Egon Friedell selvitti
käden käänteessä, miksi aikakoneella pääsee tulevaisuuteen pelkäämään
morlokkeja, mutta matkustus menneisyyteen ei onnistu.
Itse kone suojelee
aikamatkustajaa. Hän jää siihen nykyhetkeen, josta lähdettiin liikkeelle. Hän
ei siis vanhene eikä väsy. Luultavasti nälkä ja jano eivät vainoa, saati muut
tarpeet.
Mutta entä itse kone?
Kuoleman jälkeen 1946
julkaistu mielikuvitusnovelli ”Matka aikakoneella” vastaa tuohon kysymykseen juuri
niin selkeästi ja nasevasti kuin ”Uuden ajan kulttuurihistorian” kirjoittajalta
voi odottaakin.
Kone ei voi kiitää
valmistumishetkeään kauemmas menneisyyteen, koska silloin sitä ei ollut vielä
olemassa. Matkustaja jää pyörimään väkkäränä maahan, sillä aikakoneen jarrut
eivät ole huipputehokkaat – ja millä hän ilman konetta pääsisi puoli tuntia tai
puoli päivää taaksepäin?
Friedellin novellissa ratkaisu
löydetään, ehkä hiukan väkinäisesti, ja jälkisanoissa Friedell pääsee
pistelemään H.G. Wellsiä ja mainitsemaan muun ohella, että hänen
kulttuurihistoriansa on parempi kuin Wellsin ”Historian ääriviivat”. Molemmat
ovat maallikkojen kirjoja maallikoille, mutta omata mielestään Friedell
onnistuu tässä tehtävässään verrattomasti paremmin.
Olen samaa mieltä.
Friedell sanoi jotain
sellaista, että historia on niin vakava asia, ettei sitä pidä ottaa aivan
vakavasti. Wells suhtautui historian lisäksi itseensä juhlallisesti. Friedell
joka pääsi jo neljännellä yrittämällä ylioppilaaksi, väitteli ihan
kunniallisesti tohtoriksi ja toimi teatterimiehenä Berliinissä Max Reinhardin
kanssa ja ohjasi Wienissä Wedekindiä. Strindbergiä – ties mitä. Teatterimiehenä
hän piti tärkeänä, että yleisö viihtyy eikä sitä rasiteta turhanpäiväisellä
syvällisyydellä, jonka paikka on muualla.
Tämän jutun kuva esittää
Friedellin Wienin kotitaloa, jonka kolmannen kerroksen ikkunasta hän hyppäsi
natsivirkailijoiden seistessä eteisessä kysymässä juutalainen Friedelliä, ent.
Friedman.
Aikakonejuttua ei ole
suomennettu. Saksankielinen löytyy verkosta helposti.
Suomen kulttuurihistoria
on julkaistu sotien jälkeen aika monta kertaa, mutta tulokset ovat jääneet
laihoiksi. Erinomaisen hyvä on sitä vastoin 30-luvulla julkaistu versio, jonka
nuori Jutikkala sai toimittaakseen valmiiksi Gunnar Suolahden kuoltua. Tämä on
samalla tietty tuomio. Kyllä Jutikkala käytti omissa teksteissään sen
aineiston, joka tässä teossarjassa on merkittävää ja arvokasta.
Friedell kirjoitti, ettei
kulttuurihistoriassa hänen mielestään ole muuta vikaa kuin kulttuurihistorioitsijat.
Tuo nälväisy osuu oikeaan
kohtaan, mutta on vanhentunut. Se edustaa sitä saksalaiselta kielialueelta
Suomeenkin omaksuttua ajatusta, että kulttuurihistoria on merkitykseltään
toisarvoista. Sanalla olikin Saksassa toinen merkitys kuin esimerkiksi Ranskassa,
jossa koko Annalistien koulukunnan voisi niputtaa tuon nimikkeen alle.
