Viisi väärää väitettä
valtioomistuksesta
Laiskan jättiläisen
viidestä väitteestä ensimmäinen kuuluu: valtioomistus politisoituu aina.
Niin tekee. Eturivissä
asialla ovat viimeiset sata vuotta olleet yksityisen elinkeinoelämän
agitprop–yksiköt. Jos politisoituminen on ongelma, yhtiömaailmahan voisi
pidättäytyä ja käskeä myös EVAn hiljaiseksi.
Se ei olisi
suositeltavaa. Valtioomistuksen yksi isoimmista vahvuuksista on siihen
kohdistettu kova kyseenalaistava kritiikki. Se on ollut repiväksi
tarkoitettunakin rakentavaa. Paras esimerkki tästä on edelleen vuoden 1931 laki
valtion osakeyhtiöistä, joka vapautti yritykset komeaan lentoon.
Politisoitumista
kannattaa toivottaa kaikille suuryhtiöille omistuspohjasta riippumatta. Se
kuuluu moderniin markkinatalouteen. Sitä paitsi taloudelliset ja poliittiset
kehityskulut kietoutuvat alati toisiinsa haluistamme piittaamatta. Jokainen
yhtiö on kulttuurihistoriallinen ja poliittinen olento, on ollut kaikkialla
maailmassa ja tulee aina olemaan.
Valtioomistaja
syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä, kuuluu toinen teesi. ”Pahimmillaan”
niin voi tapahtua, mutta itsemurha ei edelleenkään ole paras lääke turhaan
kuolemanpelkoon. Toteutuneita raskaan sarjan esimerkkejä saa etsimällä etsiä,
eikä löydä.
Kenet Outokumpu ja
Rautaruukki syrjäyttivät? Kuka olisi perustanut Nesteen sijasta
öljynjalostamon, rakentanut rautatiet ja niin edelleen? Pitäisikö
kykenemättömiä ja köyhiä suosia niin, että kukaan ei tasapuolisuuden nimissä
tee mitään? Maa olisi autio. Luonto sentään kiittäisi.
Taloushistoriamme
esimerkit todistelevat aivan toisenlaisesta yhteydestä. Tyhjiin aukkoihin
nousseet valtion yhtiöt ovat luoneet synty ja kasvumahdollisuuksia
yksityisille, joita ei olisi olemassakaan ilman valtiollista teollisuutta. Iso
osa kukoistavimmista yrityksistämme on joko alkujaan valtiollisia tai valtion
yhtiöiden kyydissä kasvaneita.
8 Tony Judt: Huonosti käy
maan. Tutkielma nykyisestä surkeudestamme. Suom. Petri Stenman. Like, 2011 (Ill
Fares the Land, 2010).
Huono omistaja? Ei, mutta
rikkauksia himoaville sijoittajille tylsä.
Liiketoimintariskit eivät
kuulu veronmaksajille. Siihen vastataan: valtion yhtiöiden toteutuneita riskejä
ei ole juuri veronmaksajilla maksatettukaan, yksityisen liike elämän isoja
harhaaskelia valitettavasti sitäkin enemmän. Siispä liikepankit valtiolle?
Yhtiöitettyinä valtion
firmat ovat hoitaneet rahoituksensa markkinoilta. Veronmaksajien ”periaatteessa
rajaton takaus” on silti, myönnetään, tavallaan kilpailuetu – sama jonka valtio
tarjoaa yksityispankeille.
Onko etu esimerkiksi
elintärkeän energiahuollon kohdalla kohtuuttomampi kuin koko maailman
kriiseihinsä sotkeneille pankeille, se on oma kysymyksensä. Ja missä on
luvattu, että maailma ylipäätään on oikeudenmukainen. Toiset syntyvät
lohduttoman sairaina, toiset kauniina ja rohkeina.
Toisaalta estääkö mikään
yksityisyhtiötä pyrkimästä valtion leiriin, jos ”periaatteellinen rajaton
takaus” kovasti kaihertaa kateutena. Menestyvä yritys saatettaisiin ottaa
lahjoituksena tai sopuhintaan vastaan. Varma ei voi olla. Suomen valtion
taloudellinen menestys rikkoo päivän pyhiä kirjoituksia siinä määrin vakavasti,
että hallitus tuskin hyväksyisi lahjoitusta.
