Sivun näyttöjä yhteensä

27. tammikuuta 2016

Suomalainen osakunta


 ”Kansakunta” tuli kieleen myöhään. Sanan taustalla on siis monien kielten ”nation”, ja tuon sanan taustalla näkyy taas syntymistä, syntyperää tarkoittava sana. Ruotsissa ylioppilaiden osakunta on edelleen ”nation”. Natsa on Nylands nation. Suomalaiset eli ruotsin alamaiset kuuluivat keskiajalla yliopistossa englantilaiseen kansakuntaan.

Blogi on edelleen myös keskustelun väline. Muistaakseni menen johonkin messuille perjantaina puhumaan. Ajattelin ottaa esiin juuri tämän, kun aiheena on blogi uudenlaisena kirjallisuutena.

Olen edelleen sillä kannalla, että kirjoittaja esiintyy nimellään ja jättäytyy alttiiksi palleaiskuille, mutta kommentoijat saavat kirjoittaa anonyymeinä. Ei se ole sen kummempaa kuin valitettavan harvinainen yleisökeskustelu messuilla tai luennolla. En minä ainakaan kysy puheenvuoroa pyytävältä nimeä.

Kongresseissa ja symposiumeissa kaikki ovat yleensä käsillä olevan alan tuntijoita tai opiskelijoita. Juuri siksi on hyvä tapa, että penkistä pystyyn nouseva kommentoija aloittaa sanomalla nimensä ja taustansa.

Tässä ei siis ole kysymys sosiaalisesta mediasta eli Somesta. Käsitykseni mukaan Some luo ja ylläpitää suhteita nimeltä tunnettujen ihmisten kesken. Lähi-ilmiöitä ovat mainonta ja markkinointi. Ihmiset pitävät itseään esillä. Ihminen on tuote.

Facebookissa on tietysti myös mainio mahdollisuus pitää yllä pienryhmiä, esimerkiksi sukulaisten kesken. (Itse olen jättäytynyt täysin passiiviseksi, koska tässä blogissa on harvinaisen täysi tekeminen.)

Siis – sanokaa vain, että Kemppisen mielestä Suomen kansaa ei ole olemassa. Kommenteista näen, että asiaa ei ole ymmärretty. Yleiskäsitykset viettävät omaa elämäänsä. ”Suomen kansa” on puheessa ja kirjoituksessa useimmiten aivan ymmärrettävä. Termiin liittyy vaaroja. Kommunistit huusivat ennen marssiessaan ”SKP – Suomen kansan puolesta”. Luultavasti he eivät tarkoittaneet kapitalisteja, vaan ”työläisiä ja talonpoikia”.

”Suomen kansalainen” on selkeä nimitys. Kansalaisuudesta määrätään laissa ja se on nopea selvittää, olenko minä ja oletko sinä Suomen kansalainen vai et. Perustuslain ihmisoikeuksista suurin osa kuuluu kaikille eli Suomessa muillekin kuin kansalaisillemme. Esimerkiksi äänioikeus on vain tietyn ikäisillä henkilöillä.

Varmin keino saada kansalaisuus on syntyä. On olemassa muitakin järjestelmiä. Yhdysvalloissa yhteen aikaan kansalaisuuden sai kuka tahansa maassa syntynyt eli myös ulkomaalaisen äidin lapsi.

Asia on kirjoittamisen arvoinen siksi, että sanaa ”kansa” on käytetty tuhoisalla tavalla väärin lähes 200 vuotta. Pahamaineisin on ”Saksan kansa” ja ”kansansaksalainen”. Natsiaikaan ihmisiltä, joiden suku oli asunut maassa esimerkiksi tuhat vuotta, vietiin kansalaisuus rodullisilla perusteilla. Se tiede osoittautui väärinkäsitykseksi, eikä kukaan ole löytänyt verestä eikä muualta elimistöstä ”saksalaisuutta”.

Reipas väärinkäsitys sisältyy kommentin, jossa sanotaan minun muuttaneen kantaani maahanmuuttajiin. Pyydän anteeksi lakimiestaustaani. ”Maahantulo” on mielestäni sama asia kuin valtionrajan ylitys. Lentokentällä on kyltti ”arrivals”. Toinen kyltti, departures, tarkoittaa maasta poistumista. Kysymys on vain havaittavasta tosiasiasta. Joku tulee maahan.

Maahantulon syy on eri asia. Yksi syy on maahanmuutto, jota sanottiin ennen siirtolaisuudeksi (immigration). Toinen syy on pakolaisuus. Kolmas syy on lomailu ja matkailu. Neljäs syy on sotilaallinen valloitus. Niitä riittää.

Ainakin vuosi sitten maahantulo Ruotsista ja maahantulo Venäjältä olivat eri asioita. Toiseen mm. tarvittiin voimassa oleva passi, ja usein lisäksi viisumi eli kirjallinen maahantulolupa leimoineen.

Kukaan ei ihmettele, että maasta poistumiseen on liitetty yhä enemmän pakollisia vaiheita, kuten turvatarkastus. Myös kotimaan lennoilla tarkastetaan, onko matkustajalla mukanaan esimerkiksi teräaseita. Minulla oli taannoin mattoveitsi. Selvisin ja pääsin lennolle. Veitsi heitettiin roskikseen. Biltemasta saa uusia. Mutta kun Lapissa halusin ostaa hotellista aika hyvän tuntuisen puukon, jätin sen tekemättä, koska nyt muistin, että ongelmia voi tulla. Selvitin jälkeenpäin, että tavallinen puukko ja linkkari menevät kotimaassa matkatavaroissa.