Englannissa ja Yhdysvalloissa sitä ei juuri tunnettu eikä käytetty. Litzen kai
huokaisi luennollakin, että britti-historioitsija ihmettelee termiä ”cultural
history” ja ajattelee ehkä pahentunutta viljelmää (culture) laboratorion
ikkunalaudalla.
Ehkä tuo mielikuva ei
olekaan kaikin kohdin ihan väärä.
Itse suhtaudun hiukan
vihamielisesti Renvallin koulukuntaan ja hiukan epäillen niihin, joilla on kova
tarve puhua historiatieteestä. Saa, saa tokikin, tieteeksi sanoa mitä haluaa,
mutta se on sitten eri asia, uskovatko muut.
Tällä hetkellä mielestäni
Teemu Keskisarja vetää televisiossa erinomaista kulttuurihistoriaa. Voi olla
että hän ei pidä tästä nimikkeestä, enkä pidä mahdottomana, että hän
harmistuisi siitä.
Tutkijana kykynsä
osoittaneen henkilön, kuten Keskisarjan, suorastaan kuuluu lähestyä suurta
yleisöä ja esittää asiansa mahdollisimman käsitettävästi. Lisäksi Keskisarja on
onnistunut brändäämään itsensä. Kuka tietää, onko hänellä vanhastaan tarve olla
kovin epäakateemisen näköinen ja puhua ihmisiksi ja hyvin. Tulos ainakin on hieno.
Ehkä jatkan, että joskus
olen tulkinnoista eri mieltä. Juuri se on hyvän tutkimuksen tunnus. Hupsut
kuvittelevat, että historiasta olisi haettava totuuksia. En oikein tiedä,
mahtaako siellä olla sellaisia. Totuuden sijasta puhuisin uskottavuudesta.
Tiedot ja yhteenvedot on perusteltava niin että lukija tai kuulija voi miettiä
niitä ja muodostaa mielipiteen, jos hänellä on tarve.
Kumma kyllä, juuri tämän
kriteerin Friedell täyttää, mutta Wells ei. Molempien herrojen historiat ovat
tunnettuja lukuisista asiavirheistä ja tulkinoista, jotka eivät kestä lähempää
tarkastelua. Silti – tai siksi – soisin Friedellin edelleen kuluvan lukijoiden
käsissä.
Eräässä pikku
kirjoituksissaan Friedell uskottelee tuovansa kunnianarvoisalle näyttämölle A.
Conan Doylen ”Baskervillen koiran”, koska se on niin nerokas ja epäuskottava ja
monin kohdin keinotekoinen.
Tuo lausuma viittaa
mielestäni siihen, että Friedell kehitti itse aikakoneen, joka katosi tai
hävitettiin hänen kuoltuaan.
Siitä huolimatta että
koira-jakso oli sarjan muuta tasoa huonompi, tuo viittaus näyttää tarkoittavan
television Uusi Sherlock -sarjaa. Viime jakso Watsonin häistä oli taas aivan
suurenmoinen sekoitus burleskia ja asiantynkää. Olin haltioissani.
Ilmeisesti
televisiosarjasta on kehittynyt erillinen taidemuoto, joka on jo aika kaukana
elokuvasta? Televisiotaide? Niin. Siksipä Friedellin kulttuurihistoria on
Kenneth Clarken, Bronowskin ja monien muiden – myös Attenboroughin – edeltäjä.
Tässä yhteydessä täytyy sanoa että blogin kuvien valinta on monesti itsestäänselvä, yllättävä ja loistava. Kiitos niistä. Tuohon loppukappaleen luetteloon menisi Simon Schama hyvin.
