Tiedän ihmisen, joka
tottui pienenä panemaan voita pullan päälle! He olivat kyllä herrasväkeä, mutta
oli tuo tieto aikamoinen paukku. Kas kun eivät ryypänneet vielä punaista
limonaatia päälle.
Ennen kyselin monilta,
miten leipää on kohdeltava, ja kyllä tavat olivat lujassa. Vasta näinä vuosina
huomasin asian jota en ollut huomannut. En edes pane merkille, jos pikkuväki
kuljeskelee tässä voileipä kourassa.
Entisessä maailmassa se
olisi ollut hirvittävä teko, joka olisi johtanut ankariin rangaistuksiin. Oli
se melkein jumalan pilkkaa, että sillä lailla…!
Tunnollisimmat eivät
liioin koskaan jättäneet leipää silmälleen eli ylösalaisin. Ja vasta ovat
poistumassa keskuudestamme mummot, jotka karaisivat mielensä ja söivät hieman
homeisenkin kannikan, koska jumalanviljan laittaminen laskiin / kompostiin /
tunkiolle oli ylivoimaisen hirveä ajatus.
Heidän tunnemaailmassaan
ympärillä oli myös aina pikkulapsia ja huonohampaisia, joille tehtiin
leipäressua tai vasiten päällysruokia, joiden aineena olivat kuivuneet pullan-
ja leivänpalaset.
Äitini unelmoi kropsusta,
kunnes tarjouduin tuomaan sitä tuliaisiksi. Yksi Heli mainitsi, että häneltä
onnistuu. Itse suhtaudun pellillä paistettuun silavapannukakkuun suoraan sanoen
kielteisesti. Mutta tiedän hyvin, että Pohjanmaalla kropsunhimo on merkittävä
vaikuttaja.
Melkein kaikki
maakunnalliset ja kansalliset herkut valmistetaan itse asiassa jätteistä eli
tähteistä resetillä ”mitä komerosta sattuu löytymään”. Kropsu on näitä, ja
samoin paella ja pizza ja karjalanpaisti, josta ei tule oikeasti hyvää, jos
siihen panee parhaita eli kalleimpia lihan paloja. Pitää olla rasvaista ja
luuta myös! Karjalan piirakka, lapsuudessani harvinainen, nyt kaikkialla
esiintyvä viime sotien muisto, ei sekään ole varsinainen ylellisyystuote.
Riisiä tuotiin tuliaisina
kaupunkimatkoilta, ja se leimautui pitkiksi ajoiksi jouluruuaksi. Tavarat ja
tuomiset eivät olleet niinkään halpoja tai kalliita. Rahanalaisia tuomisia
vältettiin. Vaikka meijeritilikin tuotti, myös pienten kolikkojen käyttöä
vältettiin. Jos jotain pystyi tekemään itse, ostotavaraa vieroksuttiin.
Niinpä hyvän ajan
normaali herkku kahvin kanssa nautittavaksi oli korppu.
Korppuja tehtiin uunissa
paistamalla kuivahtaneita pullanpalasia, ja jos emäntä oli oikein ronskilla
päällä, hän saattoi viskata päälle sokerisantaa.
Sotia edeltäneestä ajasta
en tiedä, mutta muutaman vuosikymmenen maalaiskauppojen menekkituote oli
sokerikorppu, iso ja soikea ja niin herkullinen!
Korppua kastettiin eli
topattiin kahviin.
Olen muistavinani, että
ihmettelin uutuustuotetta, jonka nimi oli ”hapankorppu”. Että hapanta eli siis
rukiista korppua!
Aikanaan kävi ilmi, että
tuokin tuote oli, kuten näkkileipä, ruotsalainen innovaatio. Ruokapuolella voi
olla vaikea löytää mitään sen perussuomalaisempaa kuin näkkileipä ja
hernekeitto. Ne ovat ruotsalaisia logistiikan ihmeitä. Hernekeitto oli
suojeluskunnan ja armeijan suosiossa, koska se säilyy ja maistuu oikeastaan
lämmitettynä entistä paremmalta.
Täytynee tunnustaa, että
kun joskus yksin ollessani valmistan itselleni kulinaarisen juhlalounaan,
kestitsen itseäni Jalostajan säilykehernekeitolla ja näkkileivällä. Jalostaja
on saanut kilpailijoita. Jopa Litukan säilykehernekeitto on oikein hyvää.
Olen pyynnöstä näyttänyt,
miten akat oikeasti joivat kahvia, ja itse asiassa ukotkin.