Kannattaisi kenties
harkita uusia valtionyhtiöitä saman edun piiriin, vaikkapa Solidiumin
omistettavaksi ja kehitettäväksi. Palomuurin takana politikoinnilta suojassa,
mutta samalla vakaassa, perälautoja pahimmissa paikoissa tarjoavassa
omistuksessa voisi olla yksi uuden yritteliäisyyden kasvualusta – ja vanhemman
menestyvän toiminnan lypsypaikka?
Miksi muuten samat tahot,
jotka sekakuorona kiljuvat veroista, kannattavat innokkaimmin valtion lypsävien
lehmien lahtausta?
Luulisi, että taatusti
aina politisoituva verotus olisi niin eilistä päivää valtion
tulomuodostuksessa. Osingot ja joissakin tapauksissa arvonnoususta hyötyminen
eivät kuitenkaan jostain syystä liberalisteille kelpaa verojen korvaajina.
Asiat kuulemma on viisaampi hoitaa verotuksella – joka tosin pitää laihduttaa
olemattomiin. Millainenhan valinnan yhteiskunta tämän tien päässä häämöttää.
Taustalla vaikuttaa
sijoittajien luonnollinen kiinnostus päästä kiinni arvokkaaseen julkiseen
omaisuuteen. Tässä kohdassa kannatta ottaa oppia Yhdyspankin pääjohtajan Rainer
von Fieandtin päättelytavasta. Jos Ehrnrooth vastustaa, idean täytyy olla hyvä,
johtava liikepankkimies perusteli myönteistä kantaansa Nesteen
jalostamoprojektiin.9
Jos uusliberaalit
kannattavat veroja osinkojen sijaan, on viisainta tehdä täsmälleen toisin –
liberaali pankkiiri neuvoo esimerkillään.
Etenkin Carunan kaltaiset
verkko ja energiamonopolit kannattaa pitää valtiolla, kunnilla tai aidosti
kansankapitalistisilla yrityksillä. Perusinfrastruktuurin käyttömaksut ovat
aina eräänlaista veronkantoa, jota ei koskaan kannata privatisoida.
9 Kuisma 1997, 160–161.
Nesteen vastustaja Göran Ehrnrooth oli von Fieandtin lähin apulainen ja
seuraaja Yhdyspankissa.
Kokemusta on. Meillä
Ruotsissa tätä tehtiin 1600luvulla yleisesti: valtio vuokrasi veronkannon
yksityisille rahamiehille. Sijoittajat rikastuivat, valtio köyhtyi ja
kauppiaat kapinoivat.
Vuosisatoja sitten
kelvottomiksi todettuja valtion perustoimintojen yksityistämisinnovaatioita
ajetaan nyt meillä uudestaan rautateille, terveydenhuoltoon ja vaikka mihin.
Suursijoittajat taputtavat taas. Tulokset on jo nähty, vain tietämättömät
toistavat historiaa.
Mutta onhan pakko tehdä
jotain, sillä valtioomisteiset yhtiöt ovat jäykempiä.
Totta puhuaksemme kaikki
suuryritykset ovat hierarkkisia byrokratioita ja toimivat sellaisilla
lainalaisuuksillaan kaikissa omistuksellisissa olomuodoissa. Nokia havaittiin
taannoin vikapääksi jähmeään hitauteen ja kai jäykkyyteenkin. Ja Nokia ei siis
ole valtionyhtiö.
Valtionyhtiöillä on
kuulemma myös taipumus pitää tarpeettoman suurta henkilöstöä, jolle se maksaa
liian korkeita palkkoja. Aplodeja, jos näin todella olisi. Näitä yhtiöitä lisää
ja paljon, jos uusiutumista ja innovaatioita toivotaan. Valitettavasti
havaittavat erot taitavat olla pääosin toimialakohtaisia ja yrityskokoon
liittyviä.
Ja siis totta kai valtio
pääomistajana on omiaan pitämään pörssikurssia maltillisena, mutta mikä tässä
oli ongelma? Yhtiöönsä uskovalle omistajalle oleellisia ovat tulovirta,
tulevaisuus ja monet muut hyödyt.
Nopealiikkeiset
sijoittajat kaipaavat rahastamisen paikkoja, se on selvä. Kaivatkoot. Sen takia
ei kannata luopua tuloistaan ja omistuksistaan. Sijoittajien tehtävä ei ole
maailman parantaminen tai Suomen kansantalouden edistäminen. Meidän on itse
pidettävä huoli itsestämme.
