Sivun näyttöjä yhteensä

6. marraskuuta 2010

Schnéevoigt ja ne muut

Ykkösen lyönti


Tältä vuodelta HS:n Vesa Sirénin kirja ”Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin” (Otava) ansaitsee vaikka millaisia palkintoja. Minulle tämä hyvin paksu (1000 s.) ja käsittämättömän halpa (37,90) kirja aiheutti sen, minkä suomalainen tietokirja harvoin – pani uusiksi osan tiedoistani, joihin olen luottanut, ja herätti suuren joukon epäilyjä ajatuksia.

Eläkeläinen Sirkka Salo, joka näyttää kaipaavan kyseenalaistakin julkisuutta, voi Tieto-Finlandian valitsijana vetäistä pakasta jotain aivan yllättävää. Tuskin hän kuitenkaan Puukko-kirjaan päätyy. Se vaikuttaa hienolta. Toivon kuitenkin, ettei kukaan keksi määrätä minua kirjoittamaan siitä arviointia. Arvaan siis, ettei Sirénin kirja voita, koska se näyttää olevan selvästi paras.

Jos sanottaisiin etten ole itse aivan äkkinäinen musiikista lukija. Kirjoitin joskus jopa laajoja vertailevia juttuja levyistä samaiseen HS:ään, kerrankin kymmenestä Beethovenin pianosonaattien kokonaislevytyksestä, jotka olin kuunnellut nuottien kanssa. Isopuro kirjoittaa joka tapauksessa paremmin ja verrattomasti suuremmalla asiantuntemuksella.

Ehkä suhtauduin ensin ylimielisesti kirjaan, jonka luulin olevan tavanomainen ”Sävelten mestareita” –viritelmä. Se luulo kaikkosi nopeasti. Kysymyksessä on elämäntyö. Taustalla on hurja kirje- ja lehtiaineisto, osittain ensimmäistä kertaa tutkimuskäyttöön tulleena, ja vielä hurjempi haastatteluaineisto, jossa mukana olleet kertovat osittain uskomattomiakin asioita tapauksista yli puolen vuosisadan takaa. Ja jopa Paavo Berglund – Panulan rinnalla nykyisten kapellimestareiden korkean tason keskeinen vaikuttaja (sanoi minulle Saraste) – puhuu vikuroimatta asiaa.

Kirjoittaja puolestaan selvittää avoimesti mutta revittelemättä Sibeliuksen alkoholismia, joka lienee ollut valtakunnan salaisuus, mutta jättää rivien väliin mm. Melartinin sukupuolisen suuntautuneisuuden. Toisin sanoen ratkaisut ovat juuri oikeita. Periaatteessa yksityisyyden piiriin luetut asiat tarvitaan kirjaan silloin kun ne selvittävät asiaa. Esimerkiksi tietoisuudesta kadonneen Simon Parmetin osaksi tullut rasistinen syrjintä (juutalaisuus) saa rinnalleen tiedon erikoisen vaikeasta luonteesta ja kyvystä riitautua kenen tahansa kanssa.

Tällainen on yhtä valaisevaa kuin paljon paremmin tunnettu tieto Okko Kamun valoisuudesta ja lempeydestä sekä henkilönä että kapellimestarina.

Ekshibitionismi on tällaisessa yhteydessä ongelma. Kaikeksi onneksi Leif Segerstamista on uusi laaja elämäkerta niin että Sirén voi jättää vähälle epätavalliset luonteenpiirteet ja keskittyä ainutlaatuiseen lahjakkuuteen. En muuten ollut tiennyt, että Segerstam on nuoruudessaan mm. voittanut Mai Lind –pianokilpailun. Sen olin kuullut, että Segerstam ja Kamu kyllästyivät arvuuttamaan toisillaan esimerkiksi pianosta nyrkillä lyötyjen klustereiden säveliä. Molemmat tunnistivat aina kaikki, ja lisäksi sen, oliko soitin täsmällisesti vireessä.

Tämä sinänsä hiukan toisarvoinen tieto on osa kysymystä, miksi kolme johtavaa orkesteriamme, RSO, HKO ja Oopperan orkesteri, soittivat vielä parikymmentä vuotta sitten niin usein suttuisesti eli suoraan sanoen falskisti. Orkesterin hyvyys kertoo kahdesta asiasta: erilaiset huru-ukot on siirretty vähemmän kuuluviin tehtäviin tai eläkkeelle, ja sitten on ollut aikaa harjoitella.

Tauno Hannikainen ei pitänyt harjoittelua erikoisen tarpeellisena. Paavo Berglund lienee harjoittaja ylitse muiden.

Mietin kovastikin, millaisen käyttöohjeen antaisin teille, lukijat. Ymmärrän, etteivät kaikki ole yhtä innostuneita maan konserttielämän käänteistä sata tai viisikymmentä vuotta sitten tai miltei kuuntelukelvottomien 30-luvun alun levytysten ja radion hiukan nuorempien mutta äänellisesti yhtä kamalien kantanauhojen vertailusta, tempovaihteluista, accelerandoista, rubatoista tai tiedosta vaskien epäpuhtaudesta harjoitusmerkin F kohdalla.

