Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksistä ei ole näkynyt pahemmin tietoja lehdissä.
Laitos kyseli syyttäjiltä ja asianajajilta halukkuutta tuomarinuralle, ja sitä oli.
Vastanneet syyttäjät näyttivät olevan tyypillisiä, nelissäkymmenissä, eri puolilta maata, kokemusta tuomioistuimista ja muista tehtävistä.
Nykyistä nimitysmenettelyä tiedusteltaessa vastauksen ”Ei ongelmia lainkaan, tuomareilla on yleensä sopivin elämän- ja työkokemus tehtäviinsä valitsi syyttäjistä 2,2 % ja asianajajista 1.2 %-
Vastauksen ”Vakava ongelma, tuomarinuran pitäisi olla avoimempi myös muille lakimiehille valitsi syyttäjistä 34,3 % ja asianajajista 18.7..
Jonkinasteisena ongelmana nimitysmenettelyä piti edellisistä 59,1 % ja jälkimmäisistä 77,4 %.
Tietääkseni sitä ei ole tutkittu, kuinka suuri osa tuomareista pitää syyttäjiä ja asianajajia tehtäviinsä sangen soveliaina. Mutta se on eri kysymys. Tuossa kysyttiin nimitysmenettelyä.
Uskaltaisin kuvitella, että jos tuomarit vastaisivat rehellisesti, aika moni antaisi näille kahdelle ammattikunnalle arvosanan ”ihan hyvä” tai ”menettelee”.
Ammattikunnan arvosteleminen on tietenkin vaikeaa. Voi olla mahdotonta selvittää missä määrin yksittäiset ilmiöt vaikuttavat asenteisiin. Itse väittäisi kohdanneeni työelämässä aivan surkeita asianajajia ja melko viheliäisiä syyttäjiä, mutta toisaalta taas koko joukon niin hyviä, ettei heidän työskentelyssään ole ollut mitään aihetta lisäämiseen, muuttamiseen tahi vaikenemiseen.
Asianajajien väliset tuloerot ovat huomattavat, ilmoittaa Suomen Asianajajaliitto
Pääasiassa liikejuridisia eli siis yhtiöiden asioita hoitavien asianajajien tuntilaskutus koko maassa on keskimäärin 221 euroa tunnilta ja pääasiassa muita (rikosasioita) hoitavilla 150 euroa, molemmat ilman arvonlisäveroa.
Valtio maksaa maksuttomista oikeudenkäynneistä tuntipalkkaa alle 100 euroa.
Kaikkien asianajajien vuosiansioiden mediaani oli vuonna 2006 53 000 euroa.
Vuositulojen keskiarvo on liikejuridiikassa koko maassa 117 127 euroa ja muita asioita hoitavilla 67 045 euroa.
Asianajajat maksavat tietenkin välttämättömät kustannuksen tuloistaan, ja ne voivat olla suuria, kuten toimiston vuokra ja henkilökunnan palkat. Jos sanoisi että puolet menee kiinteisiin kuluihin, ei missään tapauksessa liioittelisi.
Jos joutuisin turvautumaan asianajajaan – aina voi tulla ongelmia perintöasioissa, veroissa tai vaikka kesämökin ostossa tai asunnon myynnissä – hakisin tuollaisen vähän yli 200 euroa tunnissa laskuttavan juristin. Sattuneesta syystä ei mainitse nimiä, vaikka luonnollisesti tiedän esimerkkejä.
Nimekkäät juristit – liikejuridiikan puolella – laskuttavat äkkiäkin 350 euroa tai jopa yli 400 euroa tunnista.
Sanoisin että se on paljon mutta sanoisin samalla, että joissakin asioissa summalla ei ole väliä. Jos toimeksianto hoitaa kaikki paperityöt perustettaessa selluloosatehdas Borneoon, maksajaa kiinnostaa vain se, tulee työ hyvin hoidetuksi, ei hinta.
Ettei tarvitse ihmetellä – en ryhtyisi asianajajaksi, vaikka istutettaisiin valmiiseen pöytään. Tuomarin ammatti on hieno, mutta olen menettämässä kykyni eläytyä siihenkin.
Sanovat merkiksi eläkkeelle siirtymisen otollisuudesta, kun polte tienaamiseen alkaa hiipua, vaikkei tuota rahaa revittäväksi asti ole.
