Kuvassa on oravanpesä. Kuva on tekotaiteellinen;
todellisuudessa se on vain huolimattomasti otettu eli tärähtänyt. Orava jota
väijyin ehti juuri pujahtaa sisään ja paiskata oven kiinni.
Pesä on kuusessa 1,2 metrin päässä seinästäni. Väitän että
kysymys on ideologinen. Toisten mielestä puita ei saisi olla noin lähellä
taloa. Minusta taloja ei saisi olla noin lähellä puita.
Joku aivan mainio ihminen oli keskittynyt entisten
kansakoulun laulujen ylläpitämiseen. Ymmärsin että hän kiertelee kouluissa
etenkin kotipuolessaan ja johtaa yhteislaulua. Joka tapauksessa Ylen
sunnuntainen puhelintoiveohjelma taisi osua muitakin kuin minua arkaan kohtaan.
Helähtelevä pienen lapsen ääni. ”Kas kuusen latvassa
oksienalla on pesä pienoinen oravalla…”
Poistuin tietokoneen ääreen, kun poikasopraano lauloi ”Lehti
puusta variseepi, päivä yötä pakenee…” En julkea kysyä, mutta arvelen äitini
maininneen, että tuota laulua en kestänyt itkemättä kuulla pikkuisena. Äiti
varmaan purskahtaisi epätoivon itkuun, jo myöntäisin, etten kestä edelleenkään.
Mutta ajatelkaa nyt! Minä pieni paimenpoika lentohon en pääsekään. Tänne, tänne
jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.
Miksi Finnair ei tee mitään paimenpojan hyväksi! Ai niin –
onhan siellä lakko.
Hankin lystikseni kirjan ”120 kitaralaulua”. Jossain on
tallellakin ”101 kitaralaulua, 102. 103 jne.” Olin pienenä ahne lauluille,
vaikkei minusta ole koskaan ollut sellaisia esittämään. Erikoisen ahne olen
laulukirjoille. Nämä ilmestyivät kauan ennen Fazerin toivelaulukirjoja, ja
melodiaa tukivat vain kitaran sointumerkit. Aikaansaapa kykenee ehkä
ponnistamaan niidenkin avulla pianon ääressä.
Tähän uuteen niteeseen on kuorittu kermaa puolen vuosisadan
takaisista. Niinpä se on melkein samanlainen kulttuurihistoriallinen
sielunmaisema kuin kansakoulun laulukirjat.
Lastenlauluista eräät rakkaimmat ovat sairaiden aivojen
tuotetta. Esimerkiksi se juttu kissanpojasta ja hiirestä kilpasilla. Paha saa
palkkansa. Hiiri, joka hupsu kovin on, ahne rinkelille, kohtaa tuhon kissan
kyltymättömissä hampaissa. Vanhat kitaralaulut – nimi viittaa siis vain
sointumerkkeihin, koska laulut ovat ajankohdan suosikkeja – kertovat sen, minkä
tiesimmekin. Ihmisten kevyen narkoosin himo ja valheellisen kiillon kaipuu oli
vielä ilmeisempää ennen kuin nyt.
Romantiikka on kuva juttu. ”Merimies ja tähti” kuulostaa
hyvältä. Sellaista laulua ei ole, jonka nimi olisi ”Merimies ja täti”. ”Kuubalaista
serenadia” en ole ymmärtänyt koskaan, paitsi että se on hyvin taitavasti tehty
sanoitus ja sävel ja tekijä on jaarituskirjailija Tauno Koskelan nuorena
kuollut veli Unto. Ehkä sisältö on, että sitä on oltu Kuubassakin ja sitten
tultu sieltä pois. Wikipedia sanoo ikävästi, että tämän Kailaan ja Sarkian
henkilökohtaisen ystävän kuolinsyy oli syfiliksen aiheuttama keuhkokuume.
Kailaan ja Sarkian ystävyys tuo mieleen ajatuksia, joista en tee tiliä.