Harkinnan tulos on: pyytäkää kirja joulupukilta ja lukekaa se kannesta kanteen. Kyllä ”pars pro toto” on pätevä tie kulttuurihistoriaan. Toisin sanoen lukemalla tämän saatte erinomaista tietoa siitä, miten taiteessa ja sen ympärillä toimitaan. Tiedän mistä puhun, koska olen joutunut etenkin juristina seuraamaan taiteilijoiden keskinäisiä taisteluja ja niihin sekaantumaankin jo monta vuosikymmentä. Tiedän myös kapellimestareita edelleen vainoavien verotuskysymysten syitä ja niihin lääkkeitä. En tarkoita kikkailua, vaan huolellista kirjanpitoa ja yleistä tunnollisuutta, joka ei ole välttämättä taiteellinen hyve. [jatkuu…]

15 kommenttia:

  1. Tässä olisi yksi conductööri
    http://www.youtube.com/watch?v=0REJ-lCGiKU

    VastaaPoista
  2. Antaa heidän vispata, kun heillä siihen näyttää olevan kova iili.

    Mutta ottamieni valtuuksien nojalla komentaisin nyt Kemppisen kirjoittamaan arvion puukkokirjasta.

    Puukko-Mac

    VastaaPoista
  3. Sinikka Salon kiusaamisjuttu oli ihan SK:n toimittajan keksimä ja haastattelusta mielipuolisesti irrotettu valhe.

    Kun alkuperäisen haastattelun luki, ei mistään löytynyt mainintaa, että Suomen Pankissa olisi tämä kiusaaminen tapahtunut.

    VastaaPoista
  4. Ei ole eläkeläinen SIRKKA vaan Sinikka Salo ja kotoisin Kauhajoelta. Ex-Suomen pankin diriga.

    VastaaPoista
  5. Segerstamin Maj-Lind-voitto on kyllä kunnolla esillä Lindgrenin kirjoittamassa elämäkerrassakin.

    Lopun viittaus taiteilijoiden tapojen ja alan käytäntöjen tuntemiseen tuo mieleen, kuinka harmillista on, että Kemppisen ura juristien kulttuurihistoriaan tuntuu olevan tauolla. Korkeimman oikeuden lappu-instituutin kaltaisia käytänteitä (inhoan sanaa, mutta se on muodissa) olisi paljon perattavissa. Kuka sen työn tekisi, jollei vanha sisäpiiriläinen, joka nauttii leikkiä ulkopuolista. Virolaisen ja Kemppisen blogit ovat siitä hyvä esimerkki, toivottavasti alku.

    VastaaPoista
  6. Kuulemma heikommankin kapellilestarin arvo on, että hän voi orkesterien välissä uivana "lähetti-RNA:na" välittää elävöittäviä vaikutteita. Siis sama virka kuin hyönteisillä pölyttäjinä, palkkiona mesi, jota vaikka verotilastosta voi seurata. Sama toimii usein väärinymmärretyillä liike-elämän eri konsulteilla

    Meillä ei kapellimestareilla nykyään ole ymmärtääkseni pulaa taidoista, mutta maailmallahan on tapauksia, joissa esimerkiksi kuuluisan isän keskinkertainen poika ratsastaa ohuella repertuaarilla. Selvyyden vuoksi: en viittaa Järviin.

    VastaaPoista
  7. K:
    Eläkeläinen Sirkka Salo, joka näyttää kaipaavan kyseenalaistakin julkisuutta,

    katsotaanpa tarkkaan asia johon viittaat - Salon omin sanoin sosiaalinen tie nousi pystyyn koskei hän "suostunut oleman hyvä jätkä".
    Tämä lievästi kryptinen ilmaus yleensä tarkoittaa, ettei asianomainen yhdy muun jengin mukana menoon korruptoituneissa, falskeissa ja rämettyneissä rakenteissa.
    Verratkaamme, kuinka nopeasti unohtui esimerkiksi se kahdessa vuorossa huhkiminen pajan puolella - myös päällikkötason virkamiehen kärytessä kolikoiden prässäämisestä omaan taskuun.
    Ei puhettakaan, että johdossa joku kantaisi vastuuta.

    VastaaPoista
  8. JK: "Vihollisia ovat valtio, kaupungit ja opetusministeriö."

    On ehkä hyvä muistaa, että jo muutama vuosi sitten jokaista Helsingin Oopperan pääsylippua veronmaksajat tukevat kiinteistöinvestointien lisäksi yli 220 €:lla. Lavatanssilippuun tai vieläkin sisältyä oma huviveronsa. Tätä taustaa vasten minusta nuo viholliset kohtelevat oopperaa varsin jalomielisesti.

    VastaaPoista
  9. Ad Kaminiitto: - puhe oli menneestä ajasta. Muutos tapahtui 1980-luvulla.

    VastaaPoista
  10. Pahoittelen, että edellä vieläpä selvin päin kirjoittamani sekava jupinani perinteisen tanssikulttuurin puolesta meni väärään osioon. Samalla käytän tilaisuutta ja jatkan vaikerrustani.

