Taksijonossa

Matkalla kirjamessuille (Jalava, Art House, hyvin yleisöä) eksyin Pitäjänmäellä kahdesti. Tiedän: Pitäjänmäellekään ei joudu kuin eksymällä. Kävin kuitenkin vaihdattamassa renkaat ja päättelin, että tämä johtuu laihtumisesta. Kymmenen kiloa ihan vahingossa pois, ja henkselit tänä vuonna hankituissa sammareissa. Joten ajoin pirssillä Pasilaan. Siellä oli ennen kaksi laitosta eksyksissä oleville, kirjasto ja hovioikeus.

Kotiin tultua sain kuulla, että nyt on haukuttu uudempaa kaunokirjallisuutta, onneksi vain Suomen Kuvalehdessä. Huvituin kirjoittajan eli erään Kylänpään tai Melenderin ajatuksista.

Jompikumpi mainitsi viihteellisyyttä suomiessaan, ettei ennen olisi voinut kuvitellakaan jotain Paavo Haavikkoa Uutisvuodossa.

Vähän he tietävät. Paavo Haavikko eli kuin Uutisvuodossa, vaikkei kameroita näkynyt eikä äänentallennuslaitteita kuulunut. Hänen bravuurinsa oli kasata villejä väitteitä asiallisista ilmiöistä. ”Kansakoulu ja konekivääri ovat olennaisesti sama keksintö.” – Vai onkohan tuo minun lauseeni?

Aina käypä määritelmä kirjallisuudesta on ettei se tarkoita mitään vaikka kuulostaa hyvältä.

Otava kuuluu poistaneen Kuvalehden ilmaisnumerot messutiskiltään. Kuka siellä nyt hölmöilee? Ei mikään edistä kirjallisuuden menekkiä niin hyvin kuin epäasiallinen hyökkäily. Tässäkin jutussa oli vessapaperirullat ja kaikki. Tuon kielikuvan otti käyttöön Agathon Meurman luettuaan erään A. Kiven romaanin. Hän sanoi joutuneensa viskaamaan niteen tuleen, koska sen paperia ei voi käyttää… pyyhkimiseen. Se kun vuotaa ja huuruaa sitä itseään.

Lukija tahtoo olla eri mieltä. Lukija mieltyy arvioituaan kirjoittajan taitamattomaksi ja kustantajan avuttomaksi. Eihän mikään hivele niin itsetuntoa kuin perusteeton ylemmyydentunto.

Tällä kirjoituksella en itse pyri arvioimaan kirjallisuutemme suuntaa enkä suuruutta. En ole lukenut riittävän järjestelmällisesti, eikä minulla ole sellaista tarkoitustakaan. Lukijani ovat niin hyväntahtoisia, että heille kelpaavat hyvin valitut palat.

Mutta ajatus kirjallisuuden viihteellistymisestä ja toisarvoisesta mediajulkisuudesta ei ole uusi. Francois Rabelais mainosti, mesoi ja kehuskeli kirjoillaan 1500-luvun puolivälissä väittäen, että niitä on myyty Frankfurtin kirjamessuilla enemmän kuin Raamattuja. Kirjamessuja siis tosiaan pidettiin Frankfurtissa uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen. Aikanaan ne siirtyivät Leipzigiin ja sitten toisen maailmansodan jälkeen taas Frankfurtiin. Heikki Reenpä mainitsi kahlanneensa messuilla kumisaappaissa rauniotalojen keskellä. On Frankfurtin keskustassa nytkin rauniotaloja, mutta niissä asutaan ja pidetään konttoreita.

Viihteen pelkääjät jättävät huomiotta, että esimerkiksi jumalanpalvelukset olivat vielä sata vuotta sitten puhtaasti viihteellisiä. Kun kirkolle tultiin mm. juomaan ja tappelemaan, nuo kevyet kolme tuntia olivat sopiva viihdetilaisuus, jonka aikana pystyi keräämään voimia uusiin ilkitöihin. Suurinta viihdettä olivat tietenkin hirttäjäiset ja muut julkiset teloitukset.

Kirkonmenojen viihdearvo näkyy ja kuuluu vanhemmasta – itse asiassa myös uudemmasta – kaunokirjallisuudesta, joka vilisee hengellisen kirjallisuuden kielimuotoja ja etenkin nuhde- ja kiitossaarnan dramaturgisesti oivallisia paisutuksia ja huipennuksia. Esimerkiksi Väinö Linna, hengellisesti mieskohtaisesti tiettävästi penseä, käytti niitä liikaakin.

Voiko ihmisen saada lukemaan hyvää kirjallisuutta taksijonossa? Anteeksi arvostetun äidinkielen opettajat, mutta ei voi. Ei ainakaan, jos puhe on vapaaehtoisesti lukemisesta. Kirjallisuus jota luetaan kulkuneuvoissa ei ole hyvää. Hyvällä tarkoitan lukijan käsitystä enkä sitä, mitä Kuvalehti tai Hesari ovat keksineet väittää hyväksi, enkä varsinkaan sellaista, mitä on touhuttu kaikille lukeville kansalaisille tärkeäksi.

Absolutistinen estetiikka kuoli kauan sitten. Sen tilalle ei ole tullut relativismi. Mielipidejohtajat vain väittävät edelleen, että joka ei tottele heidän osoituksiaan, vaipuu kaiken suhteellistamisen löyhkäävään rämeeseen. He siis ymmärtävät myös yleisen suhteellisuuden väärin. Jos he olisivat ymmärtäneet Einsteinia tai hänen lukuisia hyviä sananselittäjiään, he napsauttaisivat suunsa kiinni. Liike on liikettä jonkin suhteen, esimerkiksi eri nopeudella liikkuvan havainnoijan. Sen laskeminen, mitä kosmologisesti kenties merkitsi paikallaan pysyminen, ei heiveröinen matematiikka riitä. Siis: joka väittää toisten etääntyneen perityistä arvoista, jättää mainitsematta, kumpi on liikkunut, väittäjä vai väitteen kohde.

Menkää ihmiset messuille. Kirjan katoamisesta ei ole siellä tietoakaan. Kassoille tosin oli kovat jonot. Minultakin jäi sienten sukupuolielämää käsittelevä uutuusteos ostamatta (Gaudeamus). Hankin sen kyllä jahka jaksan kantaa kotiin Konepajatekniikan käsikirjan I-III.

Vain tämän kustantajan tilaaman käynnin takia vältyin taloudelliselta menetykseltä. Olin ajatellut hävittää tavalla tai toisella suomenkielisen ja suomenruotsalaisen lyriikan kokoelmani. Kirjat ovat ensipainoksia, useat omistuskirjoituksin. Tulin nyt katsoneeksi Antikasta, että nuohan piru vie pyytävät monista kirjoistani viisikymppiä tai satasen. Ostankin kärryt ja alan kaupitella niitä osotoskeskuksissa! Ja omia kirjojani samalla.

Kuvateksti: lehdet lehtiä.