Koska pimeässä lähtiessä
ensin satakieli remusi ja rastas vastasi heti, jäin kotipihaan palattuani kuuntelemaan.
En kuullut mitään.
Ääni on kuin särky. Kun
se on ohi, se katoaa heti mielestä.
Vesipumppu ja kaivonpumppu
ovat vaienneet, iäksi. Pian ruoste syö ne. Niinpä, kun on hiljaista, ei kuulu
mitään.
Olen ottanut esiin pienen
valikoiman puukkoja, mutta ensimmäisen, viikkoja kuuluneen sirinän poistin
käytöstä hylätyn kuulakärkikynän (Bic) hatulla.
Vain syvällisellä
ajatuksella päättelin, että se on tuo mainio lämpöpumppu, joka itse
kuulumattomana silti värisee. Rappeutunut vaatekaappi, uljainta
seitsemänkymmentäluvun lastulevyä, seisoo vapaasti. Sormia sen ja seinän väliin
kiilaamalla tulin todistaneeksi, että kaapin ja seinän käsitys pystysuorasta
eroaa hiukan. Pyöreä, suippo muoviesine sekä painui näkymättömiin että poisti
resonanssin äänen.
Ja sylkähtelen
äänettömyyden sylissä öisin vuoteella.
Putkistojen
karkeatekoisessa maailmassa olin pitänyt erästä tinnittävää ääntä elämän
tosiasiana, mutta menestys johti toiseen menestykseen. Tunnustelemalla ja
nytkyttelemällä sain nopeasti selvän, että kylpyhuoneen radiaattori eli
vesipatterin lämpöelementti oli hitusen irti konsoleistaan. Tällä kertaa
ratkaisuksi osoittautui ruuvimeisseli, joka sekin toimi kiilana.
Vakituisempi apu aikoo
tulla puukolla puusta veistetyistä kiiloista. Ja ne ovat nyt valmisteilla.
Menetelmä on sama kuin
erään koulutoverini polkupyörän huolto, jollaisen suorittaminen ajoittain on
hyvä ajatus. Hän nosti Hopeasauma-pyöränsä suorille käsivarsille, pudotti ja
kuunteli. Rämähtäviin paikkoihin, kuten haarukan ja lokasuojan väliin hän tunki
katkomiaan tulitikkuja. Ja Presto! Ennen pitkää polkupyörä kulki koulutietä, sitä
kuoppaista kylän raittia kuin uni ja varjo. Sampo-tulitikkuja ei kulunut tuohon
toimeen puolta rasiaa.
Nämä muutamat päivät
metsä on kolmiulotteisimmillaan. Voi olla, että vaikutelmaa rakentavat lintujen
äänet, mutta kun metsän pohjakin on kuin siivottu. Tosin valkovuokkoja on jo
paljon ja kultatukkainen ranunculus tekee tuloaan.
Se lienee ollut Topelius,
joka runossaan väitti, että ajoista ihastuttavin on se tuokio, joka on tuomen
ja syreenin kukkaloiston välillä.
Eilen kuulin jonkun
sanovan, ettei ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttama. Koska olimme kylässä ja
antimet olivat hyviä ja suu täynnä, en sanonut, etteivät tuomi ja syreeni ole
liioin ihmisen aiheuttamia, paitsi syreeni. Tarinan mukaan se levisi suomeen
karkulaisena Ranskasta tuoduissa kultatynnyreissä Viaporia rakennettaessa.
Uusin tutkimus kuitenkin toteaa masentavasti, ettei myöskään 1700-luvulla
kultaa kuljeteltu tynnyreissä ja mitä sillä olisi Helsingin kolkon kallioisella
mielellä tehtykää. Ei täällä ollut rahapajaa eikä palkkoja maksettu
kultarahoina.
Mutta tarina on kaunis.
Rangaistusvankien ja muiden sotamiesten rensseleissä syreenin pistokkaat
olisivat kulkeutuneet puoleen Suomeen.
Niin ei siis ehkä
tapahtunut. Kysymyksessä on uskon asia.
Ystäväni lähetti minulle
maininnan Lorcan runosta. Se kuului niihin ensimmäisiin kymmeneen, jotka
opettelin sanakirjan ja kieliopin kanssa melkein 60 vuotta sitten.
Lorcasta on suuri määrä
suomennoksia, yleensä toinen toistaan parempia, paitsi Tynnin. Minulle on
suomennos siitä romanssista, jossa halutaan vihreää. Ehkä olen julkaissut sen
tässä blogissa. Voi olla. Nyt ajattelin tuon kuu-jutun taas eri tavalla.
Valokuvassa ei ole mitään
kuihin liittyvää mutta olen jotenkin iloinen siitä. Vapunpäivän
poikkeuksellinen valo teki mahdolliseksi tuollaisen ekspressionismin.
”Kun tulee kuu
vainiot katoavat.