Kansakoululauluissa olivat aina mukana Nortamon
kielellisesti käsittämättömät palokuntalaisten veisut ja sellaiset. Niitä
sitten yritettiin aivan vieraalla murrealueella jäljitellä. Luullakseni ne
päätyivät laulukirjoihin siksi, että Raumalla oli miesseminaari ja siellä hyvä
musiikin opetus. Raumalaisen suuren nimen sijoittaminen valikoimaan oli ehkä eräänlaista
kiinteistönvuokraa. Tosin en muista, missä seminaareissa Ikonen, Parviainen ja
nämä muut hirmut toimivat. Raumalla ainakin oli mieskuorolauluistaan kuuluisa
Törnudd.
On sanottu, että kansakoulu tuhosi nuoria ihmisiä
laulattamalla väkisin toistaitoisia. Voi se olla niinkin. Toisaalta laulaminen
sinänsä on outoa toimintaa. Ei ole helppo keksiä mitään turhempaa. Vasta nyt
fMRI:n ja muiden edistyneiden aivokuvantamisen laitteiden avulla olemme saaneet
tietää, että vanha aavistelu pitää kuin pitääkin paikkansa. Laulaminen on
syvimmin inhimillistä toimintaa. Tosin valaatkin laulavat ja linnut tietysti.
Mutta katsokaa vanhainkodin lauluhetken aikana ihmisiä.
Ilmeet syttyvät dementikkojen kasvoille. Mieleen nousevat tunteet, joille ei
enää ole sanoja. Katsokaa yksivuotiaita ja kaksivuotiaita, jotka mieltyvät
lauluun. Heidän silmistään näkee, miten ravisteleva kokemus se on. Eikä siitä
toivu koskaan.
Laulu kotoisilta mailta, kotimaasta, nuoruudesta on
todellinen matkustusasiakirja lähelle toisia ihmisiä. Ja puhe on
koululauluista, lastenlauluista, kansanlauluista ja tietenkin isänmaallisista
lauluista ja virsistä. Niiden tosi merkitys on viisauden tuolla puolen.
Tässä mielessä näissä kirjoituksissa usein hehkutetut
passiot ja kantaatit. liedit ja chansonit ovat vain erikoisuuksia. Myös Ukko Nooa
on oikein hyvä, eikä senkään tarvitse mennä nuotilleen. Muistelen olleeni
paikalla, kun vauvaa nukutettiin iki-ihanalla laululla ”Rannalla rommia
ryypättiin ja pullot lyötiin rikki”. Hiukan epäilen, että laulaja olin minä.
Hiljan kuulin taitavasta laulajattaresta, joka tarjoutuu
laulamaan muotokuvia ihmisistä. Torjuin ajatuksen kiivaasti, koska se kuulosti
heti erittäin mielenkiintoiselta ja mahdolliselta. Omani on a – gis – cis.
"Minä pieni paimenpoika lentohon en pääsekään. Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään".
VastaaPoistaEikä helevetissä täydy! Mm. Finnair lentelee joka päivä Etelään ja tuopi hyvässä lykyssä vielä takaasin myös! Siis blogisti, ei muuta kun hyppäät vaan siivelle, etkä marise ja narise jutuissasi joutavia!
Ymmärrän kyllä tuon talon ja puun (tai päinvastoin) läheisyyden ongelman. Omakotitalon peltikatossa ei pysy maali, ja mökillä saunan katto sammaloituu. Mutta miksi ennen vanhaan kylillä puiden piti olla kymmenien tai satojen metrien päässä? (Herraskartanot olivat tietysti eri juttu.) Eikös Kallioniemessäkln Herkko saanut hävetä sitä, kun ei ollut kaatanut kaikkia puita pihaltaan? Pahansisuinen Riitu kun halusi yhden pihapuun (pihlajan?) säästää. Taisi kyllä itse sen sitten suutuspäissään v...tuiluun kyllästyneenä kaataa. Voisiko tässä pihapuukammossa olla mitään kirkollista taustalla? Pyhä pihlajapuuhan kai kuului osana suomalaiseen uskontoon.
VastaaPoistaMinäkin satuin olemaan alussa kuuntelulla tuossa koululauluillassa. Heti ajattelin, että Oolannin sotahan se sävähdyttävin kansakoulussa oli. Ja niinpä se ensimmäisenä soitettiin!
