Nytkään en jaksa vastustaa kiusausta. Tämän blogin kautta niin suuri osa tiedon tarvitsijoista saa informaation.
Onnistuin näet saamaan isäni Kaunialaan heti, huomisesta, pysyvästi. Suuri kunnia ylilääkärille. Isäni ei ole teknisessä mielessä sotainvalidi, vaan on kärsinyt nyt kymmenen vuotta siviilitapaturmasta, omalla mökillä kaatumisen aiheuttamasta neliraajahalvauksesta. Puhe oli sellainen, että tuo mies ei sitten enää ikinä omin voimin liiku, mutta kuntoutuipa vain.
Etenevä hermotulehdus, joka aiheutti taannoin kuolion, näyttäisi johtuvan kaularangan ahtautumasta, joka puolestaan aiheutuu lento-onnettomuudesta 1942.
Terveisiä vain Lotinanpeltoon. Se oli LaGG, joka ampui Fokker CX:n hävittäjäsuojasta huolimatta alas. Sota jatkui samana tai seuraavana päivänä. Olen tainnut sanoa ennenkin, että isäni oli yksi niistä, joka käytti armeijassa kuusi vuotta, koska hän meni siviilikarkurina asevelvolliseksi vuoden alussa 1939 ja tuli jouluksi 1944 Lapin sodasta; välirauhan aika meni tietenkin kesävänrikkinä.
Senkin olen varmaan maininnut, että hän kävi sen RUK:n kurssin, joka sitten kaatui melkein yhdettömiin, nimittäin tämän tammikuun lopussa 1940 keskeytetyn, ja olisi ollut kai Summaan menossa, mutta nimenhuudossa kysyttiin paria halukasta lentokoneen tähystäjäksi. Lentokonejoukoissa se sota olikin sitten aivan erilaista kuin maan tasalla. Miehiäkin oli melkein koko ajan enemmän kuin kalustoa.
Tarinassa on opetus. En ehkä ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että isäni mielestäni yletön liikunnan harjoittaminen olisi ollut jotain muuta kuin sulaa hulluutta. Ehkä hän oli havainnut hyvinkin varhain, että vaivat pysyvät kurissa, kun kurittaa ruumistaan.
Pohjanmaalla painijat sanoivat, ettei hyvin harjoitellut mies mitään selkärankaa tarvitse. Lihaksisto riittää. Yksikin ortopedi kertoi olevansa täysin samaa mieltä.
Se on tietenkin sensaatio ja suuri onni, että ihmiset – vanhempani – elävät korkeaan vanhuuteen eli yli 85:n säilyttäen ymmärryksensä ja persoonallisuutensa.
Kun sitten alkujaankin uhmapäinen projekti, että vanha pariskunta asuu tavallisessa kodissaan tavallisessa Espoossa kahdestaan, alkoi mennä vaikeaksi ja sitten yli voimien, sotavammasairaalan ovet avautuivat. Monissakin paikoissa käymäseltään kuntoutuksessa ollut isäni oli antanut kautta rantain ymmärtää, että asuminen ihan pösilön huonekaverina on masentavaa. Tarkoittaen siis potilasta, joka ei enää ymmärrä puhetta eikä kirjoitusta eikä tiedä, onko yö vai päivä.
Tämä tällainen lähihoito on ollut tietysti ylellistä ja samalla raskasta. Rikas veljeni on käynyt joka aamu töihin mennessään auttamassa faarille housut jalkaan ja taitava veljeni on vastannut siitä että tarvittavat pelit ja vehkeet toimivat. Nuorempi poikani on vastannut mittavasta liikenteestä apteekkiin ja reseptejä uusimaan ja sisko hyvinvointipalveluista.
Toisin sanoen joskus kirottu ja joskus hämmästelty klaani on ollut liikkeellä niin että menee vähän mietteliääksi, kun tietää, millainen määrä on vanhoja ja yksinäisiä.
Sellaisia terveisiä, että nuorempia ihmisiä sopii naureskella vanhempien vähättelystä ja myös aiheettomasta ihailusta. Vanhana sitten huomaa, että huollossa, hoidossa ja hoivassa onkin yksi ylin periaate, jolla on niin hempeä nimi, että ujostuttaa sanoa – ihmisarvo tai jopa inhimillinen arvokkuus. Mahdollisuus matkustaa omana ihmisenään aikansa loppuun asti. Ja omalla kustannuksellaan.
Onnittelut! Hienoa että hoitopaikka järjestyi.
VastaaPoistaSe on tietenkin sensaatio ja suuri onni, että ihmiset elävät korkeaan vanhuuteen eli yli 85:n säilyttäen ymmärryksensä ja persoonallisuutensa.