Näkyviin nousevat
käymättömät tiet.
Kun tulee kuu
meri peittää maan.
Sydän on ääretön saari
tosi yksin.
Kielletty appelsiini
on täysi kuu.
Nyt saa syödä vain
jotain vihreän jäätävää.
Kun tulee kuu
sadoin samanlaisin kasvoin
yhtä pyöreä hopearaha
taskussa nyyhkyttää.”
(Lorca, suom. JK)
Sangen mahdollista, että ”mellan hägg och syren” -sanonta on Topeliukselta. Ruotsissa ilmaisu on hyvin tunnettu, ja Ruotsissahan Topelius lienee lähes kansalliskirjailija.
VastaaPoistaSiellä sanonta liittyy kuitenkin suutareihin. Kerrotaan kenkämaakarista, joka piti lomaa juuri tuomen ja sireenin kukkimisten väliaikana. Alkukesällä kenkähommia oli ymmärrettävästi vähänlaisesti.
”Uttrycket mellan hägg och syren sägs första gången ha använts av en skomakare som tog semester på försommaren och satte upp en skylt med texten ”Stängt mellan hägg och syren”. http://www.sprakochfolkminnen.se/folkminnen/handelser-i-almanackan/kalender/i-almanackan/handelser-i-almanackan/2014-04-03-mellan-hagg-och-syren.html
Fredmans Epistel n:o 80
PoistaNiin, minullakin on ilmalämpöpumppu asennettu seinään. Tammikuun pakkasilla jolloin sen hyötysuhde lähestyy ykköstä jurrutus on melkomoinen. Lisäksi se sulattaa huurretta alinomaa ja silloin se kurluttaa. Muutoin se on mahtava peli. Monessa suhteessa kuin uskonkappale. Joka ei sen säästöihin usko, vaikea on saada hankkimaan ja vasta sen jälkeen uskoo. Harva luopuu. Moni kuitenkin asentaa maakiinnityksellä esim. ison betonilaatan päälle. Jurrutus ei tule seinää pitkin sisälle. Näillä lämpöasteilla se siritys tulee moottorin ohjausyksikön invertteristä joka antaa korkeataajuista jännitepiikkiä.-Murphy_
VastaaPoistaMinulla taas "sattui olemaan pöydällä avattuna", ihan totta, Goethen "Mailied", nuoren Friederiken ylistykseksi kirjoitettu, mutta alku on kuin Suvivirttä ja sopii vuodenaikaan:
VastaaPoista"Wie herrlich leuchtet
Mir die Natur!
Wie glänzt die Sonne!
Wie lacht die Flur!
Es dringen Blüten
Aus jedem Zweig
Und tausend Stimmen
Aus dem Geräusch
On hänellä tietysti runo kuullekin, An den Mond. Mukaan tulevat joki ja laakso, onni, ilo, suru ja yksinäisyys, taattua kamaa, ja se alkaa näin:
"Füllest wieder Busch und Tal
Still mit Nebelglanz,
Lösest endlich auch einmal
Meine Seele ganz;"
EG
Kun noustessa
VastaaPoistahäipyvät kellojen äänet,
ja yöhön aukeavat
läpitunkemattomat tiet.
Kuun noustessa
maan peittää meri,
ja sydän jää yksin
kuin avaruuden saari.
Täysikuulla ei kukaan
syö appelsiineja.
On syötävä jotain vihreää
ja jäistä hedelmää.
Kuun noustessa
sadoin peilikasvoin
hopearaha
nyyhkyttää taskussa.
Kun tulee kuu
vainiot katoavat.
Näkyviin nousevat
käymättömät tiet.
Kun tulee kuu
meri peittää maan.
Sydän on ääretön saari
tosi yksin.
Kielletty appelsiini
on täysi kuu.
Nyt saa syödä vain
jotain vihreän jäätävää.
Kun tulee kuu
sadoin samanlaisin kasvoin
yhtä pyöreä hopearaha
taskussa nyyhkyttää.”
Kyllähän minun on todettava, että tämä JK:n tulkinta maistuu suussani sulavammalta kuin MR:n vastaava.
Entäpä tämä Kemppisen tulkinta kahdeksan vuoden takaa:
VastaaPoistaKuutamo näyttää kuun
katoavat maat
näkyvät reitit
kävelemättömät.
Kuutamo näyttää kuun
meren peittää maa
ja saari on sydän
tunne äärettömän.
Kukaan ei appelsiineja
syö valossa kuun,
kun syödään näin
vihreästi ja jäisin.
Kuutamo näyttää kuun
sadoin samoin äänin
nyyhkyttää taskussa
hopean kolikko.
Myös Kirsi Kunnas on tehnyt tästäkin Lorcan runosta käännöksen. (Ihmeekseni netistä löytämäni versio oli erilainen kuin kirjassa oleva.)