Laulukirjoja jos jonkinlaisia on myös minulla. Muutaman mainitun Kitaralaulaulukirjan poimin joku vuosi sitten Kampin ilmaishyllystä. Mutta ei niissä ensimmäisissä kyllä muistaakseni ollut vielä kitarasointumerkintöjä, nuotit kyllä oli. Esko Heikkinen.
Puilla on joskus ikävä tapa kaatua rakennusten päälle myrskyllä, tai vanhuuttaan lahotessa. Ennen myös tavan kansalaisilla viljelypalstat alkoivat porstuanovelta, ei nurkkajuurissa puista hyötyä ollut. Ja polttopuiksikin puut on lähiympäristöstä ensiksi kaadettu. Ukkosenjohdattiminakin ne ovat olleet arvluttavia avoimessa maasdtossa kun joku sattuu puun alta suojaa etsimään.
PoistaKoivulla on paha tapa kasvattaa juurissaan juurimatoja, semmoisia kovia, ruskeita vönkylöitä jotka ovat hanakoita pesimään myös perunaan ja naksahtavat oudosti uudis-voitapottua ahneesti haukatessa. Siksi koivua ei kasvimaan lähelle jos ei halua valkuaisproteiinimaustetta matojen muodossa lautaselleen.
Muun muassa pihlaja tuomen ohella on rakennusten lähellä arveluttava kasvatettava sen vuoksi, koska sen valtavat juurikasvustot työntyvät pitkälle rakennusten alle ja voivat vaurioittaa kivijalkaa (vanhemmissa varsinkin) ja ujuttautua jopa viemärintukkeeksi jos talossa vielä vanhat mannesmannit ovat; uponaaleihinkin ne työntyvät kumitiivisteistä huolimatta. Olen sen niin monasti nähnyt, tässä nykyisen taloni rossipohjan alla viimeksi remontoidessani.
Koivu vie maasta voiman ja heinä ei kasva koivun ympärillä. Siksi Herkko vihasi pihapuita ja ärsytti Riitun kaatamaan suurimman osan. Ja ihmetteli myös veljeään joka antoi puitten kasvaa pihallaan. Taisi muuten olla virallisissa suosituksissa 5 metriä se raja jota lähemmäksi ei saisi puita istuttaa taloon nähden. Salaojatkin voi tukkia ja muutakin piruutta jakaa.
PoistaPihapuita vainottiin varmaankin siksi, että ajateltiin, että tuuli karkottaa hyönteiset.
PoistaKyllä talon ympäristö raivattiin puista ihan käytännön syistä. Petoeläimet peläsivät aukeita paikkoja ja jos ja kun niitänähtiin läheisyydessä, niin oli helpompi tählätä ja sihlata! Ja osua tietysti.
PoistaTärkeimpiä syitä taisi tuossa jo tulla, ja voisi lisätä, että puista lentelee syksyllä paljon lehtiä ja oksia, joita pitää sitten haravoida. Puut lisäävät riskejä, jos syttyy tulipalo.
PoistaHyviä ja asiaperäisiä kommentteja. Kyllähän puiden juuret tosiaan voivat olla varsinaisia vomanpesiä. Olen myös kuullut, että iso koivu oli eräällä mokillä kesän kuivuudessa jopa kaivon kuivattaja. Haravoinnin tarpeellista kyllä (laiskuuttani?) epäilen. Parempana ymmärtääkseni pihamulta kyllä pysyy, jos lehdet saavat jäädä maahan.
PoistaEsko Heikkinen
Suuri koivu voi "juopotella" vettä maaperästä jopa 500l/vrk kesähelteellä.
PoistaMinähän en osaa laulaa, vaikka siitä toiminnasta nautin.
VastaaPoistaKansakoulussa opettaja laittoi asiamiehen- koulukaverin- asialle, joka pyysi, että jäisin kuorosta pois.
Nautin siitäkin kun pyhäkoulun kuorossa availin äänettömästi suutani ja kuvittelin laulavani.
Esiinnyin kuitenkin keskikoulussa.. Lauloin triossa kuubalaista serenadia.
Olisipa viulu ja osaisi soittaa!!
nimim. numero kuusi kansakoulusta
>>Lastenlauluista eräät rakkaimmat ovat sairaiden aivojen tuotetta.<<
VastaaPoistaSairaan vai terveen?