VastaaPoistaJa on suuri onni, että tuon asian voi vielä itse kirjoittaa koettuna.
Tosin se huolen, tuskan ja välittämisen määrä on vallan suurta kun tietää vanhuksen kärsivän hiljaa ja valittamatta omista kivuistaan, nivelrikoistaan, alkavasta dementiasta, mielipahasta, kuolemanpelosta ja että kaikki ystävät ja sukulaiset ovat siirtyneet jo toiseen maailmaan. Yksinäisyydestä.
Varmaankin ja toivottavasti monelle vanhuksenhoitajalle tunne ja vastuu iäkkäistä vanhemmistaan lähentelee äidinrakkautta kuin itse sen lapsena koki.
Mutta. Kohtalokas ylimieli villitsee Suomen herroja.
Hatun nosto sinulle ja koko teidän klaanille. Suuri asia on, että Vanhempasi ja isäsi on saanut ja saa elää ihmisarvoista elämää, rakastettuna ja hyvin huolehdittuna.
VastaaPoistaYmmärrän, että on monesti ollut taakaksi asti hommaa ja huolehtimista on riittänyt, kun näin on hoito on järjestetty. Hienoa, että järjestyi sellainen hoitopaikka, jossa samantapainen hyvä hoito on mahdollista.
Voin kertoa että isäsi on ollut mielikirjailijani jo pikkupojasta alkaen. Hänen kirjansa ovat helppolukuisia ja Niissä on se jokin, joka saa lukijan kuin paikanpäälle samalle retkelle.
Ehkä siitäkin syystä tunnen hyviä tuntoja teitä kohtaan, jotka ootte isävanhukselle omalla työpanoksellanne luoneet mahdollisuuden elää omassa ympäristössään ja -kodissaan tähän päivään asti.
Nyt sitten tienpäälle katselemaan Pohjois-Savon pehmeän pyöreitä kumpareita jotka aina silmää miellyttää ja Pohjois-Pohjanmaan aakeita laakeita. Oulunseuduille asti.
Sinulle hyviä viikonloppuja ja isällesi hyviä elonpäiviä Kaunialaan.
Nykylääketieteen ansiosta ihmiset kitkuttavat, kuin kitkuttavat.
VastaaPoistaEnnen vanhempieni ikäpolvea ei kukaan esi-isäni ole elänyt ns. eläkeikään asti ja olen nyt jo elänyt neljänneksen kauemmin kuin kumpikaan isäni vanhemmista.
Mutta nyt vanhempieni ikäluokka kituu niin, että vielä on elossa äitini sisaruksia 13, 12 skarppeina, sikäli kun ovat sitä oleet aikaisemminkaan , joista kolme vielä mukana työelämässä.
Itse en haluaisi elää pitkään.
Vaimon kanssa ollaan laadittu sellaista listaa, joka olisi tarkoitus käydä läpi aina syntymäpäivänä, jos miinus merkkejä tulee enemmän kuin plussia, hankkiudutaan Itikan kyytiin.
On jotenkin surullisen haikeaa seurata omien vanhempien vanhenemista ja hidasta haurastumista.
VastaaPoistaJa katsella miten entisen voimakkaan ja sitkeän työmiehen askel lyhenee päivä päivältä. Sydäntä alkaa painamaan kaipuu pois uponneeseen aikaan.
Sukumme päälle on kuulema langetettu kirous erään lappalaisäijän toimesta; kaikki sukumme miehet tulevat kohtaamaan äkkikuoleman jalat saappaissa. Ja onhan noita miehiä mennyt aika lailla ja nopeasti...
Äidilleni sanoin kylläkin, että kyseessähän on siunaus eikä mikään kirous. Mikäs sen hienompaa kuin lähteä nopeasti,kaatua kesken kävelyn tai tuupertua työnsä viereen. Lutherin rukous pitäisi myös kääntää toisin päin: "Herra , anna minulle hyvä äkkikuolema."
Hoitohenkilöstöstä on kuulemma pulaa.
VastaaPoistaVielä enemmän pulaa on järjestä. Luultavasti asia on vain niin, että itsenäiseen ajatteluun rohkenevia ihmisiä on liian vähän - liian moni tekee vain velvollisuutensa eli tyhmyyksiä (tarvittaessa jopa julmuuksia).
Luin juuri jostakin venäläisestä lääkäristä, joka ei pääse täällä hoitotöihin, vaan on siivoojana. Häneltä tietysti puuttuu joitakin lain vaatimia suomalaisia pätevyystodistuksia - mutta luulisi hoitoalalta löytyvän silti töitä, kun kerran ammattitaitoa on.
Mutta ei, byrokratia estää sen. Siis järkevän toiminnan.
