Tämä hyvien kommenttienne johdosta. Otsikon oikeuttaa
havainto, joka on lähtöisin tästä perheestä mutta ei minusta. Ryhdyimme
lähettämään äidilleni kirjeitä palvelutaloon tuohon viiden kilometrin päähän.
Ihminen joka on koko elämänsä kirjoittanut ja saanut kirjeitä ja kortteja, ei
toki muuksi muutu. Palvelutaloissa elämä on helposti yksitoikkoista, koska
mahdollisuudet ovat rajallisia. Siksi haluan yllyttää lukijoitanikin: joku
odottaa kirjettäsi! Itse olen kovin hyvilläni, kun lapset ja sukulaiset
noudattavat pyyntöä ja lähettelevät vanhan kansan kuvapostikortteja muun muassa
lomamatkoiltaan.
Pysäköintiasiassa Erastotenes Ateenalainen kunnostautuu
tapansa mukaan. Kiitos kommenteista, joissa myös asian ydin tulee esiin.
Minähän sekaannuin asiaan vain heristääkseni sormea toimittajille, jotka
unohtavat eduskunnan ja tuomioistuinten työnjaon.
Asiaa olisi helppo laajentaa. Jotkut opiskelijat eivät näytä
kaikin ajoin muistavan, että opiskeleminen on ilmaista vain heille. Koululaitos
kaikkineen on aika kallis. Ei ole liioittelua huomauttaa koulutettaville, ettei
se ole oikeastaan heidän yksityisasiansa, mitä he saavat aikaan. Samoin ne,
jotka näkevät valtion ja kunnan ahneitten poliitikkojen tapana kettää
verovaroja, kyllä unohtavat, miten kallis ja itse asiassa korkeatasoinen
terveydenhoitojärjestelmä meillä on, aivan alkaen äitiysneuvoloista, joiden
vertaa ei taida olla muualla.
Pysäköinti tuo mieleeni maantiet. Joidenkin autoilijoiden
mielestä ne ilmaantuvat tyhjästä ja autoilija voi vain sadatella minuutin
myöhästymistään, jos tuntuu ruuhkaiselta. Tiemaksut tai –tullit tuntuvat olevan
kaukana. Mutta ei kuulkaa yksityisautoilu ole mikään subjektiviinen oikeus.
Tämä pitäisi ehkä kirjoittaa isoilla kirjaimella, mutta en
harrasta isoja kirjaimia. Julkisen vallan ja yksityissektorin välisiä rajoja
piirretään juuri nyt aivan uuteen uskoon. Muuan täkysana on ”rakennemuutos”.
Koska rakenteet ovat muuttuneet, niitä on muutettava lisää.
Perinteinen jako oli selvä. Tappiollinen toiminta oli
valtion hoidettava. Sen puolen, josta voi kääriä rahaa, hoitivat yksityiset.
Suurimmat periaatteelliset taistelut käytiin kansaneläkettä kehitettäessä ja
etenkin työeläkelainsäädäntöä luotaessa. Suomen TEL-ratkaisu oli varsin
mielenkiintoinen. Eläkemaksujen takaisinlainaaminen oli merkittävä
investointien apu aikansa. Nyt vakuuttajat pitävät hallussaan huomattavan
suurta osaa periaatteessa yksityisten osakeyhtiöiden osakkeista. Ongelmaksi
tulee omistajaohjaus siltä osin kuin omistajat käyttävät lain nojalla
kartuttamiaan varoja, siis eläkkeitä.
Siirryn toiseen asiaan, muistelmiin ja yleisölle
suunnattaviin historioihin. Kirjasyksy ei jätä sijaa epäilylle. Lähihistoria on
ala, joka herättää odotuksia. Esimerkkejä näkyy jo lukijoiden kalastelemisesta.
Vanha keino alentua lukijoiden oletetulle tasolle näyttää olevan käytössä.
Halutaan kirjoittaa repäisevästi, vaikkei aihe sitä mitenkään edellyttäisi.
Suosin tietysti varovampaa perinnettä. Sanottava ja sanonta
olisi tavalla tai toisella saatettava tasapainoon. Helppoa se ei ole.
Mutta on se tehty. Yksi yllättävä esimerkki on Winston Churchillin ”A History of the English
Speaking Peoples”. Hm… Suomea ja suomensukuisia kieliä puhuvien kansojen
historia…? Ei pelitä. Meidän tapauksessamme kieli on keinotekoinen nimittäjä.
Erittäin hyvin onnistuivat eräät menneisyyden nimet, jotka
osasivat kutkutella lukijoiden mieltymyksiä tinkimättä kohtuuttomasti
tosiasioista. Suuri mestari oli ruotsalainen Grimberg, jonka ”Kansojen
historiaa” voi mielestäni lukea edelleen, vaikka esitetyt tosiasiat ja niiden
valikointi eivät enää lainkaan vastaa tutkimuksen tasoa. Mielestäni toinen
maailmansota teki lopun enemmän tai vähemmän kansallisvaltioita ja niiden
väitettyjä urotekoja tähdentävää kirjoitustapaa.
