Sivun näyttöjä yhteensä

26. huhtikuuta 2008

Niittokone

Olimme Jyväskylässä , kun oli käsketty.

Tietotekniikalla on komea talo, mutta näköala oli vielä komeampi.

Halusin että ajetaan Päijänteen länsirantaa takaisin. Lopulta innostuin niin, että pujottelimme Kangasalan kautta Pälkäneelle ja siitä Hämeenlinnaan. Olli joka ajoi ei esittänyt ainakaan painavia vastalauseita, mutta minä olin unohtanut, miten kaunista se on.

Halusin varmistaa sen sellaisen hiihtokeskuksen, joka näkyi tielle mutta ei houkutellut tutustumaan, kun en ole alan harrastaja.

Vietin siellä sukulaisissa aikaa useita kertoja, ja varsinkin yksi pidempi vierailu on jäänyt mieleen hyvin tarkasti. Juoksimme alas sitä vaaraa, joka on nyt yksi hiihtokeskuksen rinteistä. Silloinen maauimala näytti olevan paikallaan ja ennallaan.

Mutta talot olivat tietenkin poissa ja ihmiset. Näillä sukulaisilla oli ollut sikäli onnea, että Päijänteen rantamat eivät olleet huono korvaus Kivennavalle jääneistä tiluksista.

Keskustelumme tässä on tuonut esiin muistoja ja muistikuvia, jotka ovat syöpyneet mieleen, ja niitä on kuvattu hyvin. Ei moni halua kirjoittaa todella isoista muistoista, pahoista yhtä vähän kuin hyvistä.

Mutta ehkä useimmilla on oma ”Madeleine-leivoksensa”, se kirjailijan kuvaama outo kokemus, että maku ja siis myös haju ja kosketus voi palauttaa mieleen kokonaisen aikakauden kaikkine ihmisineen.

Mustarastas, joka mellasti tänään kuusessamme, vetää uskomattoman kaikuisalla äänellään mieleen vaikka mitä. Jos asettautuisin tuomariksi, nostaisin mustarastaan satakielen edelle.

Heräsin eräänä yönä tai aamuna niittokoneen ääneen. Kun kuuntelin, se oli jotain muuta, ehkä jokin lintu.

Niittokone oli kauan hevosvetoinen, mutta kyllä niitä käytettiin traktorillakin. Keksintö oli vanha ja alkeellinenkin. Siksi säksättävä ääni oli aina tunnistettavissa, ja se liittyy kesäkuun lopun tai heinäkuun lopun aamuun. Niitto kai aloitettiin aamukasteen aikaan eli hyvin varhain. Jänikset ja jäniksenpoikaset juoksivat hulluina konetta karkuun. Sen terä oli monille eläimille vaara.

En enää edes muista milloin dinosauruksen munat, valkoiseen muoviin käärityt heinäpaalit, tulivat maisemaan. En ole kuullut kenenkään sanovat niitä kaunistuksiksi. Kauan sitten pohjoiseen ajaessa heinäseipäät vaihtuivat jossain kohdin haasioiksi. Ruiskuhilaiden muistaminen on jo ylpeilyä. Ehkäpä niitä ei 50-luvun puolivälin jälkeen juuri nähnyt – mutta toisaalta oli sellaisia pieniä mökkejä, joissa ei käytetty koneita. Olen minä nähnyt ihmisten jopa puivan vakavissaan varstalla eli käsin, vaikka puimakoneet tulivat viimeistään 1920-luvun alussa yleiseen käyttöön.

Menneisyys on tympeä ja tyly maailma. En haluaisi sinne takaisin. Oikeastaan en halua edes katsella ”vanhoja paikkoja” eli sellaisia, jotka muistan toisen ajan erilaisessa asussa. Mutta muistoilla on merkitystä.

Wallace Stevens: Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta

I

Kahdenkymmenen lumisen vuoren keskellä

ei liikkunut muu kuin

mustarastaan silmä.

II

Olin kolmea mieltä

kuin puu,

jossa on kolme mustarastasta.

III

Mustarastas liehui syksyn tuulissa.

Se oli pieni osa sanatonta näytelmää.

IV

Eräs mies ja nainen

ovat yhtä.