Hoitajiakaan ei kuulemma saada tarpeeksi, edes vanhainkoteihin. Se on samanlaista puppua kuin muukin löpinä työvoimapulasta.
Byrokratiasta sekin on kiinni. Vai miten muuten on mahdollista, ettei kaksi vuotta sosiaalialaa jo opiskellut nuori ei kelpaa hoitolaitoksiin edes kesätöihin? Pitäisi olla sairaanhoitotutkinto.
Tämä on totinen tosi.
Tämä voitaisiin laventaa koskemaan myös lapsia; mitä pienempi lapsi, sitä suurempi syy saada olla ja elää omassa kodissa.
VastaaPoistaEpäilen, että tämän ajan laitoshoidetut lapset eivät ikinä oikeasti tajuakaan, että heidän vanhempansa voisivat viettää vanhuutensa muuallakin kuin laitoksessa.
Kotona 85-vuotiaaksi! (minäkin haluan)
(vanha äitini hoitaa vielä vanhempaa isääni myös kotona, eivätkä apujoukot ole niin tehokkaat ja monipuoliset kuin teillä; tunnen piston sydämessäni)
Rivien välistä luettavaa lukuunottamatta Kemppinen tässä avasi nähdäksemme paljon enemmän muun klaanin kuin itsensä yksityisyyttä. Korostan tiukasti, etten seuraavassa kajoa Kemppisten iloiseen tapahtumaan saati muuhun lainkaan; esitys on yleisen omakohtaista.
VastaaPoistaHavahduin pari vuotta sitten huomaamaan, ettei lapsuudesta asti vaivannut ydinsodanpelko ollut vaivannut enää vuosiin. Ala-asteella asiaa autettiin harjoittelemalla toimintaa, jos äkillinen voimakas väläys valaisisi huoneen: pulpetit äkkiä ikkunaseinälle ja luokka niiden alle suojaan paineaallon kohta sisääntyöntäviltä lasinsirpaleilta. Esimerkiksi Pariisissa ja Lontoossa muistan ensimmäisten ajatusten joukossa olleen, että nyt ollaan jonkin punatähtisen ohjuksen maalialueella. Naiivisti asia ei kotioloissa tullut samalla tavalla mieleen.
Läheisten vanhuuden todistaminen on tuonut tilalle uusia pelkoja: riutuminen syöpään tai - vieläkö pahempaa - ikuisuuden porstuassa siltä jo kestoltaan tuntuva ankea harmaus terveenä, mutta muiden tieltä laitokseen työnnettävänä leskenä.
Täytyy myöntää, että asia tulee joskus vaipanvaihdossa tai uimakoulureissulla mieleen. Helppoa ja kivaahan tämä minulle on, vain muutama ohikiitävä jatkuvan kehityksen vuosi. Te, lapseni, sen sijaan joudutte ehkä pitämään minut vaipoissa määräämättömän lepattavan ajan. Luonteeni tuntien pelkään, etten olisi helppo hoidokki.
Niinpä kuuakusittain maksan kalliiseen "vapaaehtoiseen" eläkevakuutukseen rahoja riskipitoiselle tuottokäyrällä keikkumaan. Arvopaperimarkkinoiden vuoristoradan laskuissa ottaa vatsasta pahasti. Hei, jarrumies (Vakuutusvalvonta), jäähän rahaa edes vaippoihin sitten joskus.
Hyvin toimittu ja isästä huolta pidetty kahden sukupolven voimalla. Omaa isääni ärsyttivät ikkunoiden eteen vedetyt verhot. Kun ei kerta rahaa väärennetä, niin miksi pitää piileksiä. Eihän yksityinen ole yhtä kuin arkaluontoinen. Sosiaalisuus on myös avoimmuutta ja avoin mieli näkee myös sen yksin olevan!
VastaaPoistaKun halusi lopettaa tupakan polton ja leivän syönnin yhtä aikaa...
Yksi teksti hänelle:
Tuli vilkkuu hellan luukun vierestä. Tiili on siitä irronnut. Kuusi poikaa kulki vuorollaan repsikkana isänsä mukana. Kotitila oli Laatokan rannalla. Nuorena isoisällä oli vain muurarin välineet, ammattitaito ja päämääränä oma paikka. Pojat kasvoivat muuraaviksi maanviljelijöiksi sodanjälkeiseen maahan - jälleenrakentamaan. Uupuivat pois keski-iässä, paitsi nuorin, joka asui omakotitaloa, mitä nyt toinen tontti oli mansikkamaana.
