Sivun näyttöjä yhteensä

10. tammikuuta 2016

Tipaton tammikuu loppui




Hyvä että on putkihenkilö ja sähkömies, jotka ovat kumpikin tahollaan tulleet siihen tulokseen, että vähimmällä pääsee vastaamalla puhelimeen outoinakin aikoina, jos meiltä soitellaan.

Siten tipaton tammikuu jäi lyhyeksi. Vettä tulee taas. Käyttövesien rahtaaminen kanistereilla kaupan tai parkkihallin vesiposteista käy työstä ja erilaiset toimet, kuten hampaiden peseminen yksi kerrallaan tai käsien kannu toisessa kädessä ei ole pitkän päälle viihtyisää.

Olin uimahallissa. Edelliskäynnistä on aikaa, koska olin silmieni takia kiellossa aika kauan, eikä se klooripitoinen vesi vieläkään houkuttele.

Mutta jälleen tuli todistus siitä, että tulevaisuus on nuorten naisten!

En keksinyt, miten vaatelokeron oven saa lukkoon ja siis avaimen mukaani. Vastapäätä pukeutuva noin nelivuotias sydämenmurskaajatar huomasi heti ongelman ja opasti ystävällisesti teknisen ongelman ratkaisussa. Se kortti pitää jättää siihen lukkoon. Enhän minä sitä ymmärtänyt, varsinkin kun ohje oli kirjoitettu selvästi kaapin oveen.

Uusi naisystäväni, jonka nimeä en tullut tietämään, valvoi syrjäsilmällä isäänsä, ettei tämä esimerkiksi panisi kenkiä väärään jalkaan, pujottautui mekkoonsa ja teki naisten vuosisataisen eleen, kohensi asuaan tottuneesti ja taitavasti kuin kameran eteen astuva uutisankkuri, ja istui odottamaan. Toivottavasti hänen isänsä osti jäätelöt. Uimahallissa käytyä sellainen kuuluu asiaan. Ja ulkona oli pimpelipom-tyyppinen lumisade (”lunta tippuu hiljalleen – pimpelipom – pikku karhun varpaille…”)

Kun kävimme tässä hiljan eli noin neljäkymmentä vuotta sitten säännöllisesti hallissa, taika vaikutti. Nyt olen kuullut, että lapsenlasten laita on sama. Sangen usein näen lapsikuormia ikkunoistani.

Taika on se, että lapset nukahtavat aina auton takapenkille noin kolme minuuttia ennen kotiintuloa. Ja kun pieni lapsi nukahtaa, se on kuin lakki putoaisi naulasta, niin odottamatonta ja niin kertakaikkista.

Järkevät vanhemmat tietenkin tuuppivat ja nipistelevät lasta parhaansa mukaan, jotta tämä tepastelisi sisään omin jaloin, mutta ei se yleensä auta. Seuraus on kaikille tuttu. Nukkumaanmenoaikaan asianomainen on pirteä kuin peipponen.

Yksi lapsi oppi hyvin varhain lukemaan ja vastasi itse iltsasaduistaan. Joskus hän läpsytteli sängystä kysymään, että miten tämä Bertelskiöld äännetään. Yksi toinen lapsi, tyttö, keksi satuja itse ja kertoi niitä toisille lapsille. Joissakin saduissa oli sopiva feministinen subteksti. Mieleen on jäänyt erikoisesti ”Pippelitontun seikkailut”. Olisiko taustalla kummitellut myös Hyppeli-hiiri, siis tämä joka asusti Myökkipyökkimetsässä.

Kyynisyys on pintapuolisten ihmisten tauti. Se on yhtä helppoa kuin sanojen väänteleminen tai kiroileminen. Jotkut vaikeammat ja monet helpot depression muodot oireilevat turhuuden tuntoina – sellaisia on kirjattu jo Vanhaan Testamenttiin ja sen jälkeen ahkerasti kaikkeen kirjallisuuteen. Elämä on olevinaan tarkoituksetonta.

Ehdotan hoitokeinoksi uimahallissa käyntiä. Tosin oikea ajoitus on ongelma. Joskus arkisin halleissa on sellainen siskonmakkarakeitto, ettei sekaan mahdu, ja myös ilma on täynnä kiihtynyttä kiljuntaa. Luultavasti koululuokat käyvät halleissa hurvittelemassa.

Näyttäisi siltä, että lapsiperheissä vuorotellaan tai katsotaan kortilla, kumpi käy kaupassa ja kumpi menee kakaran kanssa halliin. Siten ajankohta saattaisi olla tyypillisesti lauantain aamupäivä.

Arvelen käyväni selvittämässä, miten aamu-uinnit sujuvat. Näyttää siltä, että useimmat tai kaikki hallit avaavat parina aamuna kuudelta. Tapa on siis säilynyt. Jo kauan sitten kuulin, että tiedonhaluiset nuoret opiskelijat hankkiutuivat Tapiolan hallin aamusaunaan imemään viisauden sanoja. Joku professoriporukka oli ottanut tavakseen kokoontua siellä aamun hiljaisina tunteina vaihtamaan sekä asiallisia että epäasiallisia kuulumisia. Olen muistavinani, kuka oli porukan kingi, mutta koska kaikki ovat kuolleet, nimi ei tuo enää hyödyllistä lisäinformaatiota.