Eräs mies ja nainen ja mustarastas

ovat yhtä.

V

En tiedä mihin mieltyä,

äänen vai merkityksen muutokseen,

mustarastaan vihellykseen

vai sen jälkeen.

= = =

X

Kun mustarastaat lentävät

vihreässä valossa,

sopusoinnun parittajat

kirkuvat sitä näkyä

XI

Hän matkusti Connecticutiin

lasivaunuissa.

Kerran muuan pelko lävisti hänet,

kun hän luuli

ajoneuvon varjoa

mustarastaiksi.

XII

Joki liikehtii.

Varmaan mustarastaat lentävät.

XIII

Koko pitkän päivän oli ilta.

Satoi lunta ja tarkoitti sataakin.

Mustarastas istui kuusen kämmenellä.

(Suom. JK, ”Tämän ilmaston runot”, WSOY)

21 kommenttia:

  1. Meillä jokaisella kai on mustarastaamme?

    Niittokoneen ääni soi minunkin korvissani tänä yönä.

    Sen niittokoneen josta aina oli se varsi poikki, se varsi josta isoisäni aina motkotti, että taasko ajoit koneen kiveen...

    Mutta heinät tuli korjattua.

    Paitsi sinä yhtenä kesänä.

    VastaaPoista
  2. Blackbird singing in the dead of night
    Take these broken wings and learn to fly.
    All your life
    You were only waiting for this moment to arise.
    Blackbird singing in the dead of night
    Take these sunken eyes and learn to see.
    All your life
    You were only waiting for this moment to be free.
    Blackbird fly, Blackbird fly (...)

    VastaaPoista
  3. Olen nyt harjoitellut ymparivuotista kesamokkeilya ymparivuotisessa kesassa taalla Aasiassa.

    Rakastan herata linnunlauluun, katsoa kuinka aurinko nousee ja kyla/kaupunki alkaa toimia. Ensin luonto, sitten ihmiset - jarjestys on oikea.

    Masu taynna ja mieli seesteinen, silloin on hyva olla. Mita muuta ihminen muka kaipaa?

    VastaaPoista
  4. Pihallamme vierailee joka kevät vajaan viikon ajan mustarastas, sinkku. se ei välitä muista rastaista (lue: räksistä)
    - tapaus tämä lintulautavierailu aina on.

    VastaaPoista
  5. Haravakoneen raksutuksen ja viikatteen suhahduksen ohella muistan tuoksut ja hajut! Kukkivan pihlajan ja lannan levityksen.

    On sellainenkin tulkinta että yhteiskuntia pitäisi kehittää ensisijassa maahansa sitoutuneiden ihmisten turvallisuusehdoilla. Ettei raivokkaasti puolustautuvan Rokan -tai sipoolaisten- tarvitsisi enää pelätä omansa puolesta.

    Toisaalla on sitten johtaviakin poliitikkoja jotka väittävät olevansa kotoisin kaikkialta -eivätkä siis ole mistään?

    VastaaPoista
  6. Tuli tarve hieman täsmentää:

    Pikemmin tarkoitan jonkinlaista paikallishenkeä kuin Marxin vihaamaa maanomistusta uuden ajattelun perustaksi.

    Kauhavalaisuus -tai ahvenanmaalaisuus- mahdollistaa myös paikalliset virkamiehet.
    Tosin jotkut jaksavat räksyttää maakuntien satraapeista.

    VastaaPoista
  7. Mustarastaasta - viehättävä marjavarkaamme.

    Utelias kuin mikä. Seuraili muutaman metrin päässä mitä puuhastelin pihalla ja antoi
    silloin tällöin asiantuntevia neuvoja. Äänessä oli havaitsevinani sarkastisuutta - ei niin vähääkään.

    Kevään ensimmäinen tapaaminen alkoi yleensä siten, että tämä istui hiljaa puun oksalla. Vihelsin tervetuloa toivotuksen. Siitä se alkoi. Tämä lirutteli koko talvisen etelän retken toilailunsa. Oikein välillä punastuin hänen jutuistaan. Kavereita meistä tuli.

    Huonosti tuottava muutama marjapensas oli talon hallitus määrännyt hävitettäväksi. Käskyn toteuttamista pakoilin. Puskissa oli marjoja sen verran, että ne riittivät kaverille.