Maahantulon sääntöjä sisältävät Dublin ja Schengen, mutta on niitä muitakin. Itärajalla ei puolin eikä toisin sallita maahantuloa rajanylityspaikkojen ulkopuolelta, eli siis metsästä. Rajavartijoiden ja poliisin yleistoimivaltuus riittää sellaisen tulijan kiinniottamiseen. Takavuoisina tiesimme tekevämme väärin, kun nousimme Haltille Norjan puolelta, josta onkin parempi reitti. Luvallinen ylityspaikka oli maantie Skibotniin.

Harhainen ja väärä oli edellisten sukupolvien yhä ajoittain kummitteleva ajatus, että Suomen kansa oli jollain salaperäisellä tavalla olemassa ja valmis vuosisatoja sitten. Historia olisi kehitystä kohti ennalta olemassa ollutta päämäärää, suomalaisuutta ja Suomen kansaa. Näin ei ole. Kansallisuusaate vain on välillä muotia ja jokainen kausi keksii omat määritelmänsä ja valheensa. Suomen kansa esimerkiksi muka on rehellistä, aikaan saadessaan ahkeraa, vähäpuheista, rauhanomaista mutta vihassa kauhistuttavaa. Jokainen tietää, että tälliset stereotypiat ovat mainoskieltä. ”Ruotsalainen rakastaa sotaa”, julistivat maan erinäiset arvohenkilöt 150 vuotta sitten.

Kommentoija jo huomautti viisaasti, että alamaisuus alkoi muuttua kansalaisuudeksi vuoden 1800 paikkeilla. Lisään siihen, että uskontokunnan perustelema yhteisöllisyys on hyvin vanha. Kaikkein uusimmissa ja parhaissa 1500-luvun historioissa on jakso ”kristikunnasta Euroopaksi”. Eurooppalaisuus tuli yleiseen kieleen vasta protestanttisten uskonpuhdistusten jälkivaikutuksena.

Sitä en tiedä, että kun meillä on kansanvalta, kenellä se valta on. Ainakaan se ei ole kansalla siinä mielessä kuin joku kommentoija väitti – että äänestäjien tahto ratkaisisi perustuslain muuttamisen. Jopa Sveitsissä äänestetään konkreettisista kysymyksistä. Ei suora kansanäänestys ole järkevä tapa löytää esimerkiksi palkankorotusten tai -alennusten prosenttilukua.

45 kommenttia:

  1. "Siis – sanokaa vain, että Kemppisen mielestä Suomen kansaa ei ole olemassa."

    "Suomen kansalainen” on selkeä nimitys. Kansalaisuudesta määrätään laissa ja se on nopea selvittää, olenko minä ja oletko sinä Suomen kansalainen vai et."

    No blogisti varmaan arvaa, että joku höpsö matemaatikko, joka on joskus hamassa nuoruudessaan tenttinyt niitä analyysin ja todennäköisyyslaskennan osia, joissa pelataan käsitteillä joukko ja osajoukko ym, saattaisi ajatella, että käsite Suomen kansa koostuisi joukosta, joilla on Suomen kansalaisuus.

    VastaaPoista
  2. Kerran menin Amsterdamissa yhteen kiinalaiseen ravintolaan. Koska mulla oli nälkä ja ajattelin heittää huiviini kunnon aterian. Yksin olin ja istuuduin yksin yhteen pöytään. (Oli siinä monta tuolia minun vieressäni, siis siinä pöydässä, mutta siinähän olivat.) Siinä kapakassa oli sellainen tapa, panin sen merkille - tai päättelin, että asiakkaalle tuotiin sen maan lippu pöytään mitä kansallisuutta hän edusti. Minun tarjoilijani, vikkelänkokoinen kiltti poika, kuunteli intensiivisesti ja kulmakarvat huutomerkkeinä suomalais-ugrilaista ääntämystäni, raapi välillä sileää mustaa tukkaansa, ja toi sitten pöytääni Union Jackin. Mitäpäs minä häntä siitä oikomaan, hymyilin vaan ja puhuin kaikki osaamani englannin sanat samaan virkkeeseen, kun tilasin ruokaa. Jees! Ps. Mutta kamalan pahaa safkaa ne mulle keittiöstä roudasi, voi Hitsi, ikinä en oo syönyt niin huonosti enkä koskaan jättänyt lautaselle niin paljon syömätöntä ruokaa, ev varmaan! Parasta siinä sapuskassa oli ne jauhomadot - joita en muistaakseni ollut tilannut - mutta osa niistä oli vielä eläviä. Tosin henkitoreissaan. Suurin osa niistä oli kellahtaneet kyljelleen ja muuttuneet okran värisiksi. Niitä en uskaltanut edes syömäpuikolla koskea. (Koska ajattelin että ne siitä saattavat tokeentua. Eli rupeevat juoksentelemaan. Mun lautastani pitkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs suostuit engelsmanniksi! Englannin "kulinarismihan" on kuuluisaa. Olisi pitänyt muistella ranskan tai italian sanoja, kyllä olisit kiinalaisen silmissä sellaisesta käynyt.

