Sivun näyttöjä yhteensä

9. marraskuuta 2010

Opetus ja oivallus




Yritän osoittaa parilla esimerkillä eilisen kirjoituksen teesiäni, jonka mukaan menestyvää kaunokirjallisuutta eivät ohjaa jalot, vaan alhaiset tunteet. Puhe on romaaneista ja alhaisina tunteina esitin vihan, kostonhimon ja puhtaan sadismin eli kyvyn nauttia toisten kärsimyksistä.

Media kirjoittaa jatkuvasti huonoa romaania. Uhrit valikoituvat umpimähkään. Joskus kohteena ovat kuninkaalliset, joskus murhamiehet, joskus kiusaajat, joskus kiusatut. Journalistien mielestä kansa haluaa kertomuksia. Ellei niitä ole, niitä tehdään. On aivan selvää, että Malmön kuulemma suomalaistaustaisen ampujan joko kaamean tenhoava tai vastenmielinen ja inhottava elämä tulee lähipäivänä julkisuuteen tarinana, joka ei ole tosi. Kun Malmö on niin lähellä komisario Wallanderin Ystadia ja tunnetaan myös Sjöwallin – Wahlön romaaneista, emme tule välttymään erinäisiltä pohdinnoilta copycat-toiminnasta.

Ihmisen elämästä ei nimittäin koostu tarinaa. Elämä on polkuriippuvaa (path-dependent). Anteeksi kompleksisuusteoria, mutta ajatus on yksinkertainen. Näppäimistön QWERTY-sijoittelu oli, kuten hyvin tiedetään, yksi mahdollisuus monista. Sillä haluttiin hajauttaa tyypillisesti vierekkäin esiintyvät kirjaimet kauas toisistaan, jotteivät kirjoituskoneen kirjasinvarret takertuisi toisiinsa.

Siis kaikella on syynsä, mutta syyt ovat hyvin usein itsestään selviä tai joutavanpäiväisiä. Mutta kohta tulee bifurkaatio- eli haarautumispiste, josta ei pääsekään takaisin. Kun näppäinten sijoitteluun on pantu kohtalainen määrä rahaa, se on riesanamme maailman loppuun asti.

Katselin muutamaakin Android-alustalle toteutettua vaihtoehtoista älypuhelinten kirjainsijoittelua, koska sekä oikeat että virtuaaliset näppäimet ovat tunnetusti hankalia. Nämä uusimmat vaihtoehdot vakuuttavat yhtä vähän kuin Dvorak-sijoittelu, joka on todistetusti nopeampi ja parempi kuin Qwerty, mutta ei vain mene läpi.

Kun siis ihminen on mennyt naimisiin, hän ei enää koskaan voi olla naimaton. Kun ihminen jättänyt peruskoulun jälkeen hankkimatta ammatillista tai muuta koulutusta, pelkkä polkusidonnaisuuden nimeäminen, ilman mitään psykologiaa, on riittävä selitys, että siitä tilanteesta päädytään sopusuhtaiseen elämään 20 ikävuoden jälkeen. (Tarkoitin koulutuksella myös työssä oppimista, joka tietysti voi olla hyvän kauppiaan tai myyntimiehen tausta).

Hyvä kertomus ihmisestä on siis keksitty. Mikä oli todistettava. Ajankohtainen esimerkki sadismiin ja herravihaan perustuvasta mainiosta kirjallisuudesta on Jan Guilloun Hamilton-sarja. Huomasin Guilloun palanneen agenttiromantiikkaan uudella kirjalla (”Men inte om det gäller din dotter”). Sen lukemisen nostattaman innostuksen vallassa katselin hyllystäni myös vanhoja Hamiltoneja  (kuten ”Vendetta”).

Minusta on erikoisen miellyttävää ja hauskaa, että Guillou panettelee nimeltä mainiten Carl Bildtiä ja ”sosialidemokraattista pääministeriä” ja korostaa joka käänteessä suojelupoliisin (SäPo) täydellistä kyvyttömyyttä. Myös iltapäivälehtien täydellistä hipova moraalittomuus on hauskaa luettavaa, varsinkin kun vastakohtana on kuvitteellisen radion ajankohtaisohjelman toimittaja Ponti, jonka jo italialainen sukunimi osoittaa Guilloun haaveminäksi. Tai ehkä hän on niin hupsu, että hän pitää itseään esimerkillisenä ja tasapuolisena ihmisenä.

