Sivun näyttöjä yhteensä

1. marraskuuta 2010

Salametsästyskivääri




Englanniksi ja suomeksi halutaan määritelmiä, perusteluja ja tilastoja. Etenkin Ranskassa ja Italiassa tieteellistä teosta ei aina erota runokokoelmasta muu kuin tapa kirjoittaa rivit kiinni tai jättää liehureunus.

Verkkokirjailijana ilahdun aina suuresti, kun joku parkuu kommentissa tai kadulla tekstieni sekavuutta. Se arvio osuu naulan kantaan. Juuri siihen pyrin.

Moniko teistä tarvitsee suihkuun mennessään suihkun määritelmää, tietoa virtausnopeudesta tai ylimalkaan pohtii laminaarivirtauksen matematiikkaa? Itse menen suihkuun peseytyäkseni ja virkistyäkseni.

Normaalisti jatkaisin tästä suoraan Yasushi Inouen romaaneihin ja novelleihin, esimerkiksi ”Metsästyskivääriin” tai tekstiin ”Erään väärentäjän elämä”. Mielestäni olen kirjoittanut näkymättömällä musteella edelle kysymyksen, miksi te ette anna sanojen valua suihkuna päällenne? Peseytyvät beduiinitkin hiekalla.

Kun aloin jäädä ajastani jälkeen – vajaat 40 vuotta sitten – olin ryhtynyt valmistautumaan arkipäivän tutkimiseen. Valmistelut alkavat olla nyt päätöksessä. Sääli että lukijat eivät ole oppineet näkemään verkkokirjoitusten muoto- ja rakenneratkaisuja. Voi se johtua siitäkin, että ainakin amerikkalainen blogi kirjoitetaan samalla periaatteella kuin marseillelainen kalakeitto, bouillabaisse. Lasketaan köyden varassa ämpäri vanhan sataman altaaseen ja annetaan keitoksen kiehua hiljaisella tulella kaksi tuntia. Nautitaan virvokkeiden kanssa. Ainakin Marseillessa rantavesi on vaarallisen myrkyllistä; silti siinä elää joitakin selkärangattomia ja luonnollisesti hyvä valikoima mikrobeja ja viruksia.

Arkipäivän tutkijat, kuten jesuiitta ja professori de Certeau, olivat sillä kannalla, että kirjoittaja ja filosofi ovat merkitysten kaupustelijoita, jotka vertautuvat jollain tavalla pornografiaan erikoistuneisiin liikemiehiin – nämä ottavat rahaa kirjoituksesta tai kuvasta, joka osoittaa, että asiakkaalla on housuissaan perse.

Merkitysten kaupustelijoita verrattiin salametsästäjiin, jotka kylvivät ympärilleen tuhoa esimerkiksi siirtomaissa ja toivat saaliin kotiin täytettäväksi, myytäväksi ja ihailtavaksi.

Moni kirjailija on strategi, joka miettii Sampo-pankin rahoituksella, miten asettaa raudat ruohoaavikoille (tai Kainuun puupelloille), miten suunnata kiväärit, miten käyttää alistavaa valtaa.

Vastakohta on taktiikka, kysymys miten löytää kulttuuriset, poliittiset ja taloudelliset ketunraudat. Tätä voisi sanoa navigoinniksi – miten ajetaan kiellettyyn ajosuuntaan, kun poliisi ei huomaa, miten sivuutetaan kyltti ”läpikulku kielletty”, miten kirjoitetaan blogiin aiheellinen kysymys, koskisiko kaavailtu kerjäämiskielto myös poliiseja ja poliitikkoja, jotka kerjäävät turpaansa.

Lukija on kirjoittaja. Lukija on tuottaja. Lukija ja kirjoittaja kuuluvat samaan osuuskuntaan. On murheellista, että puolipakollinen marxilainen suuntaus sekoitti selvän kuvion. Tietty kirjallisuus on selvästi puhdasta, markkinaehtoista elinkeinon harjoittamista, ja sen markkinointiin media osallistuu innoin. Käsi kättä pesee.

Tietyn kirjallisuuden tuotantoon osallistuvat lukijat, joita ei pidä sanoa tässä yhteydessä kuluttajiksi. Parhaassa tapauksessa he saavat lisää taktisia välineitä arkipäiväänsä eli elämään, hengissä selviytymiseen. Keinoja ovat puhe, puhumattomuus, näkyminen, näkymättömyys, taito olla väärään aikaan oikealla paikalla ja oikeaan väärällä.

Salametsästyskivääri on kohtuullinen ja armelias ase tässä taistelussa. Kohde eli uhri ei ehdi tajuta, mikä häneen osui.

Vastustan kirjallista antiikkidarwinismia. Jos jokin myy hyvin ja näyttää miellyttävän lukijoita, kirjailija, eli siis kustantaja, on voittanut taistelun vahvemman henkiinjäämisessä ja pitkällä kilpailussa lajinvalinnasta.  Todellisuudessa tilanne on toinen. Ruoho kasvaa alhaalta ylöspäin, eikä mikään puu ulotu taivaaseen.