Suomella ei ole muuta
syytä uhrata tuottoisia kruununjalokiviään globaaleihin sijoituspeleihin kuin
tukevasti maankamarasta irrottautuneet uskomukset ja väärin ymmärretty
sijoittajamyönteisyys. Talonpojalle pitää olla ankara mutta reilu, herraluokan
nyrkkisääntö muistutti ennen vanhaan. Viisas herra vaihtaa tänään talonpojan
tilalle sijoittajan.
Asia on vakava.
Sijoittajat rakentavat kaikkialla maailmassa poliittista painetta
valtioomistusta kohtaan omista intresseistään käsin. Teollisuuden, yritysten,
yhteiskunnan ja kansantalouden parhaalla ei ole siinä muuta kuin välinearvoa.
Poliitikoilla ja liikeelämällä olisi paljon vartijoina tässä kohdin syitä
ryhdistäytyä.
Viides Hannu Leinosen
EVAlle kirjaama syy valtion likvidoimiseksi on puhutteleva: Valtioomistus
alentaa koko talouden suorituskykyä, koska valtion yritykset ovat yksityisiä
yrityksiä tehottomampia.
Halutaanko tällä sanoa,
että Fortum on tehottomampi kuin jokin yksityinen verrokki? Mikä se mahtaisi
olla? Kelpaako naapurimaan saman toimialan yritys Vattenfall? Se saattaa olla Fortumia
kaikin puolin parempi ja tuottoisampi – ja Ruotsin valtion sataprosenttisesti
omistama. Mainio malli meille siitä, miten olisi ollut viisasta toimia. Nyt se
on tässäkin asiassa myöhäistä.
Kenties lähinurkista löytyy Nestettä
tehokkaampi ja innovatiivisempi öljynjalostaja? Outokumpu, Valmet, Metso, Stora
Enso ja Sampo nyt kumminkin toimivat surkeasti valtioomistajataakkansa takia.
Valtion synnyttämä Kemira on kai kerrassaan kelvoton, saman lajityypin Outotec
onneton ja Okmetic kelpaa vain kiinalaisille.
Väitteestä on hankala
havaita sijoittajalähtöistä populismia syvempää realismia edes tarkemmilla
mittareilla. Tehokkuuseroja ei ole, jos ottaa toimiala ja yrityskokokohtaiset
tekijät asianmukaisesti huomioon.
Missään tapauksessa
olemattomista eroista ei ole perusteluiksi valtioomistuksen alasajolle.
Maailman ja Suomen taloushistoria ja tulevaisuuden skenaariot puhuvat sen
sijaan epäortodoksisten lähestymistapojen siunauksellisuudesta.
Kokemuksistakin on sitä paitsi
lupa oppia, vaikkapa niin kuin brittihistorioitsija Tony Judt osuvasti toteaa:
”Olemme vapautuneet
1900luvun puolivälin oletuksesta – joka ei ollut koskaan universaali – että
valtio on todennäköisesti paras ratkaisu mihin tahansa määrättyyn ongelmaan.
Nyt meidän on vapauduttava vastakkaisesta käsityksestä, siitä, että valtio on
määritelmällisesti ja aina huonoin mahdollinen vaihtoehto.”10
Kirjoittaja
Markku Kuisma on Suomen
ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut
muun muassa Outokummun (1985), Nesteen (1997) ja KansallisOsakePankin (2004)
yrityshistoriat sekä Suomea maailmantalouden osana tarkastelevan pitkän
aikavälin synteesin Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen
järjestelmä (1993, 2006). Syksyllä 2016 ilmestyy Kuisman kirja Valtion yhtiöt.
Nousu ja tuho Siltalan kustantamana.
10 Judt 2011 (2010).
Uuden ajatuksen pelko saa usein aikaan kiimaisen reaktion. NL:n loppuvaiheissa tiedetään puoluepomojen alkaneen kahmia omaisuuksia itselleen. Raha loi silloinkin turvallisuutta.
VastaaPoistaMeillä Peter Fazer perusti 1997 Perheyrittäjät. Sen platonilainen johtaja yrittää pitää ohjat näpeissään Mäntyniemessä parin vuoden kuluttua.