      Poista
    2. Uskotaan, vinojen silmien läpi katsottuna ihminen näyttää lähinnä pyöreltä. Tai ainakin pullealta. Eli hyvinsyöneeltä.

      Ps. Jos joku löytää tästä (ala-arvoisesta) vitsistä rasismia, niin se on hänen omassa sydämessään. (Josta tai johon tietysti otan osaa.)

      Poista
  3. Mikä estää nyt kertomasta tiedoiltaan köyhälle kansalle totuutta paljaaltaan ja sen suhteen toimimisen vaikutuksia? Se nyt ainakin estää ettei tiedetä mutta kun "tarttis tehrä jottai".

    Poliitikon tärkein taito voi hyvinkin olla kyky tehdä päätöksiä riittämättömin tiedoin.

    Meillä kun on tämä kansapula jossa kansaa tulee lisätä tilkkeämällä ja valmistamalla kansalaisia muualla kansomisensa aloittaneilla. Sitten on veitikoita joilla on kokonaan hyötykeskeinen näkemys joka riittää muutaman miljoonan euron päähän, mielellään niin pian kuin vain mahdollista. Ostoslistoineen. Nämä nyt ovat osin samoja mutta ei se haittaa kun erottaa kuka on shoppailemassa ja kuka tarpeellisella asialla.

    Ja kansan ääni on fiksujen ääni, ainahan se on. Mutta kuinka kuvailla kerrostaloalue johon tulee asunnot 10 000 ihmistä varten? Verrata 20 000 alueeseen? Normin ollen huone/hlö paitsi pieniä lapsia kerrosneliöiden määrän voi laskea ja saadaan rakennuksen tilavuus mutta rakennusliike maksaa sittenkin ulkoseinien mukaan ja saa rahat sisäseinien mukaan joten tavoite on mahdollisimman tehokas tilankäyttö.

    Se osataan mutta sitä ei tahdota viedä tasolle jossa se on todella hyödyllinen.

    Stutthofin leiri oli todella tehokas ja pieni. Emoleirin ympärillä oli sama arkkitehtuuri ja puolitoistasataatuhatta ihmistä kuoli punatautiin, malariaan, aliravitsemukseen ja ylirasitukseen tai näiden eri yhdistelmiin. Kaasua ei tarvittu. Leirillä on museo, olen käynyt. Koko leirin jyräisi D9 Caterpillarilla tasaiseksi päivässä, ainakin teki mieli.

    Pienyhteisöjä puutaloissaan radanvarressa. Onko jokin ero? Uusien kerrostalojen peruskorjausväli on viisi vuotta.

    VastaaPoista
  4. Edellisestä blogista jäi koiralenkillä mietityttämään kansan syvien rivien olemus. Tänään mainittiin vappukulkueiden jako työkansaan ja kapitalisteihin. Kansanomaisempi jako lienee kautta aikojen ollut ja jako kansaan ja herroihin. Raja on sitten ollut sopivan liukuva ja luullakseni sisältää tunteenomaisen indikaattorin vallasta toisen yli, kuten vastakirjavelka ruokakauppaan = kauppias on herra. Savottapalstan saaminen = työnjohtaja on metsäherra.

    VastaaPoista
  5. Prof. K.: "Termiin liittyy vaaroja. Kommunistit huusivat ennen marssiessaan ”SKP – Suomen kansan puolesta”. Luultavasti he eivät tarkoittaneet kapitalisteja, vaan ”työläisiä ja talonpoikia”."

    Nykyään puolestaan oikeistolaiset (vastakohtana objektiivisuutta tavoittelevat) historioitsijat (esim. Häikiö, Vihavainen ja monet muut) toistelevat yhä sakenevaan tahtiin vuosien 1917 - 1918 satavuotismuiston lähestyessä jotenkin tähän tapaan: "Sosialistit syyllistyivät historiamme pahimpaan ilkityöhön kääntäessään aseensa omaa kansaansa vastaan."

    "Omaa kansa" siis seisoi viattomana, ikään kuin "loitompana metsänreunassa" kuten kaiketi Leino aikoinaan kirjoitti, kun ilkimykset aloittivat. - Todellisuudessahan "kansa" oli tasan kahtia, kumpikin puolisko vahvasti aseistautunut ja molemmminpuolinen väkivallan eskalaatio tammikuussa 1918 jo täydessä käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen Vihavaiseni lukenut niin, että hänen krittiikkinsä koskee erityisesti SDP:n silloisten johtomiesten "radikalisoitumista" ja sitä, että he vetivät joukkonsa sisällissodan tielle. Jarrutellakin olisi voinut.

      Mutta kun en ollut silloin paikalla, en osaa varmaksi sanoa.

      Kansanliikkeiden johdolla on vastuunsa - ei se Pentinkulman väki aivan omim päin ja ilman johtoa Tamperetta valtaa.

      Tähän SDP:n johdon valintaan ja päätökseen Vihavainen ymmärtääkseni viittaa.