Syyttäjän sekä saman alan tuomarin ja asianajajan tehtävässä menestyminen edellyttää ymmärrystä siitä, että ne kaikki ovat kutsumusammatteja.
VastaaPoistaPalkkapussin punnitseminen ei vie minnekään. Siinä käy vain niin, että syyttäjä hakeutuu tuomariksi, tuomari asianajajaksi ja rikosjuristi liikejuridiikkaan eikä kukaan enää muista miksi alalle ryhtyi.
Jokaisella on oma tehtävänsä. Kyky on kutsumus, kirjoitti Emerson.
Em. alan asianajajan tärkein kyky on myötäeläminen. Se on myös pahin vihollinen: kaveriksi asiakkaalle ei voi ryhtyä.
Mikä on tuomarikunnan kanta kielikiintiötuomareihin?
VastaaPoistaHelsingin Sanomat kertoo kuitenkin (29.4.08 s. A6) että oikeusministeriö ei ole muistanut pyytää lausuntoa Vaasan kaupungilta eikä muiltakaan käräjäoikeuspiiriin kuuluvilta suomenkielisiltä kunnilta, ainoastaan niiltä joissa enemmistö on ruotsinkielistä. Ministeriö myöntää virheen ja pyytää sitä anteeksi. Suomalaisenemmistöisille kunnille suodaan tilaisuus heillekin antaa lausuntonsa 27.5. mennessä.
VastaaPoistaMitä mieltä tuomarikunta on tällaisesta perustavanlaatuisesta ajatusvirheestä ministeriössä? Vaikenevat kohteliaasti?
Hetkinen - se niittokone, eräänä kesäaamuna traktori ei lähtenyt suoraan pellolle, vaan kiepautti terä alhaalla kukkivat leimukukat luokoksi pihaympyrästä. Sinä syksynä kukkivat vain ruskoliljat ympyrän keskiössä - ei koneen terää kivikkoon särkenyt, muuten olisi äkäpäissään niittänyt nekin. Ja äiti itki, mutta sai sitten 30 vuotta hoitaa rauhassa kukkapenkkejä. Isän päähkyäminen loppui 51 vuotiaana. Ei osannut rauhoittua ja kiintyä mihinkään - Laatokan menettänyt.
VastaaPoistaMaa jossa tunti tai kuukausi voi olla samanhintainen - riippuu...
Mutta mitä niillä euroilla voi tehdä, kun joka lentoasemalla myydään samaa rihkamaa! Henkisten arvojen etsijät joutavat ahtaalle.
Hetkinen jälleen - ihminen on ollut olemassa niin kauan ennen rahaa, että ehkä meissä on kaipuukin pelkän elämän arvoihin, johonkin vain kohtaamiseen ilman laskelmoituja seurauksia... vai vanhuuden lähestymistäkö se on, kun onnellisesti kokee esim. Islannissa: Jos vuoret ovat nyppylän kokoisia, onko meidän tarkoitustakaan näkyä.
Eikö myötäeläminen voisi johtaa toimintaan - miten voimme huristella katsomaan Solevetskin tragediaa, kun bussista eivät näy kaatopaikat, joilla kodittomat lapset... Sula välinpitämättömyys tappaa tehokkaimmin ja aivan vaivattomasti.
Jos ystävä pettää, ihminen on "eksynyt lapsi puistossa, jota yksikään poliisikonstaapeli ei voi lohduttaa" (Diktonius) - viitteenä eiliseen, ja:
... "Sillä tavalla Euroopan perintö on jaettu, että matka ruumiinosien välillä voi olla pitkä. Sokrateen pää on Roomassa ja hänen torsonsa oletettavasti Kööpenhaminassa. Kaikki saavat osansa."... (Rekola)
Haluan muuttaa, en ole köyhä
oma tyyny on mukana.
Minä se olen, lapsi se on.
Kenen lapsi se on.
Kaksivuotias ja herännyt yöllä
lattialla pimeässä.
Tunnustelee tyyny kainalossa
nukkuvia päitä.
Kömpii sille puolelle
jossa on
enemmän tukkaa
vähemmän tukkaa
enemmän
vähemmän
enemmän.
(oma 2001)
Mitäs tämä tänne kirjoittaminen on?