Tassilta ryystäminen on
kadonnut kansalaistaito.
Kahvia siis kaadettiin
kahvilautaselle, jota tasapainoteltiin taitavasti sormenpäissä. Sokeripala
otettiin huulien väliin ja kahvia ryystettiin sen läpi. Ei tarvinnut
kahvilusikkaa. Se saattoikin olla emänällä nutturan kiinnikkeenä.
Tuonkin viimeksi mainitun
olen nähnyt. Vanhat naiset nukkuivat kivijalkapaidassaan tukka alhaalla, ja
aamulla hiukset palmikoitiin käsittämättömän taitavasti yhdeksi pitkäksi
saparoksi, josta kiepautettiin niskaan nuttura. Katso lähemmin ”Pekka Puupää”,
Justiina.
Kiinnikkeeksi tarvittiin
oikeastaan sellainen ruskea kampa, mutta hätätilassa katkennutkin kahvilusikka
ajoi saman asian.
Kahvin ryystäminen
tassilta oli järkevä tapa, koska niin saatiin kahvi juoduksi mahdollisimman
kuumana, ja mitä kuumempaa, sitä parempaa.
Kuparipannuun oli ehkä
laitettu kahviselvikettä, joka oli mielestäni liivatetta. Joissakin paikoissa
pantiin jatkoksi sikuria. Pohjanmaan rannikolla ja Lapissa kahviin pantiin
suolaa, joskus reippaastikin. Ja Kainuun erikoisuus oli tietenkin leipäjuuston
palasten pudotteleminen kahvikuppiin. Tapa lienee voimassa Rovaniemellä tänäkin
päivänä.
Maalaisympäristössä hyvin
tarpeellinen ammattimies oli tinuri. Kahvipannu oli kuparia ja kupari on
jossain määrin myrkyllistä. Siihen kertyy ainetta – meillä sanottiin
vihtrilliksi – joka lyö mahan kuralle. Sen estämiseksi pannu oli tinattava
sisältäpäin. Toimitus oli sen verran taitoa vaativa, että ammattimieheen turvauduttiin
halukkaasti. Sellainen saattoi olla esimerkiksi pihaan ajanut mustalainen.
Tuota nimitystä käytettiin ennen eräästä kansallisesta vähemmistöstämme, joka
hevosten valtakaudella melkein kuului maisemaan.
Jossain vaiheessa luovuin
haaveestani. Minusta piti tulla huomattava henkilö. Tuohon asemaan pääseminen
olisi edellyttänyt, että olisi ollut jatsarisaappaat, pussihousut, kultahammas
ja keltainen ylimaalattu Mersu.
Kahvinselvikettä ei enää ole markkinoilla. Sitä oli viimeksi myynnissä joko Meira- tai Santa Maria -tuotemerkillä (molempia oli vielä 15 vuotta sitten). Ainakin tämä uusin inkarnaatio kahvinselvikkeestä, kuten myös alkuperäinen teollinen kahvinselvike, joka kehitettiin muistaakseni 1800-luvun lopulla, on kalojen uimarakoista happoeristettyä kollageenia lastuina, ei siis liivatetta.
VastaaPoistaOlen jo kymmenisen vuotta mietiskellyt, olisiko kahvinselvikkeelle kysyntää edes sen vertaa, että sitä kannattaisi tuottaa sivutoimisesti. Jostain Alibabasta ja muilta kiinantukkureilta saa "fish collagen flakes" -tuotetta, joka on melko lailla oikeaa kamaa, tosin sen myyminen Suomessa elintarvikelisäaineena voi vaatia paljon nk. punaista nauhaa, eli hallinnollisia kustannuksia.
Olen viime vuosituhannella saanut maistaa kahvia, joka oli kananmunan valkuaisella selvitettyä. Oli hyvää.
PoistaTuossa alempana mainittu huljuttaminen tuli kyseeseen kun oli kerralla useita pannuja tinattavana. Pannut sijoitettiin kehämäisesti ahjoon ja sula tina kaadettiin nokan kautta aina seuraavaan huljutettavaan pannuun. Tämän taisivat mestaritinurit.
"Ennusta nyt mustalainen tulevaisuus pilvetön" soi viime kuun puolella Lauantain Toivotuissa Molli-Jorin 30-luvun tulkintana. Edellisestä kuulemisesta ehti vierähtää puoli vuosisataa.
Keveästi keväässä Kunnaksen Ilkka
Tietääkseni myös lahnan suomuja kuivateltiin selvikkeeksi. Liekö korvikeajan keksintöjä.