    Sitten tulivat räkättirastaat. Kaveri vain katosi pihapiiristä. Ei tullut seuraavana vuonna eikä viime vuonnakaan. Hävitin puskat syyssateessa.

    VastaaPoista
  8. Kuhafilee - että oli hyvää keittoa - no päivämäärä tänään ja hinta 50%, mutta niin hyvää, että on pakko muistaa lapsuuteen asti. Ruokapöydässä Ruotsalaisen Osku kertoo rehvastellen, miten oli paiskannut ison kalan keittiön pöydälle kylään tullessaan.
    - Keitä kalasoppa!
    Tulija ei ollut ollut mieluinen, emäntä yrittänyt:
    - Ei ole pippurloita.
    - Kuka täss pippursopast on puhunt, mie sanoin, keitä kalasoppa.
    Sitten koko pöytäseura nauraa, koska tuntevat taustat. Minulle muisto on rajattu vieläkin, niin kuin tämä tomaatintaimilla lastattu keittiön pöytä, jonka nurkalle lautanen vielä mahtuu.
    Muuten - tietävätkö Kemppisellä kävijät, että huomenna su 27.4 klo 15.30 teatteri Avoimissa ovissa, osoite Museokatu 18 (sisäänkäynti Cygneuksenkatu 4) Eeva-Liisa Manner -seura tarjoaa yleisölle avoimen Eeva-Liisa Manner -iltapäivän

    VastaaPoista
  9. Eniten harmittaa kun enää ei satele kutsuja heinäpelloille. Eipä ole yhtään tullut 20 vuoteen.
    Tauoilla sahtia, ruisleipää pellon pientareella. Heinäladon tuoksu, heppa vetää kärryjä, piimää, sian teurastus. Oikeiden kanojen munia. Oikeaa viljaa omassa myllyssä jauhettuna.

    Nykyisin Saarioisten äidit häpäisevät oikeat suomalaiset ja hyvää ruokaa rakastavat äidit jollakin kumman tv-mainos ränkytyksellään. Loput huonoista äideistä sitten ostavat nämä Saarioisten akkojen kyhäämät tekeleet, tarjoillen ne miehilleen ja lapsilleen, jos näitä ovat onnistuneet edes saamaan.
    Ei ole lainkaan ihme, että maassamme on niin paljon häiriytyneitä aviomiehiä ja lapsia.

    Olipas kaminiitolla hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
  10. "Keväimessä mustarastas
    lauloi laulun tulisen.
    Kaiku vain ja tyhjyys vastas
    lauluun sen.
    Osaa laulajan se kiittää
    aina syksyn tulohon.
    Kaiun ääntä riittää, riittää,
    tyhjän syli syvä on."

    V. A. Koskenniemi:
    Mustarastas

    VastaaPoista
  11. Joskus teininä tapasin ohimennen runon, josta en muista muuta kuin että siinä oli "blackbird". Olen yrittänyt etsiä runoa, mutta jokaisen ehdokkaan kohdalla tiedän taas erehtyneeni. Vähitellen on alkanut epäilyttää, ettei sitä runoa koskaan ollutkaan; ehkä muistan monia tekstejä päällekkäin ja vielä jotakin muuta. Muisto on kuitenkin vahva.

    Tuo kääntämäsi Stevens on kyllä kaunis.

    Lapsena oli paljon lintuja. Aina ne juuttuivat marjaverkkoon ja lensivät päin ikkunaa ja piti haudata ja laulaa virttä. Jostain syystä kuvittelin, että linnun veri on sinistä.

    Pari kesää sitten lensi rastas päin ikkunaa. Kun se liikahteli maassa puolipökerryksissä, lensi paikalle harakka ja ruokaili pienemmän elävältä. Ei ollut sinistä verta.

    Mutta tänään on niin kirkas kevät, että tekee mieli - Mirkka Rekolaa lainatakseni - ottaa sorsa kainaloon ja vähän hypähdellä.

    VastaaPoista
  12. "Se lauloi illasta puoliyöhön, ja taas kun leimahti koilliseen, se palasi - laulaja - laulajan työhön."