Ad Omnia: - tämä toimii. Eilen 6000 lukijaa päivän aikana.
VastaaPoistaAd Omnia: - valmisteilla toinen verkkovierailu, palvelutalosta. Ehdotin äidilleni otsikkoa "Vanhus kohteli kaltoin hoitajaa".
VastaaPoistaOstin eilen kaksi lyijykynää Mars Lumograf HB ja pyyhekumin,
Suhtaudun myönteisesti vierailupyyntöihin.
Voit nykertää tekstin, jonka laitan etusivulle lainausmerkkeihin, tai kirjoituksen.
Koska olen vastuussa sisällöistä, harkitsen ja sitten julkaisen tai jätän julkaisematta.
Valtiolla on epäilemättä ollut paikkanasa omistajana erityisesti silloin, kun raskasta teollisuutta on aikanaan pääomaköyhään maahan luotu. Ja on edelleen strategisilla aloilla ja myös edellytysten luomisessa yrityskannan uudistumiselle ja kasvulle.
VastaaPoistaNykyhallituksen omistajapolitiikkaa voisikin ehkä luonnehtia niin, että siinä juuri haetaan tasapainona ja optimia sen suhteen, mitä valtion on hyvä ja viisasta omistaa ja mitä ei? Miten omistuksia voidaan käyttää uuden luomiseen niin, että strategiset intressit turvataan?
Tokko se niinkään on, että maailman muuttuessa valtion omistussalkku on tässä maailmassa ainut asia, joka ei koskaan muuttua saa?
Olisi todella kevyttä populismia väittää, että "hallitus myy siemenperunatkin nyt". Edellinen hallitus kyllä myi valtion omaisuutta suoraan budjetin menopuolen katteeksi, mutta nyt kyse on muusta - aivan uudesta rakenteesta.
Nyt kun ruskeat ovat hallituksessa, on kaikki mitä hallitus tekee Matiaksen mielestä oikein.
Poista"Nyt kun ruskeat ovat hallituksessa, on kaikki mitä hallitus tekee Matiaksen mielestä oikein."
Poista"Ruskeat" - tässä puhuu muuten nyt iso TUNNE. Usein se syrjäyttää järjen.
Voidaanko asiaa yhtään edes ajatelematta aina olla heti ehdottoman varmat siitä, että kaikki mitä hallitus yrittää, on puhdasta pahuutta ja ihmisvastaisuutta? Jos voidaan, mistä tämä varmuus tulee?
Jos toivoa sopii, hieman vähemmän epä-älyllistä kepu- ja persuvihaa ja ripaus ajatusta siihen oheen.
Millä logiikalla esim. valtion omistussalkku juuri täsmälleen nykyrakenteellaan palvelee tätä maata parhaiten? Miksi sen rakenteen muuttaminen on mahdotonta? Miksi vahoja ei-strategisesti tärkeitä omistuksia ei saisi käyttää uuden luomiseen muuttuvassa maailmassa sen sijaan, että ne käytetään vain budjetin päivänkohtaiseksi tilkkeeksi, kuten aiemmin on tehty?
Miksi mikään ei koskaan muuttua saa?
Eipä lisättävää eiliseen. Rautaista tekstiä mieheltä, joka hallitsee tutkimuksiensa ja lukeneisuutensa kautta pitkän perspektiivin.
VastaaPoistaSiis 6000 lukijaa eilen...kerrassaan mainiota! Sana kiirii ja linkkejä tähän blogiin lähetellään. Toivottavasti kirjoitukset saavuttavat vieläkin laajemman ja edustavamman peiton.
Tuo rautateiden yksityistäminen on sillain jännää, että tässä maassa on ollut yksityisiä ratoja niin kauan kuin on ollut rautateitä. Poikkeuksetta yksityiset ratayhtiöt ovat menneet selvitystilaan ja Valtion rautatiet joutui ottamaan vastuun.
VastaaPoistaSuomalaisille yrityihmisille tuntuu olevan kova paikka uskoa, että Suomi on pieni kansantalous eikä täällä voi yksi yhteen soveltaa Chicagon koulukunnan oppeja. Se ei vain toimi. Jos joku jotain yrittää, niin heti seuraavaksi ollaan valtion kukkarolla. Toisaalta suuri ajattelija Häkäliemi sanoi julkisesti, että valtion ei pidä sotkeutua yritystoimintaan ja myi miljardien fosfaatit tosta vaan.
