Markku Kuisman (professori, HY) kirjoitus joka ilmestyi juuri Kalevi Sorsa säätiön julkaisussa, luultavasti pienemmälle lukijakunnalle kuin tässä. Loppuosa huomenna. Olemme työskennelleet näiden kysymysten kimpussa nyt yhdessäkin. Kuisman ja julkaisijan lupa on.
Valtionyhtiöitä ja
valtion yhtiöitä
Keskustelu valtion
yritysomistuksen tulevaisuudesta käy kierroksilla. Siihen on päteviä syitä.
Valtiolla on ratkaiseva rooli yhteiskuntien ja kansantalouksien menestykselle.
Niin on ollut ja on aina oleva.
Väittely valtion
omistamien yhtiöiden tehtävistä ja tulevaisuudesta politisoituu aina. Niin
pitääkin. Se voi olla yhtiöille kiusallista ja jopa hetkellisesti haitallista.
Se mikä ei tapa, vahvistaa. Avoimessa yhteiskunnassa väittely kuuluu asiaan,
ainakin yhtä lailla kuin vilkas käytäväpolitikointi ja valtataistelut kuuluvat
isojen amerikkalaisten
pörssifirmojen arkeen.
Perussyy on ilmeinen.
Valtio ei ole yksi ihminen, ei edes kunnolla pieni sisäpiiri. Valtio ei
ylipäätään ole yksilinjainen tai tuumainen monoliitti, vaan vaihtelevien
tahtojen, etujen, instituutioiden ja riippuvuuksien ristiriitainen sulautuma.
Kenelle yhtiö kuuluu, kun se kuuluu valtiolle, on aina tarpeellinen kysymys.
Tästä syystä
valtionyhtiöt ovat keskenään hyvin erilaisia, aivan niin kuin perhe ja
pörssiyhtiötkin. Omistus on tavattoman keskeinen yhteiskunnallinen instituutio,
mutta sen muodosta on harvoin vedettävissä yleispätevää syyyhteyttä
liikeyrityksen luovuuteen, tehokkuuteen, hyödyllisyyteen ynnä muuhun
sellaiseen. Toimiala ja koko yhdistävät enemmän kuin omistustausta.
Siksi puhuisin mieluummin
valtion yhtiöistä: karaktääriltään yksilöllisistä yrityksistä, joilla eri
syistä sattuu olemaan sama pääomistaja. Tutumpi käsite valtionyhtiöt kantaa
vahvoja mielikuvia, jotka ovat käyttökelpoisia agitaatiossa ja propagandassa,
mutta harvemmin hyödyksi käytännöllisessä ongelmanratkaisussa. Sidoksista
vapaassa tarkastelussa käsite saattaa olla suorastaan harhaanjohtava.
Kuka tahansa liike-elämän
ja valtion suhteisiin kvartaalivuosituhannen perspektiivillä paneutunut
havaitsee tämän nykykeskustelua seuratessaan. Julkisen vallan korkeista
asemista ja elinkeinoelämän norsunluutorneista lausutaan valtion, markkinoiden
ja luovan uudistumisen suhteista sen kaliiberin kummallisuuksia, että Axel
Oxenstierna tulee vähemmästäkin mieleen.1
Arvon ja innovaatioiden
luojat
On kiinnostavaa huomata,
että enimmät valtion ja yhtiömaailman suhteiden asiantuntijat ovat päätyneet
samoihin päätelmiin. Uskoakseni valtaosa jakaa myös kummastuksen populismilta
tuoksahtavaan valtion parjaukseen. Harjoitettu politiikka ansaitsee arvostelua,
mutta se on toinen asia.
