Mietiskelin, miten Chaplin esittäisi Mannerheimia. Miehethän
ovat kuin kauan kadoksissa olleet kaksoset. Mannerheimin ilmeettömyys
tehostuisi.
Mutta ei se ole marsalkan piirre. Ennen Kennedyn veljeksiä
vain Churchill päästi julkisuuteen sellaisia itsestään otettuja valokuvia,
joissa oli jokin tunnelma. Hän oli niin mestarillinen median käyttäjä.
Roosevelt hapuili samaan suuntaan mutta paljon avuttomammin.
Meillä Kekkosta kuvattiin tilanteita, ja jotkut naurut ovat
sydämellisiäkin, mutta valokuvista huomaa kuitenkin, miten tarkoin ne on
valikoitu.
Risto Rytiä esittäisi hyvin Buster Keaton. Jotkut julkaistut
kuvat, joissa Ryti hymyilee, melkein hätkähdyttävät. Tannerista ei tule mieleen
sellaista kuvaa. Paasikivi käkätti Zdanovin kanssa, mutta näyttelijänä hän ei
ollut etevä. Hymy on kuin velkaisella isännällä.
Luulisin, että juhlallisuuden retoriikka oli hyvin vanha.
Roomalaiset muotokuvat, siis veistokset, ovat teknisesti erittäin
korkeatasoisia. Niistä näkee, että persoonalliset piirteet on karsittu vähiin.
Kreikkalaisilla oli sama ajatus. Sokrateella on nykerönenä, koska muuten hän ei
olisi Sokrates. Luultavasti veistokset ovat kuitenkin näköisiä; vaikka mistäpä
me sen tiedämme. Muotokuvien ahkerasti tutkittu historia kuitenkin väittää,
että luonnonmukainen ja persoonallinen kuva, syylät, luomet ja kaikki oli
1400-luvun puolivälin uudistuksia, ja mestareita olivat tietysti burgundilaiset
ja heidän kintereillään hollantilaiset.
Mika Waltari taisi väittää nähneensä ”Mikael Karvajalan
muotokuvan” museossa Firenzessä. Muotokuva on otettu moniin Waltaria
käsitteleviin teoksiin, ja se on vangitseva. Siinä ei ole mitään erikoista,
paitsi kaikki.
Yksi ilmeettömyyden retoriikan ylläpitäjä on tietysti armeija.
Kai siellä vieläkin karjaistaan, että kun mies seisoo asennossa, naama on kuin
petolinnun perse. Ja tuota perua valtaeliitti ei vieläkään pahemmin virnuile.
Väittäisin että erikoisen tarkoituksenmukaista tämä on tuomareille. En ole
kuullut tuota asiaa kenellekään opetettavan, mutta tuomareiden tasapuolisuuden
ihanne vaatii tietysti, ettei leivättömän pöydän takana nyyhkytetä eikä purra
hammasta, näkyvästi.
Lääkäreillä taitaa olla vähän sama, mutta tuolla vaikealla
alalla toimivat viisaat ystäväni ovat kyllä kertoneet, että ihmiseksi
heittäytyminen potilaan nähden tuottaa erinomaisia tuloksia. Valkotakkinen
tuijottaja on ehkä jäämässä historiaan, eivätkä psykiatrit, varsinkaan
psykoanalyytikot, ole siihen koskaan sortuneetkaan.
Digitaalikameraa pitäisi ylistää. Hain muutamaa vanhaa
valokuvaa huoneista, joita ei enää ole. Niin kuin kaikilla amatööreillä, myös
minun aika suuressa kuvakokoelmassani esiintyvät henkilöt ovat suurelta osin
sukulaisia.
En ollut ennen havainnut ainakaan selkeästi, että iän
karttuessa ilmeet vähenevät. Kymmenen vuotta sitten nyt hyvin vanhoilla tai jo
kuolleilla oli ilmeitä, jotka olin jo unohtanut. Ihmisten ympärillä on vahva
elossa olemisen vaikutelma.
Tuo saattaa johtua välineistä. Ennen valokuvat olivat
maksullisia. Ainakin minä olin hermostua muutamaan vekaraan, jotka eräässä
iässä tahtoivat turmella kuvia vääntämällä naamansa viime tingassa irveen,
nostelemalla sormia tai muuta. Ainakin yhdestä tuo hengen lapsesta tulikin
aikuisena valokuvaaja.