    Valtiovallan taholta lavatanssia ei pidetä aktiiviliikuntana tai kulttuuritoimintana senpä vuoksi vero.fi tietää kertoa mm seuraavaa:

    "Veroton liikuntaetu koskee sellaisia liikuntamuotoja, joita suomalaiset yleisesti harrastavat… Etu on tarkoitettu työntekijän oman aktiiviliikunnan tukemiseen .. .. Konsertit kuuluvat pääsääntöisesti verovapaan kulttuuritoiminnan piiriin. Kuitenkaan sisäänpääsyt .. tanssilavoille .. eivät kuulu verovapaan omaehtoisen kulttuuritoiminnan soveltamisalaan .. "

    Eilen lauantaina Ruusulinnan tanssilavalla parin polkan jälkeen syke oli sitä luokkaa, että vankkumaton käsitykseni lienee kyseessä olleen selvä liikuntasuoritus. Kun sama kappale soitetaan tanssilavalla tai konserttitalolla, niin toinen on kulttuuria, toinen ei. Se, että kulttuuri ja liikunta yhdistetään, tekee valtiovallan mielestä kummatkin tehottomiksi. Oopperassa näkee tuhottomasti enemmän alkoholin vaikutuksen alaisia kuin esimerkiksi Helsinki Pavilla. Tämän johtopäätöksen olen tehnyt viinajonojen perusteella. Oopperassa on viinanmyyntiä, Pavilla ei. Myönnän, että valtaosalla tanssipaikoista on viinanmyyntiä, mutta myös valtaosa tanssijoista on täysin selvin päin.

    On muuten paljon muutakin, mitä en ymmärrä, joten ei tässä suurta ihmettelyn aihetta ole.

    VastaaPoista
  11. Mutta hyvä Kaminitto, hauskanpidosta maksetaan veroa tässä maassa. Ja tuossa vielä meno lavatansseissa ties mitä syntistä ketkutusta - niin, ja mitäs siellä lavan takana metsikössä tapahtuu?

    VastaaPoista
  12. Professori Kemppinen on erinomaisen perehtynyt taidemusiikkialaan. Kaltaiseni vakaumuksellinen viihdemusiikin harrastaja ei kuitenkaan voi olla muistamatta, että Paavo Berglund tuhosi omassa kunnianhimossaan mainion Radio Viihdeorkesterin halutessaan luoda Radion sinfoniaorkesterista suuren kokoonpanon, kun varat eivät riittäneet molempiin - niin sai legendaarinen George de Godzinsky väistyä sivumpaan. Kun nuo kuuluisat sinfoniaorkesterien johtajat ovat Kemppisenkin mukaan olleet usein aikamoisia diivoja, niin "Gode" oli monen hänet tunteneen mielestä aivan toisenlainen vaatimattomuudessan ja hyväntahtoisuudessaan; esim. hiljattain edesmennyt Erkki Ertama (viihdemuusikko ja -säveltäjä, mutta täysinoppinut urkuri) luonnehti de Godzinskya "niin hienoksi mieheksi, ettei ole tosikaan". Harvassa ovat olleet miehet, jotka hänen laillansa loivat myös siltoje taiteen ja populaarin välille, meillä Suomessa kun yleensä leiriydytään jompaankumpaan.
    Simon Parmet (Pergament?) oli muuten myös iskelmäsäveltäjä Arno Pamilon nimellä; Palle eli R. W. Palmroth sanoitti hänen tätä tuotantoansa.

    VastaaPoista
  13. Ad Jari J. Marjanen: - minulla oli kunnia olla muutama kerta tekemisissä de Godzinskyn kanssa ja tietysti olen kuullut hänestä paljon.

    Aivan ainutlaatuinen ihminen. Sopiva esimerkki, jos joku haluaa väittää, ettei herrasmiehiä muka oikeasti ole.

    Hänellähän oli myös konserttimusiikin puolella ura - uskomaton tapaus, että hän säesti 30-luvulla itseään Shaljapinia.

    Oli muuten varmaan parempi elämä kevyemmän musiikin puolella kuin esimerkiksi oopperassa, jossa toiminta oli ja on tänäkin päivänä yhtä tappelua.

    Sivumennen - radion N.-E. Fougstedt oli konstailematon henkilö, joka edisti viihdemusiikkia ja taisi jäädä historian "Katariina ja Munkkiniemen kreivi" - musiikillaan. RSO:n kapellimestari siis.

    VastaaPoista
  14. Muuten olen sitä mieltä, että Kemppinen voisi lukea jossakin välissä Almila-Panula: Vaistoa on vaikia opettaa. Minusta se oli todella hyvä (no, kevyt kyllä) opus ihmiselle, joka ei suuresti harrasta klassista musiikkia eikä tiedä juurikaan kapellimestarin ns. oikeasta työstä ja tehtävistä mitään. Suosittelen lämpimästi!

    http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Maestrot+turisevat+turhankin+rennosti/HS20101008SI1KU04ph9

    VastaaPoista