Tutkijoista esimerkiksi
Mariana Mazzucaton teesit yrittäjähenkisestä valtiosta – tai valtiosta
entreprenöörinä – on vaivaton allekirjoittaa Suomea koskevien havaintojen
perusteella. Valtiolliset yhtiöt ovat olleet kasvun ja uudenaikaistumisen
1 “Poikani, kunpa
tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”, Ruotsin
valtakunnankansleri
Axel Oxenstierna
(1583–1654) rohkaisi kykyjään epäillyttä poikaansa.
keskeisiä lähteitä:
dynaamisia uusien toimialojen ja tärkeimpien teollisten innovaatioidemme luojia.2
Viimeiset vuosikymmenet
globaalia agendaa määritellyt uusvanha markkinaliberalismi sen sijaan
luokittelee vain yksityiset yritykset innovatiivisiksi arvonluojiksi ja valtiot
veroriistolla lihoviksi parasiiteiksi.
Julkisesta sektorista on
sen vuoksi tehtävä mahdollisimman ”pieni”, kuuluu ideologinen uskontunnustus –
uskontunnustus siksi, että se ei perustu realiteetteihin, vaan sosialismin
tavoin kauniiseen fantasiaan.
Kumpikaan ideologia ei
ole kyennyt toteuttamaan ihannemalliaan missään eikä koskaan. Keinot puutteiden
poistamiseksikin ovat samaa lajia: enemmän sosialismia, vaativat yhdet, enemmän
valtiota kutistavaa markkinaehtoisuutta, edellyttävät toiset.
Yksinvaltiaina molemmat
laidat ovat saaneet aikaan enimmäkseen onnettomuutta. Reaalisosialismi ja
reaalikapitalismi ovat jotakin aivan muuta kuin niiden innostuneet asianajajat
kuvittelevat.
Vahva valtio, vahva
talouselämä
Tuhansien vuosien
sivilisaatiohistoria ei tunne ainuttakaan menestynyttä yhteiskuntaa, jossa
valtio olisi pieni, heikko ja talouselämään puuttumaton.
Heikolla valtiolla
synnytetään sortuvia talouksia ja romahtavia valtioita. Sellaisista on iloa
vain Isisin tapaisille asemieslaumoille ja kaikenlaisille klaaneille, mafioille
ja rosvoparoneille.
Yhdysvallat on suuren
vaikutuksensa vuoksi erityisen kiinnostava tapaus sinänsä inhimillisestä
identiteettivinoutumasta. Amerikkalaisilla on väkevä kollektiivinen usko
menestyksensä yksilökeskeisistä syistä. Julkisella sektorilla on siinä
paikkansa lähinnä taakkana: dynaamisen kasvun esteenä.
Uskon tällä puolen,
oikeassa elämässä, kehitys kulkee päinvastaisessa järjestyksessä.
Tavallaan on rohkaisevaa,
että näinkin väärässä voi olla, kun ei erehdy toimimaan uskonsa mukaisesti.
Yhdysvaltain nousu maailmantalouden ja teknologian kärkimaaksi on tulosta ennen
muuta valtion vahvasta roolista huippuinnovaatioiden synnyssä. Mukana mausteena
on tuhti annos protektionismia – sitä muulta maailmalta kiellettyä kehitysapua.
2 Mariana Mazzucato: The Entrepreneurial
State. Debunking Public vs. Private Sector Myths. Anthem Press, 2013.
Eurooppa harhapoluilla
Euroopan kannalta
surullista on, että iso osa poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä uskoo,
mitä amerikkalaiset sanovat, eivätkä katso, mitä nämä tekevät.
Yksi näkyvä seuraus on
Euroopan taloushistorian pisin taantuma, toinen viimeisten aikojen
privatisointiaalto, joka hukkaa entisestään uuden nousun instrumentteja.
Harhainen politiikka uhkaa yhteiskunnallisen koheesion ohella rapauttaa
dynaamisen talouskehityksen.
Ideologioissa rajana on
vain mielikuvitus. Ihmisillä ja kokonaisilla kansakunnilla on sitä paitsi
uskomaton kyky huijata itseään. Sen vuoksi kannattaisi ajatuskokeena kääntää
päälaelleen myös suositut markkinaliberaalit väitteet valtiosta.