Helsingissä Annankadulla oli useita vuosikymmeniä
valokuvaama Polyfoto. Olisikohan niillä muuten ollut Robot-kamera? Tavallinen
kamera oli viritettävä käsin joka otoksen jälkeen. Tämä firma toimitti
asiakkaalle kuva-arkkeja, joissa oli ehkä 24, ehkä 32 pientä valokuvaa. Ehkä he
olivat erikoistuneet lasten kuvaamiseen. Ainakin tiedossani on kahden nuoremman
veljeni kuvasarjat ja suurennokset, jotka ovat erinomaisia ja nimenomaan
ilmeikkäitä. Valokuvausliikkeessä ilmeisesti isä tai äiti pani parastaan
huvittaakseen mukulaa.
Valokuvan ottaminen oli tapaus. Kangistuminen kameran edessä
oli hyvin tavallista. Heti kun otti kameran esiin, eräät alkoivat muuttua
omituisen näköisiksi. Sekä naiset että miehet estelivät. Ei mitään valokuvia!
Mitäs tässä nyt.
Yhden oman lapsen kanssa onnistuin kohtalaisesti pitämällä
kameraa paljon mukana ja tähtäilemällä niin usein, että lappi kasvoi pitämään
sellaista normaalina. Sellaisia kuvia olenkin saanut heittää menemään aika
monta, joissa joku naapurin lapsi reagoi sulkimen ääneen eli katsoo kameraan
pää pystyssä.
Pienellä digikameralla pääsee sisään tilanteisiin ja voi
ottaa kymmenen tai kaksikymmentä kuvaa, joista jokin saattaa olla säilyttämisen
arvoinen. Tänään löysin hauskan kuvan, jossa isävainajani lukee mökillään omaa
tekstiään ääneen ihastuneena.
Lukija huomannee, etten maininnut ollenkaan videoita enkä
elokuvaa. Syy on selvä. En tunne alaa. Viittaan vain esimerkkiin
unohtumattomista – Humphrey Bogart, jonka ilme saattoi iltajuhlissa olla kuin
aamun sarastaessa kalsean kahvilan haalean kahvin ääressä, liian väsyneenä.
Taisi olla Huovinen, joka kirjoitti joskus, että vanhemmiten ihmisen naamaan, jonnekin sinne suupielen tietämille, hiipii selvää avuttomuutta. Minun mummoni syöksyi aina ämpärin kanssa metsään, jos joku vävynretale tai muu kiusanhenki yritti valo- tai videokuvata.
VastaaPoistaHyvä on muistaa myös katukuvaajien ottamat pienet, salaa otetut sarjat. Olkoon että ovat aika rakeisia ja auringon puolelta puhki palaneita niin kohteet ovat niissä omissa (katu)oloissansa. Kolmen ruudun elokuvaa! Niitä saattoi saada vielä 40-luvun lopulla.
VastaaPoistaChaplin on mainittu, samoin Keaton, mutta missä on Harold Lloyd?
VastaaPoistaHarold kellonviisareissa on legenda. Mies on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin Keaton, Chaplin, Laurel ja Hardy. Marxin veljekset olivat myös huippuja, erityisen viehättävää tuo anarkistisuus. Kun olin lapsi niin Harpo viehätti eniten ja nyt vanhempana Groucho.
PoistaTässähän se?
PoistaEi ei. Tuo on Daniel Radcliffe.
PoistaIhminen, joka ei välitä toisten mielipiteistä, ei ilmehdi. Iän myötä ihminen siirtyy ikään kuin ulkokehälle, tarkkailemaan.
VastaaPoistaKoomista mutta Mannerheimista on alastonkuva, ratsailla, ratsuja kylvetetään.
VastaaPoistaPerinnöksi saatu R.H.O. I ei sisällä tietoa siitä millä komennolla käskytettäessä on toimittu mutta tämähän on mielikuvitusta kannustava ja kutittava työsarka tutkijoille joiden uteliaisuudella on epäilemättä huimaavat, rajattomat horisontit joita sukia.
Voi paska, missä on J. Sjöstedtin kommentti!
Poista"Mika Waltari taisi väittää nähneensä 'Mikael Karvajalan muotokuvan' museossa Firenzessä."
VastaaPoistaVäitän, että kyseessä oli Pariisin Louvressa oleva "Hansikasta pitelevä nuori mies", joka 1990-luvulla oli samassa salissa kuin "Mona Lisa".
Sinäpä sen sanoit! Ja siellä olen sitä Tizianoa itsekin katsellut, en Firenzessä. Maalari on Tiziano ja nyt muistan, että Waltari kirjoitti useita aikakauden johtavia taidemaalareita "Karvajalkaan".
PoistaWaltarista ja maalauksista hänen innoittajinaan
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/nayttelyt/kuvasta-sana-sanasta-kuva/1015593