Tuli paistaa luukun vierestä. Vieraat huomauttelevat. Sanat leijuvat tuvassa. Niistä ei tarvitse välittää, kunhan katsoo, ettei kekäle jää lattialle. Isä on muurannut myös avosuisia helloja. Kaikilla ei ole ollut rahoja rautaluukkuihin, mutta kaikki ovat halunneet keittää.
Pidin ensimmäisen näyttelyn 1968, tänä vuonna eli 40 vuoden anomisella sain näyttöapurahan eli 7000 €. Taiteilijaeläkkeitä myönnettiin 43 kpl yli 500 sadalle hakijalle. Eli minä en tässä maassa voi sanoa: Ja omalla kustannuksella.
No, se nyt on vaan sitä suun pieksemistä, ei haittaa, koska tällä hetkellä on evakkoja enemmän kuin koskaan ja jos unohdamme tuntemattomat toisemme... jaksa sanoakkaan. 1969 kesätöissä Sabbatsbergillä Tukholmassa jotkut pyysivät, että koputa aamulla toiselle osastolle mennessäsi tähän ikkunaan - ja sitten piti tirkistellä kädet ohimoila lasin läpi että morjestetaanko sieltä sängystä.
jarmom
VastaaPoistaKohtalokas ylimieli. Hehheh. Itse olet kohtalokas ylimieli.
Mutta. Antagonismien aika ei ole ohi. Koskaan.
Ai että tämäkö on sitä fataalia hybristä? Ristiidan lietsominen?
Olkoon niin - koska se vapauskäsitys, joka tällaiseen konfliktipainotteiseen ajatteluun sisältyy, on todellisempaa kuin totalitaarisen mallin fundamentalismi tai kapitalistisen laissez-faire-mallin kaiken banalisoiva ja nurinkääntävä (myös vapauden), tekopyhä kalvinismi.
Sitäpaitsi aidosti vapaalla valinnanvapaudella on hintansa. Valitessamme jotain menetämme samalla jotain.
Kommunismissa tai kapitalismissa vapaus on mystifioitua: kun valitset jotain et tee sitä aidosti vapaana ihmisenä, joka tajuaa paitsi järjestelmän petollisuuden myös itse vapaudenkäsitteeseen sisältyvän paradoksin.
Eri juttu on sitten, voiko tällainen kyynikko (aidosti vapaa ihminen) olla järjestelmässä muuta kuin Sokrates, joka tapetaan kansanvihollisena - niin totalitarismissa kuin liberaalidemokratiassa.
*
Mutta by the way - olen ollut nuorna hemmona yhden kesän hommissa Nikkilän psykogeriatrisella osastolla ja kieltämättä se oli 'sekava sosietee'.
Nämä psykoottistasoisesti dementit ihmiset (joita ei kontrolloimattoman käytöksen takia pystytty hoitamaan tavanomaisessa vanhainkodissa) eivät olleet enää persoonia siinä mielessä kuin me persoonan käsitämme keskustellessamme jotakuinkin tolkuissaan olevien tuttujemme kanssa.
Kun heille puhuttiin, puhuttiin kuin lapselle tai jollekulle lähes anonyymille olennolle.
Kun heistä puhuttiin raporteilla puhuttiin kuin liikkuvista esineistä tai objekteista, joiden siirtymistä paikasta toiseen seurattiin ihmissilmän valvontakameralla.
Niinpä myös osastolla annettu 'hoito?' organisoitui ikäänkuin olisi käsitelty tietynlaista massaa, jota piti 'mekaanisesti' liikutella päivittäisten toimintojen suorittamiseksi.
No - minä kärjistän. Ei se dementikkopotilaitten nyt ihan noin tunnotonta menoa ollut.
*
Mutta - vaikka naisilta ja naishoitajilta löytyneekin enemmän empatiaa kuin miehiltä, niin minua hieman kyrsii naishoitajien piilevän autoritaarinen asenne, joka ikäänkuin naamioituu ylihuolehtivaan paapomiseen - eivätkä naiset ole yleensä lainkaan tietoisia tästä asiasta vaan pitävät sitä täysin oikeutettuna - jopa ehdottoman suotavana.
Eikö kuitenkin ole tavallaan ihmisyyttä loukkaavaa tulla kohdelluksi pelkästään 'ikuisena lapsena', jolta ei odoteta enää mitään oma-aloitteisuutta ja jota hoivataan kuin kapaloihin sidottua vauvaa.
Tietenkään nuo vaikeat dementikkopotilaat eivät enää kysy omien oikeuksiensa perään - he vain protestoivat tavoilla, joissa ei ole mitään mieltä, ja jotka osoittavat että heidän persoonallinen autonomiansa on kaventunut olemattomiin - siten he muistuttavat lapsia - tai jopa 'säikkyjä eläimiä', mikäli näin karkea rinnastus on ylipäätään sallittua.