Entä jos onkin niin, että
nimenomaan valtiot ovat innovaatioiden, markkinoiden ja talouskasvun
ratkaisevia luojia? Käsitykselle on enemmän asiaperusteita kuin
itsestäänselvyydeksi vakiintuneella liberaalikapitalismin liturgialla.
Vasta kun on tajunnut
asian tämän puolen, kannattaa peruuttaa tasapainoiseen kokonaiskuvaan, jossa
korostuu vahvan julkisen sektorin ja terveen yksityisen yritteliäisyyden
dynaaminen vuorovaikutus kansantalouksien menestyksen salaisuutena.
Ylivahva, kahlitseva ja
tyrannisoiva valtio on kaikenlaisen surkeuden varmin tae, mutta niin on myös
finanssimarkkinoiden ja plutokraattien ylivalta.
Totuus valtionyhtiöistä
Miten tarina muutamasta
suomalaisesta valtionyhtiöstä liittyy mitenkään maailmanlaajuisiin näkymiin?
Ensinnäkin siten, että
tuntemani valtion suurteollisuusyhtiöt eivät ole näyttäneet lainkaan laiskoilta
jättiläisiltä, vaan dynaamisilta uusien alojen ja tärkeimpien teollisten
innovaatioidemme synnyttäjiltä. Virkavaltaisten laitosten sijaan niistä on
hehkunut luova yritteliäisyys, rohkea riskinotto ja vahva liikkeenjohto.
Minkä tieltä tämmöiset
pitää likvidoida? Jonkin heikomman, joka ei rehellisessä kilpailussa pärjää?
Vai ovatko yhteiset omistukset niin houkutteleva saalis sijoittajille, että
rahaa kannattaa käyttää poliittisen maaperän muokkaukseen?
Mikä ylipäätään on totuus
valtion yhtiöistä?
Jotkut väittävät, että
1970luvun kuvaputkiyhtiö Valco kertoo asiasta kaiken oleellisen. Siinä
tapauksessa Kreikka on totuus eurosta, Donald Trump totuus Yhdysvalloista ja
Olkiluodon voimalarakennusskandaali yhdessä Talvivaaran kanssa totuus
yksityisten yritysten parhaista saavutuksista.
Mazzucaton hengessä on
viisasta kysyä, olisiko totuus valtionyhtiöstä sittenkin esimerkiksi Valcon
aikalaisessa Televassa.
Televa oli posti- ja
lennätinhallituksen alainen valtionyhtiö, joka ”kokosi nuoret,
ennakkoluulottomat puhelinmiehet yhteen ja josta tuli digitaaliajan puhelinkeskuksen
tuotekehityksen kehto”. Valtionyhtiö valmisti jalokiven, jonka Nokia
poliittisilla suhteillaan kaappasi Suomen kautta aikain kansainvälisesti
merkittävimmäksi teknologiaprojektiksi.3
Vai olisiko totuus
valtionyhtiöistä 1900luvun Outokumpu: maailmanlaajuisesti mullistavan
liekkisulatusteknologian kehittäjä ja Suominimisen pienen kansakunnan
hengenpelastaja toisen maailmansodan myrskyissä?
Outokumpu oli aikanaan
maan kannattavimpia ja innovatiivisimpia yrityksiä – juuri niinä
vuosikymmeninä, kun sen piti nykyliturgian mukaan olla tylsä, tehoton ja
laiska.4
En väitä, että valtion
yhtiöt ovat aina parhaita.
Enkä varsinkaan väitä
valtiota parhaaksi omistajaksi. Se saattaa silti huonona omistajanakin olla
elintärkeä ja tuloksekas. Valtion yhtiöitäkin on moneen lähtöön, eikä valtio
todellakaan ole yleensä erityisen viisas tai edes luonteva yhtiöomistaja.
Olemme oppineet
ymmärtämään ja arvostamaan yksityisen yritteliäisyyden luovuutta ja
markkinatalouden elinvoimaa. Nyt meidän olisi hyödyllistä opetella ajattelemaan
valtiosta aivan uudella, vanhat rajat ja ennakkoluulot ylittävällä tavalla.