Nautin myös suuresti uuden kirjan juonesta. Siinä annetaan ymmärtää, että George W. Bush itse asiassa tiesi 9/11 –terrori-iskusta etukäteen, mutta koska asialla olivat rahoittajina öljymiehille niin rakkaat saudiprinssit, annettiin sitten mennä. Tätä ei sanota kirjassa suoraan, mutta pahis, jonka pitkästä maanpaosta Venäjällä yllättäen palaava nykyinen amiraali Carl Hamilton nitistää yhdessä Ruotsiin asettuneen muukalaislegioonan everstin Tanguyn kanssa, tukenaan kuvaan sarjan loppupuolella tullut käsittämättömän taitava ja poliittisesti syvällinen Mouna eli Madame Terrori, on saudiprinssi.

Näin se menee. En jaksa lukea temppeliherra-kirjoja (Arn jne.). Waltari teki sen paremmin. Mutta kun taitava journalisti kirjoittaa tarpeeksi paksuja valeita, niitä lukee kuivaillen kuolaa suupielestään.

Hamilton, joka siis on oikea ruotsalainen kreivi, on sotilastiedustelun upseeri ja myöhemmin johtaja, mutta lisäksi palkkamurhaaja, jonka myöhemmät omantunnontuskat eivät oikein jaksa kiinnostaa lukijaa. Ruotsalaiskirjailijaksi Guillou on huomattavan brutaali – vaikka eivät Mankell ja Stieg Larsson jää paljon jälkeen. Leif GW Persson – suosikkini – onkin sitten toista maata, asiantunteva satiirikko.

13 kommenttia:

  1. Mitäpä mieltä on lainoppinut qwertyssä omasta näppäimestä pykälälle? Typografin sydäntä se särkee, tilallahan voisi olla ajatusviiva!

    VastaaPoista
  2. Mikä olisi sitten kertomuksen vaihtoehto?

    Valitaan elämästä sata satunnaista hetkeä, ja ilmoitetaan missä henkilö oli, kenen kanssa ja mitä hän teki.

    1. Kohdussa, yksin
    2. Nukkui sängyssä, yksin
    3.

    17. Nuokkui ruuhkabussissa, monta satunnaista kanssamatkustajaa

    66. Katselee jääkiekkoa tv:stä ja juo olutta, yksin

    99. Makasi sairasvuoteella, pari sairaanhoitajaa
    100. Arkussa, yksin

    no, kai tästäkin lukija jonkun kertomuksen rakentaa, vaikka kuinka yrittäisi välttää...

    VastaaPoista
  3. guilloun toimittajatausta puskee säälimättä esiin hänen hamilton-kirjoissaan, jossa ensin diskuteerataan sata sivua, sitten tapahtuu kaksi sivua ja asian taustat diskuteerataan seuraavilla sadalla. uteliaisuuttani olen niitä lukenut ja eiväthän ne ihan mahdottomia ole. siinä pitää ruotsinsakin lukukunnossa.

    mutta jotakin pitäisi sentään jättää lukijankin ajateltavaksi.

    VastaaPoista
  4. Olen koko lukuaikaisuuteni odottanut kirjaa temppeliherroista. Yhtään hyvää en ole vielä löytänyt. Uskoakseni aiheestatulisi huippumenestys, kunhan sen joku kirjoittaisi.

    Minulla on vieläkin käytössä Philips Free Speech Viva -puheentunnistusohjelma. Ohjelma on oppinut jo lähes 100 prosenttisesti kirjoittamaan saneluni oikein.
    Ohjelmaa käyttäessäni tupakointikin vähenee sillä aikaa lähes täysin.

    Ja tupakoinnista tulikin mieleeni elektroninen savuke.
    Ostin tuollaisen netin kautta. Maksoi 36 euroa. Ennen meni 3 askia Camelia päivässä, nyt poltan 6 Camelia päivässä ja lopun ajan tupruttelen elektronista tupakkaa.
    Googlettamalla löytyy hakusanalla "e-tupakka".

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä blogistin kanssa siitä, että Leif GW Persson on ihan omaa luokkaansa. Uusi kirjakin on äskettäin ilmestynyt, täytyy hankkia. Kuten Jukka Kemppinen hyvin tietää, ihmisinä kollegat ei aina ole niitä helpoimpia. Pätee myös Leif GW:hen. Mutta loistava kirjailija, toivottavasti jaksaa jatkaa sillä uralla.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: Leif G.W. Persson on siis kriminologian professori, joka useita kertauksia joutunut sangen julkiseen hakaukseen korkeitten tahojen kanssa.