Ja kun käsitys omasta persoonasta on mennyt, mistä seuraa kyvyttömyys huolehtia itsestään, ainut vaihtoehto tällaisen ihmisen suhteen on holhoavuus/paternalismi - niin esineellistävää kuin se saattaa joskus ollakin.
(Lopputeksti oli tietysti itsestään selvän asian toistoa...)
Rauno Rasaselle:
VastaaPoista"Kohtalokas ylimieli. Hehheh. Itse olet kohtalokas ylimieli.
Mutta. Antagonismien aika ei ole ohi. Koskaan.
Nyt meni kirjoituksesi hieman yli hilseen, eli jompi kumpi meistä ajatteli vain toisen aivopuoliskon lihaksella antagonistisesti.
Olisiko ylimielisten kohtalonomainen kohtelu seurausta yksityisyyteni loukkaamisesta =)
NYT jäi kirjoituksesi pointti minulta ymmärtämättä, josta syystä ja jonain päivänä kirjoitan sinulle runon. Nyt menen asettelemaan kirjoja hyllyihin jotka juuri ostin.
Pohjanmaalla painijat sanoivat, ettei hyvin harjoitellut mies mitään selkärankaa tarvitse. Lihaksisto riittää.
VastaaPoistaVähän niin kuin poliitikot. Tosin heille taitaa riittää sen ihmiskehon vahvimman lihaksen jatkuva ja tarpeeton harjoittaminen. Enimmäkseen muiden tappioksi.
Aika huolissasi tunnut Jukka sinäkin olevan vanhuudenpäivistäsi kun olet laiminlyönyt kuntoilun ja jopa naureskelet sille. Silmä silmästä.
VastaaPoistaAd Anonyymi sanoi...
VastaaPoistaAina kun näet pilkkaa, epäile kateutta.
Ulkoilu, muu liikunta ja etenkin uinti oli hienoa. Kävi kuitenkin niin, että aikoinaan koulun ja armeijan aikana sairastetut sydäntulehdukset reumakuumeineen aiheuttivat ennenaikaisia kulumia jo viisissäkymmenissä eikä niille oikein voi mitään.
Uhkasin taannoin haastaa isäni ja äitini oikeuteen pula-ajan heikoista raaka-aineestani, mutta he sanoivat sydämettömästi, että sen kun haastat - "parasta ennen"-päiväsi on joka tapauksessa ohi.
Tänään hiukan sieppaa, kun ei arvaa mennä edes metsään kuuntelemaan erilaisia siivekkäitä.
Pitää kuunnella pihalta.
Voimia teille kaikille Kemppisille! Erityisesti äidillesi.
VastaaPoistaRauno toi esiin asian, jota minäkin usein ajattelin, kun olin nuoruuskesäni töissä sairaalan kroonikko-osastoilla, myös psykogeriatrisella. Se, että jotkut hoitajat nimittivät asukkia vain "kakkosen kolmoseksi" (huoneessa 2 kolmannessa sängyssä makaava) oli yksiselitteisesti järkyttävää, mutta minua hämmensi myös kyseenalaistamaton tapa sinutella. Minä en osannut enkä vieläkään osaa sinutella itseäni merkittävästi vanhempia vieraita ihmisiä, olivatpa pösilöityneitä tai eivät. "Rouva Virtaseksi" nimittäminen taas olisi tuntunut liian etäiseltä, kun nyt kuitenkin tuli tutustuneeksi kohtalaisen intiimisti rouva Virtasen ruumiiseen. Niin minulle kehittyi kummallinen sekamuodostelma puhutella: "Ottaisitteko Te, Martta, vielä kahvia?"
Empatia ilman yläpuolelle asettumista on vaikeaa, ovatpa kyseessä vanhukset, lapset, nuoret, juopot tai psyykkisesti sairaat. Joitakuita sellaiseen kykeneviä ihmisiä luulen tavanneeni, mutta kyllä he harvassa kasvavat.
Rienzi,
VastaaPoistaTästähän sanoitti jo Anni Sinnemäkikin: "Kahdeksan vuotiaana tiesin..." Itse olin jo parikymppinen, kun yleisen käsityksen mukaan se lopullinen ydinsota alkaa tuossa tuokiossa. Nyt kun on elänyt neljävitoseksi ja kokenut paljon, niin tulevaisuuden skenariot eivät pelota.
Siihen toiseen vaippavaiheeseen pääseminen edellyttää, ettei seuraavaan 40 vuoteen tule sydänkohtausta, syöpää, aivokasvainta, liikenneonnettomuutta, murhaa, sotaa tai muuta vastaavaa lopullista...