      Wikipedia:

      "Lopulta valtalakikiistan, eduskunnan hajottamisen ja vaalitappion aiheuttama jyrkkä käänne heinä-lokakuussa muutti myös SDP:n suhtautumisen kaarteihin myönteiseksi. Lisäksi tiedot bolševikkien kumoussuunnitelmista Pietarissa lokakuussa 1917 edistivät kaartihankkeita. Suomen Ammattijärjestö ja puolue antoivat virallisen kehotuksen työväen järjestyskaartien perustamiseksi 20. lokakuuta 1917. ... Niihin haluttiin lähinnä luotettuja työväenliikkeen aktiiveja työväenyhdistyksistä ja ammattiliitoista. Työväenkaarteilla oli yleisen järjestyksen ylläpitoon tähtäävä rooli, mutta ne olivat myös uusi vaihtoehto vasemmiston valta-aseman turvaamiseksi ja palauttamiseksi. ... Lokakuun lopusta lähtien ja marraskuun 1917 suurlakon aikana kaarteja perustettiin runsaasti, niiden lukumäärä oli lakon jälkeen noin 350. Työväenkaartien kokonaisvahvuus oli vuoden 1917 lopussa noin 30 000–35 000 miestä, ja tuolloin, sisäpoliittisen ilmapiirin jyrkennyttyä punakaartien merkitys oli vahvistumassa. Aseita kaartit saivat lähinnä venäläisiltä.[76]"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota

      Poista
  6. Lentokenttien turvatarkastus ärsyttää, vaikka tiedänkin olevan tyypillinen riskihenkilö: 66-vuotias suomalainen eläkeläinen, joka nykyään lentää vain yhdessä vaimonsa ja tyttärensä lapsiperheen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin vanhempi herra on törmännyt samaan. Ehkäpä kyse onkin siitä, että olet vähiten vastustuskykyinen.

      Poista
  7. "Harhainen ja väärä oli edellisten sukupolvien yhä ajoittain kummitteleva ajatus, että Suomen kansa oli jollain salaperäisellä tavalla olemassa ja valmis vuosisatoja sitten."

    Rohkenen Jalmari Jaakkolani lukeneena ja sisäistäneenä vieläkin olla tuota mieltä. Kyllä suomalaiset jo 1500-luvulla objektiivisesti erosivat kieleltään ja mieleltään niin ruotsalaisista kuin venäläisistä. Eri asia on, tiedostivatkin he sen. Ehkä laajempi tietoisuus omasta olemuksesta täsmentyi vasta fennomanian ja kansallisuusaatteen myötä. On kuitenkin huomattava, että 1700-luvulla Kuustaa III:n sodan aikaan esitettiin ajatuksia itsenäisestä Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suoalaiset" tarkoitti 1500-luvulla varsinais-suomalaisia, jotka erosivat objektiivisesti paljon hämäläisistä, karjalaisista ja pohjalaisista. "Ruotsi" oli epämääräinen käsite. Hallitsija oli Tanskan kuningas, vuosisadan lopulla "ruotsalaisiin" kuului myöhempiä venäläisiä, saksalaisia, puolalaisia jne.

      Jätä Jaakkola. Lue Jutikkalaa tai Korhosta, jos haluat pitää vanhat opit voimassa. Jaakkola viittailee satakuntalaiseen suur-valtakuntaan, muinaisuuden valtakuntaan. Sellaista ei ole ollut olemassa. Sekä arkeologia että kielihistoria osoittavat eri aikoina monen vuosituhannen ajan erilaisten joukkojen "keitosta", jonka koostumus on vaihdellut. Esimerkiksi pronssikaudella ja todistetusti rautakaudelle nykyisen Suomen alueella puhuttiin monin paikoin ruotsia, baltilaisia kieliä tai saksaan johtaneita kieliä.

      Poista
    2. Baltialaisia kieliä Suomen aloilla? En ole tästä mistään kuullut. Ainakaan viron kielen professorit eivät ole tällaista maininneet. Olen lukenut kyllä, että liettualaiset ja etenkin latvialaiset saattavat olla kieltä vaihtaneet suomen-ugrilaiset. Osaan hieman latvian kieltä ja siellä on uskomatton paljon suomalaista jälkeä. Liian paljon, jotta se olisi saatu ainoastaan pikkuruiselta liivin kansalta.
      Oletetaan, että suomen kansa ei olekaan "valmis". No tuleeko siitä valmis sitten islamin avulla? Miten hyvin toimivan maan rakenteen, yhtenäisen kansan ja turvallisuudentunteen särkeminen voisi "valmistaa" jotakin?

      Poista
    3. "Esimerkiksi pronssikaudella ja todistetusti rautakaudelle nykyisen Suomen alueella puhuttiin monin paikoin ruotsia, baltilaisia kieliä tai saksaan johtaneita kieliä."

      Millä tämä on tuona ns esihistoriallisena ts kirjallisia lähteitä vailla olevana aika todistettu. Kuulostaa yhtä uskottava kuin TASS:n ensimmäinen ilmoitus, että Stalin kuoli puhekyvyttömänä ja tajuihinsa tulematta. Puhekykyä kuin on vaikea testata tajuttomalta.

      Poista
    4. Balttilaisia lainasanoja on kielentutkijoiden ja historioitsijoiden keinoilla luetteloitu vaikka kuinka paljon, toista sataa löytyy vaikka heti.
      Ja kyllä suuntaus on ollut juuri balteilta ja varhaisgermaaneilta suomeen, eikä toisinpäin.