PoistaTassilta ryystäminen on kansainvälinen tapa, ainakin mikäli uskomme - ja miksi emme uskoisi - television arkipäivittäistä brittisarjaa, jossa Combo näin kahvinsa nauttii, ellei ole tovereineen lentänyt ulos kahvilasta jo ennen sitä.
VastaaPoistaTinureita arvioitiin sen mukaan, suoritettiinko toimenpide huljuttamalla vai sivelemällä.
VastaaPoistaKarjalapiirakan lyhyestä historiasta tuli mieleen pasta carbonara joka syntyi amerikkalaisten vapauttajien pekoni ja säilykemuna ylijäämistä v 44. Välttämättömyys oli hyve.
VastaaPoistaKuten kirjassa mainittiin, ei karjalanpiirakka meille tutussa muodossa voi olla vanha perinneruoka, sillä eihän riisiä ole Suomessa kovin kauan tunnettu. Täytteenä käytettiin kai perinteisesti lanttua.
VastaaPoistaTämän pitäisi tietenkin olla itsestään selvää, mutta itsestäänselvyyksiä ei aina tule pohtineeksi.
Ja kulinaristit laittoivat kai täytteeksi ohraa, koska siitä ei eväs paremmaksi muutu.
PoistaVirolahdelle, joka oli myös Venäjän tsaarien kesälomakohde, seilasi Oolannin sodan aikoihin pieni englantilainen osasto laivoja. Sellainenhan tarvitsi luotsia, koska pirun kiviset rannat ja salmet, ja sellaisen ne paikallisesta kalastajasta saivat lahjomalla hänet kulillisella riisiä. Se oli paikkakunnan ensi kosketus riisiin -- traditionaalisesti paistin kanssa vedeltiin pyöreitä pernapiirasii, voisulalla kasitettuja. Laivoja paikalla ei näkynyt upotettavaksi asti, koska vienti Venään maalle eli Pietariin oli ranta- ja kalliokiveä. Muutaman kiviparkassin poltettuaan engelsmannit poistuivat ammuskelematta ja järjestyksessä. Seuraavana kesänä saapuivat keisarilliset taas huvijahdillaan kesän viettoon Kavon selälle ja käväisivät kirkon niemelläkin marjassa ja yksissä häätantsuissa. Kalastajat manasivat, koska eskaaderi vartiolaivoja esti pääsyn merikalaan.
PoistaEnsimmäiset kirjalliset merkinnät karjalanpiirakoista löytyvät vissin jo 1600 luvun loppupuolelta ja silloin täytteenä on ollut ohra joka onkin riisiä parempaa. Myös porkanalaatikko on maittavampaa, kun vaihtaa riisin ohraan.
PoistaJep. Ohra on oikea vastaus. Samoin kuin uuniohrapuuro kokojyvistä pitkän kaavan mukaan mustikkakeiton kera on herkkuruokaa verrattuna riisimössöön.
PoistaNäkkileipä sellaisena paketin kokoisena levynä alkaa olla katoamaan päin, Ylhäisten leipä on kohta viimeinen jota saa formaatissa joka tarvitaan siihen että voi turistella päälle sinappia, ketsuppia ja emmentaaliraastetta. Sitten tämä liitosaineseos aktivoidaan hellästi yhteenpaistetuilla kananmunilla joiden keltuaiset on rikottu mutta ei vatkattu. Pikaruoka, syntynyt samoin kuin kaiketi nämä muutkin.
VastaaPoistaVoijje!.. Se paras maastoruokailu ikinä, yhentoistakilon paketista kokonainen näkkärilaatta, sille voita, kuuma äänilevyn kokoinen verilettu ja puolukkahilloa!
PoistaNiin, korpuissa oli myös kanelikoppuja ja korppujen löytyminen kahvipöytään varmaankin perustui hyvään säilyvyyteen. Aina kun talon poikettiin vaikka missä asioissa, niin aikuisilee piti olla kahvia ja kastettavaa. Lapsille tuotiin kellarista lantrattavaa marjamehua. Pankaas si poiketen, -sanottiin Latovainiossa ja kun poikettiin niin kahville käskettiin. -Murphy_
VastaaPoistaKuva on turhan pieni. Kahvipakettejako nuo ovat?
VastaaPoistaOvat... Näin eilen kaupassa ja ajattelin että äitienpäiväksi varmaan. Pauligilla oli myös Kulta Mokkaa, jossa lukikin "Onnea".
Poista