Enpä ole täällä 'nuorien ja notkeiden' Blogistaniassa (kaiketi omaa kyvyttömyyttäni) törmännytkään tähän käsiteltyyn vanhuus/sotaveteraani/-invalidi -asiaan.
VastaaPoistaOsaltani - en kateuttani;) - kerron lyhyen tarinan appiukostani.
Hän on "teknisesti ottaen" sotainvalidi.
Mutta, mutta...87v mies on myös siviili-invalidi.
Tampereella on sellainen sotainvalideille tarkoitettu paikka kuin "Sotainvalidien Veljeskoti".
Kuten nimestä voinee päätellä, koti on tarkoitettu ikääntyneille sotainvalideille.
Kynnys vakipaikan saamiseen on kuitenkin 25%:n sotainvalidius!
Appiukkoni kokonaisinvaliditeetti
on yli 90%, mutta SOTAINVALIDITEETTIPROSENTTI vain 20!
Hänellä ei ole oikeutta vakipaikkaan kyseisessä Veljeskodissa, jonka tiloja on kyllä vuokrattu Tays:n yhteydessä toimivalle Coxalle - yksityiselle tekonivelsairaalalle!
Että, onnittelut fiksun ylilääkärin toimista.
"En minä valita, mutta kyrsiihän se".
84 vuotias sydänsairas vaimo on riittävän kelpoinen hoitamaan tätä täysin itsenäiseen toiminnallisuuteen kykenemätöntä vanhusta.
Ja ongelma poikii aina 'kolmanteen polveen'.
Ei mitään uutta auringon alla: luin Hesarista, että ylipäällikkö Klingspor - kaksi leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas, you know - oli Siikajoella 200 vuotta sitten 64-vuotiaana pannut piian paksuksi.
VastaaPoistaKumma juttu, etten minä koskaan kuullut siellä tuota tarinaa? Lapsille ei kerrota mitään kivaa!
Mutta viittaan tällä siis nykyisten alfaurostemme touhuihin.
Sitä paitsi Fellinin (?) filmissä taitaa piillä totuus, siis siinä missä vuoteessa riutuva hampaaton vanha äijä kähisee hoitsulle, että ei kiima katoa koskaan, että vanhana se vasta paha onkin, kun kaikki romanttinen kuorrutus on siitä kadonnut.
Niin se taitaa olla. Toivottavasti?
Hei hyvä Jukka Kemppinen,
VastaaPoistaKiitos kauniista kirjoituksestasi.
Ihmisen arvo on myös siinä, että
hän huomaa olevansa vajaavaisuudessaan Ihminen
ja saa olla sellainen kuin
aidosti on sellaisten ihmisten parissa, jotka tunnistavat hänen
pyrkimyksensä ilman takaportteja
tai suojauksia. Ehkä kysymys on
siitä, että ihminen tuossa tilassa
on vasta tulemisen tilassa saavuttamassa minuutensa rajapinnalla, sielunsa
tai henkensä keskustelukumppanina,
jolle kaikki uusin on vanhinta ja vanhin on uusinta - täydellinen uusinta.
Ystävällisesti Matti Taneli
Tulee mieleen Milan Kunderan ajatukset siitä kuinka juuri yksilön oikeus omaan yksityistyyteensä on läntisen kulttuurin arvokkain ominaisuus.
VastaaPoistaSamaa sanoi Camus toisilla sanoilla kirjoittaessaan että jokaisen ihmisarvo on jotakin ainutlaatuista ja peruuttamatonta, joka kuuluu sillekin joka minua vainoaa.
Totalitaristisessa ihannevaltiossa puolestaan ajateltiin jokaisen parasta, siispä kenelläkään ei voinut olla mitään salattavaa kommuunilta. (Ei edes tekstiviesteissä?)
Mutta. Kohtalokas ylimieli villitsee Suomen herroja. Pääministerin rooli on yhä selvemmin yksi erottamaton viranhaltija lukemattomien erottamattomien joukossa.
Bu jay kirjoitti: "Tästähän sanoitti jo Anni Sinnemäkikin: 'Kahdeksan vuotiaana tiesin...'"
VastaaPoistaOlen niin vihreä, että vasta googlaamalla ymmärsin mistä kirjoitat. Tekstinä aika vaatimaton, ei paljon ymmärrettävää; mutta ilmeisesti se XL-rintaliiviyhtye saattoi vanhoihin kirkkosävellajeihin tehdyissä epistoloissa saada taikaa kaikenlaiseen.
Bu jay kirjoitti edelleen: " - -ettei seuraavaan 40 vuoteen tule sydänkohtausta, syöpää, aivokasvainta, liikenneonnettomuutta, murhaa, sotaa tai muuta vastaavaa lopullista..."
