
ylennettiin kersanteiksi tai ylikersanteiksi. Vääpeli viittaa sotilaalliseen
osaamiseen. Tuota taitoa hän käytti myös jatkosodan aikana suhteellisen pitkään
kaatuneitten evakuointikeskuksen päällikkönä.
Rautaesiripun lasten on hiukan vaikea käsittää, miksi Inkerin
suomalaiset eivät paenneet ajoissa. Teloitukset ja pakkosiirrot alkoivat
viimeistään 1931. Aika monta vuotta punaisen hämärän maasta käytiin kylässä
Suomen puolella ja päinvastoin. Etenkin paikkakuntalaisilta luvaton liikkuminen
onnistui kyllä. Eläminen saattoi olla ajoittain yhtä huonoa molemmin puolin
rajaa.
Tarkkaan lukien jo heimosoturien muistelmia hallitsee hämmennys.
Karjalan kannel ei soinut suomalaisille. Ne paikalliset, jotka käsittivät,
mihin suomalaiset pyrkivät, suhtautuivat ajatukseen viileästi. Tuo tunnelma
näkyy jopa jatkosodan kuvaajien (Haavio, Paavolainen jne.) merkinnöissä.
Sinänsä on hyvin vaikea ymmärtää näiden vuosikymmenien
jälkeen, että Eurooppaan hankittiin kolmea suur-valtiota, Suur-Saksa,
Suur-Britannia (Iso Britannia) ja Suur-Suomi. Se ajatus oli järkevä, että Neuvostovaltio
hajoaa omaan mahdottomuuteensa, ja sitten jaetaan maita ja maakuntia. Isoisäni kukaties
ajatteli näin, vaIkka Jänissaaren suomalaisasutus 1701 ei ole kovin vahva
peruste.
Toisaalta harvoin tuodaan esiin isänmaallisuutta
elinkeinona. Esimerkkitapauksessani se osoittautui huonoksi elinkeinoksi.
Mahtaako parempia esimerkkejä olla?
Jussi oli sentään kunnon mies, mitä ei voi sanoa kaikista kulttuurihemmoista...
VastaaPoistaMyö emme tiijä mutta arvelemme, että läntisen suomen ja itäisen suomen on lopultakin hankala ymmärtää oikeasti toisiaan. Nykyinen Suomi on melkoisen puhtaasti varsinaissuomi aina kieltä, leivän kuorta ja tapakulttuuria myöten, eikä siinä ole muuta kuin eksotiikan ymmärrystä karjalaisia kohtaan. Heitä pidettiin puoliryssinä ja Linnan Rokka-noston näen vain yleisenä kunnianpalautuksen yrityksenä.
VastaaPoistaEhkä asiaan liittyi hieman katkeruuttakin; 1900-luvun taitteessa "vanhan suomen" taloudellinen asema oli merkittävästi parempi kuin vaikkapa pohjanmaan johtuen rajakaupasta, Pietarin läheisyydestä sekä vanhoista kauppasuhteista. Pietari rakennettiin pitkälti kaakkoisen alueen kivestä ja lämmitettiin sen haloilla. Pohjanmaan siteet läntiseen satakuntaan olivat sitä vastoin katkenneet ja nuori väki häätyi amiriikkaan.
Joten kun nuo haudutetun uuniruuan kansalaiset heitettiin 1945 hajoilleen puuro- ja velliruokien sekaan, syntyi uuteen sotien jälkeiseen Suomeen sisäinen neekeriväestö, johon suhtauduttiin suunnilleen samoin: veikeätä väkeä mutta kovasti pitää pitää etäisyyttä -- tekemällä heistä klovneja. Opri ja Oleksi.
Lauri Törhösen ja Jörn Donnerin elokuva Raja 1918 käsittelee teemaa kiinnostavasti.
VastaaPoistaTotta. Max Engmanin tutkimus Raja : Karjalankannas 1918-1920 (2007) sisältää aineiston.
PoistaJörnin isä Kai Donner näyttää olleen rajalla komendanttina. Elokuvan miespäähenkilö lienee äidin (af Munck) sukumuistoihin liittyvä.
Noista "suurvaltioista" tuli mieleeni, että onhan se aika ironista, että molemmat Maailmansodat hävinnyt Saksa on käytännössä nykyisin se Euroopan supervalta ja "voittaja" Iso-Britannia vastaavasti maa joka on menettänyt eniten vaikutusvaltaansa sotia edeltäneeseen tilanteeseen nähden.