Niinpä ”Suomen kansan aikakirjat”, Einar W. Juvan ja hänen
kustantajansa luultavasti tietoisesti Grimbergin toisen suurteoksen (Svenska
folkets underbara öden) mallin mukaan laadittu tavattoman iso teossarja ei anna
enää perustusta Suomen historian ymmärtämiselle, vaikka sitä myöhempi, sotien
jälkeen vuosikymmeniä kurssikirjana käytetty ja moniosainen Jalmari Jaakkolan
”Suomen historia” on paljon pahempi. Jaakkola sekoitti omat kuvitelmansa ja
tosiasiat ja kiskoi myös tosiasioista johtopäätöksiä, joita kukaan toinen ei
olisi keksinyt tehdä eikä hyväksynyt.
Sekä Juva että Jaakkola olivat alan professoreita.
Huomautettakoon jälleen kerran, että myynnissä olevat kaksi Suomen historiaa
ovat kelpo työtä molemmat. Pentti Virrankosken esitykseen olen itse mieltynyt. Jouko
Vahtolan Suomen historiaa vastaan minulla ei ole mitään. Tosin molempia teoksia
ajatellen kysyn, kun en tiedä vastausta, olisiko selvästi, heleästi ja
röyhkeästi kertovalla historialla nyt jälleen mahdollisuutensa?
Ajattelen asiaa sillä kurin, että Suomen historia Suomen
historiana on vanhentunut ja epäonnistunut ajatus. Jos kirjoitetaan tuonnista
ja viennistä, Mantsuria olisi otettava mukaan. Idänkauppaa koskevan esityksen
tulisi tukeutua Granön ja Ramstedtin kirjoituksiin (Seitsemän retkeä itään,
Lähettiläänä Nipponissa 1919 – 1929, Japanilaisia runoja).
Ainakaan lukemisen arvoista Suomen historiaa ei voi
kirjoittaa kuin napaansa myöten Itämeressä. Se on meidän Välimeremme, joka on
tuonut tasaisella jyminällä saksat eli siis kauppiaat ja erilaiset ryövärit ja
kuljettanut aalloillaan parhaat poikamme ja tyttömme oppimaan viisautta
Berliinistä ja Prahasta. – Kynä kirjoittajan kokoelmista (Caran d’Ache).
Kysymme kainosti, lieneekö kirjoittaja lukenut Ville Kaarnakarin Para Bellumia. Poimin teoksen hyllystä ja vielä kolmanneksen luettuani -- ilman ennakkokäsitystä sisällöstä -- kuvittelin lukevani illustreerattua historiaa. Pikku hiljaa mulle kuitenkin alkoi selvitä, että tuo kertomus asekätkennästä ja valvontakomissiosta oli niin taitavasti kirjoitettua fiktiota että sitä oli jo pakko ihailla. Eräs tapa kirjoittaa historiaa lieneekin ketterä mielikuvittelu ja lukijan huijaaminen saadakseen semmoisen parantamaan tapansa ja ottamaan asioista tarkemmin selvää.
VastaaPoistaKirjan muoto on poimittu tästä uudemmasta Remes-tyylistä, pätkimisineen, salailuineen ja näkökulman vaihdoksineen. Ei Kaarnakari sitä huonosti tee mutta puujaloilla se silti etenee. Vaan henkilöt, yleiset tapahtumat ja yhteydet todellisuuteen ovat hänellä hallussa, siihen mittaan että kysyy itseltään voisiko näin todella ollakin. Fiktio on tarkempi kuin todellisuus, väitti Friedell.
Hauskasti sen lukeminen napsahti myös tähän Törni-diskuteeraukseen. Kaarnakari on tehnyt Tornistaan -- yllätyksettömästi -- sankarin. Nämä soltut ja sen henkiset mustavalkoistavat lähes aina.
Kарандаш! :)
VastaaPoistaCaran dash, now There You Are comrade.
PoistaTerveydeksi! Nazdorovjie!
Kauneus ja käsi, katse ratkaisee.
- Yksityisajattelija -
Eihän yksityisautoilu tietenkään ole mikään subjektiivinen oikeus, kuten ei vaikkapa tuo terveydenhuolto ja koulutuskaan. Viimeisen reilun 30 vuoden aikana olen maksanut pelkästään polttoaineesta, käyttömaksuista ja vakuutuksista lähes 150 000 euroa nykyrahassa veroa, joten kai siitä verojenmaksusta nyt kuitenkin jonkinlainen oikeus tulee tuohon autoiluun ja siihen liittyviin yhteiskunnan palveluihin?