Niin maito olen, että jos tuon (Suomessa tilastollisesti aivan mahdollisen) esteradan suorittaisin, toivoisin itseäni kutsuttavan onnen suosikiksi, en kakkosen kolmosen hoidokiksi.
BTW, muistan vanhaan hyvään aikaan (kun naisia ei päästetty armeijaan) sanotun, että jos naisella on autoritaarinen persoonallisuus, hänelle löytyy vain 2 hyvää ammattia: poliisi tai sairaanhoitaja.
VastaaPoistaHoitolaitosten edelleenkin käsittämättömän kankea sisäisen orgasasation hierarkisuus tukee tuota näkemystä.
Siellä jylläävät autoritaariset persoonallisuudet yhdessä parhaan kaverinsa kontraproduktiviteetin kanssa.
Poliisitoimesta en sano mitään.
”Yksi tapa kaventaa yksityisyytensä suojaa on levitellä asioitaan julkisuudessa.” Sallittakoon siis seuraava:
VastaaPoistaMuistuma liki 40 vuoden takaa pyrkii mieleen. Auskultanttina olin saanut tehtäväkseni valmistella harjoitustunnin referaatin laatimisesta. Sain kiitosta hyvin valitusta harjoitustekstistä, jonka otsikko kuului ”Poropolku kutsuu”. Olen melkoisen varma, että kirjoittaja oli Kullervo Kemppinen. Mikäli näin on, pyydän välittämään kirjoittajalle kiitolliset terveiseni. Melkoinen joukko koululaisia on sen tekstin avulla opetellut referaatin laadintaa ja oppinutkin hyvin. Teksti oli nimittäin hyvin selkeä ja johdonmukainen.
Puhdistin pöytää pitkän aikaa, siihen oli jäänyt pitsipöytäliinasta pölyinen ja tahrainen kuvio ja sen pois saamisessa meni vähän aikaa. Se on iso pöytä, enkä haluaisi periä sitä.
VastaaPoistaSiitä tuleekin mieleen eräs V joka osasi sen homman paljon paremmin. Sillä oli omat aineet mukana, en enää muista mitä ne olivat, paitsi sen, että vodkaa tarvittiin kiillon aikaansaamiseksi.
V oli kiillotellut pöytiä monessa paikassa ja pianoja. Homman oli oppinut Venäjällä kun oli ollut siellä kuusitoista vuotta sotavankina ja kun se pöytä oli valmis, eli tarpeeksi kiiltävä, niin sitten se joi sen vodkan yhdessä faijan kanssa. Viinaksilla on kuulemma jotakin tekemistä dementian kanssa.
V ei kuitenkaan dementoitunut, kuoli tässä pari vuotta sitten. Sanoi ettei siellä kukaan käy katsomassa, kun ei ollut niitä lapsiakaan tullut tehneeksi. No joo, mutta ei sekään välttämättä auta.
Hyvä pesukone kuitenkin auttaa, kusista pyykkiä tulee aika paljon ja siksi on suotavaa, että se masiina myös kuivaa sen pyykin.
Ja lääkkeet pitää muistaa.
Ja sitten välillä kuulee ihan järkeviäkin juttuja, kuten senkin jutun, kun eräänä juhannuksena RUK:ssa ollessa, ne silmälasit putosivat erääseen vessaan jossakin Haminassa - siis se ei ollut vedellä toimiva laitos, mutta iso ja pihan perällä - eikä niitä laseja saanut sieltä pois muuten, kuin sukeltamalla siitä reiästä väkisin sinne kasan päälle. Toisen vain piti pitää jaloista kiinni.
ps
1930-luvun alussa sotilaslentäjän ikä oli 2000 lentotuntia
Talvisodassa putosi rintamalentäjän ikä 100 lentotuntiin
(Fougalla lennettäessä se oli yli 10 000 lentotuntia)
Suomessa valmistettiin 1939-1945 uusia lentokoneita 268 kpl
Neuvostojen maassa 1941-1945 noin 160 000 kpl
Talvisodassa naapurilla oli käytössä noin 800 lentokonetta
SF:llä 145, joista lentokuntoisia oli 114
(R.J. Lorentzin muistiinpanoissa mainittiin 35 rintamakelpoista tiedustelukonetta, 17 pommituskonetta ja 31 hävittäjää)
Talvi- ja Jatkosodan kuluessa Neuvostoliitolla arvioitiin olleen 1500-2000 lentokonetta, Suomella 100-260 ja 1944 se oli 350, niin ja sitten oli tuo Gefechtsverband Kuhlmey.