Uusi lapsuus, uudet leikkikaverit, uudet leikkitavarat - blogspot pot pot...
Kemppisen kuvailemat juristien tuntilaskutushinnat ovat sitä luokkaa, ettei perseaukisen kannata vaivautua. Niukkatuloinen ei pysty ostamaan itselleen oikeutta, vaikka olisi täysin oikeassakin. Nimittäin Suomen oikeuslaitosta on kuvattu pajatsoksi, jossa tuurilla on suurempi merkitys kuin taidolla.
VastaaPoistaAinoa asia, mikä on kokemusperäisesti täysin varmaa eli se, että pankki voittaa aina asiakkaansa, vaikka näyttö edellyttäisi pankille tappiota.
Hyvä, että salonkiradio-ohjelma Kemppisessä (asianajaja Markku Fredmanin ollessa vieraana) pilkistänyt teema tuli esiin täällä salinkin puolella.
VastaaPoistaTaustaksi on hyvä muistaa, että suuruusluokkaa yksi kolmasosa asianajajista kokee vetoa hakeutua tuomarinuralle (Selvitys asianajajien halukkuudesta hakeutua tuomarin uralle, Optula 72 v. 2007). Muistan asiaa selvitellyn samantapaisin tuloksin aiemminkin.
Koska syyttäjät ovat jo valmiiksi alipalkattuja tuomioistuimissa asioivia virkamiehiä, on kaikki syy olettaa, että heidän joukossaan halukkuutta tuomarin uralle on vähintään samassa mitassa, muistaakseni siitäkin on jokin selvitys.
Edellä sanottu ei mitätöi Kemppisen referoimaa selvitystulosta, mutta antaa siihen perspektiivin, eli sen oman lehmiojan.
Tuomariksi on helppo haluta, ajatus vapaudesta "toimia aina oikein" ja päästä tarkastelemaan oikeuselämää aitiosta ja vaikuttamaan siihen korokkeelta on todella vetoavaa.
Presidentti Heinonen on usein sanonut, että kaikista muista hänen opiskelukavereistaan tuli pian entisiä juristeja paitsi niistä, jotka jäivät yliopistolle, menivät asianajajiksi tai pääsivät tuomareiksi (verbivalinnat tässä ovat omiani). Kuitenkin jokainen tuntemani asianajaja, joukossa eri mittareilla kovin menestyneitäkin, toistaa, että juridiikka on heidän työssään enemmänkin aputiede kuin pääasia. Edellä viitatussa radio-ohjelmassakin tämä tuotiin esiin.
PS En ymmärrä miksi menisin vaativissa veroasioissa asianajajan luo. Borneolaiset selluloosamagnaatit eivät ainakaan tee niin.
Tämä tuomarinuran avoimeksi saaminen on mielenkiintoinen juttu.
VastaaPoistaAikanaan kritiikkiä tuli mm. siitä, että siellä ne vain toisiaan nimittävät tuomarinvirkoihin. Alku taisi olla siinä kun korkein oikeus toistuvasti nimitti omia jäseniään hovioikeuksien presidenteiksi?
Tuomareilla on takana pitkä ja usein monipuolinen ura tuomioistuimessa. Yleensä missä tahansa ammatissa oman alan kokemusta ja kertynytä tietotaitoa pidetään meriittinä. Myös pitkäaikainen työ tuomioistuimessa, vaikkapa monipuolisesti esittelijänä, tuo hyviä valmiuksia tuomarintyöhön. Nykyään vallalle näyttää nousevan käsitys, että "liian pitkä" kokemus omalta alalta onkin dismeriittä.
Tietysti on eteviä ja vähemmän eteviä tuomareita, niin kuin on lääkäreitä ja kirvesmiehiäkin.
Luulen, että nykyisin tuomioistuimissa etevät etenevät helpommin kuin takavuosina, kun kyvykkyyttä mitataan muutenkin kuin viivottimella ansioluettelosta.
Varmasti asianajajista ja syyttäjistä löytyy taitavia juristeja, joista tulisi hyviä ja haluttuja tuomareitakin. Mutta lienee niin, että ne etevät pärjäävät niin hyvin nykyisellä urallaan, etteivät välttämättä ole kiinnostuneita vaihdosta.