      Poista
    5. Kyllä! Nimenomaan niinpäin: suomessa on latvialaisia vaikutteita, ei latviassa suomalaisia.

      Poista
    6. "Eilen iltapäivällä, pitkällisen sairauden jälkeen, tajuihinsa tulematta, toveri L. I. Breznev jatkoi virkansa hoitamista."

      Poista
  8. "stereotypiat ovat mainoskieltä."

    Eivät ne täysin ole. Olkoonkin, että voivat joskus olla yksilöön nähden paikkansa pitämättömiä, niin kyllä ne joskus voivat kuvata ryhmänsä keskimääräisen jäsenen keskimääräisiä tai yleisiä ominaisuuksia. Toki stereotypiä voi olla myös puhtaasti paikkansa pitämätön.

    VastaaPoista
  9. "Ainakin vuosi sitten maahantulo Ruotsista ja maahantulo Venäjältä olivat eri asioita. Toiseen mm. tarvittiin voimassa oleva passi, ja usein lisäksi viisumi eli kirjallinen maahantulolupa leimoineen."

    Niin ja Ruotsin rajallahan on sitten sellainenkin erikoisuus kuin Tornion golfkenttä joka on puoliksi Suomen ja Ruotsin puolella. Siellä sitten ahkera golffari harjoittaa maahantuloa ja maasta poistumista useampia kertoja vuorokaudessa.

    Käsittääkseni Belgian ja Alankomaiden raja on vieläkin erikoisempi paikkapaikoin, sillä siellä on asuintaloja jotka raja halkaisee. Siinä sitä on sitten rajaviranomaisilla pohtimista.

    Torniolle ja Haaparannalle olisi varmaankin kuolinisku, jos Ruotsin ja Suomen rajaa valvottaisiin samalla tapaa kuin Venäjän ja Suomen rajaa.

    Karjalassahan kävi paikkapaikoin vähän tällein Suomen itsenäistymisen myötä. Joten se raja ei ole aina ihan yksiselitteinen juttu, vaan vaikuttaa monien ihmisten elämään mitä erinäisimmin tavoin.

    VastaaPoista
  10. "Sitä en tiedä, että kun meillä on kansanvalta, kenellä se valta on. Ainakaan se ei ole kansalla siinä mielessä kuin joku kommentoija väitti – että äänestäjien tahto ratkaisisi perustuslain muuttamisen."

    Tämä kaipaisi vähän lisäselitystä. Jos ääentämällä valittu eduskunta ei voi muuttaa perustuslakia määräenemmistöllä äänestäjien tahtoa toteuttaen, niin mikä sitten? Merkel? Joku kasvoton Brysselin byrokraatti?

    Olemme kai jo sen ymmärtäneet, että kaikki - siis aivan kaikki - kansainväliset sopimukset ovat vain hurskaita julistuksia ja korkeintaan suosituksia, joista pidetään kiinni vain niin kauan, kun niiden rikkominen ei ole se kätevämpi tai tarpeellisempi vaihtoehto. EU on tästä mainio ja laaja esimerkki.

    No, voi olla, että me suomalaiset emme ole tätä vielä ymmärtäneet, mutta kaikki muut kyllä ovat.

    Joten näin maallikkona arvelen, että eiköhän se perustuslakikin muutu, jos kansa niin oikeasti ja kovasti haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Äänestämällä valittu eduskunta voi muuttaa perustuslakia, eivät äänestäjät.

      Kansanedustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjänsä tai äänestäjiensä tahtoa. Teknisesti tämä ilmaistaan sanomalla ettei imperatiivista mandaattia ole. Siis lakia säädettäessä kansanedustajan tahto painaa, kansalaisen ei.

      Poista
    2. Ehkä olen vain naiivi ”romantikko” ollessani sitä mieltä, että perustuslakia EI tule muutella vain huvin vuoksi, siis jos se häiritsee kulloinkin vallassa olevan hallituksen pyrkimyksiä. Perustuslakihan on jotain pysyvämpää sorttia, kai.
      Minusta on myös hieman outoa, että meillä kansanedustajat itse tarvittaessa päättävät, ovatko säädettävänä olevat lait perustuslain mukaisia vai eivät. Varsinkin kun perustuslakivaliokunta vielä pyrkii yksimielisyyteen, siinä syntyy silloin mahdollisuus jatkuviin lehmänkauppoihin eri puolueiden välillä.
      /Y

      Poista
    3. Tämä, herra Kemppinen, on tekninen, tarkemmin sanoen bürokraattisen säännön kysymys. Se ei vasta Matiaksen kysymykseen. Ideaalissa kansanedustaja nimenomaan edustaa kansaa, eikä itseään. Jopa sen nimi on vastaava, eikä esimerkiksi itsensäedustaja. Miten kansan tahdon realisointi valtiossa voi olla todellisuudessa paljon lähemmällä ideaalia kuin Suomen ja Viron mallisissa valtioissa, on nähtävissä Sveitsissä

      Poista
    4. Vaaleilla valittu, ei äänestämällä. Kuten tunnettua, ääni voi mennä hukkaan tai vastemieliselle ehdokkaalle, joka valitaan. "Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset." Viimeinen virke on ns. paskapuhetta, koska edustajilla ei ole omaa tahtoa vaan puolue määrää.