7 kommenttia:

  1. Isästäni koulutettiin tarkka-ampuja. Mutta se copywriteri, joka keksi käyttää "Tämä on ilmoitus"-Kalashnikovia sai isäni ansaan eikä tajunnut mikä häneen iski. Hän luuli että tuo - oikeasti härski mainos - olisi tavallinen lehtitoimittajan laatima "objektiivinen" artikkeli, joka muka kertoi mullistavasta lääketieteellisestä löydöstä. Minun oli vaikeata parantaa hänet siitä.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  2. Sinulla on, Jukka, vähän sellainen montaignemainen ote näissä blogeissasi. Hyvä!

    VastaaPoista
  3. Jokaiseen kirjoitukseen voisi laittaa tekstin: "Tämä on ______ ilmoitus"

    Vanhaan testamenttiin "Tämä on poliittinen ilmoitus" (siis, Me olemme parempia kuin te, joten totelkaa). Uuteen testamenttiin: "Tämä on eettinen ilmoitus" (siis, rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne). Näin voisi säästyä paljolta lukemisen vaivalta.

    ilmoitus: jonkun asiantilan osoittaminen, jotta saisi jonkun vaikutuksen aikaiseksi.

    Tämä oli filosofinen ilmoitus

    VastaaPoista
  4. tulee olemaan hyvin mielenkiintoista seurata sähköisen kirjan pitkää marssia, joko drm täyspakkauksessa tai ojaan heitettynä.

    tuleeko sähköisestä kirjasta sisäänheittotuote painetulle kirjalle; haluaako yleisö edelleen kirjahyllynsä ja kätevän (sic) kirjan?

    onko muoto yleensäkin erotettavissa sisällöstä?

    jos paimenet oppivat soittamaan, syntyykö paljon uusia musiikkityylejä? vai entistä enemmän sitä samaa?

    VastaaPoista
  5. Todellisuus on melko huono tarinan kertoja. Useimmiten se aloittaa tarinan väärästä kohtaa, harhailee minne sattuu ja häipyy kesken kaiken syytä ilmoittamatta. Jos se on jostakin syystä onnistunut kertomaan jotakin mielenkiintoista, se jättää jutun kesken ja alkaa kertoa jostakin muusta, joka ei liity kyseiseen asiaan lainkaan. Se ei siis osaa painottaa asioita toivotulla tavalla, ja se unohtaa yleensä kliimaksin, ja vie sen takia draamalta terän.

    No toisten mielestä elämän mielivaltaisuudesta - siitä, että ihmisen pitää oppia elämään oman hajoamisensa kanssa - pitää myös kertoa kirjallisin keinoin yhtä hajanaisesti, koska elämäkin on sellaista. Jos elämässä asiat tapahtuvat epäjohdonmukaisesti, ja satunnaisesti, niin niiden pitää tapahtua samalla tavoin myös kirjoissa - ilman erityisiä ja alleviivattuja huippuja (sehän olisi kaiken todennäköisyyden vääristämistä). Heidän mielestään pelkkä aines riittää kertomukseksi, ja lukijoiden tehtävänä on sitten itse keksiä se kertomus.

    Kirjallisuuden pitäisi siis heistä jäljitellä elämää.

    Se on kuitenkin vain yksi kirjallinen teoria - yhtä hyvä tai huono kuin ne muutkin.

    Toinen teoria (muitakin on) olisi esimerkiksi se, että kirjallisuus käyttää elämää vain materiaalina, jonka se sitten järjestää sellaiseksi kuin kirjoittaja haluaa. Lukijan tehtäväksi jää sitten sen jutustelun ymmärtäminen.

    Miten vain. Ihmisten elämänkokemus vaihtelee melko tavalla, ja vaikka kokemusta yliarvioidaan, niin toisaalta niinhän ihmisten älykkyyttäkin tuotoksineen yliarvioidaan.

    Tässä blogissa melkoisen aliarvostettu kirjailija Charles Bukowski, suostui Barfly elokuvan tekoaikoihin antamaan kyseisen elokuvan ohjaajalle pitkän haastattelun - Bukowski tapes haulla löytyy Vuzella ripaten se 230 minuuttinen. Vaikka ei Bukowskista pitäisikään, niin melko hyvän kuvan se haastattelu kirjailijasta ihmisenä silti piirtää.

    http://www.youtube.com/watch?v=ZbU4qnYSfZ8

    VastaaPoista
  6. Helpolla ei lukija pääse.

    Tämä kirjoittamisen tyyli sopii nettiavaruuteen sikäli hyvin, että tekstiä voi lainata mistä tahansa eikä kovin helpolla voi väittää että on lainattu irti asiayhteydestä, kun sellaista on vaikea hahmottaa, tai oikeastaan kukin lukija luo (jos luo) asiayhteyden ihan itse.

    Esimerkkinä tämä: "[...] miten kirjoitetaan blogiin aiheellinen kysymys, koskisiko kaavailtu kerjäämiskielto myös poliiseja ja poliitikkoja, jotka kerjäävät turpaansa." Aika mukavasti mutkan takaa iskee ajatus.

    VastaaPoista