Moon Kortelaasen Antin kans samaa miältä, mutta sitte lisäksi lakimiähellä pitää olla aiva omansorttisensa lookinen päättely- ja oivalluskyky. Ykspäätyyset ei päriää. Tämän mä havaattin omakohtaasesti. Yritin suarittaa julukisoikeuren aprua. Tentis oli teoriakysymyksiä, ja sitte piti kans ratkaasta oikeustapauksia. Mulloli kaikki teoriakysymykset oikeen, mutta oikeustapauksistei ykskää, vaikka lakikiria sai olla tentis joukos ja olovana siältä oikiat ratkaasut löyrin! Ei menny tentti läpi. Mä uskoon kerralla. En yrittäny uuresta.
VastaaPoistaMitenkäs muuten tuon Sampo-pankin (kenellekohän sekin tahkoaa rahaa?) kanssa, kun se hävittää asiakkaiden rahoja? Onko todistustaakka asiakkaalla?
VastaaPoistaEntäpä jos tämän voisi todistaa vanhoilla tilitapahtumatiedoilla ja nekin ovat pankista hävinneet? Olisiko antaa jotain lainopillista näkökantaa tähän?
Entäs mitä laki vaatii pankeilta? Vieläkö Sampo täyttää vaatimukset?
Arpajaislaki?
Miksei poliisi voisi puuttua asiaan?
Onko totta se uskomus, että oikeusalalle hakeutuvat monet samantapaisesta sielullisesta syystä kuin pedofiilit lapsialalle?
VastaaPoistaOlen kuullut sellaisista luikureista ja tavannutkin. Armeijan putkassa.
Esitän taas ajatuksen koskien oikeustieteellistä.
VastaaPoistaSuomessa voitaisiin innovoida uusi keskiasteen oikeustieteellinen opintokunta.
Nämä asianomit ja tuomionomit valmistuisivat 4 vuodessa ns. aputuomareiksi, joiden hoidettavaksi jäisivät kaikki ala-asteen oikeudenkäynnit ja niiden avustamiset. Esimerkiksi avioerot, lievät ja mukavat pahoinpitelyt, sakkorangaistukset, kylän pikkuriidat, eli kaikki sellaiset joista seurauksena sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Helpot siviiliasiat myös asianomeille tai tuomionomeille.
Pikkuasioilta valitusoikeus pois.
"Elämä, jonka päämäärä on raha, on kuolemaa. Uudestisyntyminen on epäitsekkyydessä."
VastaaPoista-Albert Camus
Antti Kortelainen puhuu viisaasti kutsumusammateista. Ja kun Rienzi mainitsee taannoisen radio-ohjelman, muistan äkkiä, että Sinä, Kemppinen, vertasit siellä asianajajaa pappiin. Siksi minua kiinnostaakin tänään tämä kohta:
VastaaPoista"Ettei tarvitse ihmetellä – en ryhtyisi asianajajaksi, vaikka istutettaisiin valmiiseen pöytään. Tuomarin ammatti on hieno, mutta olen menettämässä kykyni eläytyä siihenkin."
Voin ymmärtää ne sielunominaisuudet, jotka pappi tarvitsee (kärsivällisyys, empatia, kyky kuunnella). Mutta mitä tarvitaan, jotta voi eläytyä tuomarin hienoon ammattiin?
Ad Mummo:
VastaaPoistatuomarin pitäisi jaksaa ainakin pääkäsittelyssä kuunnella loputtomia paskapuheita.
Asianajajan työn voisi kiteyttää oikeudenkäyntien estämiseksi eli laihan sovinnon rakentamiseksi. Monesti oman asiakkaan saaminen järkiinsä on se vaativin tehtävä.
Olen usein ihmetellyt sitä, että oikeudenkäynnissä syytetty saa ihan vapaasti ja ilman jälkiseuraamuksia valehdella niin paljon kuin sielu sietää.
VastaaPoistaTuo kuulosti kirjoitettuna niin hullulta, että onkohan se tottakaan?
"Asianajajan työn voisi kiteyttää oikeudenkäyntien estämiseksi eli laihan sovinnon rakentamiseksi. Monesti oman asiakkaan saaminen järkiinsä on se vaativin tehtävä."
VastaaPoistaRikosjutuissa sopiminen on vähän hankalampaa muttei mahdotonta ja jos siinä onnistuu niin siitä saa tosi hyvät fiilikset.