      Poista
    5. Kansan tahto oli (on?) oululainen kommunistilehti. Sopisi se nimi fasistilehdellekin.

      Poista
    6. Mitäpä itse perustuslaki sanoo tästä asiasta: "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."

      Koska mitään "Suomen kansaa" ei siis ole, niin millehän kansalle valta sitten kuuluu, kas siinäpä ponteva perustuslaillinen paradoksi!

      PS. Postmoderni viisastelu on ihan kivaa kuppilan pöydässä, mutta kirjoitettuna se kuulostaa postmodernilta viisastelulta.

      Poista
  11. Saksaksikin kanskunta on "Nation" ja lausutaan "Natsi oon"...

    VastaaPoista
  12. Yksi vaikea kysymys lisää: Kuka on saamelainen?
    Vaikka saksan kieli on niin täsmällinen, saapuvat ja lähtevät ovat niin lähellä toisiaan että asemilla saa olla tarkkana.
    Naipaulilla on hieno kirja muukalaisena olosta: "Saapumisen arvoitus". Englantiin saapuva voi myös ymmärtää Englannista jotenkin enemmän kuin natiivit itse, joskus.

    VastaaPoista
  13. Maahantulosta kun puhutaan, niin kumma ettei kukaan ole sen isommin hätkähtänyt Ruotsin maavoimien komentajan äskeisestä varoituksesta, että Ruotsi voi olla sodassa parin vuoden kuluttua!?

    Jos Ruotsi on suuressa vaarassa joutua sotaan, niin Suomiko ei ole? Eiköhän asia ole päinvastoin. Mutta avoimeksi jää, mikä on se uhka, joka sodan aloittaa – Ruotsi tai Suomihan sitä ei tietenkään aloita.

    Venäjäkö? Mutta miksi? Onko olemassa jotain, mitä me emme tiedä? Aito uhka Baltiaan? Mutta sehän on Naton asia, ei meidän liittoutumattomien. Asia hämmästytti minua niin suuresti, ja koska olen oppinut epäilemään toimittajien moraalin ohella heidän ymmärrystään, etsin kenraali Brännströmin alkuperäisen lausuman:

    "Det omvärldsläge som vi upplever och som också framgår av inriktningsbeslutet leder till slutsatsen att vi kan vara i krig inom några år. För oss inom armén gäller att med all kraft vi kan uppbringa genomföra det som framgår av de politiska besluten."

    No, några är voi olla enemmän kuin pari vuotta, mutta aika kovaa puhetta kuitenkin. Vai vähän pehmeää puhetta?

    VastaaPoista
  14. Jukka hyvä, Jeesuksen elämänkerrasta tunnettu Ernest Renan piti 182 puheen QU’EST-CE QU’UNE NATION? CONFÉRENCE FAITE EN SORBONNE, le 11 MARS 1882. Ehkä siinä olisi vieläkin meille suomalaisille opettelemista ja tavaamista?

    Ei minulla muuta

    Oscari

    VastaaPoista
  15. Saisiko esimerkkejä ja lukuvinkkejä noista "kaikkein uusimmista ja parhaista 1500-lukujen historioista" ? Itse olen ajatellut ostaa uusimman osan Penguinin Euroopan historia -sarjasta, Mark Greengrass: Christendom Destroyed: Europe 1517-1648 (The Penguin History of Europe).
    Ennestään minulla on esimerkiksi The Struggle for Power in Early Modern Europe: Religious Conflict, Dynastic Empires, and International Change (Princeton Studies in International History and Politics), Daniel H. Nexon.

    Kiitos

    http://www.amazon.com/gp/product/0143127918?keywords=europe%20christendom%20history%20of%20europe&qid=1453905842&ref_=sr_1_1&sr=8-1

    http://www.amazon.com/Struggle-Power-Early-Modern-Europe/dp/0691137935/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1453905953&sr=8-1&keywords=the+struggle+for+power+in+early+modern+europe

    VastaaPoista
  16. Sitä mä vaan, että minun mielestä Kemppinen on hyvä!

    VastaaPoista
  17. "Minun kansakuntani oli alemannien kansakunta, johon kuuluivat kaikki Ranskan ulkopuolella syntyneet."

    Mikael Karvajalka, 1. painoksen sivu 145. Waltari kai yritti historialliseen korrektiuteen, tuliko tässä virhe?

    VastaaPoista
  18. Ad Omnia: yleisteoksista (1500-1600-luvut) nimenomaan kommentissa mainittu Greegrass, Christendom Destroyed.

    Koko sarja THE PENGUIN HISTORY OF EUROPE on erittäin hyvä ja ihan uusi. Penguinin nimestä huolimatta kirjat ovat tällä hetkellä 600-sivuisia kovakantisia. Osa on Kindlenä.

    Ian Kershaw'n 1900-luku "To Hell and Back" lienee paras yleiskatsaus, mitä saa.

    Uusia, hienoja tutkimuksia mm. 30-vuotisesta sodasta ilomestyy jatkuvasti. Ja sitten on tietenkin erikseen alan saksankielinen kirjallisuus.

    Olen yrittänyt tuputtaa sitä suomennettavaksi, valitettavasti tuloksitta.