W.C. Fields kiteytti aikoinaan, ettei ihminen, joka aidosti vihaa pikkulapsia ja hauveleita, voi olla paatunut tai paha.

Fields laukoi syvällisiä totuuksia – kunhan muistaa, että kysymyksessä on aina pettämätön käänteishuumori.

Mahtaako koulukypsyyskokeissa olla käänteishuumoria tai ironiaa? Luin joskus jostain, että alle kuusivuotiaat eivät ymmärtäisi sellaista. Väite vaikuttaa joka tapauksessa perättömältä.

Olisiko peräti niin, että lapset toivat Suomen kirjallisuuteen Teuvo Pakkala ja Maria Jotuni. En siis tarkoita satuja, vaan normaalia kirjallisuutta, jossa kerrotaan lapsista. Pakkala jäi alunperinkin Juhani Ahon varjoon. Maahan ei silloinkaan mahtunut kahta erinomaista prosaistia. Jotuni on muuten vain mennyt muodista ja ”Huojuvan talon” leimaama siihen määrään, ettei muita teoksia muisteta.

Koska mainitut ovat tekijänoikeudesta vapaita, heidän kirjojaan saa halvalla Elisan sähkökirjoina ja ilmaiseksi gutenberg.org -verkkopaikalta.

Lukaisin Jotunin arkielämää ja jäin vähän miettimään. Että osaa olla erinomaista, kehittynyttä ja valmista tekstiä. Oli sekin aikaa, kun Kuopiossa A. Järnefeltin ollessa kuvernöörinä vaikutti hänen rouvansa Elisabeth kuuluisine poikineen, kauppias Minna Cant ja lähitalon pikkutyttö Maria Haggrén, myöhemmin Jotuni, avioliitossa Tarkiainen. Pojanpoika Kari Tarkiaisen elämäkertateoksesta käy hyvin ilmi, ettei hyväksi kirjailijaksi noin vain tulla – ja samoin se, ettei Huojuva talo ole kertomus kirjoittajan omasta avioliitosta.

20 kommenttia:

  1. Kyllä se niin herkistää kun ikä- ja lajitoveri kirjoittaa lapsista ja lastenlapsista.

    Hauskaa miten iltasatu- uimahalli- ym. kokemukset tuntuvat niin samanlaisilta.

    Vaikka joskus parikymmentä vuotta sitten väänsin sivutolkulla lisp-koodia, niin jotenkin kivalta tuntuu kun tyttärenpoika 7 v. tulee näyttämään mikä se WhatApp on ja miten se toimii. Huolla säällä sisätiloissa pappa joutuu kyllä joskus kilpailemaan lastenlastensa ajasta näille hankkimiensa kännyköiden kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kun katselee Optio-lehden yritysjohtajahaastatteluja, niin suuri osa haastatelluista näyttää olevan nelikymppisiä huoliteltuja naisia, joten ehkäpä tytöt alkavat nykyisin pärjätä silläkin sektorilla, tietenkin erinomaisen kielitaidon ja muun koulutuksen hankittuaan.

    Joskus nuoruudessa annoin ystävättärelleni Maria Jotunin Kun on tunteet -novellikokoelman. Kyllähän siinä rakkaudesta puhuttiin mutta hieman toisin kuin ehkä olin luullut. Ihastuin kuitenkin Jotunin karheaan huumoriin ja satiiriin. Ehkä miellytti sekin, että päähenkilöt olivat itsellisiä, neuvokkaita naisia. Jotuni kuvaa sitä, mihin rakoon naiset joutuivat, kun ei ollut koulutusta. Piti hankkia aviomies, mutta hän osoittautui usein saamattomaksi tai juopotteluun taipuvaiseksi. Au-lapsen saanut nainen saattoi joutua karmean Matami Röhelinin tapaisen armoille. Hän otti maksusta lapsia hoitaakseen, mutta niitä sitten "saattoi kuolla". Rakkautta oli haaveissa ja muistoissa, mutta hyvä avioliitto oli taloudellinen sopimus, jossa mies antoi tarpeeksi rahaa ja nainen hoiti kodin. "Sopii sitäkin rakkaudeksi kutsua." Kyynisyys sopi siihen piikikkääseen tyyliin.

    Arkielämää on täysipainoinen pieni romaani maalaiselämästä monenlaisine henkilöhahmoineen, aika nuorena kirjoitettu. 70-luvulla Tampereen teatteri esitti usein Jotunin näytelmiä, pääosassa Ritva Valkaman tasoinen komedienne, nimeä en nyt muista. Kyllähän ne naisvaltaista yleisöä naurattivat.
    Huojuva talo on niin ahdistava.

