Kun apu on suurin

Kun apu on suurin, on hätäkin lähellä.

Olemme käyneet sähköpostin kautta keskustelua etenkin Brahmsin sinfonioista erään ystäväni kanssa.  Ystäviin ja oppaisiin täytyy suhtautua.

Näitä klassisen musiikin levyoppaita on kaksi varteenotettavaa. Toinen on Penguinin. ”The Gramophone” on arvovaltainen lehti. Se on ilmestynyt kohta 90 vuotta. BBC Music Magazine  (http://www.bbcmusicmagazine.com/) on yleiskatsauksellisempi.

Kaikella on rajansa. Sekä ystävien että oppaiden heikot kohdat ja sokeat pisteet on hyvä tietää. Tai ehkä se on vain omaa omituisuuttani, että pidän hurjasti Paavo Berglundin Sibeliuksen ”Kullervon” levytyksestä 1975. Voi olla, että asiaan vaikuttaa YL, joka on tuskin koskaan laulanut noin hyvin. Vaikka Kullervon rooli on Hynnisen ominta alaa, tämä vanha levy kannattaa etsiä jostain Usko Viitasen takia. Niin erilainen kuin muut, ja niin unohtumaton! Niin kesäinen ääni niin syksynmustassa teoksessa!

Oikeastaan olen kirjoittamassa viisaita sukupolvista. Uhkaa mennä liian viisaaksi. Niinpä nuuskin ”Gramophonen” kirjaa, ja jo alkoi luottokortti laulaa.

Siksi muuta. Joululahjaongelmat ovat ratkenneet. Gardinerilta on tullut uutta Bachin kantaattisarjaan. Koska levyjen numerointi ei vastaa lainkaan ilmestymisjärjestystä, en nyt valitettavasti osaa sanoa varman päälle, onko koko noin 200 kantaatin sarja nyt valmis. Näppituntumalla sanoisin että on. Ja saman Gardinerin Brahmsin sinfonioiden sarja on tarjolla. Se voi vaikuttaa joihinkin kuulijoihin järkyttävästi, etenkin niihin, jotka eivät pidä Brahmsista. Näissä levyissä on se kuulaus, joka ei oikeastaan ole kuulunut esitysperinteeseen.

Ammattitaito on joskus tuhoisaa. Brahms oli oman aikansa Leif Segerstam, looistava pianisti, loistava kapellimestari, loistava orkestroija. Mutta hänen orkesterisatsinsa näyttää paksulta partituurissa, ja soi paksusti, elleivät kapellimestari ja orkesteri  ole ihmeidentekijöitä. Täytyisi nimittäin pitää yllä samanaikaisesti suurta sävelpuhtautta ja samalla balansoida soitinryhmiä.

Toinen joululahja on Bill Brysonin uusi kirja ”At Home”. Löytyy Akateemisesta, ellei tämä kirjoitus tee tehtäväänsä. Kun viimeksi kysyin, sanoivat että tällainen ilmianto vie vieraskielisen kirjan käsillä olevan varaston, ja sitten taas kestää ennen kuin saadaan lisää. Tämä Brysonin kirja on parempi kuin edellinen,”Lyhyt teoria lähes kaikesta”. Nyt ei ole puhe luonnontieteestä vaan oikeastaan kulttuurihistoriasta. Jos se nyt sanoo jotain, kirja tulvii asioita, joita minä en ole tiennyt, vaikka on tullut luetuksi enemmänkin alan kirjallisuutta.

Kolmas vihje on Schubertin mieskuorolaulut. Luulen ettei niitä pahemmin tunneta. Niitä on yli sata, ja Arnold Schönberg Chor on ne levyttänyt esimerkillisesti.

Neljäs vihje lukijoille on sellainen, ettei sitä malta jouluun odottaakaan. Se ei ole uutinen, että Wienissä on hyviä pianisteja. Till Fellner ehkä tunnetaankin jo, esimerkiksi hyvin laajasta repertuaaristaan. Tietysti olen iloinen, että tällainen eläväinen mutta hyvin tarkka pianisti levytti jo yli vuosikymmen sitten sen Mozartin pianokonserton, joka on ehdoton suosikkini, Es-duuri, K. 482.

Mutta mutta mutta. Olemme kuulleet mm. Joonas Kokkosen sanoneen, että oikeastaan kaikki olennainen musiikista sisältyy Bachin kaksiäänisiin inventioihin. Se on hauska repliikki. Niin moni meistä on rääpinyt niitä lisäämättä ihmiskunnan kulttuuriperintöä vähääkään.

Ne ovat jos mitkä pakkopullaa, jotka on pimputettava, jotta pääsisi Wohl-Temperiertes Klavieriin.

Invention vaikuttavat nuottikuvansa vuoksi yksinkertaisilta. Sitä ne eivät todellakaan ole.

Tämä Till Fellner on levyttänyt ne, ja kolmiääniset inventiot (sinfoniat) lisäksi. Soitin on piano, konserttiflyygeli. Soitossa ei ole muuta erikoista kuin kaikki. En ole koskaan kuullut parempaa, iloisempaa tulkintaa mistään Bachin ”pianokappaleesta”. Myös nuori Glenn Gould jää varjoon.