    VastaaPoista
  19. kiitän, tuo arvio ratkaisi oman harkintani: hankin pikimmiten sen Christendom Destroyed. Huomasin ko kirjan ensimmäisen kerran joulukuussa Kööpenhaminassa kun tutkin Politikens Boghal kirjakaupassa raatihuoneentorin reunalla englanninkielisten tietokirjojen hyllyä. Silloin vielä epäröin, vaikka totesin heti että hieno ja kiinnostavalta vaikuttava kirja.
    Enää pitää päättää, hankinko kirjan perinteisessä muodossa, kindlenä vai google booksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greengrassin kieli on tarpeettoman vaikeaselkoista thesaurusmaisista sananvalinnoista johtuen.

      Poista
  20. "Jos kansa saa vallan niin kuka sen saa. Se ei viihdy keittiössä; se kuolee navetassa."

    VastaaPoista
  21. Esimerkki Viron merkelismista, mikä on mulle käsittämätön. On albaaniperhe joka on asunut Virossa jo 5 vuotta. Lapset puhuvat sataprosenttisesti viron kieltä, pienin kolmesta on Virossa syntynyt. On isä, äiti, kolme lasta. Isä oli ammatiltaan ollut rikospoliisi. Ja nyt on päätetty lähettää ne pois Virosta, koska ei ole "oikeat" pakolaiset (lue: ei näytä kyllikseen arabeilta). Samaan aikaan etsitään Italiasta venekansaa tuodakseen heitä Viroon ja sitten saa Brysselista taputuksen jonkinlaiselle puoluebroilerille poskelle. Esimerkki myös siitä, miten kansan tahto ei merkitsee meilläkin yhtään mitään. Kukaan ei halua Viroon kiimaisia arabipoikia, kenelläkään ei ole mitään normaalia perheettä vastaan. Minulle viroa puhuvat lapset ovat yhtä kuin virolaiset lapset. Muttei "kansanedustajille". Heille sanotaan Brysselista kuka on pelastettava. Länsimaiset demokratiat ovat koneistuneet. Tämä on koko pakolaiskriisin ydin. Kone on alkanut ajatelemaan ja jakamaan käskyjä ihmisille. Ja keksimään punavihreiden käyttöön iskulauseita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava havainto tästä tapauksesta Viron lehdissä. Kuten olen aiemmin sanonut mä osaan arvata kommentien perusteella aika hyvin kuka on Putinin trolli. Myös tämän blogin anonyymeistä aika helposti muuten (supo saisi konsultoida minua). On merkittävää, että Viron lehtien trolliperkeleet ovat albanialaisperheen vastaisia mitä typerimmillä ja agressiivisimillä argumenteilla. Samaan aikaan ne puolustavat aina tuntemattomien arabipakolaisten vuotoa Viroon. Ajatelkaa. se on just tämä, mistä mä puhun: FSB-n päämäärä on tukea kansaa kahteen jakaavaa politiikkaa ja vastustaa sitä mikä yhdistää. Albanialaisperhettä virolaiset aika yksimielisesti tukevat - paha FSB-lle. Olen aika varma, että modus operandi on Moskovan trolleilla sama myös Suomessa.

      Poista
  22. Viro pienenä kansana nimenomaan tarvitsee kaikenlaista vierasta kiimaa joukkoonsa, ettei iske "Sallan tauti".

    Kuulitoukajan kommentista voi jälleen lukea, kuinka yksipuolisesti hän tietojaan naapurimaastaan Suomesta haluaa käsitellä (useaan väliin tuikkaus arabeista, islamisaatiosta, kiimaisten pakolaisten raiskauksista jne.). Toki siitä voi lukea myös omien provokaattoreidemme (nyk. trollien) rakentaman viha- ym. kampanjaverkoston tuottaman yhden laidan aivopesutuloksen.

    Tietysti aktiivinen ja tarkoituksellinen provokaattoreiden värväys koskettaa Virokin onhan se Eurooppaa jossa värvärit ovat jo kauan toimineet aktiivisesti, eli mitähän tästä ajatuksensäikeestä voisikaan mieleensä synnyttää kun ko. kommentoijan näinkin aktiivista toimintaa ja tarkoitusperiä pysähtyy miettimään?

    Kun Stalin oli vielä nuorehko "Koba", toimi hänkin provon hommissa häikäilemättä vastakkaisvoimien, mensevikkien kuin myös "omiensa" bolsevikkienkin puolella. Hän toimi siis Leninin ohjeen (yhden monista) mukaan, joka määritteli, ettei vallankumouksen päämäärään pääsemiseksi mitään keinoja saa jättää käyttämättä. Samankaltainen ohje toimi natsi-ideoligiankin yhtenä ohjenuorana. Ja niin se on myös nykyisten äärioikeistojoukkojen "katekismuksessa" yhtenä tärkeimpänä pykälänä. Lisäksi nämä levottomat ajat pakolaiskriisin sekoittaessa pakkaa, ovat heille kuin lahjaksi saapuneet ja trolli- eli provokaattoreiden jäsenenä on maukasta olla. Nykyisen Venäjän käyttäytyminen pakolaiskriisin aiheuttamien ongelmien mahdollisena syventäjänä aiheuttaa suorastaan hekumaa kaikenlaista epäjärjestystä toivovien äärijärjestöjen joukoissa ja siksi ainoa toivomme on, että Suomessakin viranomaiset pysyvät lujana ja hoitavat näistä provoista välittämättä hommmat niin kuin ne heidän mandaattiinsa kuuluu: asiallisesti ja jämäkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai minäkö olen provokaattori ja äärijärjestö? :) Ehkä jonkin verran trolli, mutta olen oman itsensä trolli, toisin kuin aivan ilmeisesti sinä, mun p.rseeni anonyymi putinistinen syylä. Niin että hyvä kuin "Suomen viranomaiset pysyvät kohdallani lujana" HAAAAAAAAAAAHAAAAAAAAAHA
      Ennustan, että kesän loppupuoleksi on kaltaisiani "trolleja" Suomessa enemmistö.

