Näennäisyyden kulttuuri

Nyt media kyselee, miten se on menestynyt itse järjestämissään kauneuskilpailuissa.

Vastausta haetaan kysymykseen, onko median merkitys muuttunut esimerkiksi suhteessa tuomioistuimiin.

Vastaan johdonmukaisesti, etten tiedä.

Kaikki alkoi parveketupakoinnista. Ehkä se oli ent. ulkoministerinkin alamäen alku. Asiat alkoivat tulla muotiin ja johtaa lainsäädäntöön.

Kirjoitin tähän blogiin 30.1. ”Toivottavasti poliisiylijohtaja Salminen on nyt huolestunut. Siihen olisi syytä.”

Tänään häntä aiotaan erottaa virantoimituksesta auton takia. Tosin lehdet ei ole palauttaneet mieleen, että hän ehti riitaantua muiden ohella suojelupoliisin, liikkuvan poliisin ja Helsingin huumepoliisin kanssa – tai siis ei onnistunut hillitsemään riitoja.

Mutta että autoon! Kas kun ei ratikkalippuihin.

Päivän lehti lupaa myös lain, jonka mukaan tuomareita voitaisiin erottaa, jos heitä sakotetaan esimerkiksi myymälävarkaudesta. Esimerkkinä ei mainita liikenteen vaarantamista eikä varsinkaan seksuaalista ahdistelua tai työpaikkakiusaamista.

Tämä saattaa olla tuomareiden riippumattomuuden loppu. He ajautuvat riippuvaisiksi toisistaan ja päätyvät taisteluyksiköiksi; juuri tämä luontainen kehitys on Yhdysvaltoja lukuun ottamatta kyetty estämään läntisessä kristikunnassa. Itäisen Euroopan maissa tuomioistuimet ovat olleet vanhastaan sitä, mihin meillä siirrytään nyt: teattereita.

Oikeastaan teatteri on hyvä asia ja hauska perinne. Mielessäni on sen pahanlaatuinen versio, näennäisyyden kulttuuri, jossa näyttelijät ovat vakavissaan.

Liike-elämään näennäisyydet (appeareances) tulivat ensin. Merkittävään tehtävään on valittava nainen – ja valitaan. Ei sovi edes kysyä, millainen nainen. Heitä on, kuten miehiäkin, sellaisia jotka soveltuvat erinäisiin tehtäviin ja sellaisia jotka eivät oikein sovellu.

Tasavallan presidentti sanoi hauskasti, että nyt ihmiset haluavat poliitikkojen käyttäytyvän paremmin kuin he itse käyttäytyvät. Tarja Halonen ei maininnut tasa-arvoa. Illan televisiokeskustelussa mukana ollut naisliikkeen edustaja jäi vähän kalliolle, kun oli nähty ja kuultu ministerin viestikumppanin asiallinen haastattelu – hänellähän näytti olleen tarkoitus väittää jotain muuta, mutta televisiokeskustelut menevät yleiseksi huutamiseksi.

Luulen että mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Ihmisten eli äänestäjien keskustelusta jokin määrä on siirtynyt kahvipöydästä nettiin, mutta en tiedä, onko sillä nettikeskustelulla mitään merkitystä.

Luin hiljan arvovaltaisesta julkaisusta tutkimuksen Wikipedian kirjoittajista. Ne, jotka ilmoittavat motiivikseen aatteen, kirjoittavat vähiten, ja ne, jotka ilmoittavat motiivikseen huvin (fun), kirjoittavat eniten.

En usko, että mielipidejohtajia ovat ne, jotka esittävät mielipiteitä – tai ainakaan ne, jotka esittävät paljon mielipiteitä.

Näennäisyyden kulttuuri on kirjattu Ihmisoikeustuomioistuimen ennakkotapauksiin. Tuomarin tai virkamiehen esteellisyys koskee myös tapauksia, joissa voi syntyä käsitys epäasiallisista kytkennöistä.

Ei riitä että toimii oikein. Toiminnan on myös näytettävä oikealta. Ei riitä että on rehellinen. On myös näytettävä rehelliseltä. Jos sattuu olemaan huono pärstäkerroin, asiaa ei voi auttaa.

En usko, että median ja muun vallan suhde olisi muuttunut. Mannerheim oli median mestari ja vielä suurempi mestari oli Napoleon, joka silti tapatti miljoonia ihmisiä. Olen lukenut Caesarin ylimaallisen taitavia mainostekstejä itsestään ja muistan runon, jolla marssivat legioonalaiset mainostivat häntä.

Vaarallsita on säätää vaarattoman tuntuisia lakeja.

Ihmiset ovat aina halunneet, että hallitsijat ja muut papit käyttäytyisivät paremmin kuin he itse eli näyttävät mallia ja antavat esimerkin.

Siksi he heitä vihaavat. Siksi vallankäyttäjän on viisasta kiertää paikat, joissa kirves käy.

Kuvassa kukkia muistuttamaan, että on kolme tärkeää asiaa, ruusu, ruusu ja ruusu.