    Näin Pispalassa.

    Mutta suloisempaa tunnelmaa ja tuoksua ei ole kuin heinäkuisena lauantaiehtoona lämpiävät lapsuuteni saunat viljapeltojen takana.

    VastaaPoista
  13. Minun kevätlauluni on Irina Milanin "Missä olit silloin" (tuli muuten äsken Lauantain toivotuissa, kuuliko joku ?).

    Kevät on pihassa ja mustarastas, kohta elämä helpottaa (tiedän).

    VastaaPoista
  14. Minä metsän polkuja kuljin kera tuoksuvan tuomipuun, ja päädyin Jyväskylään Madeleine-morsiameni noutoon. Mustarastaista ei tietoa, vaan tietoa pänttäävät siellä, mustissa vain promootiohaaveissaan, yliopiston tutkijat. Siellä on maisemaa kyllä ja pekkaroidusti komeat tilat; opiskelijoille ainakin kauppatieteessä järjestävät oikein soveltuvuuskokeita, tuskin epäilevät kiinnostaako rahaan, mutta ehkä siihen, kestääkö kantti viipyä maisemissa, uratoiveet tai tieteen säihke kun voisivat vetää rintamaille.

    VastaaPoista
  15. Ei niittokoneessa mitään vartta ole vaan epäkesko = liipotin. Olen ajanut heinää poikki hevosella ja traktorilla em. soormikoneella ja edelleenkin. Yksi maatalouden merkittävimmistä keksinnöistä!

    VastaaPoista
  16. En minäkään haluaisi katsella niitä vanhoja paikkoja jotka muistan toisenlaisina.

    Esimerkiksi Makkarataloa tai paikkoja, joissa joskus asuin ex-vaimojeni kanssa, enkä niitäkään, joissa leikin lapsieni kanssa, silloin, kun he vielä olivat lapsia (en varsinkaan niitä)

    mutta ei hyödytä mitään jos tappaa tunteensa elääkseen vanhaksi. eli on mieluummin elettävä, kuin kestettävä.

    Jätkäsaaressa olin joskus satunnaisesti jonkun vuoden töissä 70-luvun alussa, samoin kuin Sompasaaressa. se oli talvella kylmää hommaa

    ruokalassa oli jumalattoman isot lautaset, pesuvadit kai olisivat suunnilleen saman kokoisia. lyötiin kerran vetoa, kuinka monta lautasellista eräs I. pystyi syömään. iso mies, pitkä ja painoa ainakin satakolmekymmentä. kädetkin olivat kuin lapiot. teki paljain käsin töitä vaikka pakkasta oli parikymmentä astetta. kynsien alla oli ainakin sentin leveydeltä likaa ja taukohuoneessa istui ja syljeskeli yhtä mittaa lattialle jalkojensa väliin. neljä lautasellista meni ja sitten perään kuusi rasvasta donitsia, siitäkin lyötiin vetoa, seitsemännellä tuli oksennus. ei sitä kukaan usko, mutta se on hauska muisto

    siellä kuoli yksi nuori poika tapaturmaisesti, jäi trukin alle. ei me sitä sen kummemmin tunnettu, oli kotoisin jostakin keskisuomesta. oli talvi ja meni jokunen viikko ja sitten eräänä aamuna sen sisko tuli kysymään oliko siltä pojalta jäänyt sinne tavaroita. jokunen likainen paita ja Suosikki sillä oli kaapissa. osoitetta ei kukaan tiennyt. se tyttö itki koko ajan, sanoi, että sillä ei ole muita sukulaisia, en kysynyt vanhemmista, en kehdannut. juotiin kahvit.

    se on kumma, kun ne vanhat talot ja ladot ja muut kojut on siellä maisemassa juuri sillä oikealla kohdalla, samoin kuin ne vanhat tiet. ei yhtä turhaa viivaa tai kulmaa.