      Poista
    2. Miksi itseäsikään trollaat jos sinusta joidenkin kommenttiesi perusteella muodostuu kuva, jota peiliin katsoessa tavallisesti hävetään?

      Mitkä ovat tarkoitusperäsi?

      Mihin haluat olla muunmaalaisena vaikuttamassa?

      Luuletko, että asiattomuuksilla voi vaikuttaa?

      Osaatko kuvailla itsellesikään, mitä on asiallinen keskustelu asiallisista asioista ja mitenkä sellaista hyödynnetään yhteiskuntarauhan hyväksi? Haluatko ylipäätään, että maailmassa olisi edes joku kolkka, jossa ei sotaa ja epäsopua tieten tahtoen olla lietsomassa?

      Kun olet "trollannut" sellaisestakin "ilmiöstä", että täällä kansa olisi jo muka jakautunut, niin kummalle puolelle rintamaa vapaaehtoisena "veljeskansan" edustajana asetut; epäsovunlietsojien vai rauhaa ja asiallisuutta kannattavien puolelle?

      Oletko sitä mieltä, etteivät Suomessa palkatut viranomaiset ole ajan tasalla hoidettavien asioidensa suhteen? Eivätkö he mielestäsi tee töitä palkkansa eteen? Villit katupartiotko, joista ei ole pitkä matka pahoinpitelyihin ja murhiin, olisivat Suomessa hyväksi? Mihin heitä tarvitaan, jos kerta maassa on järjestyksenpitoon palkattu poliisi ja järjestyksenpidossa ei ole suuria ongelmia ilmennyt edelleenkään?

      Kiihottaisiko sinua mustat otsikot summittaisista väkivallanteoista Helsingin tai Joensuun yössä? Tai että jopa tykkien ja sarjatulien ääni lahden takaa?

      Arveletko, että poliisiylijohtomme juuri julkistama tilasto maahanmuuttajien ja pakolaisten tekemistä rikoksista ja raiskauksista suhteutettuna Suomessa tapahtuviin kaikkiin rikoksiin eivät juuri erotu isossa kuvassa ja väitätkö, että se tilasto on valhe? Perustele, jos väität. Käy katsomassa selostus asiasta: http://www.hs.fi/kotimaa/a1454035393467

      "Arabijuttujesi" kaltaisia möläytyksiä ovat satojen (oikeasti muutama kymmenen tylsää lyijyistä) kotimaisten trollien kynät jo vuodattaeneet ihan kyllästymiseen asti, että miksi vaivaudut? Joku tarkoitus sulla täytyy olla. Hyödytkö jotenkin siitä, että ala-arvoistat oikeastikin laadukkaan kynänkäyttötaitosi ja älykkäiden aivojesi kapasiteetin moisen propagandan alttarilla?

      Poista
    3. Samaa olen ihmetellyt minäkin. Tavattoman karkeaa kieltä käyttää kyseinen kirjoittaja, ihan putinilauseen tyyliin.

      Poista
  23. Kansa ei koskaan keksinyt itseään. Sen keksi sama eliitti, joka nyt eufemistisesti puhuu Suomen ja sen talouden edusta tarkoittaessaan omaa herraonneaan. Kun Hegel tiesi, että juuri Saksan valtio on hengen korkein ilmenemä, ryhtyi älymystö rakentamaan Suomestakin pikku-Saksaa luomalla siihen tarpeellisen mytologian. Ovatko mytologiat olemassa? Kyllä ovat ja ne voivat entistä paremmin globaalin rahan satutehtaassa. Kun buuri Johannesburgista immigroituu USA:han, hän ei olekaan afroamerikkalainen kuten ikänsä USA:ssa asunut värillinen henkilö. On olemassa alkuperäiskansoja ja ei-alkuperäiskansoja. Ota selvää kuka mihinkin kuuluu, vai kuuluuko useampaan vai ei mihinkään, kuten intelligentti kosmopoliitti.
    Kun akateeminen henkilö puhuu "kansakunnasta" se on muka eri asia kuin tavallisen tahvon käyttämä "kansa". Punaisia lippuja seuranneena koin kyllä maassa asuvat herratkin suomalaisiksi kansalaisksi ja täyttä ihmisarvoa ja koskemattomuutta nauttiviksi yksilöiksi. Liput symboloivat toivoa kansantulon tasapuolisemmasta jakoperusteesta. Edelleen pidän vääränä globaalin eli valtioista ja kansoista riippumattoman talouden edelleen vahvistamaa omaisuuksien kasaantumista yhä harvemmille.

    VastaaPoista