Poikkeuksista sääntöjä
”Poliitikkojen valitsemat
painopistealueet eivät aina ole elinkelpoisia, mistä oma taloushistoriamme
esimerkiksi kuvaputkiyhtiö Valcoineen tarjoaa vahvat todisteet”, Hannu Leinosen
Elinkeinoelämän Valtuuskunnalle EVAlle kirjoittama raportti Laiska jättiläinen
perustelee privatisointilinjaansa.5
Linja voi olla hyvä,
ainakin se on vanha. Menneen maailman liberaali Axel Solitander puhui samoin sävyin,
hyvässä 1800luvun hengessä, valtiollisen teollisuuden ”demobilisaatiota”
1930luvulla ajaessaan. Perustelut vain eivät vakuuta.
Valco ilmentää
esimerkkinä valtionyhtiöitä yhtä osuvasti kuin Nokian ja liikepankkien kalliit
harharetket maailmalla todistavat yksityisyritysten kykyjä. Muutenkin ”oman
taloushistoriamme” todistukset viittoilevat kovin toisennäköiseen kehityskuvaan
kuin Leinosen raportti.
Raportin keskeinen väite
on tärkeä ja ongelma todellinen: poliitikot ovat ilman muuta yhtä erehtyväisiä
kuin liikkeenjohtajat ja kapitalistit, toisinaan erehtyväisempiäkin. Vastuu
yhteisestä rahasta on vakava asia, mutta rajat häilyvät ja velvollisuudentunnon
määrät ja kohteet vaihtelevat.
3 Martin Sandelin &
Juha Partanen: Tarina suomalaisesta DC200 puhelinkeskuksesta. Mediakasvo,
2015.
4 Ks. Markku Kuisma:
Kuparikaivoksesta suuryhtiöksi. Outokumpu 1910–1985. Outokumpu Oy, 1985. 5
Hannu Leinonen: Laiska jättiläinen – viisi syytä, miksi valtion omistusten
keventäminen hyödyttäisi Suomea. EVA Analyysi, 2016.
Kuka edes on valtio ja
kuka yhteisen ja yleisen edun määrittelee? Toisaalta ei tätäkään
ikuisuusongelmaa kannata liioitella. Sallimme poliitikkojen johtaa
valtioitakin.
Sitä paitsi pitkän
yrityshistoriamme esimerkit varta vasten todistavat, etteivät poliitikot ole
juuri koskaan valinneet valtion yhtiöiden painopistealueita tai edes valtion
yhtiöitä. Valitsijat ja perustajat ovat olleet asialleen omistautuneita
yrittäjätyyppejä, jotka ovat puskeneet tai taiteilleet ison ideansa läpi
ainoalla tavalla, jolla se on ollut mahdollista toteuttaa.
Outokummun perustaja Eero
Mäkinen on tästä paras esimerkki, Nesteen perustajakolmikko Väinö Vartiainen,
Albert Sundgren ja Uolevi Raade oikeastaan yhtä hyvä.6
Valco on siis se ainut
poikkeus, jossa sinänsä hyvästä asiasta innostuneet poliitikot olivat
aktiivisia valitsijoita. Olivatko he silti sen syyllisempiä kuin Talvivaaran
uudesta jalostusteknologiasta innostunut yksityinen kaivosyrittäjä? Maailman
terävimmät finanssiaivot Lontoon Cityssä järjestivät joka tapauksessa
miljardirahoituksen yksityiselle Talvivaaralle. Suljetaanko City?
Tässä yhteydessä kuuluu
heiluttaa veronmaksajatkorttia: valtion yhtiön toteutuneet riskit maksaa
veronmaksaja, yksityiset kantavat itse tappionsa!
Näinhän ei ole. Viimeisen
vastuun yrityskatastrofeista, yksityispankkikriiseistä ynnä muista kantavat
aina valtiot ja kansantaloudet. Katsokaa mitä tapahtuu Talvivaarassa nyt. Kansa
maksaa aina, vain muodot vaihtelevat. Toteamus ei ole populismia, vaan
realiteetti. Toisin ei voi olla, vaikka miten haluaisimme.