Jos ongelmaksi nähdään liian suuri "julkinen sektori" palkkalaisineen, miksi ratkaisuksi tarjotaan sen omat palkkansa tuottavien yksiköiden myymistä yksityisomistukseen?
VastaaPoistajonkun hyödyksi?? tai joidenkin..
PoistaMiksi hallituksella on vimma korjata jotain, mikä ei ole rikki?
PoistaLontoon periferiassa toimi satoja pankkeja omine kauppias-tehtailijapiireineen. Veroraha oli silti Bank of Englandin punta tai jalometallikolikko. Mutta kaupunkien satamalaitureitten ja teiden rakentamisessa omat paikalliset rahat kiersivät joutuisasti ja aikaansaavasti.
VastaaPoistaValtio yritti panna rahaa ruotuun ja monenlaista edistäjää ilmaantui. Saint-Simon ja Pariisin Rothschildeillä opin nähneet Pereire veljekset funtsivat ja toteuttivat investointi/teollisuuspankin Credit Mobiliere. Näistä ottivat mallia Saksan ruhtinaskunnat ja Bismarck sitten 1870 alkaen lainhuudatti jo puhtaita tehdas-pankki instituutioita, joiden lukuisat "tehdas ja pankki" elävät tänä päivänäkin.
Näistä kopioi KOP. Tai pani paremmaksi innovoimalla investointiosastoiksi Suomi-yhtiön ja Pohjola perustettiin. Se oli teollistumisen iskuri. Aika aikaa kutakin ja viime vuosikymmeninä tehtaat elivät tuoreesti tulorahoituksellaan, liikevaihdosta sivuun pannulla investointirahalla, poistoilla.
Lainarahaa jos mitä tarvitsi sai työeläkesysteemistä. Sitten taas aika riensi ja ajan vaateet. Varsinkaan kun pankeilla ei ollut keille tehtaille lainata, ne keksivät kulutusluotot ja sitten omistusten siirtokaupat ja niiden superrahoittamisen myyjän iloksi ja managereiden ruveta omistajiksi. Nokian Airam ja SOK:n Panda olivat tälläisiä. Myöhempää oli Konecranesin muodostaminen Stig Gustavsonille Industri Kapitalin myötävaikutuksella.
Vakuutustoiminta eli niiden vahingonvara osakesijoituspuskurit ja palkansaajaperheiden turvakseen maksamat rahastot yhdistyivät pankkien kanssa finanssitavarataloiksi. USA kulki edellä ja kohta Kiinaan saakka. Suomenkin omistajajat pääsivät varainhoitajien suojiin ja omistavat Kiinaa. Tosin yhtä löyhästi kai kuin työkansa omisti Suomi Oy:tä tosipaikan tullen.
Markkinaheikeiksi käymään kauppaa jos millä nikkelillä ja optiolla pankkiirit rupesivat. Korkotakuut tai valuuttakurssitakuut yhden kanssa, ja toisen tehtaan kanssa toiseen suuntaan olivat riskit eliminoivaa, mutta kahteensuuntaan palkkiota antavaa. Tehtaiden managerit innostuivat diileistä/siivuistaan eli avatusta pelipöydästä. Vanha moraali ja kansalaiskunto vuorineuvos/teollisuusneuvos mainetodistuksineen jäivät menneeseen maailmaan. Yrjö Kopran simppelit optiopalkinnot olivat sentään rahaa ja isosti.
Asuntokannan ylirahoittaminen loi kiinteistövarallisuutta ja koron maksattamista. Pankkien vakavaraisuus sai aleta osinkojen ja bonusten kasvaa. Velkasaamisten myynti eläkeyhtiöille ja johdannaisten käyttö osakepääomina lisäsi pankin kykyä ja lupaa valmistaa uutta markka- ja eurorahaa Keskuspankkinsa sateensuojan alla.
Kriisin 2007-9 perkaukseen on vihdoin käyty vesien vetäydyttyä. Jos mitään käsitän, niin vanhojen vuosisataisomistajien ja viime vuosikymmenten superorganisoijien varallisuudet ja tulot pysytetään uudeksi yläluokaksi.
