Liikuntapuukko

Ulkomaalaiselle tuttavalla ei pidä hankkia noin vain lahjaksi puukkoa. Esimerkiksi amerikkalaiset suhtautuvat välillä sellaiseen lahjaan hämmentyneesti. Ystäväni, pitkään Berkeleyssä professorina toiminut Richard, on epätavallisen hyvin selvillä eurooppalaisuudesta ja jopa käväissyt Saksassa syntymässä.

Kotimaiselle tuttavalle puukko voi olla mainio lahjavalinta.

Jos voi luottaa vastaanottajan arvostelukyvyttömyyteen, erätarvikkeita myyvistä liikkeistä, marketeista ja jopa matkamuistokaupoista löytää vaivattomasti tuotteita, joissa ei ole muuta hyvää kuin hinta. Jos on aihetta epäillä, että saaja oikeasti ymmärtää asiasta jotain, suosittelen verkkokauppoja. Varoitan itsepuolustusvälineistä. Hyvin äkkiä tulee vastaan sivustoja, joiden esineet liikkuvat laillisen rajoilla. Koko joukko ainoastaan toisen ihmisen vahingoittamiseen sovellettuja veitsiä on selkeästi kiellettyjä. Sellainen on jousimekanismilla varustettu murhamiehen stiletti. Toisaalta auki lukittava linkkari on luvallinen. Minullakin on pari sellaista.

En ymmärrä, miksi nimettyjen tuotteiden kehuminen verkkokirjoituksessa olisi sinänsä sopimatonta. Ei se ole. Silloin ollaan sameissa vesissä, jos kirjoittaja on esittävinään ulkopuolisen ja siis puolueettomalta vaikuttavan arvion, vaikka saa todellisuudessa maksun kehuvista kirjoituksista. Sen vähän perusteella, mitä olen katsellut, ainakin tekstiilipuolella esiintyy tällaista.

Eli ehdotan lukijalle Lauri-Tuotetta, jonka myymälä on Rovaniemellä. Tietääkseni pajan perustaja oli kauhavalainen ja oikeastaan menossa Amerikkaan. Kun yritys on perustettu 1924, veikkaisin ajatelluksi kohteeksi kuitenkin Kanadaa. USA oli jo alkanut rakentaa maahanmuuton rajoituksia.

Puukkobisneksen ongelma on tuttu. Se ei kannata. Puukkomestareilla on täsmälleen sama ongelma. Jos tuotanto on alle kymmenen puukkoa viikossa, niistä olisi saatava sellainen hinta, jotka kukaan ei halua maksaa.

Kuvan Pekanpään puukko on perinteinen malli. Niitä tehtiin ennen eri tahoilla Tornionjoen seudulla. Kilpailija on kainuulainen Tommi-puukko, jota kyllä löytää myynnistä mutta ei halvalla.

Molemmat ovat muodoiltaan ja näöltään käyttöpuukkoja. Minulla on ollut vuosikymmeniä tuo Pekanpää. En ole raatsinut käyttää sitä mihinkään. Jos askareena on esimerkiksi vihtametsään meno ja vitsaksen vääntäminen, laulan Mora-puukon ja sen kilpailijoiden kunniaa.

Näiden rautakaupan puukkojen hieno puoli on huokea hinta. Kun käyttöpuukko menee kumminkin hukkaan ennemmin tai myöhemmin, se ei niin kirpaise. Jos väline on maksanut satasen tai kaksi, menetys on kipeä.

Suomalaisen puukon erikoisuus on se, että puukko soveltuu erikoisen hyvin väärinkäyttöön eli sellaisiin toimiin, joihin puukkoa ei pitäisi käyttää. Sillä saa säilykepurkin auki, vaikkei aivan helposti, sillä voi käsitellä kattopeltiä tai sähköjohtoa.

Vanhempien kirjojen mainostamissa vuolutöissä on ongelma. Mitä vuolisi ja miksi? Ja mitä rouva sanoo ja meneekö pölynimuri tukkoon.

Tuppipuukko oli välttämätön siihen maailmanaikaan, kun taivalta taitettiin hevosella. Valjaitten kanssa tuli usein ongelmia, ja sittenhän piru otti, jos ylämäessä meni aisantappi.

Isävainaja kirjoitti muistaakseni, että lahjakkaan eräretkeilijän tunnistaa siitä, ottaako hän tulentekotarpeita hakiessaan aseekseen puukon vai kirveen. Kirves on merkki siitä, ettei hakija aio aikailla ja että se nuotio palaa kohta. Esimerkki on ajalta, jolloin polttopuut otettiin maastosta.

Uunia sytyttäessä kiehiset ovat kyllä tyylikkäitä, mutta kirveellä irrotetut tikut ajavat saman asian.

Menneessä maailmassa tuppipuukolla oli viesti, joka ei liittynyt millään tavoin uhkailuun, tappeluihin eikä veritöihin. Puukko oli aikavan miehen merkki. Talonpitoa arvioitiin silmämäärin. Paikat eivät saaneet olla rempallaan.  Asiallinen isäntä tai hyvä renki eivät jääneet suunnittelemaan aidan tai veräjän kunnostamista, vaan tekivät sen aina heti, huutamatta nikkaria apuun.

Itse asiassa olen monesti vierestä katsellut, miten kätevästi puukkoa käytettiin kotioloissakin ainoaa ruokailuvälineenä. Tekohampaat olivat mitä olivat. Ei niillä pärjännyt ainakaan kovalle leivälle. Puukolla syötävä silputtiin ja pisteltiin taitavasti suuhun. Olin kovin kummissani, kun sain aikanani kuulla, ettei puukolla syöminen muka kuulunut hyviin pöytätapoihin.

Symbolina ja koristeena puukko on paikallaan ja sen näkeminen tyypillisesti suomalaisena on jossain määrin perusteltua. Tosin nämä meidän arvopuukkomme ovat kyllä kovasti sukua Ruotsille, josta asiallista hiiliterästä hankittiin jo aikojen alussa.

Rovaniemen Laurista kerrottiin, että hän olisi osunut tilaamaan ja saamaan juuri ennen sotia ihan saksalaista Solingernin ”enkeliä”, jota sitten riittikin.

Omasta puolestani ehdottaisin pientä tuotekehittelyä. Miten olisi ”Laurin liikuntapuukko”?

Isäni kertoi kysäisseensä poliisikonstaapelilta Rovaniemen markkinoilla 40-luvulla, että täälläkö ei sitten humalaisia ahdistella. Lapin mies, varmaan lantalainen, liikehti jaloissa niin kauheassa kännissä, että ei muuta etenemiskeinoa kuin lyödä iso puukko Rovakatuun ja sitten käsivoimin vetämällä aina puoli metriä kerrallaan, kun ei edes kontillaan pysynyt.

Poliisi oli selittänyt, ettei tuo mies ole juovuksissa, silloisen rikoslain tarkoittamassa mielessä, koska hän pystyy liikkumaan omin voimin.

Niin että Lapin puukon käytöt ovat monet ja ehkä yllättävät. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan ja toteuttamaan. Jo kaunokirjallisuudesta käy ilmi, että tarvitsijoita eli ostavaa yleisöä olisi, ja lisää tulee etelästä.