    Minna Canthin Kanttilassa kävi usein myös Juhani Aho, johon Canth oli ihastunutkin johonkin aikaan, kunnes sitten suivaantui joistakin Ahon kirjoituksista. Melkoinen kulttuurikeskus Kuopio oli siihen aikaan. Aho taas kävi myös Elisabeth Järnefeltin "koulua", mutta se taisi olla sitten vasta Helsingissä opiskeluaikana. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös Aapeli on lyhyissä jutuissaan aika paljon velkaa Jotunille, vaikka piikkinsä eivät yhtä teräviä olekaan.

      Poista
    2. Ja Sirpa Kähkönen kielellisesti ja lapsikuvauksessaan. EG

      Poista
  3. Laitanpa haastetta kirjoittajalle, joka haluaa olla selvillä kaikista asioista. Tietääkseni uimahalleissa vedenpuhdistus hoidetaan nykyisin muulla menetelmällä kuin kloorilla. Mikä tietysti parantaa nautintamahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  4. Olipa ilmava eikä ollenkaan vesittynyt postaus, hyvä Kemppi! Sujuvin -silloin siirryttiin asiasta kolmanteen. Näitä lisää ja jopa kuluu alkanut vuosi meiltä vakivierailta rattoisasti, kiitos!
    riuskin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  5. On lohdullista lukea, että joku muukin on Tsarbomban jälkeisessä säteilyssä Muorravaaran tienovilla kulkiessaan kerännyt aihiot kataraktaan, jonka moderni oftalomologia poistaa käden käänteessä - minulla huomisaamuna.

    Silmän linssi on osa sellaista alkiokerrosta, joka ottaa todesta kaikki uhat ja reagoi "sulkeutumalla": aurinko, säteily, vaihtuvat lämpötilat kahdeksassa vuodenajassa.

    "Laitata silmiin uudet linssit, niillä näet nimittäin".

    Hyvää alkanutta ajastaikaa, pitkää ja kirkasta vaellusta Kemppiselle niissä muistoissa, jotka valaisevat myös tämän ja huomisen päivän - yhtä lailla Lapin kaamoksen pulverilumisen hämärän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. . . VIIDEN tuuman piikarilla hutkiit kokhon sialle karsinan!

      - z -

      Se oli toellakkii isänmaallinen sika, vaikka oli Kittiläläistä lähtöä!

      Oiva Arvolaa vain.

      Mutta Hyvänen Aika. Kotkattu ja tervattu että kestää.

      Tää kiittäs.

      Poista
  6. Har-vi-nai-sen kaunis kirjoitus Kemppiseltä! Ihka e.

    VastaaPoista
  7. W.C. Fields'iltä kun kysyttiin että "tykkääkö hän lapsista?", (siis englanniksi) hän vastasi (ei siis suomeksi) että "Kyllä. Etenkin paistettuina".

    Ps. Fieldsistä, tosta isonenäisestä juoposta, tulisi hyvä Joulupukki. Siinä se, Niilo Tarvajärven Joulupukkimaassa, antaisi kaikenmaailman mukuloitteen istua syliinsä. Ja pariskuntien kuvata jälkeläistään Pukin sylissä. Ja salaa se, tää Fields, samalla nipistelisi niitä pyllystä. Ja sanoisi "Jep, Jep!"

    VastaaPoista
  8. On taito sinänsä kirjoittaa noin hauskasti ja lämpimästi - lukijoiden onneksi. EG

    VastaaPoista
  9. Rakentelin tuossa tyttären kanssa palikkataloja. Kun talo oli saatu valmiiksi, se hajotettiin mahdollisimman suurella räminällä.

    Sitä tehdessä tuli mieleen, mitä järkeä hommassa oli. Sitten tajusin, että olin juuri toteuttamassa elämän tarkoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin, Brutukseni!

      Ei vaineskaan. Jos kenenkään, niin sinun, mielipidettä arvostan. (Mielestäni syystä.)

      Poista
  10. Kempin paras kirjoitus kirkkaasti. Aivan ehdotonta huippua tunteikkuudessa, asiantuntevuudessa ja laajuudessa. Näitä on ilo lukea - tulee hymy huulille.

    VastaaPoista
  11. Taigauskoinen Toveritiistaina, 12 tammikuuta, 2016

    Tuo asumus voidaan tehdä oikein vain tarpeen ollen.

    Sissi ei taktikoi.

    Havumajan hajua tulee - kuinka vain - myös kahdesta siperianlehtikuusen oksasta.

    Mahtaako lukija X tuntea, tietää kuinka suuri kohteliaisuus on kyseessä kun katseeseen vastataan silmäten vain salamannopeasti?

    Cossack? See here, please. I do not know. I can not tell. Either you are or you are not with the love of working for your fellowmen. Do try.

    Se merkitsee: "Tee töitä kaksin käsin."

    Englannin kieli ei tunne sanaa asiamies mutta ombudsman on sielläkin selvä sana. Kummastelen hiukan.

    VastaaPoista
  12. Sekä Jotunia että Pakkalaa saa Elisa Kirjasta ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  13. Espoonlahdessa otsonia

    VastaaPoista