Riita-asioissa tämä pätee tismalleen. Eräs vanhempi kollega tiivisti tämän laihan sovinnon näin: "hyvä sovinto on sellainen, että se vähän vituttaa molempia".
Jarmom:
VastaaPoistaJos mallinasi on Small Claim Court Usasta, niin siinä on vielä pikkuhienoutena, ettei kummallakaan riitapuolella saa olla lakimiestä apunaan oikeudessa.
Kiitos Antti Kortelainen laihan sovun määritelmästä. Pääsin evästämään patenttiriitaneuvotteluihin valmistautuvaa puolisoa. :)
VastaaPoista"Rikosjutuissa sopiminen on vähän hankalampaa..."
VastaaPoistaKun en ymmärrä oikeudenkäynneistä mitään, niin ihmettelenpä tätäkin.
Kumpi on useammin kantona sovun kaskessa, tekijä vai uhri?
Tarjotaanko rahaa, torjutaanko raha?
Hissipojalle: Kiitos vinkistä etsin asiaa linkistä.
VastaaPoistaTarkoitin oikeastaan täydellistä muutosta oikeusjärjestelmään.
Neuvostoliitossa ei jossain vaiheessa laki sallinut kuolemantuomioita. Kuitenkin ne täytäntöönpantiin hallinnollisilla päätöksillä. Että sillä lailla. Loistavaa, koska ei laki aina ole oikein tai oikeassa.
Ja kuitenkin minua on alkanut ihmetyttämään tämä "sopiminen". Jotenkin tuntuu siltä että lakimiehet haluavat neuvotella "sopimisesta", koska jatkuva sovitteleminen tuottaa enemmän työtunteja, eli laskutusta.
Kunnon asianajaja sanoisi vastapuolen olevan vahtelevaisen paskiaisen ja sillä perusteella olevan täysin väärässä ja siitä lähdetään. Oikeus saa sitten sovitella jos siltä tuntuu.
Nyt näyttää siltä, että 2 asianajajaa keskenään keksii toisilleen ja päämiehilleen mitä ihmeellisempiä vastineita lakipykälineen, tehden yksinkertaisesta asiasta mahdollisimman monimutkaisen, jolloin ainoa ratkaisu on sovitteleminen.
Sovittelusta on tullut joillekin elinkeino ja itsetarkoitus.
Minä tappelen mielelläni, enkä pidä oikeudenkäyntiä kuin taisteluna ja sopimista manööverinä.
VastaaPoistaEnkä myöskään ymmärrä ajattelua, että oikeusjutun jälkeen ja tuomion kärsinyt olisi sovittanut jotakin.
Diplomatia on tapa sanoa "kiltti hauva" kunnes saa kepin.
Ad Tapsa P:
VastaaPoistaSovittelu rikosasioissa on tarina sinänsä. Suomessa ja Euroopassa rangaistuksesta ei lain mukaan neuvotella, vaan sen määrää tuomioistuin. Syyttäjällä on kuitenkin liikkumavaraa niin että jos hän vakuuttuu tekijän vilpittömyydestä, hän voi vaatia vankeuden sijasta esimerkiksiyhdyskuntpalvelua, joka on joskus hyvä ajatus.
Ad Tapsa P:
VastaaPoistaKyllä. Syytetty saa valehdella niin paljon kuin sielu sietää. Ihmisoikeusia vanhempi periaate on selvä: valtiolla on lupa tuomita henkilö rangasitukseen vain, jos hänet pystytään todistamaan syylliseksi tekoon, joka laki kielsi tekoaikana.
Tässä puuhassa ei tuomittavan tarvitse avustaa.
Olepa hyvä, männistön muori.
VastaaPoistatapsa p: Useimmiten kantona kaskessa on syyttäjä. Ja hyvästä syystä. Kaikkia rikoksia ei pidäkään voida sopia eikä rahalla tule voida selvitä kaikesta. Syyttäjät eivät suostu sopimaan perheväkivaltajuttuja juuri ollenkaan. Tämä on ihan perusteltua.
Hankalaa on sopia myös tappeluita julkisella paikalla tai tappeluita jossa on käytetty vaikka potkimista tms. rajumpaa menoa.
Molemmissa on takana se, että yleinen etu vaatii asian käsittelemistä tuomioistuimessa (ROL 1:7 ja 8§).