MIKKI HIIRI JA SUSIHUKKA
"Mikkihiiri mättähältä mättähälle käy ja pikkujalka pilkahtaa..."
Käsittäköön jokainen tuon ihan miten haluaa...
Kundit veti aina setin loppuun vaikka kimmokkeet surisi korvissa, älä ny Joria mollaa!
PoistaVoi, voi, lauluissa eletään elämän koko kirjo. Aina kannattaa laulaa, sillä se jos mikä tekee koko kropalle hyvää. Mielen mukaan, mieluisia lauluja. Ilmaista terveydenhoitoa lauleleminen myös on.
VastaaPoista(tämä on tarkistusviesti -- lähteekö tämä oikeasti Macin Firefoxista. Tiedän että viesti lähtee Safarista mutta en vaihtaisi)
VastaaPoistaOlen kansakoulun laulamattomuuteen opettama, seisotettuna luokan edessä tapailemassa "pieniä sammakoita". Se oli aikaa jolloin laulu oli asia joka tuli radiosta määrättyyn aikaan, tai sunnuntaisin kirkosta. Kokemus esiintymisestä kriteerein jota ei ymmärtänyt oli kuristava ja traumaattinen.
Ilmankos nouseva sävelradio siis nielaisi kokonaisen sukupolven. Musiikkia omin ehdoin eikä itse tarvinnut tehdä muuta kuin tykätä. Seuraus (eräällä tasolla) Love Records.
Mitä tulee tuutulauluun, on se ainoa joululaulu jonka osaan. Sen olen jo kymmeniä vuosia laulanut joulupukille (tuttuja miehiä) muodossa "Rannalla rommia ryypättiin / ja pullot ne lyötiin rikki", josta J. Pukki saa aiheen nuhdella ettei rannalle saa lasia rikkoa.
Oikeassahan se on. Fiktiota.
Joopa se morraali; apropos työpaikankiusaaminen, vyö nahkaa, paita villaa. Seuraavaa epämyrskyä odotellessa on hyvä muistaa että sisätila on kolmanteen potenssiin mitattava. Lämmin ilma kohoaa kas putkessa itsekseen. Sellainen haihtuva ja haitula kiemurainen siukalees.
VastaaPoistaOsaamis- ja neroilukeskus pitää pientä paussia ja tekee kenttätutkimusta kunnes on tyytyväinen ja kehitys pysähtyy. Arvo Turtiaisen sanoin.
Antaapa paukkua! Jossain näitä keksitään mutta eivät ne mitään fiktiota olekaan.
Kaikin tavoin mukavata kunhan ei niin kovin huutele liksojen perrään!
Vaan jos pitkän automatkan saapumispäässä kovin tuntuu että vieläkin viitsis mutta onpa kylmä ja kurja niin moottoritiellä kun laskee ikkunat ja kajauttaa kuussatasen niin kyllä friskaa! Siihen ne on notta käytetähän kans.
Luterus ei olis hyväksyny... Sellasta remua, juovuspäiten. Puuhaarikat sai kipiää, veikkaan. Tuleeko se tapa lyödä pöytään niiden vanteiden kiristämisestä vai onko se vain tapa ilmaista sanattomasti että kestää se. Kuis se tehään? Voi täi, taas mä mokasin, töitä piti puskea. No ei auta, anteeksi vaan mutta annoin Heikki Ylikankaan Tie Tanmpereelle hyvään kotiin, kaverille. Kun siinä on niin hyvät kuvat, melkein kuin radiossa.
Kuunnelkaas c- duuri. Vaikka Kultainen nuoruus, tai Kullervo Linnan ohilaukausta sillä aksenttipellillä jonka hän sai lahjaksi ja äänitti mutta joutui sitten opettelemaan että kuinka se lyödään väärinoikein uudelleen, keikalla. Nolo homma sekin.
Mitäs mä mulle kuulun?
"Pesä on kuusessa 1,2 metrin päässä seinästäni. Väitän että kysymys on ideologinen. Toisten mielestä puita ei saisi olla noin lähellä taloa. Minusta taloja ei saisi olla noin lähellä puita."