    Epäilen todennnäköisin syin että kommentin esittäjä on perehtynyt asiaan eli Perssoniin ja hänen tieteelliseen ja muuhun tuotantoonsa syvällisesti.

    Jatkaakseni asian vierestä mainitsen vielä, että juristiprofessori, Upsalan rehtori Stig Strömholm on julkaissut kirjallisia esseitä ja romaaneja. Vika on varmaan minussa, kun en ole ihastunut niihin.

    VastaaPoista
  7. JarMom - Waltarilla se oli loppuvuosina työn alla, temppeliherrakirja, muttei saanut valmiiksi, tai tarpeeksi hyväksi, ja poltti saunan pesässä kuin Sibbe kahdeksantensa konsaan.

    Anonyymi epäilijä - ei kertomusta, vaan runo tuolla metodilla syntyy, nimeltään "Elämää, yksin":

    Valitaan elämästä
    sata satunnaista hetkeä

    Kohdussa, yksin
    sängyssä, yksin

    ruuhkabussissa,
    monta satunnaista kanssamatkustajaa

    jääkiekkoa tv:stä, olutta, yksin
    sairasvuoteella, pari sairaanhoitajaa

    Arkussa, yksin.

    (Kyllä tästä kokoelma syntyy, terv. Kustannustoimittajasi.)

    VastaaPoista
  8. Vielä kotimaisista julkkisdekkaristeista. Ex-oikeus- ja poliisiministeri ym. Kari Häkämiehen kanssa olen tuskin ollut monestakaan asiasta samaa mieltä. Siihen nähden odotukset ekaa dekkaria kohtaan oli valmiiksi alhaalla. Ihan sujuva työ kuitenkin, en olisi uskonut Häksyltä. Varmaan kilpailee ihan kunnialla ainakin Ruotsin ex-oikeusministerin Thomas Bodströmin kanssa, jota en ole lukenut, mutta arvostelut olleet aika murskavia. - Norjan ex-oikeusministeri Anne Holt liikkuukin sitten ihan omalla tasollaan.

    VastaaPoista
  9. DVORAKin paremmuus on myytti, urbaani legenda. Asiaa on tutkittu, eikä se QWERTYä parempi.

    VastaaPoista
  10. Ei se niin helppoa ole.

    Dvorakin paremmuus on kyllä myytti. Tai siis, teoriassa ihan kiva, mutta levinneisyyden puute ollut ainoastaan qwertyn yliherruudesta ja saavutetusta valta-asemasta kiinni. Olettiin virheetön ja tasalaatuinen englannin pikakirjoittaja. Joka ei esim. käyttäisi unixin peruskomentoja "cd", "ls" ym. koodausta, joka ei ole ihmiskieltä...

    Dvorak pitää aina mainita yleissivistyksen takia, mutta ei se nyt niin hyvä ollut.

    VastaaPoista
  11. Ref: Guillou&kumppanit

    Vapaan sanan maa on vapaan salaliittoteorian maa.

    Salaliittoteorioiden suosion ja lukuisuuden yksi selitys on yksinkertaisesti se, että salaliittoja ja vehkeilyjä on olemassa.
    Jokaista paljastettua vehkeilyä kohti syntyy ja tehtaillaan kymmenen uutta teoriaa. Vapaa sana on myös vapaata paskanpuhumista.

    Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä on tunnetusti homeinen. Äänestäjillä on valtakunnan politiikassa kolme vaihtoehtoa: vanha, vanhempi ja Tea Party.

    Henry Fordin 1900-luvun Amerikka on kuolonkielissä. Työ ja valmistus ei kannata. Työ ei ole kannattamatonta siksi, että on korkeat verot vaan siksi, että on matalat tulot.
    Duunarien ja keskiluokan elintaso laskee pysyvästi. Vuosien 1950-1980 aikana - Amerikan talouden kulta-aikana - palkkapussin reaaliarvo kasvoi 75%. Vuosien 1980-2010 aikana - seuraavalla 30-vuotisperiodilla - palkkapussi kasvoi reaalisesti 0%. Ei mitään. Tätä on voitu kompensoida vain naisten lisääntyvällä osallistumisella työelämään ja sivutöillä muussa kuin pääammatissa. Pelkällä työllä elintason nostaminen on kuitenkin pelkkä haave. Amerikkalaisen unelman täytyy siis merkitä jotain muuta.