VastaaPoistaTeemu Keskisarja kirjoittaa shakkipöytäkirjaan vain etunimensä!? ;-)
VastaaPoistahttp://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/poikkeuksellisen_rehellista_historiaa
"Ehkä jatkan, että joskus olen tulkinnoista eri mieltä. Juuri se on hyvän tutkimuksen tunnus. Hupsut kuvittelevat, että historiasta olisi haettava totuuksia. En oikein tiedä, mahtaako siellä olla sellaisia. Totuuden sijasta puhuisin uskottavuudesta. Tiedot ja yhteenvedot on perusteltava niin että lukija tai kuulija voi miettiä niitä ja muodostaa mielipiteen, jos hänellä on tarve."
VastaaPoistaPäteekö äskeinen myös sanokaamme vaikkapa professori Heikki Ylikankaaseen? 'Vai onko hän poikkeustapaus - ja siihen se loppuu se vapaus'?
JK: "Hupsut kuvittelevat, että historiasta olisi haettava totuuksia. En oikein tiedä, mahtaako siellä olla sellaisia."
PoistaJaahas, tunnustaudun hupsuksi. Sillä minua kyllä kiinnostaa esim. se, että mikä on totuus Mainilan laukauksista, että kumpi puoli ne ampui, tai montako neuvostosoturia sortui Raatteen tielle, jos tällaisia simppeleitä esimerkkejä saisi mainita.
Ylipäätään minua kiinnostaa miten asiat oikeasti tapahtuivat.
Mutta oletan professorin tarkoittaneen lausumallaan historian kulun yleisiä tulkintoja, sellaisia kuin tarkoitusperiä ja motiiveja ja syyllisyyksiä ynnä muuta korkealentoista. Niissä yleensä erehdytään, enemmän tai vähemmän.
Viimeisin Uusi Sherlock oli taas loistavaa viihdettä, televisiotaidetta, miksei. Oli niin paljon hauskuuksia ja hyvää tahtoa, häät kun oli, että tuli onnellinen olo. EG
VastaaPoista
VastaaPoistaNoista kulttuurihistorian TV-ankkureista muistaisin hengenpelastajat James Burken "Connections" ja "The Day The World Changed" . Näistä ensinmainittu on Bill Gatesin lempikirja. Toiseksi mainitsisin J.M. Robertsin Thriumph of West sarjan, jossa ihan tavallisen tuntuinen mies puhui tapahtumapaikoilla ja esitteli murha-asetta. Hän oli World jättiläisen kirjoittaja. Kirja oli parin kolmen kilon punttina kirjakaupan kahvilasivun kiintopisteenä vielä vuosi kaksi sitten tasollensa kunniaa tehden päivitettynä.
Ensimmäisesssä laitoksessa 1976 on valokuva Pirusta ja kauppiaasta. It´s devils work to take coin out of circulation vai oliko out of market vai oliko out of between people. Kuitenkin napata raha jemmaan. Siis esimerkiksi sinne katedraalin kryptanholviin tai ritarilinnan torniin sotakirstuun. Tätä olen sittemmin koettanut ymmärtää. Kiva projekti. Muillehan asia on plökkiselvä.
Simon Schama kirjoittaa liian hyvää kieltä. Luin silti Citizens koska Ranskan Suuresta Vallankumouksesta ja sen jokasortin akoista ja miehistä puhkeaa jos mitä. Sitä paitsi sen verkossahan nytkin nytkytän loppiaisaamuna 2016. Olisi ehkä hullumminkin laitani jos koukkisin maata tai maaleja ilman näitä tien(ohen?) viittojani.