Elinkeinofirmoja lainotettaessa vartavasten luodulla rahalla, se meni isännältä palkkoihin, työmiehen muijalta osuuskauppaan ja teurastamoon jne. Olemassaolevan siirtoja rahoitettessa lisäraha jää edelliselle omistajalle ja pankin rahastoväen hyöritettäväksi palkkioikseen. Pankit ryöstettiin johdon toimesta ja lakiteitse. Piste.
Kun vientivetoa ei kuulu, Sipilä alkaa rakentaa omaa nousukautta. Asuntorakennustoiminto kiihtyy. Ostokynnystä uusiin ja nuorille pidetään alhaalla. Velka lastataan asunto-osakeyhtiöihin ja yhdistelmiinsä. Raha saadaan liikkeelle, vanhojen asuntojen hinnat pitävät tasonsa. Kuuma noususuhdanne käynnistyy. Ay-puoli on panttivankina VVOoon ja SATOjensa syntien tähden. Uusi konsensus, kauhun tasapaino toimii täällä sisupussien maassa. Tai sitten ei:
Viron puolustusvoimien komentaja Riho Terras kuulutti Venäjän kärkkyvän avointa ikkunaa ja tulevan sisään jos tilaisuus tarjoutuu (vrt. Niinistön "kasakat"). Niin, olivathan Suomen Pankinkin kelohonkahuvilan ja savusaunan hirret haetut rajan takaa Jeltsinin keskittyessä MBA tutkintoonsa.Jukka Sjöstedt
Balsamia uusliberalismin raastamille korville.
VastaaPoistaTodella. Kiva joskus saada lukea järkevää ja hyvin perusteltua demaritekstiä, se hukkuu nykyään libertaarien mölinään.
PoistaJärkeenkäyvää tekstiä. Syrjäinen, pääomaköyhä Suomi ei olisi koskaan noussut elintasomaaksi, jos olisi vain odoteltu "markkinavoimien" vetoa. Sama tilanne taitaa olla nytkin. Investointeja on odoteltu jo vuosikymmen, mutta ne menevät ulkomaille, koska sieltä voi saada paremmat ja nopeammat voitot.
VastaaPoistaTekstissä kysyttiin Fortumin yksityistä, tehokkaampaa vastinparia. Onhan meillä Teollisuuden Voima, jonka luottoluokitus on roskalainaluokassa. Itse olen kaivoskylän kasvatti. Pyhäjärvellä Outokumpu Oy:n kaivos on tahkonnut 60 vuotta toimeentuloa syrjäkylälle. Suuressa viisaudessaan valtionyhtiö myi 1980-luvulla koko kaivostoimintansa pois. Pyhäsalmen kaivos kelpasi kanadalaisille, jotka kuittasivat maksamansa kauppahinnan parissa vuodessa ostoksensa tuotoilla.
Hyvä on myös Kuisman huomio talouden ja politiikan yhteenkietoutumisesta suuryhtiöissä - omistajapohjasta riippumatta. Luin juuri Pentti Sainion kirjan "Armeijan hukatut miljardit", jossa kuvataan havainnollisesti, kuinka USA:n sotateollisuus ja hallinto/politiikka ovat kuin siamilaiset kaksoset. Henkilöt siirtyvät sujuvasti edestakaisin roolista toiseen. Välillä näyttää, että koko supervallan politiikka on valjastettu palvelemaan aseteollisuuden markkinointiponnistuksia.
Mistä sikiää väite pääomaköyhästä Suomesta?
PoistaEi ainakaan silloin, kun itsenäisellä Suomella oli oma raha ja oma keskuspankki, voinut olla pääomasta puutetta.
Vai onko joku kuullut varmalta taholta, että Suomen Pankista olisivat markat edes joskus loppuneet?
Ainakin kerran 1950-luvulla Suomen Pankki kieltäytyi tilapäisesti rahoittamasta valtion menoja, vaikka valtion budjetti oli ylijäämäinen. Aina eivät tulot ja menot kohtaa toisiaan samanaikaisesti vaan joskus on pakko lainata, jotta saadaan maksut maksettua.
Toipila haluaa ikuisesti tuhota ihmisten säästöt.
PoistaMistäkö sikiää? 70-luvulla yleinen mantra oli pääomaköyhyys,joka toimi sitten verukkeena asuntosäästäjien orjuuttamiselle.