VastaaPoistaNo eihän se toki ideologinen kysymys ole :-) Itseasiassa voidaan väittää, että molemmat lähtökohdat johtavat jokseenkin samaan lopputulokseen, kunhan oikeudet ovat selvästi määriteltyjä ja neuvottelu ei ole kovin suuritöinen:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Problem_of_Social_Cost
J. Galt
Blogissa ja kommenteissa toistuu yksi kauneimmista sanoista - kansakoulu.
VastaaPoistaMeillä oli kansakoulussa laulukirja (olikohan Pesosen), jossa kansainväliseen osastoon sisältyivät niin Inkerin (ei se tiu tau tilhi) kuin Neuvostoliitonkin hymni. Puhuttiin, että valvontakomissio olisi puhdistuttanut historiankirjoja, mutta ei ne lauluihin olleet puuttuneet. Saksakin ulottui laulussa Maasista Memeliin.
VastaaPoistaSittenpä laulu-oppiaineesta tuli musiikki.
Laulavatkohan linnut? Vai karjuvatko että tää on mun mesta, häipykää tai tulee nokkaan?
VastaaPoistaMHI
Lintututkijan olen kuullut sanovan että naakat juttelevat esimerkiksi ruokailupaikoista. Kuuntelepa joskus.
PoistaKirjallisuutemme kuuluisin pihapuukysymys oli Käkriäisten Putkinotkossa. Taisi olla koiranheisi, jota Juutas kovasti vihasi ja vähintään aikoi tuhota seinähirsiä märättämästä. Toisaalta Juutaksen peruskorjaus jäi alimpien hirsien poistamiseen niin että sisältä näki sitten ulos ja kerran kettu juoksi sisään.
VastaaPoistaEntäpä Riitun ja Herkon sota liian lähellä taloa kasvavista koivuista?
PoistaEn yhtään ihmettele, että pillahdit lapsena itkuun, kun kuulit laulun Minä pieni paimenpoika. Surullisten sanojen - siis kun raukkaparka ei päässyt lentoon - lisäksi sävelmä on ihan mahdottoman haikea. Yhtä ihanan surumielinen sävel on laulussa Tuima on tuuli, pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo. Tämäkin laulu kuului muistaakseni kansakoulun laulutuntien ohjelmistoon.
VastaaPoistaV. Huovisen postyymissa kokoelmassa hän muistaakseni ehdotti sanoituksia erilaisiin populääriviisuihin. Yksi taisi olla kaihoisa tango, jossa merimies muisteli sukulaisiaan mm. tätiään Saimaalla (?).
VastaaPoistaLinnut laulavat vain paria etsiessään tai ilmoitellakseen reviiriään, valaan" laulu" on vain luonnon inhimillistämisboomin tuottama harhakäsitys, merkitys lienee joku muu. Sen sijaan ihmisen laulu on monin tavoin aimutlaatuinen, hyvin syvällinen inhimillinen asia.
VastaaPoistaMitenkäs kuhankeittäjät? Tuntuisi, että laulavat ilokseenkin ja vastaavat vihellykseen. Seppo Heikinheimon Oskar Merikanto -elämäkerrassa kerrotaan, että linnut kokoontuivat kuuntelemaan Merikannon soitantaa kesähuvilalla.
PoistaValaiden laulua on Voyagerin levyllä, joka lähetettiin maailmankaikkeuteen. Valaiden aivot ovat kai suhteellisestikin isommat kuin meidän ja kuuloherkkyys kuin toisesta maailmasta. Moby Dick ja muut kaskelotit naksuttelevat. Kesällä esitimme kanadalaisklassikon Pour la suite du monde, jossa pyydystettiin maitovalaita ikiaikaisilla menetelmillä dokumentaation vuoksi ja valaansuojelun tarkoituksiin, otuksia vahingoittamatta. Pyydystettyjen valaiden laulua nauhoitettiin ja kuullaan elokuvassa. Leffa on laillisesti verkossa Kanadan elokuvasäätiön sivustolla.
Mielestäni mitä tahansa ääntelyä ei kuitenkaan voi mitenkään pitää ihmisen lauluun verrattavana, vaikka kehystarina olisi millainen.