VastaaPoistaEli sotimisella ja sen jälkiselvittelyillä näyttää aina olevan yllättäviä seurauksia, joita ei voi mitenkään ennustaa, mutta se varmaankin on nykisin tullut selväksi, että "suurvaltioajattelu" ei ole paras tapa kasvattaa omaa vaikutusvaltaansa maailmalla.
En tiedä olisiko jo vähän liiankin julmaa kysästä joskus ohimennen joltain Englantilaiselta lordilta. että miten maailman mahtavimman suurvallan on mahdollista menettää lähes koko vaikutusvaltansa voittamalla kaksi Maailmansotaa?
Brittien imperiumi kaatui rahapulaan. Ja viimeisen niitin arkkuun löi thatcherismi ja New Public Management.
PoistaSakuista vielä sen verran, että vuosisatojen ajan sakuja on värvätty esimerkiksi itäiseen Eurooppaan porvarisluokaksi. Joku syy tuohon on täytynyt olla. Jos sakuja löytyi Romaniasta ja Balkanilta aina Volgalle saakka, niin tuskin nuo siellä joutilaina olivat. Sodan jälkeenhän 1945 sakuja siirrettiin pakolla pois mm. Tsekkoslovakiasta suurin määrin. En osaa antaa tieteellistä näyttöä, mutta epäilen vahvasti, että sakujen karkotuksella on ollut merkityksensä noiden itäblokin maiden kansantalouksien kehittymiseen.
Britannia on edelleen eräänlainen ulkomuseo, mutta ilman Thatcheria sitä tuskin enää olisi ollenkaan. Sen verran kauheat ja totaalisen tehottomat systeemit siellä vallitsivat ennen Rautarouvaa.
PoistaKaikkihan me olemme koko- tai puolisokaistussa tilassa, herra Profa! Ensinkin näkökenttä on mikä on, ja sitten kehittyy silmännpohjan ikärappema; kostea tai kuiva. 20-luvun ihmisten näkökenttä ei ollut kehuttava.
VastaaPoistaLapualla oli vähemmän metsää ja tuskin kummoisiakaan vuoria, joten ihmisen kaikenpuolinen näkemys Maailman navan sijainnista sai kehittyä vapaasti.
Ryssiä ja housupukuisia naisia oli entistä vähemmän, sama syy Viipurin valleilla ja Lappeenrannan museon takarinteessä. Olo helpottui, ja Lahti-Salorantaa kannettiin uljaasti. Nyt molempia mokomia ryhmiä on taas vaivaksi asti, housupukuisia naisia kuitenkin enemmän. assign R
Omakin sukuni on Kannakselta. Itse olisin valmis esittämään, että tämä "rehellisen elinkeinon puute" liittyy pitkälti Kannaksen elinkeinorakenteeseen ja sen kokemaan murrokseen. Kannaksella elettiin jo palveluyhteiskunnassa. Ennen vallankumousta ihmiset elivät palvelemalla pietarilaisia. Paikanpäällä palveltiin keskiluokkaisia kesävieraita, jotka olivat muuttaneet maalle. Lisäksi tarvittaessa lähdettiin Pietariin joko kauppaa tekemään tai sitten piioiksi, rengeiksi tai oppipojiksi. Siinä sivussa sitten salakuljetettiin. (Ei eroa hirveästi nykyisestä Lapin elinkeinorakenteesta.)
VastaaPoistaMuualla Suomessa oltiin joko maatalous- tai teollisuustyössä. Ajatus siitä, että ihminen ansaitsee elantonsa tekemällä kaikenlaisia viraapelihommia toisille, oli tuntematon. Lisäksi nämä työtilaisuudet olivat vallankumouksen jälkeen kadonneet, joten kannaslaisten tilanne oli surkea. Ihan samalta näytti Lapissa 1990-luvun laman aikaan: aiemmin hienot sijoitukset matkailuun vaikuttivat nyt suuruudenhulluudelta ja maakunta ylipäänsä laiskalta ja elinkelvottomalta.
Siinä se oli tiiviisti ilmaistuna.
PoistaTaustalla vaikutti lahjoitusmaaongelma. Viidessä - kuudessa pitäjässä (Rautu, Muolaa, Kivennapa...) tuottavan talon perustaminen ja pitäminen oli käytännössä mahdotonta 1900-luvun alkuun asti.
Pietariin muuttajia oli enemmän kuin Amerikkaan (Max Engman). Näköharha syntyy siitä, että Pietarista tultiin pois, usein vaurastuneina. Amerikassa ehkä toinen puoli epäonnistui.