    John Morganin 1800-luvun Amerikka palasi takaisin, kun monetaristit vapauttivat Morganin Reaganin ja Thatcherin aikana. Luotettiin jälleen rahaan massojen sijasta. Muutos toteutettiin mm. kieroututettujen kannustimien avulla. Elintasoa saattoi parantaa vain yrittäjä- tai pääomatuloilla. S&P500-yhtiöiden P/E-lukuja voitiin kasvattaa miten korkealle hyvänsä ja asuntojen hintaa nostaa ikuisesti, koska ohjattaisiinhan kaikki tulot lopulta takuuvarmasti sinne. Lupaus oli, että palkkoja ei nosteta. Heikoimmat palkansaajat saattoivat pitää yllä illuusiota amerikkalaisesta unelmasta ottamalla velkaa. John Morganin Amerikka ajoi karille - ties monennenko kerran - aivan vastikään.

    Tea Party on puuhaajiensa mielestä vastaus 1700-luvulta. Boston Tea Party ja Amerikan vallankumous. Kansallislaulun sanoissa kuvataan (lainaus noin viikko sitten kommentissani Kemppisen kruunupäiseen republikaaniin - Babariin) Tea Partyn ihmiskuva: palvelijana tai orjana olemista ei hyväksytä, vain
    vapaa mies kelpaa. (Älä lue suomennosta, ei siinä ole ymmärretty pinnanvertaa - pelkkä suomalaisväärennös.) Pahempi juttu vain, että 1700-luku ei ole vastaus nykyajalle. Amerikassa periferia säilyttää tradition keskuksia paremmin. Tea party on lopultakin retoriikan museonhoitaja. Tea Party koostuu
    lukuisista ryhmistä, joilla kullakin on oma maailmanloppunsa: deflaatio/inflaatio, kulta, abortti, maahanmuuttajat, sosialismi, pankkiirit. Ratkaisuna valtio alas, YK alas, IMF alas, keskuspankki lakkautettava, sosiaaliturva pois. Ei pidä erehtyä: tiedotusvälineet tarjoavat liikkeen johtohahmoksi Sarah Palinia. Sarah Palin
    on kuitenkin yhtä vähän liikkeen lumoissa kuin Al Gore vihreä. Palin on republikaanien johdon lähettämä paimen joukolle, jonka ei haluta luovan maahan kolmipuoluejärjestelmää. Ron Paul on enemmänkin aitoa tavaraa ja republikaanipuolueen establishmentin ykkösinhokki.

    Eihän tämä amerikkalainen museaalisuus tähän pääty, mutta 1600-luvun lojalistit ovat kaikki sijoittuneet 10km säteelle Lontoon Citystä, joten he jäävät tarkastelun ulkopuolelle maantieteellisistä syistä.

    Kuvittele Soinin(pers), Vistbackan(viuh), Halla-ahon(muh) ja Räsäsen(homo) käyvän yhdessä teekupposelle. Menevätkö kahvit väärään kurkkuun?


    T.

    VastaaPoista
  12. Dvorakista. Olen käyttänyt seitsemisen vuottaa ns. Swedish Dvorakia pääasiallisena näppäimistökarttana.

    Kirjoitusnopeus on samaa luokkaa kuin nopeimmin QWERTYllä kirjoittavilla kavereillani, mutta illalla ei ole sormissa sellainen olo niinkuin olisi tehnyt päivän varjokuvia tai kuorinut perunoita. Suosittelen kaikille jotka vähänkään ovat kiinnostuneet käsiensä hyvinvoinnista.

    Siihen merijalkaväen pikakirjoitusosaston 180 sanaan minuutissa ei tosin ole mitään saumaa...

    VastaaPoista
  13. Androidin näppiksistä tulee mieleen swype, johon tutustuin tuon käyttöjärjestelmän kautta. Sumea logiikka parantaa kummasti kirjoitusmukavuutta kosketusnäytöllä, stokastisen ja virhealttiin tökkimisen asemesta liu'utetaan sormea plastillisesti. Kieliriippuvuus vain hankaloittaa nimien, termien ja sitaattien kanssa. 

    VastaaPoista