Kuppikunta

Joku huomasi, että ”komppania” ja siis yhtiö tarkoittaa samaa kuin yksissä leivissä oleminen – con pania, compaignie. Leipä on ”panis” eli perinteisesti ilmaisten pan-is, koska leivän kanssa olisi latinaksi con panem (akkusatiivi).

Kerroin eilen Pippingin pakkikunnista; havainto on loistava, mutta sellaista sanaa ei ollut olemassa eikä ole vieläkään.

Sitä vastoin meillä on kuppikunta, aika lähellä esimerkiksi Proustin cotérie –käsitettä.

Näitä kuppikuntia (joista käytettään jotain hienompaa nimitystä tai haukkumasanaa klikki – alkujaan ”kätten taputtajat”) liikkeenjohdon oppaat joko vihaavat tai kehottavat rakentamaan.

Itse olisin siinä mielessä vanhan liiton miehiä, että en vakavissani usko yksilön olemassaoloon. Siksi keskustelu on joskus väkinäistä, kun toiset eivät usko jumalaan ja minä en usko ihmiseen.

Lévi-Strauss opetti, että ihmisten maailmassa pienin yksikkö on kolme, nainen, sen lapsi ja sen mies. Mies ei tarkoita aviomiestä eikä siittäjää, vaan voi se olla velikin – vaivalloisesti tavoitettavan elannon hankkija ja jonkinmoinen suoja tai vahti ainakin raskausaikana.

Tästä näemme, että edes antropologian mukaan Los Angeles ei kuulu maailmaan. Siellä ennen pitkää perusyksikkö on äiti, lapsi ja ei muuta, paitsi joku vieraileva taiteilija joskus.

Tuo urbaani rakenne, joka ei ole meilläkään millään muotoa tuntematon, on kirjaimellisesti luonnoton.

Olen jopa tenttinyt vuoden 1865 kunnallislain, vaikken jaksanutkaan eilen varmistaa sen vuosilukua. Opiskelijoiden kielenkäytössä MKunnA ja KKunnA sisälsivät vielä 1960-luvulla kumminkin vero-oikeuteen liittyviä säännöksiä, joita joku ilkeä professori saattoi kysyä tentissä.

Kunnallislaki 1917 oli valtavien poliittisten riitojen ja mullistusten lapsi ja samanniminen säännös 1948 taas toisella tavalla kaiken muuttaneitten tapahtumien tulos.

Maalaiskuntien ja kaupunkien itsehallinnosta on kiitettävästi kirjoja, puhumattakaan kunnallislaista. Yksi kohtalaisen tunnettu alan tuntija oli 1920-luvulla asiasta julkaissut K.J. Ståhlberg.

En minä sitä ihmettele, että kuntien on käymässä huonosti. Kaikkia muita yhteenliittymän muotoja on kehitetty joustavasti kulloistenkin tarpeiden mukaan. Esimerkiksi osuuskunnat tulivat ja valitettavasti menivät, ja nyt ne tulevat taas.

Porukkamme on miettinyt monta vuotta, mikä on vertaisryhmä ja millaisia mahdollisuuksia ja vaaroja siihen sisältyy. Moni on huolissaan säätiöistä, jollaiset siis alkavat hallinnoida yliopistoja. Säätiö (Stiftung) oli alun perin saksalaisten oivallus jatkaa kirkollista perinnettä maallisella puolella, kun virheellisesti uskonnollisilta porukoilta, etenkin luostareilta, varastetut varat oli parkkeerattava sopivasti.

Suomeen ei ole kehittynyt anglosaksisen oikeuden trust –järjestelmää, ja se on sääli. Yksityisoikeudessa ”trust” on käännettävissä esimerkiksi ”säädeomaisuus” tai ”erillisvarallisuus”. Fyrkkaa pannaan kiven alle määräehdoin käytettäväksi.

Ehdotankin täten, että Suomen kunnat ja kaupungit muutetaan säätiöiksi. Hallinto kevenisi reippaasti, vaikka päättäjät valittaisiin edelleen vaaleilla. Mutta näin päästäisiin eroon maantieteen kahleista eli voitaisiin perustaa erikseen ”maalaiskunta” hallinnoimaan sairaaloita, ja suuri määrä ”kuntia” hallinnoimaan oppivelvollisuuskouluja.

Suomi on muuttunut.

Maa- ja metsätalouden prosenttiosuus väestöstä on muuttunut 1820 ja kymmenvuotiskausin vuodesta 1840 näin:

83,45 % 82,36 % 81,71 % 80,46 % 78,26 % 74,96 % 64,59 % 68,01 % 67,00 % 66,25 % 60,99 % 54,09 % 41,54 % 31,67 % 17,59 % 12,17 % 1 1,86 % 9,46 % 5,07 % 4,37 %

Viimeinen luku on vuosi 2003 ja viimeistä edellinen 2000.

Teollisuudessa toimivien osuus on pudonnut vuoden 1970 huipusta eli 30 prosentista alle kahteenkymmeneen.

Nämä luvut ovat peräisin Suomen tilastollisesta vuosikirjasta ja lähteenä korvaamattomasta niteestä Suomen taloushistoria 3, Historiallinen tilasto, Tammi 1983.

Luulen ettei kirjaa saa mistään vaikka itkisi. Tekstiosat ovat ihan kohtalaisia, mutta olen edelleen sitä mieltä, että nämä samoin kuin Pihkalan pienet kirjat jättävät Suomen historian auki. Poliittinen historia ja sotahistoria ja ties mikä on katettu kunniallisesti, mutta elinkeinojen ja elinkeinoelämän suhteuttaminen Suomen elämään on tekemättä.

Mutta jotta voisi kirjoittaa firmoista ja pankeista ja vakuutusyhtiöistä ja osuustoiminnasta, pitäisi ymmärtää kuntien ja kuppikuntien historia.

Tämän ymmärtämisen alalla ei ole tungosta.