Hädän hetkellä muita kuin
valtio ei ole. Ylpeimmät markkinaliberalistitkin hakeutuvat silloin anomaan
valtiolta perälautaa tai muita turvakeinoja. Niin teki muiden mukana myös Sampo
2008 alkaneen finanssikriisin pahimmassa turbulenssissa. Häpeily
valtioomistuksesta unohdettiin hetkeksi.
Ajanhenki tuntuu joka
tapauksessa huutavan varsinkin valtionyhtiöiden ja osuuskuntien avaamista,
sillä niin sijoittajat haluavat. Kaiken yhdenmukaistaminen on tätä päivää.7
Asian hiertävä ydin osuuskunnissa
ja valtion yhtiöissä on sama: kumpiakaan ei voi vaivatta vallata
suursijoittajien pelimerkeiksi. Taitavien ja reipasotteisten sijoittajien
käsissä osuuskunnista ja valtion yhtiöistä olisi jalostettavissa uusien
oligarkkien ruhtinaskuntia – kansalta aidattuja, luonnollisesti, mutta siksipä
juuri hienoja.
Puheet
kansantaloudellisista tehokkuuseduista ovat näissä yhteyksissä enimmäkseen
kallista konsulttihumpuukia. Minkä osaoptimoinneilla voittaa, sen
kokonaistaloudessa ja yhteiskunnan toimivuudessa monin kerroin häviää. Juuri
siksi hallituksessa tarvittaisiin markkinalogiikan, maailmantalouden
dynamiikan, kansantalouden ja yhteiskunnallisen koheesion tajua.
6 Markku Kuisma: Kylmä
sota, kuuma öljy. Neste, Suomi ja kaksi Eurooppaa 1948–1979. WSOY, 1997. 7
Markku Kuisma: ’Vaihtoehto oligarkkitaloudelle’. Teoksessa Kapinallinen kauppa.
Helsingin Osuuskauppa Elanto 1905–2015. Siltala, 2015.
Laiska jättiläinen –
viisi syytä miksi valtion omistuksen keventäminen hyödyttäisi Suomea ei näissä
suhteissa ole täydellinen opas. Jos se heijastelee elinkeinoelämän huipun
yleistä ymmärrystä kohtuullisen isoista kysymyksistä, taidamme olla hukassa.
Huonosti käy maan, Tony Judt varoitteli vastaava näkymä edessään.8
Raportin tavoite voi olla
hyvä, ja monet sen havainnot osoittavat oikeita ongelmakohtia. Silti ainoakaan
annetuista viidestä syystä ei pidä edes kärjistyksenä paikkaansa.
Taloushistorian
knoppologia sikseen, mutta jos maailmaa ja talouden dynamiikkaa hahmottaa
perustavanlaatuisesti harhakuvina, kuinka uskottavina rohkenee pitää niin
hataralta pohjalta laadittua tiekarttaa tulevaisuuteen.
? jäi. OK
VastaaPoistaKohta kuuluu Liberasta moukarin kalske . . .
VastaaPoistaTo in tuossa on pieni kolmen pisteen heitto
PoistaValtion tai muiden vastaavien organisaatioiden huolena on rakentaa teitä ja muita väyliä jotta ihmset ja ajatukset pääsevät liikkumaan, tavaroista puhumattakaan. Kyseessä on välttämätön organisointi, jota ei yksi "yritys" saa aikaiseksi, koska rakennos hyödyttää myös kilpailijoita. Tietokonetta edessänne hiirineen näyttöineen ei ehkä olisi ilman non-profit-organisaatiota SRI, joka on Stanfordin yliopiston lehtolapsi vuodelta 1946. SRI:n Douglas Engelbart kehitteli ensimmäisen hiiren ja esitteli "kaikkien demojen äidissä" 1969 hiiren ohjaimena, videokonferenssin, etäkokoustamisen, sähköpostin, hypertekstin, sanojenkäsittelyn, hypermedian sekä tietokoneen peruskäynnistysidean (bootstrapping). Sekä useita tiedostojen käsittelyyn kuuluvia perusasioita. Nämä sitten SRI lisensoi Applelle neljällä kymmenellä tuhannella dollarilla. Engelbart sai kuukausipalkkansa. Internetin synnyn tarina on saman suuntainen, ja alustana on puhelinverkko.
