Kartasta hulluksi

Uskottavuudestaan kuuluisa Jorge Luis Borges vakuuttaa, että muuan sadistinen keskitysleirin komentaja mursi erään rabbiinin mielenterveyden pakottamalla tämän tuijottamaan Itävalta-Unkarin karttaa joka päivä.

Ilmoittaisin nyt ratkaisseeni ongelman historiallisten karttojen verkkoversioista.

Niin paljon kuin karttoja rakastan ja varsinkin vanhoja ja hiukan omituisia – historialliset kartat ovat helposti harhaanjohtavia ja tarpeellisuudeltaan kyseenalaisia.

Tietenkin koulussa ja yliopistossa on edelleen opittava toissijaista historiallista tietoa, ja silloin on hyvä, että voi suhteellisen vaivattomasti katsoa, minkä nimiseen valtakuntaan esimerkiksi Krakova on kulloinkin kuulunut. Mutta löytää sen tiedon tekstinäkin.

Euroopan tragiikka on sen karttakuvan kauhistuttava muodostaminen.

Euroopan ymmärtämisen edellytys on oivallus, ettei olennaisia asioita voi kuvailla kaksiulotteisesti.

Puolan, Romanian, Bulgarian, lähes koko Balkanin, Saksan maiden ja yllättävää kyllä Ranskan väestön valtaosalla ei ollut ennen vuotta 1860 hajuakaan, minkä nimisessä maassa he asuivat, koska paikallisissa herroissa oli ihan tarpeeksi pakoon juoksemista.

Asiaa ei ole tutkittu eikä todistettu, mutta luulisin että myös Suomessa tuohon aikaan asti tieto hallitusvallasta oli kirkossa kuultua – että jossain päin kuuluu olevan muuan keisari, joka makailee saunan lauteilla ja syö voisulaa.

Tämä sääntö näyttäisi todella koskevan myös Puolaa, joka on Euroopan kansoista sivistynein, vaikkei sitä heidän poliitikkojaan katsoessa helpolla uskoisi. Talonpoikia ei saatu mukaan kapinoihin kuin joskus harvoin, koska kovin monet heistä arvelivat, että yksi hailea. Kieltämättä Mereczowszczyznan suuri poika sai 1795 talonpojat tarttumaan viikatteisiin, mutta tappio siitäkin tuli.

Historiallisen kartan olisi siis oltava kerroksinen ja osoittaa graafin tavoin kytkentöjä.

Napolin seudun väki luuli vapaustaistelujen aattona paikalle saapuneita milanolaisia ja lombardialaisia englantilaisiksi – niin outoja olivat ja niin eri kieltä puhuviat. (Mazzini oli vastikään nykertänyt hirvittävällä työllä kasaan kirjakielen, josta yläluokka alkoi olla yksimielinen.)

Ehkä me käymme nyt Euroopassa keskustelua kansallisvaltioista koodisanalla Nato. Ainakin viimeksi pohdittiin Ukrainan ja Georgian kohtaloita. Niillä on tiettävästi molemmilla juuri samoja ongelmia, joihin Puolan ja Unkarin valtioiden muodostuminen kerran toisensa jälkeen kariutui ja jotka ovat tänäkin päivänä hyvin pahasti levällään Serbiassa, Kroatiassa ja pitkin Balkania.

Kansallisvaltiot yrittävät muuttua kansallisiksi, ja perinteinen keino tuon päämäärän tavoittamiseen on kansanmurha tai sitten johdonmukainen vähemmistöjen sorto.

Kansallisvaltio oli 1800-luvun alun keksintö ja sellaiseen tarvittiin perustelut. Tavallisin perustelu oli kulloinkin kysymyksessä olevan kansan tavaton etevyys. Jotkut porukat ilmoittivat kylmästi olevansa luotuja hallitsemaan myös naapureitaan, kuten serbit, tai muuten vain maailman paras kansa ja Jumalan silmäterä, kuten Puola.

Meillehän on myös Suomessa opetettu sitkeästi ja pitkään, että olemme jotain vallan erinomaista, ja että sodissa Jumala siunaa aseemme ja ilmeisesti pilaa vastustajan aseet.

Lienee paikallaan mainita, että Englanti ei ole kansallisvaltio, vaan Yhdistynyt Kuningaskunta muodostuu aika erilaisista porukoista. Ruotsi ryösti eteläiset maakunnat Tanskalta niin hiljan, että sen näkee ja kuulee seudulla, ja pohjoisessa on sitten kaikenlaisia väärää kieltä puhuvia. Jopa Tanskalla oli saksalainen maakunta, joka aiheutti sille paljon murhetta (Schleswig-Holsteinin kysymys 1800-luvulla).

Kehuaksemme itseämme sanomme, että Suomi on ainoa säällisen menon säilyttänyt ensimmäisen maailmansodan synnyttämä valtio.

Mutta ei se ensimmäinen maailmansota ja pienten kansojen itsemääräämisoikeus mikään uutuus ollut. Edellisellä vuosisadalla oli syntynyt koko rivi uusia valtioita: Kreikka, Bulgaria, Romania ja joukko valtioita Balkanille. Italia ja Saksa olivat yhdistyneet. Puolalla oli lappu luukulla.

Neuvostoliiton vanhat satelliittivaltiot olivat enemmän tai vähemmän onnen kauppaa syntyneitä, vaikeasti vakiintuvia yksikköjä. Noin 1919 itsenäistyneitä olivat vain Suomi ja Baltian maat.

Ja epävakaaksi osoittautunut ensimmäisen maailmansodan tuottama keinotekoinen valtio, joka sepitti itselleen ns. marxistisen olemassaolon selityksen ja oikeutuksen maailman kansojen johtoon, oli nimeltään Neuvostoliitto.

(Kuva Wikipediasta)