Jos vielä yhdestä idolistani, Keskisarjasta. Tosikovaa vaihtoa tämä jengi, Jalosena siis Kuisma. Pakko hypätä pystyyn välillä miestä lukiessa jo sanonnan musertavan pistävyyden tähden. Mutta nyt on niin kummasti, että yrityshistorioissa oli joskus muinoin yksittäisiä tähdenlentoja ennenkin. Otin vastikään käsille K.V. Kaukovallan Forssa historian vuodelta 1936, olisiko 3 kiloa. Nyt kun sitä toistamiseen luen, tajuan sen arvoa ja hengen lentoa, laaja-alaisuutta ihan detaljisten pikkuseikkojen kirkuessa murtuvia aikoja. Täkäläisten ammattikunta- ja hallioikeuksien estoista irtirimpuilleiden muukalaisten -Wahren oli juutalaista luottosysteemiä ja ritariston yksinvaltaista päätös- ja töpinäksipanokyvyn (von Hartman, Hirmuisuus) perinnettä massatuotanto-nykyajan todentamiseksi. Sen verifikaation tunnemme nahoissamme, mahoissamme. On yltä kyllin, vaiko ei sittenkään? Menikö se joulunlapsi pesuveden mukana piispojen neuvolassa ?
Osta Image nyt 4,90 € R-kiskoissa 12/2015 joulukuu-tammikuu. Janne Saarikivi "Rahat vai henki". Että aina nousee joku pöydälle kuten Royal Palacen Puistossa 1789. Tämäkö on sitä kaitselmusta ? Oli tai ei, riehakasta on kuin kiekkokatsomossa. Ja uusintaahan ei elettäväksi tule.
Toinen hieno taloushistoria olisi Veikko Talven Pohjois-Kymenlaakson teollistuminen. Ja ylin Tigerstedtin Hackman sukupolvet -sen naiset.
Metodisestikin tällaisestä asiasta kuin ihminen tai kukkaketo lienee fiksuinta mainita ilmiöiden itsensä kautta eikä vanutettujen -ja menehtyviksi tuomittujen- teoriayritelmien kautta. Blogataan oikeita kavereita ja blogeja.Jukka Sjöstedt
"miksi aikakoneella pääsee tulevaisuuteen pelkäämään morlokkeja, mutta matkustus menneisyyteen ei onnistu."
VastaaPoistaMistä tiedämme, että tulevaisuuden tiedekään ei tule keksimään aikakonetta? Holokaustista 1941-45.
JOku Enqvist tai Valtaoja osaisi selittää tämän kuivemmin, mutta tieteellisemmin.
JK: "Egon Friedell selvitti käden käänteessä, miksi aikakoneella pääsee tulevaisuuteen pelkäämään morlokkeja, mutta matkustus menneisyyteen ei onnistu."
VastaaPoistaJo Friedellin aikalainen, toinen juutalainen, muuan vähäpätöinen patenttivirkamies, todisti tieteellisesti tulevaisuuteen matkustamisen mahdolliseksi. Tosin se matkustaminen on tavallaan suhteellista, siitä teorian nimikin.
Menneisyyteen matkustaminen jää avoimeksi, sillä tällaisissa kysymyksissä arkijärkeily ei todista mitään. Sillä se sopii vain tähän tylsään arkimaailmaan, kvanttipituuden ja absoluuttisen nollapisteen välimaastoon. Muualla se ei päde. Muuten olen samaa mieltä, paitsi Baskervillen koirasta.
Katsoin Areenasta uudelleen Suomi on ruotsalainen -sarjaa. Olin unohtanut, että siinä Keskisarja on mukana monessa jaksossa ja on jo (sarja on muutaman vuoden takaa) Kemppisen kuvaama itsensä.
VastaaPoistaSherlockin uusintojen lomassa oli hauska katsoa elokuvissa "jouluspesiaali", jossa sama produktio on (myös) 1800-luvun kuosissa. The Abdominable Bride, tulee varmaan pian TV:stäkin, uusintana.
Jos Suomi on ruotsalainen ja venäläinen, niin Ruotsi on norjalainen ja suomalainen. Norjalaiset on puoliksi ruotsalaisia, ja puoliksi turskia, kun tulee meri vastaan.
PoistaOtsikosta hoksasin sananmuunnoksen avulla saatavaksi toisenkinlaisen, robottiaikaan soveltuvan asian: Poikakoneen aika
VastaaPoista