Poista"Omani on a – gis – cis."
VastaaPoistaaivan, se lähtee putoamana rennosti mutta sitten ei otakaan syvyyttä, vähän, melkein huomaamattomasti töksähtää..
"Onks mä sulle muuten ininä maninnut?", Van Morrisonin kynästä, ja monet muut: A, Ab, Cm ...
jee, se luonnollinen, relativistinen etten sanoisi - kerran keikalla joku jäi taputtamaan.saliin; mä näin stagelta, että äijä elää encoren mukana.
Lempipuuhiani vaarina on istua tietokoneen ääressä kolmivuotias pikku-Sonja sylissa. Kuuntelemme lastenlauluja, joita youtubesta löytyy yllättävän vähän.Videoita ei ole juuri lainkaan. Yllätys, yllätys: Suomessa tehtiin hauskoja lastenlauluja 1950-luvulla. Niille ei ole vertaa. Kipparikvartetilta löytyy muutama hyvä video. Nykypäivän lastenlauluissa on sellaista rokin räiskettä, että sensuroin ne muutaman sekunnin jälkeen. Onko ne tehty lapsille vai tekijöille itselleen?
VastaaPoistaKylläpähän Kuubalaisen serenadin on säveltänyt Juhani Pohjanmies.
VastaaPoistaMuotokuvassasi a- gis- cis oli jotain tuttua. En vaan päässyt päähäni mikä biisi niin alkaa. Onko porukassa pelimanneja? Mistä Kemppi on napannut omakuvansa? Mielenkiintoinen se joka tapauksessa on, eikä kovin helppo, ei lempeä.
VastaaPoistaterv. pekka s-to.
Pimputin sen, perhana väärin! Onhan se oikein soitettuna kaunis ja lempevä, vaan onko se Moon light in Vermont...?
VastaaPoistapekka s-to.
Vai et ole koskaan ymmärtänyt "Kuubalaista serenadia"? Jopas jotakin. Minusta, silloinkin kun se esitetään tosissaan, on upeaa camp'ia. vrt.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=NUZaq9polF4
A, gis, dis? Kyllä mä tosta riffin saan, mutta siit tulee lähinnä jonkinlaista liimapää-punkkia eli yhtä ja samaa monotoonista kiertoo. Polla sekoo parin minuutin soiton ja kuuntelunkin jälkeen. Mut sehän on kai tarkotuskin. Ecstacy.
VastaaPoistakansakoulu
VastaaPoistaveistoluokka
kaunokirjoitus (opin yhdessä iltapäivässä, piti ottaa kiinni vuosi.)
oikomahoitola
musiikkiluokka
kynänteroitin (vihreä ja veivattava, jono, umph!)
Opettajien olisi hyvä olla anonyymejä nykyisin. Arvottuja tietokoneluokan jälki-istunnon valvojia.
Muotokuvani on Rahmaninovin cis-molli preludin alku. Se on sellaista kotipianistien perusohjelmistoa, vaikka jää yleensä yritykseksi.
VastaaPoistaRahmaninov oli kova keksimään hiukan erikoisia, erittäin vetoavia teemoja. Niitä on runsaasti hänen pianokonsertoissaankin.
Ks. esim. YouTube
Gilels ei paha
PoistaRahmaninovilla on toinenkin cis-mollipreludi (Op. 23 No. 5). Kun olin kaksi vuotta sitten sairaalassa kylki murskana se oli kuntoutukseni tunnussävel, soitettuna Gilelsin tapaan.
PoistaHa! Onni on a-molli.
VastaaPoistaYksityislaulelmia...
"Mutta katsokaa vanhainkodin lauluhetken aikana ihmisiä. Ilmeet syttyvät dementikkojen kasvoille. Mieleen nousevat tunteet, joille ei enää ole sanoja."
VastaaPoistaLiittyyköhän vain itse tehtyyn lauluun vai riittääkö pelkkä kuuntelu? Itse toivoisin kovasti, että omassa tulevassa vanhainkodissa olisi (nuoruusaikojen) musiikin kuunteluhetkiä - sikäli kun ne eivät tee "asiakkaita" liian eläviksi ts "vaikeahoitoisiksi".