VastaaPoista
VastaaPoistaSanon heti kärkeen tärkeimmän. Kirjeenvaihtajapankki tarkoitti interbank-seitistön solmua. Ennen näitä spesialistuneita rahaKoppeja homma hoitui kauppahuoneen (=sekatavarakauppa, osto- ja myyntiliike Kuopiossa / Kokkolassa) tasekirjan kautta.
Mikä näitä kolmea interbank,kansallispankki (Deutsche) ja kauppahuone yhdistää ? English speaking people ja heidän ei-roomalainen edistyksensä. Asian sanoo läpipuhki Lindeqvist jonka Yleisessä historiassa kumarran osaa1, ja sivu 309. "Kuninkaalla oli sodassa ollut uskollinen joukko eli seurue,joka taisteli hänen rinnallaan," "Näistä n.k. kuninkaan pöytäkumppaneista otettiin hovin virkamiehiä…Maakuntiin kuningas taas määräsi valtaansa edustamaan kreivejä…Kreivi tuomitsee sekä Roomalaisia että Germanilaisia , kumpiakin omien lakiensa mukaan."
Historia on tulevaisuuden nuotit ja kuvaa nykyisyyden kivistymiä. Kreivin sijalle MBA Rahastomanageri ja Metson yt-neuvottelu olisi muillekin kuin pääluottamusmies Timo Anttilalle itsestäänselvyys. "Ajankohta ja laajuus vähän yllätti."
Sivulla 286 pikkasen absrahoidaan. "…oli Germanilaisten valtiolaitos puutteellinen ja höllä, voimmepa sanoa, sen täydellinen vastakohta.Sillä ei ollut sitä mahtia ja voimaa jäsentensä yli kuin Rooman virkamiesvaltiolla, mutta ei myöskään huomattu sitä painostavaa ja lamauttavaa sortoa…rikosten sovittaminenkin oli yksityinen asia,… voitiin päästä sakkorahoilla, jotka suoritettiin murhatun sukulaisille." Noinhan se menee vapaasopimusvyyhtejä perattaessa siellä -oliko Roscis ja Hanski?- välimiesoikeuksissa.
Tätä ihmisen omatekoisuutta,itsetehtyä minää eikä valtioruumiin ratasmaisuutta, painotti myös kristinoppi kertoo Lindeqvist. Ja Torsti Lehtinen kai lisäisi että niin Sartre ja Cumuskin, ja koko fenomenologia eli totuus ihmisestä mielen ja -kuvittelun omaavana otuksena eikä pelkkänä aineenvaihduntayksikkönä -kurssituksilla täydellistettävissä Lauri Ihalaisen / Jan Vapaavuoren kaltaisuuteen.
Mitä sitten Virrankoskeen ja moneen muuhun Juveliuksen/Juvan jälkeiseen tulee, niin luettu on -ja haukoteltu.Onneksi ovat nuo English speaking books. Tietää mitä Suomessa tapahtuu,siteeratakseni Aimo Kairamoa (sd.,Loimi-joki).Hän lausui säätyläisesikuvallisuuden perikadon jälkeisestä Suomesta häijyimmin osuvan todistuksen tokaisuillaan "ei Suomesta suomeksi mitään tiedä".Jukka Sjöstedt
Kirjoittelen postikortteja lähes päivittäin!
VastaaPoistaTähän monesti vatvottuun asiaan vielä yksi lusikallinen, eritoten Erasmuksen blogistin toimesta kehuttuihin kommentteihin, muun muassa tähän:"Olisi selkeintä, että lainsäätäjä säätäisi, että tällainen sopimussakon salliva sopimus ei voi syntyä hiljaisella sopimisella vaan vaatii vähintään suullisen suostumuksen."
VastaaPoistaMihin kaikkeen tällaista suullisen sopimuksen vaatimusta sovellettaisiin? Mikäli tätä vaadittaisiin yksityiseltä kiinteistöyhtiöltä, eikö olisi johdonmukaista vaatia tuota myös esimerkiksi yksityiseltä liikennöitsijältä. Kun kiinteistöyhtiön omaisuuden käytöstä ei voisi syntyä sopimusta ilman suullista vahvistusta, ei liene oikein, että liikennöitsijä voisi vaatia esimerkiksi valvontamaksua tai sen korviketta liikennevälineessään istumisesta ilman suullista sopimusta.
Monta muuta esimerkkiä sanattoman sopimuksen ilmiselvistä hyödyistä ja jokapäiväisestä hyväksynnästä tulee etsimättä heti mieleen. Lainmukaisuuskin on monasti testattu eri yhteyksissä. En muutenkaan ymmärrä, miten tämä asia herättää näin suurta intohimoa.