Hoitohenkilökuntaan (siis sairaiden, ei terveiden) kyynisesti suhtautuvia riivaa kaksi asiaa. On itse terve ja siitä johteuen omnipotentti. Tai: ei kestä omaa heikkouttaan ja sitä kautta riippuvuutta "hoitajasta". No, sitten on vielä omaisia, jotka omaa syyllisyyttään pakoillakseen moittivat hoitohenkilökuntaa esim. juuri vanhusten osastolla: kamalat natsihoitajat siellä numeroimassa meidän äitiä. (kun sydämessä pompottaa vain: minunhan se pitäisi äiti hoitaa mutta kun en kestä/pysty)
VastaaPoistaPirkko A:lle
VastaaPoistaHoitohenkilökuntaan (siis sairaiden, ei terveiden) kyynisesti suhtautuvia riivaa kaksi asiaa. On itse terve ja siitä johteuen omnipotentti. Tai: ei kestä omaa heikkouttaan ja sitä kautta riippuvuutta "hoitajasta". No, sitten on vielä omaisia, jotka omaa syyllisyyttään pakoillakseen moittivat hoitohenkilökuntaa esim. juuri vanhusten osastolla: kamalat natsihoitajat siellä numeroimassa meidän äitiä. (kun sydämessä pompottaa vain: minunhan se pitäisi äiti hoitaa mutta kun en kestä/pysty)
Olet täysin ja ehdottoman väärässä. Pötypuhetta. Suorastaan paskapuhetta.
Itselläni on vuosien kokemus päivittäisestä vanhuksenhoidosta, koskien äitiäni. Olen myös tiiviisti seurannut hoitohenkilökunnan ja lääkärien suhtautumista vanhuspotilaisiin. Olen asiasta keskustellut lukyuisten omaishoitajien ja vastaavien kanssa.
Oikeasti voisin lähes täysin yleistää suurimman osan hoitohenkilökunnasta olevan hävyttömästi käyttäytyviä syntymäpaskoja, joiden käytös, röyhkeys ja välinpitämättömyys on sitä luokkaa että ansaitsisivat turpiin ja kunnolla kerran päivässä.
Valitettavasti en tässä halua kovin rumasti arvostella tuota halveksittavaa ammattiryhmää jonka sairaanhoitohenkilökunta muodostaa.
Uskon että olet tosissasi, Jarmom, sydäntäni raapaisi. Koetan uskaltaa sanoa kuitenkin, älä ole niin ankara itsellesi äläkä muille. (minä yritän myös olla olematta)
VastaaPoistaEnnen muinoin, kun olin mukana hoitotiimissä, ei tullut mieleenikään puhua kollegojen puolesta mitenkään. Mutta nyt, kun olen toisissa tehtävissä, haluan puolustaa hoitohenkilökuntaa (sairaiden, en terveiden) kun sen voin vielä tehdä. Jos he (lääkärit /hoitajat) eivät olisi harjoittaneet ammattiaan taidolla ja hyvällä huolenpidolla, en tässä kirjoittelisi yhtään mitään.
Hyvä Pirkko A:
VastaaPoistaSorry.
Sattui vain hieman riipaisemaan, enkä todellankaan vain itsestäni puhunut.
Toissa viikolla lueskelin yli 300 valitusta ja kertomusta eri paikkakuntien omaishoitajilta. Lähinnä kyseessä oli hoitohenkilökunnan käyttäytyminen. Karmeaa luettavaa. Siis ihan kamalan karmeaa. Lähes kaikilla. Luonnollisesti vertasin asioita siihen kohteluun mitä äitini tai muut tuntemani vanhukset olivat saaneet syyttä kokea. Pystyisitkö ymmärtämään?
Toki hoitohenkilökunnasta löytyy hyviäkin ihmisiä, mutta mielestäni suurin pointti on, miksi nämä hyvät hyväksyvät huonojen toiminnan. Siksi hyvätkin ovat työyhteisössään vastuussa huonojen toiminnasta, koska eivät pahuuteen puutu.
Mutta nyt, haluan puolustaa vanhuksien oikeutta hyvään ja asialliseen hoitoon, ainakin niin kauan kun joku tuntemistani vanhuksista on vielä elossa.
Jos he (lääkärit /hoitajat) olisivat harjoittaneet ammattiaan taidolla ja hyvällä huolenpidolla, en tässä kirjoittelisi yhtään mitään.
Kaikkea hyvää sinulle ja sellaista kivaa muuta =)
JarMom
JarMom,
VastaaPoistaymmärrän.
Äidit ovat tärkeitä, toivon itse myös olevani pojilleni yhtä tärkeä kuin äitisi on sinulle.
Ihmisen yksi tehtävä on puolustaa heikompia, aina ja joka paikassa.
Hyviä päiviä myös sinulle!
Pirkko A