Tykkääminen

Potaskaa

Yhdysvalloissa republikaani voi olla valistunut sielu ja demokraatti on usein ilkeä kiväärinheiluttaja. Eräs taloustieteen professori sanoi minulle, että Kaliforniassa ja kai muuallakin maassa kaikki taloustieteen professorit ovat republikaaneja. Lausunto ei ollut tieteellinen eikä perusteluja esitetty. Tässä yhteydessä ”valistunut” ei siis tarkoita samaa kuin esimerkiksi ”sivistynyt”, mutta ainakin kaikki minun tapaamani talous- ja yhteiskuntatieteisiin perehtyneet ovat ainakin yrittäneet ajatella ns. yleisiä asioita. Se on ihan riittävä valistuneisuuden mitta.

Nyt Obamasta ei tykätä, ja tykkääminen ratkaisee. Ainakaan Suomeen asti ei ole kantautunut tietoja, jotka viittaisivat siihen, että äänestäjät muistaisivat, kenen presidenttikaudella talous ja joukko pankkeja romahti.

Tämänkin päivän kirjoitus koskee kirjallisuutta, siis kaunokirjallisuutta. Väitän että ihmisiä on yleensä hyvin vaikea saada edes ajattelemaan asioita, jotka ovat raskaita tai joita he epäilevät epämiellyttäviksi. Normaali ihminen pitää kiinni ajatusluutumistaan kuin tyttö ainoastaan. Toisaalta, tuli mieleen, tuo rahvaanomainen kielikuva on tainnut vanhentua pahanpäiväisesti. Sanotaan siis että pitää kiinni kuin viimeistä päivää.

Olen myöntänyt jo aikaisemminkin, että Viro on minulla henkilökohtainen häpeän aihe. Onnistuin pitämään kiinni välinpitämättömyydestä aivan viime vuosiin asti. Lähisukulaiseni – tai ei kai siinä ole mitään yksityisyyttä loukkaavaa jos sanon että siis sisareni – on asunut iät ajat sekä Helsingissä että Virossa. Hän paimentaa työkseen ihmisiä ja heidän matkustusasiakirjojaan laivoilla ja lisäksi pitää maasta ja kansasta ja puhuu kieltä. Ainakin ennen hän veti matkoja myös Lenskiin eli Leningradiin, jonka nimi on kuulemma nykyisin muutettu.

Minusta oli hyvä, että hän piti yhteyttä jo neuvostoaikana siellä asuneisiin sukulaisten rippeisiin eli niihin muutamiin, jotka olivat selvinneet hengissä monista Siperian karkotuksista. Minusta oli oikein hyvä, ettei minun tarvinnut tehdä sitä.

Muutoksen aiheutti Jaan Kross, jota en lopulta iljennyt olla lukematta. Omaelämäkerta kertoo sangen vakuuttavasti, mitä tuossa muutamien kymmenien kilometrien päässä tapahtui. Mies oli saman ikäinen kuin isäni ja hänellä oli sama koulutus kuin minulla – yleisen oikeustieteen dosentti. Kross oli kirjailijani selvästi Nobel-tasoa.

Ranskalaisen kirjallisuuspalkinnon yhteydessä maan kriitikot ja kirjakauppiaat toistivat yhteen ääneen, että ”Puhdistuksessa” kuvatuista asioista ja maasta, jossa tapahtumat tapahtuvat, ei tiedetä absoluuttisesti mitään.

Oksanen herättää viimeistään verotustietojen julkaisemisen jälkeen voimakkaita tunteita Suomessa. Olin ymmärtävinäni muutamista kommenteista, kun kirjoitin tuosta kirjasta, että jotkut kommentoijat pitivät häntä harvinaisen epämiellyttävänä ilmestyksenä. Sitä korviini ole kantautunut, että häntä olisi pidetty huonona kirjailijana. Romaanihan on kielellisesti ja rakenteellisesti uskomaton saavutus. Paatunut mies on hyvin nopeasti täysin vanhan naisen ja nuoren naisen hahmojen pauloissa. Kriitikko sanoisi että henkilöhahmot nousevat yleispäteviksi tai yleisinhimilliseksi. Ympäristö on yleisepäinhimillistä.

Paha silmäni ei ole tavannut tekstistä ainoatakaan kikkaa, konstia, tehokeinoa, ulkokohtaista temppua. Teksti ei houkuttele tykkäämään.

Mielestäni on erittäin hyvä olla lukematta kauheista asioista ja katsomatta elokuvia, joissa kerrotaan sietämättömistä asioista. Monella ihmisellä on jokapäiväisissä kauheuksissa aivan tarpeeksi kestämistä, ja eskapismi on pahimman luokan snobien keksimä sana. Tietysti ihmisen on paettava aivottomaan, kaavamaiseen ajanvietteeseen.

Romaanit ovat aikuisten satuja. Hyvä satu saa mielellään olla lapsella hiukan liian kauhea. Satu johdattaa lempeästi todellisuuteen. Lapsi tarvitsee pahoja äitipuolia ja jaloja metsänvartijoita, viekkaita kettuja ja äreitä karhuja.

Hyvä romaani huiputtaa lukijan matkaansa. Ikuiset esimerkkini, Sinuhe tai Mikael Karvajalka johdattavat lukijan kammottaviin tapahtumiin, joita lukee tuhkan maku suussa. Tuhka sisältää potaskaa, jota käytettiin saippuan valmistamiseen. Puhe taiteen puhdistavasta vaikutuksesta ei ole täyttä soopaa. Taide on, ja saippuaa eli suopaa ”Puhdistuksessakin” keitetään liedellä.