VastaaPoistaRautainen kirjoitus. Argumentit osuvat kuin tarkka-ampujan laukaukset kymppiin. Olen aina ihmetellyt yhtäältä sekä markkinauskovaisia valtion haukkujia (joita täällä kauppakorkeassakin on paljon) ja toisaalta valtiouskovauisia markkinoiden demonisoijia. Eikö päättäjien ja eliittien enemmistöllekin jo alkaisi pikkuhiljaa valjeta, että jyrkkä mustavalkoisuus ei toimi kuin teoriamaailmassa. Käytännössä tarvitaan balanssia eri toimintatapojen kesken. Tosielämä on sekä mustaa että valkeaa ja erityisesti kaikkia sävyjä siltä väliltä. Ehkä he tietävätkin tämän, mutta omat tai kaverien edut menevät edelle ja aikaansaavat yksisilmäistä propagointia...vai ovatko he oikeasti sokeassa uskossa ideologiaansa...eivät kai nyt sentään?
VastaaPoistaKai tätä kirjoitusta jaetaan systemaattisesti yhtieskunnan napamiehille ja -naisille? Kyllä kannattaisi.
Onko tehokkaampaa tapaa jakaa tätä kirjoitusta napamiehille ja -naisille kuin tämä blogi? Ehkä Soininvaaran ja Tuomiojan blogit olisivat vielä tehokkaampia, mutta tuskinpa muut.
PoistaMainiota analyysia, lähes Kemppisen luokkaa!
VastaaPoistaOlenkin usein ihmetellyt miten tämä meidän "isänmaallisin kokoomuksemme" vihaa niin vimmatusti rakkaan isänmaamme omistajuutta? VR:ää, Postia, "Arvauskeskuksia" ym. haukutaan suu vaahdossa, vanhasta Valcosta puhumattakaan. Onko raha sittenkin rakkaampi, kuin Isänmaa? Mitä "lipun virkaa" on lipullakaan, jos sillä ei ole pätäkkää pers`taskussa?
Kuisman kanssa kalaan lähtisi pekka s-to.
Hyvä ja tärkeä kirjoitus Kuismalta, kiitos Kemppiselle sen kopsaamisesta.
VastaaPoistaMazzucaton kirja on lukemisen arvoinen. Ilman valtion (tässä tapauksessa USA) tekemää ja rahoittamaa tutkimusta maailma olisi tyystin toisenlainen: olisiko meillä netti, GPS, kosketusnäytölliset kännykät jne. Muuten, USA rahoitti myös Applea sen alkuvaiheessa.
USA rahoitti myös Googlen perustajien hakualgoritmin kehittämistyötä miesten ollessa vielä opiskelemassa. Google maksaa Stanfordin yliopistollekin pitkälti yli 100 miljoonaa vuosittain hakualgoritmin käytöstä.
Mitä meidän valtiomme tukee, tai on tukenut??? Suomi-Soffa, Arctos, Talvivaara yms.
/Y
Ad Omnia: kirjoitus jatkuu huomenna, noin neljä sivua.
VastaaPoistaKiitos! Saammeko huomenna vielä tuon Judtin teoksen nimen (alaviite 8).
VastaaPoistaNiin,
VastaaPoistaOlin Valcolla aikoinaan töissä minäkin (1,5 vuotta). Itse ihmettelin miten niin moni Outokumpulainen oli tullut sinne töihin, mutta syy oli selvä: Ensimmäinen pääjohtaja Lauri Saari tuli Outokummulta ja perässään rekrytoitiin hänen alaisiaan. Niinhän se aina menee, oma tiimi rakennetaan tutuista luottohenkilöistä. -Murphy_