    yhteen mutkaan, jossa toisella puolella näkyi järvi ja toisella puolella Kymijoki tuli golfkenttä. siitä pääsi tanssilavalle suoraan, mutta piti ajaa varovasti, kun se öljysora loppui ja irtokiviä oli aika paljon. se viljapelto oli kaunis, varsinkin loppukesästä. molemmin puolin tietä. loppui vasta Niskaportin mäkeen. se on edelleen jyrkkä mäki.
    siitä isän veli kerran kun halusi esitellä juuri ostamaansa kuplavolkkaria ajoi alas ja kumartui mutkan kohdalla "solmimaan kengännauhojaan" ja luulin hetken että ojaan mennään, vaikka mentiin suoraan sille tanssilavalle vievälle tielle. sillä veljellä oli sellainen huumorintaju. siltä oli yksi tytär kuollut bussin alle edellisenä talvena ja ehkä se senkin takia halusi viettää aikaa minun kanssani.

    kun Suomi täytti 50, kävelin isoisäni kanssa Kauppatorille katsomaan olisiko ilotulitusta. lunta satoi. viisi senttiä ainakin ja oli pakkasta. käveltiin siinä - ei siellä muita ollut - ja juteltiin. hiljaista oli, kun se liikenne sieltä Pohjoisrannan kautta ei vielä siihen aikaan terrorisoinut kaupunkia. isoisällä oli päällä musta turkisvuorinen takki. isä peri sen takin seuraavana vuonna. se on edelleen käytössä, ei oikeastaan näytä edes kuluneelta, vaikka aika vähäistä sen käyttö viime vuosina on ollut. ehkäpä minä käytän sitä sitten enemmän, jos pakkastalvia vielä tulee.

    miellyttävä ja tosi on edelleen minun makuuni. tuttu ylevyys.

    täydellinen teoria ei minua miellytä. varsinkin kun tuntuu, että ihmiset pitävät selittämistä eloonjäämisen ehtona.

    tämän olen ennenkin johonkin kirjoittanut, että Sartre kirjoitti pääteoksensa amfetamiinin voimalla, että päiväannos oli 15 milligrammaa amfetamiinia, litra alkoholia, useita grammoja barbituraatteja ja 15 grammaa aspiriinia.


    Markun päivä oli perjantaina. vanhakansa sanoi, että jos Markun varpaat palelee, niin tulee kylmä kesä. leuto yö taas tiesi hyvää kesää, että jos pojat uskaltaa naimaan mennä, tulee hyvä heinävuosi ja paljon perunoita.

    VastaaPoista
  17. Ei niittokoneessa mitään vartta ole vaan epäkesko = liipotin liikuttaa terää edestakaisin.

    VastaaPoista
  18. Pääsiäisyönä vuonna -81 oli yhtä aikaa lumisade, ukkonen ja mustarasta lauloi.

    Niittokone oli meillä töissä 80-luvulla.

    VastaaPoista
  19. Ei meillä ole koskaan ollut niittokonetta eikä mustarastas laulanut.

    VastaaPoista
  20. Anteeksi kun en tunne terminologiaa liittyen niitokoneeseen, täällä lienee asiantuntijoita.

    Kuitenkin ainakin siinä 60-luvun niitokoneessa jota minä ajoin Mccormikin perässä, oli puinen "varsi", joka kuului vivustoon, eli oli siis se osa, joka välitti liikkeen terälle traktorista. "Varren" pituus oli jotain luokkaa 70 cm. Se miksi se oli puinen(siinä oli myös metalliosia siinä "varressa"), liittyi jotenkin siihen, että sen pitikin mennä poikki, jos kone osui johonkin, jotta kone ei olisi mennyt enemmän rikki.

    Aikaa on kulunut yli 25 vuotta joten en muista toimintaa ihan tarkoin.

    Muistan vain että tuo puinen "varsi" oli hyvin herkkä menemään poikki, jos koneen ajoi kiveen.

    Yritin etsiä netistä valokuvaa 60-luvun niittokoneesta, jotta olisin osannut selittää asian paremmin, mutten löytänyt.

    Ainakin joka toinen kesä onnistuin saamaan sen "varren" poikki.

    Ehkä joku voisi valistaa minua siitä mikä tuon "varren" oikea termi sitten on?

    VastaaPoista
  21. EeUuston palio hyätyä. Soon antanu sellaasenkin ohojehen, notta niitto pitää alakaa pellon keskeltä. Kerkiää jäniksenpoijat karkuhun.

    VastaaPoista