PoistaJos verrataan yhteiskuntia joissa on vahva ja aktiivinen valtio ja suurehko valtion osuus taloudesta niihin joissa ne ovat pieniä huomataan, että vahvan ja aktiivisen valtion kansantaloudet pärjäävät muita paremmin. Tällä EN tarkoita, että kommunismi pärjäisi markkinataloutta paremmin. Esimerkiksi Saksassa on vahva valtio ja se menestyy erittäin hyvin.
VastaaPoistaValtio voi myös ottaa riskejä joihin yksityinen ei ryhdy, esimerkkejä löytyy vaikka USA:sta ja Israelista.
Pakko myöntää, että välillä hirvittää, kun meidän nykyinen kokematon, osaamaton ja erittäin vahvasti ideologinen hallituksemme yrittää saada omasta mielestään loistavia ajatuksiaan toteutetuiksi.
S.S. & S:n toilailuista tulee mieleen amerikkalainen Enron. Siitä yritettiin luoda virtuaalista yritystä; ei varsinaisesti omista mitään reaaliomaisuutta, touhuaa vain kovasti kaikkea muuta. Lopun me tiedämme.
Aina välillä nauretaan ankkalampilaisten pappa betalar -meininkiä. Mutta nykyinen yhteiskunta toimii vain veronmaksaja maksaa -ajattelun varassa. Miksi veronmaksaja ei voisi saada jotain tuottavaa vastineeksi? Miksi käteen jää vain Talvivaaran kaltaista soopaa…
/Y
Uusliberialistina ajattelen että vaakunakilvessämme pitää lukea - tietysti latinaksi, mutta kun en latinaa (jostain syystä) osaa, niin edes suomeksi, että: "Voitot kapitalisteille, tappiot sosialisoitakoon". (capitalists fructibus, damnis socialists, tms)
VastaaPoistaPs. Oikeasti; olipa upea analyysi! Käsittämättömän upea. Tietenkään kaikkea en edes käsittänyt. Mutta huolimatta siitä.
Lisään...
VastaaPoistaettä välillähän näitä asioita itsekin itsekseen pohtii, taloutta ja politiikkaa, eli ihmisten elämää... tässä ankarassa maailmankaikkeudessa. Ja Valtion roolia meidän holhoojana. Mutta kun ei omaa vastaavia instrumentteja kuin ko. Kuisma, niin pohdinnat talouselämän lainalaisuuksista jäävät lähinnä tuulen suhinaksi koivun larvassa. Siksi on Ilo on lukea loppuun asti argumentoituja (ajateltuja) lauseita! - Kun kirjoittajan kielikin laulaa kuin Maxim M/09-21. Jotkut tieteentekijät - etenkin kun yrittävät "populärisoida" jutskujaan - kirjoittavat niin kummallista kieltä, että ei siitä ota selvää kukaan. (Paitsi jos on humalassa. Silloin aina käsittää mistä on kyse. M.O.T.)
Kuvassa
VastaaPoistakaunis orgaaninen olio (=kissa) istuu epäorgaanisen olion (=kivi) päällä. Ja katselee kieloja pulppuavassa maisemassa (= topografia) lintuja kuin Jeesus. Miettii että "eivät hyö kynnä eivätkä niitä, mitä nyt liitelevät vaan. ja sanovat välillä SIRP TSIRP. silti Taivaan Isä pitää niistä huolta. hmnhy."
Kissoilla on aina se vaara että jää häntä oven väliin. Ei tosiaan ole tasapuolista semmottis. MIU MAU.
PoistaKäännös oikealle Turun murteelle:
PoistaKatitte hännär ruukava jäär ovitte välii valla järestäs. Ei maar simne mittä reilu ol.
Kuisman tarinaan rikkaasta E-suvusta ja Nesteestä olisi syytä lisätä. että Neste oli kilpailija suvun omalle liiketoiminnalle. Tämä kyllä käy ilmi Kuisman kirjoittamista tiiliskiviteoksista.
VastaaPoistaHågkomster-nimisestä muistelmateoksesta voi lukea von F:n saaneen potkut SYPistä, koska oli henkilökohtaisesti ollut antamassa lainaa Turun Verkatehtaalle, joka aiheutti luottotappioita pankille.
Yksi tarina kertoo Nallen päässeen SYPiin töihin, koska Buntta otti valtion piikkiin samanlaisen tekstiiliteollisuussotkun vuosikymmeniä myöhemmin.