Fetissi

Fetissi on jokin keinotekoinen, tehty (lat. facere). Idoli on kuva (eidolon). Amuletti on taikakalu (lat. amoliri). Uskonnoissa on sitten niin paljon merkittäviä esineitä, kuten ristiinnaulitun kuvat eli krusifiksit tai fylakterit eli rukouskotelot, jotka kiinnitettiin olkavarsiin. Tatuointi (polynesialainen tatau) lienee torjunut pahoja voimia, kutsunut hyviä, osoittanut arvoa tai kuuluvuutta.

Isoäitini äiti, jonka kuollessa olin aikamies, perheellinen, rakasti kakkupapereita. Jos hän sai sellaisen, hän säilytti sen huolellisesti ja silitteli ja ihaili sitä. Se oli kuin pitsiä, kauniimpi vain vielä.

Tunnen ihmisen, joka pikkutyttönä keräsi sellaisia värillisiä pumpuleita, joita käytetään esimerkiksi hopealusikoiden paketeissa. Tunnen ihmisiä, jotka harrastavat värillisiä papereita, joissa on taidokkaita piirroksia – postimerkkejä. Olen kuullut ihmisistä, jotka harrastavat jalometalleja ja kalliita kiviä.

Väitän ettei millekään tällaiselle pidä oikopäätä nauraa. Kuka teistä leikkaisi huomenna leipää veitsellä, jolla omaisenne viilsi eilen kurkkunsa auki ja päätyi ruumiskellariin hiljaisten joukkoon? En minä ainakaan, vaikkei se veitsen vika ole.

Oraakkeliluita ja onnea tuottavia maalattuja tai kaiverrettuja kiviä on käytetty aina. Itse en osaa oikein arvostaa karvanoppia autossa, vaikka tiedän, että kaksi punaista arpakuutiota tuo uskomuksen mukaan onnea (lucky charms).

Välillä olen suunnitellut sopivia nukkia ja muistellut, että Roobertinkadulla on kauppa, josta saisi pitkiä, teräviä neuloja. Voodoo voisi olla yliopistohallinnossa hyvä ajatus. ”The Simpsonseista” päätellen voodoo-välineitä myydään hyvin varustetuista alan liikkeistä.

Urheilijat, merimiehet ja sotilaat ovat uskomuksen mukaan tarkkoja onnenesineistä ja tuho enteistä. Myös Suomen ilmavoimissa lentäjät pitivät tärkeänä, että heillä oli vaikka kuinka lentoturkkien alla kaulassa tytön huivi. Keskustelin kerran erään kanssa, joka oli niitäkin irrotellut sankarivainajien kaulasta. En mene tässä hevosenkenkiin, joita näkee vieläkin ulkorakennusten ovien päällä, saati ulkomaalaisten hupsutuksiin, jäniksenkäpäliin ja sen sellaisiin.

Harrastin itse joskus nuorena sympaattista magiaa, josta edellä on esimerkkejä, tosin siinä uskossa, että kysymyksessä oli tieteellinen menetelmä, nimittäin grafologia. Käsialan tutkimus oli kovasti muotia 1950-luvulla, kun rovasti Leo Pennanen julkaisi hyvin uskottavan kirjan aiheesta, ja se on palannut aina silloin tällöin puolitieteeksi. Hankin hiellä ja vaivalla Saksasta ja Sveitsistä alan perusteoksia – muistan pari nimeäkin, Klages, Knobloch ja Pulver. Mutta saadun tiedon mukaan koetilanteissa maallikkojen arvaamiseen perustuvat eli umpimähkäiset tulkinnan osuvat useammin oikeaan kuin opin käyneiden grafologien. Niin että se siitä.

Tätä nykyä aika yksimielinen käsitys on, ettei siitä tieteeksi ole. Ihmisen käsi ja kynän kärki ei siis piirrä salaisia merkkejä kätketyistä, tiedostamattomista luonteenpiirteistä. Tavallinen projektiivinen testi on parempi ja sekin vain suuntaa antavana. Rorschachin testejä eli niitä kaikkien tuntemia symmentrisiä musteläikkiä kai käytetään vielä, vaikka tausta-ajatus rakoilee pahasti, nimittäin se, että ihminen ilmaisisi havainnoillaan ja niiden kuvailuilla omaa piilotajuntaansa.

Tavallaan tämä kaikki on surullista. Jungin ”Symbolit – piilotajunnan kieli” vaikutti minun sukupolveeni voimakkaasti. Se oli kulttikirja. Sitä tavattiin ruotsiksi tai englanniksi, ellei sitten alkukielellä saksaksi, ja ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta tuntuivat äärimmäisen jännittäviltä ja tärkeiltä. Muistelen itse maininneeni jossain kirjoituksessani, kukaties ”Sarjakuvat” –kirjassa, että Mikki Hiiren kasvot ja korvat on aivan selvästi ”mandala”, joista Jung tekee niin suuren numeron. (Katso Wikipedia, ”Mandala”.)

Kukaties tuo teos on muuttunut kirjallisuudeksi samalla tavoin kuin Frazerin ”Kultainen oksa”.  Väitteet ja oivallukset eivät ole tosia. Ei niiden tarvitsekaan olla. Ne ovat inspiroituneita.

Onneksi emme tiedä, mikä on tämän hetken höpökirjallisuutta. Tiedämme vain, että suhtaudumme siihen hyvin juhlallisesti ja pidämme sitä totena. Ikivanha, hyödyllinen ja pätevä hyvän onnen merkki muuten on hakaristi.