Julkista tehtävää suorittavat julkiset pysäköinnin valvojat julkisilla alueilla ja määräävät pysäköinninvalvontamaksun säädösten vastaisesta pysäköinnistä. Yksityisillä alueilla ei tällaista käytäntöä ole, ellei siitä erikseen julkisen toimijan ja yksityisen kiinteistön välillä sovita. Näin ei niillä sopimuksettomilla alueilla voi olla tai ole pysäköininvalvontamaksuakaan.
Sen sijaan yksityiset kiinteistönomistajat voivat ulkoistaa oman omaisuutensa luvattoman, häiritsevän ja/tai antamiensa ehtojen vastaisen käytön tarkkailun ja ilmoittaa alueelleen saapuville ehdot, joita noudatetaan tällä alueella. Näin toisen omistamalle alueelle saapuva saa tietoonsa, millä sopimuksella hän voi aluetta käyttää. Tämä on paitsi sopiva myös oikein järkevä keino luoda olosuhteet, jossa toimijat ovat edes suurin piirtein järkevässä suhteessa toisinsa. Näinhän myös KKO todennut (KKO:2010:23).
Jos vielä kerran, monesti pyöriteltyyn asiaan, joku voisi minulle kertoa, mikä on ongelma, kun yksityisen omistamalla alueella toinen yksityinen toimija toimii alueen omistajan selkeästi ilmoittamia alueen käyttöä koskevia vaatimuksia (ja syntynyttä sopimusta) vastoin ja alueen omistaja vaatii kohtuullista korvausta tästä oikeutensa (ja sopimuksen) loukkauksesta? Ja mikä siitä tekisi vastoin KKO:n kantaa julkisen vallan käyttöä? Vielä kerran korostan, että tässähän ei siis pysäköidä julkiselle alueelle eika sellaisen sopimuksen piiriin, jolla julkista valvontaa olisi laajennettu yksityiselle alueelle.
Näinhän se juuri on!
Poista"Ja mikä siitä tekisi vastoin KKO:n kantaa julkisen vallan käyttöä"
PoistaSe, että yksityinen käytänössä täytäntöönpanee tuon hiljaisen sopimuksen perusteella sinänsä pätevän saatavan.
Aivan sama kuin joku tekisi panttaussopimuksen tai omistuksenpidätyksen veneestä ja sitten hakisi sen sopimusrikkomuksen perusteella itse pois. Tuollaisesta on tuomittu omankäden oikeudesta.
Maksuosoituksen antaminen tai maksamattomuudesta muistuttaminen tuskin on saatavan täytäntöönpanoa, muuten kaikki laskutus olisi. Viime kädessä näissä on aivan samanlainen täytäntöönpanomenettely kuin muissakin yksityisoikeudellisissa saatavissa.
PoistaMiten niin "käytännössä täytäntöönpanee"?
PoistaHöpö höpö, "täytäntöönpanee"!
Poista"Suomen historia Suomen historiana on vanhentunut"
VastaaPoistaKyllä jos tarkoitetaan historiaa, jonka horisontti katkeaa Suomen rajalle. Ei, jos tarkoitetaan historiaa, joka huomioi maailman, Euroopan ja pohjois-euroopan historian ja sen vaikutukset Suomeen, mutta katselee näitä kaikkea suomalaisesta näkökulmasta: mitä vaikutti Suomeen. Eikä kaikki hyvä ole tullut ulkoa, enemmänkin täällä olisi luotu, jos olisi saatu olla rauhassa ja päästää ugrilainen luovuus valloilleen.
Siinä mielessä Jaakkolan ja Juvan teoksilla - vaikka niissä onkin pientä ylilyöntiä nykyskribenttien valossa - on vieläkin paikkansa. Niiden tyylikin viehättää.
Hieno kynä! Vielä vähän aikaa sitten kirjoitin kaiken tärkeän ensin käsin - tuonkaltaisilla kynillä, mutta mustilla - ja sitten vasta konevoimalla. Nyt olen taantunut ajanmukaiseksi.
VastaaPoistaKannattaa kokeilla gelikyniä: mustekynän jälki ja kuulakärkikynän kätevyys.
Poista"kysyn, kun en tiedä vastausta, olisiko selvästi, heleästi ja röyhkeästi kertovalla historialla nyt jälleen mahdollisuutensa?"
VastaaPoistaTeemu Keskisarja on jo aloittanut: viime vuonna Raaka tie Raatteeseen ja nyt Viipuri 1918.
Kirjoituksessa mainitun Einar W. Juvan yleisesityksen Grimberg-yhteys on selvä asia. Teossarjan nimi alaotsikkoineen on "Suomen kansan aikakirjat: suomalaisen historiallisen kirjallisuuden ja Carl Grimbergin suurteoksen pohjalla".
VastaaPoista