Jos sopiminen ulotettaisiin laajalle se voisi johtaa rikoksen uhrin uhkailuun tms. epäterveisiin ilmiöihin.
Sen sijaan lähtökohtaisesti nuorten tekemät rikokset ja lievemmät rikosasiat kuten kunnianloukkaukset ovat asianomistajarikoksia ja vaikka ne etenisivätkin syyteharkintaan niin syyttäjät ovat tyytyväisiä jos ne sovitaan pois kuleksimasta.
Näissä rikostyypeissä kantona kaskessa on yllättäen rikoksesta epäilty/syytetty. Asianomistajat olisivat yleensä tyytyväisiä suhteellisen nimellisiin korvauksiin ja anteeksipyyntöön.
Kemppinenhän kirjoittikin, että "monesti oman asiakkaan saaminen järkiinsä on se vaativin tehtävä."
Jos molemmat sekä tekijä että asianomistaja ovat tolkuissaan niin näitä juttuja on usein sovittu ihan suoraan puhelimessa tai ns. sovittelutoimistossa.
Tuomarit ovat parhaimmillaan "bergmaneja", elokuvaohjaajia, jotka hajottavat näkyvän haravoidakseen sen uudelleen kokoon, katselijoille ja kuuntelijoille ymmärrettävään muotoon. Mutta keitä ovat tuomareiden "anderssonit ja ullmannit ja hän (mikä se luotto-miesnäyttelijä nyt olikaan)"? Ja tarinoissa on aina taikaa....
VastaaPoista"...pitkä ja usein monipuolinen ura tuomioistuimessa..."
VastaaPoistaEikös se oikeastaan ole aivan samaa esittelijästä ylimmäksi ja alimmaksi tuomariksi saakka?
Väitteet, näyttö, lähteet, ratkaisu. Oli sitten yleisellä tai erikoisella puolella.
Syyttäjän ja avustajan kokemus ei ole vahingoksi. Tosin siellä kokemuksesta puuttuu tuo ratkaisuosa, joka tuomarille on varsin tärkeä.
Tuomitseminen näyttää merkittävältä vallan käytöltä johonkin suuntaan. Saako N.N. 1 v 6 kk vai 2 v on N.N:lle merkittävä asia. Se miten tarkoin asia käsitellään ja kuinka korkealle tuomitsemiskynnys nostetaan on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Kutsumus on ihan kiva, mutta sillä ei yksinään ole ostovoimaa.
Vikkelä lainsäätäjä muuten pitää huolen siitä, että tietojen vanhentumisesta ei ole pelkoa.
Kaikki on opeteltava tasaisin väliajoin uudelleen.
Ad Pirkko A:
VastaaPoistaMax von Sydow. Myöhemmin myös Erland Josephson.
Työn tekemiseen liittyy pyhä kolminaisuus: halpuus-hyvyys-nopeus.
VastaaPoistaNäistä vain kaksi voidaan toteuttaa kerrallaan.
Jos haluat, että työ tehdään halvalla ja hyvin, sitä ei voida tehdä nopeasti.
Jos haluat, että työ tehdään hyvin ja nopeasti, sitä ei voida tehdä halvalla.
ad anon (halpa hyvä ja nopea)
VastaaPoistaKiista ei yleensä ratkea tonnilla olipa kohteena euro tai satanen. Jos satasen kiistasta syntyy kummallekin viidensadan kulut, epävarman ei kannata käräjöidä. Odotusarvo (Oda) voiton eri todennäköisyyksillä:
jos P(voitto)= 50 %, Oda = -450
(0,5*(100-1000)= -450)
jos P(voitto) = 91 %, Oda = 1
(0,91*100-0,09*1000 = 1)
Valtion kulut on aina tuhansia.
Halpa, hyvä ja nopea konsti olisi olla antamatta oikeussuojaa. Sellainen ei oikeusvaltiossa käy. Pienessä riidassa "huippuasianajajan" käyttäminen voi kuitenkin vaikuttaa oikeuden väärinkäyttämiseltä.
ad anon (laskelma)
VastaaPoistajos ainoastaan varman kannattaa käräjöidä on tuomioistintie siis tyhmiä ja lukutaidottomia varten. Järkevät ihmiset hoitavat riitansa sen ulkopuolella.
MOT