Suomalaisammatteja Pietarissa olivat mm. kivityömiehet ja "uunisepät" eli kaakeliuunin tekijät. Ja tosiaan, jopa kirjallisuudessa vilahtelee suomalaisia piikoja.
Älä unohda nokikolareita! Siinä ammatissa suomalaisilla oli siellä monopoli.
PoistaSamoin Pietarissa oli kuulemma enemmän suomalaisia kultaseppiä ja ilotyttöjä kuin koko muussa Suomessa yhteensä.
Pietarihan on rakennettukin suomalaiselle suolle, joten ei ihme, että meikäläisiä pyöri siellä rakentamisen jälkeenkin pilvin pimein. 1800-luvun puolivälissä Pietari oli toiseksi suurin suomalainen kaupunki.
Max Engman on 10 vuotta sitten kirjoittanut aiheesta paksun kirjan.
Kiitämme näkökannasta ja olemme ehkä samaa mieltä. Paneudumme asiaan.
PoistaMinulle Suomi on erittäin suuri ja suomalaiset maailman suurin kansa. Ja arvelen, että sen suuruuden alkulähde on teidän mahtava, ihmeellinen kieli.
VastaaPoistaMeidän kielemme, Kuulanlykkijä, meidän yhteinen kielemme on mahtava ja ihmeellinen.
PoistaJos historia olisi mennyt viimeiset tuhat vuotta hieman toisin, suomi ja viro olisivat saman kielen murteita. Sitä paitsi viro on "puhtaampaa" kuin nykysuomi.
Kävin hiljattain Latvijassa Koiva (latviaksi Gauja) joen laaksossa - Võnnussa (Cesis), Siguldassa ja Tureidassa, vanhojen liiviläisten maalla. Kaunimpaa laaksoa Baltijassa ei ole. Tureidan linnoituksessa oli liiviläisten museo. Siellä tulin vähän surulliseksi.
PoistaSuomen kieli on minusta kuitenkin alkuperäisempi jos noin voi sanoa, kuin viro. Mä tiedän, että meillä on sanoja, mitkä suomeksi kuulostavat murteelta, mutta suomen kieli on virolaisen korvalle täpötäynnä murretta, meillä unohdettuja tai harvakäyttöisiä sanoja ja jopa suomen rakenne tuntuu murteelliselta. Esimerkki: 'meni-vät', 'istui-vat'. Meillä '-va-' liitettä ei ole tässä, mutta etelä-Virossa on mummoja jotka puhu-vat näin (he sanovat 'istusid' ja 'läksid' sijasta 'istusivad' ja 'läksivad'). Viron professori Tarton yliopistossa ei pystynyt selittämään mitä se '-va-' heillä tarkoittaa, koska viroksi se ei näyttäisi sisältävän informaatiota. Minulle se on meidän yhteisen historiamme muisto.
Pentti Saarikoski kirjoittaa nuoruutensa hummauksia sisältävässä teoksessaan ohimennen päiväkirjamaisin merkinnöin Aunuksen heimoretkestä. Prääzän kautta kuljettiin, sääsket, kirput ja täit iloisina seuralaisina. Paluu tapahtui häntä koipien välissä.
VastaaPoistaVoittiko kotiolot?
Ymmyrkäisenä Kunnaksen Ilkka
Se oli hänen (kauhavalaissyntyisen) isänsä päiväkirja, ja niteen nimi oli Ovat muistojemme lehdet kuolleet.
PoistaEn nyt muista oliko se Tarkan vai Sirkan kirja, mutta siinä muisteltiin nuoruutta ja kaikkein kiinnostavimmaksi persoonaksi nousi mielestäni Simo Saarikoski. Hyväkö vai pahako, mutta ei olisi Penttiä ilman Simoa.
PoistaNyt lukeneena Paavolaisen Yksinpuhelun toisen osan loppuun toistan sen teeman: Suomi teki suuren virheen sulkiessaan tiiviisti sekä rajan että yhteydet itään vuonna 1918. Se aiheutti vihaa ja tietämättömyyttä, joka johti dialogin puutteeseen ja se taas ennakkoluuloihin. Paavolaisen kirja on kaksiosainen kertomus siitä, ja sen aiheuttamista seurauksista. "Tämä siitä seuraa, kun lähdetään sotaan Snellmanin, Runebergin ja Fanni Luukkosen johdolla!"
VastaaPoistaToinen lainaus kirjasta. Karjalaismamma Kannakselta lähdöstä: "Ensiin juoksiit sotilaat, sit juostiin myö ja sit juoksiit ryssät."
Opri ja Oleksi?
Poista...ja viina vapaaksi!
VastaaPoista